Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Suomi

Parin tunnin pyrähdys Tammion kesäidylliin – Haminan seutu

Kolmas saarikohde tällä Visit Kotka-Haminan järjestämällä pressireissulla on Tammio, jonne siirrymme moottoriveneellä Ulko-Tammiosta. Luvassa on saaren kotiseutuyhdistyksen edustajan Anne Mattssonin ohjaama kävelykierros.

Kun saavumme Tammioon, pelastusharjoitus on juuri päättynyt.  Tammion saari sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Haminasta ja kun näinkin etäällä mantereesta ollaan, on tärkeää että saarelaiset osaavat käyttää saarelle sijoitettuja palo- ja muita pelastuslaitteita.

Alunperin Tammiossa asui ruotsinkielistä väestöä mutta se tyhjeni asukkaista 1500-luvun loppupuolen sotien aikoihin. Muutamien vuosikymmenten tauon jälkeen  saarelle muutti suomenkielistä väestöä. Nimen Tammio arvellaan olevan kotoisin ruotsin kielen sanasta Stamö.

Saarella harjoitettiin aikoinaan kalastusta. Rahtia vietiin Viroon ja Pietariin. Nykyään turistit ihailevat Pietarissa kivitaloja, jotka on tehty Tammion ja koko saariston ja rannikoilta louhitusta graniitista. On jopa pikkukiviä kerätty Tammion saarelta ja lähisaarilta vientiin.

Kerrotaan, että muinaisina aikoina saarelaiset keräsivät haaksirikkoituneiden laivojen hylyistä tavaraa. Siitä on monenlaista tarinaa. Siitä kirjavinkki: Rantarosvojen saaristo : itäinen Suomenlahti 1700-luvulla / Yrjö Kaukiainen

Tammion idylliä halutaan suojella

Nykyään saaren asuttavat kesäaikaan mökkiläiset. Mökkiä Tammiosta ei niin vain saa, vaan tavallisesti täytyy olla jokin sukuyhteys saareen. Yksi ympärivuotinen asukaskin on: kahdeksankymppinen entinen sukeltaja.

Kun astuin satamalaiturilta Tammioon tuli mieleeni Helsingin Villinki. Ensimmäisenä silmiini osuivat tavarankujettamiseen tarkoitetut kärryt. Saaressahan joutuu kuljettamaan kaikenlaista olemiseen ja elämiseen tarvittavaa ensin mantereelta saaren laiturille ja sieltä edelleen omalle mökilleen.  Saariyhteisöissä – sijaitsi saari sitten Helsingin edustalla  tai itäisellä Suomenlahdella kuten Tammio – on paljon samankaltaisia saarielämään liittyviä piirteitä. Yksin ei selviä, vaan yhdessä muiden saarelaisten kanssa ratkottava asioita ja välinetarpeita.

Tammiossa ei ole matkailijoille suunnattuja palveluja. Ei kahvioita, ei majoitusta, ei ravintolaa. Rannatkin ovat yksityisomistuksessa.

”Ei ole tarkoitus lisätä matkailijoiden määrää, sillä idylli halutaan säilyttää. Vikla-aluksen tuomat turistit pitävät veneliikennettä yllä. Vikla tulee satamaan ja aikaa saareen tutustumiseen on pari tuntia. Vierailusta nauttivat niin  kävijät kuin monet kyläläiset. Toivomme että Viklalla riittää asiakkaita, koska alus on elämänlankamme ja tärkeä yhteys mantereelle”, Anne sanoo.

Kylän keskustan rakennukset on suojeltu, kauempana voi rakentaa vapaammin. Asukkaiden tarvitsema sähkö on aurinkosähköä ja tuulivoimalla tuotettua. ”Niillä pärjätään”, Anne vakuuttaa.

Vettä pumpataan porakaivoista. Kuivina aikoina juomavesi käydään ostamassa mantereelta.

”Suomenlahden ja sitä myötä Tammion edustan merivesi on murtovettä ja sitä käyteään kasvimaiden kasteluun. Vain harvat kasvit pahastuvat siitä”, Anne  kertoo.

 

Sotaevakot rakensivat aikoinaan aallonmurtajan Tammion kalastajakylän suojaksi. Tässä aallonmurtajan kivetystä käytetään apuna rantautumisessa.

 

Tammion satamassa on veneilijöiden käyttöön tarkoitettu kirjahylly, josta voi ottaa lukemista ja jättää jo luetut kirjat muiden iloksi.

 

Anne Mattsson Tammion vanhan kalamajan edustalla. Rakennuksesta löytyy saariston esineistöä ja elämää esittelevä kotiseutumuseo.

 

Ilmoitustaulu kertoo mitä Tammiossa tapahtuu.

 

Tammion vanhaa rakennuskantaa.

 

Jokaisella talolla tuntuu olevan kiehtova tarina. Vihreä, Joosen talo on ehkä saaren vanhin talo. Monesti näkee talon, josta on purettu puoli taloa, jonka hirret on siiretty uuteen taloon.

 

Tammiossa kuljetusvälineitten tulee selvitä kapeillakin poluilla. Satamassa on  käsikärryjä,  joilla tavaraa voi siirtää mökilleen. Nadi-koira on kulkenut seurueen perässä satamasta lähtien.

 

Tammion kirjaston ovi on kutsuvasti avoinna.

 

Kirjasto toimii itsepalveluna: nimi lainauskirjaan ja pariksi viikoksi kotiin.

 

Uutta ohjelmaa matkailijoille Kotkassa – pressimatkalla koettua

Viime viikolla Cursor järjesti pressimatkan Loviisan ja Kotkan seudulle.  Joskus minulta on kysytty, miten pressimatkat oikein toimivat. Usein on kyseessä jonkin alueen matkailutoimi, joka kokoaa lehdistölle esiteltäväksi alueensa helmiä. Tahti pressimatkoilla tuppaa olemaan rivakka. Niinpä naurua riitti, kun erään reissun jälkeen toimitsijat kyselivät palautetta ja kerroin olevani tyytyväinen matkan antiin ja siihen, että vaatteet ehti vaihtaa ennen illallista ja vessaan pääsi aika ajoin.

On niitäkin kertoja, jolloin illallispöytään on siirrytty lähes saunan lauteilta. Tai aikataulujen pettäessä, lounaan jälkeen on siirrytty muutaman kilometrin päähän illalliselle, kuten eräällä ruokaretkellä, maata en muista.

Töitä näillä reissuilla tehdään ja kaikilla osallistujilla on omat tarpeensa. Järjestäjille haastavin yhdistelmä lienee monikansallinen pressireissu, jossa on mukana toimittajia, valokuvaajia ja bloggareita (tai nykyään heitä kutsuntaan vaikuttajiksi). Bloggarit naputtelevat hermostuneena sormiaan ”eikö tästä nyt päästä eteenpäin” kun toimittajat kaivelevat tietoa ja valokuvaajat säätelevät linssejään.

Mummon kannalta taas haastavin on bloggariryhmä. Aamusta pitää jo olla ihmisen näköinen, kun ei tiedä milloin osuu linssin eteen ja singahtaa bloggarien tuhatpäisten seuraajien töllisteltäväksi. Journalistien ryhmissä ei yleensä kuvata kollegoja. Paitsi se viimeisen päivän kuva, jolloin reissusta ryytyneenä istutaan illallisella ja joku muistaa, ettei ole otettu yhteiskuvaa.

Yleensä kohteet on valittu huolella ja varmaan kohteiden henkilökuntaa valmennettu. Harvoin jää muuta kuin mukavia muistoja, vaikka toki  parannusehdotuksiakin löytyy. Vaikka pressiporukka hakee uutta kerrottavaa yleisölleen, se katsoo matkailupalveluja hieman eri silmin kuin lomamatkalla oleva. Parannusehdotukset tietenkin laitetaan jakoon, sillä sehän on kaikkien etu.

Samankaltaisia kiertomatkoja matkantoimistot järjestävät myös lomamatkailijoille. Erona vain se, että nämä pressimatkat tehdään pikavauhdilla. Yksi kultainen sääntö on olemassa. Oli sitten loma- tai pressimatka, jotain suuhunpantavaa tulee tarjoilla kolmen, viimeistään neljän tunnin välein. Ei paljon, pienikin määrä riittää. Muuten tulee mummot, ukit ja kuka tahansa iästä riippumatta kärttyisiksi. Ja vettä tulee olla saatavilla.

Uutuuksia Kotkassa

Viime viikon Visit Kotka-Hamina matkailutoimen järjestämä linnoitusteemainen ohjelma oli kaksipäiväinen.

Ensimmäisenä aamuna kahvit Tuhannen tuskan kahvilassa, jonka jälkeen kiertelimme jalan Loviisan alakaupungissa. Lounastimme ravintola Localessa 
Iltapäivällä vene kuljetti meidät Svartholman linnoitukseen, jossa saimme kuulla linnoituksen historiaa.
Ennen illallista käväisimme tuoksuttamassa yrttejä Redutti-Kotkan yrttipuutarhassa.
Illallista söimme keisarillisessa seurassa. Kyseessä oli ensi-ilta. Paikalliset teatterilaiset olivat rakentaneet esityksen Serkkuillallinen Ravintola Meriniemeen.

Serkkuillallisesta postaan myöhemmin. Se on tulossa Itku ja Nauru -tuotannon ohjelmaan kesällä 2021.

Kakkospäivänä kävimme Merikeskus Vellamossa ja Suomen puuvenekeskuksessa

Merikeskus Vellamon vetonaula on Kohtalona Ruotsinsalmi! -näyttely ja teemaan liittyen Seilori Jepsu vei meidät veneellä Ruotsinsalmen taistelupaikoille. Tämäkin on uutta tarjontaa matkailijoille.

Lounaan söimme Varissaaressa ravintola Vaakussa  ja siellä yllätysnumerona Kotka Steam Breweryn olutinfo, jossa kerrottiin Captain Marshall oluesta ja Suomen ensimmäisestä olutjäätelöstä.  Uutuusolut on nimetty Ruotsinsalmen taisteluissa hukkuneen brittiupseeri Samuel Marshallin mukaan.  Olutjäätelöä emme ehtineet maistamaan, mutta sitä saa kuulemma kauppakeskus Pasaatin pienpanimomyymälästä.

Kaikkea sitä onkin!

Et ole ideoinesi yksin – pressimatkalla

Suoelämysiä Valkmusan kansallispuistossa

Valkmusan kansallispuistossa olen vieraillut aiemminkin, vieläpä saman Kirsi-oppaan kanssa. Viimeksi oli syksy, nyt on kevät,  mutta suolla kävely on aina yhtä hieno kokemus. Se antaa iloa kaikille aisteille. Makuaisti jäi tällä reissulla vähemmälle, sillä suomuuraimet olivat vasta kukassaan. Suopursut kyllä tuoksuivat, mutta tässä vaiheessa vielä varsin vienosti. Kesä on vasta tuloillaan.  Silmäni ahmivat suomaisemia samalla kun pitkospuut tärähtelivät viiden hengen pressiretkueemme alla. Lintutornilla yritin epätoivoisesti kiikaroida lintuja. Se on aika haastavaa, ellei ole omat tutut kiikarit tai kaukoputki mukana. Säätäminen tuntuu työläältä, varsinkin kun on niin paljon katseltavaa. Viitseliäimmät näkivat kaukoputkesta kalasääsken pesän.

Eväitä on suolla syöneet muutkin kuin matkailijat

Valkmusan alueella on reilut kolmekymmentä suotyyppiä. Niitähän ei tavankävijä taida tunnistaa. Pitkään silmäni hakivat metsäsaarekkeita, joilla Kirsi-oppaan mukaan on mukava käydä eväiden kimppuun. Näin keväällä taitaa saman eväspaketin kimppuun käydä aika suuri porukka, kun hyttyset ovat valloillaan. Aina kun harmittelee hyttysiä tai  sääskiä kannattaa pitää mielessä, että ne ovat linnunpoikasten herkkua. Se herkku tipusille suotakoon.

Sodan aikaan viereisellä Munasuolla olevat pesäkivet toimivat piilopaikkoina, jonne kyläläiset veivät piileksijöille ruokaa.

Kaikenlaisia hassuja nimiä löytyy, kuten Ämmänkainalo. Mistähän sekin on saanut nimensä?

Liiku pesimäaikaan merkityillä reiteillä

Valkmusa sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Pyhtäältä. Kotkaan on pidempi matka. Julkista liikennettä ei ole. Ahkera polkija voi vuokrata pyörän Kotkasta ja polkea Valkmusaan. Muutoin auto on paras vaihtoehto. Parkkipaikat ovat tiukassa ja siksi Kirsi suositteli suolla käyntiä aikaisin aamusta tai myöhään illalla ja välttelemään viikonloppuja. Syksyllä iltakävijät saatetaan palkita kurkien syystanssiesityksellä.  Lintujen pesimäaikaan pitäisi pitäytyä merkityillä reiteillä.

Olen kuvitellut, että suolla kannattaa käydä lumettomana aikana. Nyt kävi ilmi, että Kirsi vetää hiihtoretkiä Valkumusalla. Voisi olla kokemus sekin.

Toinen oppi tuli pitkospuilta kasvistoa tihrutessa. Vaivaiskoivu ei olekaan se, jonka olen Lapissa nähnyt ja vaivaiskoivuksi mieltänyt. Se onkin tunturikoivu. Vaivaiskoivu sen sijaan on pikkuruinen koivunnäköinen oksa, jonka hädintuskin erotin maasta suomuurainen joukosta.

Kiersimme 2,5 kilometrin pituisen pitkospuulenkin. Suunnilleen sen puolessa välissä on lintutorni.

#sponsored by visitkotkahamina

Kohta mennään lintutornille. Se on puolessa välissä pitkospuulenkkiä. Pitää pysytellä pitkoksella ettei plutaa.

 

Mummo on nyt laskettu. Tämä tolppa näyttää linnunpöntöltä mutta sen sisällä on laskuri (ehkä myös pesiviä lintuja). Ihmisten tilastoiminen on vaikeaa, kun kaikki eivät kulje pitkospuilla. Jotkut sitten kulkevat edestakaisin kuten Mummo, joka aiheutti varmaan tilastopiikin edestakaisin trampatessa kun piti hakea oikaa kuvakulmaa .  Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää, Suomi

 

Pressiretkue Kirsi-oppaan johdolla /Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää, Suomi

 

Monenlaista maisemaa jo 2,5 kilometrin matkalla.  Metsäkirvinen sirkutti ahkeraan. / Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää, Suomi

 

Suokukkia, Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää, Suomi

Bunkkereita, luontopolkuja ja rautaesiripun maisemia – Virolahti

Joskus on hyvä joutua paikkoihin, joihin ei olisi omatoimisesti hakeutunut. Se, jos mikä avartaa. Niin kävi vastikään pressireissulla, jonka ohjemaan kuului Virolahden Bunkkerimuseossa käynti. Vierailua sävytti aluksi epäilys, että mahtaako löytyä kiinnostavaa asiaa, mutta lähtiessä Mummo jo kyseli bunkkerimajoituksen hintoja ja käytäntöjä.  Kahdellakymmenelläviidellä egellä olisi saanut yöpyä avauskuvan pallobunkkerissa. Siellä näkyi olevan kahden hengen sänky.  Sodan kokeneet varmaan huomauttavat, että sänky vetää moninkertaisen määrän nukkujia. Vessaan ja suihkuun on harpottava pihapiirin museorakennukseen, mutta olisihan se kokemus.

Museokäynnillä kierrettiin juoksuhautoja ja maanalaisia rakennelmia. Pyssyjen yksityiskohdat valahtivat muistista, mutta oli mielenkiintoista kuulla Salpalinjan linnoitusketjun historia. Lähes 1200 kilometriä pitkä Salpalinja rakennettiin sodan aikana itärajan puolustuslinjaksi, mutta sitä ei koskaan kuitenkaan käytetty sotimisessa. Lotta Lunkreeni sai oman roolinsa tarinoissa. Tämä Eldankajärven jää -laulun lotta on ollut olemassa. Hänen oikea nimensä oli Elsa Vanhala. Lähes satavuotiaaksi eläneellä Vanhalalla on täytynyt olla suojelusenkeli matkassa muonittaessaan joukkoja Sortavalssa talvisodan tiimellyksessä.

Rautaesiripun maisemat uusiokäytössä Virolahdella

Virolahden Bunkkerimuseon viereen on noussut kirkkomainen puurakennus. Silläkin on mielenkiintoinen tausta. Rakennus toimii Green Belt -keskuksena, joka avautuu yleisölle tänä kesänä (kun korona suo).  Green Belt on tuhansia kilometrejä pitkä entistä rautaesirippua mukaileva alue.  Jossain vaiheessa huomattiin, että idän ja lännen rajalle muodostui poikkeava luontotyyppi. Luonto muuttui merkittävästi, kun  rautaesiripun aikana alueella ei ollut asutusta.  Alueen matkailijoille näkyväksi tekemään ja kansaillispuistojen sekä muiden luontokohteiden yhdistämistä tukemaan perustettiin vuonna 2014 Green Belt -katto-organisaatio. Virolahden keskus on yksi Green Belt Connecting People – hankkeen pisteistä.

Luontopolkuja samoamaan Bunkkerimuseolta

Kuin Mummon vaellusvietin väpättämiä jalkoja varten olisi suunniteltu vielä pari luontopolkua. Ehdimme kävelemään osan neljän kilometrin mittaista Erämaan polkua ja hieman Salpapolkua.  Erämaan Polun varrelta löytyy Lotta Lunkreenin tarina.  Salpapolkua riittää himokävelijällekin, kaikkiaan noin 43 kilometriä. Tuntematon Sotilas -elokuvan maisemiin pääsee vajaan viiden kilometrin mittaisella Tuntemattoman Polulla. Maisemat muistuttavat Tuntemattoman maisemia, vaikkakin elokuva on kuvattu kahdeksan kilometrin päässä Bunkkerimuseosta.

 

Bunkkerimuseo

Bunkkerimuseolla oppaana toimi luonto-ohjaaja Erkki Rikkola. Virolahti, Suomi

 

Näin sijoittuu Salpalinja Suomen kartalle, Bunkkerimuseo, Virolahti, Suomi

 

Hakaristi on vanha onnen symboli ja Lotta Svärdin tunnus. Myös Suomen armeija käytti sitä aikoinaan. Bunkkerimuseo,Virolahti, Suomi

 

Lotta Lunkreeni kuvattuna. Bunkkerimuseo, Virolahti, Suomi

 

Tässä voisi vaikka palaveerata. Bunkkerimuseo, Virolahti, Suomi

 

Luontopolulle

Tiia Kimmo opastaa luontopolulla, Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

 

Valinnan paikka! Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

 

Opastaulut kertomuksineen auttavat omatoimikävelijää. Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

 

Metsän siimeksessä Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

 

Pyyn muna löytyi Salpalinjan polulta, Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

 

Uutukainen Green Belt -keskus. Virolahden Bunkkerimuseo, Suomi

Kotkan kävelemään – Kävelykilometrikisa

Kotinurkkia on nyt koluttu ja varmaan jossain vaiheessa puskat alkavat tuntua liian tutuilta. Olenkin miettinyt sopivia kaupunkikohteita ja heti tulee mieleen Kotka. Toki monia muitakin lähimuistissa on, esimerkiksi Heinola, jossa toissakesänä kiertelin ympäriinsä. Suomessa monet kaupungit ovat käveltävän kokoisia. Mistä sitä tietää mihin Mummo eksyy seuraavaksi.

Kotkassa olen vieraillut useaan kertaan, sekä yksityisesti että muutamilla lehdistölle tarkoitetuilla reissuilla.Valokuvaamisesta kiinnostuneelle Mummolle Kotkasta löytyy kuvattavaa. Kauniita puistoja, merenrantamaisemia, Kymijokea ja sen kuohuja voisi kuvata loputtomiin. Tai vaikka vain katsella ja nauttia näkemästään.

Puistot ovat Kotkan must

Mielikuvani Kotkasta muuttui jokunen vuosi sitten kun kiersimme autolla Etelä-Suomessa.  Nostalgiareissuksi nimeämästämme reissusta voit lukea tästä linkistä. Aloitimme Kotkasta, jonka olen mieltänyt teollisuus- ja satamakaupungiksi. Olin aivan ällistynyt kun kävimme parissa puistossa. Sittemmin ällistyin lisää kun Cursor kutsui toimittajia Kotkaan ja kiersimme puutarhaneuvos Heikki Laaksonen kanssa puistoja.

Sapokan Vesipuisto, joka ei siis ole mikään lasten liukumäillä varustettu alue tai rakennus, vaan erilaisia kasveja esittelevä puistoalue on puutarhaneuvos Heikki Laaksosen luomus. Hänen nimeensä törmää jatkuvasti, kun puistoista tulee puhe.

Katariinan meripuistosta käsin pääsee kuvaamaan kimmeltävää merta. Hauska yksityiskohta: valtava kivinen pöytä, jonka ääreen mahtuu bussilastillinen ruokailijoita.

Kotkan entinen öljysatama on saanut uuden ilmeen. Se on nykyään laaja puistoalue, jossa voi viettää päivän jos toisenkin erilaisten aktiviteettien parissa. Katariinan meripuisto, Kotka

Yrttien ystävät löytävät itsensä helposti Redutin Yrttipuutarhasta. Siellä kannattaa myös tuoksutella. Moni keittiöstä tuttu tulvahdus vihreyden keskeltä.

Pelkästään Kotkansaaren alueella on kymmenkunta puistoa. Mieleisiä voi etsiä Puistojen Kotka -sivuilta.

Viiden kilometrin pituisella Kotkan puistokierroksella näet useimmat puistot.

Kotkan keskustan veistospromenadilla voi kartuttaa kahden kilometrin verran kävelykilometrejä.

Kiipeilystä pitävä Mummo kapusi myös Haukkavuoren näkötorniin.

Luontopolkuja Kotkassa

Aloitin Santalahdessa aamukävelyn parin kilometrin mittaista Merireittiä, mutta kuten usein käy nälkä yltyy syödessä. Energiaa riitti vielä  Metsäreittiin. Hyvä combo! Siinä tuli koettua monenlaista maisemaa.  Yhteensä viitisen kilometriä.

Suo kiinnostaa aina, en osaa sanoa miksi. Niinpä tartuin heti tilaisuuteen kun syyskuisella Cursorin pressireissulla tarjottiin mahdollisuutta Valkmusan kansallispuiston suoelämykseen . Oppaana toimi Kirsi Kallio, Kikan Patikat -luontoelämysfirmasta. Hänen avullaan lintulajit tulivat tutummiksi.

Luonto-opas Kirsi Kallion kanssa kävelimme Valkumasan lintutornille tähystelemään lintuja.

 

Kotkan kierroksia – pyörällä tai jalan

Kotkan puistoreitti tulikin jo mainittua.

Toinen pyöräilyreitti, jota voi myös hyödyntää kävelyyn, on Aleksanterin pyöräilyreitti. Sen pituus yhteen suuntaan on 12 kilometriä. Jos jalkoja riittää Karhulassa on hieno Jokipuisto.

Varsinaisesti pyöräilyyn ajatellun 24 kilometriä pitkän Kymijoen koskikerros voi kävellä useammassa osassa tai vaikkapa vain Kotkansaarelta lähtevän puolimatkan, jonka varrelle osuu monta käyntikohdetta muun muassa Langinkoski keisarillisine kalastusmajoineen. Opastettu kierros oli Mummon mieleen, sieltä päivittyi moni kouluajoista hämärtynyt historian käänne. Langinkoski on yksi varhaisimmista kouluretkimuistoistani.

Lisää pyöräilyreittejä Kotkan ja Haminan seudulla

Vinkki sinulle, joka haluat pyörän selkään: kaupunkipyöriä Donkey Republic, ohjeet kaupunkipyörien käyttöön www.kaakau.fi

 

Santalahden Merireitin maisemia.

 

Santalahden merireitin varrelle joku viitseliäs on tehnyt kivistä Suomen.

 

Santalahden Metsäreitin maisemia, Kotka.

Karhulan Jokipuisto, Kotka

 

 

Avaruudesta metsäsuomalaisiin – kirjavinkki/Finnskogen, elämän kehto

Matka jatkuu. Pari postausta sitten olin Emmi Itärannan mukana tulevaisuudessa ja Marsin maisemissa. Nyt siirryin kolme sataa vuotta taaksepäin ja maan kamaralle, Finnskogeniin.

Täytyy tunnustaa, että on mennyt ohi sekä maantieteen että historian tunneilla tämä Ruotsin ja Norjan raja-alue. Löysin Finnskogenin kartalta huomattavasti etelämpää kuin olin sen ajatuksissani sijoittanut.

Toinen ohitse mennyt asia on metsäsuomalaiset. Piti oikein kuukeloida tämäkin termi. Näin kerrotaan Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkojulkaisussa.
”Metsäsuomalaisilla tarkoitetaan lähinnä Savosta Keski-Skandinavian metsiin 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alkupuolella muuttaneita ja heidän jälkeläisiään.”

Britt Karin Larsenin kirjoittama Finnskogen, elämän kehto on metsäsuomalaisista kertovan kirjasarjan ensimmäinen teos. Tarina sijoittuu 1850-luvulle ja sitä kerrotaan monen henkilön kautta – tosi monen. Tarinassa esiintyvät muun muassa norjalainen pappi, ihmisiä välttelevä Lina, karhunkaataja Mustamäen Taneli, huutolaistyttö Hilda, viinamäenmies Oluf ja hänen rakkautensa kohde Kerstin sekä loitsuja ja taikoja tekevä Valkola-Kaisa.

Olosuhteet Finnskogenissa ovat karut. Noihin aikoihin lähdettiin paremman elämän perässä Amerikkaan. Amerikasta haaveillaan tässäkin tarinassa.

Larsen on norjalainen kirjailija. Kieli on nautinnollista ja hänen tapansa kertoa metsäsuomalaisista lempeä. Sitä kylläkin ihmettelin, miksi kappaleiden alussa esimerkiksi Lina esiintyy ensin nimettömänä. Tuo tapa aiheutti päässäni turhaa ponnistelua monessa kohtaa, kirjassa kun esiintyy useit hahmoja.

Moni nykypäivän asia tai tapa avautuu hienosti kirjassa kuvailtujen entisajan tapojen myötä. On savupirttiä, saunaa, pyhiä puita ja kiviä.
Reilu vuosi sitten kun mieheni kuoli, ihmettelin, miksi hoitaja riensi avaamaan ikkunan kuoleman todettuaan. Finnskogenin sivuilla kerrotaan ”Kun ihminen kuolee, on avattava kattoluukku, jotta sielu pääsisi vapaaksi.” Tämä tapa mitä ilmeisemmin on yhtä voimassa.

Varasin jo kaksi muutakin osaa:

Finnskogen, taivaankarhun metsä
Finnskogen, kiven kiilto

Finnskogen, elämän kehto Britt Karin Larsen

Margarita / Kirjavinkki – Suomi

Kertakaikkisen kiehtova teos, kiehtovaa tekstiä ja hienoja luontokuvauksia. Lukuelämys, mitä muutakaan voisi sanoa Anni Kytömäen Margarita -romaanista. Rankkoja aiheita totta kai, kuten naisten aborttioikeus tai oikeudettomuus, joka kirjan päähenkilön Sennin kohdalla johti ”valtion lapsen” synnyttämiseen, menettämiseen, uudelleen kohtaamiseen ja jälleen menettämiseen.

Kiitos naapuriavun, sain Margaritan luettavakseni kauan ennen kuin kirjaston tuhatpäinen jono olisi edennyt varaukseeni asti. Jonohan siitä syntyy, kun Finlandia-palkinto julkaistaan. Vuonna 2020 kaunokirjallisuuden Finlandian voittaja oli juuri tämä Anni Kytömäen Margarita.

Valtiollinen velvollisuus, naisten varusmiespalveluksi ajateltu synnyttämisen velvollisuus piti kuutta lasta hyvänä tavoitteena sota-ajan henkilömenetyksiä paikkaamaan. Naisten elämään synnyttämisen vaade, koettu tai sivuutettu, vaikutti tietenkin radikaalisti.  Luonto ja metsät joutuivat myös antamaan  osansa sodan jälkeisessä jälleenrakennusbuumissa.

Margarita-teoksen tapahtumat sijoittuvat 1940-50-luvuille. Paikkakuntina mainitaan muun muassa Kankaristo, joka sijoittuu nykyisen Ikaalisten kylpylän seuduille sekä Tampere, Vehkasalo, Valkeala ja Helsinki.

Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) ja sen elämä eri tavoin virtaavassa vedessä kulkee läpi teoksen. Helmisimpukka toimii ihmisen metaforana. Joki, välillä valloillaan juokseva, välillä suvantovaiheessa oleva taas ympäröivän maailman, yhteiskunnan, valtion kuvajaisena.

Polio, tuon ajan tappava kulkutauti tuo eittämättä mieleen nykyajan ja koronan. Aivan kuin kirjan kuvaukset olisivat nykyisyydestä, vaikka Kytömäki on ne kuulemma tarinaan sijoittanut jo vuosia ennen kuin koronasta oli kuultukaan.

Kirjan luettuani en voi olla kuuntelematta myöskään lintujen laulua toisin korvin. Ote päähenkilö Sennin ajatuksista.

”Vuosia sitten luin eläinkirjasta, että linnut laulavat kilpaa. Paras laulaja saa mielitietykseen sen jonka haluaa, paras laulaja valtaa parhaan pesäpaikan.

Nythän on linnunlaulun aikaa! Linkistä pääset kuulemaan mustarastaan laulua, ensimmäistä kuulemaani tänä vuonna.

Ilotonta meininkiä Didrichsenin taidemuseossa

Pienessä sympaattisessa Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan Vincent van Gogh – Tie taiteilijaksi -näyttely. Neljänkymmenen teoksen joukko koostuu tavallisten ihmisten arkiaskareita kuvaavista Van Goghin piirroksista. Piirroksiksi hän itse niitä kutsui.

Mikäli nämä Vincent van Goghin taiteilijauran alkuvaiheen teokset olisivat olleet esillä jossain suuressa taidemuseossa, olisin todennäköisesti ohittanut ne vilkaisemalla. Niiden värimaailma on synkähkö ja arkisia askareita suorittavat ihmiset silmissäni ilottomia. Erityisesti näinä korona-aikoina etsin iloa mistä sitä ikinä saankin. Ympäröivä ruska ja sopivat taide-elämykset ovat juuri niitä ilonaiheita.

Tällaisen pienen näyttelyn eduksi koen sen,  että niissä keskityn teoksiin eri tavalla kuin valtavissa pradoissa, joissa ravaan huoneesta toiseen ja silmäni kiinnittyvät tietenkin mieltymysteni mukaisiin teoksiin, suuriin ja värikkäisiin, usein vielä vihreisiin. Antoisaa sekin on mutta huomaan, että syventymällä teoksiin, jotka eivät heti nappaa, laajenee taide-elämykseni kirjo. Esimerkiksi tässä vähänlaisesti teoksia sisältävässä Vincent van Goghin näyttelyssä jaksoin katsoa teoksia yksityiskohtaisemmin ja pohtia taustoja.

Van Gogh työskenteli ilmeisessä vimmassa. Wikipedian mukaan ”Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenvuotisen taiteilijanuransa aikana”.

Sehän tarkoittaa kahtasataa teosta vuodessa eli ei edes kahta päivää yhden tekemiseen. Huikeaa! Eivätkä ne olleet mitään muutaman vedon maalauksia, vaan usein pikkutarkkoja yksityiskohtia sisältäviä kuten tämän Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä esillä olevat.

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

 

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Villa Didrichsen

Didrichsenin taidemuseossa kannattaa varata aikaa myös näyttelyn jälkeiseen istuskeluun. Taidetta keräillen edesmenneen pariskunnan Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen kotitalosta avautuu upea merimaisema.  Oleskelutila suihkulähteineen ja nahkasohvineen houkuttaa jälkilöylyttelemään näyttelyä joko ypönä tai kavereiden kanssa.

Pihamaan veistospuistoon pääsee tutustumaan vaikka taidemuseo on kiinni. Kurkista Didrichsenin virtuaalimuseoon tästä linkistä. Malttia, linkin latautuminen kestää.

Villa Didrichsen suunnitteli Viljo Revell 1950-luvulla. Rakennukseen on myöhemmin lisätty näyttelysiipi.

 

Merelle avautumaa näkymää jää mielellään ihailemaan näyttleyn jälkeen. Villa Didrichsen, Viljo Revell

 

Didrichsenin taidmuseo on jo 55-vuotias

Alakerran tiloissa avautui syyskuussa Didrichsenin taidemuseon 55-juhlanäyttely.

 

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Modernia kuvanveistoa ja muinaisten korkeakulttuurien esineistöä pohjakerroksen tiloissa. Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

 

https://www.didrichsenmuseum.fi/

Kirjastosta ylläripaketti – Kuhmon kirjasto

Kyllä ovat kekseliäitä nuo kirjastovirkailijat. Aamuteeveessä esiteltiin tänä aamuna Kuhmon kirjaston toimintaa korona-aikana. Siellä virkailija pussitti asiakkaiden tilaamia kirjoja. Ällistys oli suuri, kun kävi ilmi, että niitä tilattiin sähköpostilla ja puhelimitse. Ällistykseni oli vielä suurempi, kun virkailija kertoi, että tilata voi myös aihepiireittäin. He sitten valitsevat sopivia.

Aivan ihanaa! Itseäni ilahduttaa, jos joku tuo minulle kirjayllärin kirjastosta. Jonkun muun valitsema kirja antaa usein uudenlaista lukusisältöä. Aina ei tarvitse pitää kirjasta, sen voi jättää lukemattakin. Monesti olen kuitenkin yllättynyt positiivisesti.

Mutta ajatella, että kirjastovirkailija lataisi kassin minulle. Mitä luksusta.

Vierailin Kuhmon kirjastossa vuonna 2012 hiihtolomalla ollessani. En jaksanut uskoa silmiäni, kun näin kirjastorakennuksen. Miten näin pienellä paikkakunnalla on näin komea kirjasto. Blogipostauksessa kerron Kuhmosta matkailijan näkökulmasta, myös kirjastosta. Käy vilkaisemassa.

Blogipostauksessa kerron Kuhmosta matkailijan näkökulmasta, myös kirjastosta. Käy vilkaisemassa.

Ruotuväen tiluksilla – Santahamina

Siitä on jo mummonmuistin verran, kun edellisen kerran kävin Santahaminassa. Viimeksi osallistuin alokkaiden omaisille tarkoitettuihin vierailupäiviin. Muistan kuinka polleana käynnin jälkeen kuvailin kavereille armeijan olosuhteita. Koin itseni tosi vanhaksi – siihen aikaan se oli meriitti – sillä minulla oli armeijassa oleva poikaystävä.

Päivät, viikot ja vuodet vierivät. Viime viikolla sain uuden tilaisuuden vierailla Santahaminassa, en suinkaan omaisena vaan Ympäristötoimittajat ry:n järjestämällä tutustumisretkellä. Vinkiksi muillekin: Santahamina-seura ry järjestää saarella kiertokävelyjä Suomen kansalaisille. Kerää porukka ja lähde nauttimaan luonnosta, miljööstä ja hurjista tarinoista. Oppaamme  Markku Virtanen osasi ainakin avata historiaa värikkäästi. Bonuksena saimme vielä lintubongarin havainnot lajitietoineen, sillä toimittajien joukossa oli luontoaiheisista ohjelmista tuttu Paul Segersvärd, joka käy saarella ahkeraan havannoimassa lintuja. Lintubongaus on Santahaminassa mahdollista, mutta kulkulupa täytyy hankkia etukäteen. Ei saarelle niin vaan mennä, sen sain tuta jo tullessani.

Santahaminassa asuu nelisen sataa ihmistä. Mummoja ja ukkeja ei köpöttele vastaan muutoin kuin satunnaisina vieraina, sillä asuntoja vuokrataan vain kantahenkilökunnalle. ”Kun jäät eläkkeelle, on kuukausi aikaa muuttaa muualle”, Markku kertoi.

Metsiköissä pyssyt tanassa (ei ammuksia, rauhoitteli Markku) huitelevat voivat olla niin miehiä kuin naisia. Toisin oli mummon nuoruudessa. Silloin naureskeltiin ruotsalaissolttujen hiusverkoille eikä naisilla ollut pyssyvaihtoehtoa. Hyvä niin, sillä kalpaten olisi käynyt, jos ruotuun olisin astunut. Nytkin oli sisääntulo tiukilla. Nimi puuttui paperista ja poistivat bussista portilla. Olen herkkä äänenesävyille ja ”rivienvälitekstille” ja jaksan ihmetellä niitä, jotka armeijan koulun läpi pääsevät. Markku kertoi, että naisilla on 45 päivän katumusaika. Siis jos ei homma maistu, voi lopettaa tuon aikarajan sisällä. Hassua, kuinka tässä tulikaan mieleeni isyyden tunnustaminen. Siinäkin on olemassa ”katumusaika”: Isyyden voi vielä peruuttaa 30 päivää sen jälkeen kun lapsi on syntynyt.

Kivoja nimiä Santahaminassa: Sahara ja Lemmenlaakso.  Sahara on pitkä hiekkainen paahde-alue, jonka harvinaisista kasveista ja siivekkäistä juttua olisi riittänyt. Lemmenlaaksossa on nykyään pientaloja ja 1950-luvun kerrostaloja, mutta aikoinaan Lemmenlaaksossa pantiin jalalla koreasti. Siellä sijaitsi suuri tanssilava. Se oli siihen aikaan kun vielä tanssittiin. Nykyään hikoillaan trikoissa niin sivilissä kuin täällä varuskunta-alueella. Santahaminaa kiertää lenkkipolku. Saarella on myös urheilukenttä. Sen rakensivat venäläiset sotavangit. ”Hyvää työtä tekivätkin, sillä kenttä korjattiin vastaa 15 vuotta sitten. Tosin valaistusta ei ole vieläkään”, Markku tähdentää.

Santahaminan entistä Upseerikerhoa pitää kilta nykyään. ”Kapiaiset ovat raitistuneet eikä toiminta enää pyöri heidän avullaan. Upseerikerho toimii tilausravintolana nykyään”. Siinä vinkki seuraaviin bileisiin. Juhlat komentajan entisessä asuintalossa.

Varuskunnan pyörittämiseen tarvitaan monenlaista  henkilökuntaa. Ruokahuoltoa tietenkin mutta toimiipa Santahaminassa kaksi ompelijaakin. He tekevät kadettien puvut mittatilaustyönä paikalle toimitetuista raakileista.  Koulukin on, Santahaminan ala-aste, jonne tulee oppilaita myös varuskunnan ulkopuolelta.

 

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Kello viiden aurinko paistaa voimakkaana vierailupäivänämme. Aamusta oli vielä kaatosade. Oppaamme Markku Virtanen aloittaa tarinat Perinnetalon edessä. Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Hevoskastanja,.Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tätä en tiennyt! Hevoskastanja on vieraslaji: tuliainen Venäjältä. Puutarhurit toivat tulleessan Venäjältä ja istuttivat Santahaminaan . /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Lähes kaikki tiet Santahaminassa ovat luonnonkiveä /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Ainoa Viaporin kapinan muistomerkki. Nurmen alla on ollut hautausmaa. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Santahaminan mäntyjen keski-ikä on 250 vuoden hujakoilla. Vanhin mänty on 350 vuotias. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Vanha venelaituri Upseerikerhon edessä. Neljä kilometriä Kauppatorille. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Männyn rungossa näkyy vieläkin palopommin sirpale. Pommi osui 30.11.1939 Helsingin pommituksessa. Päivämäärä löytyi opettajan koulupäiväkirjasta. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Maanpuolustuskorkeakoulun koulutustiloja /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tällä paikalla on ollut hautausmaa jo muinoin. Paikalta on löydetty kaksitoista vainajaa 1700-luvun loppupuollta. Sen sjaan varuskunnan hautausmaana se ei ole kaiketi toiminut, ei ole löydetty siihen viittaavaa. Muistomerkin taivaaseen kohti suuntaava ortodoksien risti. Neityt Marian ikoni ei kestä säätä. Sään turmeleman tilalle odotetaan uutta Venäjältä, on odotettu jo lähe kymmenen vuotta. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tätä kutsutaan Saharaksi. Hiekkaa parin kilometrin pituudella. Täällä testataan ja mitataan askelmittarilla kuinka pitkälle kuula lentää. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Punavankien hautausmaa, jonne haudattiin Helsingin alueen vankileireillä kuolleet. Saksalaiset muuttivat alueen vankileiriksi. Karuissa olosuhteissa vankien eilinaika oli noin  neljä kuukautta, tutkinta-aika seitsemän. Alkuvuodesta 1919 vankileiri lakkautettiin. Muistokiven pysytysprojekti alkoi vuonna 1949. Muistokivessä aate siirtyy symbolisesti  kuolemaa tekevältä isältä pojalle. Samanlainen muistomerkki löytyy myös Tammisaaresta /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Komea runkoinen puu on ilmeisesti kaatolistalla. Sen takan häämöttävä rakennus on Suomen ensimmäinen aliupseerikerho. Tarkoitus oli aluksi, että aliupseerit saisivat paikan, jossa syödä eväitään. Sittemmin he keksivät, että upseerien vaimot voisivat tehdä ruokaa vähän isommallekin joukolle kuin vain omalle siipalleen. Siitä syntyi aliuplseerikerho. Taas kerran ”Kaiken takana on nainen”/ Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tämäkin rakennus on suojeltu, kuten kaikki muutkin Santahaminassa. Syynä on rakennustekniikka: betoniharkkotalo. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Eikö muistutakin Tilkan sairaalaa muodoltaan?  Kyseessä on Leijonatalo. Se on saanut nimensä leijona-aiheisista korkokuvista. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi