Illallinen Lonnan saarella

Lonna saari

 

Kävin Lonnan saarella Helsingissä ensimmäistä kertaa viime keväänä. Lähdin matkaan sen enempiä suunnittelematta (Lonnaanhan pääsee Kauppatorita 10 minuutissa) ja tajusin vasta paikan päällä miten pieni saari Lonna on ja että sen ravintolaan olisi pitänyt tehdä pöytävaraus. Ja toukokuussa en päässyt edes kävelemään piskuista saarta ympäri vihaisten, pesivien hanhien vahtiessa kaikkia kulkuväyliä!

 

Lonna hanhi

Ei tästä!

Lonna hanhet

Älä kuvittelekaan!

 

Jotain mieleenpainuvaa tässä saaressa kuitenkin oli, koska se tuli taas ensimmäisenä mieleeni kun mietin seuraavallakin Helsingin reissulla jotain kivaa tekemistä illaksi. Niinpä tein nyt sen pöytävarauksen etukäteen ja lähdin uudelle yritykselle.

Saari oli edelleen yhtä pieni: sen kävelee ympäri viidessä minuutissa. Mutta loppukesästä siellä pystyi jopa kävelemään! Oli myös epätavallisen lämmin ilta ja istuskelin rauhassa pitkän tovin saaren pohjoislaiturilla auringossa katsellen laivoja. Ei hanhen hanhea – paitsi ravintolan ruokalistalla, lieneekö sattumaa 😉

 

Lonna saari

 

Ja se ravintola. Pelkkää kehuttavaa! Palvelu oli tosi miellyttävää (vaikka tarjoilija vaihtuikin joka ruokalajin kohdalla), sain todella kattavan esittelyn listalla olevista vaihtoehdoista ja tarjoilijan suosituksen perusteella uskalsin valita vähän epäilyttävältä kuullostaneen kasvispääruuankin. Kannatti!

Lonnan ravintolan teemana on kesäistä saaristoruokaa modernilla otteella. Ruokalista elää sesongin ja lähiruuan saatavuuden mukaan ja se on nähtävillä vain ravintolan seinällä. Tarjolla on aina myös kasvisruokavaihtoehto.

 

Lonna ravintola

Lonna ravintola ruokalista menu

Lonna ravintola pääruoka kasvisruoka

Polenta-tyyppinen mannapuuro parsakaalilla, mustavalkosipulilla ja pinjansiemenillä. Lisukkeina tattaria, kermaista kaalia ja salaatinlehtiä.

Lonna ravintola jälkiruoka

Kirsikkajäätelöä, hillottuja kirsikoita, tummaa suklaata ja maitosuklaata.

 

Lonnan palveluihin kuuluu muuten myös yleinen sauna. Naisten ja miesten saunavuoroille tai sekasaunaan voi varata paikan tiistaista lauantaihin klo 14.30 alkaen!

 

Lonna Suomenlinna

Lonnan laiturilta näkyy Suomenlinnaan

 

Mikä Lonna? Lonna on entinen miinanraivaussaari Helsingin edustalla Suomenlinnan päälaituria vastapäätä. JT-Linen vesibussi pysähtyy Lonnan laiturissa matkalla Suomenlinnaan, katso aikataulut tästä.

Kesäaikaan voit saarihypellä JT-Linen laivoilla myös Vallisaareen, lue siitä lisää tästä:

Kesäpäivä Vallisaaressa

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Pirkko / Meriharakka 22.9.2016 at 15:42

    Vallisaaren retken jälkeen mietin, että täälläkin ”pitäisi” käydä – hyvä vinkki, etttä ravintolaan on syytä tehdä varaus!

    • Reply Emma 23.5.2019 at 18:40

      Jokohan te olette päässeet testaamaan Lonnan ravintolaa, menukin lienee jo tästä jutusta muuttunut, eli uusintakerta olisi paikallaan!

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 22.9.2016 at 16:41

    Saaristoruoka jo sanana tuo veden kielelle! Tänä kesänä en Lonnalle ehtinyt, mutta oon miettinyt, onko ravintola käymisen arvoinen. 🙂

    • Reply Emma 22.9.2016 at 20:42

      Todellakin oli! Jopa niin paljon, että tosissani mietin olisinko lähtenyt vielä uudestaan Tampereelta asti kokeilemaan viimeisen viikon erikoismaistelumenua, mutta aikataulu ei lopulta antanut myöten 🙂

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 23.9.2016 at 09:43

    Näyttääpä menu hyvältä. Taitaa vaan jäädä ensi kesän tuolla syöminen.

    Nuo hanhet…. Voisi niitä ehkäpä hieman vähentää…

    • Reply Emma 23.5.2019 at 18:39

      Oi mulla on näköjään jäänyt paitsi vastaamatta kommenttiin, niin myös itsellä jo pari kesää väliin! Tänä kesänä ehdottomasti uudestaan Lonnaan siis!

    Leave a Reply