Yleinen

Vaelluksella Tamaimosta – Puerto Santiagoon

keskiviikko, tammikuu 16, 2019

Patikointi luonnossa kuului niihin asioihin, jotka olin päättänyt toteuttaa jo ennen reissua.  Sitä varten olin ladannut kännykkään wikiloc -sovelluksen. Kysehän on sovelluksesta, mihin kuka tahansa voi lisätä kulkemiaan reittejä. Sovelluksessa näkyy kunkin kuljetun reitin vaikeusaste, pituus, korkeuserot ja  kulkemiseen käytetty aika. Sekä kuvia ja kommentteja jos niitä on sinne halunnut lisätä.

Lähtöpaikka. Tamaimon kylä jossa kävin ostamassa kaupasta vesipullot ja lähdettiin patikoimaan alas kohti Puerto Santiagoa.

Lähtöpaikaksi valikoitui Tamaimon kylä korkealla vuoristossa, jonne menimme hotellin edestä taksilla. Matkaa mutkaisia teitä pitkin kertyi 10-15 kilometriä. Kyyti oli tutun hurjaa pitkin jyrkkiä rinteitä. Paikalliset taksikuskit eivät juuri mutkissa hidasta vauhtia.  Tamaimosta oli sitten määrä patikoida takaisin hotellille Puerto Santiagoon. Sovelluksen mukaan vuoren rinteiden, rotkojen ja laaksojen halki kulkeva reitti on maanteitä huomattavasti suorempi ja sille tulisi mittaa noin 6 kilometriä, koko matka loivaa alamäkeä.

Reittisuunnitelmaa jouduttiin muuttamaan jo noin puolen kilometrin kohdalla. Kylästä poistuttuamme totesimme, että Wikilociin viety reiti johtaa sellaiseen ryteikköön, ettemme halua sinne pyrkiä. Niinpä palasimme kylään ja katsoimme vaihtoehtoisen reitin. Se olikin mitä selkein ja sen kulkeminen olisi onnistunut ilman Wikilocia tai muita karttojakin. Kyseessä oli nimittäin kuntakeskuksesta Santiago del Teidestä Puerto Santiagoon vievä noin 15 kilometrin pituinen hyvin opastettu kävelyreitti, jossa myös tuli jatkuvasti muita kulkijoita (pääasiassa englantia tai saksaa puhuvia) vastaan.

 

Santiago del Teide – Puerto Santiago -reitin opasteita. Näitä oli tiheässä.

Kulkureittiä vuoren rinteellä.

Reitti oli ajoittain aivan tasaista laavakivitietä, ajoittain kivikkoa tai hiekkaista polkua. Maisemat vaihtelivat ja välillä näkyi määränpääkin horisontissa.

Reitti oli ajoittain näinkin helppokulkuista. Yksi asia mikä ärsytti oli roskien, erityisesti rikotun lasin suuri määrä reitille. Ei hyvä homma se. Tässä ollaan muuten vielä melkoisen korkealla, eli alkuvaiheessa reittiä.

Noin puolivälissä matkaa kuljimme vuohitilan halki, jossa useamman kymmenen vuohen lauma kirjaimellisesti tukki tiemme. Niiden paimentaja kuitenkin ohjasi vuohet sivuun, niin että uskalsimme kulkea ohi.  Vaikutti siltä, että on hyvin tottunut kulkijoihin tilallaan.

Lähempänä Puerto Santiagoa reittiämme hallitsivat tällaiset laajat banaaniviljelmät. Yhdessä kohtaa reitti kulki aivan niiden läpikin.

Reitin viimeisin näköalapaikka oli jo varsinainen turistirysä, jonne iso osa muista  oli tullut autoilla. Mirador de Los Gigantes, suosittu näköalapaikka. Alhalla näkyy Los Gigantesin satama ja sivustalla merestä kohoavat kalliot, Acantilados de Los Gigantes. Reitti oli helpohko ja pysähdyksineen sen kulkemiseen meni aikaa noin 2½ tuntia. Kyllä kivikossa kulkiessa silti pohkeensa sai kipeäksi.

 

Hotellille sopivasti lounasaikaan. Paella ja kylmä olut maistui.

Yleinen

Aurinko laskee Atlantille

maanantai, tammikuu 14, 2019

Minä tunnustaudun maisemafiilistelijäksi. Toki tunnelmoin monen muunkin asian parissa, esimerkiksi musiikin, elokuvien, kirjallisuuden tai koskettavien tilanteiden. Mutta maisemat, niissä on sitä jotain. Upea maisema voi olla kaupunkia, kylää tai luontoa. Se voi olla aavikkoa, vuoristoa, merta tai niittyä. Se voi olla talvinen, kesäinen, tyyni tai myrskyinen.

Teneriffan Santiago del Teiden kunnassa sijaistevat toisiinsa kiinni kasvaneet Puerto de Santiago ja Los Gigantes olivat lomanviettomaisemiamme tämän vuoden ensimmäisellä viikolla. Olimme olleet siellä aiemminkin ja oikeastaan juuri nämä upeat vuoristoiset maisemat olivat pääsyy siihen, miksi halusin sinne uudestaan. Los Gigantesin ympäristön maisemiin lyövät leimansa merestä 500 – 800 metriin nousevat kalliot, Acantilados de Los Gigantes, joiden perusteella paikka on nimetty.  Paikallisasutuksen keskus on viereinen Puerto Santiago, joka on vanha sympaattinen kalastajakylä. Sen symboli on vanha sini-puna-valkoinen kalastusvene, joita näkee siellä täällä koristamassa maisemaa.

Ja koska kylä sijaitsee saaren länsirannikolla, on se myös tunnettu upeasta auringonlaskustaan.  Reissun aikana koimme useammankin upean auringonlaskun, jotka sain omasta mielestäni aika hyvin ikuistettua alla oleviin kuviinkin. Jos siis kaipaat lomaltasi kuntoilua (koska mäkinen maasto), rauhaa ja upeaita maisemia, suosittelen lämpimästi Los Gigantesia.

 

Näkymä laavakivikkoiselta rannalta lahdenpoukaman yli Acantilados de Los Giganteseille.

Alueen miellyttävimpiä paikkoja on tämä Piscina Natural, luonnon uima-allas. Vähäiset veden virtaukset tekevät uimavedestä miellyttävän lämmintä jopa viileimpinä vuodenaikoina. Itse asiassa tuolla oli lämpimämpää uida kuin hotellimme uima-altaassa.

Piscina Natural ylempää kuvattuna. Alla Puerto Santiagon kylänäkymiä.

Yleinen

Elämää opintovapaalla, osa II

sunnuntai, joulukuu 30, 2018

Näpyttelin edellisen opintovapaaraporttini alkusyksyisissä mökkimaisemissa. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista ja vapaastakin käynnistyy ylihuomenna viimeinen kuukausi. Pieni välitilinpäätös, tai kai tämä jo aika loppuakin alkaa olla.

Kuuden kuukauden päätoimiselle opiskelulle tavoitteena olleet – ja Koulutusrhastolle ilmoitetut –  loput aineopintojen kurssit (yhteensä 30 op) on kaikki suoritettu, kvanti- ja kvalimenetelmistä vielä odottelen arvosanoja. Minä olen aina pystynyt etenemään yliopisto-opinnoissa melkoisen ripeästi, joten aion tämän lopunkin ajan käyttää hyödyksi. Sain Itä-Suomen yliopistolla tehtyä syksyllä myös ensimmäisen syventävien 5 op:n opintojakson ja kahta muuta syventävien kurssia on tarkoitus työstää tammikuun viimeisen opintovapaakuukauden aikana mahdollisimman pitkälle.  Nyt on alkamassa viikon lomareissu perheen kanssa, sitten kaksi viikkoa omaehtoista opiskelijaelämää kotona ja vajaa viikko Kuopiossa, sen jälkeen jatketaan hommia taas työn ohessa.

 

Uusi opinahjoni. Iso osa opinnoista etänä, mutta kyllä tämäkin kampus ja Kuopio ehtii tutuiksi tulla.

 

Moniammatillisen yhteistyön taitojen lähipäivä suurryhmäsimulaationa Kuopiossa. Kovin olivat menetelmät muuttuneet sitten viime opintojeni. Tapahtumassa äänesteltiin kännykällä ja näytölle heitettiin keskustelun aikana kommentteja omalta tabletilta (joita myös ”tykättiin”).

Syksyllä sain yliopistolla hyväksyttyä opinto-oikeuteeni vaihdoksen perustutkinto-opiskelijasta maisteritutkinto-opiskelijaksi. Se tarkoittaa sitä, että koska minulla on aiempi tutkinto ja pääaineopintoja avoimessa, koostuvat opintoni nyt pelkästään pääaineen syventävistä opinnoista. Tavoiteaika valmistumiselle on kaksi vuotta mikä vaikuttaa työläältä mutta ihan realistiselta. Vuoden 2020 aikana siis päätökseen tämä yliopisto-opintojen ”toinen kierros”, siitä lähdetään.

Omana tavoitteena opintovapaalleni ei ollut pelkästään saada vaihtelua arkeen ja hengähdystä työelämästä vaan aivan konkreettinen elämänmuutoskin. No sellainen on nyt tulossa aiemmin kuin ehkä odotinkaan. En palaa enää takaisin työhön, josta vapaalle jäin, vaan aloitan viransijaisuudessa paikassa, jossa tein loka-marraskuussa aineopintojen harjoittelujakson.

Mitä siitä seuraa? Jonkin verran nykyistä työtäni pienempi palkka ja pysyvän työsuhteen vaihtaminen määräaikaisuuksiin. Vakinaiseen virkaanhan minulla on pätevyys vasta kun olen saanut syventävät opinnot tehtyä – siinäpä onkin kannustetta edetä opinnoissa. Ja muun hyvän lisäksi palaa tässä vielä iso osa vuoden 2019 lomista, vanhassa työpaikassanihan minulla olisi oikeus täyteen vuosilomaan.

So what? Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejäkin ja ajatella asioita myös pidemmälle eteenpäin. Jos ja kun haluan vaihtaa työtä ja alaa, tuntuisi epämielekkäältä ja kollegoitakin kohtaan epäreilulta palata vanhaan vain lomaetujen takia sillä ajatuksella, että kuitenkin olisin sieltä pian lähdössä. Pitää tarttua hetkeen silloin kun tilaisuus tarjoutuu. Oma ammatillinen itseluottamukseni on nyt korkeammalla kuin ehkä kymmeneen vuoteen ja uskon että kiinnostavia töitä kyllä riittää. Innostus uudesta on juuri nyt suuri. Hypätään siis vain rohkeasti viileään veteen, kyllä siellä pinnalla pysyy!

Yleinen

Yksinäisyydestä ja yksin olemisesta

keskiviikko, marraskuu 28, 2018

Minä viihdyn parhaiten itsekseni, puolisoni kanssa tai pienessä porukassa. Jos haluan juhlistaa jotain, vaikkapa tasavuosiani tai jonkun suuren tavoitteen saavuttamista, lähden mieluummin puolisoni kanssa matkalle kuin pidän isot kutsut. Tykkään kuljeskella ja tarkkailla ympäristöä, siitä paljolti myös kiinnostus matkailuun ja tausta tälle blogille. Mutta en erityisemmin välitä olla itse isomman huomion kohteena.

”Jos haluan juhlistaa jotain, vaikkapa tasavuosiani tai jonkun suuren tavoitteen saavuttamista, lähden mieluummin puolisoni kanssa matkalle kuin pidän isot kutsut.” Nelikymmpisiä vietin suosikkikaupungissani Berliinissä ja ohjeelmaan kuului mm. Hertha Berlinin kotiottelu Olympiastadionilla.

 

Olen huono pitämään muihin yhteyttä. Minua usein harmittaakin, että vaikka olen elämäni eri vaiheissa, harrastuksissa, kouluissa, työpaikoilla ja sukulaissuhteiden perusteella tavannut paljon mukavia ihmisiä ja ystävystynytkin, ovat ne lähes aina jääneet, kun olen siirtynyt muualle. Niin vain on käynyt. En osaa vain soitella ihmisille ja kysellä kuulumisia. Joskus olen harrastanut joidenkin kanssa kirjeenvaihtoa ja se sopi minulle, sillä tykkään muutenkin kirjallisesta ilmaisusta. Nyt sähköpostin ja sosiaalisen median aikana sellainenkin on loppunut eivätkä uudet yhteydenpitovälineet ole tuoneet mitään vastaavaa tilalle.

Sukujuhlat, työpaikan pikkujoulut tai muut tilaisuudet, joissa on paljon tuttuja koolla yhtä aikaa ovat minulle aika väsyttäviä tilaisuuksia. Sellainen kun moni ihminen puhuu yhtä aikaa, etkä tiedä mihin tai kehen pitäisi keskittyä on stressaavaa ja uuvuttavaa. Eniten vierastan cocktailkutsujen tyyppisiä ”verkostoitumistilaisuuksia” joissa pitäisi kävellä lasi kädessä porukasta toiseen ja lätistä mahdollisimman monen kanssa tyhjänpäiväisyyksiä. Jos joudun sellaisiin tilaisuuksiin, vietän yleensä mieluiten koko sen ajan yhden tai kahden tutun ihmisen kanssa, yleensä muiden vastaavien tilaisuuksien vieroksujien kanssa. Ja pyrin poistumaan tilaisuuksista heti kun sellainen on etiketin mukaan sopivaa.

Minusta ei olisi poliitikoksi tai minkäänlaiseksi myynti-ihmiseksi, koska en kykenisi seisoskelemaan jossakin torin kulmilla jakamassa esitteitä ihmisille ja pyrkimällä ventovieraiden kanssa juttusille. Puistattava ajatuskin.

En sinänsä kammoksu suuria ihmisjoukkoja. Tykkään käydä esimerkiksi isoissa stadionkonserteissa tai jalkapallo-otteluissa, joissa ympärilläni on kymmeniätuhansia ihmisiä.  Isoissa tapahtumissa koettu yhteisöllisyys tekee minuun usein suuren vaikutuksen. Saatan kokea väristyksiä vaikkapa ulkomailla jalkapallokatsomossa, kun yleisö ympärilläni laulaa yhdessä seurahymniä. Oleellista on, että olen noissa tilanteissa kanssakokija ja tarkkailija. Jos isossa väenpaljoudessa porukka alkaisi vaikkapa yht`äkkiä kiinnittää huomionsa minuun ja kysellä kaikenlaista, ahdistuisin ja haluaisin pois.

Oman itsekseen olemisen ihanne ei silti tarkoita sitä, ettenkö kavahtaisi yksinäisyyttä. Muistan vielä hyvin kuinka nuorena miehenä koin sitä. Kaipasin silloin sekä ystäviä että seurustelukumppania. Ujonluonteisena ihmisenä pelkäsin silloin, että en löydä itselleni paria koska olen huono tekemään aloitteita (onneksi nykyinen puolisoni teki sen puolestani).

 

Kesämökistä on vuosien varrella tullut yhä tärkeämpi vetäytymispaikka. Toisinaan siellä on mukava viettää aikaa aivan yksinkin.

 

Minusta onkin tärkeää tehdä ero yksin olemisen ja yksinäisyyden välillä. Minulle oli luksusta jäädä tänä syksynä yksin mökille viettämään opintovapaata. Laittaa ruokaa vain itselleni, saunoa ja tehdä kaikkea ihan omaan tahtiin, omilla ehdoilla.

Tarvitsen päivittäin aikaa vain omalle itselleni. Toisinaan sellaiseksi riittää pelkkä työmatka, jolloin voin vaipua omiin ajatuksiini musiikkia kuunnellen, toisinaan sen asian ajaa pitkä kävelylenkki tai istuskelu yksin baarissa tai kahvilassa. Olennainen ero yksinäisyyteen on sen tiedostaminen, että oma puoliso ja muu perhe on olemassa. Tärkeää on myös, että on olemassa ystäviä, joiden kanssa voi välillä keskustella vakavasti vaikkapa yhteiskunnallisista asioista, välillä taas yhdessä nauraa hyville ja huonoille jutuille. Yksinäisyys taas on jatkuvaa ja usein mieltä raastavaa toisen ihmisen kaipuuta, tyytymättömyyttä nykytilaan.

Tänä päivänä olen elämääni tyytyväinen siinä, että minulla on mahdollisuus viettää paljon aikaa vain itsekseni (kuten nyt tätä kirjoittaessani). Samalla olen valtavan onnellinen ja kiitollinen siitä, että en ole yksinäinen.