Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

tuliaiset

Sininen hetki Espoossa

Sinisen hetken kuvaaminen /Tammihaaste 30.1.21/Sininen lenkki

Toiseksi viimeinen haastepäivä. Jos en välttelisi kaupassa käyntiä, olisin lenkkeilyt ostamaan joko Fazerin sinisen tai Hookoo Blöön. Suklaan kanssa olisin vajonnut syvälle sänkyyn Toscanan tyttöjen seuraan. Lenkkimakkaran olisin todennäköisesti laittanut uuniin kelpo juustosatsin kera. Kummatkin sekä Hookoo Blöö että Fazerin sininen ovat himoittuja tuliaisia kun käyn Tanskan sukulaisteni luona. Kerran vein Hookoo Blöötä myös Italiaan tuttaville, kun edellisellä Suomen vierailullaan innostuivat siitä.

Koska en kauppaan tohtinut, päätin jo aamulla, että perehdyn sinisen hetken kuvaamiseen. Ohjeita löytyy netistä. Tässä Nikonin ja Digi-kuva.fi vinkit sinisen hetken kuvaamiseen.

Bluehoursite kertoo milloin sininen hetki lankeaa missäkin päin maailmaa.

Sormet ovat yhä kohmeessa sen verran kylmä oli. Lumi tuotti oman liikuntahaasteensa. En meinannut millään päästä järven rantaan, jonne olin suunnitellut meneväni kuvaamaan. Lunta on tullut yllättävän paljon. Joku uskalias oli kantanut suksensa jäälle, vaikka siitä on kovasti varoiteltu. Hänen jälkiään pitkin matkani helpottui hieman.

Otin paljon kuvia kolmen vartin aikana. Saatoin olla etuajassa, sillä jostain syystä eri palvelujen auringonlaskuajat erosivat jopa puoli tuntia. Toisaalta se oli hyvä, sillä nyt minulla on vertailukohtia sekä kännykällä että järkkärillä otetuista kuvista eri ajankohtina.

Pitäisi varmaan hommata sellaiset talvikuvaushanskat.

Vihon viimeinen Tammihaasteeni teema huomenna: 2021

 

Sininen hetki Espoossa

Sininen hetki Espoossa : joku ehti ensin ladulle.

Sininen hetki alkamaisillaan Espoossa

Kohta on sininen hetki Espoossa

Roiskitaan reippaasti – Joulukalenteri 7. pussi

Viikko alkaa Shakespearen mietteellä ”Onni on parfyymi, ei sitä voi roiskia toisten päälle saamatta muutamaa pisaraa itseensä.”

Parfyymeistä mieleeni tulee Aune-rouva ja Opium eräässä muinaisessa kesätyöpaikassani. Aune rakasti Opium-parfyymiaan ja suihkutteli sitä runsain mitoin aamulla ensi töikseen – onneksi vain itsensä päälle – ja pian Opiumin makea tuoksu täytti koko työhuoneen. Siedin juuri ja juuri tätä mielestäni paremmin ilta-aikaan soveltuvaa tuoksua, mutta kun tuo Aune oli hieno persoona, parfyymin lisäksi hän levitti ympärilleen hersyvää työniloa. Samalla tavalla Shakespeare varmaan ajatteli onnen leviävän.

Me onnellisen maan kansalaiset olemme tottuneet varsin tuoksuttomaan ympäristöön ja siitä syystä moni tuliaislahja on  yllättänyt. Itämaisten basaarien tuoksukylläisillä kujilla valitsemani öljy tuoksuukin omaan kylpyhuoneeseen siirrettynä liian voimakkaalta.

Näin  kävi viimeksi Marokossa. Vierailin Essaoirassa naisten pyörittämässä osuuskunnassa, jossa arganöljystä saatujen tulojen kerrottiin menevän paikallisten naisten työuran edistämiseen. Hieman kyllä oudoksutti, että ryhmällemme osuuskunnan toimintaa esitteli mies.

Katso video jossa tehdään Mummolle kauneusvoidetta.

Naiset tuottavat arganöljyä aika lailla käsimenetelmin.

Ostin ison pullollisen arganöljyä, miedointa tuoksua. Öljy tekee hyvää niin kuivalle talvi-iholle kuin hiuksille, mutta se on ollut riittoisaa, ei ole tullut paljoa käytettyä juuri tuon voimakkaan tuoksun vuoksi. En kyllä ole ajatellut ripotella sitä naapureitteni päälle. Ehkä on parempi jos roiskin reippaasti sitä onnea.

Onko oikein unohdella?

Tässä ostarissa menee pää pyörälle.

Ehdin jo ostaa kahdet vaelluskengät urheilukaupasta ennen kuin löysin Espiral-ostarin. (Spriaali)

Matkalaukulla on mittansa ja lentoyhtiöllä sääntönsä. Riskillä menin, kun vielä yhdet lenkkitossut ostin Espiralista. Riski kannatti, sillä matkalaukkuni oli keventynyt kuukauden aikana. Moni psykologisesti loppuunkulutettu vaatekappale sai reissun aikana uuden omistajan. Näin ainakin toivoin antaessani (tosi nolona) tai jättäessäni tavaroita hotellihuoneeseen kassissa roskiksen viereen.

Makukysymykset ovat vaikeita ja eri kulttuurien mieltymykset mahdottomia aavistaa. Siksi usein mietin, että kauheeta jos lisään jonkin alkeellisen lajittelumaan jätekuormaa. Onko oikein jättää tai peräti unohdella tavaroita? En tiedä, mutta niin teen. Unohtelen joskus tahallani , esimerkiksi puistonpenkille. Erityisesti jos lähistöllä näkyy rääsyisesti puettuja porukoita. Näin syntyy kotona kaappiin tilaa uusille ostoksille.

Ostamani vaelluskengät näyttivät hyvälaatuisilta. Myyjä vakuutteli vedenpitävyyttä. Jäälläkin pysyy pystyssä. Saas nähdä. Toisaalta, Ecuadorissa on paljon vaellusmahdollisuuksia ja lumihuippuja näkyy myös. Kai niitä kenkiä sitä ajatellen tehdään.

Espiral-ostari sijaitsee Mariscalin kaupunginosassa. Lähellä on myös Mercado Artesanal La Mariscal, katettu torialue, josta löytyy kaikki turistin tuliaistarve. Villapaitoja, ponchoja, peittoja, koriste-esinettä. Voi kun olisin jaksanut katsella alpakka-huivia.

Torilta tarttui mukaan kuitenkin yksi panamahattu. Yhden olin jo ostanut ennen Amazonille lähtöä. Kannattaa tarkistaa hattua ostaessa, voiko hatun viikata pienen pieneksi paketiksi. Se on hyvä ominaisuus matkustavaiselle. Molemmat hattuni viikattiin ja ne laitettiin vielä puuaskiin.

Panamahattu tekeillä. Nimestään huolimatta panamahattu on kotoisin Ecuadorista.

Panamahattu voi maksaa useita satoja dollareita.

Olisin ostanut keittokirjan ”Cocinemos con Kristi”, mutta se oli kaikkialta loppu. Espanjan ope kehui sitä. Se on kuulemma peruskeittokirja, josta suuri osa ecuadorilaisista on  keittiöoppinsa ammentanut. En minä niiden reseptien takia olisi kirjaa halunnut, vaan nimen. Tiedän jo entuudestaan mihin eksoottisen maan reseptit johtavat. Tavaat ensi hiki essussa tekstiä, sitten mittoja, tutkit uunia ja viimein toteat, että jokin raaka-aine vaatii uuden reissun ko. maahan.

Lentokiloista: Kosteat vaatteet painavat enemmän. Ja kosteita ne ovat Amazonin viikon jälkeen. Samoin kuin vaellusmatkoilta palatessa.

Vienan Karjalan tuliaisia

Kummallista kyllä tuliaiskonvehdeille tapahtui sama kuin viineille, joita olen milloin mistäkin roudannut. Ne muuttavat makua matkalla. Näin kävi myös Kostamuksesta tuomilleni suklaakonvehdeille. Saattoi olla, että konvehteja oli säilytetty lämpimämmässä siellä Vienassa. Ne olivat hyviä paikan päällä mutta nyt ne maistuvat lähinnä rasvaisilta.

Mutta niinhän se on, kaikki maistuu herkun syntysijoilla paremmalta. Maut pitäisi säilöä vain muistiinsa.

Kuvan ukko on kotoisin Leningradista. Ostin sen joskus 1970-luvulla. Välillä se hautautui komeroiden kätköihin, mutta nyt se tervehtii tulijoita toimistossani.

Pullossa on yrttiviinaa, Karelian balsamia. Sillä hoidimme ja ennaltaehkäisimme Uhtualla vatsoja oikein lääkärin kehotuksesta ja tarjoamana. Porukka poti erivaiheissa olevaa vatsatautia koko Uhtualla oleskelun ajan. Taisin olla ainoa, joka säästyi siltä. Jatkoin hoitoa kotona. Balsamia säikähtää varmasti mikä tahansa pöpö, on se niin tujua tavaraa.

No jos pöpö ei taltu, teetä tarvitaan. Vienassa teetä tarjottiin joka välissä. Hyvää se oli päinvastoin kuin kahvi, joka oli aikamoista litkua.  Kuvan punaisissa pusseissa on jotain mikä tekee sydämmelle hyvää. Siitä voi tehdä sekoituksen teen kanssa.

Taustalla myös 75 % tummaa suklaata. Oliko se hyvää kolestrolille vai mille vaivalle, en muista.

 

2016-08-12 12.33.10

Tyyris Graviéra

Ennen kotiinpaluuta ostin Hanian kauppahallista juuston, kuulun graviéran. Myymälän seiniä koristivat monet palkintoplakaatit. Oppaan kanssa olimme sopineet, että kuljettaja pysäyttää vielä ennen lentokenttää sopivalla paikalla, jotta voimme tunkea viime hetken ostokset jo muutenkin pulleisiin matkalaukkuihimme.

Kuljettaja tietenkin unohti, mutta terminaalin läheisyydessä laukut nostettiin parkkipaikalle. Noloa! sanoo mummo. En pidä yhtään siitä, ette joudun katseiden saati sitten huvittuneiden tuijotusten kohteeksi matkalaukku sepposen selällään. Sain kuin sainkin juuston ja likomärät uimakamppeet sullottua kuljettajan avustuksella matkalaukkuun.

Tavaraa oli enemmän kuin koskaan. 23 kiloa ja 65 grammaa kertoi lentokentän vaaka. Aika tarkkaa hommaa summamutikassa pakattuna.
Kreetalla vaatii erityistä luonteenlujuutta olla ostamatta yrttejä, jotka tuoksuvat jumalaisilta; viinejä, jotka pyörryttävät maullaan sekä prosenteillaan; öljyjä, joita paikalliset rinta rottingilla luonnehtivat maailman parhaiksi, ja tietenkin luonnonkosmetiikkaa, jolla rypyt oikenevat tuota pikaa.

Kotona aamuyöstä yritän avata laukun ja pelastaa juuston kylmään.
Numerolukko ei aukea. Levyn on täytynyt liikahtaa kuljetuksessa. Aamulla vielä epätoivoinen yritys kokeilemalla viereisiä numeroyhdistelmiä. Ei aukene.

Lukonavaaja Tuhattaiturin puhelinvastaaja kertoo olevansa paikalla kahden päivän päästä, maanantaina. Vieraat tulevat päivän päästä.

Vasaralla lukko aukeaa. Juusto pääsee jääkaappiin ja märät vaatteet sinne mihin ne kuuluvat. Koeluontoisesti napsautan lukon kiinni. Jospa laukkua vielä voisi käyttää. Kiinni pysyy. Taas tarvitaan vasaraa.

Matkalaukku aukeaa vasaralla _MG_1013 pikkukoko

Satasen Samsonite tärveltyi mutta neljäntoista euron juusto pelastui. No joo! Tyyristä oli.

Miltäkö juusto maistui? Suolaiselta.
Kovaakin oli. Miten lie siellä Kreetalla saivat graviérastaan niin nättejä puikkoja punaviinin seuraksi.

Demokraattista jonotusta Puolassa

Reissumuistot tulvahtivat mieleeni kun käväisin Espoossa Sellon Cittarissa, joka päivitettiin vastikään ilmavaksi ja valoisaksi. Hyvä niin, mutta olisivat voineet uusia kassajonotustakin.

Puolan Katowicessa törmäsin varsin demokraattiseen jonotussysteemiin Silesia City Center-ostoskeskuksen päivittäistavarakaupassa. Yksi jono kuin Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta jokainen vuorollaan siirtyy vapautuvalle kassalle.  Ja kassoja oli vaikka kuinka monta.

Jono eteni rivakasti eikä kohdalle osunut sitä omassa jonossa hidastavaa kurahousuasiakasta, jonka ostoksesta puuttuu koodi. Kauppiaan kannalta heräteostokset oli saatu hyvin esille. Jonotustangon vierustaa piristi monenmoiset  houkutukset, joita ahkerasti näytettiin noukittavan koreihin ja kärryihin.

Ostari rakennettiin kymmenisen vuotta sitten KWK Gottwald kaivosyhtiöltä hankitulle maalle. Sileesiassa rakennetaan yhä paljon uutta entisten kaivosten tilalle tai jopa niiden historiaa hyödyntäen.

Jaa, mitäkö ostin? Tuliaisia tietenkin.

Marketista ostin yrttiteetä isomummolle ja muillekin. Paikallinen mummo kahmi kärryihinsä teepakkauksia, josta päättelin niiden olevan edullisia. Häneltä sain myös tuotetietoa elekieliesityksellä.

Lättyrasvaa (kasvovoidetta). Ei mitään dioreita mutta kansainvälistä merkkiä neljäsosalla Suomen hinnoista.

Ja tottakai, Puolassa kun ollaan, lehmäkarkkeja.

Pitsit ja kristallit saivat jäädä tällä kertaa. Käyttämättä kotona laatikossa odottaa vielä Krakovan matkamuisto: kristallinen korusetti.

Koruja on helppo ostaa, niitä ei tarvitse sovitella. Kiirehtiessäni bussille hamusin vielä matkaani muutamia koruja, mutta kuinka ollakaan nekin näyttävät aika oudoilta kotimaan riennoissa. Liian isoja, väärän värisiä.

Näin on käynyt usein ja kuulemani mukaan monille muillekin: mikä näyttää tai maistuu hyvältä alkuperäolosuhteissa muuttuu omituisen näköiseksi tai makuiseksi kotioloissa.

Puola matkamuisto

Koivusta kyhätty puunukke oli vähällä lähteä mukaan kukkakaupasta.