Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Santiagon pyhiinvaellusreitti

Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat – kirjavinkki/Espanja

Taas tuli tartuttua camino-vaelluksista kertovaan kirjaan.  Tällä kertaa luin Jean-Christophe Rufinin teoksen Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat.

Kirja vie lukijan kahdeksansadan kilometrin vaellukselle Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreiteille. Siis Santiagon teille, caminolle, kuka milläkin nimellä tuota vaellusta kutsuu. Itse olen vaeltanut Santiagon tiellä ja kun mainitsen asiasta, usein minulta kysytään: ”Kävelitkö koko Santiago de Compostelan reitin?”

Tosiasiassa näitä reittejä on vaikka kuinka monta. Suomen Rengostakin lähtee yksi reitti, joka johtaa tuohon kuuluisaan Santiago de Compostelan kaupunkiin ja katedraaliin, jossa apostoli Jaakobin luiden kerrotaan olevan. Rengosta on kävelty muinoin, mutta myös aivan viime vuosina. Näitä tuhannen vuoden aikana tallottuja reittejä lähtee Portugalista, Englannista, Virosta…you name it.

Yleensä kysyjä tarkoittaa kuitenkin kaikkein tunnetuinta camino-reittiä, Camino Francesia eli Ranskan reittiä ja sen loppupään osuutta, noin 800 kilometrin matkaa Ranskan puolelta Pyreneiltä Santiago de Compostelaan. Vaelsin sen syksyllä 2013, kun kämppäni oli putkirempan kourissa. Siitä reissusta löytyy kuvauksia blogissani hakusanalla ”remonttireissut”.  Rufinin vaellus sen sijaan kulki Pohjoista reittiä (Camino Norte) ja hänen aloituspaikkansa oli Hendaye. Olen  kulkenut myös tuota reititiä välillä San Sebastian Oviedo. Kuvauksia blogista hakusanalla ”camino del norte”. Loppumatka on vielä kävelemättä. Ehkä joku päivä…

Ilahduttavaa, että Rufin kuvailee kulkuaan Camino Nortella. Siitä on vähemmän kirjoitettu ja se on myös vähemmän kuljettu, mutta suosio on viime vuosina lisääntynyt Ranskan reitin ruuhkautumisen ja sen mukana tuoman kaupallistumisen myötä. Vaikka suuri osa nykyvaeltajista ei lähde caminolle uskonnollisista syistä, niin siitä huolimatta vaelluksen aikana halutaan jonkin sortin rauhaa ja rihkamakulttuurista etäällä oloa.

Avauskuvaksi oli aivan pakko kopioida Rufinin kirjasta kansiaukeaman kuva. Se on yksinkertaistettu kartta, juuri sellainen, jonka olisin halunnut nähdä ensimmäistä caminoa suunnitellessani. Kuvasta hahmottaa selvästi missä kulkee pohjoinen reitti eli Camino del Norte ja missä Ranskan reitti eli Camino Frances.

Rufin matkaa yksin ja tuntuu ainakin aluksi välttelevän ihmisiä. Hän yrittää toimia kuin pyhiinvaeltaja, matkaa askeettisesti ja vähillä rahoin. Toisaalta hän yöpyy teltassa, mutta hakeutuu myös hotellien puhtaisiin lakanoihin aina välillä. Pyhiinvaeltajien majatalot eivät ole hänen makuunsa. Kiinnitin huomiota Rufinin tapaan kuvailla majatalojen isäntiä varsin kriittisesti, etten sanoisi negatiivisesti. Itse en moista kriittisyyttä saa millään muotoa itsestäni ulos. Olen vaeltanut Santiagon teillä reilut kaksituhatta kilometriä monia eri reittejä ja yöpynyt pääasiassa majataloissa, niin kunnan, uskonnollisten yhteisöjen kuin yksityisten ylläpitämissä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta minut on otettu vastaan sydämellisesti.

Totta tietysti on, että pyhiinvaeltajat – vaikkakin hyvin vähän rahaa käyttävät – ovat tuoneet vaurautta tai ainakin mahdollistaneet elämisen monille camino-reittien varrella sijaitsevien pikkukylien asukkaille. Jopa niin kuin Rufin kirjassaan kuvaa erästä Campiellon kauppiasta.

”Pyhiinvaeltajien tie oli hänelle liiketaloudellinen mahdollisuus, ja hän käytti kaiken tarmonsa sen hyödyntämiseen. Hän oli ynnännyt etunsa: Campiello oli pyhiinvaeltajien tien varrella, ja nykyisin kaikissa opaskirjoissa mainittiin hänen liikkeensä.”

Alkusanat Vaellus -kirjaan kirjoittanut kirjailija ja vaelluksensa Ranskan reitillä tehnyt Suvi Ahola sanoo:  ”Eniten minua kuitenkin häiristi monien  vaeltajien outo halu olla ensimmäinen herääjä koko salissa.” Huomaan, että vuosia hänen vaelluksestaan on kulunut. Itse tein ensimmäisen reissuni vuonna 2008 eli vuotta aiemmin kuin Ahola. Molemmat olimme matkalla toukokuussa ja molemmat myös Ranskan reitillä.

Ensimmäisellä reissullani ei ollut ruuhkia siinä määrin kuin nykyään. Eikä varmaan Aholankaan reissulla. Viime vuosina vaeltajien määrä on kuitenkin lisääntynyt räjähdysmäisesti, erityisesti juuri Ranskan reitillä. Monet siirtyvät siitä syystä Nortelle ja viime aikoina myös Portugalin ja muille reiteille. Etenkin sesonkiaikaan Ranskan reitillä vaeltajat joutuvat kilpailemaan majatalojen sänkypaikoista. Ne jaetaan tulojärjestyksessä, käytännössä siten, että rinkka asetetaan majatalon oven eteen muodostuvaan jonoon. Kesällä aurinko saattaa olla niin paahtavan kuuma, että on paras kävellä etappinsa aamun tunteina. Ja tietysti on niitä aikaisin herääviä. Nukkumaan mennään jo iltakymmeneltä tai ainakin omaan punkkaan odottamaan unta. Aholan mainitsemaan huomionkipeyttä  ihmettelen. Jotenkin se ei istu caminon kulkijan profiiliin.

Mitä Rufinin teokseen tulee, se on virkistävän erilaista tarinaa verrattuna moneen jonkin asteisessa hurmiossa kirjoitettuun tekstiin netissä tai kirjallisuudessa. Hurmiotahan camino tuottaa parhaimmillaan. Siihen joko hurahtaa tai sitten ei. Harvoin olen kohdannut välimuotoja, mikä tietysti saattaa johtua omasta camino-kuplastani, joka sisältää lukemattomia hurahtaneita eli niitä, jotka caminoa raahustaessaan vannovat ”ei ikinä enää” ja hetken päästä miettivät mikä olisi seuraava reitti. Ne, jotka kertalaakista huomaavat, että tämä ei ole minun juttuni, harvoin ovat mukana näissä somen vaellushyttysenpiston saaneiden someryhmissä.

Kirjan viimeisillä sivuilla olevat tunnot pystyn hyvin jakamaan Rufinin kanssa. Hän miettii pyhiinvaelluksen pysyvämpiä jälkiä kuten ”mochilan filosofiaa”. Mochila tarkoittaa reppua ja repun voi myös mieltää selässä kannettavana taakkana , joka ei sisällä ainoastaan tavaraa vaan myös ”olemassaolon mochilaa”. Moni miettii  ”repun painoa ja sisältöä” kotiinpaluun jälkeen, mutta niin minulle kuin monelle tuntemalleni caminoa vaeltaneelle, Rufin mukaan lukien ”Sekin vaihe meni vähitellen ohitse”.

Kuten Rufin hyvin kuvaa caminon jälkeistä elämää: ”Kaikki katoaa muutamassa viikossa. Elämä jatkuu entisellään. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Tietysti joistakin merkeistä huomaa, että muutos on meneillään syvällä sisimmässä.”

Sitä jäin miettimään, että viimeisen sadan kilometrin matkalle Rufin sai matkakumppanikseen vaimonsa, mutta mystisesti hän katosi tekstistä. Rufin käveli kahdeksansataa kilometriä ja koki saman tyylisen tyhjyyden tunteen kuin minäkin saapuessaan turisteiksi muuttuneita vaeltajia kuhisevaan Santiago de Compostelaan. Rufinin vaimo käveli satakunta kilometriä. Miten hän koki perilletulon?

Tiistaisiskot – Kirjavinkki/Santiagon tiet

Suunnittelemani syyskuun vaellus Santiagon teillä siirtyi tuonnemmaksi. Hieman tunnelmiin pääsin, kun luin Monika Peetzin Tiistaisiskot -romaanin. Se kertoo viiden nelikymppisen naisen vaelluksesta Ranskan Loudresiin. Matkaan viisikko lähtee Montpellieristä. Jokainen siskoksista on tietenkin omanlainen, ammattikirjo kattava ja elämäntilanne vaihtelee sinkusta neljän lapsen äitiin. Naiset ovat saksalaisia ja tavanneet toisensa viisitoista vuotta aiemmin ranskankurssilla, jonka jälkeen ovat kokoontuneet kuukauden ensimmäisenä tiistaina puimaan elämäänsä. Kun yhden siskoksen aviomies kuolee ja häneltä jää pyhiinvaellus Loudresiin kesken, siskokset päättävät jatkaa edesmenneen askelilla. Loudres on yksi katolisen maailman kuuluisimmista kohteista, joissa kerrotaan ihmeparannuksia tapahtuneen. Toinen vastaava on Fatima Portugalissa. Siitä löytyy postauksia toissa kevään Portugalin caminoltani.

Tiistaisiskot pokkariversiona on mainiota lentoluettavaa tai jopa iltalukemista caminolla, mikäli sellaista nyt siellä tarvitsisi. Käytännössähän useimmat vaeltajat vaipuvat uneen – jopa iltakirjakoukutetut – kun parikymmentä kilometriä pyhiä polkuja on takana ja sänky edessä. Tiistaisiskot ovat lähes karikatyyrejä. Heistä on helppo löytää omia piirteitään joko yhdessä hahmossa tai useista eri hahmoista yhdistämällä. Tottakai, kun romaani on kyseessä, draamaa riittää. Loppuratkaisun kohdalla mietin, että näinkö helposti ja nopeasti asiat ratkeavat. Ei ainakaan mummon elämässä.

Vaeltamaan – residenssielämää Frankfurt (Oder)

84 rappusta alas. Huonoja uutisia. Aurinkolasit unohtuivat residenssiin. Hyviä uutisia. Aurinko paistaa. Takasin ylös 84 rappusta ja saman verran alas. Kyllä se päivän liikunta tulee näinkin, mutta ajattelin kuitenkin kävellä seuraavan etapin Santiagon tietä. Täälläpäin nimi on  Jacobswege.

Piti kävellä Lebusiin, syödä siellä lounas ja tulla takaisin bussilla.

Eksyin Boossenin, joka nyt tarkemmin katsottuna on Jacobswegein varrella. Lebus sen sijaan ei ole.  Ruokapaikkoja ei ollut matkan varrella, joten tulin busilla takaisin Frankfurt an der Oderiin. Ei hassumpaa 1,70 eurolla aika kattava sightseeing-kierros.

Tämä seutu voisi olla hyvä vaelluskohde. Tai pyöräilykohde. Nyt ei ollut paljoa ihmisiä poluilla, mutta miten lie kesällä.

Katselin hieman lähistön majoitushintoja. Ne vaikuttivat kohtuullisilta. Ruoka on huokeaa, kympillä olen selvinnyt joka kauppareissusta. Aina puhutaan, että täällä ei käytetä kortteja. Ehkä paikalliset puljaavat käteisellä, mutta kyllä korttimaksu toimii. Ei ole vielä tullut eteen paikkaa, jossa ei olisi kelvannut. Ravintolahinnatkin ovat meikäläisittäin edullisia.

Tänne Frankfurt an der Oderiin pääsee helposti. Lento Berliiniin ja sieltä junalla Frankfurtiin. Lentoja saa usein tarjouksina, junalippu msksam kympin. Postasin aeimmin tuosta tulomatkastani tänne.

Muutamia kuvia matkan varrelta.

Jacobswege johtaa lopulta Santiago de Compostelaan. Tässä Frankfurt an der Oderin tien viitta.

 

Jacobswege johtaa lopulta Santiago de Compostelaan. Matkan varrella näkee maisemaa jos mitä. Frankfurt an der Oderista lähtiessa alkumatkalla on kaikenlaista röttelöä ja hylättyä teollisuuskiinteistöä. Melkein hirvitti, kun en tiennyt mitä tulossa on. Alueelle tyypillistä on se, että röttelön vierestä – jopa kiinni röttelössä – saattaa löytyä hyvinhoidettu rakennus.

Siirtolapuutarhoja kaiketi. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Mahtaako tulla vielä paperilehti? Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

Parsa-aika (spargel) parhaillaan. Eipä vaan ollut avoinna tuo puutarha. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Kyllä kelpaa tipun pesiä. Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Niityltä kuului määäääää Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

Kliestowin kirkko / Frankfurt an der Oderista muutaman kilometrin päässä/ Jacobswege

Kliestow – hyvä tässä on istua. Lähellä Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Boossen – hieno kaivonkansi /lähellä Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Lupaava näky, mutta ei ollutkaan avoinna. Nyt täytyy jo kääntyä takaisin Frankfurt an der Oderiin, kun eväät jäivät residenssille.- Jacobswege

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege – vain reilut 3000 kilometiä Santiago de Compostelaan.

Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

Olisi pyhiinvaelluspassi valmiina. Koska matkaan? Nyt ei ehdi, kun on töitä rästissä. Mutta ehkä joskus syssymmällä… Frankfurt an der Oder.- Jacobswege

 

 

 

 

Pyhien polkujen kupeessa – Residenssielämää – Frankfurt (Oder)

Vähän väliä netti heittää ulos täällä residenssissä. Varmaan haluaa pitää huolta, että emme uuvu töissämme. Ensimmäisen kerran kun näin kävi, yritin löytää reitittimestä katkaisinta, onnistumatta. Onneksi fiksu kämppis älysi, että sitähän voi vetää töpselin seinästä. Ei tarvinnut tehdä edes sitä,  sillä jakorasiassa on katkaisin. Naps ja wifi toimii taas.

Näkymä residenssin olohuoneesta Oder-joelle. Liikenteeltään aika hiljaista.

Viikko on jo vierähtänyt näissä mukavissa olosuhteissa. Kaupungilla on vähänlaisesti houkutuksia, onneksi. Muutama museo ja kauppoja. Runoilija ja näytelmäkirjailija Heinrich von Kleist on syntyjään täältä. Hänen nimikkomuseonsa löytyy keskustasta. Muutama taidemuseokin on, niihin suuntaan ensi viikolla joku päivä.

Kaksoiskaupunki, Frankfurt an Oder ja Slubice.

 

Ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset.  Pyörällä voi halutessaan polkaista Itämerelle asti. Santiagon teistä innostuneet voivat talsia aina Santiago de Compostelaan saakka. Aikaa kannattaa varata, sillä matkaa on kolmisen tuhatta kilometriä.

Aika liikuttaja tuo Santiago. Sitä,  joka keksi Santiagon luitten luokse kävelyn, voisi kenties kutsua muinaiseksi personal traineriksi. Hänhän pani ihmiset tuhat vuotta sitten kävelemään kohti Santiagoa ja syömään tietynlaista ruokaa, ja homma jatkuu yhä.

Joku sitten kehitti myöhemmin kävelystä brändin simpukkoineen päivineen.  Santiagon simpukka lienee yksi tunnetuimmista vaellusreittien tunnuksista.

Pakkohan sitä oli vaelluspassi hakea Marien Kirchestä.

Simpukan kuvia löytyy sieltä täältä. Tämä Puolan puolelta. Slubicesta kulkee yksi kolmesta alueen reitistä.

Miten pakkaan rinkan caminolle – Suuntana Santiago de Compostela

Kevään merkkejä näkyvissä. Camino-kuumetta on selvästi ilmassa. Livenä ja somena minulta kysellään miten valmistaudun caminolle. Ilmeisesti oletetaan, että pusken ylämäki-alamäki treeniä kuukausitolkulla ennen suunniteltua lähtöä.  Tässä lauseessa on jo kaksi harhaa: treeni ja suunnittelu.

En treenaa mitenkään erityisesti caminoa varten. Tosin en kylläkään lepää laakereillani normaaliarjessa. Teen pienimuotoisen aamuvenyttelyn joka aamu. Ehdoton minimi on se, että vääntäydyn sängystä olohuoneen lattialle aamutelkkarin ääreen. Siitä liikesarjasta kiittelen itseäni. Toki yleensä lattiamakuu houkuttaa jatkamaan venyttelyliikkeisiin.  Päivittisen venyttelyn lisäksi kävelen aina kun voin ja käyn viikottaisella vatsatanssitunnilla, milloin työt sallivat. Joskus intoudun hyppimään hyppynarulla naapureiden riemuksi.

Se suunnittelu sitten. Muistan ensimmäisen caminoni Astorgasta Santiagoon. Sitä suunniteltiin varmaan vuosi. Aikataulutettiin ahdistukseen asti.  Lenkkeiltiin Helsingin puhelinyhdistyksen puhelinluettelot repussa. Nuorisolle tiedoksi: mummon nuoruuessa tällaisia luetteloja jaettiin koteihin. Niistä löytyi salaisia numeroita lukuunottamatta kaikkien puhelimen omistajien numerot. Nuo mittavat opukset painoivat kilokaupalla.

Nykyään ponkaisen matkaan kun työtilanteeni sallii. Joskus joudun tietenkin priorisoimaan: jättämään työtehtävät kakkoseksi, kun henkinen puoli vaatii irtiottoa.

Sitten on se vielä suuri kysymys. Miten on mahdollista saada kaikki tarvittava mukaan ja  kantaa kaikki selässään satojen kilometrien vaelluksella.  Viidellä caminoilla järki on kasvanut ja rinka keventynyt kerta kerralta.  Itselleni muistin tueksi ja muille caminolle lähtijöiden iloksi olen listannut muistiinpanot varusteista.  Mitä mukaan caminolle -listaa säilytän tämän blogin välilehdellä.

Ai niin, en ole tilannut mitään lippuja enkä aikeissa lähteä. Yritän vain helpottaa niitä, joita camino-kuume kouristaa.

Missä siellä nukutaan? Portugalin reitti – camino

Voi miten monta kertaa minulta on kysytty, miten ja missä Santiagon teillä nukutaan.  Selvää on, että vaihtelevasti ja monenlaisissa olosuhteissa. Kuuteensataan kilometriin Lissabonista Santiagoon mahtuu vaikka mitä majapaikkaa. Jouduimmepa muutaman kerran paloasemillekin. Se on Portugalin reitin erikoisuus, sillä kaikkialla ei ole albergueja mutta kaikki tarvitsevat rahaa, myös palomiehet.

Julkiset alberguet – pyhiinvaeltajien majatalot – majoittavat yhden yön kerrallaan (tekevät joskus kyllä poikkeuksia). Pyhiinvaelluspassi tarvitaan. Reittien varrella löytyy kyllä muitakin majoitusmuotoja kuten hotelleja, hostelleja, yksityisiä albergueja, farmimajoitusta ja casa rural -paikkoja.

Pyhiinvaeltajien majatalojen – olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä – etuja ovat:

  • Kaikki ovat vaeltajia, usein rättiväsyneistä ja keskittyvät lepäämiseen.
  • Hiljaisuus laskeutuu yleensä iltakymmeneltä.
  • Harvoin tapaa niitä, jotka örveltävät tai mekastavat bailaavat kuten saattaa törmätä kaikille avoimissa suurten kaupunkien albergueissa.
  • Majataloissa voi pestä ja kuivattaa pyykkiä. Joissain on jopa pesukone ja kuivausrumpu.
  • Yleensä lähettyviltä löytyy ravintola, joka tarjoilee edullisia peregrino-menuja ellei halua itse valmistaa ruokaa.
  • Hospitaleroilta, majatalon hoitajilta, ja muilta vaeltajilta saa tietoa seuraavasta etapista ja seuraavasta majapaikasta.
  • Toki se rassaa, kun koko ajan on ympärillä paljon ihmisiä pienessä tilassa, mutta siinä huomaamattaan solahtaa yhteisöön.
  • Kaikki tsemppaavat toisiaan.

Tässä yksi lista majataloista jotka sijoittuvat  Portugalin keskireitille. Se on yksityishenkilön pitämä ja oli suureksi avuksi kun yritimme hahmottaa vaellustamme. Siinä ei varmaan ole kuitenkaan kaikki.

Toinen lista Associação de Peregrinos Via Lusitana

Kutrit kuntoon – Santiago de Compostela

Aiemmissa postauksissa tuskailin dilemmaa, joka syntyy kun camino-kamppeet pitäisi yhdistää kaupunkioleiluun. Aina näyttää kummajaiselta puutarhatossuineen ja vaelluskenkineen kaupungeissa korkkareissa sipsuttavien joukossa. Santiagossa helpottaa niillä, joilla se kaupunki on  päätepisteenä.  Voi heittää reissussa rähjääntyneet varusteet ja hankkia tilalle uusia. Tämä siis siinä tapauksessa, että ei aio jatkaa vaeltamista.

Vinkki sinulle, jos haluat kutrit kuntoon. Samalla kadulla, kuin Albergue Compostela on neljä kampaamoa.  Albergue sijaitsee tavallisten ihmisten asuntoalueella, mutta sopivan kävelymatkan päässä katedraalista. Väljät oleskelutilat ja muutenkin toimiva. Hieman häiritsi hämäryys – ellei peräti pimeys – makuutiloissa.  Parasta lienee se, että voi vetäytyä katedraalin seudun peregrino-humusta halutessaan.

 

 

Alkuasetelma – lähes kuuden viikon ajan rinka ja hatut sun muut systeemit hiersivät takatukan yhdeksi mytyksi. Siihen eivät tepsineet kotikonstit.

Celman kampaaja oli myös tyytyväinen kun haaste oli ohi. Takku saatiin taltutettua. Auts, auts. Hammaslääkärissä puudutetaan, kampaajalla ei.

Miten meni kokonaisuudessaan – Portugalin camino

Miten tämä reissu meni näin nopeasti. Eihän siitä ole kuin hetki, kun panikoin Santaremissa, kun vaihdoimme kanssavaeltajaani. Siippa lähti kotiin (ja varmaan pitkään suuteli uudelleen avattua luottokorttiaan, kortti varastettiin Lissabonissa heti toisena päivänä) ja camino-kamu edellisiltä reissuilta jatkoi kanssani. Santaremissa ajattelin, että en selviä tästä. Jo siihen mennessä oli monenmoista vaikeutta koettu, lähinnä majoituksen löytymisessä.

Pääsiäinen sotki paljon alussa, lopussa 1.5. ajan juhlallisuudet. Espanjalaiset käyttävät kaikki tilaisuudet fiestaan. Paikalliset myös hyödyntävät neljän päivän vapaata vaeltamalla, mikä tietysti täyttää jo muutenkin vähäiset petipaikat.

Alkupäätä Lissabonista Porttoon voi suositella vain huippukuntoisille, 30-40 kilsaa päivässä veteleville, jos heillekään. Liikenteen seassa ei ole mukavaa, eikä edes turvallista käyskennellä. Tällä alkuosuudella koirat haukkuivat kun lähestyi kylää, koko kylän läpi kävelyn ajan ja vielä hyvän tovin sen jälkeen kun kylä oli jo ohitettu. Miten jaksoivatkaan. Ja miten jaksoivat kyläläiset kuulla moista mekkalaa. Jännä juttu Porton jälkeen koirien haukunta väheni, vain muutamia satunnaisia haukkujoita.

Portosta lähtien majapaikkoja löytyi helpommin. Niitä oli tiheämmässä. Tienlaitakävelykin vähentyi.

Ponte de Liman jälkeen alkaa jo olla mukavampaa reittiä. Espanjan puolella Tuissa vaeltajamäärä lisääntyi. Moni aloittaa sieltä, kun matkaa Santiagoon on reilut sata kilsaa eli pyhiinvaellustodistukseen tarvittava määrä.

Pontevedran jälkeen alkaa jo olla työlästä toivotella tuo peregrinokulttuuriin kuuluva kohteliaisuusfraasi ”Buen camino” kaikille poluilla kohtaaville.

Fatiman ja Santiagon reitit

Portugalin puolella kirkonkellot soittivat tasatunnein ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”. Sama soi myös Fatimassa sillä suurella aukiolla missä ihmiset konttasivat kohti pyhättöä. Portugalin reitillä Fatimaan matkaavat seuraavat sinisiä nuolia, Santiagoon keltaisia. Ne kulkevat samaa caminoa, mutta eri suuntiin. Fatima on portugalilaisten pyhiinvaelluskohde.

Kaiken kaikkiaan hyvin merkitty reitti aina Lissabonista Santiagoon asti. Alkumatkasta opasteet kiiltelivät uutuuttaan, joissain paikoin tolpista puuttuivat kyltit vielä. Niitä odotellessa joku oli merkinnyt käsipelillä suunnan.

Caminot erilaisia

Jos vertaa kävelemiäni reittejä – Ranskan, Pohjoisen (Norte) ja Portugalin – tämä Portugalin reitti on ottanut voimille eniten. Norte oli rankka sekin, mutta viehättävä, vaikkakin osin sielläkin joutui tallustelemaan liikenteen seassa. Ranskan reitti vaikuttaa lällärikamalta tämän kokemuksen jälkeen. Siellä olen kokenut suurimman vapauden tunteen. Reppu selkään ja menoksi. Matka taittui vailla majoitushuolia siihen saakka kun huvitti. On sielläkin toki kohtia, jossa täytyy ennakoida majojen sopivat välit.

Tunteet tällä Portugalin reitillä olivat loppumatkasta ristiriitaisia. Toisaalta en olisi halunnut vaelluksen loppuvan, toisaalta olisin halunnut. Alkumatkasta kaipasin ihmisiä, loppukilometreillä ihmismäärä lähes ahdisti.

Onnen hetkiä Portugalin caminolla

Pienistä asioista saa suuren ilon. Esimerkiksi kun jokin korvaamattomaksi (hankalaksi hankkia) luokiteltu esine häviää ja sitten löytyykin. Näitä onnenhetkiä voi järjestää itselleen niin monta kuin haluaa. Tavaroiden hävittäminen on superhelppoa. Pari päivää sitten luulin jättäneeni otsalamppuni edelliseen paikkaan. Yhtäkkiä rakas kaverini, jota ilman on hankalaa näissä yhteismajoituksissa ja uuden hankkiminen suurempi projekti kuin haluan ajatella, löytyi rinkan syövereistä.

Toisen kerran huomioliivini jäi baariin. Olin käyttänyt sitä istuinalustana, sillä muovituolit olivat tosi kylmä. Piti ehtiä junaan niin en voinut palata hakemaan.  Onneksi seuraavassa kaupungissa poliisit osasivat ohjastaa kiinalaisten kauppaan, josta sain uuden.

Alkumatkasta Carlos, majatalon omistaja teki meidät molemmat onnelliseksi. Sadepäivän iltana seitsemän maissa Albergue eteinen oli täyttynyt vettävaluvista vaeltajista. Majatalo sijaitsee yli kolmenkymmenen kilometrin päässä edellisestä, vailla muita vaihtoehtoja. Majatalo laajeni hetkessä sopivaksi kaikille. En tiedä mihin muut menivät, mutta me saimme huoneen hänen kotitalonsa ylimääräisistä huoneista. Carlos laajentaa majataloaan tulevia tarpeita varten. Vaeltajamäärät ovat kasvaneet viime vuosina, vaikka reitti ei ole valmis vastaanottamaan kovin paljoa lisää.

Tietenkin yksi onnenhetkistä on se, kun kaikkien päivän kommellusten jälkeen hymynaamainen tarjoilija ojentaa annoksesi pitkän päivän jälkeen. Lasissa odottaa punaviini.

Elämänhallintaa

Aika ajoin nettimainoksissa näkyvät elämänhallintataitojen kehittämiskurssit tuntuvat kaukaiselta caminolla. Täällä mitään ei voi hallita. Asiat vain tapahtuvat. Kaikki mitä tarvitset, matkaa selässä. Jos jotain ylipäätään tarvitsee hallita, niin rinkan sisältöä. Sekin tuntuu vaikealta aina alussa. Rinkan pakkaaminen, tasapaino löytyy kyllä ajan kanssa. Jos jotain hukkuu, voi lohduttautua ajatuksella, että se on painosta pois.

Muu hallinta tulee sitten siitä, mistä löytyy majapaikka. Ranskalainen reitti on Portugalin reittiin verrattuna lällärikamaa. Siellä löytyy helposti majapaikka, kun alkaa väsyttämään. Täällä Portugalin reitin Lissabonin päässä tuntuu olevan yli 30 kilometrin etäisyydet majatalojen välillä. Jos haluaa vähemmän, alkaa säätäminen ja etäisyyksien miettiminen. Kuukelit ja kännykät tietysti auttavat nykyvaeltajaa, ja majatalojen pitäjät.

Alussa mietin onko epäkohteliasta puhua portugalilaiselle espanjaa. Se kun tulee väkisin. Lopulta en enää miettinyt mitään sellaista. Kunhan sain jollain tavalla suunnat ja asiat selville.

Jossain vaiheessa alkoi usko palaamaan, että kaikki hoituu.

Kuvia tuli otettua paljon. Lisään niitä, samoin muutakin tietoa, kun ole ”ison tietsikan” äärellä.

Missä kaikki ovat – Santiago de Compostela – Portugalin caminon päätös

Toistamiseen sama ilmiö. Muut lähtevät, minä jään. Viipyilevää sorttia lienen. Camino-kamuni lensi eilen kotiin, minä jäin haahuilemaan tänne, kunnes tiedän mihin päin  suuntaan. Lentoni lähtöön on vielä viitisen päivää. Edellisen kerran tämä tuli eteen remonttireissulla vuonna 2013. Minulla oli sen verran enemmän aikaa, että kaikki kanssavaeltajat olivat ehtineet koteihinsa jo kauan ennen minua.

Caminoon hurahtaneiden kuvissa keskitytään katedraalin edessä camino-perheen kanssa hyvästelyihin.  Caminoon kuuluu löyhä yhteisöllisyys ja siksi on aivan eri asia olla maailman metropoleissa yksinään kuin Santiagossa.

Sydän onttona kiertelin katedraalin kulmilla josko näkyisi tuttuja. Satamäärin peregrinoja kuvaili toisiaan.  En tuntenut ketään. Toisaalta porukkaa oli niin valtavasti, että vaikka siellä joku tuttu olisi ollutkin, häntä ei olisi nähnyt.

Varsin yksinäistä oli Marian paikassa.  Sielläkään ei ollut muita, paitsi pariskunta joka tuli iltakymmeneltä.

Aamulla siirryin Albergue Compostelaan, jossa linkuttaa samiksia. Tosin en tunne heitäkään. Santiagossa porukka jakautuu niin moneen eri majapaikkaan, että kohtaaminen ilman somea on mahdotonta.

Iloinen yllätys kuitenkin odotti. Peter ja Christine saapuivat päivämatkan verran jäljessä Santigoon. Some hoiti yksinäisyyden. Meillä oli huippukiva ilta heidän ja minulle aiemmin tuntemattoman kanadalaispariskunnan kanssa.

 

Vasemmalta Peter, Christine, Tom ja Nancy.

 

Santiagon tunnelmia – Portugalin camino päättyy

Santiago ei ole entisensä. Reppuselkäinen peregrino-kansa velloo kujilla. Eräältä tarjoilijalta, joka silmät lasisina juoksi vaeltajien toivomuksia täyttämässä, kysyin asiakasmääristä.

”Tämä ei ole mitään. Heinäkuussa…elokuussa silloin vasta on väkeä”, tarjoilija sanoi ja viittoi tutun rahantuloa ilmaisevan eleen käsillään.

Eron huomaa kaikessa. Pysähtynyt katsekontakti, joka viestii sinun olevan universumin tärkein ihminen juuri sillä hetkellä, on Santiagossa vaihtunut seuraavaa asiakasta pälyileväksi katseeksi.

 

Ilmainen ateria

Vielä joitakin vuosia sitten Hostal Reyes de Catolicos tarjosi kymmenelle peregrinolle aamiaisen, lounaan ja illallisen. Näitä jonotettiin hotellin autotallin edessä, josta henkilökunta ohjasi keittiön viereiseen peregrino-huoneen. Nykyään tarjolla on aamiainen ja lounas hotellin kupeessa olevassa peregrino-ravintolassa. Voucherin saa päivän ensimmäiset compostela-jonottajat. Muutkin voivat syödä peregrino-ravintolassa reippaaseen 17 euron hintaan.

Varoitus Marioista

Aika harvoin olen matkoillani hyväksynyt kujilla majoitusta kaupittelevan henkilön tarjouksen. Nyt kuitenkin niin kävi. Kun olin matkalla albergueen Maria, mummoikäinen nainen pysäytti ja esitteli mainoksiaan lähellä Santiagon katedraalia.  Hänen hintansa oli liian korkea. Kerroin budjettini. Hän sanoi, että ”sinulle tällä hinnalla, jos olet kaksi yötä”. Väsytti. Solmimme siinä paikassa kummallisen sopimuksen, joka maksaessani kahden yön jälkeen laskua, muuttui melodraamaksi.

Lasku piti maksaa Marian hedelmäkaupassa. Kun menin maksamaan Maria oli vapaalla ja poika Ramon hoiteli Marian majoituspalveluja.

Täytyy vain ihailla espanjalaisten tunneskaalaa, vaikka ei se minullakaan vallan huono ole. Siinä käytiin läpi sääli, yrittäjän vaikeudet ”ainoa vapaapäivä kuukauteen, on tyttären juhlissa, haluatko että hän tulee taksilla selvittämään asian”, oletettu ylemmyydentunto  ”pidät meitä tyhminä”, itku lähellä (oli muuten mummollakin, ellei olisi alkanut kiinnostaa käyttäytymistieteiden kannalta), viha, raivo, syyllistäminen ”kaikki huoneet varattuja ja jouduimme käännyttämään pois asiakkaita, jotka olisivat maksaneet täyden hinnan”…

Puhelin kävi kuumana. Väillä minä, välillä Maria, välillä kuviteltu assistentti, jolla oli Marian ääni, keskustelimme (ei muuten olisi tarvinnut mitään linjaa välissä, ikkuna vaan auki siellä missä Maria ikinä olikaan, niin hänen äänensä olisi kuulunut Granadaan asti). Tilanne alkoi tuntua niin epäreilulta, että sanoin odottavani poliisia paikalle.

Vaikea sanoa, miten pääsimme lopputulemaan, että maksoin mitä oli alunperin sovittu. En jäänyt enää kolmanneksi yöksi. Ramonin kanssa löimme kättä päälle ja jopa innostuimme kuvaamaan kaupassa.

Väärinkäsityksellä lienee mahdollisuus tässäkin asiassa, mutta ainakin se oli valhe, että huoneet oli varattuja. Vain viereisessä huoneessa oli vieraita. Epäilen myös, että majoitustilat eivät olleet rekisteröityjä. Osoite oli eri kuin Marian esitteessä, huoneet olivat tavallisessa kerrostalossa, ilman mitään majoituskylttejä, ja ilmeisesti poliisin asiaan sekoittaminen sai Marian muuttamaan mielensä.

Taas kokemusta rikkaampana. Mitä opin? Kaikki tarjoukset kirjallisena. Ja jos olisin ollut väärässä tässä asiassa, niin toivottavasti Mariakin oppi olemaan huolellisempi tarjouksissaan. Hänellähän tässä tapauksessa on suurempi vastuu. Hän on yrittäjä, minä taas kuluttaja.

Kuva kadulle Marian majoituspaikasta.

Santiagon katedraalin sisäänkäynti on remontin vuoksi muutettu.

Aikainen lintu peregrino-menun syö. Nämä olivat jonossa jo 7.30 aikoihin ja saivat voucherit.

Myös maksaville vieraille löytyy tilaa.

Hostal Reyes Catolicos kuppessa on nykyään Perrgrino-ravintola.

Tässä voucherin saaneiden pöytä. Aikaa ruokailuun on kolme varttia. Klo 13 lounas. Pöytä käytössä 13.45 asti..

Tällaisen voucherin saa kymmenen päivän ensimmäisen compostela-todistuksen saanutta.

Santiagon katedraalissa kaikki kulkee kuten ennenkin remontista huolimatta. Oli jo 2013 remontissa kun kävin.

Peregrinot kohtaavat rappusilla ennen messua.