Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ruoka

Italia purkki kerrallaan – Muttia pöydässä

Tänään riensin ravintolaan aamutuimaan, kun kutsu kävi sokkomaistelemaan tomaatteja. Tyttären kanssa sokkomaisteltiin pari viikkoa sitten tuoreita närpiöläisiä kirsikkatomaatteja ja halpismerkin vastaavia. Kumpikin erotti närpiöläiset halpiksista.  Tällä kertaa kuitenkin Ravintola Ultimassa maisteltavat tomaatit tulivat Italiasta, purkkitavarana.

Maistelumerkki oli Mutti ja alue, josta tomaatit aloittavat matkansa kohti ruokapöytäämme, on Parma. Parma on tunnettu kinkustaan ja siitä kiusallisesta tosiasiasta, että aikoinaan Helsinki hävisi taiston Euroopan elintarviketurvallisuusviraston sijoituspaikasta juuri Parmalle.

Vaikka Italian ystävä olenkin ja paljon siellä aikaani viettänyt, en ole koskaan käynyt Parmassa. Mutta keittiömestari, ravintolayrittäjä Henri Alén on. Hän on aiemminkin kuvaillut meille  meille eri medioiden edustajille Muttin tomaattitilojen tuotanto-olosuhteista. Ruokahävikki, syntyi se sitten tuotantovaiheessa, ruokapöydässä tai säilytyksessä riipoo Mummoa. Siitä syystä on huojentavaa kuulla, että Muttilla asia tiedostetaan ja hävikin minimoimiseen on keksitty monia tapoja. Muttin hävikkivinkit 

Ravintoarvot kiinnostavat tietenkin eli paljonko säilyketomaattien arvot eroavat tuoreista. Muttin Pohjoismaiden brändivastaavan Emma Vuorenmaan mukaan esimerkiksi  lykopeeniä on enemmän säilyketomaateissa kuin tuoreissa. Se johtunee tiivistymisestä.

Henri Alén, Henkka osallistui kuukauden mittaiseen Muttihaasteeseen, jossa kokonaisen kuukauden ajan tuoreet tomaatit korvatiin Mutti-säilyketomaateilla. Talvi on hyvä aika kokeilla!

”Perheellä oli tomaattinen ruokavalio”, Henkka naureskeli ja totesi samaan syssyyn, että voisihan tätä vielä jatkaa.

Henkka loihti ravintolassaan näiden varsin arkisen näköisisten Mutti-purkkien sisällöstä makupaloja ja kertoi niiden valmistuksesta. Voi, miten yksinkertaiselta kaikki kuulostaa, kun sen osaa!

Jotain yhteistä Henkalla ja Mummolla keittiösaralla löytyy. Kumpikaan ei pidä tomaatin kannoista salaatissa tai muutenkaan lautasella.
”Tomaatin kanta lähes katoaa kun tomaatti saa kypsyä riittävän ennen poimimista”, Henkka kertoo. Haa! Siinä salaisuus.

 

Bloody Donne -drinkki heti aamusta. Tomaatista tietenkin. Jos haluaa alkoholillisen, baarimestarin mukaan vodka sopisi drikkiin. Ravintola Ultimalla on oma suosikki tähän tarkoitukseen.

 

Tallegio-juustoa ja Mutti-kompottia siemennäkkileivän päällä. Kyllä maistui. Macaronsit voi myös tehdä tomaateista. Jos siis osaa. Pöydässäni istui Koko Suomi leipoo -osallistuja, joka vakuutti ettei macaronsien tekeminen ole rakettitiedettä. ”Turhaan pelätään”, hän vakuutti.

 

Risotto-osuudessa maistelimme kahta täsmälleen samalla reseptillä tehtyä risottoa. Erona oli vain se, että tomaatit toisessa annoksessa olivat tuoreita, toisessa purkki-Mutteja. Äänestimme punaisilla ja keltaisilla palloilla. Punainen tietenkin Mutti, keltainen tuoretomaatti. Kun lähdin tilaisuudesta olin näkevinäni, että punaisessa putkenmallisessa äänestyslaarissa oli enemmän palloja.

Tomaattirisotton tekemistä kokeilemaan – Henri Alénin reseptillä

Saimme tietolehtiset ruokahävikistä ja Muttin Suomessa tekemän ruokahävikin tulokset sekä Henri Alénin Mutti-reseptejä. Risotto on haastanut minut monesti sekä Suomessa että Italiassa. Nyt aion kokeilla Henkan reseptillä risotton valmistamista. Ehkä voin joku päivä esitellä oman herkkuni rinta yhtä rottingilla kuin borgosesialainen tuttavani Mamma Silvana, jonka ruokapöydän vakioantia oli juuri risotto.

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén

2 shalotti-sipulia
2 kuorittua valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 purkki Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 rkl doppio centrato tomaattipyrettä
4 dl italialaista risottoriisiä (carnaroli- tai arborio lajiketta)
1 dl valkoviiniä
9 dl kasvislientä
2 dl raastettua parmesaanijuustoa
40 g kylmää voita paloina
suolaa ja mustapippuria

Kuullota hienonnettu valkosipuli öljyssä, ja lisää mukaan Mutti tomaattimurska ja kasvisliemi. Hauduta
tomaattilientä noin 15 minuuttia ja soseuta se sauvasekoittimella.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne kevyesti kattilassa tomaattipyreen kera ja lisää mukaan riisi. Ala
kypsentämään risottoa hämmentäen ja pikkuhiljaa tomaattilientä lisäten.

Kun risotto alkaa poreilemaan, kypsennä sitä 16-20 minuuttia. Kun kaikki liemi on käytetty ja riisi sopivan napakkaa mutta kypsää, poista se
lämmöltä ja sekoita mukaan voi ja parmesaanijuusto. Mausta risotto lopuksi suolalla, pippurilla ja leikatuilla basilikalla.

Voit tarjota risoton myös esimerkiksi talleggio-, tai mozzarellajuuston kera.

 

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén. /Ravintola Ultima, Helsinki. Kuva: Mutti

Puput päämme yläpuolella – Ravintola Ultima

Muttin esittelytilaisuuden järjestelyt teki Viestintätoimisto Rianno Communications Oy. Paikkana oli yksi Henkan  monista ravintoloista, Helsingin Etelärannassa sijaitseva Ravintola Ultima.

Maistelutilaisuudessa päämme päällä juoksi jono jäniksiä vaikka emme sitä heti huomanneetkaan. Henkka kertoi, että valaisimena toimiva, Ateljee Sotamaan suunnittelema taideteos on tehty tilaustyönä ravintola Ultimaa varten. Useampisatakiloinen ja pitkänhuiskea jänöjono saatiin vaivoin siirrettyä yläkerran saliin.

 

Maistelun lomassa ihmettelimme katossa olevaa rankoa. Se näytti selkärangalta, tuhatjalkaiselta, muovilta, kuka mitäkin siinä näki, kun katselimme sitä alhaalta päin.

 

Vasta kun tilaisuus oli ohi ja otin kuvaa salin takaosasta, hahmotin. Sehän on jono jäniksiä. /Ravintola Ultima, Helsinki

 

 

Ruokaa sveitsiläisten lehmäpaimenten malliin – Raclette

Nyt alkaa olla viimeiset hetket oikea-aikaiseen Raclette-juhlintaan, johon parhaimmillaan kuuluu rapsakka talvikeli ja pimenevä ilta.

Viime lauantaina ruokapöydän ääressä meitä oli yhdentoista negatiivisen ystävän joukko. Siitä olikin jo aikaa, kun viimeksi näin suurella porukalla kokoonnuimme. Koronatestit oli tehty ja käsidesi kiersi, niin kuin ajan henki vaatii.

Racletten kerrotaan olevan peräisin sveitsiläisten lehmäpaimenten tavasta lämmittää juusto avotulella ja raapaista juusto pannulta leivän päälle. Meidän juhlissa juustoa ei lämmitetä avotulella, vaan varta vasten Raclette-juhlia varten hankitulla sähköllä toimivalla raclettegrillillä. Leipää emme myöskään ole tähän mennessä tarjoilleet, vaan pieniä, kiinteitä perunoita raclettejuuston seuraksi.

Lisukkeina voi olla kuka mitäkin mielii.  Ehdottomia suosikkejani ovat suolakurkut ja tuoreet herkkusienet. Mustapippuri on must!

Raclettegrillissä on kaksi tasoa: ylätaso ja alempi taso, johon jokaiselle grillaajalle varatut pikkupannut lykätään.  Jotkut paistavat lihaa tai kasviksia grillin ylätasolla. Meille on yleensä riittänyt pikkupannuissa grillattu juusto, peruna ja kevennykset. Pekonia lataamme pannuun alimmaiseksi, koska ajattelemme juuston irtoavan paremmin. En ole varma onko niin, sillä juusto tuppaa joka tapauksessa juuttumaan pannuihin, erityisesti jos grillaa liian kauan.

Ja kyllä! Taas osoittautui, että 34 vuoden varrella hankittu raclettekokemus yhä pitää paikkansa. Finni paukahtaa otsaan jo silkasta ajatuksesta, mutta niin se vain on, että käsittämätön 200 gramman juustoannos per vieras pitää varata. Yleensä kaikki menee. Tätä on testattu vaikka minkälaisella porukalla ja ties kuinka monta kertaa.

Mummon muisteluja – Sveitsi

Raclette tuo tietenkin mieleen muistoja Sveitsistä, jossa olen nauttinut lumoavista alppimaisemista, hikoillut kylmää hikeä korihississä sen kivutessa heiluen kahden ja puolen kilometrin korkeuteen Säntis-vuorenhuipulle. Mummoa pidetään pelottomana, mutta kyllä niitä pelonaiheita Mummollakin on. En kuitenkaan suostu kuljettamaan pelkoja läpi elämän, vaan tartun taluttamiseen, oli sitten kyseessä korihissin huojuva kyyti tai patologian laitos. (siivosin nuoruudessa, mitä ihminen ei tekisi oppiakseen ruotsia😁)

Aikoinaan kun poikaystäväni, myöhemmin aviomieheni, esitteli sukulaistensa asuinsijoja Sveitsissä, jaksoin ällistellä sitä, että Appenzellissä naisilla ei ollut äänioikeutta. Ja nyt puhun ajasta hieman ennen vuotta 1990.

Näitä aineksia Raclette-juhliimme kuuluu

Raclettegrilli. Viime lauantain juhlissa oman 8-pannun grillin lisäksi lainassa oli kätevä 2-pannun grilli. Näillä kahdella laitteella saimme sopivan määrän pannuja kymmenen aikuisen ja yhden taaperon tarpeisiin. Raclettea voi tehdä myös ilman raclettegrilliä. Hankkii vain raclettejuustoa ja grillaa uunissa tai takassa.

Juhlat on helppo järjestää nyyttäreinä.  Mieleistensä juomien lisäksi jokainen voi tuoda muutaman säilykepurkin vaikkapa jäljempänä olevien lisukkeiden listalta. Hukkaruokaakaan ei synny, jos pitää huolen että kuuman grillin lähistölle nostetaan aineksia pikkuerissä.

Racletten perusainekset

– pekoni leikattuna parin sentin palasiksi
– raclettejuusto palasina, 150-200 g /ruokailija
– kuorineen keitetyt perunat, 3/ruokailija
– rouhittua mustapippuria

Lisukkeita racletteen

– pikkukurkkuja tai paloiteltuja suolakurkkuja
– katkarapuja
– oliiveja
– kaprista
– pikkuporkkanoita
– hillosipulia
– paprikasuikaleita
– prinssinakkeja
– lihapullia
– leipäjuustoa

– mitä tahansa hevi-kevennystä

Racletten kanssa nautittavat juomat

– haudutettua teetä
– punaviiniä, Mummon suosikki
– monet suosivat myös valkoviiniä

Alkon juomasuositukset 

 

Munakoisoa ei tarvitse itkettää – Vamos, Kreeta

Piskuinen Vamos on minulle entuudestaan tuttu kylä. Kävin siellä aiemmin jututtamassa Merja Tuominen-Gialitakia Taloustaito-lehden Oliiviöljyä tuliaisiksi -juttua varten.

Vierailusta on jo monta vuotta, mutta kuten silloinkin niin myös tällä kertaa  Merja kertoi innokkaasti oliiviöljyn tarinaa Fabrika Farmin terassilla. Ja aina oppii näissä ruoanvalmistusesittelyissä. Taas tuli esiin pari minulle uutta asiaa.

Munakoisoa ei tarvitse itkettää. Niin tehtiin aiemmin, mutta lajikkeet ovat muuttuneet, kuulemma näin on Suomessakin myytävien lajikkeiden kohdalla.

Toinen oppi. Kun tekee kesäkurpitsaan reikiä, se kypsyy nopeammin.

Illallista odotellessamme juttelimme niitä näitä. Mielenkiintoista miten kreetalainen ruokakulttuuri on muuttunut tai muuttumassa.

”Kreetan ruokakulttuuria pidetään terveellisenä. Niin olikin aiemmin, sillä Kreetan keittiössä käytettiin vähemmän viljaa ja perunaa. Lihaakin vain kerran viikossa, esimerkiksi viikonlopuksi teurastettiin kana, jonka perhe nautti. Juhlissa ruokapöytään valmistettiin lammas. Jälkiruokaa ei ollut, hedelmä vain”, Merja kertoi. ”Pääsiäinen oli vuoden kohokohta, suuri juhla. Joulu pienempi, mutta kesti pari viikkoa.”

Matkustaminen saarelle ja saarelta tuo uusia vaikutteita ja toiveita ruokatarjontaan. Pikkuhiljaa ne siirtyvät paikallisten ruokapöytiin. Näin käy kaikkialla, matkailu avartaa niin hyvässä kuin pahassa,  myös ruokapöydän antimia.

Vierailumme aikana lokakuun alkupäivinä oliivin marjat olivat pieniä. Ne odottivat sadetta. Kun kotiuduin Kreetalta, kuulin että sinne oli saatu vihdoin sadetta. Oliivipuut kiittävät varmaan.

Illallisen aikana kolmihenkinen orkesteri viihdytti meitä kirjoituskurssilaisia. Tanssiksi pantiin loppuillasta.

Lenan tanssiesitys tästä linkistä. Lola taputtaa taustalla. 

 

Fabrika Farmin yrittäjäpariskunta Lola ja Nikos. /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Aineksia vihannespataa varten. Munakoiso oli alun perin valkoinen, musta kehitettiin myöhemmin kaupallisiin tarkoituksiin. / Fabrika Farm, Kreeta

 

Lola pilkkoo aineksia ruokaan. Merja taustalla. /Fabrika Farm, Kreeta

 

Orkesteri: Kostas, kitara; Maria, laulu; Dimitris, haitari. /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Pitko napittaa kylään yhtäkkiä pöllähtäneitä lisävieraita.  /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Kreetalaisella oliiviöljyllä voi paistaa. Suomessa pullon kyljessä lukee usein kylmäpuristettua. Kylmäpuristus on menneen ajan, vanha menetelmä. Nykyään oliiviöljy kylmäerotetaan, Merja selventää. /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Vihannespata valmistumassa /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Seuraavaksi vihannespata jatkaa uuniin./Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Maittavan aterian lomassa paikalliset muusikot esiintyvät. /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Muusikot ja isäntäväki ruokatauolla /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

Miksi puiden rungot on maalattu valkoiseksi? Kaksi syytä ainakin. Ne näyttävät tien laidan ja suojaavat eläimiltä. /Fabrika Farm, Vamos, Kreeta

 

 

 

 

Juustot

Perspektiiviä ruokapöytään – Mummon jämäjuustokeitto

Matkustaminen on tuonut eteen monenlaista ruokaan liittyvää, ihan kirjaimellisestikin. Lautaselta on löytynyt aivoja, korvia, hyönteisiä ja mitä lie sellaista, josta ei tiedä ja on parempi olla kyselemättä. Myös aikamatkailu avartaa, tuo perspektiiviä ruokapöytään.

Lantuista luomulanttuihin

Varhaisimpiin ruokajuttuihini kuuluvat isovanhempieni kertomat sota-ajan lanttutarinat. Niistä on onneksi päästy ja lanttu on taas arvossaan.

Piakkoin sodan jälkeen alkoi ”lautanen tyhjäksi” – kausi. Ruokapula oli vielä tuoreessa muistissa, ainakin isovanhemmilla. Sitä nuoremmilla kaukaisen maanosan sisällisota – Biafran kriisi – siirtyi ruokapöytiin. Nigeriassa sodittiin vuosina 1967-1970. Tuolloin Suomessa televisiot yleistyivät ja sen myötä myös tieto maailman tapahtumista. Vanhemman väen näpäytys siitä miten etuoikeutettuja olemme ja television välittämä näkymä Biafran nälkäisistä sai, jos ei tyhjentämään lautasen, niin ainakin nurisemaan hiljempaa.

Lautasen tyhjentäminen unohtui kun alkoi matkailun seiväsmatkakausi possujuhlineen ja ruotsinlaivojen ”seisovat pöydät”, joiksi noutopöytiä aluksi kutsuttiin. Possujuhlakuvauksia on moni ainakin Mummon ikään ehtinyt kuulla ja kokea. Laivojen seisovasta pöydästä ruokaa kahmittiin lautaselle yli reunojen. Se oli maan – tai oikeastaan laivan – tapa. Hävikkiruosta ei puhunut kukaan. Possuille loput, ajateltiin. Tuolloin ei vielä kuitenkaan koeteltu lasin reunoja, sillä laivojen buffet-ravintoloihin olut- ja viinihana ilmaantuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Elokuvista tiedämme, että on ollut sellainenkin aika, jolloin oli hienoa näykkiä, jättää lautaselle. Tämä koski naisia.

Maailma muuttuu ja onneksi tiedostavampaan suuntaan. Kunnioitus ruokaa kohtaan on lisääntynyt. Onhan tietenkin hetkiä, jolloin hävikkiruoalle ei voi mitään. Lasten ruokahalua on vaikea ennustaa, niillä kun tuppaa menemään kurkku tukkoon ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Jotkut vanhemmat syövät lapsen lautasen tyhjäksi. Hyvä vai huono, vaikea sanoa, mutta kalorit saattavat siirtyä väärälle vyötärölle.

Ruoan roskiin heittämiselle on tullut vaihtoehtoja. Netistä löytyy reseptejä ruoanjämien hyödyntämiseen. Kaupan hyllystä bongataan nykyään täplätuotteita eli niitä parasta ennen päivämäärää lähestyviä alennuseriä keventämään ruokalaskua. Monenlaiset fixuruokapalvelut ja ravintolat hyödyntävät tuottajien ylijäämiä palveluissaan.

Lantustakin on tullut salonkikelpoinen, erityisesti luomulantusta.

Muun muassa Marttojen sivuilta löytyy vinkkejä ruoantähteiden käyttöön.

Voiko juustotarjottimen jämäjuustoja käyttää?

Juustoiltaa viettäessä juustoja ja keksejä pitää nykymeiningin mukaan olla sen seitsemään makuun ja koristeet vielä päälle. On selvää, ettei kaikkea tule syötyä. Se mikä jää, arveluttaa sillä juustojen täytyy makuuntua huoneenlämmössä tunti tai pari ennen nauttimista. Voiko jämäjuustoja enää käyttää, kun ilta on ohi?

Mummo otti selvää. Marttojen kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen vastasi:

”Kovat juustot eivät pilaannu heti lämpimässä, joten niitä voi käyttää myös juustotarjottimella tarjoilun jälkeen. Pehmeät juustot (sekä kovat juustot, jos niin haluaa) voi hyvin käyttää ruokiin, piiraisiin, juustokeittoon tai vaikka makaronilaatikkoon. Aistinvaraisesti on toki hyvä arvioida, että tuoksu ja maku ovat edelleen ennallaan. Juustot kannattaa myös nostaa heti syömisen jälkeen kylmään, etteivät jää
ikään kuin turhaan pöydälle lämpiämään.

Tuorejuustojen osalta kannattaa olla tarkempi, mutta jos juusto on pastöroitu ja pöydällä tarjolla pari tuntia, käyttäisin sen jäljelle jääneen taas johonkin kuumennettavaan ruokaan.”

Jämäjuustoista saa herkullisen keiton helposti

Näin teet Mummon jämäjuustokeiton

  • Ruskista kevyesti öljyssä yksi sipuli.
  • Lisää kattilaan sipulin seuraksi pari ruokalusikallista vehnäjauhoja.
  • Sekoita ja kaada joukkoon litra kasvislientä. Keitä viitisen minuuttia.
  • Lisää joukkoon ruokalusikallinen paprikajauhetta tai kourallinen tuoretta paprikaa pikkupaloina.
  • Raasta juustoja pari desiä ja lisää joukkoon.
  • Ennenvanhaan lisättiin myös kermaa ja voit lorauttaa kermaa jatkoksi, mikäli kolestroliarvot sallivat. (Nykyäänhän noita kolestrolitasoja kytätään kovastikin. Ennen vanhaan ihmiset ilmeisesti vain kuolla kupsahtivat kalkkeutuneiden verisuonen tuomiin vaivoihin.)
  • Terveysopin mukaan tulee aina olla jotain vihreää, siispä koristele keitto persiljalla.

Nami, nami!

Mummot ulos mökkikeittiöstä – grillivallankumous

Enpä ole tätäkään aikaisemmin ajatellut: miehet ovat grillien kunkkuja. Olen vaan tyytyväisenä nautiskellut grillipihdeillä eteeni nostettuja makupaloja. Milloin lohta, milloin vihanneksia, joskus makkaraakin. Koska en ole keittiöihmisiä, tiskaaminen on langennut kontolleni luontevasti niin kotioloissa kuin mökeilläkin.

Kaveriporukan kokoontuessa lomanviettoon mökille, joskus uskaltaudun tarjoamaan apuani keittiössä, mutta keittiöimmeisten intohimoinen suhtautuminen milloin mihinkin yksityiskohtaan saa minut jättämän pilkkomisen, paseeraamisen, blanseeramisen, paysannamisen muille.

Vuokramökeillä lisää haastaa se, ettei keittiövälineillä ole omia tuttuja paikkoja. Naisväki viettää pitkiä aikoja päät kaapissa välineitä haeskellessaan milloin eivät hikoile hellan ja tiskialtaan välissä. Miesväki kokoontuu grillin ympärille. Virvokkeiden voimin säädetään grillin lämpötilat, pihvien punerrusaste ja ihaillaan auringonsäteiden tanssia vaahteroissa. Tuttua, eikö.

Näinhän se usein on mennyt ainakin porukoissa, joissa olen pyörinyt. Kannattaisi kokeilla roolien vaihtamista aina välillä. Mummot tehkää grillivallankumous! Grillaaminen ulkoilmassa on hauskaa ja taatusti vähemmän hikistä kesätouhua kuin sisällä keittiössä.

Koska perheemme savustusmestari on siirtynyt taivaallisten grillien ääreen, olen päättänyt opetella kalan savustamisen taidon. Se kuului vielä viikko sitten ”asioita, joita en ole koskaan tehdyt” -listalle. Siellä odottelee tällä hetkellä vielä saaristo-olosuhteissa soutaminen, joka poistunee listalta tämän kesän aikana, mikäli korona suo.

Kutsuin tuttavapariskunnan savukalalounaalle taloyhtiömme yhteisgrillille. Sitä ennen hieman kuivaharjoittelua vävyn opeissa ja vaihe vaiheelta otetut kuvat kännykkään tukemaan tositoimia. Ei voi olla vaikeaa, sillä olihan seurannut toimitusta vuosikymmenten aikana vaikka kuinka monta kertaa.

Omatuntoni kolkutti ostaessani Norjan lohta, mutta tässä koronatilanteessa en ryhtynyt haeskelemaan muuta.

Lohen savustaminen. Näin se menee:

Lohen savustaminen

Kaasuletku auki / Lohen savustaminen

 

Lohen savustaminen

Ensin kipinää sitten vipstaakit oikeaan asentoon. /Lohen savustaminen

 

Lohen savustaminen - perunat

Uudet perunat kiehumaan. Hyvää lohen kanssa. / Lohen savustaminen

Lohen savustaminen

Tämän voi tehdä etukäteen jo valmiiksi. Pari desia leppapuruja pohjalle. / Lohen savustaminen

 

Lohen savustaminen

Muutama sokeripala väriä antamaan.  / Lohen savustaminen

Lohen savustaminen

Jotkut suolaavat jälkikäteen, jotkut samalla kun laittavat savustimeen, Mummo suolaa puolisen tuntia etukäteen karkealla merisuolalla. / Lohen savustaminen

 

Mutta, se penteleen kaasupullo! Tuttavapariskunnan kanssa kolmeen pirkkaan kääntelimme, mutta liitin ei kaiketi mennyt paikalleen. Tai emme tienneet oliko kaasuhana auki vai ei, sillä kirkkaassa päivänvalossa ei näe tuleeko kaasua. Perheen sisäinen puhelinpalvelu neuvoi tarkistamaan, onko pullossa kaasua. No miten. Nostamalla pulloa! Painaa enemmän, jos on kaasua. Enemmän kuin mikä?

Onneksi naapurin mies yritti hiipiä rantaan ja sain hänet kiinni. Mies hölskytteli kaasupulloa, käänteli vipstaakeja ja avot kohta pääsimme savustamaan.

Lohi oli kerrassaan herkullista. Juuri sellaista kuin sen pitääkin. Sopivasti savun makuista ja mehukasta. Väriä arvioidessani ehdin säikähtää kalan tummuutta, kunnes huomasin ottaa pois aurinkolasit.

Siinä ateriaa lopetellessamme toinen naapuri, mies hänkin tuli grillaamaan ja päätin selvittää itselleni vielä kertaalleen, miten kaasupullon liittimen saa helpoiten paikoilleen. Vatsa täynnä ja tyytyväisenä oppi toivottavasti menee perille ja pysyy muistissa seuraavaan kertaan.

”Helpommalla pääset, kun etsit tontilta jonkun miehen sytyttämään grillin”.

Miesten kukkoilua vai tahaton sammakko?Hyvä, että tuttavapariskunnan miespuolisella oli omanarvontunto kohdillaan, muutoin olisi tuosta kommentista  saattaneet pallit murentua.

Parsaostoksille Puolaan – residenssielämää Frankfurt an der Oderissa

Keski-Euroopassa parsa-aika lienee  meneillään. Normaalisti juhlia järjestettäisiin siellä sun täällä, mutta tässä ajassa kausiherkut ovat vajonneet näkymättömiin uutisvirrassa. Toki parsaa voi lautaselleen lisukkeeksi laittaa, mutta kyllä parsa vaatii juhlansa ja viininsä. Vuosi sitten satuin olemaan parsa-aikaan residenssissä Saksassa, vain sillan päässä Puolasta. Jo hyvissä ajoin sovimme kämppiksen kanssa, että pidämme residenssissä parsajuhlat. Kämppis tuntui olevan oikea parsa-asiantuntija. Nyt voin vain muistella kaiholla tuota aikaa.

Ote päiväkirjastani Frankfurt an der Oder/Slubice:

”Puolan puolella sillan kupeessa on myyty parsaa jo viikon ajan. Alkuviikosta myyjiä on tullut aina vain lisää. Tiistaina heidän myyntipöytänsä levittäytyivät jo katujen varsille. Nyt on parsa-aika parhaimmillaan. Juhlimme siis perjantaina.

Parsan kuuluu olla tuoretta, mielellään samana päivänä maasta kerättyä, kämppis tähdensi. Lupauduin hankkiutumaan parsaostoksille torstaina. Kämppis puolestaan lupasi hommata voit, viinit ja muut tykötarpeet.

Suuntasin siis torstaina Puolaan.

Parsapa päätti yllättää. Kun hamuilin katseellani alkuviikosta bongaamani parsakauppiaitten keskittymää, kauppiaat olivat kadonneet. Olin jo ehtinyt kävellä itseni tainnoksiin helteisessä Slubicessa, kuvannut Puolan puolelta käsin residenssiä ja rantamaisemia. Mieli teki takaisin kämpille. Hiki virtasi.

Paikalliset kohottelivat olkapäitään, kun kyselin mihin kauppiaat olivat kadonneet. Joku tiesi, että bazarissa parsaa pitäisi vielä olla. Bazar osoittautui sijaitsevan parin kilometrin päässä – alueella jolla olin juuri kamerani kanssa hyörinyt.

En oikein tiennyt minkälaista paikka minun tulisi etsiä. Miltä näyttää bazar. Onko se kivijalkakauppa, katettu itämainen basaari vai mikä. Lopulta löysin. Kyse oli katetusta torialueesta. Näin vastaavanlaisen kojuryhmittymän, kun tallustelin Jaakobintiellä jokunen päivä sitten. En vain osannut mieltää silloin peltiseinin suljettuja torikojuja ruokakaupoiksi. Olin aiemmin ihmetellyt Slubicen ruokakauppojen vähäisyyttä. Ainoastaan Netto ja Lidl näkyvät katukuvassa, nekin hieman syrjemmällä ydinkeskustasta. Paikalliset näyttävät ostavan kaiken bazar-alueelta. Ainakin tässä bazarissa, jossa tein parsaostoksia myydään kaikkea kampaamopalveluista kristalleihin.

Niin siinä käy, että yksi johtaa toiseen. Parsaa hakiessa tuli hiki. Hiestä tuli jano. En ollut varustatunut kuumuuteen. Aurinkorasvakin jäi kämpille. Pubi kun sattui kohdalle, niin kyllä olut maistui. Paikallinen happo tuli maksamaan velkaansa baarinpitäjälle (puhuivat saksaa, joten ymmärsin) ja hemmo olisi halunnut tarjota minulle oluen, siis jo toisen. Yksi johtaa toiseen, sen tiesin. Tässä tapauksessa happo olisi istunut seuraani. Nein Danke!

 

Frankfurt an der Order

Frankfurt an der Order / Särön Oder residessi on punainen rakennus kuvan oikeassa laidassa valkoisen takana. Näkymä Slubicesta Puolan puolelta.

 

Nostalgia-reissu / Vetyjä ja Atomeita – Lappeenranta

Tansseista ei palata puistojen kautta! Tuo ikiaikainen ja nuorena naisena mummoilta kuultu ohje nakutti päässäni, kun edellisen kerran vierailin Lappeenrannassa. Tansseista palasin – en puiston vaan hautausmaan poikki. Hotellini sijaitsi Sankarihautausmaan itäpuolella ja tanssipaikka länsipuolella. Lyhyin matka oli hautausmaan poikki.

”Niin täällä tehdään”, vakuuttivat hotellin vastaanottovirkailijat. Ja niin tekivätkin, sen huomasin, kun sipsuttelin tanssikenkäpussukka heilahdellen aamuyön tunteina takaisin hotellille. Hautausmaalla oli paljon kulkijoita.

Sankarihautausmaa, Lappeenranta, Finland

Kesähelteellä hautakukatkin janoavat vettä. Sankarihautausmaa, Lappeenranta, Finland

Tuosta tanssi-illasta on jo kulunut jokunen vuosi. Tällä nostalgiareissulla ei tanssittu, sillä yöpymispaikkamme Vanha Koulu Hostel sijaitsi lähes kahdenkymmenen kilometrin päässä, keskellä ei mitään. Sen sijaan Sankarihautausmaan läpi kävelimme, kuten muutkin. Se on jotenkin määräävässä asemassa Lappeenrannassa. Sitä ei voi ohittaa, sivuuttaa, olla huomaamatta.

Kesäaikaan Lappeenrannan keskusta näyttää siirtyvän Matkustajasataman seutuville, ainakin turistin näkökulmasta.  Kauppakatua pitkin kun pudottelee, onkin jo pian Matkustajasataman murkinakojujen äärellä.

Murkinaa masuun – Lappeenrannassa se on Atomi tai Vety

Lappeenrannassa pakollinen pikaruoka on Atomi tai sen tuhdimpi kaveri Vety. Näille tuunatuille lihapiirakoille on haettu jopa tavaramerkkisuojaa ja melkein saatukin se. Hakemuksen valitusaikana tavaramerkkisuojasta kuitenkin tehtiin valitus ja suoja vedettiin takaisin, mikä tietenkin harmittaa lappeenrantalaisia.

Miten Atomit ja Vetyt sitten päätyivät Lappeenrannan nakkareille – nakkareiksi näitä Street Food -kioskeja mummon nuoruudessa nimitettiin – siitä on monta tarinaa, toinen toistaan todempia tietenkin.

Munalla täytettyjä lihapiirakoita myytiin jo 1960-luvulla Lappeenrannan torilla. Atomipommit olivat tuona aikana yleinen puheenaihe Suomessa ja muuallakin. Erään tarinan mukaan Saimaan kanavavan peruskorjauksen aikaan kanavan autonkuljettajat alkoivat kutsua näitä piirakoita Atomeiksi. Myöhemmin muna-lihapiirakka sai seurakseen vielä kinkkua ja siitä syntyi Vety.

Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Vitosella vatsa täyteen. Vety tai Atomi. Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Vety kaikilla mausteilla. Se sisältää lihapiirakan, munan ja kinkun sekä mausteena sinapin, ketsupin, kurkkusalaatin, tuoreen sipulin ja Satama Sannin oman valkosipulisen majoneesin.. Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Missä kaikki ovat – Lappeenranta linnoituksen vallit

Lappeenrannan linnoituksen alueella vaellellessa ei voi kuin ihmetellä miten paljon tilaa meillä Suomessa on. Ei ruuhkaa missään, ei jonoja nähtävyyksiin vaikka on huippusesonki, heinäkuu.

Lappeenranta, Finland

Lappeenranta, Linnoitus

 

Lappeenranta, Finland

Lappeenrannan linnoituksen valleilla voi nautiskella eväitä ellei sitten sortunut matkustajasataman vetyihin ja atomeihin. Lappeenranta, Finland

 

Lappeenranta, Finland

Linnoituksen korkeuksia halkoo Kristiinankatu. Heinäkuussakin tilaa liikkua niin ettei edes suomalainen valita tungosta, kuten kuvasta näkyy. Lappeenranta, Finland

 

Lappeenranta, Finland

Kehruutyttö, Pertti Kuorttinen, 2017 Lappeenranta, Finland

Museoihin myydään yhteislippua. Kävinkin yhdessä, Lappeenrannan Taidemuseossa. Siellä on esillä Väinö Raution maalauksia vielä marraskuulle asti. Aika synkkiä ovat vaikka olivathan nuo synkkiä aikoja, nuo sodanjälkeiset vuodet. Muutamia värikkäämpiä teoksia löytyy näyttelyn loppupuolelta. Rautio syntyi Viipurissa 1894 ja kuoli Lappeenrannassa 1974.

 

 

Hiekkalinna – 16-vuotinen perinne Lappeenrannassa

Linnoitusniemen Hiekkalinna on rakennettu Lappeenrannssa jo 16. kerran. Teemat vaihtelevat. Tänä vuonna 370-vuotiaan Lappeenrannan historia näkyy hiekkaveistoksissa: tervanpolttoa, rakuunoita, keisareita.

Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Kolme tonnia hiekkaa muuntuu taideteoksiksi Lappeenrannassa. Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Ei mikään teatteri – vai onko? Hiekkalinna, Lappeenranta

Kapppelissa kuultua. Joku oli ilmeisesti sanonut noin kymmenvuotiaalle tytölle, että kyseessä olisi teatteri.
”Ei tää oo mikään teatteri”, tyttö sanoo.
”Kappeli,” vastaa isäksi ajattelemani mies ja hetken mietittyään. ”No, teatteri tavallaan”.
Niinhän se on, tarinoita kummassakin.

Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Linnoitusniemen Hiekkalinnan Kappeli, Lappeenranta, Finland

 

Outoa ja ihanaa Brysselissä

En ollut uskoa silmiäni, kun keskiviikkoaamuna astuin ulos Brysselin keskustan alueella hotelli Prestigestä. Hävityksen kauhistus odotti nurkan takana. Tässä muutamia kuvia siisteimmästä päästä.

Nämä eivät ole tanssireissuilta palanneiden kadulle hylkäämiä kenkiä vaan Brysselissä voidaan tiettyinä päivinä laittaa omat tarpeettomat tavarat kiertoon.

Brysselin keskustan alueella jätehuolto toimii näin. Pussit riviin tiettynä aamuna.

Jäteauton perässä tasapainoilevat roskakuskit keräävät jätepussit auton kyytiin. Kuljettajan ei tarvitse nousta autosta, sillä kerääjät ovat erikseen. Epäilen tämän olevan Suomessa, jos ei nyt aivan lainvastaista, niin monen ympäristöyhtiön työturvallisuussyistä kieltämää touhua. Bryssel-Belgia

Siinä olivat ne oudot – Seuraavaksi taidetta, jota Brysselissä riittää

Taidetta  löytyy kaikkialta, kun pitää silmänsä auki. Postasin erikseen metroasemista ja katukäytävistä.

Belgian kuninkaallisten taidemuseoiden, Musée Rouaux des Beaux Arts valtaviin kokoelmiin saa menemään aikaa niin kauan kuin sitä on käytettävissä, mutta René Magritte museo soveltuu pikaiseenkin ohjelmaan. Se on melko uusi, vuonna 2009 avattu. Oli kiva käydä vertailemassa museota René Magritten näyttelyyn Bio Rexissä, Helsingissä. (Jos haluat nähdä sen, pidä kiirettä)

René Magritte museo, Bryssel

René Magritte museon hissiaula, Bryssel

René Magritte museo, Bryssel

Omenat houkuttavat ostoksille René Magritte museon myymälään/ Bryssel

Tämä on minusta hauska taulu. Pidin siitä jo Helsingissä olevassa Bio Rexin näyttelyssä. Yleensä en pidä hedelmäasetelmatauluista, mutta tämä eroaa: koko taulun täyttämä omena.

Voi surku! Tämä herätti muiston! Olin noin sata vuotta sitten Malagan yliopistolla espanjan kurssilla. Siihen liittyi myös kulttuuriopintoja. Silmäni avautuivat härkätaisteluluennolla. Olin luullut että härän niskaan kiinnitetyt viuhkat olivat koristeita, jollain ihme tavalla paikallaan pysyviä. Luennolla minulle valkeni, että ne ovat terävin piikein kiinnitetty ja niiden tarkoitus on saada härkä raivostumaan. René Magritte museo, Bryssel

Simpukoita ja suu makeaksi

Edellisen kerran kun olin Brysselissä, olin raskaana. Olut ja merenelävät kuuluivat siihen aikaan raskaana olevilta kiellettyihin asioihin. Siispä katsoin vain kaihoisasti kun opiskelukaverit ryystivät olutta ja kauhoivat simpukkapannujen sisältöjä. Nyt otin vahingon takaisin. Söin kumpanakin iltana simpukoita, eri paikoissa.

Ensimmäisenä iltana söin simpukoita valkoviinissä ljublianalaisen kollegan kanssa Luxembourg-aukiolla olevassa ravintolassa, aivan Euroopan parlamentin ulkopuolella. Toisena iltana tapasin suomalaisen, yrittäjäpiireistä tutun pariskunnan ravintola La Rose Blanchessa, Grande-Place 11. Tällä kertaa valitsin simpukat kermalla tuhdinnetussa  valkoviinissä. Vaikea sanoa kumpi oli parempaa.

Lidija Petekin kanssa skoolattiin seminaaripäivän pääteeksi. Oluita Belgiassa on satamäärin, ehkä enemmänkin, tässä menee Tongerlo. Bryssel/Belgia

Ruokalistalla on myös hamppareita. , Bryssel

Kilo simpukoita on brysseliläinen vakioannos. Pienenpää ei heru.

 

Tapasin tuttujakin. Hannele ja Kari asuvat Brysselissä. Oli kiva jutella ”paikallisten kanssa” ja saada sisäpiiritietoa Brysselistä. Niin kuin senkin, että simpukoiden kanssa tulee aina belgialaisia perunoita, mikä ei heti tulisi mieleen. Leipäähän kuuluu olla! Miten muuten saisi sen ihanan simpukkaliemen suuhunsa. La Rose Blanche -ravintola Grande-Placella, Brysselin pääaukiolla.

Grande-Place -aukiolla on aina porukkaa. Se Brysselin tunnetuin aukio. Kannattaa käydä vaikka pimeänä sateisena iltana, sillä silloin siellä on aivan erityinen tunnelma ja värimaailma, kun kulta kimeltelee kosteana.

Belgialaisia vohveleita jälkiruoaksi, jos jaksaa.

Voiko omenavauvoja syödä? Övfergårds Ahvenanmaalta keksi miten

Tällaisia keksintöjä lisää! Ruokahävikistä puhutaan paljon, mutta tämä ei ehkä ole varsinaista ruokahävikkiä, sillä omenavauvat eivät ole ehtineet lautaselle asti. Ne kasvavat puussa ja hylätään puun alle tai jäteastioihin, jotta lajitoverit voisivat kasvaa pulleaposkisiksi yksilöiksi. Kyse on siis raakileharvennuksesta.

”Keskikesällä noukimme noin kolmasosan raakileista antamaan tilaa muiden kasvulle”, ahvenanmaalaisen Öfvergårdsin omenatilan yrittäjä Anna Alm kertoo.

”Aiemmin raakileet heitettiin pois, mutta pari vuotta sitten kokeilimme säilöä eri lajin raakileita omenaviinietikkaan. Itsekriittisinä melkein luovutimme, mutta testimaistajat ihastelivat tuotetta. Syksyllä 2017 tuote voitti Artesaaniruuan SM-kilpailussa parhaan innovaation palkinnon.”

Onneksi olkoon yrittäjät Anna ja Jan Alm ja Smakverkin innovaattorit.

 

Herkkuinnovaatio Ahvenanmaalta Anna Alm Öfvergårdsin omenatilalta esitteli Jaspi-omenaraakilepikkelsiä Matka2019 -messuilla.

 

Falafelia Malmössä

Aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin falafelin, tuon tuhdin pikaruoan, jota myytiin hotellin nurkan takana olevassa katukeittiössä, mutta hotellin respassa ei sitä tiedetty. Eipä falafelia mainittu toimittajan infopaketissakaan, vaikka siitä löytyi kiitettävä kokoelma ravintoloita, kahviloita ja ”fika” -paikkoja. ”Fika” on jotain niin ruotsalaista, että ihmettelen jos se ei tartu korviin jo ensimmäisenä Ruotsissa vierailupäivänä.  Ehkä sen voisi kääntää kahvitteluksi. Kahvia tai teetä ja jotain syötävää – pullaa tai suolapalaa – ilmestyi eteen kun ”fikattiin”.

Falafelista en olisi tiennyt ellen olisi jutellut paikallisten kanssa. Falafel on must Malmössä. Niin minulle vakuutettiin useammasta suusta. Se ei ole varsinaista ruotsalaista perinneruokaa, vaan maahanmuuttajien mukana tullut ruokalaji, jota löytyy niin katukeittiöstä kuin ravintoloistakin.

Kävinpä siis kokeilemassa. Katukeittiö löytyi puiston kupeesta Regementsgatanilta.

 

Malmö: Super Falafel -katukeittiössä valmistuu tuhti pitaleipä-falafel. Olemukseltaan falafelini muistutti jättiporilaista. Paahtoleivät oli vain korvattu pitaleivällä ja makkara kikherneistä ja muusta kasvisperäisestä valmistetuilla pyöryköillä. Minun falafelissani sujautettin pitaleivän väliin sipulia ja muuta lisuketta valintani mukaan.

 

Malmö: Super Falafel -katukeittiö. Pitaleipä-falafel käärittiin voipaperiin ja muovipussiin. Monet näyttivät vievän paketin mukanaan, sen sijaan että olisivat syöneet paikan päällä.

 

Malmö: Super Falafel -katukeittiön valikoimaa.

Taisin jossain Malmö-postauksessani mainita hinnoista sen, että olivat ällistyttävän edullisia. Esimerkiksi Burger Kingissä kokonainen kala-ateria maksoi 39 kruunua eli 3,80 euroa. Falafelini hinta oli 35 kruunua.

Lounaskin irtosi useimmissa paikoissa alle kympillä.