Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Visit Kotka-Hamina

Mummosta lasitaiteilija? – Hamina, Sevenon

Haminassa kävimme Sevenonin taidelasipajassa tekemässä itsellemme lasivadit. Kyseessä ei ollut tällä kertaa lasin puhaltaminen, vaan lasivadit tehtiin sulattamalla.

Tärkeimmät työvälineet olivat pieni harja, häntärikkakihveli ja mosaiikkipihdit. Harja ja kihveli tarvittiin tuolin ja pöydän putsaamiseen. Lasia tuppaa lentelemään työn aikana milloin minnekin ja sirpaleet on hyvä poistaa ennen kuin istuu päälle.  Mosaiikkipihdeillä pilkottiin lasi mieleisiksi palasiksi.

Pinsettejäkin tarvittiin. Niillä sai siirreltyä pikkuriikkiset lasinpalaset pohjalasilevylle. Tämä kolmen millin paksuinen pohjalasi päällystettiin eri kokoisilla lasinpalasilla ja -siruilla niin, että tekeleen paksuudeksi tuli kuusi milliä. Silloin se oli sulatusuunikelpoinen. Rakoja ei saanut jäädä, parin millin rakokin oli rajamailla. Pikkutarkkaa hommaa siis.

Yrittäjä Anne Takanen kertoi, että Sevenonissa työskentelee tällä hetkellä kolme henkilöä. Lasilevyt tulevat USA:sta. Ne on valmistettu kierrätetyistä lasipulloista. Ja se vasta on Mummon mieleen. Toki kierrätettäviä lasipulloja löytyy Suomestakin, mutta ymmärsin että taidelasin valmistaminen on erityisosaamista vaativaa ja siksi USA.  Sevenonisssa lasiteoksia tehdessä syntyy lasijätettä, mutta mitään ei heitetä roskiin, vaan työväenopisto hakee ne ja käyttää omiin tarkoituksiinsa.

Sevenonin lasipajaan astuessa hyllyssä komeili lasilevyä jos jonkin väristä. Anne esitteli niiden ominaisuuksia lyhyesti. Dichroic-lasi, klassinen mosaiikki, loukas eli lovi, siinä oli uusia sanoja opeteltavaksi.

Hyllyssä olevista isoista lasilevyistä saimme valita mieleisiä värejä ja Anne leikkasi niistä kahden sentin levyisiä soiroja – uusi sana tämäkin, liuskalta se näytti. Opaalilasiksi hän kutsui lasia, josta ei näy läpi. Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin valita samppanjaopaalilasia, harva sitä halusi. Se kuulemma muuttuu mummon housunväriseksi uunissa. Höh, sanoo Mummo.

Anne pitää kaikille avoimia lasipajoja lauantaisin kello 11 alkaen. Paja kestää illansuuhun, joskus jopa myöhempäänkin, jos työt ovat kesken.  30 egee /hlö + matskut eli 70-80 tavanomainen aloittelijan lasitaideteos.

Saa nähdä minkälainen taideteos Mummolle tulee postin mukana. Tekemämme lasilevyt päätyvät uuniin, jossa niille tehdään ensin täyssulatus ja sen jälkeen vielä muotoon sulatus. Tämän tuloksena niiden pitäisi olla vadinmuotoisia. Koska emme ole paikkakuntalaisia, Anne lupasi postittaa vadit meille.

Lasin tekemisestä ja lasipajoista Sevenonin sivuilta.

Lasitaidetta tekemään meidät kutsui Visit Kotka-Hamina.

Siitä se alkaa: pöytä ja tuoli puhdistetaan harjalla ja kihvelillä. Kolmen millin pohjalasilevy odottaa värikkäitä  lasinpalasia ja pihdit taas lasia pienittäväksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Lasitaiteilija Anne Takanen kertoo lasinvalmistuksen kulun. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Sevenonin lasilevyvalikoima on laaja. Värejä ja struktuureja löytyy. Anne esittelee vaihtoehtoja. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Vatia katsellaan monesta suunnasta. Se täytyy ottaa huomioon kuviota suunnitellessa. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Näillä pihdeillä pienitään lasi omaan suunnitelmaan sopivaksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Junioreille on omat pihdit. Niissä ei voi jättää sormia väliin. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Tämä aloitteleva lasitaiteilija päätyi neliskanttiseen lasinpalaan. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Pohjalasilevy on kolme milliä paksu. Sen päälle asetellaan eri kokoisia ja värisiä palasia. Kuvassa  Anne Takanen. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Lasilevyn pitäisi sulaa tämän vatin muotoiseksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Anne esittelee Sevenonin lasinsulatusuunia. ” Lasinsulatusuunissa vastukset ovat aina kannessa, jotta lämpö on tasainen joka kohdasta. Keramiikka ja posliininmaalaus uuneissa vastukset voi kiertää uunin reunoilla.” /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Aina vaan löytyy liian suuria rakoja. Ne saavat olla vain parin millin kokoisia. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Tarkkaa puuhaa! Aikaa vievää myös. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Nyt se saa olla! /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Jätämme taideteoksemme Annen käsittelyyn. Saas nähdä tuleeko tästä vati. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Nurin oikein oikein nurin – Makrameetöitä tekemässä Kotkassa

Viime viikon Visit Kotka-Haminan järjestämällä käsityöteemaisella pressireissulla tutustuimme myös makrameen tekoon.  Siitä Mummolla on jo kokemusta ammoisina aikoina. Muoti kiertää. Jokainen sukupolvi kokee samat trendit niin vaatteissa kuin muussakin – ja aina uutena. Taisin olla jotakuinkin tyttäreni ikäinen, kun kävin työväenopiston siihen aikaan suosituilla makrameekursseilla. Miten se sujui, sitä en muista. Tuskin kovin hyvin, sillä makrameen näpertelystä ei tullut pysyvää harrastusta.

Koulussa olin käsitöissä täysi nolla. Totta tai ei, mutta siltä minusta tuntui. Ja juuri siitä syystä oli terveellistä vähän pöllyttää omia uskomuksiaan ja kokeilla taipuuko nakit enää langan solmimiseen.  Kyllä ne taipuivat, mutta vaikeaa se oli. Onneksi vain aluksi, sillä tukenani oli ylen kärsivällinen käsityöyrittäjä Outi Markkanen ja apuna pari pressiryhmään kuuluvaa käsityön ammattilaista, joilta silmukat syntyivät näppärästi.

”Mun elämä on silmukoita”, Outi naurahtaa. Hän pyörittää Noon knit neule- ja käsityöliikettä Kotkassa, Karhulan kaupunginosassa aivan torin laidalla.

Noon knit tulee sanoista  N nurin, O oikein, O oikein,  N nurin  ja  knit eli neuloa.

Outi järjestää myös kaikille avoimia käsityökursseja.

Outi Markkanen esittelee vaihtoehdot, joista valita minkä tekee (etevimmille mihin ryhtyy ensiksi). /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Joulu tulossa. Tämä oli Mummon valinta. Tarvikkeet: metallirengas ja tervanarua. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Outi näyttää mallia. Neljä kertaa narua, sitten tasosolmuja.  /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Jaaha! Miten se nyt olikaan. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Riittävän monta kertaa kun tekee, niin kyllä sen oppii. Kohta valmista. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Edistyneimmät aloittivat jo toista työtä. / Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa.

 

Käsityöihminen vauhdissa. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Aika hyvä vai mitä? Kylläpä oli hyvä ajatus (ei ollut omani) korvata joulukuusi sydämellä, jonka taoimme edellispäivänä Strömforsin Seppien pajassa. Katso postaus. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Outi löysi jostain tällaisen lapun, jonka voin kiinnittää kranssiini. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Käsityöihminen tai ei, niin tämän tyyppisessä myymälässä käyminen on aina visuaalinen ilottelu.  /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

 

 

 

Sepän opissa Strömforsin Ruukin Seppien pajassa Ruotsinpyhtäällä

Aivan kuin olisin astunut lapsuuteen viime viikolla, kun vierailin Strömforsin Ruukin Seppien pajassa.

Lapsena asuin Lohjalla ja pihapiirissämme oli paja. Seppä kengitti hevosia, jotka odottelivat vuoroaan puomiin sidottuina. Hänen sylinsä oli aina avoin murheelliselle pikkutytölle tai silloin kun aikuiset kiusoittelivat, vaikkapa joulupukilla. Kerran punainen naama ilmaantui kotitalomme porstuan ikkunaan ja sai minut pinkaisemaan pihan poikki pajaan. Perällä hehkuvaa ahjoa piti varoa ja siksi seppä rauhoitteli minua sylissään oven pielessä.

Lapsuuteni seppä oli mies.  Miehiä sepät kaiketi suurimmaksi osaksi olivat silloin ja ovat nykyäänkin. Mutta Strömforsin Ruukin Seppien pajassa metallia takoo ja meitä opastaa Tiia-Riitta Lahti, pitkään sepän töitä tehnyt riuskaotteinen nainen. Hauista takomisessa tarvitaan, sen kertovat käsivarteni kipeytyneet lihakset vielä päivien päästä pajalla takomisestani.

Samoin kuin lapsuuteni pajaa, Strömforsin Ruukin Seppien pajaa hallitsee ahjo. Sen mustaan kitaan Tiia-Riitta sytyttelee pieniä hiilipesäkkeitä, jotta me  takomisoppiin tulleet mediaryhmäläiset pääsemme harjoittelemaan.

Tiia-Riitta esittelee työvälineet: ahjo, alasin, vasara, taltta ja metallitikku, josta on tarkoitus takoa sydän. Metallitikun käsittelyn eri vaiheet hän on latonut pöydälle. Siitä mallia ja takomaan.

Vasara käteen ja alasimelle, joita odottaa ringissä ahjon ympärillä, jokaiselle oma.

Metallitikku ahjoon.  Kun pää muuttuu keltaiseksi, on aika takoa. Ja takoa. Ja takoa. Väillä kokeilen kumauttaa oikein olan takaa.  Ei apua. On vain kilkutettava kilkuttamasta päästyä ja välillä kuumennettava aikaansaannosta ahjossa.

”Hiiltä on ikävä kyllä käytettävä, sillä rauta täytyy kuumentaa”, Tiia-Riitta toteaa, kun kyselen hiilen käytöstä. ”Induktiota kaavaillaan tulevaisuuden lämmitysmenetelmäksi ja sitä käytetäänkin teollisuudessa. Pienillä pajoilla sitä ei käsittääkseni vielä juurikaan ole, sillä sen käyttöön liittyy rajoitteita lämmitettävien kappaleiden muodon suhteen.”

Vasara painaa puolitoistakiloa ja aika monta kumautusta sillä piti tehdä ennenkuin metallitikun pää muotoutui sydämen muotoon sopivaksi. Sen jälkeen tartuttiin talttaan ja pihteihin.  Taltalla vako keskelle tikkua ja pihdeillä taivutus kaverin kanssa kahteen pirkkaan. Avot, sydän syntyi. Joillakin se oli enemmän syrjällään kuin toisilla.

Opas kertoi, että ennen vanhaan sepän ammatti oli erittäin arvostettu. Kirkossa istuivat aateliset etupenkissä, seuraavassa sepät. Kävimme tutustumassa alueella olevaan Ruotsinpyhtään kirkkoon, joka on kuuluisa alttaritaulusta.  Alttaritaulun nimi on Ylösnousemus ja sen on maalannut Helene Schjerfbeck.

Taontaoppiin meidät kutsui Visit Kotka-Hamina.

Ovi kutsuvasti auki Strömforsin Ruukin Seppien pajaan. / Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Sitten hanskat heilumaan, mutta ei liian lähelle ahjoa tai metallia. Musta rauta polttaa useimmin, kertoi Tiia-Riiita Lahti. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Näin syntyy sydän. Eri työvaiheet esillä. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Vasara ja alasin. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Näistä pitäisi valita pihdit. Niillä taivutetaan kuuma metallitanko. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Ei näin! Metallitikun taottava pää tulee olla alasimella. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Nonni, nyt alkaa lyyti kirjoittaa tai oikeammin Mummo takoa. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Voi taivas, montako kertaa olen jo lyönyt eikä mitään muutosta. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Siinä se on. Saattoi jäädä päät vähän paksuiksi, mutta katsotaan syntyykö sydän. / Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Vielä kerran ahjoon ja taivutus.  /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Taivuttamisen jälkeen ei kannata innostua onnistumisesta liikaa ja napata tuotosta kuvattavaksi. Se polttaa hanskojenkin läpi. Upotus vesisaaviin ensin. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Siinä se on! Ei ollut monta rautaa tulessa, hyvä kun yhteen pystyi. Hikistä hommaa mutta sydän syntyi. Eikä yhtään reikää mekossa. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

 

 

Uutta ohjelmaa matkailijoille Kotkassa – pressimatkalla koettua

Viime viikolla Cursor järjesti pressimatkan Loviisan ja Kotkan seudulle.  Joskus minulta on kysytty, miten pressimatkat oikein toimivat. Usein on kyseessä jonkin alueen matkailutoimi, joka kokoaa lehdistölle esiteltäväksi alueensa helmiä. Tahti pressimatkoilla tuppaa olemaan rivakka. Niinpä naurua riitti, kun erään reissun jälkeen toimitsijat kyselivät palautetta ja kerroin olevani tyytyväinen matkan antiin ja siihen, että vaatteet ehti vaihtaa ennen illallista ja vessaan pääsi aika ajoin.

On niitäkin kertoja, jolloin illallispöytään on siirrytty lähes saunan lauteilta. Tai aikataulujen pettäessä, lounaan jälkeen on siirrytty muutaman kilometrin päähän illalliselle, kuten eräällä ruokaretkellä, maata en muista.

Töitä näillä reissuilla tehdään ja kaikilla osallistujilla on omat tarpeensa. Järjestäjille haastavin yhdistelmä lienee monikansallinen pressireissu, jossa on mukana toimittajia, valokuvaajia ja bloggareita (tai nykyään heitä kutsuntaan vaikuttajiksi). Bloggarit naputtelevat hermostuneena sormiaan ”eikö tästä nyt päästä eteenpäin” kun toimittajat kaivelevat tietoa ja valokuvaajat säätelevät linssejään.

Mummon kannalta taas haastavin on bloggariryhmä. Aamusta pitää jo olla ihmisen näköinen, kun ei tiedä milloin osuu linssin eteen ja singahtaa bloggarien tuhatpäisten seuraajien töllisteltäväksi. Journalistien ryhmissä ei yleensä kuvata kollegoja. Paitsi se viimeisen päivän kuva, jolloin reissusta ryytyneenä istutaan illallisella ja joku muistaa, ettei ole otettu yhteiskuvaa.

Yleensä kohteet on valittu huolella ja varmaan kohteiden henkilökuntaa valmennettu. Harvoin jää muuta kuin mukavia muistoja, vaikka toki  parannusehdotuksiakin löytyy. Vaikka pressiporukka hakee uutta kerrottavaa yleisölleen, se katsoo matkailupalveluja hieman eri silmin kuin lomamatkalla oleva. Parannusehdotukset tietenkin laitetaan jakoon, sillä sehän on kaikkien etu.

Samankaltaisia kiertomatkoja matkantoimistot järjestävät myös lomamatkailijoille. Erona vain se, että nämä pressimatkat tehdään pikavauhdilla. Yksi kultainen sääntö on olemassa. Oli sitten loma- tai pressimatka, jotain suuhunpantavaa tulee tarjoilla kolmen, viimeistään neljän tunnin välein. Ei paljon, pienikin määrä riittää. Muuten tulee mummot, ukit ja kuka tahansa iästä riippumatta kärttyisiksi. Ja vettä tulee olla saatavilla.

Uutuuksia Kotkassa

Viime viikon Visit Kotka-Hamina matkailutoimen järjestämä linnoitusteemainen ohjelma oli kaksipäiväinen.

Ensimmäisenä aamuna kahvit Tuhannen tuskan kahvilassa, jonka jälkeen kiertelimme jalan Loviisan alakaupungissa. Lounastimme ravintola Localessa 
Iltapäivällä vene kuljetti meidät Svartholman linnoitukseen, jossa saimme kuulla linnoituksen historiaa.
Ennen illallista käväisimme tuoksuttamassa yrttejä Redutti-Kotkan yrttipuutarhassa.
Illallista söimme keisarillisessa seurassa. Kyseessä oli ensi-ilta. Paikalliset teatterilaiset olivat rakentaneet esityksen Serkkuillallinen Ravintola Meriniemeen.

Serkkuillallisesta postaan myöhemmin. Se on tulossa Itku ja Nauru -tuotannon ohjelmaan kesällä 2021.

Kakkospäivänä kävimme Merikeskus Vellamossa ja Suomen puuvenekeskuksessa

Merikeskus Vellamon vetonaula on Kohtalona Ruotsinsalmi! -näyttely ja teemaan liittyen Seilori Jepsu vei meidät veneellä Ruotsinsalmen taistelupaikoille. Tämäkin on uutta tarjontaa matkailijoille.

Lounaan söimme Varissaaressa ravintola Vaakussa  ja siellä yllätysnumerona Kotka Steam Breweryn olutinfo, jossa kerrottiin Captain Marshall oluesta ja Suomen ensimmäisestä olutjäätelöstä.  Uutuusolut on nimetty Ruotsinsalmen taisteluissa hukkuneen brittiupseeri Samuel Marshallin mukaan.  Olutjäätelöä emme ehtineet maistamaan, mutta sitä saa kuulemma kauppakeskus Pasaatin pienpanimomyymälästä.

Kaikkea sitä onkin!

Et ole ideoinesi yksin – pressimatkalla