Ravintola Wivin brunssi

 

Tampereen sympaattisin brunssi löytyy Pyynikiltä, Tampereen palvelualan ammattiopiston opetusravintolasta Ravintola Wivistä. Brunssin järjestävät vuorollaan eri vuosikurssien tarjoilija- ja kokkiopiskelijat, joiden opetussuunnitelmaan ravintolan kokonaisvaltainen pyörittäminen kuuluu. Koska opiskelijat suunnittelevat itse myös brunssin menun, se vaihtelee joka kerta.

Me kävimme Wivissä ystävänpäiväbrunssilla, jolloin etenkin jälkiruokapöydässä ja salin koristelussa vaaleanpunainen söpöilyteema oli tuotu kivasti esiin.

 

Ravintola Wivi brunssi tampere

Rakennuksen suunnitelleen Suomen ensimmäisen naisarkkitehdin, Wivi Lönnin, mukaan nimetyn ravintolan salissa on yli 100 vuotta vanha alkuperäinen kalustus.

Ravintola Wivi brunssi tampere

Kylminä alkuruokina mm.paahtopaistia, savustettua lohta ja salaatteja.

 

Kun sanon, että tämä on Tampereen sympaattisin brunssipaikka en todellakaan tarkoita vähätellä ruuan laatua tai makua. Myös ne olivat kohdillaan leipäpöydän omatekoisista karjalanpiirakoista tuoreisiin salaatteihin ja vastapaistettuihin vohveleihin.

 

Ravintola Wivi brunssi tampere

Lämpiminä ruokina minibratwursteja, lihapullia, kermaperunoita, kasviscouscousia ja juustoista porokeittoa.

Ravintola Wivi brunssi tampere

 

Jälkiruokapöydässä oli tarjolla muun muassa vaaleanpunaista kermakakkua ja sydämenmuotoisia suklaamuffinsseja, mutta parasta herkkua oli kuitenkin tilauksesta paistettu vohveli kermalla ja mansikkahillolla – ai että mitä luksusta saada lämmin vohveli suoraan pannulta pöytääntarjoiltuna!

 

Ravintola Wivi brunssi tampere

Ravintola Wivi brunssi tampere

Ravintola Wivn sisäänkäynti on Koulukadun ja Tiiliruukinkadun kulmassa

 

EDIT: Wivin brunssit ovat tällä hetkellä tauolla! Seuraa Wivin tarkempia ilmoituksia täällä. Wivin brunssin comebackia odotellessa lue juttu kaikista Tampereen brunsseista:

Tampereen paras brunssi – 13 brunssin arvio

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply