Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

taidemuseo

Taapero taidenäyttelyssä – EMMA /Espoon modernin taiteen museo

Tämä on juuri meille! Näin ajattelin heti, kun näin Daniel Burenin videohaastattelun, jossa hän kertoi EMMAssa avautuvasta näyttelystään ”Kävelyllä siksakissa”. Olin jo pitkään miettinyt, mikä olisi sopiva taidenäyttely Hänelle joka teki minusta Mummon, iältään reilut kaksi vuotta.

Burenin siksakissa on väriloistoa, siis silmäniloa sekä Mummolle että taaperolle. Ja mikä parasta sopivasti liikkumatilaa, sillä Burenin värikäs  siksak-labyrintti on levittäytynyt suurelle osalle WeeGee-talon kakkoskerrosta. Riittää pikkujaloille polkua mitä tallata.

Taide-elämykseen syventyminen jäi itselleni vähemmälle. Suurimmaksi osaksi näin edelläni rientävän taaperon niskaa, kun hän juoksenteli innostuneesti labyrintin lokeroissa. Näyttelyä voin käydä milloin tahansa katsomassa uudestaan, mutta ilo katsella pienen ihmisen iloa on ainutkertainen.

Tässä vähän taaperon taidenäyttelyn tunnelmia.

Käynnin tarkoituksena oli myös opetella, mihin museossa saa koskea, mihin ei.   Se menikin hyvin, sillä värikylläisyydessä vaeltelun riemu vei tilaa sormitouhuilta.

Heinäkuun puolenväliin on aikaa kävellä Daniel Burenin luomassa siksakissa./ EMMA, Espoo

 

Mitähän siellä on? Taapero Daniel Burenin  siksakissa. EMMA, Espoo

 

Pääsisiköhän tuosta seinän raostakin läpi 🙂 Daniel Burenin siksakissa. /EMMA, Espoo

 

Peilejä ja lasiseiniä /Daniel Burenin Kävelyllä siksakissa /EMMA, Espoo

Särkyvää ja villalankaa – EMMA, Espoo

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme  vauhdilla. Se sattui sijaitsemaan pieniä kiviä sisältävän teoksen jälkeen. Lattialla makaaviin kiviin oli lupa koskea, lajitella ja siirrellä. Kun lupa kosketteluun oli saatu, Särkyvää-näyttelyn japanilaisia lasiesineitä olisi ollut pakko saada koskea.

Vielä vaikeampaa oli selittää taaperolle, miksi hissien lähistön taideteoksen suurilla kivillä ei saanutkaan istua. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäivät teosnimet seuraavaan käyntiin.

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme vauhdilla /Särkyvää -näyttely EMMA, Espoo.

 

Kivet ovat kiehtovia ja niiden pariin palattiin pariin otteeseen. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäi seuraavaan käyntiin. EMMA, Espoo

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos kiehtoi pientä taiteenkokijaa. Mikä ettei, kun kattona oli kilometritolkulla punaista lankaa ja lankaseinissä ovia mitä avata ja sulkea. Totta kai pikkusormet jäivät yhden oven väliin. Mutta onneksi vain varoituksen verran.

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos ja taustalla Daniel Burenin lasia.

 

Kohti ovea / Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

Reilu tunti taidenäyttelyssä kului reippaassa tahdissa salia kierrellen. Ei ollenkaan hassumpi vaihtoehto rospuuton vaivaamalla pihamaalla leikkimiselle. Seuraavaksi menemme varmaan tutustumaan Luonnontieteelliseen museoon.

Moderni nainen Ateneumissa – Helsinki

Salikaupalla naisten tekemää taidetta Ateneumissa! Sinne kannattaa suunnata nyt, vaikka älynastakengillä. Sellaiset minulla on, mutta jätin kaappiin, sillä oletin, että Helsingissä selviää tavallisilla talvikengillä. Ei selviä, jos astelee vähänkin lämmitettyjen jalkakäytävien ulkopuolelle. Mutta olipa hupaisaa, että myös Ateneumissa oli kenkäasia huomioitu.  Siellä oli tarjolla vaihtokengät niille, jotka välttelivät Töölön ensiapuaseman jonoja ja  olivat varustautuneet niin kuin näillä keleillä kuuluukin, kunnon kengillä.

Aika moni muu oli huomannut Moderni nainen -näyttelyn ja hankkiutunut ensimmäisten joukossa paikan päälle teoksia katselemaan. Alkupään saleissa oli ruuhkaa, kun kävin perjantaina iltapäivästä. Ruuhka kyllä helpotti sali salilta. Varmaan moni piti kiirettä, sillä Moderni nainen -näyttely on avoinna lyhyen aikaa, 27. maaliskuuta asti. Se on saanut myös paljon huomiota mediassa.

Näytillä on  kahdentoista naistaitelijan maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa ja kuvanveistoa: Helene Schjerfbeck, Sigrid Schauman, Elga Sesemann, Ellen Thesleff, Essi Renvall, Hilda Flodin, Sigrid af Forselles, Gunvor Grönvik, Eila Hiltunen, Lea Ignatius, Helmi Kuusi ja Laila Pullinen.

Samaan aikaan, samassa kerroksessa ikäänkuin Modernin naisen jatkeena, on Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan Vuoropuhelua-näyttely.

Taidenäyttelyissä käydessäni mietin, miksi maalauksilla on höperöjä nimiä, kuten ”Ovi”, ”Interiööri”, ”Istuva tyttö”. Sillä varmaan on jokin syy, johon taidetta paremmin tuntevat tietävät vastauksen. Tai  saattaahan olla kyse  ”ammattitaudistani”, sillä omassa työssäni korostetaan sitä, että kuvatekstin tulee antaa lisätietoa.

Selfie, omien kasvojen ikuistaminen ei ole nykyajan keksintö. Omakuva -teoksia on maalattu ties kuinka kauan. Helene Schjerfbeckilläkin niitä on nelisenkymmentä.

Ateneumissa on nähtävää kerrakseen!

Lainajalkineita tarjolla Ateneumin narikassa. Älynastojen pitäisi painua sisään, kun kävelee sisätiloissa, mutta kengät ovat aika tujut herkille lattioille.  Ne myös rapisevat  ikävästi.  /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Luulin, että iltapäivän varhaisina tunteina ei olisi ruuhkaa, mutta olin väärässä.  Moderni nainen – näyttely  vetää väkeä. Se on  ollut hieman suppeampana esillä jo viidessä maassa ja nyt koko laajuudessa Helsingissä. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Helene Schjerfbeck on sekä piirtänyt että maalannut omakuvia. Tässä Punatäpläinen omakuva. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Ateneumin lukusalista avautuu näkymä Rautatientorille. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Ryhdyimme juttusille erään porvoolaisen kanssa, kun seisoimme lukusalissa tämän näkymän ääressä. Hän ihmetteli tilankäyttöä: niin paljon aukiota ja bussit ahdattu yhteen nurkkaan. Mutta miltä näyttäisi aukio, jos se olisi täytetty kirjavamainoksisilla busseilla. Missä olisi luistinrata. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Ilotonta meininkiä Didrichsenin taidemuseossa

Pienessä sympaattisessa Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan Vincent van Gogh – Tie taiteilijaksi -näyttely. Neljänkymmenen teoksen joukko koostuu tavallisten ihmisten arkiaskareita kuvaavista Van Goghin piirroksista. Piirroksiksi hän itse niitä kutsui.

Mikäli nämä Vincent van Goghin taiteilijauran alkuvaiheen teokset olisivat olleet esillä jossain suuressa taidemuseossa, olisin todennäköisesti ohittanut ne vilkaisemalla. Niiden värimaailma on synkähkö ja arkisia askareita suorittavat ihmiset silmissäni ilottomia. Erityisesti näinä korona-aikoina etsin iloa mistä sitä ikinä saankin. Ympäröivä ruska ja sopivat taide-elämykset ovat juuri niitä ilonaiheita.

Tällaisen pienen näyttelyn eduksi koen sen,  että niissä keskityn teoksiin eri tavalla kuin valtavissa pradoissa, joissa ravaan huoneesta toiseen ja silmäni kiinnittyvät tietenkin mieltymysteni mukaisiin teoksiin, suuriin ja värikkäisiin, usein vielä vihreisiin. Antoisaa sekin on mutta huomaan, että syventymällä teoksiin, jotka eivät heti nappaa, laajenee taide-elämykseni kirjo. Esimerkiksi tässä vähänlaisesti teoksia sisältävässä Vincent van Goghin näyttelyssä jaksoin katsoa teoksia yksityiskohtaisemmin ja pohtia taustoja.

Van Gogh työskenteli ilmeisessä vimmassa. Wikipedian mukaan ”Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenvuotisen taiteilijanuransa aikana”.

Sehän tarkoittaa kahtasataa teosta vuodessa eli ei edes kahta päivää yhden tekemiseen. Huikeaa! Eivätkä ne olleet mitään muutaman vedon maalauksia, vaan usein pikkutarkkoja yksityiskohtia sisältäviä kuten tämän Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä esillä olevat.

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

 

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Villa Didrichsen

Didrichsenin taidemuseossa kannattaa varata aikaa myös näyttelyn jälkeiseen istuskeluun. Taidetta keräillen edesmenneen pariskunnan Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen kotitalosta avautuu upea merimaisema.  Oleskelutila suihkulähteineen ja nahkasohvineen houkuttaa jälkilöylyttelemään näyttelyä joko ypönä tai kavereiden kanssa.

Pihamaan veistospuistoon pääsee tutustumaan vaikka taidemuseo on kiinni. Kurkista Didrichsenin virtuaalimuseoon tästä linkistä. Malttia, linkin latautuminen kestää.

Villa Didrichsen suunnitteli Viljo Revell 1950-luvulla. Rakennukseen on myöhemmin lisätty näyttelysiipi.

 

Merelle avautumaa näkymää jää mielellään ihailemaan näyttleyn jälkeen. Villa Didrichsen, Viljo Revell

 

Didrichsenin taidmuseo on jo 55-vuotias

Alakerran tiloissa avautui syyskuussa Didrichsenin taidemuseon 55-juhlanäyttely.

 

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Modernia kuvanveistoa ja muinaisten korkeakulttuurien esineistöä pohjakerroksen tiloissa. Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

 

https://www.didrichsenmuseum.fi/

Pistäydyin Pietarissa – miehiä, miljardöörejä, norsuja, uusiokäyttöä

Venäläinen mies on venäläinen mies, vaikka karvasmanteliöljyssä paistaisi. En tosin tiedä voiko kyseisessä öljyssä paistaa, kun en ole keittiöimmeisiä, mutta käyköön kielikuvasta.

Pietariin suuntautuvalla tutustumismatkallani ehdin tuskin rajalle asti, kun pystyin erottamaan suomalaismiehet venäläisistä, milloin satuin niin sanotusti nokakkain miehen kanssa junan käytävällä. Jos mies odotti minun purjehtivan omaan suuntaani ja teki vielä lempeä tuike silmissään  ”teidän jälkeenne” -eleen samalla kun kutistui kapeaksi junan seinää vasten, hän satavarmasti oli venäläinen. Mainittakoon, ettei iällä ole merkitystä. Useimmat käytävien gentlemanneista  olivat tyttäreni ikäluokkaa ja minä – no niin – mummo, joka saa joka päivä tehdä kaikkensa, ettei muuttuisi enemmän ja enemmän seinää muistuttavaksi.

Jaksan ihmetellä tuota naisen huomioimista. Tapaamani venäläisnaiset puolestaan jaksavat ihmetellä naisen huomiotta jättämistä. Meille suomalaisille niin kotoista tasa-arvoa, jossa oven avaa se, joka kerkeää, jos kerkeää, ja joskus jopa antaa oven sulkeutua nenän edessä.

Olen aiemmin saattanut kertoa muistoni yrittäjyyden alkutaipaleelta, jolloin toimistoni sijaitsi monen muun pikkuyrittäjän kanssa Tapiolan keskustornin kymppikerroksessa. Eräänä maaliskuun aamuna samalla käytävällä toimistoa pitävä yrittäjäkollega (mies) ilmaantui kynnykselleni kukka (muistaakseni ruusu) kädessä. Olin jo siihen ikään tottunut monenmoisiin kohtaamisiin kollegojen kanssa, mutta tämä kukkamies loksautti leukani rinnukselle asti. Pian kävi ilmi, että oli naisten päivä (josta muistin hämärästi kuulleeni) ja venäläinen kollegani halusi juhlistaa päivääni.

No niin, se miehistä. Onneksi tämä Pietarin reissu kesti vain neljä päivää. Niin lyhyessä ajassa ei ehdi oppia pois omasta kulttuuristaan. Kotiin palattuani yritin kuitenkin muistaa varoa ovissa.

Nyt reissun antiin. Aloitan modernimmista käyntikohteista.

Yksityinen nykytaiteen museo Erarta

Nykytaide kiinnostaa minua ja odotin Erarta museolta paljon. Eikä se pettänyt odotuksiani. Meillä oli aivan ihana, innostunut opas Anastasia (Natasha), joka esitteli Erartasta valikoiman teoksia. Enemmänkin olisin häntä kuunnellut, mutta kuten tavallista näillä pressireissuilla, aika on kortilla.

Natasha kertoi, että museon omistaa Marina Varvarina ja hänen kaksi aikuista lastaan. Varvarinan puoliso, liikemies Dmitri Varvarin ammuttiin Pietarissa 2000. Museo avattiin vuonna 2010.

Kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle, sillä teosten kautta avautuu monia Venäjän ja Neuvostoliiton historian  ja kulttuurin piirteitä. Tässä muutama kuva teoksista.

Uusiokäyttöä – Andrei Sikorskiin nojatuoli

Erartan sisääntulohallissa vastaan tulee vanhoista autonrenkaista tehty nojatuoli. Se on Andrei Sikorskiin Waterfall -teos,  johon voi halutessaan istua. Oletettavasti nojatuolissa otetaan ahkerasti kuvia ja selfieitä.  Nojatuoli kiiinostaa ja herättää kysymyksiä:

”Monet venäläiset tulevat tänne ja ihmettelevät onko tämä taidetta vai roskaa.”

Pietari Erarta nykytaiteen museo – Jokainen voi olla taiteilja – Andrei Sikorskiin Waterfall

Muslimeja loukkaava, lapsilta kielletty burkha-nainen

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds on lapsilta kielletty taideteos. Lapset voivat  vanhempiensa kanssa käydä katsomassa, mutta kouluretkillä eivät pääse katsomaan teosta.

”Tiedämme, että muslimit voivat loukkaantua, kun hunnutetulla naisella on rinnat paljaana”, Natasha sanoo.

Erarta - Pietari

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds/  Erarta – Pietari

Venäläiset tulevat – Anatoly Gankevich

Naiset marssivat tarmokkaasti. Venäläiset tulevat -teoksessa näkyvät 1930-luvun sosialistista realismia ilmentävät tekniset värit: sininen ja ruskea. Tuolloin mosaiikki oli myös suosittua.

Pietari/ Erarta taidemuseo

Pietari/Erarta nykytaiteen museo. Opas Natasha kertoo Venäläiset tulevat -teoksen symboliikasta.

Nikolay Kopeikin valloittavat norsutaulut

Kaukoidässä Astrahanin alueella kasvavat melonit  ovat kookkaita. Ne  symboloivat taulussa 1990-lukua. Norsun vieressä olevat ”niin venäläiset” kassit kuvaavat ilmiötä,  jossa venäläiset raahaavat tavaraa myydäkseen ne muun muassa Suomessa. Toisessa taulussa norsu katselee kaihoisasti, ikävöi kotimaataan. Nyyh!

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Overseas guest

 

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Motherland

 

Uusi Hollanti

Mikä ihmeen Hollanti? Se oli ensimmäinen ajatus, kun porukka puhui ohjelmassamme seisovasta Uudesta Hollannista. Kuukeloida täytyi ennenkuin selvisi, että 1700-luvun alkupuolella Hollanniksi kutsuttiin telakan puutavaravarastoja. Niissä oli hollantilainen varastointijärjestelmä, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Hollantilaiset ovat merenkulkukansaa ja varmaan hakoja varastohommissa maailman sivu, kun nykyäänkin pyörittävät Euroopan suurinta Rotterdamin satamaa.

Nevan ja Moikan välille rakennettiin Pietari Suuren aikana kanavaa, jonka vuoksi syntyi t pieni kolmionmuotoinen saari, jolla Uusi Hollanti sijaitsee. Alue oli suljettu tavalliselta kansalta satoja vuosia. Rapistuikin.  Kymmenisen vuotta sitten paikallinen miljardööri Roman Abramovitš (kyllä, se jalkapallojoukkueen omistaja) osti saaren ja ryhtyi kunnostamaan sitä. Nyt on miljoonia  – ellei satoja –  kulutettu ja Uusi Hollanti avoinna kävijöille. Ei aivan avoinna, turvaporttien läpi alueelle mennään.

Uusi Hollanti, Pietari

Uusi Hollanti sijaitsee saarella Pietarin keskeisellä alueella.

 

Pietari - Uusi Hollanti

Uuteen Hollantiin mennään turvaporttien läpi.

 

Uusi Hollanti - Pietari

Uusi Hollanti – On aikoja, jolloin rakennukset toimivat vankilana, nyt siellä tepastelee turistit ja huvittelunhaluiset pietarilaiset.

 

Uusi Hollanti, Pietari

Esiintymislavalla soi myöhemmin jazz, rock… Nyt on ilta vielä nuori ja lapsilla tilaa temmeltää. Uusi Hollanti, Pietari

 

Uusi Hollanti, Pietari

Lapsiperheille tekemistä. Uusi Hollanti, Pietari

 

Postaus on jatkoa lokakuun 3. postaukselle. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle.

Ristiriitaisia tunteita EMMA-museossa – Espoo

Eilen EMMA-museo pursui porukkaa, kun paljon etukäteishuomiota saanut Michael Jackson: On the wall -näyttely avattiin. Pulina oli mahtava kuoharistandin edustalla ennen kunniavieraan, USA:n Suomen-suurlähettilään Robert F. Pencen saapumista.

Mikä hälinä kävikään kuoharipöytien läheisyydessä. Ja sitten ne sanovat, että suomalaiset ovat hiljaisia! Mukana toki oli ulkomaalaisiakin, ehkä se selittaa hälyn  🙂 EMMA Michael Jackson On the Wall

En ole koskaan fanittanut ketään. Toki olen pitänyt monista musiikkikappaleista ja muusikoista, mutta minkään faniklubin jäseneksi en ole liittynyt. En oikein edes tiedä miten fanijutut mummon nuoruudessa toimivat, kun ei ollut nettiä eikä fanisivustoja. Toki monet tuttavani notkuivat milloin minkäkin fanin esiintymilavan laidalla. Minusta ei ollut siihen ja nykypäivänä vieläkin vähemmän, kun neuvostoaikaiset jonot tarjotaan meille retrona niin kirjakaupoissa kuin tapahtumissa.

Fanittamisessa on jotain tosi outoa, hölmöäkin, kuten se että fanit nostavat kohteensa jalustalle ja pitävät siellä tapahtui mitä tahansa, rikoksiakin. Menneellä viikolla tarvitsin suorastaan tulkin apua lehtijuttuun, joka koski Ruotsissa pahoinpitelystä tuomittua räppäriä Asap Rockyä. Kuvittelin etten ymmärrä ruotsia. Artikkelissa kerrottiin, että fanit olivat Asapin Tampereen keikalla huudelleet Fuck Sweden. Tulkitsen sen kannanotoksi Asapin puolesta Ruotsin oikeuslaitosta vastaan. Toivottavasti tulkitsin väärin. Kuten sanottu, en ollut paikalla, olen lehtitiedon varassa.

Takaisin EMMA-museon näyttelyyn.

EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Suurlähettiläs Robert F. Pence ja vaimo Susan Pence  / EMMA Michael Jackson On the Wall

Avauspuheessa USA:n Suomen suurlähettiläs Robert F. Pence sanoi Michael Jacksonin vaikuttaneen moneen ihmiseen, inspiroineen heitä.

Ilmiö Michael Jackson oli, siitä ei pääse mihinkään. Kaikkine kirurgisine muodonmuutoksine, haamunvalkeine kasvoine, pedofiilisyytteine hän herätti huomiota ympäri maailmaa niin eläessään kuin kuolemansa jälkeen.

Näyttelyn kuraattori Arja Miller korosti, että EMMA:n näytelyssä ei ole kyse Michael Jacksonista vaan nykytaiteilijoiden näkemyksestä Jacksonin vaikutuksesta identiteettiin, rotuun, sukupuoleen, tasa-arvoon sekä idolikulttuuriin .

Sellaisten rillien läpi näyttelyä on katsottavakin.

Michael Jackson: On the wall -näyttely on ainakin minulle niitä näyttelyitä, joissa opastus on paikallaan. Ehkä ne, jotka tuntevat paremmin Jacksonin elämää, tunnistavat teoksen sanoman. Esimerkiksi Graham Dolphinin teoksessa Triller en olisi ilman taiteilijan kertomusta huomannut pientä pränttiä Jacksonin kuvan päällä. Dolphin kertoi, että lyriikka on hänelle tärkeämpää kuin itse Jackson ja siksi hän oli kirjannut laulujen sanat teoksiinsa. Huh, mikä urakka! Aika monta kynää kului. Taisi kertoa kolme kuukautta tuhertaneensa sen äärellä.

Michael Jacksonin levyn kansi pohjana ja sen päälle kirjoitettu sanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Kun tarkkaan syynää, sieltähän ne löytyvä, ne levynsanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Graham Dolphinin teoksista  löytyy laulun sanoja pienen pienin kirjaimin. ”Kuukausien työ”, kertoi taiteilija avajaisyleisölle. / EMMA Michael Jackson On the Wall

Näyttelyssä on esillä 48 kansainvälisen taiteilijan teoksia. Muutama taiteiljoista oli mukana avajaistilaisuudessa. Se kai kuuluu asiaan  vaikka osalle taiteilijoista tämänkaltainen esilläolo on silminähden piinaa. Niin nytkin, kuten monissa muissakin avajaistilaisuuksissa.

 

Pienensin miehen! Yllätin Michael Gittesin tutkimassa taideteoksen yksityiskohtia eikä hän ehtinyt nousta täysiin mittoihinsa./  EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Liekö kuvatuin teos, ainakin näyttävä. / Michael Jackson and Bubbles / EMMA Michael Jackson On the Wall

 

 

 

Kohti Kalevalan päivää – uusi näyttely Tarvaspäässä, Espoossa

Gallen-Kallela museossa Tarvaspäässä avattiin viime viikolla ”Kalevala – toisin sanoen” -näyttely.  Hauskan näköistä miten kaksi intialaista tyttöä tutki Väinämöisen ja Ainon hahmoja esillä olevassa taulussa näyttelyn avajaisissa. Mahtoivatko olla tietoisia vuosia sitten esiintyneestä somekohusta.

Kalevalasta on moneksi. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala johdattelee pienimmät kansalliseepoksemme tapahtumiin. Jopa niin, että aikoinaan viisivuotias tyttäreni päätti mennä naimisiin Väinämöisen kanssa. Jaa, olisi mielenkiintoista tietää mitä hän miehessä näki. Silloin ei osannut selittää, enää ei muista. Luovuin kaikista Mauri Kunnaksen kirjoista putkiremppaa edeltävässä hävitysvimmassa. Myin eurolla pihakirppiksellä. Ei olisi kannattanut, sillä nyt olisin voinut vilkaista, minkälaisena Väinämöinen näyttäytyi hänen teoksissaan. Piirroksethan ovat aivan mahtavia.

Kalevalasta on piakkoin painosta tulossa naishahmoista kertova Tiina Piilolan kirjoittama Kalevalan naiset. Piilola väitteli viime keväänä aiheesta ”Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli — Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita”. Odotan mielenkiinnolla kirjaa.
Kumma juttu, tässä taas Kalevalan kimpussa, vaikka se kuului kouluaikojeni inhokkeihin. No, toisaalta sen aikaisessa inhokkijoukossa oli paljon kaikkea, kuten ainekirjoitus. 🙂

Kalevala innoittaa yhä moneen. On näyttelyitä, kirjoja ja matkailureittejä. Via Kalevala pilottikävely Sammatista Uhtualle (Kalevala) tehtiin pari vuotta sitten. Osallistuin Venäjän puoleiseen, rajalta Uhtualle tehtyyn kävelyyn. Juttua löytyy blogista.

Elias Lönnrotin kokoama Uusi Kalevala täyttää 170 vuotta. Hän keräsi aineistoa matkoillaan Vienan Karjalaan.

Akseli Gallen-Kallela tulkitsi Kalevalaa omalla tavallaan teoksissaan.

Kohta onkin Kalevalan päivä, 28.2.

Intialaiset lapset Sanika ja Spriha Kalevalan hahmoja tutkimassa. Kalevala – toisin sanoen – näyttelyn avajaiset Akseli Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä.

 

Tarvaspää iltavalaistuksessa.

 

Tarvaspää iltavalaistuksessa.

 

Akseli Kallen-Gallela maalasi ensimmäisen Aino-triptyykin vuonna 1889. Kaksi teosta: toinen Ateneumissa ja toinen Suomen Pankissa (nyt lainassa näyttelyssä).

 

Via Kalevala -reitin kohteissa voi käydä Inhan jalanjäljillä.

Aika monta hanaa väännettäväksi. Tarvaspää, Akseli Gallen-Kallela museo.

Sotkanmuna.

 

Museo joka ei suostunut maan alle – Amos Rex – Helsinki

Aivan ekstaasissa! En tiedä käytetäänkö tätä ilmaisua enää nykypäivänä kuten mummon nuoruudessa vai onko se saanut jo muitakin merkityksiä, kuten jopa sen, että mömmöissä ollaan. Nuoruudessani oltiin ekstaasissa – hurmostilassa – ilman mömmöjä, milloin mistäkin. Teini-iässähän kokee monet asiat voimakkaasti.

Mutta nyt pääsin ekstaasiin, kun astelin Amos Rexiin. Yleensä hieman vieroksun kaikenlaisia video- ja ääni-installaatioita, ehkäpä siksi, että ne vangitsevat paikoilleen tietyksi ajaksi. Kärsivällisyyttäni koettelee, jos joudun odottamaan oivallusta.

Mahtavaa, aivan ihanaa astella taideteokseen. Muutuin osaksi teosta, niin minusta ainakin tuntui, kun astuin sitään Massless – vailla massaa -näyttelyyn. Kekot väistelivät jalkojani Graffity Nature –teoksessa. Meren kuohu tuntui niin todelta Black Waves –teoksessa.

Kerrottakoon että olen vieraillut Bilbaon Guggenheimissa. Se kalpenee Amos Rexissä esillä olevan teamLabin ihanuuden rinnalla. teamLab on japanilainen viidensadan hengen taideyhteisö, jossa on porukkaa visualisteista koodareihin.

Käykää ihmeessä – en sano katsomassa – vaan kokemassa. Näyttely on avoinna loppiaiseen asti. Amos Rex taidemuseo on Lasipalatsissa, Helsingin ydinkeskustassa.

Pitkään Amos Rexiä rakennettiin. Kuoppien jälkeen alkoivat näkyä kummallisen näköiset kuprut entisen linja-autoaseman aukiolla. Mummo muistelee, että sieltä lähtivät aikoinaan pitkänlinjan bussit. Aukion keskellä tököttävä piippu oli kuulemma rakennusvaiheessa  suuri haaste. Miten rakentaa museo maan alle vahingoimatta tuota piippua, joka on suojelukohde. Nyt piippu pääsi uusiokäyttöön, se hoitaa osansa museon ilmanvaihdossa.

Kaupunkikuvan kerroksellisuus näkyy. Linja-autoaseman talo vuodelta 1837,  Lasipalatsi edustaa 1900-lukua ja Ravintola Lasipalatsi vaalii 1930-luvun henkeä. Nyt sitten 2000-luvulla tehtiin museo maan alle.

”Museo, joka ei suostunut maan alle vaan kuplii pinnalla”, totesi museonjohtaja Kai Kartio aiemmin kesällä pressitilaisuudessa. ”Takapihamaisesta tunnelmasta piippupihalla haluttiin luopua ja sinne pystytettiin terassi ja kuplat, joiden haluttiin tuovan museolle tunnistettavan hahmon. Haluttiin, että museo näkyy”.

 

Black waves – Amos Rex – teamLab

Graffity Nature – viidakko, jota yleisö voi täydentää – interaktiivinen taideteos ihastutti.  Aina vaan lisää värikkäitä elementtejä.

Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Kosketa vaan reilusti ja katso mitä tapahtuu . Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

 

Tai astu jalalla – kekot karkaavat mutta lisää tulee tilalle. Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Mistä niitä kukkia aina vaan ilmaantuu lisää? Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Jopa museovieraat näyttävät taideteokisilta Amos Rex taidemuseossa.

Designviikkojen avaustapahtumaan virtasi paljon vieraita. Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely.