Yleinen

Vatikaanissa

maanantai, heinäkuu 8, 2019

Täytyy laittaa tämä Roomasarjan viimeinenkin osa tulille ennen kuin koko reissu vallan unohtuu. Vatikaanihan on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan maailman pienin valtio, kokoa 44 hehtaaria ja varsinaisia asukkaita alle 1000. Alueella liikkuessa ei varsinaisesti huomaa mistään, että kyseessä olisi valtio. Ainakaan me emme paikantaneet mihin loppui Italia ja mistä taas alkoi Vatikaani, emmekä huomanneet mitään siihen viittaavia taulujakaan.

Trastveresta, jossa majoituimme, pääsee Vatikaaniin nopeiten joenrantaa pitkin, mutta me kuljimme puistoisen Gianicolon kukkulan poikki. Matkaoppaasta luin että sieltä olisi Rooman hienoimmat näköalat ja kyllähän siellä harjanteelta näkymiä piisasi. Kukkulan laella patsastelee Giuseppe Garibaldi, 1800-luvun loppupuolella vaikuttanut poliitikko ja sotapäällikkö jota pidetään nykyisen Italian yhdistäjänä.

Garibaldin patsaalta vain pienen kävelymatkan päässä Vatikaaniin päin on pohjoisen valtion, nimeltä Suomen suurlähetystö ja sen edustalla patsastelee minulle toistaiseksi tuntemattomampi suuruus nimeltään Herman Liikanen. Hieno mies epäilemättä hänkin.

 

Colosseumin lisäksi toinen kohde, johon olin jo ennen matkaa hankkinut liput oli Pietarinkirkko. Jo aukiolle saapuessa totesimme ennakkovarauksen olleen oikein järkevä teko, sillä jonoa piisasi. Kirkon edessä on valtava puoliellipsin muotoinen Piazza San Pietro. Sille johtaa mahtipontinen Via della Conciliazione, joka – toisin kuin lähes kaikki muut Rooman kadut, on ainakin loppupäästä isolta osin suljettu autoliikenteeltä. Kaikenlaista krääsäkojua sen varrelta sitten löytyykin. Via della Conciliazionen rakentamisesta saamme syyttää fasistisen Italian johtajaa Benito Mussolinia, joka puretutti Piazza San Pietron edustan kapeat keskiaikaiset kujat tämän suurellisen väylän tieltä.

 

Olimme siis hankkineet liput etukäteen ja varanneet vierailun muistaakseni kello 13. Varttia ennen tapaamispaikalle, mistä meidät lähinnä aasialaisista koostuneessa seurueessa ohjattiin aika nopeasti turvatarkastukseen ja sieltä sisälle kirkkoon. Kirkon valtaisaa kokoa täynnä yksityiskohtia on vaikea kuvailla, joten sanon vaan että käykää itse ja ihmetelkää. Ja isosta koosta huolimatta sisällä meinasi joutua kansainvaelluksen jalkoihin kuin luhistuva Rooman imperiumi aikoinaan. Hitokseen oli väkeä liikkeellä ja kaikilla sama päämäärä, eli nähdä ja ikuistaa kännykkäkameroihinsa tätä valtaisaa rakennelmaa.

Berninin suuri alttarikatos, Baldacchino, on ehkä enemmän pöyhkeilevä kuin kaunis ja kuulemma sen rakennuttaminen kirkon sisälle sai aikanaan osakseen laajaa arvostelua. Kupoli ja muut koristeelliset katto-osat sen sijaan ovat oikein upeita katseltavia.

Jos halusi kiivetä Pietarinkirkon kupoliin, oli siitä maksettava erikseen. Maksuluokkia ja kulkutapoja oli kaksi: joko koko matka portaita tai enimmäin osan matkaa hissillä ja viimeiset 330 askelmaa jalan kupolin sisä- ja ulkokaton välissä olevaa kapeaa käytävää pitkin. Ei ahtaanpaikan kammoisille! Me valitsimme hissivaihtoehdon ja kyllä siinäkin sai loppumatkan kävelystä hengästyä.  Alla näkymiä kupolista ulos

Takaisin maanpinnalle ja viimeinen foto vielä samaiselta aukiolta maan tasalta. Kuvassa Pietarinkirkon edessä Aleksandriasta peräisin oleva Obeliski. Vatikaanissa saisi kulumaan aikaa paljon enemmänkin: sen museoissa ja puutarhoissa mutta me tyydyimme nyt vain hämmästelemään San Pietron aukiota ja Pietarinkirkkoa sekä katselemaan kaupunkia kupolista käsin. Paavista, Vatikaanista ja katolisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta arkkitehtuurin ja taidehistorian ystävälle paikka on huikea kokemus. Katolisissa kirkoissa on oma mystiikkansa ja henkevyytensäkin, mutta sellaisia kokemuksia varten suosittelen ennemmin Rooman muita kirkkoja, joissa on enemmän tilaa ja aikaa rauhoittumiselle ja fiilistelylle.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply