Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Venäjä

Pistäydyin Pietarissa – Hotel Palace Bridge

Kaikista Pietarin 1394 hotellista suomalaistoimittajien ryhmä päätyi Vasilinsaarelle suomalaisen S-ketjun Solo Sokos Hotel Palace Bridge -hotelliin. Sinänsä kelpo hotelli mutta paikallisväri ei olisi ollut pahitteeksi. Olisi saanut enemmän jutun juurta. Yritin kysellä oppailtamme, miten tällaiseen valintaan päädyttiin mutta kuten tavallista, heillä ei ollut tietoa. Oli sitten kyse ravintolasta tai nähtävyyksistä, valinnan tällä reissulle teki aina joku muu, ja oppaamme vain laittoivat käytäntöön muiden tekemiä päätöksiä.

Kun taustaa ei tiedä on vaikea sanoa, oliko kyse kilpailutuksesta vai vieraanvaraisuuden ilmentymästä. Aiemmissa postauksissa kuvaamani ravintolavalinnat johtuivat kuulemma kilpailutuksesta ja siksi kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat saman ketjun ravintoloita.

Vieraanvaraisuuden kiemuroihin tutustuin pari vuotta sitten Vienan Karjalassa, jossa meitä suomalaisia Via Kalevala -kävelijöitä kestitsi paikallinen perhe. He kävivät ruokaostoksilla Suomen puolella. En tiedä kävivätkö varta vasten meitä varten vai kävivätkö Suomessa ostoksilla muutoinkin. Emäntä kertoi, että suomalaiset tuotteet ovat niin paljon parempia. Venäläinen ei pihtaile vierastarjoiluissa, näin minulle on kerrottu. Jos kiinnostutu Via Kalevala -kävelystä, siitä löytyy juttua blogissa.

Joskus pressireissuilla yövymme useassa hotellissa. Niin saa laajemman kokemuksen. Toisaalta tällä reissuilla oli helpotus yöpyä kaikki neljä yötä samassa hotellissa, varsinkin kun päiväohjelma oli tavattoman hektinen. Paljon porua aiheutti se, että viimeisenä yönä asemalle piti lähteä ennen viittä – kyllä ennen aamuviittä – jotta ehtisimme aamujunaan. Ihan hyvin olisimme voineet nukkua rauhassa, seuraava päivä oli kuitenkin pilalla, ja lähteä vaikka iltapäivällä, jolloin aikaa olisi jäänyt omatoimiseen kuvaamiseen. Tai vaikka kylpyläkäyntiin. Osa porukastamme ei ehtinyt nähdä koko kylpylää, vaikka Palace Bridge on kylpylähotelli, sillä kylpylä oli kiinni kun tulimme ohjelmamme mukaisilta retkiltä. Ohjelmamme alkoi yleensä kymmeneltä aamulla ja päättyi kymmeneltä illalla.

Olen vähäuninen  ja aamuvirkku. Usein reissun päällä olleessani odottelen aamuneljältä josko pääsisin aamukahville. Siksi tämä Palace Bridge sopi vallan hyvin minulle. Kylpylä avattiin jo kello 7. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että voisin yhdistää kaupunkiloman kylpylään. Uida, syödä aamiaista ja sen jälkeen lähteä nähtävyyksiä katsomaan. Harvassa suurkaupungissa tätä vaihtoehtoa on edes tarjottu. Yleensä ihmiset haluavat nukkua aamulla pitkään ja kylpylähotellissa lillua altaissa pitkin päivää. Kylpylä riittää ohjelmaksi ja usein ne avautuvatkin vasta myöhään aamupäivästä, kuten valitettavan usein myös hotellien uima-altaat.

Aamuvirkuille mummoille aamu-uinti ennen aamiaista on luksusta. Kyllä maistuu kahvi – ja aamuskumppa, jos sitä on tarjolla kuten Palace Bridgessä.

Innostuin ajatuksesta sen verran, että kysyin oppaaltamme missä muissa hotelleissa on aamu-uintimahdollisuus.  Tämä Ekatarinan lista saattaa hyödyttää muitakin Pietarissa aamu-unettomia.

Näissä altaat avautuvat klo 7-8 aikoihin

  • Rossie Boutique Hotel, Fontanka river embankment, 55
  • Taleon Imperial Hotel, Nevsky Prospect, 15
  • Parklane Resort, Ryukhina street, 9 a

Jos aiot keväällä 2020 Palace Bridgeen tarkista että kylpylä on auki. Remontti tulossa kylpylän puolelle huhtikuussa.

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Täällä aamu aukenee. Pakkashuone Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Pakkasesta lämpimään altaaseen. Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge.

Skumppaa uinnin jälkeen. Jotkut sanovat, ettei alkoholia heti aamusta. Mummon kello on jo lounasaika. Kun herää neljältä, menee uimaan seitsemältä, kello kymmenen on jo iltapäivä. Solo Sokos Hotel Palace Bridge.

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Aamiaisravintola. Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Postaus kerätty Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin tutustumismatkalta 29-30.9.2019  Pietarissa.

Pistäydyin Pietarissa – ravintoloita

Ruoasta ehdinkin jo marista ensimmäisessä Pietari-postauksessa. Pettymys aiheutui siitä, että tutustumismatkallamme yhtä ravintolaa lukuun ottamatta kaikki olivat saman ketjun ravintoloita. Vähän kuin suomalaiseen ravintolakulttuuriin tutustuvaa kansainvälistä mediaryhmää olisi juoksutettu S-ketjun ravintolasta toiseen. Kyllä, juoksutettu on oikea sana. Kiire oli ravintolaan, ravintolassa ja ravintolasta pois. Tätä olin uumoillut jo, kun saimme matkaohjelman. Siis sen, jossa oli mainittu vain  lounas tai illallinen ”in  a premium class restaurant”.

Ruokailuun oli sekä lounailla että illallisilla varattu tunti. Näinköhän vaan, mietin kun sain matkaohjelman. Tavanturistille varmaan tuo ”premiun class” -maininta olisi riittänyt, mutta ei toimittajalle. Jos tunnissa täytyy ehtiä havainnoimaan, kyselemään, tekemään muistiinpanoja, ottamaan kuvia ja vielä syömäänkin, niin homma ei toimi. Jonkin verran nopeuttaa, jos pääsee tutustumaan sekä ravintolaan että ruokatarjontaan etukäteen. No onneksi en ollut ruokajuttua tekemässä, sillä ravintolatkin selvisivät vasta kun olimme menossa ravintolaan – nimikyltistä. Ruokalajeista ei välitetty puhua ensinkään.

Kauppakeskukseen syömään – Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa

Ensimmäiseen ravintolaan lampsiessamme ihmettelin että suuntasimme ostariin. No okay, lounas ja varmaan siksi. Sitä paitsi ostariruokailu on maailman tapa nykyään. Ostareissa ei tehdä vain ostoksia, siellä viihdytään: syödään, juodaan, jumpataan, käydään lekurissa. Miksei siis myös Pietarissa.

Steak by Steak 

Steak By Steak ravintola, Pietari,

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Modernia sen olla pitää. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Mielessäni häämöttävät paikalliset herkut vaihtuivat italialaistyyppisiin antipastoihin ja pitsoihin. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Vintage ravintola Chateau Vintage

Seuraava ohjelman mukainen ”premium class restaurant” oli nimeltään Chateau Vintage. Illallisaikaan ravintola huokui tyhjyyttä, ja meidät sullottiin yhteen nurkkaan. Seurueessamme oli muutamia tupakoitsijoita (yllättävän monta, hyi sanoo Mummo), jotka olivat pulassa nostattaessaan suurimman osan porukasta, kun lähtevät tuskaansa lievittämään. Huomasin kyllä myöhemmin, että Pietarissa käymissämme ravintoloissa oli tapana istua ahtaasti. Suomalaisellehan tämä on vaikea asia ja vielä vaikeammaksi sen tekee jos työskentelee samalla. Kamerat, muistiinpanovälineet yms yms pitäisi sijoittaa käden ulottuville. Ilmeisesti venäläinen yhteisöllisyys ilmenee myös tilankäytössä.

Toinen mikä toistui ravintolasta toiseen oli valtava tv-ruutu, joka kiinnitti väkisin huomion mikäli sattui istumaan töllöön päin. Tässä Chateau Vintage -ravintolassa ruutu suolsi viimeisen päälle stailattuja kuvia ruoka-annoksista.

Alkupalat (zakuski)  olivat ookoo, keitto maistui, kana-annos…no joo, kuivaa mutta onneksi sai kostutettua kastikkeella. Pureskelua tahditti tv-ruudun videomainos. Lehtevä kakku ei mennyt kurkusta alas. Mutta tee oli järkytys: pitkän ja maineikkaan teekulttuurin maassa minulle tuotiin pussiteetä. Yksilöpakattua, samaa tuotemerkkiä mitä saan lähicittarista.

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Tuopinmuotoinen narikkalappu. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Alkupalalautanen. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Mamalygan megasuuret ruokalistat

Ravintola Mamalygassa meitä odottivat megasuuret ruokalistat, muttei henkilökunta. Jokin sekaannus, joka tietysti myöhästytti seuraavaan paikkaan menoa. Listoilta valitsimme mieleisiä ruokalajeja kunnes sekaannus selvisi ja henkilökuntakin ilmaantui kertomaan, että meille oli tilattu ruuat jo etukäteen. Komento takaisin. Valitut ruokalajit vaihtuivat kaikille yhteiseen menuun.

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kyllä nyt näkee. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Hintatasoa. Yksi euro on noin 70 ruplaa /  Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Töllö on ravintolan pakollinen varuste varmaankin. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kahden sukupuolen vessa. Jonossa voi opiskella rypälelajeja. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Taulu kertoo mitä viinaa mihinkin vaivaan ja kuinka paljon. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Pikkuleivät pakattiin mukaan kun emme ehtineet syömään jälkiruokaa. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin

Tämä ravintola osasi asiansa. Ruoat ja juomat esiteltiin tervetulotoivosten kera sekä suullisesti että kirjallisesti. Kalallakin oli kotilätäkkö, Laatokka.  Tarjoilija kertoi myös tapakulttuurista, mitä syödään minkäkin kanssa.

Yllätys odotti ruokailun sopivassa vaiheessa. Muusikot kiertelivät ravintolassa tanssijoineen.  Lähimpänä istuvat pääsivät myös tanssinpyörteisiin mukaan.

Tämä Petrov-Vodkin oli se ainoa ravintola jossa en nähnyt Ginza Project -logoa

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Tervetuliaiskortissa esiteltiin ruokalajit ja juomat. Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kotitekoista vodkaa Nikolai II maun mukaisten pikkupalojen painikkeena. Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Laatokasta kalastettua. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Paikallista pullonkierrätystä. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kala-annos. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Isoäidin rommiyllätys. Reippaasti oli lorautettu. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Viihdyttäjät tauolla. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Koristeellinen Katyusha

Tämäntyyppinen venäläinen ravintola varmaan vetää turisteja.  Kiire kun oli, niin jäi vähän vajavaiseksi ruokalajeista kysyminen tässäkin ravintolassa.

Ekaterinalta kysyin kuvan alkuruoasta myöhemmin. Kasa lautasella on perinteinen venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Se muistuttaa meidän italiansalaattiamme. Espanjassa olen syönyt samankaltaista nimellä ensalada rusa. Olivier on kuulemma Venäjällä uudenvuodenjuhlapöydän ”must”. Voi luoja, montako kertaa mahdoimmekaan sitä syödä neljän päivän aikana.

Katyusha

Venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Tämä liharuokalaji on kotlety  possusta tehtyä, jota Suomessakin tarjoillaan. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Katyusha, Pietari, Venäjä

Venäläinen ravintola The Repa

Kuvaan aina kyltit, kun pressireissuilla menemme sisään johonkin kohteeseen. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Niin tein tälläkin reissulla. Yksi kohteistamme oli venäläinen ravintola The Repa. Vihdoin asiaan, paikallista ruokaa.

The Repassa meitä emännöi juuri opiskelunsa lopettanut nuori nainen, joka on tavattoman kiinnostunut vitamiineista. Minkälaisia vitamiineja myydään Suomessa ja mitä suomalaiset syövät.

Hups! Mistä tämä tonnikala hyppäsi lautaselleni. En ole aiemmin tiennytkään, että venäläiseen keittiöön kuuluu tonnikala. Suuri maahan Venäjä on…

Olisi luullut, että vastauksen tonnikalan alkuperästä olisin saanut emännältämme. Kun kysyin, hän arveli etteivät varmaan keittiössä sellaista asiaa tiedä. Höh! Kun asia ei selvinnyt emännän kanssa, kysyin tarjoilijalta kun tämä tuli täyttämään lasini. (Pahoittelen huonotapaisuuttani, astuin emännän tontille). Kohtapuoliin tarjoilija kipitti vastauksineen. Japanistahan se.

Mikä tilaisuus nuorella emännällämme olisi ollut kertoa meille median edustajille vaikka mitä ruokakulttuuriin liittyvää. Mutta ei, siinä hän istuskeli ja ilostutti silmiämme.

Moderneja haluavat olla ja sitä meille haluttiin esitellä. Niin oli meillä Suomessakin, eikä edes kauan sitten. Vieraita kun tuli, herkkujen piti olla mieluummin ulkomailta. Se oli jollain tapaa hienompaa. Nykyään Suomessa mennään jo lujaa vauhtia kohti seuraavaa modernia. On selvää, että ”premium class” -ravintoloissa ruoan alkuperä tiedetään ja usein se myös kerrotaan ylpeydellä maustettuna. Ympäristöasioita mietitään, vaikka eivät niin yksiselitteisiä olekaan. Ruokahävikki pyritään minimoimaan. Kierrätys ja jätehuolto toimii, näin ainakin haluan uskoa.

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Vielä on tilaa. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Alkupalat kuumilla kivillä. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

En syönyt kaikkea 😉 Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Donitseja Neukkutyyliin – Pyshechnaya

Pyshka eli donitsi ja palanpainikkeeksi limonaatia. Pikaruokapaikka makean nälkäisille, jossa Neuvostoliiton aikaa jäljittelevä sisustus. Oli muuten herkullisia.

Pyshechnaya, yksi osoitteessa Griboyedov channel embankment, 56-58

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Limonadivaihtoehdot / Pyshechka

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Perussetti: donitsit ja limonadi. Pyshechka, Pietari, Venäjä

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Mari Vanna – yksityiskohtien ilottelua

Pölynpyyhkijän painajainen, Mari Vanna -ravintola muistuttaa nukkekotia. Kirjoja, koriste-esineitä, kukkaverhoa, pitsiä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Meidän pöytä. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vaatenaulakon herra neukkutyylisssään. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Mari Vannan vessassa kannattaa käydä vaikka ei olisi hätä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vessa. /Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Dostojevskin tiiliskiven kokoisiin teoksiin ei kannata tarttua, muuten syntyy jono. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Korea vessapaperiteline. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Na Rechke – Stroganovia

Viimeisenä iltana tutustuimme Stroganoviin Na Rechke -ravintolassa. Siis ne, jotka söivät lihaa. Muut saivat samaa mitä oli tarjolla ollut jo kyllästymiseen asti.  Pressireissujen koordinointi tuntuu olevan vaikeaa kohteesta riippumatta. Ruokalistojen haaste on miten saada monipuolinen kokonaisuus kasaan. Se saattaa toimia kaikkiruokaisilla, mutta ruokarajoitteiset saavat yleensä tottua toistuvaan tarjontaan.

Aiemmin Ekaterina valaisi Stroganovin taustoja palatsikierroksella:

”Tarina kertoo, että Stroganov  piti lihasta.  Hampaat olivat huonot ja siitä syystä häntä varten naudanlihaa haudutettiin tuntikausia. Näin lihasta tuli pehmeää.”

Muitakin tarinoita on, kuten se että Stroganovin pataruoka kehitettiin ruhtinas Stroganovin avoimien ovien lounaita varten. Eli helppo pitää tarjoilukelpoisena pitkiäkin aikoja.

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

 

Pelmeneitä – niitä maistan ensi kerralla kun tulen Pietariin

Emme käyneet pelmeneitä tarjoavassa Pelmenyassa, mutta lisään sen tähän ainakin itseäni varten. Jotain mistä alkaa seuraavalla reissulla.

Pelmenit ovat raviolinkaltaisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä.

Venäläinen ravintola Pelmenya joka sijaitsee Faberge-museon lähellä. Edullista ruokaa ja talon viiniä. Erikoisuutena pelmenit. Ravintolavinkin antoi oppaamme Ekaterina.

Osoite: Fontanka river embankment, 25,

Postaus kerätty Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin tutustumismatkalta 29-30.9.2019  Pietarissa.

 

 

Pistäydyin Pietarissa – Palatseja joka lähtöön

Pietarin palatseissa ei voi vain pistäytyä. Niissä saa hyvinkin kulumaan koko päivän, vaikka katselisi vain päällisin puolin. Kerrotaan, että Eremitaašissa käyntiin tulisi varata kolmetoista vuotta, jos haluaisi katsella jokaista esillä olevaa esinettä puolisen minuuttia.

Pelkkä Pietarin palatsien paljous saa pään pyörälle. Kesäpalatsi, Talvipalatsi, mitä niitä olikaan, osa keskustassa, osa kauempana.  Kuukeli on ahkerassa käytössä, kun puhutaan Eremitaašista. Mitä kaikkea siihen kuuluikaan. Nevan vastarannalta, paikasta mihin turistit viedään kuikuilemaan kaupungin ylpeyksiä, erottaa pitkän rivin Nevan uoman myötäisiä palatsirakennuksia. Talvipalatsi, Pieni Eremitaaši, Vanha ja Uusi Eremitaaši sekä Eremitaašin teatteri seisovat ylväinä kiinni toisissaan.

Tällä reissulla käytimme yhden iltapäivän Talvipalatsin eli  Eremitaašin aarteisiin. Olin jo valmiiksi uuvahtanut ajatuksesta, sillä minulla on varhaisempi muisto salien paljoudesta. Olimme luokkaretkellä. Silloin oli vielä olemassa Neuvostoliitto ja minulla ikää alle 20 v.  Edellisenä iltana olimme tietenkin bilettäneet viimeisen päälle. Sukkahousuja kului (ne olivat tuolloin rahayksikkö) ja skumppa virtasi.  Pää kipeänä – en vain minä vaan myös kaikki muut – vaeltelimme kullatuissa saleissa. Meinasin pyörtyä jossain vaiheessa kierrosta, mutta armoa ei annettu. Ryhmästä ei voinut poistua kesken kierroksen. Oikotietä ulos ei ollut.

Nyt kävi paremmin.  En pyörtyillyt.

Pietari Eremitaasi

Eremitaaši on yksi maailman suurimmista taidemuseoista. / Pietari

 

Pietari Eremitaasi

Eremitaasin portaikko on suosittu poseearauspaikka. Pietari

Eremitaašissa pääsee ihailemaan mittaamattoman arvokkaita taideteoksia. Yli kolmen miljoonan teoksen kokoelmasta vain pieni on esillä. Michelangelo, Leonardo da Vinci, Pierre Rodini, Pierre-Auguste Renoir, Vincent van Gogh, Paul Gauguin vilahtelevat vielä yöunissakin.

Eremitaašin lisäksi kävimme Katariinan palatsissa, Pietarhovissa ja Shuvalovskyn palatsissa, joka toimii nykyään yksityisenä Fabergén jalokivimuseona.

Meripihkahuone vetää kiinalaisturisteja puoleensa

Katariinan palatsin kuuluisassa meripihkahuoneessa ei saa kuvata.  Sinne päästetään vierailijoita pienissä erissä ja aikaa on rajoitetusti. Kiinalaiset uskovat meripihkan parantavan sairauksia ja siksi meripihkahuone kuuluu kiinalaisryhmien nähtävyyskierroksiin.

”Jono saattaa olla jopa seitsemän tuntia kiinalaisryhmien tullessa”, oppaamme Ekatarina taivastelee.

Palatsien bongaamisessa kannattaa varata aikaa myös sisäänpääsymuodollisuuksiin kuten lipuntarkastusjonoihin, turvatarkastuksiin ja tiiviiden kiinalaismassojen läpi pääsemiseen. Liput ryhmällemme oli hankittu etukäteen. Se tietysti joudutti käyntiä mutta ruuhkaa riitti vaikka varsinainen turistisesonki oli jo ohi.

Katariinan palatsi, Pietari

Katariinan palatsia ympäröi puistoalue. Itse palatsi on kolmisensataa metriä pitkä. Rakennuksen ulkoterassialue on suosittu selfienottopaikka. Varo kurkottelemasta kaiteiden yli kuvakulmaa etsiessä. Menneenä kesänä aasialaisnainen menetti henkensä selfietä ottaessaan.

 

Katariinan palatsi rakennettin alunperin Katariina I:n kesäkäyttöön.

Turismi tuo tuloja  Pietariin  mutta myös haastaa

Kiinalaiset huolestuttavat paikallisia toimijoita. Se tuli ilmi monessa yhteydessä, muun muassa lehdistötilaisuudessa. Matkalla Pietarhoviin ohitimme kiinalaisen ravintolan.

”Se on nyt kiinni, mutta avataan kiinalaisten matkailijoiden tullessa.”

Reilun viiden miljoonan asukkaan Pietarissa kävi vuonna 2018 yli kahdeksan miljoonaa majoittuvaa matkailijaa. Kiinalaisia eniten, kakkosena eteläkorealaiset, kolmosena italialaiset, jotka tulevat eritysiesti katsomaan italialaisten taiteilijoiden teoksia. Suomalaisten osuus on noussut jonkin verran viime vuosina.

Ekatarina kertoi, että kiinalaisilla on oma tapansa toimia. Matkat ja palvelut, kuten esimerkiksi ruoat maksetaan kiinalaisen luottokorttiyhtiön kautta. Kiinalaiset hoitavat ruokailun. Rahat menevät siis Kiinaan mutta ihmiset tungeksivat Pietarissa.

Itämeren helmi – nykyajan palatsi

Pietarhoviin ajettaessa vastaan tulee valtava 40 000 asukkaan talokompleksi, Baltijskaja zhemchuzhina (Itämeren helmi), joka on rakennettu yhteistyössä kiinalaisten kanssa.

Jonkin sortin palatsi sekin. Piti oikein Wikipediasta tarkistaa, mikä on palatsin määritelmä. ”Palatsi on rakennus, joka on rakennettu useimmiten korkeatasoiseksi asunnoksi tai edustuskäyttöön.”

Itämeren helmen sisältä löytyvät kaupat, sairaalat, kaikki mitä tarvitaan elämisessä. Siellä on jopa kanava, jossa voi tehdä pikkuristeilyjä.

Pietarhovi – keisariperheiden kesäpaikka

Venäjän keisariperheet viettivät Pietarhovissa kesiään vallankumoukseen 1917 asti.

Pietarhovi, Pietari

Koreita saleja, Pietarhovi, Pietari

Pietarhovi, Pietari

Komea on kattaus, Pietarhovi, Pietari

Pietarhovi, Pietari

Pietarhovin puistossa ja rantamaisemissa viihtyy pidemmänkin ajan, Pietari

 

Pietarhovi, Pietari

Pietarhovin porrastettu suihkulähde. Taustalla Suuri palatsi. Pietari

 

Pietarhovi, Pietari

Pietari Suuren jahtimuseo/ Pietarhovi, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseon keisarilliset pääsiäismunat

Fabergen museo on yksityinen jalokivimuseo. Se  sijaitsee Fontankan rantakadulla Shuvalovskyn palatsissa Yleisölle museo avattiin vuonna 2014.

Arvokkaimmat esineet ovat Carl Gustav Fabergen keisarilliset pääsiäismunat.

Fabergen jalokivimuseo

Oppaamme Ekatarina esittelee Fabergen jalokivimuseon aarteita. 3000 esinettä, joilla jokaisella oma tarinansa. Samppanjamaljassa kaksipäinen kotka symboloi Eurooppaa ja Aasiaa.

 

Fabergen jalokivimuseo

Fabergen jalokivimuseon arvokkaimpiin esineisiin kuuluvat keisarilliset pääsiäismunat. Faberge-museo osti  yhdeksän 300 vuotta vallassa olleelle Romanoville kuuluvaa munaa. Näytteillä on myös muiden ihmisten munia ja muita jalokiviesineitä /Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

 

Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle syyskuun lopussa. Lisää postauksia tulossa.

 

www.visitpietari.fi

 

Pistäydyin Pietarissa – miehiä, miljardöörejä, norsuja, uusiokäyttöä

Venäläinen mies on venäläinen mies, vaikka karvasmanteliöljyssä paistaisi. En tosin tiedä voiko kyseisessä öljyssä paistaa, kun en ole keittiöimmeisiä, mutta käyköön kielikuvasta.

Pietariin suuntautuvalla tutustumismatkallani ehdin tuskin rajalle asti, kun pystyin erottamaan suomalaismiehet venäläisistä, milloin satuin niin sanotusti nokakkain miehen kanssa junan käytävällä. Jos mies odotti minun purjehtivan omaan suuntaani ja teki vielä lempeä tuike silmissään  ”teidän jälkeenne” -eleen samalla kun kutistui kapeaksi junan seinää vasten, hän satavarmasti oli venäläinen. Mainittakoon, ettei iällä ole merkitystä. Useimmat käytävien gentlemanneista  olivat tyttäreni ikäluokkaa ja minä – no niin – mummo, joka saa joka päivä tehdä kaikkensa, ettei muuttuisi enemmän ja enemmän seinää muistuttavaksi.

Jaksan ihmetellä tuota naisen huomioimista. Tapaamani venäläisnaiset puolestaan jaksavat ihmetellä naisen huomiotta jättämistä. Meille suomalaisille niin kotoista tasa-arvoa, jossa oven avaa se, joka kerkeää, jos kerkeää, ja joskus jopa antaa oven sulkeutua nenän edessä.

Olen aiemmin saattanut kertoa muistoni yrittäjyyden alkutaipaleelta, jolloin toimistoni sijaitsi monen muun pikkuyrittäjän kanssa Tapiolan keskustornin kymppikerroksessa. Eräänä maaliskuun aamuna samalla käytävällä toimistoa pitävä yrittäjäkollega (mies) ilmaantui kynnykselleni kukka (muistaakseni ruusu) kädessä. Olin jo siihen ikään tottunut monenmoisiin kohtaamisiin kollegojen kanssa, mutta tämä kukkamies loksautti leukani rinnukselle asti. Pian kävi ilmi, että oli naisten päivä (josta muistin hämärästi kuulleeni) ja venäläinen kollegani halusi juhlistaa päivääni.

No niin, se miehistä. Onneksi tämä Pietarin reissu kesti vain neljä päivää. Niin lyhyessä ajassa ei ehdi oppia pois omasta kulttuuristaan. Kotiin palattuani yritin kuitenkin muistaa varoa ovissa.

Nyt reissun antiin. Aloitan modernimmista käyntikohteista.

Yksityinen nykytaiteen museo Erarta

Nykytaide kiinnostaa minua ja odotin Erarta museolta paljon. Eikä se pettänyt odotuksiani. Meillä oli aivan ihana, innostunut opas Anastasia (Natasha), joka esitteli Erartasta valikoiman teoksia. Enemmänkin olisin häntä kuunnellut, mutta kuten tavallista näillä pressireissuilla, aika on kortilla.

Natasha kertoi, että museon omistaa Marina Varvarina ja hänen kaksi aikuista lastaan. Varvarinan puoliso, liikemies Dmitri Varvarin ammuttiin Pietarissa 2000. Museo avattiin vuonna 2010.

Kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle, sillä teosten kautta avautuu monia Venäjän ja Neuvostoliiton historian  ja kulttuurin piirteitä. Tässä muutama kuva teoksista.

Uusiokäyttöä – Andrei Sikorskiin nojatuoli

Erartan sisääntulohallissa vastaan tulee vanhoista autonrenkaista tehty nojatuoli. Se on Andrei Sikorskiin Waterfall -teos,  johon voi halutessaan istua. Oletettavasti nojatuolissa otetaan ahkerasti kuvia ja selfieitä.  Nojatuoli kiiinostaa ja herättää kysymyksiä:

”Monet venäläiset tulevat tänne ja ihmettelevät onko tämä taidetta vai roskaa.”

Pietari Erarta nykytaiteen museo – Jokainen voi olla taiteilja – Andrei Sikorskiin Waterfall

Muslimeja loukkaava, lapsilta kielletty burkha-nainen

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds on lapsilta kielletty taideteos. Lapset voivat  vanhempiensa kanssa käydä katsomassa, mutta kouluretkillä eivät pääse katsomaan teosta.

”Tiedämme, että muslimit voivat loukkaantua, kun hunnutetulla naisella on rinnat paljaana”, Natasha sanoo.

Erarta - Pietari

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds/  Erarta – Pietari

Venäläiset tulevat – Anatoly Gankevich

Naiset marssivat tarmokkaasti. Venäläiset tulevat -teoksessa näkyvät 1930-luvun sosialistista realismia ilmentävät tekniset värit: sininen ja ruskea. Tuolloin mosaiikki oli myös suosittua.

Pietari/ Erarta taidemuseo

Pietari/Erarta nykytaiteen museo. Opas Natasha kertoo Venäläiset tulevat -teoksen symboliikasta.

Nikolay Kopeikin valloittavat norsutaulut

Kaukoidässä Astrahanin alueella kasvavat melonit  ovat kookkaita. Ne  symboloivat taulussa 1990-lukua. Norsun vieressä olevat ”niin venäläiset” kassit kuvaavat ilmiötä,  jossa venäläiset raahaavat tavaraa myydäkseen ne muun muassa Suomessa. Toisessa taulussa norsu katselee kaihoisasti, ikävöi kotimaataan. Nyyh!

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Overseas guest

 

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Motherland

 

Uusi Hollanti

Mikä ihmeen Hollanti? Se oli ensimmäinen ajatus, kun porukka puhui ohjelmassamme seisovasta Uudesta Hollannista. Kuukeloida täytyi ennenkuin selvisi, että 1700-luvun alkupuolella Hollanniksi kutsuttiin telakan puutavaravarastoja. Niissä oli hollantilainen varastointijärjestelmä, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Hollantilaiset ovat merenkulkukansaa ja varmaan hakoja varastohommissa maailman sivu, kun nykyäänkin pyörittävät Euroopan suurinta Rotterdamin satamaa.

Nevan ja Moikan välille rakennettiin Pietari Suuren aikana kanavaa, jonka vuoksi syntyi t pieni kolmionmuotoinen saari, jolla Uusi Hollanti sijaitsee. Alue oli suljettu tavalliselta kansalta satoja vuosia. Rapistuikin.  Kymmenisen vuotta sitten paikallinen miljardööri Roman Abramovitš (kyllä, se jalkapallojoukkueen omistaja) osti saaren ja ryhtyi kunnostamaan sitä. Nyt on miljoonia  – ellei satoja –  kulutettu ja Uusi Hollanti avoinna kävijöille. Ei aivan avoinna, turvaporttien läpi alueelle mennään.

Uusi Hollanti, Pietari

Uusi Hollanti sijaitsee saarella Pietarin keskeisellä alueella.

 

Pietari - Uusi Hollanti

Uuteen Hollantiin mennään turvaporttien läpi.

 

Uusi Hollanti - Pietari

Uusi Hollanti – On aikoja, jolloin rakennukset toimivat vankilana, nyt siellä tepastelee turistit ja huvittelunhaluiset pietarilaiset.

 

Uusi Hollanti, Pietari

Esiintymislavalla soi myöhemmin jazz, rock… Nyt on ilta vielä nuori ja lapsilla tilaa temmeltää. Uusi Hollanti, Pietari

 

Uusi Hollanti, Pietari

Lapsiperheille tekemistä. Uusi Hollanti, Pietari

 

Postaus on jatkoa lokakuun 3. postaukselle. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle.

Pietari Venäjä

Pistäydyin Pietarissa

Monivaiheisen reissun jälkeen kotiuduin Pietarista. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle. Kyseessä oli junamatka, mikä käytännössä tarkoittaa perinteisen viisumin hankkimista. Viisumijärjestelyt hoidin itse. Viisumikäytännöt helpottuivat tämän kuun alussa, kun voimaan tuli mahdollisuus hakea viisumia netin kautta. Se ei kuitenkaan vielä koske junamatkoja. Jos haluaa välttyä viisumihässäkältä, kannattaa valita 72 tunnin viisumivapaa risteily laivalla. Näitä järjestää ainakin Moby St. Peter Line.

Me matkasimme mennen tullen Allegro-junalla (törkeän aikaisin). Kolme ja puolituntia se kesti. Rajamuodollisuudet tehtiin junan liikkuessa.

Ruokakulttuurin esittely – Nuorella emännällämme olisi ollut erinomainen tilaisuus kertoa meille median edustajille venäläisestä ruokakulttuurista

Yleensä näillä kansallisten matkailutoimistojen tutustumisreissuilla mottoni on:

”Syön mitä saan, juon mitä tuodaan ja kirjoitan mitä haluan”.

Niin nytkin. Ilmoittautumisvaiheessa kysyttiin erikoisruokavaliot. Ilmoitin, etten syö naudanlihaa. Kymmenen hengen porukassamme oli muitakin rajoitteita, kuten kasvisruokailijoita ja laktoosi-intoleransseja. Olisi ajatellut, että kun on kyse tällaisesta pikkuporukasta, ruokailutilanteissa kaikki intoleranssit olisi hienotunteisesti hoidettu ja jokainen olisi saanut oman annoksensa vaivihkaa. Mutta ei, rajoituksia karjuttiin (myös oma porukkamme) pöydän päästä toiseen, lautaset sekosivat, annokset päätyivät mikä mihinkin. Oli lähestulkoon mahdotonta käyttäytyä sivistyneesti, vieraanakaan.

Filosofiani mukaan söin siis mitä sain. Naudanlihaakin. Ei iso juttu. En joudu sen suurempiin hankaluuksiin kuin se, ettei naudanliha oikein tahdo sulaa elimistössäni, kun en ole sitä yli kahteenkymmeneen vuoteen syönyt kuin satunnaisesti ja maailmanmatkaajan pakon edessä. Naudanliha kuvottaa minua jälkikäteen, mutta siihen tepsii yleensä jokin hapan juoma tai reipas annos yrttilikööriä siellä missä sellaista on saatavilla. Lisäksi minusta naudanliha haisee hielle. Mielikuvitusta tai ei, mutta niin sen koen.

Join myös mitä eteen tuodaan. Tilaamani valkkarin punkkuna, vihreän teen mustana. Mitä sitä nyt niuhottamaan. Viini kuin viini, tee kuin tee.

Minun tosin kelpaa, sillä kirjoitan aika usein yleisluontoisia matkajuttuja. Etsin yleisölleni sopivia elämyksiä, mitä tahansa. Jos en löydä mitään sopivaa, en kirjoita mitään. Hankala tilanne olisi ollut, mikäli olisin luvannut jollekin lehdelle ruokajutun. Pari sellaista toimittajaa matkassa oli. Ilmeisesti kilpailutuksen kautta järjestetyn matkan aikana saimme tutustua ainoastaan yhden ketjun ravintoloihin, vaikkakin interiööriltään olivat monipuolisia.

Reissun aikana kaipasin selvästi roolinsa sisäistänyttä emäntää tai isäntää. Henkilöä, joka kertoo mitä syödään, mitä juodaan ja miten maksetaan. Lisäksi hoitaa intoleranssit keittiön kanssa ja katsoo, että annokset menevät oikeille henkilöille. Niin, että on edes jokin mahdollisuus käyttäytyä sivistyneesti.

Ravintolavalinnat eivät menneet nappiin, mutta päivisin oppaana ja matkanjohtajana toiminut Ekaterina Povalkina oli varsinainen tietopankki. Hän osasi kertoa historiasta ja nykypäivästä (vaikka Putinin syntymäkodista hän ei suostunut edes puhumaan), ja sai ravintolakäynnitkin jotakuinkin pysymään kuosissaan. Ainakin hän yritti parhaansa intoleranssi-annosten kanssa. Iltaisin on toinen meininki. Illallista emännöi toinen toistaan soreampia nuoria naisia, joiden pääasiallinen tehtävä oli varmaan dokumentointi eli ottaa kuva ruokailutilanteesta hallinnollisia tarkoituksia varten.

Kaiken kaikkiaan antoisa reissu kuitenkin. Ruuhkia, hässäkkää, kiirettä, palatseja, historiaa taidetta….

Hässäkkää aavisteli jo etukäteen se, että matkaliput saimme vasta matkaa edeltävänä päivänä ja tarkennetun ohjelman toiseksi viimeisenä matkapäivänä.

Kirjoittamiseeni tulee nyt henkilökohtaisen elämäni käänteiden vuoksi tauko, mutta luvassa on myöhemmin Pietari-postauksia.

Muutama syksyinen kuva Pietarista

Pietarin ruskaa, Venäjä

Lenin yliopiston edessä on juhlittu. Sunnuntaiaamuna sampanjapullo (venäläinen erikoisuus, kuohari jota kuulemma saa kutsua sampanjaksi) hylättynä tyhjän penkin edessä. Ja puu, mitkä värit!

Pietarhovi, Pietari, Venäjä

Pietarhovin maisema syksyn tullen.

Kirjavinkki - Venäjä

Kun aate viedään – Kirjavinkki /Venäjä

Valmistautuessani Pietarin matkaan luin Svetlana Aleksijevitšin kirjan Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia. Toiveissani oli oppia ymmärtämään edes hieman venäläisiä, heidän ajattelutapaansa, kulttuuriaan ja yhteiskunnan toimintoja. Vaikeata se yhä on, sen huomasin viiden päivän reissullani, joka tällä kertaa keskittyi Pietariin.

Neuvostoihmisen loppu on suuri kirja, suuresta maasta. Kokonsa puolesta se ei sovi matkakirjaksi, ellei sitten matkusta peräkärryn kanssa. Teos on painava ja painava on sisältökin. Ei kannata ottaa mukaan sänkyyn illalla unta houkuttelemaan.

Seitsemäänsataan sivuun mahtuu valtava määrä kauheuksia naapurimaamme Venäjän ja sen edeltäjän Neuvostoliiton viimeiseltä sadalta vuodelta. Neuvostoihmisen loppu kertoo käsittämättömistä julmuuksista, sokeasta uskosta aatteeseen, alituisesta pelosta, ihmisistä ja siitä kun kaikki, johon on joskus uskonut, häviää markkinatalouteen siirtymisen myötä.

Kertojina ovat neuvostokansalaiset ja heidän jälkeläisensä. Uhrit kertovat. Pyövelit kertovat. Uhri ja pyöveli voi löytyä samasta ihmisestä, läheisestäkin. Äänessä on myös nuoria aikuisia, jotka eivät ole eläneet neuvostokansalaisena ja siksi heidän katsantokantansa eroaa jyrkästi.

Guzel Jahina

Suleika avaa silmänsä – Kirjavinkki Venäjä/Tatarstan

Miten lie tämä viisisataasivuinen Suleika avaa silmänsä -opus päätyi yöpöydälleni, ja vielä ruotsiksi. Ehkä selitys on se, että jokunen aika sitten olin aikeissa lähteä Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin, koska olin kuullut, että Finnair lentää sinne suoraan Helsingistä. Yleensä matkaa suunnitellessani varaan kohteena olevan alueen kirjoja Helmetistä ja kirjoja tippuu järjestelmästä milloin tippuu. Reissu jäi tekemättä mutta Suleika (Zulejcha) vaati päästä maailmaani värittämään.

Missään nimessä tätä 700 gramman opusta ei voi sanoa matkalukemiseksi, sen enempää painonsa kuin sisältönsä puolesta. Se täytyy lukea rauhassa, keskittyen jo pelkästään teoksessa vilahtavien nimien vuoksi. Venäläiset nimittelevät toisiaan monin eri tavoin: etunimellä, isännimellä tai lempinimellä riippuen henkilöiden välisestä suhteesta tai jopa vallalla olevasta tunnetilasta. Tässäkin opuksessa Ivan Ignatov muuttui Vanjaksi ja päinvastoin jopa saman kappaleen sisällä, sitä mukaa kun ystävyys ja viha vaihtelivat keskustelun kulussa.

Kun aloitin lukemisen, ensimmäinen ajatukseni oli, että miten joku – edes kirjallisuuden hahmo – voi olla niin nöyrä. Mummoa suivaannutti sekä Suleikan aviomies että anoppi. No, molemmat kuolivat heti alussa tai oikeastaan anopista ei varmuudella kerrottu, muuta kuin se, miten anoppi kummitteli myöhemmin Suleikan tiukimmissa tilanteissa Siperiassa, jonne Suleika pakkosiirrettiin Stalinin aikaan.

Kirja kuvaa vuosia 1930-46 tataarinaisen näkökulmasta.

Kirjan kirjoittanut Guzel Jahina (s. 1977) on itsekin tataari. Suleika avaa silmänsä on hänen esikoisteoksensa.

Hidasta viestintää

Meitä suomalaisia on usein moitittu hitaiksi sähköposteihin vastaajiksi, mutta vienankarjalaiset panevat paremmaksi. Onneton menin heinäkuisella reissullani Vienan Vuokkiniemellä lupaamaan eräälle yli 80-vuotiaalle naiselle ottaa selvää onko hänen sukulaistensa täällä Sammatissa oleva hauta kunnossa. Naisella ei ollut sähköpostia, jonka vuoksi sovimme, että paikallisen matkatoimiston johtaja välittää viestini hänelle, tuttuja kun olivat.  Homma nyökyteltiin valmiiksi ja käyntikortit vaihdetiin.

Haudan kohtalo selvisi helposti. Viestiä seurakuntaan, josta tuli hetimmiten vastaus: kunnossa on.  Tyytyväisenä laittelin viestiä Vienaan. Jotenkin odotin matkatoimiston johtajan vahvistavan saaneensa viestin, ehkä kiittävänkin vanhan rouvan puolesta. Ei mitään vähään aikaan, ei pitkään aikaan, ei tähän mennessä. Totta puhuen olin jo asian unohtanut, mutta nyt kun kirjoitan juttua Via Kalevalasta, kolme vastausta odottavaa viestiä pullahti vastaan. Olisihan se kiva tietää, saiko rouva tiedon. Se kun tuntui olevan hänelle niin tärkeä asia.

Ehdin jo epäillä, että matkatoimiston johtaja on suuttunut minulle, kun kritisoin niin usein turvajärjestelyjä. Mutta ei kaiketi niin ole, ainakin sen mukaan mitä muut toimijat viestittävät, kun yritän saada tuplatsekattua juttuuni tulevia yksityiskohtia. Viesteihin ei reagoida, kun soittaa perään, aina on vuodenvaihe, naistenpäivä tai muu touhu, joka viivyttää tiedon saantia.

Joitakin vuosia tehdessäni Petroskoita käsittelevää matkajuttua Aamulehteen opin, että pitää olla kontakti. Tuskailin tsekkausten kanssa täällä Suomessa ja paikalla sattui olemaan muutama Suomessa asuva venäläinen. Keskustelu kulki jotakuinkin näin:

”Kävelit siis sisään ja kyselit”, ihmetteli Veruska.

”Niiiin, turisti-infoon Petroskoissa”, ihmettelin puolestani kysymystä.

”Ja nyt ajattelet, että he vastaisivat.”

”Niiiin…sain heiltä yhteystiedotkin.”

”Oliko sinulla jokin paikallinen mukana infossa?”

”Turisti-infossa?”

”Viimeistään siinä vaiheessa kun laitoit sähköpostilla lisäkysymyksesi, olisi pitänyt aloittaa viittaamalla johonkin paikalliseen henkilöön”.

Kontaktien hierarkia Veruskan mukaan: tuttu, sukulainen, perheenjäsen.

En muista miten sain asiani eteenpäin, mutta juttu tuli hikoiltua.   Aamulehti 11.10.2010: Petroskoi/Ei sittenkään mikään Siperia löytyy tästä linkistä Aamulehti_petroskoi

 

Työn raskaan raatajat

Olisipa Vienan reissulla ollut tämä sanakirja käytössä. Veikeää tuo karjalan kieli. Se on kuulemma oikein oma kielensä, ei pelkästään murre.

Vienan Karjalassa vierähti viikko ennenkuin tajusin, että ruataminen (kirjoitusasu vaihtelee mutta kuulostaa lausuttuna raatamiselta) tarkoittaa mitä tahansa työntekoa – ei siis raatamista eli työntekoa niska limassa kuten minä sen ymmärsin.

Uhtualla tapaamaltani matkailuyrittäjältä kysäisin mihin aikaan hänen työpäivänsä alkaa. Aloitamme rauatamisen aamukahdeksalta ja lopetamme ilta- oliko neljältä vai viideltä, en muista, mutta vaikutuksen se teki. Ajatella, että jaksavat.

Näin espoolaisen matkailuyrittäjän näkökulmasta raataminen kuulosti oikealta ilmaisulta, kun   jyskyttelimme kuoppaisilla teillä toimii-ei-toimi-toimii -viestintävälineillä varustettuna. Itse sain koko reissun aikana ponnisteltua vain muutaman postauksen. Energia loppui sekä bloggarilta että paikallisista laitteista, milloin toimi netti milloin sähkönjakelu, kumpikin vain harvoin yhtä aikaa.

Ehkei – ja toivottavasti – heillä ei ole aina samanlaista. Tiet tuskin muuttavat muotoaan kovin nopeasti mutta ehkä sähkönjakeluun vaikutti elokuun ukkoset.

Takaisin kotimaahan Kalevala – Kostamus – Kajaani

Kotimatkalle lähdimme aamuseitsemältä aamiaispusseilla varustettuna.  Ponkalahdella, kun aamiaistimme, yritin kuikulla näkyisikö sitä tuloreissulta tuttua koiraystäväämme. Ei näkynyt.

20160802_125955 Vienan Karjala, Venehjärvi

Vielä yksi ohjelmanmuutos. Lounaspaikka ehti vaihtua. Emme syöneetkään keskustan ravintolassa, jossa olisi voinut tehdä viime hetken ostokset, vaan samassa Richardissa, jossa olimme syöneet jo alkumatkasta kaikki ateriamme.

Puolenpäivän aikaan tappelimme bussin liikkeelle. Turvavyöt ja ilmastoinnit saatiin kuin saatiinkin kaikkia tyydyttävälle tasolle ja auton nokka kohti Suomea.

Rajamuodollisuudet hoituivat hetkessä, jopa porukan vessareissuja nopeammin. Lienen ainoa, joka ei saanut vatsatautia. Sitä on podettu eri vaiheissa olevana koko Uhtuassa pysähtymisen ajan.

Rajan jälkeen maisema muuttuu. En heti hiffannut miksi, mutta vieressäni istuva analyyttinen lady, josta minulla on ollut paljon iloa reissun aikana, todellinen Venäjän tuntija, avasi silmäni.  Puskat ovat poissa ja roskia ei makaa tien varsilla. Vienan puolella metsien puulajit, suot ja muut maisemien vaihtelut eivät näy koska tienvarsien puskia ei ole karsittu. Täytyy sukeltaa puskien läpi katsomaan ja minun tapauksessani kuvaamaan maisemia.

Tuota roskaamisilmiötä en käsitä alkuunkaan. Vienalaisille on annettu niin kaunis maa, miksi he pilaavat näkymät heittelemällä kaiken mahdollisen tien varsille.

Toisaalta, Suomen maisemien euforiasta palasin todellisuuteen Helsingissä, Pasilan asemalla kun vierestäni kuului varsin tuttu ääni. Joku selvitteli äänekkääsi kurkkuaan ja sylkäisi sisällön yhtä äänekkäästi maahan. Tuo ilmiö pysäyttää aina kun saavun muualta Suomeen. Mikä saa ihmisen näillä seuduilla, tänä aikana rykimään kuin keskiaikaisen keuhkotautisen ukon?