Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Thaimaa

Helmen sisar Lucinda Riley

Nojatuolimatkalle Australiaan ja vähän Thaimaahan – Kirjavinkki

Kesytettäviä hiuksia, onnetonta rakkautta ja uudelleen kohtaaminen nuoruuden rakastetun kanssa. Australiaan ja hieman Thaimaahankin matkasin lukemalla Lucinda Rileyn Helmen sisar-kirjan. Tarina kulkee kahdessa eri aikakaudessa. Uskottavuuden rajamailla liikutaan, silloinkin kun kyse on 1900-luvun alun ihmisistä.

Yli 700 sivun tarinaa voisi lyhentää vaikkapa poistamalla tarpeetonta tekstiä, kuten ”tilasin puhelimella noutoruokaa”.  Mielenkiintoisia olivat kuitenkin Australian aboriginaaleihin liittyvät kuvaukset. Australia on minulle vieras maa, en ole siellä koskaan käynyt (vielä). Australialaisia olen tavannut paljonkin. Heitä on vieraillut yritykseni Cosy Finlandin illallispöydissä, vaeltanut kanssani yhtä aikaa Santiagon teillä ja nuoruudessani heitä majoittui kuukausien pituisilla Eurooppa-kierroksillaan hotellissa Lontoossa, jossa olin töissä. En ole koskaan tavannut ikävää australialaista. Pitää tsekata paikan päällä.

Järkälemäistä Helmen Sisarta tuskin viitsii ottaa mukaansa matkoille, mutta fiilistelemään sen avulla pääsee ennen tai jälkeen matkan.

Helmen Sisar on neljäs Seitsemän sisarta -sarjan kirjoista. Viides teos Kuun sisar ilmestyi viime keväänä. Olisi varmaan pitänyt aloittaa ensimmäisestä kirjasta. Silloin ehkä jäisi koukkuun, kuten useat Lucinda Riley fanit.

Irlannista kotoisin oleva Lucinda Riley kuuluu useiden bestseller-listojen kärkinimiin. Uusi tuttavuus Mummolle, mutta jatkan hänen tuotantonsa lukemista. Varasin sarjan ensimmäisen kirjan The Seven Sisters juuri kirjastosta, englanniksi tällä kertaa .

Helmen sisar : Cecen tarina / Lucinda Riley ; suomentanut Hilkka Pekkanen(Bazar 2019)

Kohtaamisia matkamessuilla – Matka2019

Matkamessuilla selvitäkseen tulee olla hyvät kengät ja hengittävä asu. Bikineissä ei voi olla, vaikka houkuttaisi ainakin yleisöpäivinä.  Kuuma tulee tiskin kummallakin puolen. Ensikertalainen huokaili villapaidassaan: ”Huomaan, että tästäkin voi oppia”.

 

Ihailen aina virolaisten kenkiä. Ne kiiltävät ja kevyesti kopottavat mukulakivillä. Miltähän mahtaa tuntua varpaissa neljän päivän jälkeen?

Piskuinen Ruandan tasavalta Afrikasta

Hervoton Mediatrice tarjoili ruandalaista kaffia yleisölle Ruandan messuosastolla. Hän asuu Lappeenrannassa ja puhuu suomea. Kymmenessä vuodessa ehtii oppia kielen ja käydä koulun.  Tarmokkaan oloinen viiden lapsen äiti suunnittelee yrityksen perustamista ja oman maansa esittelyä suomalaisille.  Voisin lähteä hänen matkaansa. Siellä taatusti nauru hersyisi.

Oikealla kädellä ojennetaan. Se oli tärkeää ruandalaiset juuret omaavalle Mediatricelle. Takana hymyilee coffee man, jolla piti niin kiirettä etten nimeä ehtinyt saamaan. Messuosasto oli koristeltu sympaattisilla apinan kuvilla.

Thaimaan hymyjä

Thaimaan hymy kukkameren keskeltä.

Kalligrafeja Etelä-Korean osastolla

Eihän siitä voi kieltäytyä kun joku haluaa kirjoittaa nimesi omalla kielellään ja vieläpä kauniisti käsin korutekstauksella, kalligrafilla.

Kalligrafia Etelä-Korean osastolla Matka2019 -messuilla.

Kahdella kädellä ojennetaan. Siinä lukee Kirsti korean kielellä.

 

Viideriä Alitalon viinitilalta

Oppia ikä kaikki. Enpä ole ikinä kuullut viideristä. Siideriä kun täytyy valmistaa omenoista tai päärynöistä (niin taisivat sanoa) niin vadelmasta valmistettua siiderimäistä juomaa kutsutaan viideriksi. ”Meidän merkki”, kertoivat ständillä juomia maistattamassa olleet.

Viideriä, Alitalon viinitila, Lohjansaari

Miki ja Marko maistattavat Alitalon viiinitilan monipuolista valikoimaa.

Lepaan viinitila

Lepaan Ruusuinen maistui muutaman kuivan valkoisen jälkeen. Yleensä en pidä makeista juomista, mutta Ruusuista, ruusukvittenilikööriä  joisin mielelläni jälkiruoaksi.

Lepaan viinivalikoimaa esittelemässä Iida Oinonen.

Baskimaa

Baskimaan bileistä kerroinkin jo edellisessä postauksesta. Tässä minimalistisesti sisustettu osasto.

Baskimaan osasto oli suuri mutta minimalistinen ulkoasultaan.

 

Tatarstan

Aina on kiva kun messuosastoilla tapahtuu. Se ei ole yhtään itsestään selvää, sillä useasti olen ihmtellyt miksi ihmeessä vaivautuvat raahautumaan tänne kylmään pohjoiseen kännykkäänsä tutkimaan. Matkamessujen aikaan muuten on aina lumimyräkkä. Ei tehnyt poikkeusta tänäkään vuonna.

Tatarstanin osastolla arvottiin monen moista palkintoa.  Arvontahetkellä piti olla läsnä, muuten onnettaren käsi onki laatikosta seuraavan lipukkeen.

Onnetar onkii voittajan. Tatarstan, matka tiedossa voittajalle.

Ovatpa vaikeita nämän suomalaiset nimet! Joskus tarvitiin yleisöstä lukuapua voittajan selvittämiseksi. Tatarstan matkamessuilla.

Oikeesti! Voittiko toi? Olli ja Artem hämmästelevät Tatarstan/Matka2019

Onnellinen voittaja: Olli Holappa lähtee Tatarstaniin. Vieressä kaveri Artem Staaf hymyilee.

Iran uutena kohteena

Tällä osastolla suuni loksahti auki.  Yleensä messuilla esittelevät henkilöt asettuvat kuvattavaksi hyvin mielellään. Sehän on messujen meininki, saada julkisuutta matkailukohteelleen oli se sitten maa, kaupunki tai muu kohde.  Kun halusin kuvata tilannetta, jossa ständillä Iranin matkan hinnoista kertova mies esittelee kohdetta, hän  tivasi tiukkaan sävyyn etten vaan julkaise kuvaa Israelin kanssa samoissa yhteyksissä ja etten vaan ole israelilainen toimittaja. Näin siis politiikkakin hiipi messuille.

Päiväohjelmien hinnoiksi mies arvioi 110 euroa/henkilö. Lisäksi tulevat matkat. Suoria lentoja ei ole Teheraniin.

Olen ollut Iranissa kauan sitten. Kiehtova maa, kiehtovine nähtävyyksineen. Se on päässyt myös ”Kuva jota en ottanut” -sarjaani. Kuva olisi ollut ”Kuu Shirasin moskeijan yllä”. Näky oli lumoava.