Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

yöjuna

Mummo ei mahdu – junamatkailua taaperon kanssa

Kiva lomaviikko Levillä. Vuokraamamme mökki oli Mummon, nuorenparin ja kaksivuotiaan tarpeisiin toimiva. Mökistä lisää eri postauksessa. Mutta Leville matkaaminen, se vasta oli rassaavaa, mennen tullen. Siitä tunnelmia tässä postauksessa.

Sinkkumummolla matkanteko sujuu helposti, kulki sitten junalla tai lentäen. Lentämistä kylläkin välttelen monesta syystä. Kuten esimerkiksi siksi, että kohtuuhintaisia lentoja on tarjolla vain kummallisiin aikoihin. Lisäksi suosin matkustamista maata pitkin, milloin vain se on mahdollista, ja Lappiinhan se luonnistuu hyvin.

Junien hinnoittelu häiritsee sinkkumatkaajaa. Toki ymmärrän sen, että makuuhytti on makuuhytti, valtasi sen yksi tai kolme ihmistä. Mutta silti 249 euroa yöstä yhdeltä hengeltä on paljon. Voisihan sitä tietenkin istumapaikallakin matkustaa, jos viitsisi. Eivät nuo yöunet junan heiluvassa makuuhytissäkään vallan makoisia ole.

Retrovaunussa Helsingistä Kolariin

Tällä reissulla jouduimme viimetingan järjestelyihin äkillisen selkävaivan vuoksi. Autolla piti mennä, mutta junaan päädyimme. Koska hyttimatkailijoita oli kolme, 249 euron hyttihinta puolittui kohtuulliseksi 125 euroksi yhdeltä hengeltä.  Taapero oli kolmas ja lippu hänelle piti tilata, mutta nollahintainen.

Menomatkalla Helsingistä Kolariin oli jäljellä vain retrohyttejä eli niitä vanhoissa makuuvaunuissa olevia oranssikalusteisia, joita myös nostalgiahyteiksi kutsutaan. Sänkyjä hytissä oli kolmessa kerroksessa, mutta taaperolle tarkoitettu suojaverkko osoittautui – no joo, en osaa oikein sanoa miksi, mutta ei sen avulla kaksivuotias olisi pysynyt sängyssä. Mukana oli myös taaperon matkasänky, mutta levitettynä se vei hytin koko lattiatilan, eikä portaita saanut aseteltua niin, että yläsänkyyn olisi kyennyt kiipeämään. Onneksi Mummolla on laihat jalat ja Santiagon teillä sänkyihin kiipeämisestä kehittynyt ketterä kroppa, ja pystyi hivuttautumaan sängynlaitaa pitkin ikkunalaudalle ja kapuamaan kakkoskerrokseen.

Aamulla vessassa arvostin nastakenkiäni. Niillä pysyi pystyssä edellisillan vedenpaisumuksen jäljiltä jäätyneellä lattialla. Käytävän toinen vessa – se suurempi – oli jostain syystä lukittuna koko matkan ajan.

Uuden mallin  makuuvaunussa Kolarista Helsinkiin

Vessan kunto Kolariin menomatkalla oli tyttärelle liikaa, hän halusi paluumatkalla varata hytin uuteen makuuvaunuun. Koska niissä on erityyppiset kalusteet ja mitat, hän kävi moninaisia keskusteluja VR:n asiakaspalvelun kanssa. Tieto hytin pinta-alan neliömäärästä ei juuri auta, jos matkasängyn esteenä on lavuaari tai muu uloke. Sen huomasimme Kolarissa, jonne olimme hyvissä ajoin tulleet, jotta voimme kokeilla sopiiko Mummot ja sängyt hyttiin vai ei.

Vävy oli parkissa odottamassa. Hänen ”ykkösluokan” ajomatkansa pohjoisesta yhdellä sukulaispysähdyksellä oli vaarassa muuttua ”kakkosluokan” matkaksi, jos anoppi ei mahdu junan hyttiin.

Kiirehän siinä tuli. Autot pakkautuivat junaan, ja sitä pääsi seuraamaan läheltä, mutta matkustajat joutuivat odottamaan junaan pääsyä. Ehdimme kuitenkin toteamaan, että jos matkasänky levitetään, sisäänpäin aukeavaa ovea ei saa enää auki. Paikalle saatiin konduktööri, joka vaihtoi meidät invahyttiin.

Invahytissä matkasänky levitettiin uudestaan, mutta tällä kertaa sänkyihin ei päässyt edes ketterällä ruumiinrakenteella. Taapero katseli silmät ymmyrkäisinä sekavaa näytelmää, jossa vieraat sedät ja tädit mittailivat katseellaan sänkyä ja hyttiä. Ovi kävi kuin saluunassa,  Mummo sisään Mummo ulos. Taapero vilkutti milloin Mummolle, milloin isälle.

Ovia sulkeva konduktööri sanoi, että junan täytyy nyt päästä liikkeelle. ”Kyllä tähän ratkaisu löydetään”. Ennen ovien sulkeutumista ehdin vielä huikkaamaan, että kunhan ratkaisu löytyy ennen seuraavaa asemaa, Pelloa, sillä siellä hyppään pois junasta. (Vävyn soitimme odottamaan sinne. Hän ei ollut ehtinyt pidemmälle jonkun auton jäämuodostuman takia.)

No miten tämä kaikki päättyi?

Hytin osalta lopulta hyvin. Konduktööri tuli paikalle ja todettiin, että Mummo ei mahdu hyttiin eikä matkasänkykään. Mummo sai lastenlippuun kirjoitettuna hyttinumeron. Se ohjasi samanlaiseen nostalgiavaunun hyttiin kuin menomatkalla, tällä kertaa kuitenkin koirankupilla varustettuun lemmikkihyttiin. (Avauskuvassa koirankuppiselfieni.) Tytär taaperoineen jäi invahyttiin ja sai jotakuinkin toimivan lastenturvaverkon, jonka avulla taapero vietti elämänsä ensimmäisen yön junasängyssä. Matkasängyn patjan avulla tytär vuorasi piiloon hytin seinässä olevat hätänappulat ja pistokkeiden reiät. Hän kertonee lisää omissa somesisällöissään. Vävy kaasutti ”ykkösluokassa” kohti sukulaisten mökkiä. Hänen mietteistään en tiedä.

Seuraavana aamuna Tikkurilassa

Lueskelin kaikessa rauhassa Forsterin Italialainen avioliitto -kirjaa. Oli muuten huono matkakirjaksi, mutta lomalukemisista kerron eri postauksessa. Helsinkiin junan piti saapua 10.45 ja Pasilassa olimme sopineet poistua junasta. Yhtäkkiä junan ikkunasta näkyy Tikkurila. Hätäpäissäni keräsin tavarani ja kiirehdin uudelle puolelle kohti tyttären hyttiä. Turhaan hosuin, sillä päästyäni tyttären hyttiin kuulutus kertoi,  että autot lastataan ulos ennen matkustajia.

Pahoittelemaan joudun tässä vaiheessa. Sinä vaaleatukkainen nainen, joka seisoit tukkeena käytävällä ilman maskia ja tyydyit vain vetämään vatsaa sisään, kun pyysin väistämään. Ovi makuuhyttiisi oli auki, mutta et vetäytynyt sinne, miksiköhän. Minulla selässäni oli kaksi päiväreppua, olalla käsilaukku ja kädessä tyynykassi. Onni oli, että sillä puolella, jolla seisoit, minulla heilui tyynykassi eikä kameran sisältävä käsilaukku. En pahoittele, sitä että osuin sinuun tyynykassillani, vaan pahoittelen sitä, etten käyttäytynyt siivommin. En vaan jaksanut enää aikuisen naisen kaksivuotisuhmaa, vaan juoksin ohi.

Autojuna-asema Kolarissa/Lappi, Suomi.

 

Ohjeita autoilijoille Kolarin autojuna-asemalla. /Lappi, Suomi

 

Odotustila Kolarin Autojuna-asemalla. / Kolari, Lappi, Suomi.

 

Liekö tämä se resiina? Juna-asema Kolarissa. /Lappi, Suomi

 

Aika lähellä Ruotsin rajaa olemme, vain muutamia kilometrejä. Tässä liehuu Suomen lippu Kolarin juna-asemalla. /Lappi, Suomi

 

Kahdenhengenhytti uudessa vaunutyypissä junassa Kolarista Helsinkiin. Tähän tilaan sovitimme matkasänkyä. Tilaavatko vauvapariskunnat todellakin kaksi hyttiä? / Lappi, Suomi

 

Nostalgiavaunun lemmikkihytti matkalla Kolarista Helsinkiin. Lemmikkihytit sijaitsevat junavaunun päädyissä. Jos lemmikkiä ei ole mukana, kannattaa varata hytti vaunun keskiosasta. Päädyissä vessa on lähempänä, mutta niin on vessakäyntien ryskekin.

 

Nostalgiahytin värimaailma tuo mieleen 1970-luvun. Juna Kolarista Helsinkiin. / Suomi

 

Tampereen kohdalla aika ottaa esiin eväät, jotka ovat säilyneet hyvin junan ”jääkaapissa”. Matkalla Kolarista Helsinkiin. / Suomi.

Niin ne suunnitelmat muuttuvat – matka Leville

Lähtisin aina matkalle yötä vasten, jos se vain olisi mahdollista. Tänään on. Saan pakata tavarat rauhassa, tehdä viime hetken tietsikkatouhut ja raivata jälkeni ystäväni Maran tieltä. Blogiani seuranneet huomannevat, että Levi-suunnitelmat muuttuivat. Leville piti mennä autolla, Oulussa yöpyä. Toisin kävi, tytär niksautti selän eikä kestä autossa istumista. Matkaamme siis junalla:  tytär, minä ja Hän, joka teki minusta Mummon. Vävy ajaa auton Kolariin ja noukkii meidät kyytiin.

Saimme sentään hytin näin viime tingassa, tosin vanhasta vaunusta. Nostalgiahytti oransseine pesualtaineen, sängyt kolmessa kerroksessa. Onneksi viihdyn yläilmoissa, sillä sinnehän minä joudun ketteränä Mummona kiipeämään. Joustava hinnoittelu koettelee kukkaroa. Hinnat hilautuvat ylöspäin mitä lähemmäksi matkustusajankohta tulee, eikä autopaikkoja välttämättä ole kovin kauaa tarjolla.  Automatkailun konkarit osaavat kytätä hetkeä, jolloin VR julkaisee aikataulunsa, ja varata oman autopaikkansa heti.

Korona kiusaa sen verran, että paukulle ei pääse junassa, sillä ravintolavaunu noudattaa ravintoloiden koronarajoituksia. Eipä taideta Helsingin päässäkään lähtömaljoja saada.

Avauskuvan matkalaukku ei ole lähdössä mukaan. Se on muistaakseni isovanhempieni perua ja toimii nykyään vanhan tavaran säilytystilana.  Moderni Mummo heittää päivärepun selkään ja hyppää bussiin. Sukset sun muut on menossa jo autolla kohti pohjoista.

Tarina jatkuu Instagram storiessa

ja täällä blogissakin sitten myöhemmin.

Korona-ajan baarikäynti

Lumilomalle Lappiin – Yöjunalla 23.13 Helsingistä Rovaniemelle

Kyllä on erilaista matkantekoa mihin olen tottunut. Matkan ajankohdasta alkaen. Levin matka sijoitettiin tarkoituksella niin sanotulle venäläisten viikolle (viikko 3), jolloin sopi odottaa hiljaista Leviä, sillä Venäjältä Suomeen ei pääse. Hiljaista oli.

Siirtyminen suunniteltiin myös koronaturvallisesti. Kolmella autolla mentiin ja minä junalla omassa hytissäni. Osa yöpyi Oulussa, osa Keminmaalla. Minut poimittiin loppumatkasi kyytiin Rovaniemeltä.

Varasin Viherlaaksosta Helsinkiin ylimääräistä aikaa bussimatkaan, jos bussissa sattuisi olemaan liian paljon porukkaa, niin odottaisin seuraavaa. Ei ollut, viisi ihmistä näytti olevan bussin takaosassa.

Älä lähesty minua

Normaalisti Helsingin rautatieaseman Ooster-baarissa vilkuilisin ympärilleni ja vaihtaisin muutaman sanan jonkun satunnaisen baarivieraan kanssa. Nyt junaa odotellessa linnoittauduin iltapäivälehden kera nurkkapöytään. Pöytää valitessani tarkistin, että viereinen pöytä on käyttökiellossa. Asettelin kassit kaikille vapaille tuoleille ja matkalaukun vielä tukkimaan tien. Ei silti, että olisi tarvinnut älä lähesty -viestiä. Baarissa joka toiseen pöytään oli liimattu kirkuvat henkselit, eikä vieraitakaan ollut kovin monta.

Oikea hytti väärässä vaunussa

Junaan siirtyessä halusin vältellä ihmisiä käytävillä. Kuikuilin ikkunasta missä makuuhyttini sijaitsee ja valitsin oven sen mukaan. En vain muistanut, että hyteissä käytetään eri vaunuissa samoja numeroita, ja siksi vaunun numero on tärkeä. Miksiköhän näin, sillä kyllä numeroita maailmassa riittää. Ainoa junassa kohtaamani ihminen, oli se, joka rynkytti valtaamani hytin ovea. Olin ottanut väärän hytin, tai oikean mutta väärässä vaunussa.

Omin eväin

Eväät minulla tietenkin oli omasta takaa, etten joudu vaeltamaan ravintolavaunuun. Voi taas kirpaisi! Normaalioloissa olisin heittänyt matkatavarat hyttiin ja painunut ravintolavaunuun. Hurlumheitä olisi kestänyt aamutunneille asti.
Aina moititaan junien myöhästymisiä. Mummo on sunnuntailapsi ja kun Mummo matkaa, junat ovat aina aikataulussa. Niin nytkin. Rovaniemelle juna saapui minuutilleen siihen aikaan, kun pitikin.

Yöjunalla Kolarista Tikkurilaan

Takaisin minun piti tulla autolla muiden mukana. Niin ne suunnitelmat muuttuvat, eräs seurueemme jäsen niksautti välilevyn eikä autossa istuminen tullut kyseeseen. Tarjouduin hänen avukseen ja niin me palasimme, kaksi aikuista ja reilun vuoden ikäinen taapero, yöjunalla Kolarista Tikkurilaan. Siitä olikin jo pikku postaus ”Ei ikinä enää”, jolla viitattiin turvaistuimeen eikä suinkaan yöjunaan, joka oli hyvä kokemus.

Seuraavaksi piipahdan Rovaniemellä, josta minut otettiin kyytiin ja josta jatkettiin yhdessä Levin huvilalle.