Browsing Tag

Santiagon tiet

Tiistaisiskot – Kirjavinkki/Santiagon tiet

Suunnittelemani syyskuun vaellus Santiagon teillä siirtyi tuonnemmaksi. Hieman tunnelmiin pääsin, kun luin Monika Peetzin Tiistaisiskot -romaanin. Se kertoo viiden nelikymppisen naisen vaelluksesta Ranskan Loudresiin. Matkaan viisikko lähtee Montpellieristä. Jokainen siskoksista on tietenkin omanlainen, ammattikirjo kattava ja elämäntilanne vaihtelee sinkusta neljän lapsen äitiin. Naiset ovat saksalaisia ja tavanneet toisensa viisitoista vuotta aiemmin ranskankurssilla, jonka jälkeen ovat kokoontuneet kuukauden ensimmäisenä tiistaina puimaan elämäänsä. Kun yhden siskoksen aviomies kuolee ja häneltä jää pyhiinvaellus Loudresiin kesken, siskokset päättävät jatkaa edesmenneen askelilla. Loudres on yksi katolisen maailman kuuluisimmista kohteista, joissa kerrotaan ihmeparannuksia tapahtuneen. Toinen vastaava on Fatima Portugalissa. Siitä löytyy postauksia toissa kevään Portugalin caminoltani.

Tiistaisiskot pokkariversiona on mainiota lentoluettavaa tai jopa iltalukemista caminolla, mikäli sellaista nyt siellä tarvitsisi. Käytännössähän useimmat vaeltajat vaipuvat uneen – jopa iltakirjakoukutetut – kun parikymmentä kilometriä pyhiä polkuja on takana ja sänky edessä. Tiistaisiskot ovat lähes karikatyyrejä. Heistä on helppo löytää omia piirteitään joko yhdessä hahmossa tai useista eri hahmoista yhdistämällä. Tottakai, kun romaani on kyseessä, draamaa riittää. Loppuratkaisun kohdalla mietin, että näinkö helposti ja nopeasti asiat ratkeavat. Ei ainakaan mummon elämässä.

Vaeltamaan – residenssielämää Frankfurt (Oder)

84 rappusta alas. Huonoja uutisia. Aurinkolasit unohtuivat residenssiin. Hyviä uutisia. Aurinko paistaa. Takasin ylös 84 rappusta ja saman verran alas. Kyllä se päivän liikunta tulee näinkin, mutta ajattelin kuitenkin kävellä seuraavan etapin Santiagon tietä. Täälläpäin nimi on  Jacobswege.

Piti kävellä Lebusiin, syödä siellä lounas ja tulla takaisin bussilla.

Eksyin Boossenin, joka nyt tarkemmin katsottuna on Jacobswegein varrella. Lebus sen sijaan ei ole.  Ruokapaikkoja ei ollut matkan varrella, joten tulin busilla takaisin Frankfurt an der Oderiin. Ei hassumpaa 1,70 eurolla aika kattava sightseeing-kierros.

Tämä seutu voisi olla hyvä vaelluskohde. Tai pyöräilykohde. Nyt ei ollut paljoa ihmisiä poluilla, mutta miten lie kesällä.

Katselin hieman lähistön majoitushintoja. Ne vaikuttivat kohtuullisilta. Ruoka on huokeaa, kympillä olen selvinnyt joka kauppareissusta. Aina puhutaan, että täällä ei käytetä kortteja. Ehkä paikalliset puljaavat käteisellä, mutta kyllä korttimaksu toimii. Ei ole vielä tullut eteen paikkaa, jossa ei olisi kelvannut. Ravintolahinnatkin ovat meikäläisittäin edullisia.

Tänne Frankfurt an der Oderiin pääsee helposti. Lento Berliiniin ja sieltä junalla Frankfurtiin. Lentoja saa usein tarjouksina, junalippu msksam kympin. Postasin aeimmin tuosta tulomatkastani tänne.

Muutamia kuvia matkan varrelta.

Jacobswege johtaa lopulta Santiago de Compostelaan. Tässä Frankfurt an der Oderin tien viitta.

 

Jacobswege johtaa lopulta Santiago de Compostelaan. Matkan varrella näkee maisemaa jos mitä. Frankfurt an der Oderista lähtiessa alkumatkalla on kaikenlaista röttelöä ja hylättyä teollisuuskiinteistöä. Melkein hirvitti, kun en tiennyt mitä tulossa on. Alueelle tyypillistä on se, että röttelön vierestä – jopa kiinni röttelössä – saattaa löytyä hyvinhoidettu rakennus.

Siirtolapuutarhoja kaiketi. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Mahtaako tulla vielä paperilehti? Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

Parsa-aika (spargel) parhaillaan. Eipä vaan ollut avoinna tuo puutarha. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Kyllä kelpaa tipun pesiä. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Niityltä kuului määäääää Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

Kliestowin kirkko / Frankfurt an der Oderista muutaman kilometrin päässä/ Jacobswege

Kliestow – hyvä tässä on istua. Lähellä Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Boossen – hieno kaivonkansi /lähellä Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Lupaava näky, mutta ei ollutkaan avoinna. Nyt täytyy jo kääntyä takaisin Frankfurt an der Oderiin, kun eväät jäivät residenssille.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege – vain reilut 3000 kilometiä Santiago de Compostelaan.

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Olisi pyhiinvaelluspassi valmiina. Koska matkaan? Nyt ei ehdi, kun on töitä rästissä. Mutta ehkä joskus syssymmällä… Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

 

 

 

Pyhien polkujen kupeessa – Residenssielämää – Frankfurt (Oder)

Vähän väliä netti heittää ulos täällä residenssissä. Varmaan haluaa pitää huolta, että emme uuvu töissämme. Ensimmäisen kerran kun näin kävi, yritin löytää reitittimestä katkaisinta, onnistumatta. Onneksi fiksu kämppis älysi, että sitähän voi vetää töpselin seinästä. Ei tarvinnut tehdä edes sitä,  sillä jakorasiassa on katkaisin. Naps ja wifi toimii taas.

Näkymä residenssin olohuoneesta Oder-joelle. Liikenteeltään aika hiljaista.

Viikko on jo vierähtänyt näissä mukavissa olosuhteissa. Kaupungilla on vähänlaisesti houkutuksia, onneksi. Muutama museo ja kauppoja. Runoilija ja näytelmäkirjailija Heinrich von Kleist on syntyjään täältä. Hänen nimikkomuseonsa löytyy keskustasta. Muutama taidemuseokin on, niihin suuntaan ensi viikolla joku päivä.

Kaksoiskaupunki, Frankfurt an Oder ja Slubice.

 

Ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset.  Pyörällä voi halutessaan polkaista Itämerelle asti. Santiagon teistä innostuneet voivat talsia aina Santiago de Compostelaan saakka. Aikaa kannattaa varata, sillä matkaa on kolmisen tuhatta kilometriä.

Aika liikuttaja tuo Santiago. Sitä,  joka keksi Santiagon luitten luokse kävelyn, voisi kenties kutsua muinaiseksi personal traineriksi. Hänhän pani ihmiset tuhat vuotta sitten kävelemään kohti Santiagoa ja syömään tietynlaista ruokaa, ja homma jatkuu yhä.

Joku sitten kehitti myöhemmin kävelystä brändin simpukkoineen päivineen.  Santiagon simpukka lienee yksi tunnetuimmista vaellusreittien tunnuksista.

Pakkohan sitä oli vaelluspassi hakea Marien Kirchestä.

Simpukan kuvia löytyy sieltä täältä. Tämä Puolan puolelta. Slubicesta kulkee yksi kolmesta alueen reitistä.

Miten pakkaan rinkan caminolle – Suuntana Santiago de Compostela

Kevään merkkejä näkyvissä. Camino-kuumetta on selvästi ilmassa. Livenä ja somena minulta kysellään miten valmistaudun caminolle. Ilmeisesti oletetaan, että pusken ylämäki-alamäki treeniä kuukausitolkulla ennen suunniteltua lähtöä.  Tässä lauseessa on jo kaksi harhaa: treeni ja suunnittelu.

En treenaa mitenkään erityisesti caminoa varten. Tosin en kylläkään lepää laakereillani normaaliarjessa. Teen pienimuotoisen aamuvenyttelyn joka aamu. Ehdoton minimi on se, että vääntäydyn sängystä olohuoneen lattialle aamutelkkarin ääreen. Siitä liikesarjasta kiittelen itseäni. Toki yleensä lattiamakuu houkuttaa jatkamaan venyttelyliikkeisiin.  Päivittisen venyttelyn lisäksi kävelen aina kun voin ja käyn viikottaisella vatsatanssitunnilla, milloin työt sallivat. Joskus intoudun hyppimään hyppynarulla naapureiden riemuksi.

Se suunnittelu sitten. Muistan ensimmäisen caminoni Astorgasta Santiagoon. Sitä suunniteltiin varmaan vuosi. Aikataulutettiin ahdistukseen asti.  Lenkkeiltiin Helsingin puhelinyhdistyksen puhelinluettelot repussa. Nuorisolle tiedoksi: mummon nuoruuessa tällaisia luetteloja jaettiin koteihin. Niistä löytyi salaisia numeroita lukuunottamatta kaikkien puhelimen omistajien numerot. Nuo mittavat opukset painoivat kilokaupalla.

Nykyään ponkaisen matkaan kun työtilanteeni sallii. Joskus joudun tietenkin priorisoimaan: jättämään työtehtävät kakkoseksi, kun henkinen puoli vaatii irtiottoa.

Sitten on se vielä suuri kysymys. Miten on mahdollista saada kaikki tarvittava mukaan ja  kantaa kaikki selässään satojen kilometrien vaelluksella.  Viidellä caminoilla järki on kasvanut ja rinka keventynyt kerta kerralta.  Itselleni muistin tueksi ja muille caminolle lähtijöiden iloksi olen listannut muistiinpanot varusteista.  Mitä mukaan caminolle -listaa säilytän tämän blogin välilehdellä.

Ai niin, en ole tilannut mitään lippuja enkä aikeissa lähteä. Yritän vain helpottaa niitä, joita camino-kuume kouristaa.

Missä siellä nukutaan? Portugalin reitti – camino

Voi miten monta kertaa minulta on kysytty, miten ja missä Santiagon teillä nukutaan.  Selvää on, että vaihtelevasti ja monenlaisissa olosuhteissa. Kuuteensataan kilometriin Lissabonista Santiagoon mahtuu vaikka mitä majapaikkaa. Jouduimmepa muutaman kerran paloasemillekin. Se on Portugalin reitin erikoisuus, sillä kaikkialla ei ole albergueja mutta kaikki tarvitsevat rahaa, myös palomiehet.

Julkiset alberguet – pyhiinvaeltajien majatalot – majoittavat yhden yön kerrallaan (tekevät joskus kyllä poikkeuksia). Pyhiinvaelluspassi tarvitaan. Reittien varrella löytyy kyllä muitakin majoitusmuotoja kuten hotelleja, hostelleja, yksityisiä albergueja, farmimajoitusta ja casa rural -paikkoja.

Pyhiinvaeltajien majatalojen – olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä – etuja ovat:

  • Kaikki ovat vaeltajia, usein rättiväsyneistä ja keskittyvät lepäämiseen.
  • Hiljaisuus laskeutuu yleensä iltakymmeneltä.
  • Harvoin tapaa niitä, jotka örveltävät tai mekastavat bailaavat kuten saattaa törmätä kaikille avoimissa suurten kaupunkien albergueissa.
  • Majataloissa voi pestä ja kuivattaa pyykkiä. Joissain on jopa pesukone ja kuivausrumpu.
  • Yleensä lähettyviltä löytyy ravintola, joka tarjoilee edullisia peregrino-menuja ellei halua itse valmistaa ruokaa.
  • Hospitaleroilta, majatalon hoitajilta, ja muilta vaeltajilta saa tietoa seuraavasta etapista ja seuraavasta majapaikasta.
  • Toki se rassaa, kun koko ajan on ympärillä paljon ihmisiä pienessä tilassa, mutta siinä huomaamattaan solahtaa yhteisöön.
  • Kaikki tsemppaavat toisiaan.

Tässä yksi lista majataloista jotka sijoittuvat  Portugalin keskireitille. Se on yksityishenkilön pitämä ja oli suureksi avuksi kun yritimme hahmottaa vaellustamme. Siinä ei varmaan ole kuitenkaan kaikki.

Toinen lista Associação de Peregrinos Via Lusitana

Kutrit kuntoon – Santiago de Compostela

Aiemmissa postauksissa tuskailin dilemmaa, joka syntyy kun camino-kamppeet pitäisi yhdistää kaupunkioleiluun. Aina näyttää kummajaiselta puutarhatossuineen ja vaelluskenkineen kaupungeissa korkkareissa sipsuttavien joukossa. Santiagossa helpottaa niillä, joilla se kaupunki on  päätepisteenä.  Voi heittää reissussa rähjääntyneet varusteet ja hankkia tilalle uusia. Tämä siis siinä tapauksessa, että ei aio jatkaa vaeltamista.

Vinkki sinulle, jos haluat kutrit kuntoon. Samalla kadulla, kuin Albergue Compostela on neljä kampaamoa.  Albergue sijaitsee tavallisten ihmisten asuntoalueella, mutta sopivan kävelymatkan päässä katedraalista. Väljät oleskelutilat ja muutenkin toimiva. Hieman häiritsi hämäryys – ellei peräti pimeys – makuutiloissa.  Parasta lienee se, että voi vetäytyä katedraalin seudun peregrino-humusta halutessaan.

 

 

Alkuasetelma – lähes kuuden viikon ajan rinka ja hatut sun muut systeemit hiersivät takatukan yhdeksi mytyksi. Siihen eivät tepsineet kotikonstit.

Celman kampaaja oli myös tyytyväinen kun haaste oli ohi. Takku saatiin taltutettua. Auts, auts. Hammaslääkärissä puudutetaan, kampaajalla ei.

Barcelosista Ponte de Limaan – Portugalin camino

Täällä Lima-joen rannalla. Kuuma päivä. Albergue näyttää jalkasairaalalta. Päivän etappi oli 34 kilsaa. Mummojen järki sanoi, että käytä nykykulkuneuvoja. Kävelimme reilut kymmenen kilsaa. Mittari lähenteli 30 astetta. Erään vihreän talon kohdalla pysäytimme bussin – ei ollut pysäkkejä – ja katselimme maisemat istuen.  Emme edes tienneet että istumme Brierleyn oppaassa olevan säkkipillin soittajan kyydissä. Mikä sattuma. Jos olisimme itsepäisesti jatkaneet kävellen, olisimme jääneet paitsi tätäkin kohtaamista (ja ehkä muitakin jos olisimme tuupertuneet matkan varrelle).

Kuvia päivän varrelta. Lisään tekstiä myöhemmin

Mies etualalla oli kuljettajamme. En tullut ottaneeksi hänestä kuvaa ratin takana.

Ponte de Lima – roomalaissilta.

Hauska tien nimi S. Tiago – camino Santiagon varrella.

Umpirakastunut pariskunta. Voi miten söpöä!

Aamun kuvia kun vielä olimme Barcelosissa. Kukkoja ja hassuja patsaita.

Barcelos – kukkotarina elää täällä – Espanjassa Domingo de Calzadassa kerrotaan samaa tarinaa.

Aamunäkymä Barselosin alberguesta.

Näin pakkaan Portugalin camino-vaellukselle – Santiagon tiet

Tolun tuoksu tulvahti, kun kaivoin esiin vintiltä minulle neljän caminon aikana niin rakkaaksi tulleen rinkan. Säilytän sitä mustassa jätesäkissä perusteellisesti pestynä edellisen reissun jäljiltä. Samassa säkissä ovat myös makuupussi, vedenkestävät vaatepussit ja remmit sun mut härpäkkeet.

Rinkan perin tyttäreltäni. Se oli hänen partiovarusteensa noin kahdeksan vuotiaana. Caminolle lähtiessä se on juuri sopivan kokoinen lentoyhtiöiden käsimatkatavara määrityksiin.

Tällä kertaa lennän Portugalin TAP -lentoyhtiöllä. Käsimatkatavarasäännöt löytyvät tästä.

Kahdeksan kiloa siis rinkkaan ja kaksi kiloa käsilaukkuna toimivaan päiväreppuun. Enempäähän sitä ei jaksaisi tämän kokoinen mummo kantaa. Tuossakin on liikaa.

Varustelistani löytyy etusivun valikosta. Se on nyt päivitetty Portugalin huhtikuuta ajatellen.  Mahdoinko unohtaa jotain?

Tässä linkki.

Tähän pitäisi saada mahtumaan 650 kilometrin aikana tarvittavat varusteet.

Tästä rinkkassani roikkuvasta härpäkkeestä on tykätty. Sillä on mukava havainnollistaa Suomen mittasuhteet, missä asun ja missä on Lappi. Niin ja auttaahan se myös vetoketjun avaamisessa.

 

 

 

Meillä kaikilla on päivämme – niin vaeltajilla kuin paikallisilla

Kirjassa Pakana pyhiinvaelluksella Pentti kuvaa kohtaamiaan ihmisiä. Paikallisia, kulkijoita, tarjoilijoita, hospitaleroja ja muita palveluntarjoajia. Mukaan mahtui mukavia, mukiinmeneviä mutta muitakin. Ylimielisyyden hän mainitsi useaan kertaan.

Kaikki eivät suinkaan jaksa ilahtua kulkijoista, erityisesti Ranskan reitillä. Mieti, jos oman ikkunasi alta kulkisi 260 000 vaeltajaa kuten viime vuonna oli Santiagoon johtavalla loppuosuudella.  Tai reppukansa tukkisi aamu toisensa jälkeen jalkakäytävän kun yrität ehtiä työpaikallesi. Joissain kaupungeissa on onneksi jo alettu ohjata vaeltajat vaihtoehtoisia reittejä.

Minua on kohdeltu hyvin kaikilla kolmella reissullani. Kerran pamplonalainen työhön kiirehtivä lähti näyttämään minulle tietä, kun en heti ymmärtänyt, mistä pääsen polulle. Yksi katukahvilassa istunut rouva Asturiassa jätti jopa kahvinsa kesken, kun halusi ohjata minut ja caminokamuni camino-polulle. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.

Ylimielisyys on outo käsite ja luulen sen johtuvan erilaisesta tavasta kommunikoida. Suomalainen ja espanjalainen lienevät ääripäitä, noin karrikoidusti. Vähäeleinen, hillittypuheinen suomalainen ja melodramaattisesti asiansa esittävä espanjalainen – no huh, siitä saa monta tarinaa.

Ne muutamat kerrat, jolloin sain ilkeää kohtelua ovat jääneet mieleen. Majatalon hoitaja Foncebadonissa. En tiedä miksi, mutta ilkeä oli. Saavuin majatalon tiskille erään irlantilaisvaeltajan kanssa, joka kääntyi kannoiltaan muutaman minuutin jälkeen ja meni seuraavaan majataloon. Itse päädyin jäämään, sillä minua kutkutti juuri saamani kirja, jota halusin lukea rauhassa. Olin ainoa majatalon vieras. Ja toiveikas siitä, että sen  hoitaja muuttaisi käytöstään. Näin ei kuitenkaan käynyt. Hän oli johdonmukainen: ilkeä alusta loppuun.

Toinen oli Cantabriassa, Norten varrella. Vähä samanlainen tapaus, äksy ämmä hospitalerona. Mutta nämä ovat olleet poikkeuksia.

Meillä kaikilla on päivämme, niin vaeltajilla kuin heidän tarpeistaan huolehtivilla.

Kuvassa yksi herttaisista majatalon pitäjistä, hospitaleroista.

Kirjailijan vaellus päättyi Ponferradassa

Kirjassa Pakana pyhiinvaelluksella Pentti kertoo, ettei löytänyt Jouko Tyyrin muistolaattaa.  Se on Ponferradan kunnallisen majatalon edustalla. Jouko Tyyri, kirjailija, journalisti, poliitikko, menehtyi vain parisataa kilometriä ennen määränpäätään, Santiago de Compostelaa. Hän ehti kuitenkin vaeltaa parisataa kilometriä kauniissa maisemissa ennen uuvahtamistaan.