Viime kesän kohokohtia oli Via Kalevala-kävely. Siitä postailin heinä-elokuussa aika tiuhaan (avainsana Via Kalevala). Nyt kävelystä ilmeistyi ensimmäinen juttuni Evento-lehdessä. Se kertoo Via Kalevalan taustoista ja idean isästä Antti Holopaisesta. Käy kurkkaamassa Kirsti Sergejeff – lehtijutut
Uhtualla, Kalevalassa porukka otettiin vastaan juhlallisin menoin. Kunniakirjat jaettiin, puheita pidettiin ja runoja lausuttiin puolin ja toisin.
Jaksan muiden mukana ihmetellä niitä neljää, jotka aloittivat 4.6. Sammatista ja parin kuukauden päästä päättivät kävelynsä Kalevalassa, Vienan Karjalaan. Lähes tuhat kilometriä ja lukemattomia öitä matkailuvaunussa ja muissa vaihtelevanlaatuissa majoituksissa.
Itse liityin porukkaan rajalta ja siinäkin oli kokemusta kerrakseen.
Kotimatkaa varten teimme talismanit – onnen esineet. Kalevalatalolla ohjaajana toimi Ira. ”Hevonen miehelle matkaan mukaan”
Obereg on taikakalu. Sen tarkoituksena on suojella matkan vaaroilta. No joo, mieluummin ottaisin toimivat turvavyöt autossa.
Kulttuuriohjelmaa riitti koko lauantaille. Kolmen tunnin opastetun kyläkierroksen aikana kävelimme Uhtuan tai Kalevalan – kummaksi sitä nyt pitäisi kutsua – päästä päähän.
Näkymiä raitilta.
Kalevalan runoja näkyy Kalevalan raiteilla siellä täällä. Kalevala on tärkeä kalevalaisille.
Koirien Kalevala löytyy myös vienankarjalaksi museosta.
Iltapäivällä ajoimme Haikolaan Mihaelin ja Olgan luokse. Kirjailija Ortjo Stepanov oli Mihaelin isä ja Mihael on perustanut hänelle museon.
Haikolan kylässä asuttiin ympärivuotisesti ennen kuin perspektiivittömien kylien tyhjennysohjelma alkoi.Kirjailijaisä kuitenkin sinnikkääsi jatkoi kylän säilyttämistä.
Sain kaksi tiiliskiven kokoista kirjaa, jotka kertovat alueen historiasta. Mihael arveli, että niistä voisi olla minulle hyötyä omien juurieni ymmärtämisessä.
Mihail esittelee museon kokoelmia.
Haikolassa Mihaelin luona työskenteli neljä petroskoilaista vapaaehtoista yliopisto-opiskelijaa luetteloimassa museon esineitä. Luettelot tarvitaan museon virallistamista varten. Talon Mihael sai kirjattua omistukseensa Neuvostoliiton hajottua, mutta museo jäi, ja on yhä ei-kenenkään-omistamalla maalla.
Uhtua 6.8.2015
Tänään piti lähteä saareen veneillä, pelastusliivitkin olisi. Mutta aamusta emäntämme kertoi, että ukkosta on ilmassa, menettekin koskelle.
Hienoa! Kävelemään. Eilen aamusta potkaisin varpaan kiveen, kun kiirehdin nurmikon poikki aamiaisella. Kipusalva on vaikuttanut yön ja vaiva hävinnyt. Varvas on kyllä sininen.
Ohjelma muuttuu kuitenkin vielä kerran. En tiedä mistä tieto tuli, mutta Maria lähdön hetkellä sanoi: ”Ette lähde sinne koskelle, luvat puuttuu”. Alkoi jo käydä kuumana puhelimessa: ”Jos laitatte väkeä niskan päälle, pitää hoitaa etukäteen asiat.”
Uimapuku vai lenkkikengät? Mitä valitsen.
Antti kertoo tilanteen: ei saareen, ei koskelle, vaan kyläkierros.
No, lähdimme kuitenkin kävelemään koskelle päin. Dzek-koira oli hupaisa. Se ikäänkuin vahti meitä koko matkan. Jolkotti kipeällä jalalla etunenässä, mutta kääntyi katsomaan ja jäi paikoilleen odottamaan aina kun jäin kuvatessani muista jälkeen. Aivan kuin se olisi halunnut varmistaa, että kaikki pysyvät mukana.
Kävelymme kutistui kuitenkin pariin kilometriin, sillä raja-alue tuli vastaan. Aina puuttuu joku lupa, vaikka meillä on kasapäin erilaisia lupalappuja.
Emme uskaltautuneet koskelle, vaikka osa porukasta olisi halunnut jatkaa lupien puutteesta huolimatta. ”Mennään vaan ja katsotaan mitä tapahtuu”. Matkatoimiston johtajalta tuli tiukka viesti. ”Vain omalla vastuulla”. Sakkoja kaiketi olisi seurannut luvattomasta alueella olosta. Autolla olisi saanut mennä, mutta ei kävellen. Miksiköhän niin?
Suomalaisesta näkövinkkelistä katsellen on vaikea ymmärtää, miten lupia ei oltu järjestetty etukäteen. Onko totta, että säännöt muuttuvat mielivaltaisesti vai onko matkanjärjestäjältä yksityiskohdat jääneet hiomatta. Ei taida hevin selvitä.
Puhelun tuloksena selvisi, että autolla olisimme saaneet liikkua alueella, mutta emme jalkaisin.
Vuokkiniemi 29.7.2016
Tepastelimme uskomattoman leveää tietä myöten kohti Vuokkiniemeä. Asvaltoituna se kävisi kaksikaistaisesta maantiestä. Kormilosta mukaamme liittynyt Antero tiesi kertoa, että EU on tukenut tien rakentamista miljoonalla eurolla. ”Alunperin piti tien tulla koko Kostamus-Kalevala -välille, mutta rahat eivät riittäneet”.
Vuokkiniemi: lähteestä raikasta juomavetta. Paikalliset noutivat vettä autoillaan. Kyltissä pyydetään säilyttämään lähde siistinä.
Vuokkiniemi: maitoa tarjolla keskellä metsää. Varmaan jossain puskien keskellä on maitotila.
Vuokkiniemi: Marjastajapojat Danil ja Timotej
Vuokkiniemi: kyltti näkyy mutta vielä hieman tepasteltava ennenkuin majapaikkamme piha häämöttää.
Talon vartija, Dzek katsoo silmä kovana pihaan pyrkijöitä. ”Vahtikoira on, vahtii ruokaa”, tokaisi Maria. Kun kyselin mitähän rotuja koirassa on, hän selvensi: ”Hyvää rotua on, ymmärtää kaiken”. Dzekin ikää ei tiedetä, sillä se tuli huonossa kunnossa taloon seitsemän vuotta sitten. Joitain vuosia sitten se jäi auton alle ja nyt ontuu etujalkaansa.
Nelisen tuntia siinä meni kun kävelimme vajaat kymmenen kilometriä. Päivä oli kuuma ja uimaan mieli, kun pääsimme majapaikkaamme Vuoran talolle.
Näillä seuduin taloja ei näköjään rakenneta rantaan, vaan peltojen keskelle. Vuorassakin ruoppaamaton ranta löytyy lähistöltä, mutta sinne vievä tie oli sateiden vuoksi sellaisessa kunnossa, että kukaan meistä ei siihen rantaan halunnut lähteä. Maria, apulaisemäntä ohjeisti uimahaluiset vaihtoehtoiselle rannalle.
Uintiretkemme päättyi kuitenkin väärään rantaan. Sitä emme tienneet ennenkuin tulimme takaisin.
”Jos mies olisi ollut kotona, ei vastaanotto olisi ollut niin hyvä”, kauhisteli Maria.
Suunnistaessamme olimme parhaamme mukaan yrittäneet tulkita Marian ohjeita, mutta kun oli puskaa, polkua ja muuta vaikeasti käsitettävää ohjetta. Uimarannan taloa vahtiva koira pelotti, mutta etenimme kuitenkin kolmen naisen voimalla rantaan asti. Rannalla ystävällinen emäntä toivotti meidät tervetulleeksi uimaan vaikka joka päivä.
Kengät jätetään Vienan Karjalassa eteiseen. Tässä isäntäväen valikoimaan liittyvät lilanväriset puutarhatossut.
Vuoran talolla majoitus täysihoidolla maksaa 40 euroa hengeltä vuorokaudessa. Järjestävät myös ohjelmaa, vaikkapa illatsut, isommille ryhmille. Kahdeksan hengen ryhmät ovat sopivia jo senkin takia, että talossa on neljä kahdenhengenhuonetta.
Pyykkipata keskellä pihaa
Viktorin mökkikylässä Kormilossa vesi saattoi loppua tykkänään suihkusta. Ranta oli liejuinen ja ehkä jopa sinileväinen, mutta suihku oli. Käyttövesi otettiin järvestä ja juomavesi lähteestä. Täällä Vuorassa ei ole suihkua, vaan sauna lukuisine kippoineen ja kuppoineen.
Tukanpesupäivä on koettelemus. Eilen pesin järvessä ja omaatuntoa soimasi, kun en ole varma samppoostani.
Ensi kerralla varustaudun Luontoliiton ohjeen mukaisella sampoolla ”mieto, ympäristömerkillä merkitty tuote, jonka ympäristöä kemikalisoiva ja rehevöittävä vaikutus olisi mahdollisimman pieni.”
Kippoa ja kuppoa saunan yhdistetyssä pesu- ja löylytilassa.
Vuokkiniemi 28.7.2016
Tollonjoen kylä on kutistunut Kormilon tilaksi ja pariksi taloksi hieman etäämmällä. Kylä kuului ”perspektiivittömien” kylien joukkoon ja se tyhjentyi 1970-luvulla, jolloin vallanpitäjien ajatuksena oli saattaa kansalaiset samanlaatuisten palvelujen pariin. Tuolloin kyliä pakkotyhjennettiin ja ihmisiä siirrettiin taajamiin ja kaupunkeihin.
Tollonjoella on pieni pikinik-paikka, silta ja tietyömaata. Siinä kaikki näkyvä osa Tollonjokea, hautausmaan lisäksi.
Jos ei Kormilon tilan uusia tuulia huomioda, niin Tollonjoen muuttoliike näyttää suuntautuvan nykyään lähinnä hautausmaalle. Se sijaitsee hienolla paikalla joen varrella olevalla mäennyppylällä. Osa kummuista kertoo unohdetuista hautapaikoista. Risteihin aikoinaan käynnin merkiksi sidotut kangassuikaleet ovat jo kauan sitten haalistuneet. Kohtalo lienee heittänyt lähiset kenen minnekin. Mutta on niitäkin jotka haluavat tulla haudatuksi kotikonnuille, sillä tuoreitakin hautoja näkyy.
Kormilon tilalta on parisen kilometriä Tollonjoen sillalle. Kävelyn aikana porukkamme keräsi neljä kassillista roskia. Ukkonen yllätti ja takaisintulo rivakoitui.
Tulee niin surullinen olo. Näin kaunis maa on annettu, mutta ihmiset eivät välitä pitää siitä huolta. Onkohan täällä mörrikouluja, joissa opetettaisiin ympäristöstä huolehtimisesta? Toivottavasti on, että edes lapset muuttaisivat maailmaa. Tyhjistä olut- ja viinapulloista päätelleen ei ainakaan ole ollut aikuisväestön koulua käydessä ole ympäristökasvatusta ollut. Kaikki heitetään tien poskeen ja siksi joka puolella näkyy roskia. Rannat ovat lasinsirujen, tyhjien pullojen ja ties mihin käytettyjen papereiden vallassa. Pihoilla kenottaa ruostuneita koneita ja krääsää. Laulussa lauletaan ”kaikki on niin ihanasti rempallaan”. Ihanasta en tiedä, pittoreskiä patinaa en silmilläni löydä, mutta rempallaan ovat.
Tölkki lyttyyn ja roskapussiin.
Tollonjoki 27.7.2016
Ällistys oli kaikenkattava kun soutumatkan jälkeen rantauduimme Kormilojärvellä pikkuruisen saaren rantaan. Muutaman kallionlohkareen päällä kökötti pikkuruinen tsasouna ja pikkuruisen tsasounan seinällä asiaankuuluvat ikonit.
Kormilon isäntä, matkailuyrittäjä Viktor on rakentanut tsasounan, ortodoksipyhätön omaksi ja vieraittensa iloksi sinne.
Viktor kerää samovaareja. Hänen Kormilon tilalle perustamassaan museossa on esillä niitä kolmisen sataa. Suuri osa on venäläisiä, mutta vedenkeittimiä on kotoisin myös muualta maailmasta.
Isoäidiltä saatu samovaari lienee rakkain, siitä hän ainakin esittelynsä aloittaa.
Hyllyiltä löytyy lilliputti-samovaari. En tosin ymmärrä mihin tarkoitukseen ja ennenkaikkea miten sillä vettä keitetään. Onko kyseessä nukkekotisamovaari?
Avauskuvassa olevalla pyörillä kulkevalla samovaarilla vettä sen sijaan toimitetaan pitkän pöydän päästä päähän. Kätevää, vai mitä?
Samovaarissahan siis keitetään vain vettä, teeaines tulee eri kannusta, joka usein hautuu keittimen päällä olevassa kulhossa. Myös matkalle mukaan otettavia samovaareja on olemassa.
Kokoelman suurin samovaari, Viktor esittelee.
Kormilon tilalla asustaa yritteliäs perhe, joka on muuttanut Vienan perukoille Moskovan seudulta. Viktor, Olga ja kolme lasta. Tilalla on harjoitettu maanviljelystä sitten sovhoosiaikojen, mutta Viktorin katse suuntaa matkailuun.
Useita mökkejä on jo saatu rakennettua, 70 petipaikan verran. Puulämmitteinen sauna ja savusauna pitävät vieraat puhtaina.
Viktor havittelee myös lisämaata järven toiselta puolelta rakentaakseen sinne asuintalon perheelleen: ”On parempi asua eri paikassa kuin tehdä työtä”, Viktor tuumii.
Vienan Karjala, Kormilo, majapaikkamme
Tilan päärakennuksessa Olga pyörittää ravintolaa, jossa mökkiläiset voivat syödä niin aamiaiset, lounaat kuin illallisetkin. Olutta tai viiniä ei ruoan kanssa tarjoilla, vaan marjamehua, teetä ja kahvia. Tervetuliaispontikat isäntä tarjosi kyllä. Pontikkaa saa valmistaa omaan käyttöön ja omaa käyttöähän se on, jos isäntä juo vieraiden kanssa.
Vienan Karjala, Kormilo, Nukkekokoelma päärakennuksen ravintolasssa.
Vienan Karjala, Kormilo. Pontikkatujaus pohjanmaan kautta. Viktor näyttää mallia.
Tilalla on hevosia, lampaita, alpakoita, kanoja ja muita lintuja. Varmaan kiva paikka lapsille. Ranta on tosin liejuinen ja silmämääräisesti arvioiden sinilevääkin on.
Vaikka haassa hirnuu hevosia, ratsastusta ei tarjota ohjelmanumerona, sillä Viktor pelkää vahinkoja. Yrittäjänä hän on vastuussa, jos jotain tapahtuu.
Aina jotain tapahtuu. Aamulla, kun riensin nurmikon poikki aamiaiselle, löin varpaani kiveen ja nyt se on tämän näköinen. Mitä opin? Epätasaisessa maastossa ei juosta puutarhatossut jalassa vaan nilkkoja tukevat stydit kengät jalkaan.
Kokeilimme savusaunaa. Erinomaisen lempeät löylyt vaikka en edes ymmärtänyt heittää vettä kiville. Kävin viimeisenä ja ehkä alkupään porukka oli hoitanut vedenheitot. Savusaunassa ei ole kiuasta vaan se lämmitetään ulkopuolella olevasta uunista käsin. Häkälöylyt tulee heittää ensin, näin häkä poistuu takaseinän räppänästä. Kun häkä on poistunut, luukku kiinni, jotta lämpö ei karkaa.
Saunojen pukuhuoneissa roikkuu seinällä aina saunahattuja, mutta peflettejä en ole nähnyt missään. Tässä Barbara sonnustautunut yhteen niistä.
Kaipaisin paikkaa jossa istuskella saunanjälkeen, mutta istuimia ei ole. Hautausmaalla kyllä on penkkejä, mutta ei ainakaan tämän saunan lähistöllä.
Pyykkipäivä tulee vääjäämättä vaeltajan eteen, ennemmin tai myöhemmin.
Kostamuksesta ajamme autolla lähemmäs seuraavaa kohdettamme, Kormiloa ja kävelemme loppumatkan. Ristiriidat ovat moninaisia. Yksi ei halua matkustaa saunassa, toinen ei ikkuna auki vedon vuoksi, ja nyt kun useiden bussipäivien jälkeen autosta vihdoin löytyi ilmastointinappula, matkanjärjestäjä onkin pannut kävelyosuudet uusiksi. Ne ovat lyhentyneet huomattavasti, ellei peräti puolittuneet.
Asetelma rajan jälkeisellä Via Kalevala -osuudella ei suosi kävelemisen vuoksi mukaan lähteneitä. Ydinjoukko on jo kävelynsä kävellyt. Yksi porukasta ei haluasi kävellä enää metriäkään ja näyttää siltä, että muutkin mielellään jäähdyttelisivät kuka kremppojen takia kuka muuten vaan. Tästä syntyy tietenkin ristiriita: miten kävelyt, ajelut ja aikataulut saadaan synkaamaan.
No tänään kävelimme kuitenkin 12 kilometriä. Hieno päivä, toki kuumaa oli, mutta metsätiellä matka taittui.
Kuljettajamme vaihtoi minibussin tukevamapaa tekoa olevaan maastoautoon ja ajeli edestakaisin niin, että koko ajan näki kävelijät. Ettei vaan mitään tapahtuisi. Kyytiin pääsee heti kun väsyttää.
Vienan Karjala, Kormilo, Via Kalevala kävelijät lepotauolla
Vienan Karjala, Kormilo, välipalaksi vattuja.
Mikä eläin on tepastellut tässä?
”Suden jäljki”, sanoi sanoi kuljettajamme Roman. Vienan Karjala, Kormilo
Huomenna on taas lepopäivä.
Kormilo 26.72016