Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ravintola

Italia purkki kerrallaan – Muttia pöydässä

Tänään riensin ravintolaan aamutuimaan, kun kutsu kävi sokkomaistelemaan tomaatteja. Tyttären kanssa sokkomaisteltiin pari viikkoa sitten tuoreita närpiöläisiä kirsikkatomaatteja ja halpismerkin vastaavia. Kumpikin erotti närpiöläiset halpiksista.  Tällä kertaa kuitenkin Ravintola Ultimassa maisteltavat tomaatit tulivat Italiasta, purkkitavarana.

Maistelumerkki oli Mutti ja alue, josta tomaatit aloittavat matkansa kohti ruokapöytäämme, on Parma. Parma on tunnettu kinkustaan ja siitä kiusallisesta tosiasiasta, että aikoinaan Helsinki hävisi taiston Euroopan elintarviketurvallisuusviraston sijoituspaikasta juuri Parmalle.

Vaikka Italian ystävä olenkin ja paljon siellä aikaani viettänyt, en ole koskaan käynyt Parmassa. Mutta keittiömestari, ravintolayrittäjä Henri Alén on. Hän on aiemminkin kuvaillut meille  meille eri medioiden edustajille Muttin tomaattitilojen tuotanto-olosuhteista. Ruokahävikki, syntyi se sitten tuotantovaiheessa, ruokapöydässä tai säilytyksessä riipoo Mummoa. Siitä syystä on huojentavaa kuulla, että Muttilla asia tiedostetaan ja hävikin minimoimiseen on keksitty monia tapoja. Muttin hävikkivinkit 

Ravintoarvot kiinnostavat tietenkin eli paljonko säilyketomaattien arvot eroavat tuoreista. Muttin Pohjoismaiden brändivastaavan Emma Vuorenmaan mukaan esimerkiksi  lykopeeniä on enemmän säilyketomaateissa kuin tuoreissa. Se johtunee tiivistymisestä.

Henri Alén, Henkka osallistui kuukauden mittaiseen Muttihaasteeseen, jossa kokonaisen kuukauden ajan tuoreet tomaatit korvatiin Mutti-säilyketomaateilla. Talvi on hyvä aika kokeilla!

”Perheellä oli tomaattinen ruokavalio”, Henkka naureskeli ja totesi samaan syssyyn, että voisihan tätä vielä jatkaa.

Henkka loihti ravintolassaan näiden varsin arkisen näköisisten Mutti-purkkien sisällöstä makupaloja ja kertoi niiden valmistuksesta. Voi, miten yksinkertaiselta kaikki kuulostaa, kun sen osaa!

Jotain yhteistä Henkalla ja Mummolla keittiösaralla löytyy. Kumpikaan ei pidä tomaatin kannoista salaatissa tai muutenkaan lautasella.
”Tomaatin kanta lähes katoaa kun tomaatti saa kypsyä riittävän ennen poimimista”, Henkka kertoo. Haa! Siinä salaisuus.

 

Bloody Donne -drinkki heti aamusta. Tomaatista tietenkin. Jos haluaa alkoholillisen, baarimestarin mukaan vodka sopisi drikkiin. Ravintola Ultimalla on oma suosikki tähän tarkoitukseen.

 

Tallegio-juustoa ja Mutti-kompottia siemennäkkileivän päällä. Kyllä maistui. Macaronsit voi myös tehdä tomaateista. Jos siis osaa. Pöydässäni istui Koko Suomi leipoo -osallistuja, joka vakuutti ettei macaronsien tekeminen ole rakettitiedettä. ”Turhaan pelätään”, hän vakuutti.

 

Risotto-osuudessa maistelimme kahta täsmälleen samalla reseptillä tehtyä risottoa. Erona oli vain se, että tomaatit toisessa annoksessa olivat tuoreita, toisessa purkki-Mutteja. Äänestimme punaisilla ja keltaisilla palloilla. Punainen tietenkin Mutti, keltainen tuoretomaatti. Kun lähdin tilaisuudesta olin näkevinäni, että punaisessa putkenmallisessa äänestyslaarissa oli enemmän palloja.

Tomaattirisotton tekemistä kokeilemaan – Henri Alénin reseptillä

Saimme tietolehtiset ruokahävikistä ja Muttin Suomessa tekemän ruokahävikin tulokset sekä Henri Alénin Mutti-reseptejä. Risotto on haastanut minut monesti sekä Suomessa että Italiassa. Nyt aion kokeilla Henkan reseptillä risotton valmistamista. Ehkä voin joku päivä esitellä oman herkkuni rinta yhtä rottingilla kuin borgosesialainen tuttavani Mamma Silvana, jonka ruokapöydän vakioantia oli juuri risotto.

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén

2 shalotti-sipulia
2 kuorittua valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 purkki Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 rkl doppio centrato tomaattipyrettä
4 dl italialaista risottoriisiä (carnaroli- tai arborio lajiketta)
1 dl valkoviiniä
9 dl kasvislientä
2 dl raastettua parmesaanijuustoa
40 g kylmää voita paloina
suolaa ja mustapippuria

Kuullota hienonnettu valkosipuli öljyssä, ja lisää mukaan Mutti tomaattimurska ja kasvisliemi. Hauduta
tomaattilientä noin 15 minuuttia ja soseuta se sauvasekoittimella.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne kevyesti kattilassa tomaattipyreen kera ja lisää mukaan riisi. Ala
kypsentämään risottoa hämmentäen ja pikkuhiljaa tomaattilientä lisäten.

Kun risotto alkaa poreilemaan, kypsennä sitä 16-20 minuuttia. Kun kaikki liemi on käytetty ja riisi sopivan napakkaa mutta kypsää, poista se
lämmöltä ja sekoita mukaan voi ja parmesaanijuusto. Mausta risotto lopuksi suolalla, pippurilla ja leikatuilla basilikalla.

Voit tarjota risoton myös esimerkiksi talleggio-, tai mozzarellajuuston kera.

 

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén. /Ravintola Ultima, Helsinki. Kuva: Mutti

Puput päämme yläpuolella – Ravintola Ultima

Muttin esittelytilaisuuden järjestelyt teki Viestintätoimisto Rianno Communications Oy. Paikkana oli yksi Henkan  monista ravintoloista, Helsingin Etelärannassa sijaitseva Ravintola Ultima.

Maistelutilaisuudessa päämme päällä juoksi jono jäniksiä vaikka emme sitä heti huomanneetkaan. Henkka kertoi, että valaisimena toimiva, Ateljee Sotamaan suunnittelema taideteos on tehty tilaustyönä ravintola Ultimaa varten. Useampisatakiloinen ja pitkänhuiskea jänöjono saatiin vaivoin siirrettyä yläkerran saliin.

 

Maistelun lomassa ihmettelimme katossa olevaa rankoa. Se näytti selkärangalta, tuhatjalkaiselta, muovilta, kuka mitäkin siinä näki, kun katselimme sitä alhaalta päin.

 

Vasta kun tilaisuus oli ohi ja otin kuvaa salin takaosasta, hahmotin. Sehän on jono jäniksiä. /Ravintola Ultima, Helsinki

 

 

Puolukkahilloa poroon ja porsaaseen – ravintolaruokaa/Lappi

Ylläksen Ravintola Eväskorista jo kerroin aiemmassa postauksessa. Levillä lomaviikon aikana söimme ravintolaruokaa vain kerran,  vakiosuosikkimme  Ravintola NiliPoron poronkäristyksen.  Koronarajoitusten vuoksi ravintola sulkeutui niin aikaisin, että haimme poronkäristykset  noutoruokana.

NiliPoron poronkäristys on aina yhtä hyvää. Viime lomasta muistan kylläkin, kuinka suolaista poronkäristys oli.  Kokki ei ollut yhtä rakastunut tällä kertaa – tiedät varmaan tuon sanonnan suolainen ruoka, rakastunut kokki. Annos oli iso, siitä riitti vielä seuraavalle päivällekin.  Poronkäristykseen kuuluu maustekurkkujen lisäksi puolukkahilloa. Hyvä niin, siinä on Mummolle jälkiruoka. Saa suun makeaksi samalta lautaselta, mutta ei missään nimessä yhtä aikaa muusin ja poronlihan kanssa.

Kolarissa Ravintola Meän Paikassa yllätyin sen verran, että oikein tarjoilijalta piti kysellä annokseni syntyjä. Tilasin paneroidun porsaanleikkeen baijerilaiseen tapaan – Baijerilainen Schnitzel Paniert. Yllätys oli puolukkahillo. Sitruuna siinä toki oli myös, kuten Schnitzeleissä usein on. Tarjoilija kertoi, että puolukkahillon lisäämineen juontaa juurensa ravintolan omistajaperheen Baijerissa työskentelystä. Siellä kuulemma Schnitzeliin kuuluu puolukkahillo. Olen jotenkin mieltänyt puolukat pohjoisen marjoiksi.

Hyvää tuo baijerilainen Schnitzel Paniert  joka tapauksessa oli. Liha oli mureaa ja paistettu tuoreessa öljyssä. Sitä jäin ihmettelemään, kun tarjoilija puhui palmuöljystä. Olisiko kuorrutus juuri siksi niin mureaa. Palmuöljyä käytetään ruoanlaitossa – ei ehkä Suomessa niin yleisesti– sen hyvien paisto-ominaisuuksien vuoksi. Palmuöljyn tuotannosta on puhuttu paljon. Sen viljely vie tilaa trooppisilta sademetsiltä, ellei sitä tehdä vastuullisesti.

Pitsalistaa kannattaa katsella vaikkei pitsaa haluasi. Nimistä saisi ottaa oppia muutkin. Listalla on muun muassa Se Perus, Junantuoma, Valitte Itte. Hilpeyttä herättävää leikittelyä.

Ravintola Meän Paikka / Kolari, Lappi, Suomi

 

Pieni asiakas pyrkimässä sisään Ravintola Meän Paikkaan / Kolari, Lappi, Suomi

 

Monenlaista myytävää sisääntulossa. Ravintola Meän Paikka / Kolari, Lappi, Suomi

 

Ravintola Meän Paikka / Kolari, Lappi, Suomi

 

Kaikkea sopivasti lautasella – Kortteliravintola Kylä, Tapiola

Kerrassaan hurmaava yllätys  Kortteliravintola Kylä, joka sijaitsee Tapiontorilla, Espoon Tapiolassa. Ruokalista ei ollut laajanlainen, mutta sieltä löytyi helposti Mummon mieleiset herkut. Mikä parasta, juuri oikean kokoisina.

Syön mieluummin useita pikkuannoksia kuin yhden ison, samaa makua olevan annoksen. Siksi Kortteliravintola Kylän annokset miellyttivät. Pikkujouluseurueemme isompinälkäiset kyllä silmäilivät lautasiaan hämmästellen, kun totutusta huomattavasti pienemmät annokset saapuivat pöytään. Taisi joku vitsaillakin jatkoista snagarilla.

Jos olivat annoskoot pieniä, niin olivat hinnatkin. Esimerkiksi paistettu siika maksoi kolmetoista euroa – siis suunnilleen puolet siitä mihin olen tottunut, kun tilaan tavallisen kokoisen siian kukkarolleni sopivassa ravintolassa.

Reilulla kolmella kympillä syö vaikkapa tämän kokonaisuuden.

Liekitettyjä jättikatkarapuja -voita, chiliä, tomaattia, persiljaa ja talon leipää
Paistettua siikaa -uusia perunoita, paahdettua kurpitsaa ja porkkana-voikastiketta (avauskuvassa)
Lakritsa Créme Brûlèe -porkkanasorbettia

Kokeiltu on. Makuuni sopiva valinta. Jos nyt jostain pitäisi moittia, niin varmaan monelle nykyterveyssuositusten mukaan elävälle ehkä liikaa suolaa. Mutta en moiti, kala tarvitsee suolaa. Taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun en pyytänyt suolasirotinta.

Liekitettyjä jättikatkarapuja maukkaassa öljyssä. Kortteliravintola Kylä /Tapiola, Espoo, Suomi

 

Ah niin hyvä Lakritsa Créme Brûlèe ja päällä porkkanasorbettia/Tapiola, Espoo, Suomi

Jouluista touhua Haminassa

Haminan keskustan alueella on monta jouluista tapahtumaa. Kolmessa ehdimme pyörähtämään melkoisen hyytävänä iltapäivänä, viime keskiviikkona Visit Kotka-Haminan pressireissulla.  Glögi maistui ja lämmitti. 

Raatihuoneentorilla on myyntikojuja ja joulukaruselli. Joulukalenteri-ikkunoita, joista kerroin jo edellisessä postauksessa, voi käydä katselemassa lähikaduilla. 

Jouluseikkailuun Tanelinkulmassa – Hamina

Tanelinkulmassa Lumikuningatar johdattaa Jouluseikkailuun. Sisään pääsee ennakkovarauksella perhekunnittain – soveltuu siis hyvin tähän korona-aikaan. Jos vapaita aikoja jää, paikan päällä voi varata myös. Parikymmentä minuuttia kestävän seikkailun alussa unohdat olevasi se, joka olet, ja muutut tontuksi. Mummollehan tonttuilu on helppoa. Seuraavaksi heität huolet ja harmit tontun suureen saappaaseen, jonka jälkeen jatkat matkaa kevyin askelin läpi jouluisen maan.  

Kuparinpakottajaperheen joulu – Kauppiaantalomuseo, Hamina

Kauppiaantalomuseon ulkorakennukset ovat kiinni mutta museorakennuksessa on avoinna jouluinen Kuparisydän -näyttely.  Meitä näyttelyssä johdatteli kuparinpakottajan rouva Grönbergiksi sonnustautunut Taina Parikka,  joka on myös kirjoittanut Haminaan sijoittuvia dekkareita. Hän osaa kertoa monta mielenkiintoista tarinaa joulunvietosta ja muustakin. Paljastuipa sellainenkin asia, että Tainalla on valtava vaatehuone, taisi olla peräti useita vaatehuoneita. Wau! Olen niin kade! Omat kaappini ovat ahtaita. Pikkusen helpotti, kun kuulin miksi. Taina harrastaa vanhoja pukuja ja hänellä on niitä   paljon. Niin paljon, että hän ei itsekään tiedä lukumäärää.

”Lakkasin laskemasta neljänkymmenen hujakoilla ja siitä on jo aika monta vuotta.”

Ällistykseltäni en ymmärtänyt kysyä onko hän ommellut ne kaikki itse.  Jos niin, siinä tapauksessa kadeasteikko hieman madaltuu, sillä hänen sormenpäänsä täytyy olla sohjona neulanpistoista.

Muutakin jouluista touhua löytyy Haminafestivalsin sivuilta 

Huikopalaa ja lämmikettä Haminassa 

Glögin jo mainitsinkin mutta jos nälkä yllättää niin Haminan torin laidalla on ravintola Mon Ami. Pieninälkäistä Mummoa ilahdutti erityisesti kolme euroa maksavat pikkupalat, joista voi rakennella omanlaisensa makuelämyksen. 

Konditoria Huovilassa talttuu makean nälkä. Toki suolaista pikkupalaakin löytyy. Samoin Raati Cafe Kanelissa. 

Lisää alueen tarjonnasta Visit Hamina

Jouluinen Hamina. /Suomi

 

Lumihenkilö esittelee jouluiset ohjelmat / Hamina, Suomi

 

Tanelinkulman Jouluseikkailu alkaa Lumikuningattaren tapaamisella. /Hamina, Suomi

 

Mikä metsäneläin haluaisit olla. Valitse ja laita rusetti. Tämä on söpö…./Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

…mutta rusetin asetan siilin selkään. /Hamina, Suomi

 

Mummon tonttunimi on Kaneli. / Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

Huolinallet. Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

Sinne se meni, joululahjatoivomus. Nyt sitten pukkia odottamaan. Tämä pukki kertoi kollegalleni olevansa 99 vuotias ja viriili.

 

Kuparinpakottaja rouva Grönberg 1800-luvun puoliväin asussaan. Taina Parikka harrastaa vanhoja pukuja. /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Joulukuusia on pidetty milloin pöydällä, milloin katossa tai lattialla./Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Pumpulitukko näytteli aikoinaan lunta /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Taina Parikan dekkareita, joissa tapahtumapaikkana on Hamina. /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Lämmittelemässä Raati Cafe Kanelissa. Glögin kanssa maistuu pipari. Raatihuoneentori /Hamina, Suomi

 

Konditoria Huovila on toiminut vuodesta 1966. Käsintehtyä suklaata, Kruunuviinereitä, kakkuja moneen makuun. Hamina, Suomi

 

René Rahikka perusti Mon Ami -ravintolan kuusi vuotta sitten. Hän on asunut kuudessa eri maassa, Afrikassakin. Näistä on siirtynyt vaikutteita ravintolan tarjontaan. /Mon Ami, Hamina, Suomi

 

Mon Ami, Hamina, Suomi

 

Mon Amin minit tekivät vaikutuksen jo edellisellä kerralla kesälomamatkalla 2019. / Hamina, Suomi

 

 

Ravintolaelämää Kreetalla

Reilu viikko sitten kotiuduin Kreetalta, jossa harjoittelin koronapassin käyttöä.   Nyt olemme saman edessä täällä Suomessa. Kreetalla koronapassia piti vilauttaa milloin missäkin. Lentokoneeseen ei päässyt ilman, eikä monia Kreetan palveluja päässyt käyttämään ilman passia. Tai oikeammin koronatodistusta, sillä nimellä tuo lappunen tulostettuna tai kännykästä näytettävänä kulkee. Siis kyse on siitä todistuksesta, jonka voi tulostaa kanta.fi -palvelusta.

Kreetalla koronapassi ollut käytössä jo pitempään. Sisälle ravintolaan, jos mielit nautiskelemaan, koronatodistus tarvitaan. Ulkona terasseilla saa kyllä ruokailla ilman todistusta. Kaupoissa, museoissa ja muissa sisätiloissa käytetään maskia.

Yksinsyöjän haasteita ja iloja

Ensimmäisen viikon vietin Haniassa ja söin illallista yksinäni. Tämä on usein haaste, varsinkin silloin kun ravintola on täyttymässä, yksinsyöjä yritetään sijoittaa milloin mihinkin etäiseen nurkkaan. Vierailuni aikaan sesonki oli päättymässä Kreetalla, turistivirrat vähäisiä, ja vain kerran poistuin ravintolasta, kun emme päässeet yksimielisyyteen sopivasta pöydästä. Se tapahtui Haniassa, keskustan ravintolassa. Siellä oli helppo valita toinen ravintola, jossa pöydän sijaintikin miellytti.

Toisaalta ilojakin yksinsyömisessä on.

Kun vaapuin Samarian rotkovaelluksen jälkeen hotellini lähistöllä olevaan ravintolaan illalliselle, sain vaellushenkiseltä tarjoilijalta monia vinkkejä miten saan kivikasojen jäykistämät raajani takaisin toimintakuntoiseksi. Ja ennen kaikkea mitä seuraavalla vaelluksella (sillä hetkellä vannoin ettei seuraavaa tule) tulisi huomioida etteivät jalat joudu samaan tilaan. Tarjoilijan mukaan kiire ei saa olla. Jalkaan kunnon vaelluskengät.  Juomaksi parinkymmenen minuutin välein vettä, johon on lisätty sitruunaa, appelsiinia, hunajaa ja suolaa.

Yksin ollessaan tulee seuranneeksi mitä ympärillä tapahtuu. Siinä avautuu uudenlainen maailma. Ilonaihe sekin.

Nea Horan rantaravintoloissa, Hania

Tästä se alkaa. Koronatodistus jo ovella. Pöydässä käsidesi, vesi ja viini. /Kreeta, Hania, Nea Horan rantaravintolassa

Muista pestä kädet!

 

Ravintolan houkuttimena mustekalat. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Simpukoita valkoviinissä, Retsinaa ja leipää. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Mikrolimano ja sen naapuriravintola sijaitsevat laiturilla peräjälkeen. Viikko oli tuulinen, mutta viimeisenä iltana tyyntyi ja halusin syödä simpukka-aterian laiturilla. Olin menossa viereiseen ravintolaan, mutta jotain oli tapahtunut simpukkasaaliille, eikä heillä ei ollut tarjolla simpukoita.  Ruokalistalta vaihtoehtoista ruokalajia etsiessä Mikrolimanon tarjoilija nappasi minut.  /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Järkytys: sinapilla maustetut simpukat. Olin ajatellut tämän ravintolan kruunaavan viikon oleskelun Nea Horassa. Tilasin jopa lisäannoksen leipää, jotta saisin vangittua viimeiset kastiketipat liemestä. Jäi sekä liemi että leipä syömättä. Laskun tullessa hävetti hetkisen. Napisen ruoasta, joka maksaa 14,50 juomineen päivineen. Suomessa saisi hampurilaisen ja limun, ehkä. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola Mikrolimano

 

Hanian keskustassa ja Venetsialaisessa satamassa

Tämä ravintola Venetsialaisessa satamassa on profiloitunut ”no pressing” -ravintolaksi. Tarjoilija kertoi, että heillä ei ole sisäänheittäjää ja istua saa niin kauan kuin tahtoo. Ei siis tulos-ulos asennetta. En kokeillut, kunhan kysyin. Tarjoilijan mukaan kesä oli kiireinen ”too much work” mutta kohta hiljenee. /Kreeta, Hania

 

Välipala Hanian keskustassa. Pieni olut ja iso leipään upotettu kanafile palasina.

 

Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Perheravintola Agioklima Plataniaksen yläkylässä

Lomani kakkosviikolla Plataniaksessa sain seuraa kurssikavereistani. Heihin ja kreetalaiseen tapaan syödä pääsin tutustumaan heti aloituspäivän lounaalla Plataniaksen yläkylän kotoisassa Perheravintola Agioklimassa. Kippo toisensa jälkeen ilmestyi keittiöstä. Ruokaa oli valtavasti, enemmän kuin ahnekaan jaksaisi syödä. Tämän huomasin myöhemminkin, ravintolasta riippumatta ruokaa oli liikaa syötäväksi. Kulkukissoja ja koiria Kreetalla vaeltaa joka puolella ja niihin laitoin toivoni. Mieluummin eläimille kuin roskiin.

Agioklimasta tuli meidän kurssilaisten vakiopaikka, joka sai lempinimen Koiraravintola. Nimi tuli siitä, kun koira riehaantui tervetulolounaalla juoksentelemaan pöytien välissä. Perheen pojat ja miniä tarjoilivat, isä näytti häärivän maksupäätteen kanssa. Äiti Dimitra lepuutti välillä jalkojaan ravintolaan johtavien portaiden yläpäässä ja toivotti vieraat tervetulleeksi. Kaiken kaikkiaan tuossa tavernassa oli mukava vierailla. Erityisesti siksi, että raha päätyi paikallisisille, eikä maailman äärissä oleviin rahasampoihin. Kreetalla paikallisten suosiminen on onneksi aika helppoa, sillä saarella perheyrityksiä on paljon.

Ravintolat siirtyvät pian talviaikaan. Turistiruokalistat sovitettuine ruokineen häviävät ja tilalle tulevat paikalliset ruoat.  Silloin listalta ei tilata, vaan ruokailu alkaa keskustelulla siitä mitä keittiö sinä päivänä tarjoaa.

Kaksi mummoa samassa kuvassa. Vanha rouva Dimitra tervehtii asiakkaita ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Imam Baildi munakoisopaistos oli suosikkiruokani ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Yksityiskohtia, ravintola Agioklima. /Kreeta, Platanias

Ensin lasku ja yhdet vielä. Paikalliseen tapaan laskun kanssa tuodaan jälkiruoka ja rakipullo. Näin koristeellisia olivat rakipullot ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Lähikylien ravintoloita

Ruokailimme toki muuallakin. Goniesin luostariin suunnatun kirjoitusretken päätteeksi söimme Kolimbarin kylän ravintola Argentinassa. Kumma nimi, hyvät näkymät, ruokaakin tuli syötyä. Jotain kreetalaisten rehellisyydestä kertonee se, että seurueemme jäsenen lompakosta oli livahtanut kaksikymmentä euroa pöydän alle ja kun olimme jo taksissa, setelin löytänyt tarjoilija juoksi peräämme tuomaan rahan.

Kävelyetäisyydellä Plataniaksen yläkylästä olevassa Drakianan tarvernassa nautimme lounaan puutarhassa. Jotkut jäivät kirjoittamaan mutta Mummo palasi herraseurassa vuorten yli House Kastriin. Kyllä kannatti, vaikka ensin epäröin jaksaako ruoan jälkeen ”nuorison” perässä vuorilla juosta. Upeat maisemat!

Perinteisessä kiviuunissa ja keittiössä puuhellalla savipadoissa valmistettua ruokaa söimme Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä. Sinne kohdistui yksi kurssiretkistämme, jolloin ajelimme vuoristossa ylös alas. Ikkunasta vilahtelivat Zurva, Mesklan hedelmätarhat ja loppuhuipentumana Therisson rotko. Pöytävarauksemme oli unohtunut, mutta ei se mitään. Kreikkalaiseen tyyliin pöytiä järjesteltiin uudelleen ja pian viidentoista hengen alla oli tuolit ja pöydällä notkui herkut.

Kreetalla ravintolalasku on aina yllätys. Usein on vallalla käsitys, ettei kreikkalaiset tunne erikseen laskuttamista, siis sitä säntillistä tapaa, jota Suomessa käytetään jo pelkästään ravintolahintojen takia. Korkeita kun ovat, usein maksetaan kukin itse, vaikka seurueesta olisi kyse. Kyllä erikseen laskuttaminen Kreetallakin onnistuu, mutta laskutuksesta on sovittava jo siinä vaiheessa, kun tilataan. Toisaalta hiuksenhalkomistahan se on jos ravintolalasku moninaisine ruokineen ja runsaine juomineen maksaa alle kaksikymppiä. Siinä vaiheessa, kun laskun mukana tuleva yllätys – jälkiruoka ja rakipullo – ovat masussa, sentilleen jakaminen menettää merkityksensä.

Toinen uskomus: ravintolassa saa istua niin pitkään kuin mielii. Usein ruokailuvälineitä ei edes kerätä ennen kuin pyytää laskun. Mutta kyllä ainakin turistialueilla raja tulee vastaan, kun trattoria alkaa täyttyä.  Kokeilin. Ensin vetelivät pöytiä yhteen ja erikseen tarpeen mukaan. Kun pöydät alkoivat loppua, tarjoilija tuli keräämään lautasia ”Are you finished”?  Sitten tuli lasku pyytämättä. Oli selvää, että pöytäni tarvitaan.  Kassalle maksamaan. Nurkassa vessojen vieressä rahasti vanha mies. Suomessa kukaan niin iäkäs ei kyllä olisi vapissut maksupäätteen äärellä. Perheravintola tämäkin oli.

Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä

Kreetalainen kahvi

Kahvista opin jo ensimmäisellä viikolla Haniassa Hotelli Falassarnassa sen, että nescafeeta kun pyytää, saa suomalaista aamukahvia mukailevaa lientä. Laihaahan se on, ellei pyydä lisäannosta nescafeeta kuppiinsa. (Minulla on muuten vakiovarusteena pikakahvipuikkoja matkatavaroissani, lähinnä Viron reissuja varten.)  Kreetalainen kahvi muistuttaa turkkilaista kahvia ja soveltuu ruoan jälkeiseen nautiskeluun. Sitä tarjoillaan sokerin kanssa tai ilman. Amerikkalainen kahvi tarkoitti ainakin Falassarnassa sitä, että laittoivat kreetalaisen kahvin isompaan kuppiin ja hulauttivat kuumaa vettä päälle.

 

Yhdeksännessä taivaassa – Kreeta, Hanian Nea Horan rantaravintola

Aivan kuin ihminen olisi kohotettu yhdeksänteen taivaaseen vai kuinka monta niitä olikaan. Istuin pitkään illallisella Nea Horan rantatien varrella olevassa ravintolassa ja nautin meren läheisyydestä ja ihmisten katselusta. Yritän päästä pois aikatauluista, lomamoodiin.

Ravintolailta alkoi kuulustelulla.
”Oletteko saanut kaksi rokotetta”, tarjoilija kysyy.
Tavanomaisesti olisin tokaissut, hittoako se sulle kuuluu, mutta nyt ymmärrän tämän välttämättömyyden. Kreikan laki vaatii. Viimeksi minulta on kysytty papereita, kun olin kaukana mummoikäisestä, nyt piti kaivaa koronatodistus.

Tykkään murrosvaiheista. Olen aikaisin liikkeellä, niin näyttää olevan myös paikallinen ukkokööri ja erillään heistä istuva nainen, paikallinen hänkin. Punakat turistit lähtevät hotelliin valmistautumaan illalliselle, niin tein aiemmin minäkin, mutta nyt seuraan mielelläni muiden touhuja. Mahdanko olla tulossa vanhaksi? Kiinnostaa mitä tapahtuu normaalin ulkopuolella. Tällaisessa turistipaikassa normaalia olisi mennä siistiytymään. Nyt seuraan näitä ravinontolaan jääneitä paikallisia. Voi kun ymmärtäisi kreikkaa, niin tietäisi mitä miettivät. Miksi nainen ja ukot istuvat eri pöydissä, nainen vieläpä selkä ukkoihin päin. Jotain kyllä puhuvat toisilleen aina aika ajoin.

Rannalla, vesirajalla nainen bikineissä hakkaa miestä. He selvästi harjoittelevat nyrkkeilyä.

Söin ihanan kala-annoksen. Tarjoilija ei häiritse minua eikä muitakaan asiakkaita kyselemällä vaan odottaa merkkiä. Astiatkin korjataan pois vasta kun pyydän laskun. Mutta tätä en muistanutkaan enää. Laskun kanssa tulevat jälkkäri ja rakipullo, josta voi kaadella haluamansa määrän. Mikä olisi vastine suomalaisravintolassa?

Sitäkään en muistanut, että vielä jossain poltetaan tupakkaa.

Kreetalla näytetään ottavan vakavasti hygienia. Joka paikassa muistutuksia ja käsidesipulloja.  /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sitten vielä tämä jota suomalainen ei tahdo muistaa. Vessanpyttyyn ei saa heittää paperia. Ne laitetaan pytyn vieressä olevaan roskikseen. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Näkymä rantaravintolaan. Tuulisella ilmalla ei ehkä paras valinta. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Paikallisen venekerhon tiloja. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sympaattinen vene /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Hiljainen rantatie, iltanäkymä Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Rantaravintoloissa simpukoita on kahdenlaisia (ehkä enemmänkin) Steamed mussels on viinissä keitettyjä ja saganaki taas tomaattikastikkeessa, juustolla höystetty. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Clärchens Ballhaus – Berliini/ravintolat

Syödä täytyy, oli sitten reissussa tai kotona. Berliinissä olen syönyt ennenkin hyvin. Osaan jo tunnistaa ruokalistalta leberknödelit ja muut minulle mahdottomat veri- ja maksaruoat. Raavas mieskään ei jää nälkäiseksi Saksassa mutta Mummo toivoisi pienempiä annoksia. Jos olen kaverin kanssa liikkeellä, jaamme annokset.

Tällä reissulla Visit Berlin oli isäntänä varannut ravintolat ja sopinut pöytävarauksista. Ruoat valitsimme itse.

Ensimmäisen illan ravintola, Clärchens Ballhaus viehätti. Yli satavuotiaasta rakennuksesta tuli mieleen Havannan vanhan osan rapistunut kauneus.

Istuimme terassialueella lehtipuiden varjossa. Illan hämärtyessä värikkäät valot hohtivat tunnelmallisina ja  etäältä kuului puheen porinaa oman seurueemme äänten lomassa.

Kiertelimme myös sisätiloissa, joissa ei ollut sinä iltana ruokailjoita eikä kokousvieraita. Kakkoskerroksen kokoustilassa en voinut olla miettimättä moniko suomalaiskokoustaja olisi tuhissut homenuhaansa jo pelkästään seinien ulkonäön perusteella. Tiloihin on tulossa remontti lähiaikoina tai vuosina.

Clärchens Ballhausissa on huviteltu yli sadan vuoden ajan. Tanssi on aina ollut tärkeä osa huvittelua. Vaellessani sen koristeellisissa tiloissa pystyin elävästi kuvittelemaan, kuinka aikoinaan  berliiniläiset liihottelivat alakerran tanssisalin parketilla ja Berliinin kerma juhli yläkerran peilisalissa.

Nykyään Clärchens Ballhausissa järjestetään tanssikursseja. Korona on tosin sotkenut tanssitoimintaa.

Ruoka oli kyllä hyvää, mutta taas kerran olisin tarvinnut opastusta siihen, miten saisin maistella useampaa ruokalajia halkaisematta itseäni. Jo valtava alkupala, Flammkuchen mit geräuchertem Speck und Frühlingslauch lähes tainnutti. Siitä olisi riittänyt koko pöytäseurueelle.

Alun loistoaikoina vieraille varmaan ojennettiin Clärchens Ballhausissa seuralaisen menu, jossa ei ollut hintoja. Toimittajanurani aikana olen kyllä sellaiseen törmännyt, mutta en muistaakseni Euroopassa. Nykyään ravintoloiden ruokalistat hintoineen löytyvät netistä. Kiitos nykyavoimmuuden pystyin päättelemään , että Clärchens Ballhaus sopii myös omasta kukkarosta maksavalle.

Tunnelmakuvia Clärchens Ballhausista

 

Rapistuvaa kauneutta, Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Näkymä kakkoskerroksesta /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Sisääntulo /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Alakerran tanssisali. Pöydät vaan sivuun ja jalalla koreasti. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Vanhaa ja uutta naistenhuoneessa /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Yläkerran peilisalin valaisin /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Hyvä paikka kuvata peilisali. Kollega jo siellä heiluu kameroineen. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Peilisaliin istuin /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Mahtoi tuossa tuolissa istuessa tulla ruhtinaallinen olo. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Tuhti alkupalani. Vastapäisellä kollegalla Flammkuchen mit Tomaten, roten Zwiebeln und Rauke (vegaani). Minulla pekonia ja kevätsipulia. Kollegan mielestä minun oli parempi. Annoskateutta! Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Loviisan henki hakusessa

Koulussa hoettiin aikoinaan rimpsua ”Porvoo, Loviisa, Kotka, Hamina” samalla tavalla kuin ”hauki on kala”. Arvaat varmaan, että yksityiskohtia ei jäänyt mieleen. Langinkoskelle teimme luokkaretken, sen muistan. Myöhemmin olen kyllä matkustellut Itäisen Suomenlahden rannikkokaupungeissa, mutta Loviisa on jäänyt jotenkin varjoon.

Kaikista muista kaupungeista tulee jotain mieleen: Porvoosta väriliiturasia, jonka kannessa Porvoon kirkko; Kotkasta öljysatama, jolle kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen on antanut uudenlaisen kaupunkipuiston hengen; Haminakin on muuntautunut kielikuvaksi ”pää on kuin Haminan kaupunki” sen ympyräasemakaavan vuoksi; mutta Loviisa?

Loviisan Laivasillan alueella olevassa Cafe Saltbodanissa ravintoloitsija Timo Kühn esittelee mediaryhmällemme ravintolaa ja sen historiaa. Syystä tai toisesta minulle on muodostunut kuva, että näissä Itäisen Suomenlahden rannikkoreitin varrelle sijoittuvissa kaupungeissa tuli on riehunut lukuisia kertoja. Kirkkoja on palanut, asuntoja tuhoutunut ja kaupunkikaavoja pantu uusiksi tulipalon vuoksi ja mitä lie. Saattaahan olla, että kyse ei ole niin suurimittaista kuin mielikuvani, mutta en yllättynyt, kun Timo Kühn kertoi remontista, joka Cafe Saltbodanin tiloissa on tehty ja tullaan vielä tekemään parin vuoden takaisen tulipalon jälkeen. Miten palo alkoi, sitä ei tiedetä. Ravintola on nykyään käytössä ja aivan kelpo antimia saimme maistella.

Toki keskustelimme myös Loviisan alueen matkailusta ja markkinoinnista yleisemminkin. Kysymykseeni, mitä sellaista Loviisassa on, mitä ei olisi kolmessa muussa kouluaikaisen ritirampsun kaupungissa, Kühn vastasi hetken mietittyään: ”Täällä saa kävellä rauhassa, kukaan ei tule tyrkyttämään tavaroita.”

Mummo saa kyllä kävellä rauhassa melkein missä vaan, mutta erityisesti Suomessa. Mutta Kühn ymmärtääkseni viittasi kaupallisuuteen. Totesi vielä jotakin siihen suuntaan, että loviisalaiset eivät halua massoittain matkailijoita kaupunkiinsa, vaan maltillisesti, niin että kaikilla on viihtyisää.

Satuimme kaupunkiin Loviisan päivänä, jolloin kaupunki tarjoaa kansalaisille perinteiset munkkikahvit. Tapahtuman valmistelu oli meneillään torilla.

Mikä on se Loviisan vetovoima? Pikkuruinen viehättävä kaupunki, Loviisan Wanhat talot -tapahtuma, monia kauniita rakennuksia, puinen Seurahuone, torin laitoja reunustavat vinopäätyiset talot, joiden ovi osoittaa torille, mitä kaikkea sitä onkaan. Joku näistä tai ihan joku muu? Ehkä Timo Kühnin mainitsemat kaupunkilaiset? Loviisan kaupungin henki? Kuka keksii? Katso mitä kaikkea löytyy Loviisasta.

 

Cafe Saltbodan, suola-aitta, Loviisan Laivasillan alueella.

 

Merihenkistä koristelua tietenkin. Cafe Saltbodan, Loviisa.

 

Cafe Saltbodanin ravintoloitsija Timo Kühn havainnollistaa miltä Laivasilta ennen vanhaan näytti. Loviisa, Suomi

Hiiren jäljillä – Loviisan kaupungin museo

Voi kun Mummon nuoruudessa olisi houkuteltu lapsia museoon. Ei houkuteltu, museoon vaan joutui. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Loviisan kaupungin museossa piileksii hiiriä siellä sun täällä. Lapset ja lapsenmieliset mummot siitä ihastuvat.

 

Loviisassa on paljon keltaista, museorakennuskin. /Loviisan kaupungin museo

 

 

Loviisa on ollut kylpyläkaupunki.

Löytyi museohiiri. Lapset keräävät hiirihavaintoja  lappuun ja lähtiessä saa palkinnon. /Loviisan kaupunginmuseo

Sitten ihanasti narisevia rappusia myöten kohti muita Loviisan nähtävyyksiä. / Loviisan kaupunginmuseo

 

Asuntomessut on Loviisassa 2023.

Maanantai-ilta Kotkassa/Veistospromenadi + Pub Albert & Pub Eduard

Kesä houkutti tutustumaan yöhön valmistautuvaan Kotkaan. Helteisen maanantaipäivän päätteeksi tein pienen kävelylenkin ennen yöpuulle menoa.

Käväisin Sibeliuksen puistossa.

Ilmoituksia ja mainoksia Sibeliuksen puistossa / Kotka

 

 

Aika rauhallista Kotkan kaduilla maanantai-iltana.

 

Yksinäiseltä vaikuttaa tämä hauveli. Yksi monista Veistospromenadin teoksista. Koira / Sanna Karlsson-Sutisna /Kotka

 

Monikulttuurinen kulma: Lontoota ja Aasiaa ravintolamaailmassa ja muslimimaailman hulmuavia huiveja.

 

Veistospromenadilla Matti Peltokankaan Tarrautuminen /Kotka

 

Parin kilometrin matkalla näkee monia teoksia. Tämä on Kimmo Pyykön Matkalla /Kotka Veistospromenadi

 

Dedo Eazy räppää Pub Albert & Pub Eduardissa

Kilsat kun on kävelty, niin maistuu bisse. Siihen kutsui terassi.

Pub Albert & Pub Eduard/Kotka

Paikallista menoa edusti räppäriporukka Dedo Eazy, joka räppäsi hetken Mummon iloksi. Ja jatkoi sitten matkaansa studiolle. Heidän esityksensä löytyy Youtubesta Mummo matkabloggaa -kanavalta.

Olusen aikana porukkaa pistäytyi Pub Albert & Pub Eduardissa syömässä ja sammuttamassa janoaan. Terassi suljettiin klo 24 koska se sijaitsee asuinalueella.  On tää kanssa! Teininä koulussa matikan tunnilla heitettiin ulos, mummona terassilta sisään baariin. Näin Kotkassa. En jäänyt katsomaan minkälaisia räppäreitä vielä tulisi. Punkka kutsui.

 

Kun Pub Albert & Pub Eduardin terassilta asiakkaat häädettiin kello 24 sisätiloihin, lokit tarkastivat terassitilat. Josko jotain olisi jäänyt nokittavaksi. /Kotka

 

Kukahan tämänkin on taiteillut. Pub Albert & Pub Eduard/Kotka

 

Mummolla ei ollut nälkä, mutta jos maistuu, niin Sokos Hotel Seurahuoneen lähellä on tällainen yögrilli. Kuvan otin enimmäkseen siksi, että puolenyön jälkeen on +24 astetta.

 

 

 

Vielä pääsee laduille vaikka vappu häämöttää – Saariselkä

Plussaa säätiedotuksissa, mutta laduilla luistaa. Aloitin varovasti parfyymilatua kohti Laanilaa. Hajuvesilatu nimi tulee todennäköisesti siitä, kun aikoinaan Laanihovissa on järjestetty Lapin lomailijoille tuttuja monotansseja. Varmaan jotkut ovat tuikanneet dödöt kainaloon ja lähteneet hiihtäen tanssimaan, tiedä häntä. Matkahan ei ole pitkä, vain kolmisen kilometriä.

Huomaan, että nanogripit eivät pidä uudesta lumesta eivätkä pysähtelystä. Kun jäin kuvaamaan Laanilan latukahvion suksivalikoimaa, ehti paakut jo pohjiin.

 

Kahville vai viskille?

 

Hieman ennen Laanihovia piti tehdä päätös: kahville vai viskille.

 

Viskitie: Viskikahvi olisi houkuttanut mutta kun takaisinkin pitää hiihtää.

 

Monot olisi mutta monotansseista on vain kyltti jäljellä. Laanihovi, Saariselkä

 

Ei auta vaikka monot jalassa. Suljettu mikä suljettu. Laanihovi, Saariselkä

Savottakahvila – Laaninen, Saariselkä

Kahvihampaan kolotukseen ja hiihtolenkin tauottamiseen Savottakahvila, kolmen kilometrin päässä Saariselän latutaululta. Hämyiseksi sai pikaisen vierailun maskit ja silmälasit. Moni paikassa pysähtyi, jotkut tulivat autolla, toiset suksilla tai jalan.

Sukset seinälle ja kahville, Savottakahvila, Laaninen, Saariselkä

 

Pitäiskö ryhtyä kullankaivuuseen ja kaivuualueen valtaajaksi. Sääntöjä Savottakahvilan seinällä. Varmaan aika vanhoja, ainakin tiedotteen ripsureunoista päätellen. Savottakahvila, Laaninen

Ravintola Teerenpesä – Saariselkä

Mummo on kuulu siitä, että vaihtaa ravintolassa paikkaa muutaman kerran, ennen kuin kelpaa. Matkustan usein yksin ja monesti yksinäinen ravintolavieras sijoitetaan mitä kummallisimpiin koloihin. Suomessa sitä sattuu vähemmän, mutta monissa kulttuureissa joissa ravintolaan lähdetään porukalla, Mummo on pulassa.  Nyt korona-aikana tilanne on toisin päin, haluan vetäytyä nurkkiin, mikäli mahdollista. Mutta sellaisiin nurkkiin, joista näkee, että muitakin ihmisiä on.

Ravintolavalikoima tällä vappua ja  kesäksi sulkemista edeltävällä viikolla ei ole Saariselällä suuri. Teerenpesä on yksi harvoista avoinna olevista. Muikut ovat mieleeni ja siksi valinta oli helppo.  Punaviinivalikoima oli supistunut, varmaan samasta syystä kuin Anne¨s Gardenissakin. Ei kannata availla pulloja, kun sulkeminen on käsillä. Mummo on viinin suhteen joviaali, juon mitä tuodaan.

Ravintola Teerenpesän muikut. Kyllä mahtaa janottaa yöllä. Saariselkä