Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Suomi

Nostalgia-reissu / Hamina Camping Pitkäthiekat – Vilniemi

Nostalgia-reissun ensimmäinen yöpymiskohde oli Hamina Camping Pitkäthiekat. Majoitusta varatessani mielikuvissani liitelivät nuoruuden leirintäaluekokemukset, joihin sisältyi paljon ilottelua: nuorisoa, telttoja, eloa ja kitaramusiikkia keittokatoksessa. Ja tietenkin porukkaa leirintäalueen ravintolassa, jota teininä kaihoten vain katselimme, sillä se oli matkabudjettimme ulottumattomissa.

Kertyneille ikävuosille on annettava myönnytyksiä. Sen verran realisteja olimme, että tällä reissulla teltta vaihdettiin mökkimajoitukseen, kattilat jätettiin kotiin ja keittokatos vaihtui suunnitelmassamme ravintolaksi.

No kuinkas sitten kävikään?

Venäläiseltä vaikuttava vastaanottovirkailija-baarimikko kirjasi meidät sisään lähes tyhjässä ravintolassa. Samalla kuulimme, että ravintolan keittiö on remontissa. Tiettävästi ainakin tämän kesän, virkailijan ilmeestä päätellen vielä hamaan tulevaisuuteen. Juomaa sai, muttei ruokaa.

Outo haju tulvahti vastaan mökin ovella. Huh, huh! Ei kai sentään hometta. Kaksi yötä varattuna ja maksettuna myös. Olisi ehkä kannattanut ensin katsoa tilat ja vasta sitten maksaa. Toisaalta booking.com sivuston peruutusaika oli jo mennyt.  Sivustolla esitetty majoituspaikan pisteytys panee miettimään, miten se muodostuu. No, päätimme olla lannistumatta ja keskittyä alueen nähtävyyksiin.

Aamu-uinnilla havaitsen: alue on nimensä mukainen. Pitkäthiekat! Kahlaan lähes järvenselälle asti, ennen kuin voin heittäytyä uimaan muutakin kuin mahapohjaa. Mahtaako tuo nimitys olla enää olemassa. Uida mahapohjaa. Se oli noloa lapsuudessa ja tarkoitti, että et osaa uida.

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Aamutoimia mökkimme edustalla /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Vaikka tämä leirintäalue rapistuneine huoltorakennuksineen peittoaa kauheudessaan kaiken nykyaivojeni kuvittelukyvyn mukaisen, on siitä huolimatta kiva katsella mökkiläisten aamutouhuja aamuteetä hörppiessä. Kohti huoltorakennusta, jossa sijaitsevat vessat ja suihkut,  vaeltaa silmiään hierovia matkalaisia aamuasuissaan. Suihkuun suuntaavilla roikkuu pyyheliina kyynärtaipeesta ja toilettipussi ranteesta. Mökkien edustoilta kuuluva kilinä kertoo aamiaisen olevan meneillään. Kiireisimmät kaasuttelevat jo tiehensä.

Toisena aamuna teen hörppimistä säesti sirkkelin ääni. Lähistöllä ryhdyttiin puita pilkkomaan. Kun sirkkeli vaikenee, naapuri pieraisee estottomasti. Siinä vaiheessa siippa ryhtyy kuukeloimaan scandiceja. Unohti varmaan, että seuraavat kaksi yötä on jo varattu. Silloin yövymme koulussa.

Varaamamme mökki on vaatimattomimmasta vaatimattomin, mutta siitä huolimatta siitä löytyy kahvin- ja vedenkeitin ja mikro. Tuollaista varustutusta ei ollut nuoruuteni telttamajoituksessa. Mökeistä en tiedä, kun en niissä yöpynyt. Epäilen, sillä miksi silloin olisi keittokatos ollut niin täynnä elämää. Nyt se ammotti tyhjillään, kun kaikki söivät omissa oloissaan. Autojen rekkareista päätellen venäläisiä oli paljon. Matkailuvaunujen rekkareista löytyi jo enemmän kirjoa.

Mökkimme oli neljän hengen mökki. Kaksi kerrossänkyä. Yläsänkyihin olisi toivonut putoamista estäviä kaiteita, kapoisia kun olivat. Tämän yöpymiskokemuksen perusteella ymmärrykseni asuntoautomatkailua kohtaan lisääntyi. Heillä on oma tupa, lupa, hajut ja sängyt aina mukanaan. Minulla on ainoastaan oma tyyny. Sekin auttaa, mutta kyllä aamusta oli kankea olo, kun laskeuduin yläsängystä.

Summa summarum: tulipa maattua halvalla. 80 euroa kahdelta yöltä, joku genius-tarjous oli kyseessä. Once in a lifetime.

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Monennäköistä pytinkiä /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Kota / Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Jotkut ovat koristelleet telttansa puutarhatontuilla /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Illalliselle autolla

Leirintäalueen ravintolan keittiö oli suljettu ja siksi ruokaa saadakseen piti nähdä hieman vaivaa, ajaa Haminan keskustaan.  Visiittimme ensimmäisenä iltana, tiistaina moni  keskustankin ravintola oli kiinni. Läheltä piti ettemme joutuneet aabeeceelle. Kelpo ruokaa sieltäkin saa, mutta jos mielessä pyörii viini-illallinen, ravintolavalinta on väärä.

Haminan Tervasaaresta löytyi kuitenkin avoinna oleva Rampsi kitchen and lounge rantaravintola. Viinistä jouduimme luopumaan, sillä leirintäalueelta on noin seitsemän kilometriä. Automatka siis, ainakin ruoan jälkeen.

Keskiviikkona söimme illallista Haminan keskustassa mon ami -ravintolassa. Erinomainen valinta. Erityisen mieltynyt olin pikkuruokavalikoimaan. Suomessa pieniruokaisen matkailijan ainainen tuskanaihe on se, että annokset ovat isoja ja pientä purtavaa haluava joutuu usein tyytymään niihin samoihin vuohenjuustojuttuihin tai peräti sämpylöihin.

Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintolassa ei ollut keskiviikkona tungosta.

Hamina mon ami -ravintola

Ruokaa odotellessa voi tutkia entisiä rajoja /Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintola

Ilahduttavia pikkuherkkuja alkuun tai vaikkapa kokoelmasta kerätty nälän vievä annos. /Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintola

Miten olisi digestiivi. Ei kuitenkaan autoilijoille. /Hamina mon ami -ravintola

Nostalgia-reissu – Suuntana Hamina – Kotka – mitä kaikkea nähtävää

Tämän kesän lomareissun ideana oli matkata – ennen vanhaan olisi sanottu ”minne nenä näyttää” – nykyään varmaakin ”minne booking osoittaa”. Suomea moititaan kalliiksi matkailumaaksi. Kokeilimme miten reissu sujuu jos valitsee edullisimman majoituksen. Muutamia elämyksiä halusimme kuitenkin mukaan: leirintäalue ”kuin silloin ennen” ja hostelli. Alue rajattiin booking.com -sivustolla Etelä-Suomeksi.  Kaksi yötä kerrallaan, jotta ehtii tutkia ympäristöä rauhassa.

Ja sitten matkaan kohti ensimmäistä majoitusta: Haminan Camping Pitkäthiekat.

Matkalla pysähdyimme ensiksi Loviisassa ja tutustuimme tuon lähiön kokoisen pikkukaupungin satama-alueeseen.

Loviisa, Suomi

Karl laivan pienoismalli Loviisan satamassa, Suomi

Loviisa, Suomi

Hauskannäköisiä harjoja myynnissä. Näilläkö teet työsi leikiten. Loviisa, Suomi

Loviisa, Suomi

Matkamuistoja /Loviisa, Suomi

Loviisa, Suomi

Tämän ostaisin, mutta auton takakontissa on jo kaksi riippukeinua odottamassa makaajaa. /Loviisa, Suomi

 

Janne Wiljakaisen taidemyyntinäyttely, Loviisa

Janne Wiljakaisen taidemyyntinäyttely

Loviisa, Suomi

Janne Wiljakaisen taidemyyntinäyttely /Loviisa, Suomi

Loviisa, Suomi

33-vuotias kahvila Saltbodan/ Loviisa, Suomi

Lisää Loviisan nähtävyyksiä Visit Loviisa

Keisarin jalanjäljillä – Langinkoski

Langinkoski, muistojeni mukaan ensimmäinen luokkaretkikohteeni, osuu reitille. Sattuupa niin hyvin, että Langinkosken museossa alkoi opastettu kierros hetimmiten kun saavuimme alueelle.

Aleksanteri III:n ajoista Suomen itsenäistymiseen saakka kolme  kalastajaa saapui kesäksi Langinkoskelle kalastamaan lohia, siikaa, nahkiaisia. Joskus myös itse keisari osallistui kalastamiseen. Nykyään  Langinkoskella voi kalastaa myös tavankansalainen, lupa tarvitaan toki.

Langinkoski, Suomi

Langinkoski, Suomi

 

Langinkoski, Suomi

Keisarin kalastuskivi. Aika korkea, en päässyt ylös vaikka kuinka yritin. Liian lyhet jalat. /Langinkoski, Suomi

Tässä taulussa kerrotaan, miten pääsee osalliseksi kosken meritaimenista. Koskikalastusta eräluvat.fi / Langinkoski, Suomi

Vesipuistoon – Sapokka, Kotka

No enpä taida sinne lähteä. Se oli ensimmäinen ajatus kun minulle suositeltiin käyntiä Sapokan vesipuistossa. On kuulemma Kotkan ykkösnähtävyys – niin sanottu ”must”.  Harhaannuin pahasti mielikuvissani. Niissä lapsilauma loiskii kesäpäivänä erilaisissa altaissa.  Ei, siitä ei ole kyse vaan Kotkan kansallisen kaupunkipuiston osasta, jossa riittää silmäniloa. Patsaita, istutuksia, vesiputouksia, siltoja.

Kotka, Sapokka

Sapokan vesipuiston haikarat.

Kotkan kansallinen kaupunkipuisto palkittiin vuoden 2018 parhaana maisemahankkeena.

Kahvivaunu Nostalgia

Sapokan vesipuiston laitamalla oleva vanha asuntovaunu (avauskuvassa) sopi kuin nenä päähän, sillä nostalgia-reissullahan tässä ollaan. Asuntovaunu Nostalgia toimii nykyään kesäkahviona. Aukioloajat vaihtelevat, niitä voi katsoa Facebook-sivuilta Kahvivaunu Nostalgia 

Perinneköysitöitä

Mikäli haluat ostaa perinnekäsitöitä, niin käy katsomassa Sapokassa venesataman tuntumassa olevaa perinnekäsityökauppaa. Erityisesti viehätti monikäyttöinen köydestä punottu pannunalusta, jonka hapsuisella päällä murut saa lakastua samalla pöydältä. Monikäyttöisyys viehättää aina!

Kotka, Sapokka

Merimies perinneköysitöitä, Kotka, Sapokka

Merimies perinneköysitöitä, Kotka, Sapokka

Monikäyttöinen pannunalusta /Merimies perinneköysitöitä, Kotka, Sapokka

Merimies perinneköysitöitä, Kotka, Sapokka

Merimies perinneköysitöitä, Kotka, Sapokka

Sapokka Meriniemi, Kotka

Puistossa vaellellessa tulivat mieleen monet muut maailman puistot niin Marokossa kuin Ecuadorssakin. Kaunista katseltavaa, Kotkan kansallinen kaupunkipuisto, Kotka

Sapokka Meriniemi, Kotka

Taidetta siellä täällä. Eero Hiironen,, Lähtevä vesi – terästeos vuodelta 2003 / Kotkan kansallinen kaupunkipuisto, KotkaKotka

Sapokka Meriniemi, Kotka

Eero Hiironen Veden nainen /Kotkan kansallinen kaupunkipuisto, Kotka, Kotka

Kotkan Vellamo-museo täytyi jättää seuraavaan päivään, sillä nyt on aika suunnata kohti nukkumapaikkaa. Siitä seuraavassa postauksessa.

Loikkasin Lahteen

Terveisiä Lahdesta. Olin viikonloppuna free-seminaarissa siellä, mutta ehdin kokea muutakin kuin takamuksen penkissä pitävää asiaa.

Aikainen mummo kohteet koluaa. Perjantaina seminaari alkoi vasta puolilta päivin ja ehdin ennen sitä kävellä parituntisen. Kaikki, jotka perjantaina pistivät nuunansa ulos, tietävät että ilma vihmoi jäätävänä niin Lahdessa kuin kuulemani mukaan muuallakin.

Käväisin katsomassa Lahden Urheilukeskusta ja kuuluisia hyppyrimäkiä. Aika korkeita ovat. Mäkien kupeesta löysin Hiihtomuseon. Pakko kokeilla mäenlaskua simulaattorilla. Ja katsastaa muutamia viikkoja sitten avattu Sisulla sankariksi -näyttely. Ja Matti Nykäsen mitalikokoelma, joka on lainassa Urheilumuseosta, Helsingistä.

Lahti, Finland

Lahden hyppyrimäet, mihin niistä uskaltaisin?

Lahden hiihtomuseo

Simulaattorissa, Lahden hiihtomuseo.

Illansuussa seminaarin päätyttyä Suomen freelance-journalistien puheenjohtaja Sami Turunen toimi ei-auktorisoituna oppaanamme. Hän kertoi meille kotikaupunkinsa nähtävyyksistä. Kävimme myös Lahden kaupungintalolla, jota kansanedustaja Mika Kari esitteli, tosin vain ulkopuolelta. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua tämän Eliel Saarisen luomuksen sisätiloihin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Karia (SDP) tietysti tentatattiin Hussein al-Taeen blogikirjoitusjupakasta. Ympäripyöreästi hän toivoi kaikille mahdollisuutta kasvaa ihmisenä. Mummon nuoruudessa ei kyllä kasvettu noin nopeasti. Maailman meno on ilmiselvästi rivakoitunut, kaikessa.

Lahti City Hall, Finland

Lahden kaupungintalolla on ollut monenlaista elämää. Putkakin joskus. Nykyään se toimii henkilökuntaravintolana.

Lahti City Hall, Finland

Lahden kaupungintalo torin suunnasta

Mika Kari, parliament member

Kansanedustaja Mika Kari kertoo Lahden kaupungintalon vaiheista.

Ne, jotka arktisissa olosuhteissa selvisivät, jatkoivat vielä Alvar Aallon suunnittelemaan Ristinkirkkoon. Kyllä, 52 akkunaa kuten viikkoja vuodessa, löytyi julkisivusta. Laskimme ne.

Lahti, Ristinkirkko, Alvar Aalto

Alvar Aallon suunnittelemassa Ristinkirkossa on 52 ikkunaa.

Lahti, Ristinkirkko, Alvar Aalto

Alvar Aallon suunnittelemassa Ristinkirkossa on 52 ikkunaa.

Lahti, Ristinkirkko, Alvar Aalto

Meillä kävi tuuri. Nuorisokonsertti meneillään. Kaunista laulua! Alvar Aallon suunnittelema Ristinkirkko.

Ruoka maittoi kylmyyden koettelemalle seminaariväelle Mamma Mariassa, torin laidalla sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa. Hei hassumpi paikka. Täynnä porukkaa, varsinkin sen jälkeen, kun nelisenkymmentä journalistia saapui syömään. Ruoka oli hyvää, mutta liikaa. Pöytänaapuri yritti ympäristötekoa, pisteli omat ja naapurien antipastit, muttei tarjoutunut enää tyhjentämään tagliatellejäni.

Lahti, Mamma Maria restaurant

Mamma Maria toivottaa tervetulleeksi./Lahti

Toisen seminaaripäivän päätteeksi olin ajatellut kävellä Apulanta-museoon, jonne on reilun kolmen kilsan matka matkakeskuksesta. Väsymys ja koti-ikävä yllättivät. Istuminen käy työstä.

Sibelius-talo jäi myös käymättä tällä kertaa, mutta seminaariohjelmaan sisältyi maailman tunnetuimman Sibelius-orkesterin Sinfonia Lahden intendentin Teemu Kirjosen esitelmä luovuuden ja kurinalaisuuden yhdistämisestä. Olenkin aina ihmetellyt, miten kaikki hoituu tuollaisessa orkesterissa. Sinfonia Lahden palkkalistoilla on 67 kuukausipalkkaista muusikkoa. Se on myös maailman ainoa hiilivapaa orkesteri, josta Kirjonen ylpeänä esitteli sertifikaattia vuodelta 2018.

 

Voiko omenavauvoja syödä? Övfergårds Ahvenanmaalta keksi miten

Tällaisia keksintöjä lisää! Ruokahävikistä puhutaan paljon, mutta tämä ei ehkä ole varsinaista ruokahävikkiä, sillä omenavauvat eivät ole ehtineet lautaselle asti. Ne kasvavat puussa ja hylätään puun alle tai jäteastioihin, jotta lajitoverit voisivat kasvaa pulleaposkisiksi yksilöiksi. Kyse on siis raakileharvennuksesta.

”Keskikesällä noukimme noin kolmasosan raakileista antamaan tilaa muiden kasvulle”, ahvenanmaalaisen Öfvergårdsin omenatilan yrittäjä Anna Alm kertoo.

”Aiemmin raakileet heitettiin pois, mutta pari vuotta sitten kokeilimme säilöä eri lajin raakileita omenaviinietikkaan. Itsekriittisinä melkein luovutimme, mutta testimaistajat ihastelivat tuotetta. Syksyllä 2017 tuote voitti Artesaaniruuan SM-kilpailussa parhaan innovaation palkinnon.”

Onneksi olkoon yrittäjät Anna ja Jan Alm ja Smakverkin innovaattorit.

 

Herkkuinnovaatio Ahvenanmaalta Anna Alm Öfvergårdsin omenatilalta esitteli Jaspi-omenaraakilepikkelsiä Matka2019 -messuilla.

 

Painoindeksi 186 – miten saat sen aikaiseksi – Härmän kylpylä

Hyvinvointilomalla kun ollaan, mitataan tietenkin peruskunto erilaisin menetelmin. Niin myös Härmän kylpylän yrittäjille suunnatulla hyvinvointilomalla.

Toisena lomapäivänä testaattin pumppu. Ensin vatsanahka pinkeäksi lounasbuffetista ja tunnin päästä lihastesteihin. Punnerruksia, kyykkyjä, makuulla yläselän nostoja niin nopeasti kuin pystyy. Vatsalihaksiin päästessä possunleike lähenteli viime vedoilla jo nielurisoja.

Painoindeksiä (BMI) varten jokainen asettautui itsekseen vaakaan ja pituusmittariin.

Kolmantena päivänä odotti UKK- kävelytesti, joka on monesta yhteydestä jo tuttu. Tällä kertaa vedimme hampaat irvessä  yksitoista kertaa radan ympäri Areena-hallissa.  Täysillä oli mentävä, sillä ohjaaja teki selväksi, että mikäli kahden kilometrin kävelyyn menee enemmän kuin 20 minuuttia, otti lähikaupan ohrakakko. Kolme minuuttia enemmän jos olisin radalla kuhnaillut, kakkoa olisi tullut.

UKK – kävelytestin tulostaulukko loppuu 65 ikävuoteen. Sen jälkeen ilmeisesti voi olla tyytyväinen, mikäli saa jonkun tuloksen. Lähempänä sataa vuotta, voi varmaan huokaista, jos saa köpöteltyä kaksikilometrisen jollain aikataululla.

Testien tulokset analysoitiin ja seuraavana päivänä odotti totuuden hetki.

Erään ryhmäläisen tutki syvä ryppy otsassa ohjaajan antamaa palautelappua. BMI-testi osoitti hänen olevan vaarallisessa määrin ylipainoinen. BMI 186! Ei niin mukava tulos kun viitetaulukkokin näytti loppuvan johon neljäkymmenen hujakoilla olevaan arvoon. Kävi ilmi, että hän oli kirjannut ohjeiden mukaan painon ja pituuden arvot korttiinsa. Pituudesta oli metri poissa, sillä mittarin lukema näytti vain yli metrin menevät sentit. Uusiksi meni. Seuraavana päivänä mies oli metrin pidempi ja painoindeksikin kohdallaan.

Hyvinvointiloman aikana luu- ja itsetuntoluennot ja muut auditoriohommat olisi voinut jättää väliin. Mummoikäinen tietää mihin menee apua hakemaan, jos jalkoja tai luita kolottaa, ja itsetunnon kolahteluista on kokemusperäisestä tietoa sen verran, ettei sitä kalvosulkeisilla paranneta. Yrittäjistä koostuneella 13-hengen porukalla olisi ollut paljon jaettavaa toisilleen ja ehkä myös luennoijille. Ensi kerralla ehdotan vertaiskeskustelua luentojen sijaan, jo etukäteen.

Akat mänöö ohitse – Härmän kylpylä

Testien lisäksi hyvinvointilomaan sisältyi opastusta kuntosalilaitteiden käyttöön. Ei yhtään mummon juttu. Taloyhtiössämme on kuntohuone – se on sen verran pieni, että kuntosaliksi kutsuminen kuulostaisi liioittelulta. Huone tai sali, eipä siellä ole kummoisia tullut tehtyä. Rankin ponnistus on taitanut olla se, kun hain avaimen, jolla tilaan pääsee. Siitäkin on varmaan parikymmentä vuotta. No, täällä Härmässä annoin taas kerran mahdollisuuden kuntosalille saada minut imuunsa. Milloinhan sitä voi todeta, että tämä on jo nähty.

Vinkeitä nämä murteet. Aivan kuin olisin kuullut kuntosaliohjaajan kehottavan käymään laitteelle persielleen. Uima-altaasssa toinen hämmästyksen aihe olisi löytynyt sille, joka ei murresanastoa tunne.

Kylpylän puolella oli yleensä tungosta iltapäivisin. Aamulla uimaan pääsi jo kello 7. Se on hyvä, sillä uinti maistuu ennen aamiaista. Sitten taas maistuu aamiainen.  Tiukkaa toki teki ehtiä uimaan ja sulattelemaan aamiainen ennen yhdeksää, jolloin tavanmukaisesti alkoivat yhteiset aktiviteetit ryhmän kanssa.

”No jo on, kun akat mänöö ohitse”, sanoi yksi kolmen miehen ryppään herroista, kun ohitin heidät uima-altaassa.

Olisin loukkaantunut akattelusta, ellen olisi tutustunut taloyhtiömme saunapiirissä murteisiin. Piirissämme saunoo Pohjanmaalta syntyjään oleva naisihminen, joka käyttää akat-sanaa alvariinsa. Se on kuulemma normaalia Pohjanmaalla. Nyt sitten pitäisi tietää, onko kyse Etelä- vai Pohjois-Pohjanmaasta vai peräti Keski-Pohjanmaasta. Niillä kun näytti olevan suuri merkitys, kun keskustelin eri suunnilta tulleiden kanssa tanssilattialla.

Joo! Kolme herraa ohitin altaassa. En brassaile ohituksella, sillä olin eksynyt vesijuoksualtaaseen. Rintaa ui hidaskin nopeammin kuin vesijuoksee.

Hyysikkä on muuten vessa, kävin tutkimassa.

Miesten haku – Härmän kylpylä

Kun illan tähti, Teemu Roivainen saapui, lattia täyttyi hetkessä. Fanikaarti sementoitui  lavan eteen. Sanomattakin on selvää, että tanssimaan ei mahtunut kunnolla.  Kun lattia kävi pieneksi , baarissa, pöytien välissä ja käytävilläkin tanssittiin.  Eikä ohjelmassa ollut pelkästään tangoa, vaan kaikenlaista musiikkia.

Teemu Roivainen, vuoden 2014 tangokungingas on järkyttävän vaikea kuvattava. Laulutaidon lisäksi parasta hänessä on intensiivinen katse ja nuttura. Katseellaan hän saa kuulijan todella tuntemaan, että hän laulaa vain sinulle. Mutta kuinka saat kuvaan molemmat sekä katseen että nutturan. Edestä otettuna tukka tiukasti taakse vedettynä Teemu näyttää kaljulta, sivulta kuvattuna tärkeä katse jää pois kuvasta.

Mitä mielestänne tarkoittaa ”miesten haku”? Eikö silloin pitäisi hakea miehiä, häh!?

Diskosukupolven mummona vierastan kaikenlaista tanssijärjestystä. En jaksa hieroa paritansseja kovinkaan kauaa ellei sitten kavaljeerina ole oikea parkettien partaveitsi. (Mistä lie tuokin sanonta tulee.) Sitä ihmettelen, eikö niin sanottujen nopeiden soidessa kaikki tanssihaluiset voisi vain mennä lattialle ja ryhtyä ilottelemaan. Usein niin tapahtuukin, mutta vasta loppuillasta. Kokeilimme sitä satunnaisen naisporukan kanssa Härmässäkin yhdessä tanssilattian nurkassa, mutta paritanssijat tuntuivat vyöryvän ylitse.  Kumma juttu, sillä kaveljeerinhan tulisi sujuvasti liikkuen väistellä muita tanssijoita.

Siitä on jo jokunen vuosi kun tein lavatanssijuttua Turun Sanomiin.  Seinäjoen lähellä sijaitsevalla lavalla Airi, paikallinen tanssintaitaja opasti minua seisomaan oikeasa paikassa, tyrkkyrivissä. Osasin.

Sitten tuli tanssin aika ja takaapäin pokkasi tyttärellenikin liian nuori mies, joka ei osannut tanssia lainkaan. Ryhdyin viemään mutta sepäs ei klopille kelvannut.
”Mänöö oikein tai väärin, niin mies vie”. Näillä menimme ne pakolliset kaksi.

Siloinen lavajuttuni löytyy näistä linkistä (skannattu kahdessa osassa).

Turun Sanomat Teema Lähtisinkö lavatansseihin sivu 1

Turun Sanomat Teema Lähtisinkö lavatansseihin sivu 2

 

Härmän kylpylän monet kasvot

Eksoottisten marokkolalaisten royal palace -elämysten jälkeen Härmän kylpylä kuulostaa niin seiväsmatkoilta.

Aika iäkästä porukkaa, sanoo mummo. Se oli ensivaikutelma, kun saavuimme maanantaina Härmän kylpylähotellin aulaan. Mietin milloin viimeksi – jos koskaan – olen nähnyt niin paljon iäkkäitä ihmisiä kerralla. Kylpylähotelli oli täyttynyt Kelan kuntoutettavista ja monenmoisista hyvinvointiryhmistä, kuten yrittäjien hyvinvointilomalaisista, johon porukkaan itsekin kuuluin.

Härmän kylpylää on rakennettu useana aikakautena, alun perin sotaveteraanien kuntouttamista varten. Sotaveteraanien kuntoutustarve on hiipunut vuosi vuodelta ja hiljaisina kausina tämän tyyppiset paikat ympäri Suomen lisäävät käyttöastetta tuettujen toimintojen kautta.
Toki muutoinkin Härmän kylpylähotellia käytetään. Paikalliset käyvät kampaajalla, hoidoissa, uimassa ja vesijumpissa. Hotellin ravintola vetää karaokeiltoina ja tanssi-iltoina puoleensa väkeä lähistöltä.

”Saan itseni uimaan karaoketanssien houkuttelemana”, kertoi paikallinen mies tanssilattialla. Ihmeekseni jostain ilmestyi yhdeksän jälkeen nuorenpaa porukkaa baarin ympärille. Tämä mies kävi kuulemma säännöllisesti uimassa kavereineen. Uinnin jälkeen he palkitsevat itsensä tanssilla. Aika outoa näin pääkaupungin näkökulmasta. Täällähän palkitaan pääsääntöisesti kaljalla uinnit ja muut.

Tanssikurssit vetävät myös väkeä Härmän kylpylään. Alle kympillä saa pyöriä opastettuna lähes kolme tuntia. Jotkut jaksavat vielä jatkoille ravintolaan, mikä tietysti virkistää paikan parkettitouhua. Tai oikeastaan metallitouhua. Kyllä! Metallitouhua, sillä Härmän kylpylässä tanssilattia on jonkinlaista metallia.

Härmän kylpylän viereen on noussut kerrostalo. ”Hankin siitä itselleni asunnon. Sieltä on helppo lähteä tansseihin, vaikka tulisi vähän otettua ennakkoon”, naureskeli toinen kavaljeeri. Varsinaisen asunnon hän kertoi olevan kymmenen kilometrin päässä. Myöhemmin kuulen, että asuntojen myyntiargumenttina on juuri nuo vieressä odottavat kylpylä- ja muut palvelut.

Suurin yllätys odotti kuitenkin perjantaina. Viikko liikuntaa ja kylpylätouhuja uuvutti mummon päikkäreille. Kun heräsin iltaseitsemältä, suuntasin respaan kysymään illan kulusta. Pienen hetken ajan luulin olevani jossain muualla. Tulopäivän porukka rollaattoreineen oli hävinnyt ja aula oli täynnä kaikenikäisiä, juhlapukuun sonnustautuneisiin juhlijoita. Ravintolasalit hohtivat joulun väreissä. Pikkujouluaika koitti Härmän kylpylässä ja Teemu Roivaista odoteltiin estradille.

Kylpytynnyrissä – Hämeenlinna

Tulipa pulahdettua Sääjärveen. Pulahdus lienee oikea ilmaisu. Ei siellä kauaa viihtynyt, kun asteet taisivat olla lähempänä nollaa kuin kymmentä plussaa. Myös vastikään Metsänvartijan Tilalla nautittu illallinen pani ajattelemaan pumppupoloista, ei pitkiä uintilenkkejä. No, nyt sekin on testattu: sydän kestää kalkkunat, viinit ja pikku pulahduksen.

Savusaunassa löylyt olivat tuliset. Kylpytynnyrissä viihtyi pidempään. Olisi viihtynyt kauemminkin, ellei miestenvuoro olisi painanut päälle. Ainainen paholainen, tuo aikapula.

Metsänvartijan Tila, Harviala, Hämeenlinna. Savusauna, johon myöhemmin suuntasimme on vasemmalla.

 

Siellä se järvi odottaa uimaria. Tässä vielä päivänvalossa. Metsänvartijan Tilan kummallakin saunalla on oma laituri, josta voi pulahtaa. Sähkösauna on ravintolarakennuksessa ja savusauna hieman etäämällä. Talon kylpytakilla tarkeni hipustella vielä näin lokakuussa.

 

Metsänvartijan Tilan savusauna. Käsikopelolla mennään. Se on haaste miinus neljän näkökyvyllä. Harviala, Hämeenlinna

 

Tällä viime torstain reissun tarkoituksena oli tutustua metsätalouteen Metsähallituksen asiantuntijoiden opastuksella, mutta löytyipä samalla tämä Metsänvartijan Tila vinkiksi matkailijoille, ryhmille siis.

 

Eine emännöi iltaa ja esitteli tilan historiaa. Lähes satavuotiaalle tilalle matkattiin aikoinaan riistajahtiin omaa rautatietä myöten. Rautatie mukaili nykyistä metsätietä.

 

Tuohikoriste ravintolarakennuksen terassilla.

Posliinia pyllyn alle – Evo

Metsähallituksen ympäristötoimittajille järjestämällä retkellä käväisimme lounaalla Evon Kaitalammen rannalla Evon Luonto Oy:n matkailukohteessa.
Lohikeitto maistui mahtavalta metsässä oleilun lomassa. Samalla pääsimme tutustumaan Evon Suuren Huvilan tiloihin. Se on yksi luontoyrittäjä Kaj Järvisen alueella matkailukäyttöön remontoimista rakennuksista.

Kaj Järvinen lohikeittoa viimeistelemässä tarjottavaksi.

”Kaikilla kansalaisilla on yhtä pitkä Hauholle”, Kaj kertoi. Kyse on siis Weberin pisteestä väestöllisestä keskipisteestä. Kaitalampi sijaitsee vajaan 50 kilsan päässä Hauholta.

”Nykymatkailijalle riittää, kun on luonto ympärillä. Pylly täytyy saada posliinille”, Kaj esitteli hankettaan. Kanadantorakat ja hirvenpäät ovat saaneet poistua, sillä nyt entisen Riistantutkimuslaitoksen tiloissa saunotaan, syödään ja nukutaan.

Rakennuksessa on aiemmin toiminut myös nuorisokoti ja vastaanottokeskus. Tilat ovat muuntuneet hostellitason majoitus- ja kokoustiloiksi. Vuoteita on 35, osa kerrossänkyjä. Pääosin kahden hengen huoneita.

Lujaa tuntuu menevän yrittäjällä. Miljoonat vilahtelevat puheessa ja kohteita riitti lueteltvaksi. Hyvä niin.

Käyntikortteihin yrittäjä ei tuhlaa luonnonvaroja. Tiedot löytyvät netistä. Miten nykyaikaista ja toimii varmaan Suomessa. Suurin osa Evon Luonto Oy:n asiakkaista on suomalaisia, vain kymmenisen prosenttia ulkomaalaisia.

Seuraavalla kerralla, kun unohdan käyntikorttini kotiin, vedän tuon luonnonvarakortin esiin. Saas nähdä kuinka moni löytää vaikeasti hahmotettavan nimeni netistä. Tai vaivautuu edes hakemaan sitä.

Maailmalla matkatessa sitä huomaa, että on kulttuureja joissa ei ole edes olemassa, ellei ole jättää käyntikorttia. Tai vielä pahempaa, toinen ojentaa omansa kunnioittavasti kaksin käsin korttia pidellen, eikä ole antaa mitään takaisin.
Joitakin vuosia sitten hommasin QR-koodilla varustetun käyntikortin, josta tietoni voi skannata suoraan omaan kännyynsä. Sieltä pääsee myös tähän blogiin. Hupsheijaa! Sitä ilmeitten kirjoa maailman turuilla.

Metsänhoito kutsui kiireettömästi, mutta vaativasti. Eteenpäin varsinaisessa ohjelmassa piti edetä enkä ehtinyt sen enempää paneutumaan näihin kestävän toiminnan asioihin tämän kohteen kohdalla. Kerronpa kuitenkin, että tällainen paikka on olemassa Evolla. Soveltuu vaikka kaveriporukoille, jotka haluavat viettää aikaa lähellä luontopolkuja omissa oloissaan. Kaikille pelkkä posliini pyllyn alla ei riitä, yhteiset saniteettitilat rajaa pois vaativat ulkomaalaiset asiakkaat. Varmaan heitä löytyy suomalaisistakin, vaikkakin olemme varsin joustavia matkailijoita, noin pääsääntöisesti.