Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Suomi

Perilliset – Kolmas osa/ Kirjavinkki – Pohjois-Suomi

Olen jo palannut Jäämeren reissulta. Tässä vielä yksi kirja, jonka luin ennen lähtöä sinne. En vain ehtinyt postaamaan.

Jovnna-Ánde Vest: Perilliset – Kolmas osa

Perilliset – Kolmas osa vie 1980-luvun puolivälin Pohjois-Suomeen, Staalonniemen kylään ja Matinperään. Tarina kertoo näiden Ylä-Lapin peräkylien ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.
Vest kuvaa ihmisen pään sisällä liikkuvia asioita vähäeleisesti. Mukana on paljon pieniä, suuriksi paisuvia asioita, kun uudet tuulet puhaltavat perinteiseen saamelaisyhteisöön. Kuten muuallakin, vanhemman väen on vaikea pysytellä mukana kiihtyvässä muutoksessa. Kirjan loppuvaiheilla kuitenkin paljastui, että kuvatut vanhat henkilöt lähestyivät kuuttakymmentä, taisi kirjan sivuilla ahkerasti esiintyvä Heikki olla 66-vuotias. Se hämmästytti, sillä kuvittelin heitä reilusti vanhemmiksi. Mutta toisaalta Lapin perukoilla elämä vaatii ja verottaa.

Keskeinen henkilö Heikki on lupautunut kirjoittamaan Härkäniemen Lassen elämänkerran, mutta joutuu tunnustamaan itselleen ja muille, ettei hänestä ole siihen. Tietoa hän kyllä on keräillyt, mutta valmista tarinaa ei synny. Hän on pulassa asian kanssa ja joutuu tyytymään myönnytykseen. Niin tuttua itse kullekin.

Perilliset –kirjan alkusivuilla ihmisiä pongahtelee tarinaan aivan hengästymiseen asti, mutta Vest saa kuitenkin muistuteltua heidän rooleistaan tarinan edetessä, ja jopa niin ettei synny toiston tunnetta.

Alussa vilautettiin saamelaisuuden nousun kuvausten yhteydessä kokousta, johon osallistujia tuli yli rajojen. Norjasta tietenkin, mutta myös Amerikasta asti alkuperäiskansojen edustajia: kaksi inuiittimiestä ja intiaaninainen. Tarkoituksena oli ottaa selvää, miten alkuperäiskansojen asioita maailmalla hoidetaan ja tehdä yhteistyötä. Sen anti jäi laihanlaiseksi. Olisin toivonut, että aihetta olisi käsitelty enemmän.

Perinnöksi joiku. Liikuttava tarina sekin. En tiennytkään, että joikuja tehdään arvostetulle ja menestyneille saamelaiselle. Tässä tarinassa henkilö joutui varattomaksi ja ainut mitä hänellä oli perinnöksi jätettävää, oli hänelle omistettu joiku.

Ote Vestin kirjeestä 16.11.2000
”Kantavana teemana kirjoissani on ihmisen juurettomuus. Kirjojen henkilöt ovat usein heitteillä sattuman armoilla kykenemättä itse suuremmin vaikuttamaan omaan elämäänsä. Árbbolaččat-trilogia kuvaa sen lisäksi sitä nopeaa muutosprosessia, joka parhaillaan kiihtyvällä vauhdilla muokkaa uudelleen ns. perinteistä saamelaisyhteisöä. Árbbolaččat-trilogian koen tärkeänä teoksena.”

Kaiken kaikkiaan erittäin antoisaa luettavaa ennen matkaa. Moni asia matkan varrella sai uusia ulottuvuuksia.

Taapero taidenäyttelyssä – EMMA /Espoon modernin taiteen museo

Tämä on juuri meille! Näin ajattelin heti, kun näin Daniel Burenin videohaastattelun, jossa hän kertoi EMMAssa avautuvasta näyttelystään ”Kävelyllä siksakissa”. Olin jo pitkään miettinyt, mikä olisi sopiva taidenäyttely Hänelle joka teki minusta Mummon, iältään reilut kaksi vuotta.

Burenin siksakissa on väriloistoa, siis silmäniloa sekä Mummolle että taaperolle. Ja mikä parasta sopivasti liikkumatilaa, sillä Burenin värikäs  siksak-labyrintti on levittäytynyt suurelle osalle WeeGee-talon kakkoskerrosta. Riittää pikkujaloille polkua mitä tallata.

Taide-elämykseen syventyminen jäi itselleni vähemmälle. Suurimmaksi osaksi näin edelläni rientävän taaperon niskaa, kun hän juoksenteli innostuneesti labyrintin lokeroissa. Näyttelyä voin käydä milloin tahansa katsomassa uudestaan, mutta ilo katsella pienen ihmisen iloa on ainutkertainen.

Tässä vähän taaperon taidenäyttelyn tunnelmia.

Käynnin tarkoituksena oli myös opetella, mihin museossa saa koskea, mihin ei.   Se menikin hyvin, sillä värikylläisyydessä vaeltelun riemu vei tilaa sormitouhuilta.

Heinäkuun puolenväliin on aikaa kävellä Daniel Burenin luomassa siksakissa./ EMMA, Espoo

 

Mitähän siellä on? Taapero Daniel Burenin  siksakissa. EMMA, Espoo

 

Pääsisiköhän tuosta seinän raostakin läpi 🙂 Daniel Burenin siksakissa. /EMMA, Espoo

 

Peilejä ja lasiseiniä /Daniel Burenin Kävelyllä siksakissa /EMMA, Espoo

Särkyvää ja villalankaa – EMMA, Espoo

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme  vauhdilla. Se sattui sijaitsemaan pieniä kiviä sisältävän teoksen jälkeen. Lattialla makaaviin kiviin oli lupa koskea, lajitella ja siirrellä. Kun lupa kosketteluun oli saatu, Särkyvää-näyttelyn japanilaisia lasiesineitä olisi ollut pakko saada koskea.

Vielä vaikeampaa oli selittää taaperolle, miksi hissien lähistön taideteoksen suurilla kivillä ei saanutkaan istua. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäivät teosnimet seuraavaan käyntiin.

Särkyvää-näyttelyn sivuutimme vauhdilla /Särkyvää -näyttely EMMA, Espoo.

 

Kivet ovat kiehtovia ja niiden pariin palattiin pariin otteeseen. Yleensä minulla on tapana katsoa teoksen nimi ja tekijä, mutta nyt jäi seuraavaan käyntiin. EMMA, Espoo

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos kiehtoi pientä taiteenkokijaa. Mikä ettei, kun kattona oli kilometritolkulla punaista lankaa ja lankaseinissä ovia mitä avata ja sulkea. Totta kai pikkusormet jäivät yhden oven väliin. Mutta onneksi vain varoituksen verran.

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos ja taustalla Daniel Burenin lasia.

 

Kohti ovea / Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla -lankateos

Reilu tunti taidenäyttelyssä kului reippaassa tahdissa salia kierrellen. Ei ollenkaan hassumpi vaihtoehto rospuuton vaivaamalla pihamaalla leikkimiselle. Seuraavaksi menemme varmaan tutustumaan Luonnontieteelliseen museoon.

Savuja enemmän kuin asukkaita vai miten se olikaan/ Äkäslompolo

Kolarin yöjuna saapui jo aamupäivällä ja mökkiin pääsi vasta neljältä iltapäivällä. Pieni kierros Lapin lumisissa maisemissa vei meidät tuhannen kuudensadan savun  Äkäslompoloon. Savujen lukumäärä on peräisin Kolarin kylien kehittämishankkeen julkaisusta Kylien Kolari. Hanketta on rahoittanut muun muassa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Asukkaista samaisen julkaisun mukaan on seitsemänsataa. Sittemmin savut ja asukkaat  on varmaan laskettu uudelleen, sillä vihkosen tiedot eroavat nettisivujen tiedoista. Niin tai näin, kannattaa käväistä Kylien Kolari – sivuilla. Sieltä löytyy niin historiaa kuin nykypäivääkin, ei ainoastaan Äkäslompolosta, vaan paristakymmenestä Kolarin alueen kylästä.

Jounin kaupan pihalla valtava poropatsas tervehtii tulijoita. Se on tietenkin kiva yllätys lapsille ja turisteille. Kyllä sitä kuvattiinkin, samoin kuin kaupan takamaastossa olevaa puista kehikkoa, jonka keinussa vauhtia ottivat pakkasesta huolimatta niin suuret kuin pienet paikalle saapuneet.  Siinä avaraa tunturimaisemaa katsellessaan viimeistään pääsi Lapin lumoon. Sattuipa aurinkokin pilkistelemään vielä ennen maate menoaan.

Eväskorin Päkäpizza

Ruokapaikkaa etsiskellessä kiepautimme rinneravintoloiden kupeesta äkkiä pois. Liikaa häslingiä. Korona ahdisti sen verran, että halusimme syrjäytyä ruokapöydässämme rauhassa. Pienen ajelun jälkeen löytyi Eväskori, joka kutsui tyhjyydellään.  Tuntui mukavalta, kun aikaa ruokailuun oli loputtomiin, siis  siihen loputtomaan minkä kaksivuotias sallii.  Pikkuhiljaa ravintolaan valui muitakin. Me olimme tosi aikaisessa, käytännössä roikuimme jo ovenkahvassa,  kun henkilökunta vielä asetteli kapustojaan työasentoon.

Eväskorin parasta antia on kuulemma pitsat. Sellaisia tilasimme ja jättikokoiset saimme. Näytti muillakin kuin meillä alumiinifolio kiiltelevän laskua odotellessa. Sinänsä hyvä juttu, iltapala oli valmiina.

Tunturimaiseman avaruutta kuvaavat viestit singahtelevat tästä keinusta maailman eri kolkkiin. /Ylläs, Lappi, Suomi

 

Liekö tässä majassa kanoottien koti. Aika pieni! /Ylläs, Lappi, Suomi

 

Jos kanoottien koti takapihalla oli pieni, niin etupihan poro ainakin on suuri. /Ylläs, Lappi, Suomi

 

Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Päkäpizza on uusi tuttavuus. Siihen on käytetty lammasta. /Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Noinkin voi lettupannua käyttää /Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

 

Eipä kaiu joikut korona-aikaan / Joiku Pub, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Pojilla selvennys 🙂 Ravintola Eväskori, Ylläs, Lappi, Suomi

 

Pikku Putin lomailee – mökkiviikko Levillä

Olen aina arvostanut omaa rauhaa mökkireissuilla, paikkaa, johon vetäytyä, kun siltä tuntuu. Viikkoa ei jaksa olla läsnä, ei vaikka kuinka hyvää seuraa olisi. Iän myötä tämä piirre on vain vahvistunut. Niinpä Lapin reissun varausvaiheessa viime syksynä tämä otettiin huomioon. Kolme makuuhuonetta tarvitaan: yksi taaperolle, yksi hänen vanhemmilleen ja yksi Mummolle. Eikä mitään parvisysteemeitä, vaan makuuhuoneet, jossa on ovi. Sellainen löytyi Levin Isorakasta.

Monenlaista rakkaa

Sijainti Isorakassa osoittautui erinomaiseksi. Pihasta pääsi suoraan laduille, joita huoltoajettiin riittävän tiheään.

Sirkan keskustasta Rakkavaarantien vartta myötäilee kevyenliikenteenväylä. Matkan varrella on monen nimistä rakkaa: Vähärakkaa, Viprakkaa, Piirakkaakin. Tätä Rakkavaarantien vartta kerran kävelin – ihan vaan huvikseni, kun nuoriso jäi Sirkan keskustan kylpylään, enkä keksinyt kovin paljon touhua alkuiltana koronan vuoksi uinuvassa kylässä.

No niinhän siinä kävi, että ohi oman Isorakkamme kävelin. Eksyin pimeässä. Otsalampulla varustettu pariskunta yritti auttaa, haki kanssani mökkiämme.

Kyselivät: ”Näyttääkö tämä yhtään tutulta”.

Mikä kysymys! Kaikki lumiset puut näyttävät minusta samoilta, kuten myös lomamökit. Nuoripari paikansi minut palatessaan kylpylästä. Olin päätynyt Unelmarakkaan. Tulomatkalla autossa olin painanut mieleeni ohittamiemme rakkojen nimet ja sen perusteella olin ajatellut suunnata takaisin. En vaan tajunnut, että mennessä oikealla puolella oli eri rakan nimet kuin tullessa vasemmalla. Ohiajavan auton valot heijastivat ja saivat minut ihmettelemään, kun sillä puolella jolla kävelin oli Etelärakka ja toisella puolen auton valot paljastivat Välirakan opasteen. Silloin olin jo reippaasti ohi Isorakan.

Kahden kerroksen väkeä – Mummo parvella

Hän, joka teki minusta Mummon, sai loman alkupäivinä lisänimen Putin. Mihin olikaan hävinnyt se Mummon pikku enkeli, joka söi sitruunat ja sipulit, jos Mummokin söi, ja tyytyväisenä odotteli, että talvivaatteet viimeiseen hanskaan oli saatu puettua.

Kaksivuotiaan tarmolla ja tarkkanäköisyydellä hän havaitsi pompottamiskohteiden lisääntyneen lomalla. Nyt olisi kahden sijaan kolme! Meitä kaikkia hän yritti pitää otteessaan kuin Putin maailmaa. Olen jo ehtinyt unohtaa mitä kaikkia keinoja oman muksuni, nykyisin lähes kolmekymppisen, maailmanhallitsemisarsenaaliin aikoinaan kuului. Siksi tyttäreni hymyili vinosti, kun ennen reissua sanoin, että kyllä nyt yksi kaksivuotias saadaan pysymään ojennuksessa.

Pakko tunnustaa, että kerran olin aikeissa työntää tämän Pikku Putinin ulos pakkaseen ilman vaatteita. Ja useammin kuin kerran, toivoin hänen nukkuvan. Mutta kaikki unohtui, kun lomailevasta Pikku Putinista hetkessä – ja  hetkeksi –  sukeutui taas Mummon pikku enkeli, joka suu korvia myöten hymyssä toivottaa ”Huomenta Mummo” tai kiittää kaikesta, niin Mummoa, vanhempiaan kuin ravintolan tarjoilijaakin, ja nauraa niin kuin vain kaksivuotias voi.

Kotona arvostan yhden kerroksen asumista, mutta tälle porukalle kahden kerroksen mökki soveltui hyvin. Mummon valtakunta sijaitsi yläkerrassa, jonne taapero sai kiivetä vain avustettuna, sillä portaat olivat jyrkähköt. Lapsiportin virkaa toimitti tuoli. Yläkertaan olisi mahtunut nukkumaan useampikin, sillä sänkyjä oli viisi. Kaksi sänkyä huoneessa, jossa oli ovi – tämä Mummon mukavuusvaatimus – ja parvella parisängyn lisäksi myös lisävuode. Oleskelutilassa muhkea sohva ja lattialla reippaasti tilaa tehdä aamujumppa television edessä. Matalahan tuo yläkerta oli. Pieni pätkä pitkää Mummoa sopi hyvin venyttelemään, mutta nuorenparin piti varoa päitään.

Nuorison valtakunta alakerrassa

Itse asiassa vessojen määrä yllätti positiivisesti. Mökissä niitä oli kaikkiaan kolme: yksi yläkerrassa ja kaksi alhaalla. Toinen alakerran vessoista oli eriössä ja toinen saunan viereisessä poreammetilassa.

Poreammeessa oli mukava hieroa lihaksiaan hiihtolenkin jälkeen. Nuoriso tunnelmoi puulämmitteisessä paljussa. Sauna lämpeni puolessa tunnissa. Ulkopaljun sai 40-asteiseksi kuudessa tunnissa, mutta puita piti lisätä silloin tällöin.

Nuorison valtakunnassa alakerrassa oli makuuhuone taaperolle ja toinen vanhemmille. Oleskelutila sohvineen ja ruokapöytineen oli avokeittiön vieressä. Kaappitilaa on aina liian vähän. Jos kaappeja mökeissä onkin, niistä löytyy aina auki jätettyä kahvipaketteja ja mitä ihmeellisempiä nyssyköitä, joiden tuoreudesta ei ota selvää. Niin nytkin, ja siitä syystä päädyimme säilyttämään omat tarvikkeemme työtasolla ruokatoimituksen kuljetuslaatikoissa.

Kaiken kaikkiaan toimiva mökki. Keittiötila tosin pieni, mutta muuten. Ulkona oli lisäksi kota. Kerran grillasimme makkarat siellä. Mummo ei perusta savusta, joita kodassa kuin kodassa yleensä löytyy Hangosta Nuorgamiin.

Pari kirjaakin tuli luettua. Toinen niistä veti hyvin, toinen kehnoin pitkään aikaan. Kirjoista sitten eri postauksessa.

Lunta riitti Levin Lepolan pihamaalla. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

 

Jykevä takka Levin Lepolassa. Koristeena lintu, jonka kaulaa en tohtinut sen kummemmin tutkia. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Keittiössä tilaa yhdelle./Levin Lepola, Lappi, Suomi

Pieni käsi kerkeää joka paikkaan. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Ikkunasta näkee laduille ja takapihalle. Kiva seurata hiihtäjiä, silloin kun ei itse ole laduilla. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Kummassakin kerroksessa valtava telkkari. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Mummon valtakunnan oleskelutila. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

 

Mummon valtakunnan oleskelutila. Portaiden yläpäässä parisänky. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Palju lämpiää puilla. Jos illalla haluaa kylpeä, kannattaa pukata ensimmäiset pököt pesään jo aamupäivästä ja lisätä puuta aika ajoin. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Siellä ne lilluu! / Palju, Levin Lepola, Lappi, Suomi

Kodassa paistuu niin makkara kuin vaahtokarkit. Maistuva jälkiruoka. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Teemme aina ruokatilauksen jo kotona ja käymme vain noutamassa valmiit laatikot. Tuntuisi painajaiselta lähteä pyörimään kauppaan usein pitkän ajomatkan jälkeen. /Levi, K-supermarket, Lappi

Jonkun ressukan pipo on jäätynyt pystyyn. Tästä lähdin iltakävelylle kohti Isorakkaa /Levin Lepola, Lappi, Suomi

Ota siitä nyt sitten selvää! Lumi ja pimeys vaikeuttivat matkantekoa. Mutta perille pääsin, vaikkakin loppumatka autolla. /Levin Lepola, Lappi, Suomi

 

 

Onko Lapinlahti tuttu? / Helsinki

Yllättävän monipuolinen kohde löytyi viime lauantaina, kun kävin kuvausretkellä Lapinlahden alueella Kara-Kamerat ry:n kuvaajien kanssa. Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla suurimman osan ikääni, en ole aiemmin käynyt Lapinlahden sairaalan puistossa, sairaalasta puhumattakaan. Nyt entiseen sairaalarakennukseen pääsee sisälle vaikka kahvittelemaan tai tutustumaan mielenterveyden häiriöiden hoitovälineisiin.

Lapinlahden sairaalassa on hoidettu monia tunnettuja asiakkaita Aleksis Kivestä Harri Sirolaan – tai varmaan heitä nimitettiin potilaiksi siihen aikaan, kun sairaalaa nimitettiin vielä mielisairaalaksi. Sittemmin sanastoa uusittiin ja alettiin puhua psykiatrisesta sairaalasta.  Vuonna 2008 Lapinlahden sairaalatoiminta loppui. Nykyisestä toiminnasta voi lukea lisää Lapinlahden lähde sivuilta. 

Aurinkoisena, mutta hyytävän kylmänä, lauantaina Lapinlahden puistossa vaelteli paljon väkeä. Osa bongasi viereisen hautausmaan puussa kyyhöttelevää hiiripöllöä, osa taas pistäytyi kahvittelemaan entisen sairaala-alueen kahviloihin. Niitä oli kaksi avoinna. Toinen kahvioista, Lapinlahden Lähde sijaitsee entisessä sairaalarakennuksessa. Kahvion tiloissa on esillä mielenterveyshoitoihin liittyneitä instrumentteja ja muuta rekvisiittaa. Mental Museum on samaisessa rakennuksessa.  Toinen kahvioista, Cafe Metsäpaahtimo löytyy jykevästä punatiilisestä Venetsia-rakennuksesta, jossa on nykyään muun muassa  taiteilijoiden työtiloja ja kaupunkiluontokeskus.

Kävimme samalla reissulla myös  läheisellä Suomen Kaartin hautausmaalla, Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla ja Helsingin islamilaisella hautausmaalla sekä ihmettelimme niiden välissä olevaa vanhaa juutalaista hautausmaata, joka näytti aika hylätyltä. Uusi juutalaisten hautausmaa löytyy Hietaniemen hautausmaan toiselta puolen.

Kaiken kaikkiaan sisältörikas päivä.  Retkellä olleiden kuvaajien otoksia voi katsella myös Kara-Kameroiden retkikansiosta

 

Lapinlahden entisen sairaalan pihalle hyytyneitä valosarjoja.

 

 

Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Esimakua Mental Museon kokoelmista Lapinlahden Lähde, kahviossa / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden entinen sairaala. /Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennus, Lapinlahden puisto. /Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennus, Lapinlahti/Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennuksen käytäviä /Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden sairaalan kallioilta näkee pitkälle/ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

….mutta varovainen kannattaa olla! Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Ortodoksinen kirkko./ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Ortodoksisen hautausmaan laidalla karjalaistyyppinen talo/ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Komea kivijalka/ Ortodoksinen hautausmaa Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

 

 

Päädyin sitten Ouluun – viime vuonna Rovaniemelle

Kerran talvessa haluan Lappiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi, sillä täällä Espoossa ei ole kovin usein varmuutta lumesta. Aika monta kertaa Lapin kohteeksi on valittu Levi. Toki monia muitakin  hienoja vaihtoehtoja on, mutta usein sopivan majapaikan on tarjonnut juuri Levi. Yksin kun matkustaa, on enemmän  varaa valita. Jos on mukana lapsia, isiä, mummoja, mammoja, vaareja ja eri sortin kokoonpanoja tarvitaan tiloja jossa voi vetääntyä omiin oloihinsa. Siis useita makuuhuoneita, joissa on ovi – ei mitään parvisänkyjä.

Miten  Leville sitten täältä Espoosta mennään? Monet matkaavat autolla. Mummo mieluiten junalla. Lentäen, no joo. Kittilää mainostetaan Helsingistä jopa huntilla, mutta kun kaikki tarvittavat on klikkailtu, loppusumma on totaalisen toisenlainen. Sitä paitsi inhoan aikaisia lentoja. Eikä tuo hiilijalanjälkikään salli kaikkea.

Viime vuoden tammikuussa olimme isolla porukalla Levillä. Korona jylläsi silloinkin, kuten nytkin, kun taas suunnitelmissa on Levin reissu. Erona kuitenkin on rokotustilanne. Vuosi sitten ei ollut rokotuksia ja perillä odotti huvilan täydeltä sukulaisia, osa riskiryhmäläisiä. Kuka mitenkin Leville hankkiutui, minä valitsin junan.  ”Lapselliset” matkasivat autoillaan suksiboksit täynnä vaippaa ja laippaa, ja yöpyivät matkalla. Menin yöjunalla Rovaniemelle ja sieltä autolliset noukkivat minut kyytiin loppumatkaksi. Junassa tietenkin minulla oli oma hytti, johon linnoittauduin koronakärvistelemään kotona tehtyjen eväiden kanssa. Ja haikailemaan vuosien varrella ravintolavaunuissa kokemiani hetkiä, jotka hyvän seuran sattuessa usein muuttuivat aika venähtäneiksi hetkiksi.

Rovaniemellä muita odottaessa hortoilin katuja sinne tänne. Monet ravintolat olivat kiinni ja aukioleviin en uskaltautunut, etten vaan veisi koronaa tuliaisiksi mökkiin. Eväät söin Kemijoen rantapenkerellä Jätkänkynttilää katsellen. On kyllä aika komea silta, kuulemma ensimmäinen laatuaan Suomessa. Viime tammikuun tunnelmia kuvaan blogissa, lue lisää Piipahdus Rovaniemellä. 

Tänä vuonna teemme Levin reissun hieman pienemmällä porukalla ja  ajattelin kokeilla autokyytiä. Ajatuksena  on katkaista pitkä ajopäivä ja yöpyä Oulussa. Ja samalla käydä katsastamassa mitä Oulu tarjoaa matkailijalle. Kun järjestelyistä syksyllä sovittiin, koronatilanne oli toinen, nyt tuntuu että pussissa ollaan. Samaan tapaan kuin viime vuonna Rovaniemellä. Saas nähdä, toivottavasti edes jotain palveluja on tarjolla.

Oulun seudun kollegalta kyselin jo vinkit. Kiitos Heli!

Aikaa Oulun nähtävyyksille on vain muutamia tunteja ja siksi täytyy suunnitella touhut tarkkaan.

Oulun taidemuseo

Siltatanssit olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mutta esitykset on peruttu toistaiseksi. Mutta näyttelyihin näyttäisi pääsevän.  Oulun taidemuseossa on tarjolla Lea Pihkalan ja Viljo Lammen taidetta ja monta muuta mielenkiintoista näyttelyä. 

Kulttuuritalo Valve

Kulttuuritalo Valve  näyttäisi olevan auki myöhempään, aina iltakahdeksaan. Galleriat kiinnostavat.

Kävelylle ja syömään Pikisaareen

Jos ilma sallii kahden kilometrin Pikisaaren lenkki on oiva ohjelmanumero pitkän autossa istumisen jälkeen. Siellä on myös maineikas Sokeri-Jussi -ravintola, mutta ikävä kyllä kiire tulee jos aikoo syödä, sillä näinä aikoina ravintoloissa saa tarjoilla kello 17 asti. Sen jälkeen toki vielä tunnin voi nautiskella sitä mitä ehtii tilata.

Siinäpä tuota on tekemistä pariksi tunniksi. Katsotaan miten onnistuu aikataulutus ja jaksaako sitä kun aamuyöstä joutuu matkaan lähtemään, jotta ehtii iltapäivällä perille Ouluun. Onneksi tässä on vielä aikaa levätä, viikkoja. Ehkä koronatilannekin ehtii muuttua.

Pihtiputaan Mummoa etsimässä

Tapaninpäivänajelu suuntautui tänä vuonna Pihtiputaalle. Olet varmaan kuullut Pihtiputaan mummosta. Siitä, että täytyy sanoa asia niin, että Pihtiputaan mummokin sen ymmärtää”. Sillä tarkoitetaan kaiken kansan kattavaa selkosanaisuutta.

Katselin wikipediasta Pihtiputaan mummon taustaa. Käsitteen keksijänä pidetään Allan Liuhulaa, joka oli  lehtimiestyön opettaja Tampereen yliopistossa, lehtimies itsekin. Hänen kerrotaan opettaneen 1960-luvulla,  että ”Pitää kirjoittaa niin, että Pihtiputaan mummokin se ymmärtää.”  Lehtimiehistä ei puhu nykyään juuri kukaan, hehän ovat journalisteja tämän päivän maailmassa. Mutta Pihtiputaan mummo jäänyt elämään, jopa niin, että kolmen vuoden välein valitaan aina joku uusi tittelinhaltijaksi.

Enpä löytänyt Pihtiputaan mummoa kyliltä, mutta somessa – facessa ja instassa – tuo näyttää hyörivän kuten muutkin nykymummot.

Lue lisää Pihtiputaan Mummosta tästä linkistä. 

Myös tälle Espoon Matkabloggaavalle Mummolle sopivia arvoja löytyi Pihtiputaan Mummon arvomaailmasta, kuten vaikkapa oman kulttuurin arvostaminen, lähiruoka ja kierrättäminen.

Yhtä en vaan löytänyt: tanssi. Mutta löysinpä tanssilavan. Tapaninpäivän tansseihin olisin mielinyt – siis jos ei olisi korona-aika. Siellä se lava, Niemenharjun tanssilava, kökötti tyhjillään lumisessa maisemassa. Voin vain kuvitella miten hulppeat maisemat lavalta on kesäaikaan, kun tanssihöyryjä vilvoitellaan järvelle antavalla terassilla.

Eivät ne Pihtiputaalla vallan vaatimattomia ole. Kunnan verkkosivuilla esitellään ”Pihtipudas – maailman kaunein pysähdyspaikka”.  Kaikenlaisia missmaailmoja olen kyllä kuullut valittavan, mutta että pysähdyspaikoillakin olisi kauneuskilpailuja.

Pihtiputaan keskustasta löytyy Keihäsmuseo ja lähes satavuotias kaksiaukkoinen Heinäjoen holvisilta. Silta on nykyään museoitu.  1960-luvulla sitä pitkin kulki vielä nelostie.

Jos takapenkillä kirkuu jälkikasvu, hellitä hetkeksi keskustassa K-supermarketin kohdalla ja laita muksut marketin vieressä  olevaan leikkipuistoon purkamaan energiaa.

Niemenharjun maisematien varrella on komeat maisemat, järvimaisemaa välillä tien kummallakin puolella.

Pihtipudas sijoittuu nelostien varteen ja jos siellä pysähdyt, niin tsekkaa nämä nähtävyydet.

Suomalaisen keihäänheiton historiaan voi tutustua Keihäsmuseossa. Se on kaiketi maailman  ainoa keihäsmuseo.  Pihtipudas, Suomi

 

 

Leikkipuiston seinältä / Pihtipudas, Suomi

 

Leikkipuiston seinä /Pihtipudas, Suomi

 

Niemenharjun tanssilavalle toivottavasti joskus pääsee kokemaan tanssinjytkettä.  /Pihtipudas, Suomi

 

Niemenharjun tanssilava järven puolelta, Pihtipudas, Suomi

 

 

Kaikkea sopivasti lautasella – Kortteliravintola Kylä, Tapiola

Kerrassaan hurmaava yllätys  Kortteliravintola Kylä, joka sijaitsee Tapiontorilla, Espoon Tapiolassa. Ruokalista ei ollut laajanlainen, mutta sieltä löytyi helposti Mummon mieleiset herkut. Mikä parasta, juuri oikean kokoisina.

Syön mieluummin useita pikkuannoksia kuin yhden ison, samaa makua olevan annoksen. Siksi Kortteliravintola Kylän annokset miellyttivät. Pikkujouluseurueemme isompinälkäiset kyllä silmäilivät lautasiaan hämmästellen, kun totutusta huomattavasti pienemmät annokset saapuivat pöytään. Taisi joku vitsaillakin jatkoista snagarilla.

Jos olivat annoskoot pieniä, niin olivat hinnatkin. Esimerkiksi paistettu siika maksoi kolmetoista euroa – siis suunnilleen puolet siitä mihin olen tottunut, kun tilaan tavallisen kokoisen siian kukkarolleni sopivassa ravintolassa.

Reilulla kolmella kympillä syö vaikkapa tämän kokonaisuuden.

Liekitettyjä jättikatkarapuja -voita, chiliä, tomaattia, persiljaa ja talon leipää
Paistettua siikaa -uusia perunoita, paahdettua kurpitsaa ja porkkana-voikastiketta (avauskuvassa)
Lakritsa Créme Brûlèe -porkkanasorbettia

Kokeiltu on. Makuuni sopiva valinta. Jos nyt jostain pitäisi moittia, niin varmaan monelle nykyterveyssuositusten mukaan elävälle ehkä liikaa suolaa. Mutta en moiti, kala tarvitsee suolaa. Taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun en pyytänyt suolasirotinta.

Liekitettyjä jättikatkarapuja maukkaassa öljyssä. Kortteliravintola Kylä /Tapiola, Espoo, Suomi

 

Ah niin hyvä Lakritsa Créme Brûlèe ja päällä porkkanasorbettia/Tapiola, Espoo, Suomi

Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin

Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen.  Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona.  Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä.

Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa tapaamisten välillä oli, ja ilma mitä ihanin. Valitsen aina tämäntapaisissa tilanteissa reitin, jossa kulkee julkista liikennettä. Pidätän vapauden hypätä bussiin tai muuhun heti kun siltä tuntuu. Nyt en jostain syystä pystynyt antamaan periksi, vaan kävelin koko matkan Kampista Tapiolaan.  Miksikäs ei sillä aikaa oli reippaasti, kolmisen tuntia ennen pikkujoulutapaamista.

Matkan varrella, Kuusisaaressa on  Didrichsenin taidemuseo, jossa suunnittelin pysähtyväni katsomaan Björn Weckströmin  Ihminen, kone ja koru -näyttelyä. Sitä ennen matkantekoni kuitenkin hidastui, kun valitsin vääriä polkuja ja jouduin valtavalle työmaalle hieman ennen Munkkaa. Olin ajatellut kulkea rantoja myöten, mutta toisin kävi, jouduin Paciuksenkadulle iltapäivän ruuhka-aikaan. Björn Weckström jäi toiseen kertaan. Vielä on tammikuu aikaa käydä näyttely katsomassa.

Toinen haastekohta löytyi Otaniemen hujakoilta. Eksyn aina muutenkin Otaniemessä ja nyt olivat lisäksi myllänneet koko alueen pikaraitiotien rakennustöiden vuoksi. 

Äärirajoilla WeeGeessä

Tapiolan  Ahertajantiellä olin kuitenkin sovittuna aikana. Siellä sijaitsee Näyttelykeskus WeeGee. Miksi nimi WeeGee?  Koska se sijaitsee entisessä Weilin&Göösin painotalossa, joka muutostöiden jälkeen muuntui näyttelykeskukseksi. Avajaiset oli  vuonna 2006.

WeeGeen alakerrassa sijaitsee Kaupunginmuseo KAMU, jonka sisääntulossa on FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat.  Siellä se minunkin ”Tavernasta tavernaan” komeili.

Kakkoskerroksen EMMA:n vetonaulana on Chiharu Shiotan Äärirajoilla -näyttelyn valtavat punaisesta langasta punotut tilateokset. Äärirajoilla soveltui hyvin Mummon olotilaan. Jalkojeni lihakset suorastaan huusivat venyttämistä.  Varpaita jomotti, sillä jalkaani oli sattunut vääränlaiset kengät.

Yllättäen minua EMMA:ssa ihastuttivat virolaisen Konrad Mägin teokset.  Yllättäen siksi, että en ollut huomannut näyttelykeskuksessa olevan tätä näyttelyä. Lähes aina viehätyn tietyn vihreän sävyisistä maalauksista ja Italian kaupunkikuvista. Niitä Mägin näyttelyssä oli paljon. Jopa niin paljon, että olisin hieman karsinut samankaltaisia teoksia.  Mägin sadanviidenkymmenen teoksen kokoelma jäi pikaiselle vilkaisulle, sillä nälkä alkoi vaivaamaan muitakin kuin minua. Mutta ehdin vielä uudelleen, sillä Mägin näyttely on avoinna tammikuun 23. päivään asti.

Nälkää lähdimme tainnuttamaan Tapiolan keskustaan Ravintola Kylään. Siitä seuraavassa postauksessa.

Cafe Regatta olisi ollut avoinna.

 

Aina silloin tällöin kuvaan roskiksia. (Roskisbongari) Hassu yhteensattuma: keltainen talo ja keltainen roskis. / Meilahti, Helsinki, Suomi

 

Päivänvalo oli kaikonnut jo aikoja sitten kun saavuin perille. Weilin&Göösin entisessä painotalossa sijaitsee monen museon näyttelykeskus. Espoo, Suomi

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

Värikuvasarjan 2. sijalle pääsi kuvani Tavernasta tavernaan. Se on otettu Kreetalla Haniassa /FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailu

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla EMMAssa, Espoossa. Näyttelynvalvojalta kysyimme paljonko aikaa ja lankaa on kulunut: 350 kilometriä lankaa ja kaksi viikkoa kymmeneltä hengeltä punomiseen.

 

Chiharu Shiota on sijoittanut ovia langasta punottuun labyrinttiin. Teoksen sisällä voi kulkea, ovista avautuu uusia näkymiä. Chiharu Shiota, Äärirajoilla näyttely EMMAssa, Espoossa.

 

 

Konrad Mägin (1878–1925) elämä kuvattuna näyttelyssä. /EMMA, Espoo, Suomi

Liikuttava joulukalenteri – Hamina

Haminassa ovat kehitelleet joulukalenterin, joka vaatii vähän enemmän kuin luukun avaamisen aamukahvipöydässä. On lähdettävä liikkeelle! Haminan kaupungin alueelle on ilmestynyt talojen ikkunoihin numeroita 1-24. Ne viittaavat tietenkin joulukalenterin luukkuihin. Numeroiduissa ikkunoissa on jouluaiheisia asetelmia verhojen takana. Verhot avataan kunkin numeron mukaisena päivänä kello 18.  Silloin ikkunan alle virtaa väkeä, paikallisia ja matkailijoita. Joskus ikkunanhaltija ilahduttaa jouluiloa tuottavan ikkunansa lisäksi tulijoita musiikilla, runoilla tai jollain suun makeaksi tekevällä.

Joulun välipäivinä kinkkua pääsee sulattelemaan ikkunasuunnistuksessa. Kaupunkilehti Reimarissa ikkunat on laitettu satunnaiseen järjestykseen ja kisailijan tulee arvata mikä mikin on. Reimarista löytyy ohjeet ja vastauskuponki.

Joulukalenteri-ikkunoiden koristelussa paikalliset voivat päästää luovuutensa valloilleen. Osallistumaan pääsevät paikalliset asukkaat, yrittäjät ja julkiset toimijat. Etusijalla ovat Haminan Linnoituksen Wanhat Talot -yhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen etusivulta löytyy linkki ikkunoiden sijaintikarttaan. Mukaan pääsevät yli satavuotiaat talot.   Ikkunat ovat avoinna loppiaiseen asti.

Pääsin Visit Kotka-Haminan mediamatkalla kurkistamaan muutamaan  jo avattuun ikkunaan.

 

Konditoria Huovilan ikkuna avasi tämän vuoden joulukalenterikauden. Se oli numero 1. ja avautui viime perjantaina 1.12. kello 18. Konditoria Huovilan ikkuna sijaitsee Aladinin kaupunkipalatsissa /Haminan jouluikkunat Suomi

 

Fincken talo oli ikkuna numero 2. Siellä asustaa suomalais-espanjalainen perhe, joka ammensi ikkunansa toisen kotimaansa jouluteemoista. Eri vuosina eri teema. Tänä jouluna uskonnollinen, mallina käytetty osia 1400-luvun alttaritaulusta. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Ikkuna numero 3 sijaitsee Boismanin talossa. Kuvaelmassa tonttu saunoo. Pukuhuoneessa on kaikki tarpeellinen saunomiseen. Löylyhuoneen kiuaskin tehty pienistä kivistä. Hienoa työtä, mutta ikävä kyllä kuva ei onnistunut. Aurinko!!! heijasti liikaa. Ajatella, joulukuussa. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Kauppiaantalonmuseon ikkunassa laukkaavat My Little Ponyt, sillä museossa oppaanamme toiminut Taina Parikka kerää niitä. Hän myös kirjoittaa Haminaan sijoittuvia dekkareita. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Kauppiaantalomuseon jouluikkuna /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Numero 5. Niemelän talon ikkuna vaatii jo rappuset. Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Mitä sieltä paljastuukaan kun Mummo könyää korkeuksiin. Ralliautoja, kaikenlaisia. /Haminan jouluikkunat, Suomi, Niemelän talo.

 

Autoteemalle löytyy selitys. Talossa asuu autonrengaskauppias. /Haminan jouluikkunat, Suomi, Niemelän talo.

 

Vierailumme aikana tämä Galitzinin kauppakartanon piharakennuksessa sijaitseva ikkuna oli vielä verhottuna. Nyt se on jo avattu. /Haminan jouluikkunat, Suomi