Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

taide

Taapero taidenäyttelyssä – EMMA /Espoon modernin taiteen museo

Tämä on juuri meille! Näin ajattelin heti, kun näin Daniel Burenin videohaastattelun, jossa hän kertoi EMMAssa avautuvasta näyttelystään ”Kävelyllä siksakissa”. Olin jo pitkään miettinyt, mikä olisi sopiva taidenäyttely Hänelle joka teki minusta Mummon, iältään reilut kaksi vuotta.

Burenin siksakissa on väriloistoa, siis silmäniloa sekä Mummolle että taaperolle. Ja mikä parasta sopivasti liikkumatilaa, sillä Burenin värikäs  siksak-labyrintti on levittäytynyt suurelle osalle WeeGee-talon kakkoskerrosta. Riittää pikkujaloille polkua mitä tallata.

Taide-elämykseen syventyminen jäi itselleni vähemmälle. Suurimmaksi osaksi näin edelläni rientävän taaperon niskaa, kun hän juoksenteli innostuneesti labyrintin lokeroissa. Näyttelyä voin käydä milloin tahansa katsomassa uudestaan, mutta ilo katsella pienen ihmisen iloa on ainutkertainen.

Tässä vähän taaperon taidenäyttelyn tunnelmia.

Käynnin tarkoituksena oli myös opetella, mihin museossa saa koskea, mihin ei.   Se menikin hyvin, sillä värikylläisyydessä vaeltelun riemu vei tilaa sormitouhuilta.

Heinäkuun puolenväliin on aikaa kävellä Daniel Burenin luomassa siksakissa./ EMMA, Espoo

 

Mitähän siellä on? Taapero Daniel Burenin  siksakissa. EMMA, Espoo

 

Pääsisiköhän tuosta seinän raostakin läpi 🙂 Daniel Burenin siksakissa. /EMMA, Espoo

 

Peilejä ja lasiseiniä /Daniel Burenin Kävelyllä siksakissa /EMMA, Espoo

Särkyvää ja villalankaa – EMMA, Espoo

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme  vauhdilla. Se sattui sijaitsemaan pieniä kiviä sisältävän teoksen jälkeen. Lattialla makaaviin kiviin oli lupa koskea, lajitella ja siirrellä. Kun lupa kosketteluun oli saatu, Särkyvää-näyttelyn japanilaisia lasiesineitä olisi ollut pakko saada koskea.

Vielä vaikeampaa oli selittää taaperolle, miksi hissien lähistön taideteoksen suurilla kivillä ei saanutkaan istua. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäivät teosnimet seuraavaan käyntiin.

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme vauhdilla /Särkyvää -näyttely EMMA, Espoo.

 

Kivet ovat kiehtovia ja niiden pariin palattiin pariin otteeseen. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäi seuraavaan käyntiin. EMMA, Espoo

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos kiehtoi pientä taiteenkokijaa. Mikä ettei, kun kattona oli kilometritolkulla punaista lankaa ja lankaseinissä ovia mitä avata ja sulkea. Totta kai pikkusormet jäivät yhden oven väliin. Mutta onneksi vain varoituksen verran.

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos ja taustalla Daniel Burenin lasia.

 

Kohti ovea / Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

Reilu tunti taidenäyttelyssä kului reippaassa tahdissa salia kierrellen. Ei ollenkaan hassumpi vaihtoehto rospuuton vaivaamalla pihamaalla leikkimiselle. Seuraavaksi menemme varmaan tutustumaan Luonnontieteelliseen museoon.

Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin

Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen.  Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona.  Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä.

Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa tapaamisten välillä oli, ja ilma mitä ihanin. Valitsen aina tämäntapaisissa tilanteissa reitin, jossa kulkee julkista liikennettä. Pidätän vapauden hypätä bussiin tai muuhun heti kun siltä tuntuu. Nyt en jostain syystä pystynyt antamaan periksi, vaan kävelin koko matkan Kampista Tapiolaan.  Miksikäs ei sillä aikaa oli reippaasti, kolmisen tuntia ennen pikkujoulutapaamista.

Matkan varrella, Kuusisaaressa on  Didrichsenin taidemuseo, jossa suunnittelin pysähtyväni katsomaan Björn Weckströmin  Ihminen, kone ja koru -näyttelyä. Sitä ennen matkantekoni kuitenkin hidastui, kun valitsin vääriä polkuja ja jouduin valtavalle työmaalle hieman ennen Munkkaa. Olin ajatellut kulkea rantoja myöten, mutta toisin kävi, jouduin Paciuksenkadulle iltapäivän ruuhka-aikaan. Björn Weckström jäi toiseen kertaan. Vielä on tammikuu aikaa käydä näyttely katsomassa.

Toinen haastekohta löytyi Otaniemen hujakoilta. Eksyn aina muutenkin Otaniemessä ja nyt olivat lisäksi myllänneet koko alueen pikaraitiotien rakennustöiden vuoksi. 

Äärirajoilla WeeGeessä

Tapiolan  Ahertajantiellä olin kuitenkin sovittuna aikana. Siellä sijaitsee Näyttelykeskus WeeGee. Miksi nimi WeeGee?  Koska se sijaitsee entisessä Weilin&Göösin painotalossa, joka muutostöiden jälkeen muuntui näyttelykeskukseksi. Avajaiset oli  vuonna 2006.

WeeGeen alakerrassa sijaitsee Kaupunginmuseo KAMU, jonka sisääntulossa on FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat.  Siellä se minunkin ”Tavernasta tavernaan” komeili.

Kakkoskerroksen EMMA:n vetonaulana on Chiharu Shiotan Äärirajoilla -näyttelyn valtavat punaisesta langasta punotut tilateokset. Äärirajoilla soveltui hyvin Mummon olotilaan. Jalkojeni lihakset suorastaan huusivat venyttämistä.  Varpaita jomotti, sillä jalkaani oli sattunut vääränlaiset kengät.

Yllättäen minua EMMA:ssa ihastuttivat virolaisen Konrad Mägin teokset.  Yllättäen siksi, että en ollut huomannut näyttelykeskuksessa olevan tätä näyttelyä. Lähes aina viehätyn tietyn vihreän sävyisistä maalauksista ja Italian kaupunkikuvista. Niitä Mägin näyttelyssä oli paljon. Jopa niin paljon, että olisin hieman karsinut samankaltaisia teoksia.  Mägin sadanviidenkymmenen teoksen kokoelma jäi pikaiselle vilkaisulle, sillä nälkä alkoi vaivaamaan muitakin kuin minua. Mutta ehdin vielä uudelleen, sillä Mägin näyttely on avoinna tammikuun 23. päivään asti.

Nälkää lähdimme tainnuttamaan Tapiolan keskustaan Ravintola Kylään. Siitä seuraavassa postauksessa.

Cafe Regatta olisi ollut avoinna.

 

Aina silloin tällöin kuvaan roskiksia. (Roskisbongari) Hassu yhteensattuma: keltainen talo ja keltainen roskis. / Meilahti, Helsinki, Suomi

 

Päivänvalo oli kaikonnut jo aikoja sitten kun saavuin perille. Weilin&Göösin entisessä painotalossa sijaitsee monen museon näyttelykeskus. Espoo, Suomi

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

Värikuvasarjan 2. sijalle pääsi kuvani Tavernasta tavernaan. Se on otettu Kreetalla Haniassa /FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailu

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla EMMAssa, Espoossa. Näyttelynvalvojalta kysyimme paljonko aikaa ja lankaa on kulunut: 350 kilometriä lankaa ja kaksi viikkoa kymmeneltä hengeltä punomiseen.

 

Chiharu Shiota on sijoittanut ovia langasta punottuun labyrinttiin. Teoksen sisällä voi kulkea, ovista avautuu uusia näkymiä. Chiharu Shiota, Äärirajoilla näyttely EMMAssa, Espoossa.

 

 

Konrad Mägin (1878–1925) elämä kuvattuna näyttelyssä. /EMMA, Espoo, Suomi

Vielä ehdit sunnuntaina 28.2. – Espoon kaupunkitapahtumat

Kiva, että kulttuuritarjontaa löytyy koronasta huolimatta. Aivan sattumalta huomasin valo- ja ääni-installaation Espoon Järvenperässä, ulkona. Ja tällaiselle ulkoilevalle Mummollehan se sopi mainiosti. Hieman erilainen perjantai-ilta! Tuli tehtyä iltalenkki ja koettua taidetta.

Kannattaa katsella omien kotikaupunkien verkkosivuja. Tämä tapahtuma oli Espoossa useammassa paikassa. Ehkä muualtakin saattaa löytää yllättävää kulttuuritarjontaa.

Muutamia kuvia Lasten kulttuurikeskus Auroran pihamaalta.  Jos haluat nähdä livenä, huomenna sunnuntaina 28.2. vielä mahdollisuus.

Lasten kulttuurikeskus Aurora 2021. Hiihtolomaviikolla Auroran valomuraali ja Talvitarinat ääniteos

 

Lasten kulttuurikeskus Aurora valoa ja ääntä hiihtolomaviikolla.

Lasten kulttuurikeskus Aurora hiihtolomaviikolla 2021.

Lasten kulttuurikeskus Aurora hiihtolomaviikolla 2021.

 

Ilotonta meininkiä Didrichsenin taidemuseossa

Pienessä sympaattisessa Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan Vincent van Gogh – Tie taiteilijaksi -näyttely. Neljänkymmenen teoksen joukko koostuu tavallisten ihmisten arkiaskareita kuvaavista Van Goghin piirroksista. Piirroksiksi hän itse niitä kutsui.

Mikäli nämä Vincent van Goghin taiteilijauran alkuvaiheen teokset olisivat olleet esillä jossain suuressa taidemuseossa, olisin todennäköisesti ohittanut ne vilkaisemalla. Niiden värimaailma on synkähkö ja arkisia askareita suorittavat ihmiset silmissäni ilottomia. Erityisesti näinä korona-aikoina etsin iloa mistä sitä ikinä saankin. Ympäröivä ruska ja sopivat taide-elämykset ovat juuri niitä ilonaiheita.

Tällaisen pienen näyttelyn eduksi koen sen,  että niissä keskityn teoksiin eri tavalla kuin valtavissa pradoissa, joissa ravaan huoneesta toiseen ja silmäni kiinnittyvät tietenkin mieltymysteni mukaisiin teoksiin, suuriin ja värikkäisiin, usein vielä vihreisiin. Antoisaa sekin on mutta huomaan, että syventymällä teoksiin, jotka eivät heti nappaa, laajenee taide-elämykseni kirjo. Esimerkiksi tässä vähänlaisesti teoksia sisältävässä Vincent van Goghin näyttelyssä jaksoin katsoa teoksia yksityiskohtaisemmin ja pohtia taustoja.

Van Gogh työskenteli ilmeisessä vimmassa. Wikipedian mukaan ”Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenvuotisen taiteilijanuransa aikana”.

Sehän tarkoittaa kahtasataa teosta vuodessa eli ei edes kahta päivää yhden tekemiseen. Huikeaa! Eivätkä ne olleet mitään muutaman vedon maalauksia, vaan usein pikkutarkkoja yksityiskohtia sisältäviä kuten tämän Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä esillä olevat.

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

 

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Villa Didrichsen

Didrichsenin taidemuseossa kannattaa varata aikaa myös näyttelyn jälkeiseen istuskeluun. Taidetta keräillen edesmenneen pariskunnan Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen kotitalosta avautuu upea merimaisema.  Oleskelutila suihkulähteineen ja nahkasohvineen houkuttaa jälkilöylyttelemään näyttelyä joko ypönä tai kavereiden kanssa.

Pihamaan veistospuistoon pääsee tutustumaan vaikka taidemuseo on kiinni. Kurkista Didrichsenin virtuaalimuseoon tästä linkistä. Malttia, linkin latautuminen kestää.

Villa Didrichsen suunnitteli Viljo Revell 1950-luvulla. Rakennukseen on myöhemmin lisätty näyttelysiipi.

 

Merelle avautumaa näkymää jää mielellään ihailemaan näyttleyn jälkeen. Villa Didrichsen, Viljo Revell

 

Didrichsenin taidmuseo on jo 55-vuotias

Alakerran tiloissa avautui syyskuussa Didrichsenin taidemuseon 55-juhlanäyttely.

 

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Modernia kuvanveistoa ja muinaisten korkeakulttuurien esineistöä pohjakerroksen tiloissa. Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

 

https://www.didrichsenmuseum.fi/

Daniel Sandke

Residenssivierailun kohokohtia – Frankfurt an der Oder – Saksa

Facebookista tuppaa muistoa vuosien varrelta. Hyvä, että on mitä muistella tänne kotiympäristöön linnoittautuneena. On tullut tehtyä kaikenlaista ja matkattua siellä täällä. Viime vuonna tähän aikaan olin  Saksan ja Puolan rajalla sijaitsevassa Särön Oder -residenssissä. Se sijaitsee Saksan puolella Frankfur an der Oderissa. Vain silta erottaa sen kaksoiskaupungistaan Slubicessa.

Itse työskentelin mutta kaupunki ei ole hullumpi paikka tavalliselle turistillekaan. Kaksi eri kulttuuriympäristöä vieri vieressä. Edullisia ruoka ja majoituspaikkoja, erityisesti Puolan puolella. Santiagon teiden pongaajat voivat vaeltaa kohti päämääräänsä Santiago de Compostelaa useita erkanevia reittejä myöten ja levähtää jommassa kummassa kaksoiskaupungeista.

Mainitsen tässä postauksessani muutamia kohokohtia, jos kaksoiskaupungin elämä kiinnostaa muuten niin vuoden 2019 huhtikuun kohdalla lisää juttua tai hakusanoilla Särön Oder-residenssi.

Aamun äänimaisema Särön Oder -residenssissä

Aamuista kirjoitin päiväkirjaani 19.4.2019:  On sen verran lämmintä, että pystyy nukkumaan ikkuna auki. Lintujen liverrykseen on ihana herätä. Ensin pikkulinnut aloittavat vienosti. Pian varis liittyy äänimaailmaan karhealla raakunallaan ja kyyhkyset huhuilevat toisiaan huhuu, huhuu. Kaikki tuo sekoittuu viehättäväksi aamusinfoniaksi ja yhtyy kirkonkellojen etäiseen kuminaan.

Ensimmäisenä aamuna kuuntelin radiota. Siinä oli kertakaikkiaan oma tunnelmansa kuunnella vanhanaikaisesta radiosta saksankielistä ohjelmaa samalla kun tutki paikallisten kauppojen mainoksia valtavasta ilmaisjakelukasasta, jonka residenssin hoitaja noukki pohjakerroksen postilaatikosta.

 

Keskittymistä olennaiseen

Toinen ilonaihe, joka yhä nousee esiin muistoissani: Kaksi viikkoa aikaa keskittyä vain yhteen aiheeseen. Residenssivierailuun vaaditaan työsuunnitelma, projekti. Yleensähän matkailutoimittajan elämässä pää on tulevissa reissuissa ja sormet näppäimistöllä edellisiä reissuja dokumentoimassa.

 

Taiteen inspiroiva ilmapiiri

Kolmas ilonaihe oli inspiroiva ympäristö.  Taidetta seinillä ja pihapiirissä. Musikaali, vulva-ilta, tanssikurssit, joista postasin vuosi sitten.  Ja sitten kohtaamiset taiteilijoiden, kuten Daniel Sandken kanssa. Hän on taiteilija, joka on residenssin pihapiirin julkisivuteosten takana. Kuten nämä tässä postauksessa olevat tanssijat ja linnut, jotka tervehtivät residenssirakennukseen tulijaa. Tapasin Danielin aivan sattumalta kun kuvasin rakennuksia. Daniel kertoi, että maalaukset on jäljennetty kuvista.

Avauskuvassa olevan hirviteoksen edessä taiteilija Sandke seisoo pyörineen.

 

Särön Oder -residenssisä taiteilija Daniel Sandken teoksia seinillä.

Kirjainleikki korkealla talon päädyssä on Daniel Sandken taidetta.

Daniel Sandke

Ristiriitaisia tunteita EMMA-museossa – Espoo

Eilen EMMA-museo pursui porukkaa, kun paljon etukäteishuomiota saanut Michael Jackson: On the wall -näyttely avattiin. Pulina oli mahtava kuoharistandin edustalla ennen kunniavieraan, USA:n Suomen-suurlähettilään Robert F. Pencen saapumista.

Mikä hälinä kävikään kuoharipöytien läheisyydessä. Ja sitten ne sanovat, että suomalaiset ovat hiljaisia! Mukana toki oli ulkomaalaisiakin, ehkä se selittaa hälyn  🙂 EMMA Michael Jackson On the Wall

En ole koskaan fanittanut ketään. Toki olen pitänyt monista musiikkikappaleista ja muusikoista, mutta minkään faniklubin jäseneksi en ole liittynyt. En oikein edes tiedä miten fanijutut mummon nuoruudessa toimivat, kun ei ollut nettiä eikä fanisivustoja. Toki monet tuttavani notkuivat milloin minkäkin fanin esiintymilavan laidalla. Minusta ei ollut siihen ja nykypäivänä vieläkin vähemmän, kun neuvostoaikaiset jonot tarjotaan meille retrona niin kirjakaupoissa kuin tapahtumissa.

Fanittamisessa on jotain tosi outoa, hölmöäkin, kuten se että fanit nostavat kohteensa jalustalle ja pitävät siellä tapahtui mitä tahansa, rikoksiakin. Menneellä viikolla tarvitsin suorastaan tulkin apua lehtijuttuun, joka koski Ruotsissa pahoinpitelystä tuomittua räppäriä Asap Rockyä. Kuvittelin etten ymmärrä ruotsia. Artikkelissa kerrottiin, että fanit olivat Asapin Tampereen keikalla huudelleet Fuck Sweden. Tulkitsen sen kannanotoksi Asapin puolesta Ruotsin oikeuslaitosta vastaan. Toivottavasti tulkitsin väärin. Kuten sanottu, en ollut paikalla, olen lehtitiedon varassa.

Takaisin EMMA-museon näyttelyyn.

EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Suurlähettiläs Robert F. Pence ja vaimo Susan Pence  / EMMA Michael Jackson On the Wall

Avauspuheessa USA:n Suomen suurlähettiläs Robert F. Pence sanoi Michael Jacksonin vaikuttaneen moneen ihmiseen, inspiroineen heitä.

Ilmiö Michael Jackson oli, siitä ei pääse mihinkään. Kaikkine kirurgisine muodonmuutoksine, haamunvalkeine kasvoine, pedofiilisyytteine hän herätti huomiota ympäri maailmaa niin eläessään kuin kuolemansa jälkeen.

Näyttelyn kuraattori Arja Miller korosti, että EMMA:n näytelyssä ei ole kyse Michael Jacksonista vaan nykytaiteilijoiden näkemyksestä Jacksonin vaikutuksesta identiteettiin, rotuun, sukupuoleen, tasa-arvoon sekä idolikulttuuriin .

Sellaisten rillien läpi näyttelyä on katsottavakin.

Michael Jackson: On the wall -näyttely on ainakin minulle niitä näyttelyitä, joissa opastus on paikallaan. Ehkä ne, jotka tuntevat paremmin Jacksonin elämää, tunnistavat teoksen sanoman. Esimerkiksi Graham Dolphinin teoksessa Triller en olisi ilman taiteilijan kertomusta huomannut pientä pränttiä Jacksonin kuvan päällä. Dolphin kertoi, että lyriikka on hänelle tärkeämpää kuin itse Jackson ja siksi hän oli kirjannut laulujen sanat teoksiinsa. Huh, mikä urakka! Aika monta kynää kului. Taisi kertoa kolme kuukautta tuhertaneensa sen äärellä.

Michael Jacksonin levyn kansi pohjana ja sen päälle kirjoitettu sanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Kun tarkkaan syynää, sieltähän ne löytyvä, ne levynsanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Graham Dolphinin teoksista  löytyy laulun sanoja pienen pienin kirjaimin. ”Kuukausien työ”, kertoi taiteilija avajaisyleisölle. / EMMA Michael Jackson On the Wall

Näyttelyssä on esillä 48 kansainvälisen taiteilijan teoksia. Muutama taiteiljoista oli mukana avajaistilaisuudessa. Se kai kuuluu asiaan  vaikka osalle taiteilijoista tämänkaltainen esilläolo on silminähden piinaa. Niin nytkin, kuten monissa muissakin avajaistilaisuuksissa.

 

Pienensin miehen! Yllätin Michael Gittesin tutkimassa taideteoksen yksityiskohtia eikä hän ehtinyt nousta täysiin mittoihinsa./  EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Liekö kuvatuin teos, ainakin näyttävä. / Michael Jackson and Bubbles / EMMA Michael Jackson On the Wall

 

 

 

Lukulistalle kun matkakohteena on Afrikka, Japani tai Italia

Naiset joita ajattelen öisin on kirja, jota en olisi valinnut nimen perusteella. Mummot eivät juuri ajattele naisia aamuyön sudenhetkinä. Onneksi kuitenkin törmäsin Mia Kankimäen haastatteluun netissä ja tilasin kirjan luettavakseni. Sehän on aivan upea! Varmasti tulen palaamaan kirjaan, kun seuraavan kerran suunnittelen reissua Euroopan taidemuseoihin, Italiaan, Afrikkaan tai Japaniin.

Olen tietenkin aikoinani tutustunut Karen Blixtenin elämään ja hänen Afrikanvuosiinsa, ihaillut Uffizin taidekokoelmia Firenzessä, käynyt Roomassa monessakin kuuluisassa kohteessa. Jopa residenssielämä, jota Mia Kankivuori kuvaili tuntui tutulta, ei niinkään paikkoina vaan päänsisäisinä tunnelmina.

Mian yönaisia:

  • Karen Blixen ->Mia matkustaa Afrikkaan, villieläintutkija Olli kutsuu vieraakseen Tansaniaan, safarilla ja lopuksi Blixtenin asuinsijoille Nairobiin
  • 1800-luvun kummajaiset, tutkimusmatkailijanaiset Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kingsley,  Alexandra David-Néel ja Nellie Bly  -> Näistä seuraa Mian maailmanympärimatka ja masennuksenparannusta Japanissa
  • Piilossa olevat naistaiteiljat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana ja Artemisia Gentileschi -> löytyvät museoiden kätköistä
  • Yayoi Kusama, penistä pelkäävä japanilainen pehmopenistaiteilja (näyttely oli Helsingissä HAM:issa viime vuonna) -> Japaniin

Naiset ovat eri aikoina eläneitä, noin 400 vuoden ajalta. Heistä jokainen edustaa Mialle historiallista esikuvaa – siis naista, joka teki asioita valtavirrasta poiketen, usein vähävarainen, niukalla budjetilla reissaava. Esikuviksi kelvollisia oli paljon enemmän, niitä tunki ulos kirjoituspöydän laatikosta heti kun sitä raotti. Mia valitsi  tähän teokseen sellaisia, jotka asuivat kiinnostavissa paikoissa, siis sopivissa matkakohteissa.

Rohkeus tehdä asioita vaikka pelottaisi nousee esiin monessa kohtaa.

Myös häiritsevät kuvat vyöryvät välillä yöllisissä ajatuksissa (s. 85):

”Ehkä asiat olivat jotenkin toisin sata vuotta sitten. Safarimetsästys oli noihin aikoihin mitä suurinta muotia – villityksen oli aloittanut Yhdysvaltojen entinen presidentti Roosevelt, jonka yhdeksän kuukautta kestäneellä safarilla vuonna 1909 kaadettiin pöyristyttävät 11 000 eläintä.”

Viisi vuotta myöhemmin Karen Blixen kirjoitti, ettei uskonut, että ”kukaan normaali ihminen voisi elää leijoninen maassa yrittämättä ampua niitä”.

 

 

 

Tippa silmässä museossa – residenssielämää – Frankufurt (Oder)

Museopäivä. Kävin todennäköisesti kaikissa Frankfurt an der Oderin museoissa. Kuten jo aiemmissa postauksissa kerroin, täällä ei tarvitse juosta itseään puolikuolleeksi nähtävyyksien perässä vaikka olisi kuinka ahne sille annille. Hyvä! Tulee tehtyä sitä minkä takia tänne on tultu, duunia. Siitä huolimatta muutakin täytyy olla. Facebookin virrassa olleen postauksen mukaan vuorokausi kannattaa jakaa näin: yksi kolmasosa työtä, yksi kolmasosa unta (höpöhöpö, mistä löytyy mummo, joka pystyisi nukkumaan kahdeksan tuntia) ja yksikolmasosa huvia. Kyllä Face tietää varmaan tuonkin, kun se tuntuu tietävän kaiken muunkin. Nytkin ehdottelee kaikkea saksalaista.

Kävin kolmessa museossa. Täällä ne ovat pieniä, ihmisen kokoisia ja hyvin ehti iltapäivän tunteina.

Aloitin taidemuseoista, sillä ne menivät kiinni aiemmin kuin Kleist-museo.

Raatihuoneella esillä oli Ludwigshafenissa syntyneen Katia Fouquetin taidetta. Aika virkistävää. Ja berliiniläisen Oskar Manigkin synkähköjä teoksia.

Katia Fouguet – Brandenburgisches Landesmuseum für Moderne Kunst

Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Katia Fouquetin tartu aseeseen, vain naisille!

Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Katia Fouquet: Tartu aseeseen -teos, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Ethän assosioi! Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Tee minusta kuuluisa, Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Madonna tapaa Grzimekit, Katia Fouquet, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Oskar Manigk – Brandenburgisches Landesmuseum für Moderne Kunst

Oskar Manigk, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Dmitri ja Amy; Oskar Manigk, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Oskar Manigk, Raatihuone, Frankfurt (Oder)

Suuri suihku, Oskar Manigk

ATAKin muuttokyyhky – Museum Junge Kunst Frankfurt (Oder)

Parin sadan metrin päässä raatihuoneelta sijaitsevassa Junge Kunst und Viadrina – rakennuksessa on useita kerroksia historiallista esineistöä ja seassa tauluja. Rakennuksessa on myös erillinen modernin taiteen näyttely. Siellä meinasi tulla tippa silmään!  Esillä oli paikallisen taiteilijan, täällä Frankfurt an der Oderissa syntyneen Georg Barberin alias ATAK maalaamat Martha-muuttokyyhkyn surkeaa kohtaloa kuvaava teossarja.

Martha oli tiettävästi lajinsa viimeinen. Muuttokyyhkyt olivat yleisiä Pohjois-Amerikassa, kunnes keksittiin, että niistä saa edullista ruokaa orjille. Tämän seurauksena muuttokyyhkyt metsästettiin sukupuuttoon. Marthan viimeinen koti oli eläintarhassa, jossa se vietti häkkielämää neljäntoista vuoden ajan. Yhdessä tauluista Martha istuu yksinään häkissä, toisessa kuvataan ihmisiä sitä tuijottamassa häkin kaltereiden takaa, yhdessä taulussa Martha varmaan muistelee lapsuuttaan ja muita vapaana lenteleviä lajitovereitaan vehreässä maisemassa.

ATAK Martha-muuttokyyhky, Museum Junge Kunstt, Frankufurt (Oder)

ATAK maalaama Martha-muuttokyyhkyn surkeaa kohtaloa kuvaava teossarja alkaa tästä.

ATAK Martha-muuttokyyhky, Museo Junge Kunst Frankfurt (Oder)

ATAK Martha-muuttokyyhky, Museo Junge Kunst Frankfurt (Oder)

Heinrich von Kleist – runoilija ja romaani- ja näytelmäkirjailja syntyjään Frankfurt an der Oderista

Tämän jälkeen Kleist-museon anti jäi vähemmälle. Pääpiirteissään vilkaisin kuitenkin. Avauskuvassa olevassa labyrintissä voi kuunnella hänen tekstejään labyrinttiin asetetuilla penkeillä.

Heinrich von Kleist pokkariversioina Kleist Museum, Frankfurt (Oder)

Heinrich von Kleist pokkariversioina Kleist Museum, Frankfurt (Oder)

Heinrich von Kleist pokkariversioina Kleist Museum, Frankfurt (Oder)

Heinrich von Kleist museo, Kleist Museum, Frankfurt (Oder)

 

 

 

Outoa ja ihanaa Brysselissä

En ollut uskoa silmiäni, kun keskiviikkoaamuna astuin ulos Brysselin keskustan alueella hotelli Prestigestä. Hävityksen kauhistus odotti nurkan takana. Tässä muutamia kuvia siisteimmästä päästä.

Nämä eivät ole tanssireissuilta palanneiden kadulle hylkäämiä kenkiä vaan Brysselissä voidaan tiettyinä päivinä laittaa omat tarpeettomat tavarat kiertoon.

Brysselin keskustan alueella jätehuolto toimii näin. Pussit riviin tiettynä aamuna.

Jäteauton perässä tasapainoilevat roskakuskit keräävät jätepussit auton kyytiin. Kuljettajan ei tarvitse nousta autosta, sillä kerääjät ovat erikseen. Epäilen tämän olevan Suomessa, jos ei nyt aivan lainvastaista, niin monen ympäristöyhtiön työturvallisuussyistä kieltämää touhua. Bryssel-Belgia

Siinä olivat ne oudot – Seuraavaksi taidetta, jota Brysselissä riittää

Taidetta  löytyy kaikkialta, kun pitää silmänsä auki. Postasin erikseen metroasemista ja katukäytävistä.

Belgian kuninkaallisten taidemuseoiden, Musée Rouaux des Beaux Arts valtaviin kokoelmiin saa menemään aikaa niin kauan kuin sitä on käytettävissä, mutta René Magritte museo soveltuu pikaiseenkin ohjelmaan. Se on melko uusi, vuonna 2009 avattu. Oli kiva käydä vertailemassa museota René Magritten näyttelyyn Bio Rexissä, Helsingissä. (Jos haluat nähdä sen, pidä kiirettä)

René Magritte museo, Bryssel

René Magritte museon hissiaula, Bryssel

René Magritte museo, Bryssel

Omenat houkuttavat ostoksille René Magritte museon myymälään/ Bryssel

Tämä on minusta hauska taulu. Pidin siitä jo Helsingissä olevassa Bio Rexin näyttelyssä. Yleensä en pidä hedelmäasetelmatauluista, mutta tämä eroaa: koko taulun täyttämä omena.

Voi surku! Tämä herätti muiston! Olin noin sata vuotta sitten Malagan yliopistolla espanjan kurssilla. Siihen liittyi myös kulttuuriopintoja. Silmäni avautuivat härkätaisteluluennolla. Olin luullut että härän niskaan kiinnitetyt viuhkat olivat koristeita, jollain ihme tavalla paikallaan pysyviä. Luennolla minulle valkeni, että ne ovat terävin piikein kiinnitetty ja niiden tarkoitus on saada härkä raivostumaan. René Magritte museo, Bryssel

Simpukoita ja suu makeaksi

Edellisen kerran kun olin Brysselissä, olin raskaana. Olut ja merenelävät kuuluivat siihen aikaan raskaana olevilta kiellettyihin asioihin. Siispä katsoin vain kaihoisasti kun opiskelukaverit ryystivät olutta ja kauhoivat simpukkapannujen sisältöjä. Nyt otin vahingon takaisin. Söin kumpanakin iltana simpukoita, eri paikoissa.

Ensimmäisenä iltana söin simpukoita valkoviinissä ljublianalaisen kollegan kanssa Luxembourg-aukiolla olevassa ravintolassa, aivan Euroopan parlamentin ulkopuolella. Toisena iltana tapasin suomalaisen, yrittäjäpiireistä tutun pariskunnan ravintola La Rose Blanchessa, Grande-Place 11. Tällä kertaa valitsin simpukat kermalla tuhdinnetussa  valkoviinissä. Vaikea sanoa kumpi oli parempaa.

Lidija Petekin kanssa skoolattiin seminaaripäivän pääteeksi. Oluita Belgiassa on satamäärin, ehkä enemmänkin, tässä menee Tongerlo. Bryssel/Belgia

Ruokalistalla on myös hamppareita. , Bryssel

Kilo simpukoita on brysseliläinen vakioannos. Pienenpää ei heru.

 

Tapasin tuttujakin. Hannele ja Kari asuvat Brysselissä. Oli kiva jutella ”paikallisten kanssa” ja saada sisäpiiritietoa Brysselistä. Niin kuin senkin, että simpukoiden kanssa tulee aina belgialaisia perunoita, mikä ei heti tulisi mieleen. Leipäähän kuuluu olla! Miten muuten saisi sen ihanan simpukkaliemen suuhunsa. La Rose Blanche -ravintola Grande-Placella, Brysselin pääaukiolla.

Grande-Place -aukiolla on aina porukkaa. Se Brysselin tunnetuin aukio. Kannattaa käydä vaikka pimeänä sateisena iltana, sillä silloin siellä on aivan erityinen tunnelma ja värimaailma, kun kulta kimeltelee kosteana.

Belgialaisia vohveleita jälkiruoaksi, jos jaksaa.

Taideteokset Brysselin metroasemilla

Brysselissä taide on levittätynyt kaikkialle. Jalkakäytäville, julkisiin rakennuksiin, talojen seinille. Jos olet aikeissa lähteä bongaamaan taideteoksia Brysseliin, niin tästä linkistä on hyvä alkaa.

Julkisista tiloista kuten metroasemien halleista, käytäviltä ja asemalaitureilta löytyy katseltavaa. Kaupungin liikennelaitoksen sivuilla on luettelo eri metroasemilta löytyvistä 80 teoksesta. Nautinnollista taidematkaa!