Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ravintola

Ravintolaelämää Kreetalla

Reilu viikko sitten kotiuduin Kreetalta, jossa harjoittelin koronapassin käyttöä.   Nyt olemme saman edessä täällä Suomessa. Kreetalla koronapassia piti vilauttaa milloin missäkin. Lentokoneeseen ei päässyt ilman, eikä monia Kreetan palveluja päässyt käyttämään ilman passia. Tai oikeammin koronatodistusta, sillä nimellä tuo lappunen tulostettuna tai kännykästä näytettävänä kulkee. Siis kyse on siitä todistuksesta, jonka voi tulostaa kanta.fi -palvelusta.

Kreetalla koronapassi ollut käytössä jo pitempään. Sisälle ravintolaan, jos mielit nautiskelemaan, koronatodistus tarvitaan. Ulkona terasseilla saa kyllä ruokailla ilman todistusta. Kaupoissa, museoissa ja muissa sisätiloissa käytetään maskia.

Yksinsyöjän haasteita ja iloja

Ensimmäisen viikon vietin Haniassa ja söin illallista yksinäni. Tämä on usein haaste, varsinkin silloin kun ravintola on täyttymässä, yksinsyöjä yritetään sijoittaa milloin mihinkin etäiseen nurkkaan. Vierailuni aikaan sesonki oli päättymässä Kreetalla, turistivirrat vähäisiä, ja vain kerran poistuin ravintolasta, kun emme päässeet yksimielisyyteen sopivasta pöydästä. Se tapahtui Haniassa, keskustan ravintolassa. Siellä oli helppo valita toinen ravintola, jossa pöydän sijaintikin miellytti.

Toisaalta ilojakin yksinsyömisessä on.

Kun vaapuin Samarian rotkovaelluksen jälkeen hotellini lähistöllä olevaan ravintolaan illalliselle, sain vaellushenkiseltä tarjoilijalta monia vinkkejä miten saan kivikasojen jäykistämät raajani takaisin toimintakuntoiseksi. Ja ennen kaikkea mitä seuraavalla vaelluksella (sillä hetkellä vannoin ettei seuraavaa tule) tulisi huomioida etteivät jalat joudu samaan tilaan. Tarjoilijan mukaan kiire ei saa olla. Jalkaan kunnon vaelluskengät.  Juomaksi parinkymmenen minuutin välein vettä, johon on lisätty sitruunaa, appelsiinia, hunajaa ja suolaa.

Yksin ollessaan tulee seuranneeksi mitä ympärillä tapahtuu. Siinä avautuu uudenlainen maailma. Ilonaihe sekin.

Nea Horan rantaravintoloissa, Hania

Tästä se alkaa. Koronatodistus jo ovella. Pöydässä käsidesi, vesi ja viini. /Kreeta, Hania, Nea Horan rantaravintolassa

Muista pestä kädet!

 

Ravintolan houkuttimena mustekalat. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Simpukoita valkoviinissä, Retsinaa ja leipää. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Mikrolimano ja sen naapuriravintola sijaitsevat laiturilla peräjälkeen. Viikko oli tuulinen, mutta viimeisenä iltana tyyntyi ja halusin syödä simpukka-aterian laiturilla. Olin menossa viereiseen ravintolaan, mutta jotain oli tapahtunut simpukkasaaliille, eikä heillä ei ollut tarjolla simpukoita.  Ruokalistalta vaihtoehtoista ruokalajia etsiessä Mikrolimanon tarjoilija nappasi minut.  /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Järkytys: sinapilla maustetut simpukat. Olin ajatellut tämän ravintolan kruunaavan viikon oleskelun Nea Horassa. Tilasin jopa lisäannoksen leipää, jotta saisin vangittua viimeiset kastiketipat liemestä. Jäi sekä liemi että leipä syömättä. Laskun tullessa hävetti hetkisen. Napisen ruoasta, joka maksaa 14,50 juomineen päivineen. Suomessa saisi hampurilaisen ja limun, ehkä. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola Mikrolimano

 

Hanian keskustassa ja Venetsialaisessa satamassa

Tämä ravintola Venetsialaisessa satamassa on profiloitunut ”no pressing” -ravintolaksi. Tarjoilija kertoi, että heillä ei ole sisäänheittäjää ja istua saa niin kauan kuin tahtoo. Ei siis tulos-ulos asennetta. En kokeillut, kunhan kysyin. Tarjoilijan mukaan kesä oli kiireinen ”too much work” mutta kohta hiljenee. /Kreeta, Hania

 

Välipala Hanian keskustassa. Pieni olut ja iso leipään upotettu kanafile palasina.

 

Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Perheravintola Agioklima Plataniaksen yläkylässä

Lomani kakkosviikolla Plataniaksessa sain seuraa kurssikavereistani. Heihin ja kreetalaiseen tapaan syödä pääsin tutustumaan heti aloituspäivän lounaalla Plataniaksen yläkylän kotoisassa Perheravintola Agioklimassa. Kippo toisensa jälkeen ilmestyi keittiöstä. Ruokaa oli valtavasti, enemmän kuin ahnekaan jaksaisi syödä. Tämän huomasin myöhemminkin, ravintolasta riippumatta ruokaa oli liikaa syötäväksi. Kulkukissoja ja koiria Kreetalla vaeltaa joka puolella ja niihin laitoin toivoni. Mieluummin eläimille kuin roskiin.

Agioklimasta tuli meidän kurssilaisten vakiopaikka, joka sai lempinimen Koiraravintola. Nimi tuli siitä, kun koira riehaantui tervetulolounaalla juoksentelemaan pöytien välissä. Perheen pojat ja miniä tarjoilivat, isä näytti häärivän maksupäätteen kanssa. Äiti Dimitra lepuutti välillä jalkojaan ravintolaan johtavien portaiden yläpäässä ja toivotti vieraat tervetulleeksi. Kaiken kaikkiaan tuossa tavernassa oli mukava vierailla. Erityisesti siksi, että raha päätyi paikallisisille, eikä maailman äärissä oleviin rahasampoihin. Kreetalla paikallisten suosiminen on onneksi aika helppoa, sillä saarella perheyrityksiä on paljon.

Ravintolat siirtyvät pian talviaikaan. Turistiruokalistat sovitettuine ruokineen häviävät ja tilalle tulevat paikalliset ruoat.  Silloin listalta ei tilata, vaan ruokailu alkaa keskustelulla siitä mitä keittiö sinä päivänä tarjoaa.

Kaksi mummoa samassa kuvassa. Vanha rouva Dimitra tervehtii asiakkaita ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Imam Baildi munakoisopaistos oli suosikkiruokani ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Yksityiskohtia, ravintola Agioklima. /Kreeta, Platanias

Ensin lasku ja yhdet vielä. Paikalliseen tapaan laskun kanssa tuodaan jälkiruoka ja rakipullo. Näin koristeellisia olivat rakipullot ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Lähikylien ravintoloita

Ruokailimme toki muuallakin. Goniesin luostariin suunnatun kirjoitusretken päätteeksi söimme Kolimbarin kylän ravintola Argentinassa. Kumma nimi, hyvät näkymät, ruokaakin tuli syötyä. Jotain kreetalaisten rehellisyydestä kertonee se, että seurueemme jäsenen lompakosta oli livahtanut kaksikymmentä euroa pöydän alle ja kun olimme jo taksissa, setelin löytänyt tarjoilija juoksi peräämme tuomaan rahan.

Kävelyetäisyydellä Plataniaksen yläkylästä olevassa Drakianan tarvernassa nautimme lounaan puutarhassa. Jotkut jäivät kirjoittamaan mutta Mummo palasi herraseurassa vuorten yli House Kastriin. Kyllä kannatti, vaikka ensin epäröin jaksaako ruoan jälkeen ”nuorison” perässä vuorilla juosta. Upeat maisemat!

Perinteisessä kiviuunissa ja keittiössä puuhellalla savipadoissa valmistettua ruokaa söimme Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä. Sinne kohdistui yksi kurssiretkistämme, jolloin ajelimme vuoristossa ylös alas. Ikkunasta vilahtelivat Zurva, Mesklan hedelmätarhat ja loppuhuipentumana Therisson rotko. Pöytävarauksemme oli unohtunut, mutta ei se mitään. Kreikkalaiseen tyyliin pöytiä järjesteltiin uudelleen ja pian viidentoista hengen alla oli tuolit ja pöydällä notkui herkut.

Kreetalla ravintolalasku on aina yllätys. Usein on vallalla käsitys, ettei kreikkalaiset tunne erikseen laskuttamista, siis sitä säntillistä tapaa, jota Suomessa käytetään jo pelkästään ravintolahintojen takia. Korkeita kun ovat, usein maksetaan kukin itse, vaikka seurueesta olisi kyse. Kyllä erikseen laskuttaminen Kreetallakin onnistuu, mutta laskutuksesta on sovittava jo siinä vaiheessa, kun tilataan. Toisaalta hiuksenhalkomistahan se on jos ravintolalasku moninaisine ruokineen ja runsaine juomineen maksaa alle kaksikymppiä. Siinä vaiheessa, kun laskun mukana tuleva yllätys – jälkiruoka ja rakipullo – ovat masussa, sentilleen jakaminen menettää merkityksensä.

Toinen uskomus: ravintolassa saa istua niin pitkään kuin mielii. Usein ruokailuvälineitä ei edes kerätä ennen kuin pyytää laskun. Mutta kyllä ainakin turistialueilla raja tulee vastaan, kun trattoria alkaa täyttyä.  Kokeilin. Ensin vetelivät pöytiä yhteen ja erikseen tarpeen mukaan. Kun pöydät alkoivat loppua, tarjoilija tuli keräämään lautasia ”Are you finished”?  Sitten tuli lasku pyytämättä. Oli selvää, että pöytäni tarvitaan.  Kassalle maksamaan. Nurkassa vessojen vieressä rahasti vanha mies. Suomessa kukaan niin iäkäs ei kyllä olisi vapissut maksupäätteen äärellä. Perheravintola tämäkin oli.

Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä

Kreetalainen kahvi

Kahvista opin jo ensimmäisellä viikolla Haniassa Hotelli Falassarnassa sen, että nescafeeta kun pyytää, saa suomalaista aamukahvia mukailevaa lientä. Laihaahan se on, ellei pyydä lisäannosta nescafeeta kuppiinsa. (Minulla on muuten vakiovarusteena pikakahvipuikkoja matkatavaroissani, lähinnä Viron reissuja varten.)  Kreetalainen kahvi muistuttaa turkkilaista kahvia ja soveltuu ruoan jälkeiseen nautiskeluun. Sitä tarjoillaan sokerin kanssa tai ilman. Amerikkalainen kahvi tarkoitti ainakin Falassarnassa sitä, että laittoivat kreetalaisen kahvin isompaan kuppiin ja hulauttivat kuumaa vettä päälle.

 

Yhdeksännessä taivaassa – Kreeta, Hanian Nea Horan rantaravintola

Aivan kuin ihminen olisi kohotettu yhdeksänteen taivaaseen vai kuinka monta niitä olikaan. Istuin pitkään illallisella Nea Horan rantatien varrella olevassa ravintolassa ja nautin meren läheisyydestä ja ihmisten katselusta. Yritän päästä pois aikatauluista, lomamoodiin.

Ravintolailta alkoi kuulustelulla.
”Oletteko saanut kaksi rokotetta”, tarjoilija kysyy.
Tavanomaisesti olisin tokaissut, hittoako se sulle kuuluu, mutta nyt ymmärrän tämän välttämättömyyden. Kreikan laki vaatii. Viimeksi minulta on kysytty papereita, kun olin kaukana mummoikäisestä, nyt piti kaivaa koronatodistus.

Tykkään murrosvaiheista. Olen aikaisin liikkeellä, niin näyttää olevan myös paikallinen ukkokööri ja erillään heistä istuva nainen, paikallinen hänkin. Punakat turistit lähtevät hotelliin valmistautumaan illalliselle, niin tein aiemmin minäkin, mutta nyt seuraan mielelläni muiden touhuja. Mahdanko olla tulossa vanhaksi? Kiinnostaa mitä tapahtuu normaalin ulkopuolella. Tällaisessa turistipaikassa normaalia olisi mennä siistiytymään. Nyt seuraan näitä ravinontolaan jääneitä paikallisia. Voi kun ymmärtäisi kreikkaa, niin tietäisi mitä miettivät. Miksi nainen ja ukot istuvat eri pöydissä, nainen vieläpä selkä ukkoihin päin. Jotain kyllä puhuvat toisilleen aina aika ajoin.

Rannalla, vesirajalla nainen bikineissä hakkaa miestä. He selvästi harjoittelevat nyrkkeilyä.

Söin ihanan kala-annoksen. Tarjoilija ei häiritse minua eikä muitakaan asiakkaita kyselemällä vaan odottaa merkkiä. Astiatkin korjataan pois vasta kun pyydän laskun. Mutta tätä en muistanutkaan enää. Laskun kanssa tulevat jälkkäri ja rakipullo, josta voi kaadella haluamansa määrän. Mikä olisi vastine suomalaisravintolassa?

Sitäkään en muistanut, että vielä jossain poltetaan tupakkaa.

Kreetalla näytetään ottavan vakavasti hygienia. Joka paikassa muistutuksia ja käsidesipulloja.  /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sitten vielä tämä jota suomalainen ei tahdo muistaa. Vessanpyttyyn ei saa heittää paperia. Ne laitetaan pytyn vieressä olevaan roskikseen. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Näkymä rantaravintolaan. Tuulisella ilmalla ei ehkä paras valinta. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Paikallisen venekerhon tiloja. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sympaattinen vene /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Hiljainen rantatie, iltanäkymä Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Rantaravintoloissa simpukoita on kahdenlaisia (ehkä enemmänkin) Steamed mussels on viinissä keitettyjä ja saganaki taas tomaattikastikkeessa, juustolla höystetty. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Clärchens Ballhaus – Berliini/ravintolat

Syödä täytyy, oli sitten reissussa tai kotona. Berliinissä olen syönyt ennenkin hyvin. Osaan jo tunnistaa ruokalistalta leberknödelit ja muut minulle mahdottomat veri- ja maksaruoat. Raavas mieskään ei jää nälkäiseksi Saksassa mutta Mummo toivoisi pienempiä annoksia. Jos olen kaverin kanssa liikkeellä, jaamme annokset.

Tällä reissulla Visit Berlin oli isäntänä varannut ravintolat ja sopinut pöytävarauksista. Ruoat valitsimme itse.

Ensimmäisen illan ravintola, Clärchens Ballhaus viehätti. Yli satavuotiaasta rakennuksesta tuli mieleen Havannan vanhan osan rapistunut kauneus.

Istuimme terassialueella lehtipuiden varjossa. Illan hämärtyessä värikkäät valot hohtivat tunnelmallisina ja  etäältä kuului puheen porinaa oman seurueemme äänten lomassa.

Kiertelimme myös sisätiloissa, joissa ei ollut sinä iltana ruokailjoita eikä kokousvieraita. Kakkoskerroksen kokoustilassa en voinut olla miettimättä moniko suomalaiskokoustaja olisi tuhissut homenuhaansa jo pelkästään seinien ulkonäön perusteella. Tiloihin on tulossa remontti lähiaikoina tai vuosina.

Clärchens Ballhausissa on huviteltu yli sadan vuoden ajan. Tanssi on aina ollut tärkeä osa huvittelua. Vaellessani sen koristeellisissa tiloissa pystyin elävästi kuvittelemaan, kuinka aikoinaan  berliiniläiset liihottelivat alakerran tanssisalin parketilla ja Berliinin kerma juhli yläkerran peilisalissa.

Nykyään Clärchens Ballhausissa järjestetään tanssikursseja. Korona on tosin sotkenut tanssitoimintaa.

Ruoka oli kyllä hyvää, mutta taas kerran olisin tarvinnut opastusta siihen, miten saisin maistella useampaa ruokalajia halkaisematta itseäni. Jo valtava alkupala, Flammkuchen mit geräuchertem Speck und Frühlingslauch lähes tainnutti. Siitä olisi riittänyt koko pöytäseurueelle.

Alun loistoaikoina vieraille varmaan ojennettiin Clärchens Ballhausissa seuralaisen menu, jossa ei ollut hintoja. Toimittajanurani aikana olen kyllä sellaiseen törmännyt, mutta en muistaakseni Euroopassa. Nykyään ravintoloiden ruokalistat hintoineen löytyvät netistä. Kiitos nykyavoimmuuden pystyin päättelemään , että Clärchens Ballhaus sopii myös omasta kukkarosta maksavalle.

Tunnelmakuvia Clärchens Ballhausista

 

Rapistuvaa kauneutta, Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Näkymä kakkoskerroksesta /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Sisääntulo /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Alakerran tanssisali. Pöydät vaan sivuun ja jalalla koreasti. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Vanhaa ja uutta naistenhuoneessa /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Yläkerran peilisalin valaisin /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Hyvä paikka kuvata peilisali. Kollega jo siellä heiluu kameroineen. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Peilisaliin istuin /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Mahtoi tuossa tuolissa istuessa tulla ruhtinaallinen olo. /Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

 

Tuhti alkupalani. Vastapäisellä kollegalla Flammkuchen mit Tomaten, roten Zwiebeln und Rauke (vegaani). Minulla pekonia ja kevätsipulia. Kollegan mielestä minun oli parempi. Annoskateutta! Ravintola Clärchens Ballhaus, Berliini, Saksa

Loviisan henki hakusessa

Koulussa hoettiin aikoinaan rimpsua ”Porvoo, Loviisa, Kotka, Hamina” samalla tavalla kuin ”hauki on kala”. Arvaat varmaan, että yksityiskohtia ei jäänyt mieleen. Langinkoskelle teimme luokkaretken, sen muistan. Myöhemmin olen kyllä matkustellut Itäisen Suomenlahden rannikkokaupungeissa, mutta Loviisa on jäänyt jotenkin varjoon.

Kaikista muista kaupungeista tulee jotain mieleen: Porvoosta väriliiturasia, jonka kannessa Porvoon kirkko; Kotkasta öljysatama, jolle kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen on antanut uudenlaisen kaupunkipuiston hengen; Haminakin on muuntautunut kielikuvaksi ”pää on kuin Haminan kaupunki” sen ympyräasemakaavan vuoksi; mutta Loviisa?

Loviisan Laivasillan alueella olevassa Cafe Saltbodanissa ravintoloitsija Timo Kühn esittelee mediaryhmällemme ravintolaa ja sen historiaa. Syystä tai toisesta minulle on muodostunut kuva, että näissä Itäisen Suomenlahden rannikkoreitin varrelle sijoittuvissa kaupungeissa tuli on riehunut lukuisia kertoja. Kirkkoja on palanut, asuntoja tuhoutunut ja kaupunkikaavoja pantu uusiksi tulipalon vuoksi ja mitä lie. Saattaahan olla, että kyse ei ole niin suurimittaista kuin mielikuvani, mutta en yllättynyt, kun Timo Kühn kertoi remontista, joka Cafe Saltbodanin tiloissa on tehty ja tullaan vielä tekemään parin vuoden takaisen tulipalon jälkeen. Miten palo alkoi, sitä ei tiedetä. Ravintola on nykyään käytössä ja aivan kelpo antimia saimme maistella.

Toki keskustelimme myös Loviisan alueen matkailusta ja markkinoinnista yleisemminkin. Kysymykseeni, mitä sellaista Loviisassa on, mitä ei olisi kolmessa muussa kouluaikaisen ritirampsun kaupungissa, Kühn vastasi hetken mietittyään: ”Täällä saa kävellä rauhassa, kukaan ei tule tyrkyttämään tavaroita.”

Mummo saa kyllä kävellä rauhassa melkein missä vaan, mutta erityisesti Suomessa. Mutta Kühn ymmärtääkseni viittasi kaupallisuuteen. Totesi vielä jotakin siihen suuntaan, että loviisalaiset eivät halua massoittain matkailijoita kaupunkiinsa, vaan maltillisesti, niin että kaikilla on viihtyisää.

Satuimme kaupunkiin Loviisan päivänä, jolloin kaupunki tarjoaa kansalaisille perinteiset munkkikahvit. Tapahtuman valmistelu oli meneillään torilla.

Mikä on se Loviisan vetovoima? Pikkuruinen viehättävä kaupunki, Loviisan Wanhat talot -tapahtuma, monia kauniita rakennuksia, puinen Seurahuone, torin laitoja reunustavat vinopäätyiset talot, joiden ovi osoittaa torille, mitä kaikkea sitä onkaan. Joku näistä tai ihan joku muu? Ehkä Timo Kühnin mainitsemat kaupunkilaiset? Loviisan kaupungin henki? Kuka keksii? Katso mitä kaikkea löytyy Loviisasta.

 

Cafe Saltbodan, suola-aitta, Loviisan Laivasillan alueella.

 

Merihenkistä koristelua tietenkin. Cafe Saltbodan, Loviisa.

 

Cafe Saltbodanin ravintoloitsija Timo Kühn havainnollistaa miltä Laivasilta ennen vanhaan näytti. Loviisa, Suomi

Hiiren jäljillä – Loviisan kaupungin museo

Voi kun Mummon nuoruudessa olisi houkuteltu lapsia museoon. Ei houkuteltu, museoon vaan joutui. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Loviisan kaupungin museossa piileksii hiiriä siellä sun täällä. Lapset ja lapsenmieliset mummot siitä ihastuvat.

 

Loviisassa on paljon keltaista, museorakennuskin. /Loviisan kaupungin museo

 

 

Loviisa on ollut kylpyläkaupunki.

Löytyi museohiiri. Lapset keräävät hiirihavaintoja  lappuun ja lähtiessä saa palkinnon. /Loviisan kaupunginmuseo

Sitten ihanasti narisevia rappusia myöten kohti muita Loviisan nähtävyyksiä. / Loviisan kaupunginmuseo

 

Asuntomessut on Loviisassa 2023.

Maanantai-ilta Kotkassa/Veistospromenadi + Pub Albert & Pub Eduard

Kesä houkutti tutustumaan yöhön valmistautuvaan Kotkaan. Helteisen maanantaipäivän päätteeksi tein pienen kävelylenkin ennen yöpuulle menoa.

Käväisin Sibeliuksen puistossa.

Ilmoituksia ja mainoksia Sibeliuksen puistossa / Kotka

 

 

Aika rauhallista Kotkan kaduilla maanantai-iltana.

 

Yksinäiseltä vaikuttaa tämä hauveli. Yksi monista Veistospromenadin teoksista. Koira / Sanna Karlsson-Sutisna /Kotka

 

Monikulttuurinen kulma: Lontoota ja Aasiaa ravintolamaailmassa ja muslimimaailman hulmuavia huiveja.

 

Veistospromenadilla Matti Peltokankaan Tarrautuminen /Kotka

 

Parin kilometrin matkalla näkee monia teoksia. Tämä on Kimmo Pyykön Matkalla /Kotka Veistospromenadi

 

Dedo Eazy räppää Pub Albert & Pub Eduardissa

Kilsat kun on kävelty, niin maistuu bisse. Siihen kutsui terassi.

Pub Albert & Pub Eduard/Kotka

Paikallista menoa edusti räppäriporukka Dedo Eazy, joka räppäsi hetken Mummon iloksi. Ja jatkoi sitten matkaansa studiolle. Heidän esityksensä löytyy Youtubesta Mummo matkabloggaa -kanavalta.

Olusen aikana porukkaa pistäytyi Pub Albert & Pub Eduardissa syömässä ja sammuttamassa janoaan. Terassi suljettiin klo 24 koska se sijaitsee asuinalueella.  On tää kanssa! Teininä koulussa matikan tunnilla heitettiin ulos, mummona terassilta sisään baariin. Näin Kotkassa. En jäänyt katsomaan minkälaisia räppäreitä vielä tulisi. Punkka kutsui.

 

Kun Pub Albert & Pub Eduardin terassilta asiakkaat häädettiin kello 24 sisätiloihin, lokit tarkastivat terassitilat. Josko jotain olisi jäänyt nokittavaksi. /Kotka

 

Kukahan tämänkin on taiteillut. Pub Albert & Pub Eduard/Kotka

 

Mummolla ei ollut nälkä, mutta jos maistuu, niin Sokos Hotel Seurahuoneen lähellä on tällainen yögrilli. Kuvan otin enimmäkseen siksi, että puolenyön jälkeen on +24 astetta.

 

 

 

Vielä pääsee laduille vaikka vappu häämöttää – Saariselkä

Plussaa säätiedotuksissa, mutta laduilla luistaa. Aloitin varovasti parfyymilatua kohti Laanilaa. Hajuvesilatu nimi tulee todennäköisesti siitä, kun aikoinaan Laanihovissa on järjestetty Lapin lomailijoille tuttuja monotansseja. Varmaan jotkut ovat tuikanneet dödöt kainaloon ja lähteneet hiihtäen tanssimaan, tiedä häntä. Matkahan ei ole pitkä, vain kolmisen kilometriä.

Huomaan, että nanogripit eivät pidä uudesta lumesta eivätkä pysähtelystä. Kun jäin kuvaamaan Laanilan latukahvion suksivalikoimaa, ehti paakut jo pohjiin.

 

Kahville vai viskille?

 

Hieman ennen Laanihovia piti tehdä päätös: kahville vai viskille.

 

Viskitie: Viskikahvi olisi houkuttanut mutta kun takaisinkin pitää hiihtää.

 

Monot olisi mutta monotansseista on vain kyltti jäljellä. Laanihovi, Saariselkä

 

Ei auta vaikka monot jalassa. Suljettu mikä suljettu. Laanihovi, Saariselkä

Savottakahvila – Laaninen, Saariselkä

Kahvihampaan kolotukseen ja hiihtolenkin tauottamiseen Savottakahvila, kolmen kilometrin päässä Saariselän latutaululta. Hämyiseksi sai pikaisen vierailun maskit ja silmälasit. Moni paikassa pysähtyi, jotkut tulivat autolla, toiset suksilla tai jalan.

Sukset seinälle ja kahville, Savottakahvila, Laaninen, Saariselkä

 

Pitäiskö ryhtyä kullankaivuuseen ja kaivuualueen valtaajaksi. Sääntöjä Savottakahvilan seinällä. Varmaan aika vanhoja, ainakin tiedotteen ripsureunoista päätellen. Savottakahvila, Laaninen

Ravintola Teerenpesä – Saariselkä

Mummo on kuulu siitä, että vaihtaa ravintolassa paikkaa muutaman kerran, ennen kuin kelpaa. Matkustan usein yksin ja monesti yksinäinen ravintolavieras sijoitetaan mitä kummallisimpiin koloihin. Suomessa sitä sattuu vähemmän, mutta monissa kulttuureissa joissa ravintolaan lähdetään porukalla, Mummo on pulassa.  Nyt korona-aikana tilanne on toisin päin, haluan vetäytyä nurkkiin, mikäli mahdollista. Mutta sellaisiin nurkkiin, joista näkee, että muitakin ihmisiä on.

Ravintolavalikoima tällä vappua ja  kesäksi sulkemista edeltävällä viikolla ei ole Saariselällä suuri. Teerenpesä on yksi harvoista avoinna olevista. Muikut ovat mieleeni ja siksi valinta oli helppo.  Punaviinivalikoima oli supistunut, varmaan samasta syystä kuin Anne¨s Gardenissakin. Ei kannata availla pulloja, kun sulkeminen on käsillä. Mummo on viinin suhteen joviaali, juon mitä tuodaan.

Ravintola Teerenpesän muikut. Kyllä mahtaa janottaa yöllä. Saariselkä

Auroran polulla ja illallisella – Saariselkä

Sunnuntaina pohjoistuuli riipoi yhä, kun lähdin laduille. Latujen lähtöpisteeseen palanneet, jo Kiilopäällä käyneet kuvailivat viimaista hiihtolenkkiään. Minä puolestani pääsin nanogripeilläni vain pienen matkan parfyymilatua (Laanilaan johtava kolmen ja puolen kilometrin latu). Suksenpohjat ottivat tiukan otteen kaikesta irtoavasta lumesta ja varastoivat sen menoa estäviksi paakuiksi suksieni pohjiin.
Tunturimaja suksisuojasta löysin kävelysauvat ja niillä lähdin Auroran lenkille ja vähän muuallekin.  Latukartasta näkee myös talvikävelyreitit. Auroran lenkille johtavalta polulta löytyi Luttojoen silta. Hieno paikka venytellä ja tutkiskella näkyisikö raakkuja, helmisimpukoita.

Saariselän talvikävelyreitit

 

Luttojoen sillalla voi venytellä ja kuunnella veden solinaa. Ja tietenkin pongata raakkuja.

Ravintolaan – Saariselkä

Kävely keskustan kaduilla paljasti sen, jota epäilinkin. Sesonki on ohi ja suuri osa ravintoloista on kiinni. Löysin kuitenkin yhden, lähes Tunturimajan nurkan takaa, Anne´s Gardenin ja pääsin kaivolle syömään.
Jotenkin viehättävää, kun yritin postata instaan, missä ravintolassa olen, niin silmiini ei osunut yhtään logoa, ei missään. Yleensähän niitä on kaikkialla servetistä vessanseinien opastetauluihin. Baaritiskin takana loisti kyllä Sol olutmainosvalo. Sisään tullessa olin niin innoissani, kun löysin avoinna olevan paikan, että en huomannut katsoa nimeä.
Kaivoinstallaatioon ruokatilaustani vastaanottamaan tullut tarjoilija ohitti sujuvasti lätinät ruoan ja viinin sinfonioista ja totesi ykskantaan, että meillä on vain tätä cabernet savignon viiniä, koska suljemme kohta  kesäksi.

Tarjoilua kaivolle. Anne`s Garden Saariselkä

Anne´s Garden on vielä auki keskiviikkoon asti. Tarjoilja muisteli, että Teerenpesä ja Rakka olisivat auki vappuun asti.
Lyhyeen tekstiin mahtuu monta ”löysin” ilmaisua 🙂 Aika paljon löytynyt tänään.

Pistäydyin Pietarissa – ravintoloita

Ruoasta ehdinkin jo marista ensimmäisessä Pietari-postauksessa. Pettymys aiheutui siitä, että tutustumismatkallamme yhtä ravintolaa lukuun ottamatta kaikki olivat saman ketjun ravintoloita. Vähän kuin suomalaiseen ravintolakulttuuriin tutustuvaa kansainvälistä mediaryhmää olisi juoksutettu S-ketjun ravintolasta toiseen. Kyllä, juoksutettu on oikea sana. Kiire oli ravintolaan, ravintolassa ja ravintolasta pois. Tätä olin uumoillut jo, kun saimme matkaohjelman. Siis sen, jossa oli mainittu vain  lounas tai illallinen ”in  a premium class restaurant”.

Ruokailuun oli sekä lounailla että illallisilla varattu tunti. Näinköhän vaan, mietin kun sain matkaohjelman. Tavanturistille varmaan tuo ”premiun class” -maininta olisi riittänyt, mutta ei toimittajalle. Jos tunnissa täytyy ehtiä havainnoimaan, kyselemään, tekemään muistiinpanoja, ottamaan kuvia ja vielä syömäänkin, niin homma ei toimi. Jonkin verran nopeuttaa, jos pääsee tutustumaan sekä ravintolaan että ruokatarjontaan etukäteen. No onneksi en ollut ruokajuttua tekemässä, sillä ravintolatkin selvisivät vasta kun olimme menossa ravintolaan – nimikyltistä. Ruokalajeista ei välitetty puhua ensinkään.

Kauppakeskukseen syömään – Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa

Ensimmäiseen ravintolaan lampsiessamme ihmettelin että suuntasimme ostariin. No okay, lounas ja varmaan siksi. Sitä paitsi ostariruokailu on maailman tapa nykyään. Ostareissa ei tehdä vain ostoksia, siellä viihdytään: syödään, juodaan, jumpataan, käydään lekurissa. Miksei siis myös Pietarissa.

Steak by Steak 

Steak By Steak ravintola, Pietari,

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Modernia sen olla pitää. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Mielessäni häämöttävät paikalliset herkut vaihtuivat italialaistyyppisiin antipastoihin ja pitsoihin. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Vintage ravintola Chateau Vintage

Seuraava ohjelman mukainen ”premium class restaurant” oli nimeltään Chateau Vintage. Illallisaikaan ravintola huokui tyhjyyttä, ja meidät sullottiin yhteen nurkkaan. Seurueessamme oli muutamia tupakoitsijoita (yllättävän monta, hyi sanoo Mummo), jotka olivat pulassa nostattaessaan suurimman osan porukasta, kun lähtevät tuskaansa lievittämään. Huomasin kyllä myöhemmin, että Pietarissa käymissämme ravintoloissa oli tapana istua ahtaasti. Suomalaisellehan tämä on vaikea asia ja vielä vaikeammaksi sen tekee jos työskentelee samalla. Kamerat, muistiinpanovälineet yms yms pitäisi sijoittaa käden ulottuville. Ilmeisesti venäläinen yhteisöllisyys ilmenee myös tilankäytössä.

Toinen mikä toistui ravintolasta toiseen oli valtava tv-ruutu, joka kiinnitti väkisin huomion mikäli sattui istumaan töllöön päin. Tässä Chateau Vintage -ravintolassa ruutu suolsi viimeisen päälle stailattuja kuvia ruoka-annoksista.

Alkupalat (zakuski)  olivat ookoo, keitto maistui, kana-annos…no joo, kuivaa mutta onneksi sai kostutettua kastikkeella. Pureskelua tahditti tv-ruudun videomainos. Lehtevä kakku ei mennyt kurkusta alas. Mutta tee oli järkytys: pitkän ja maineikkaan teekulttuurin maassa minulle tuotiin pussiteetä. Yksilöpakattua, samaa tuotemerkkiä mitä saan lähicittarista.

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Tuopinmuotoinen narikkalappu. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Alkupalalautanen. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Mamalygan megasuuret ruokalistat

Ravintola Mamalygassa meitä odottivat megasuuret ruokalistat, muttei henkilökunta. Jokin sekaannus, joka tietysti myöhästytti seuraavaan paikkaan menoa. Listoilta valitsimme mieleisiä ruokalajeja kunnes sekaannus selvisi ja henkilökuntakin ilmaantui kertomaan, että meille oli tilattu ruuat jo etukäteen. Komento takaisin. Valitut ruokalajit vaihtuivat kaikille yhteiseen menuun.

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kyllä nyt näkee. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Hintatasoa. Yksi euro on noin 70 ruplaa /  Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Töllö on ravintolan pakollinen varuste varmaankin. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kahden sukupuolen vessa. Jonossa voi opiskella rypälelajeja. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Taulu kertoo mitä viinaa mihinkin vaivaan ja kuinka paljon. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Pikkuleivät pakattiin mukaan kun emme ehtineet syömään jälkiruokaa. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin

Tämä ravintola osasi asiansa. Ruoat ja juomat esiteltiin tervetulotoivosten kera sekä suullisesti että kirjallisesti. Kalallakin oli kotilätäkkö, Laatokka.  Tarjoilija kertoi myös tapakulttuurista, mitä syödään minkäkin kanssa.

Yllätys odotti ruokailun sopivassa vaiheessa. Muusikot kiertelivät ravintolassa tanssijoineen.  Lähimpänä istuvat pääsivät myös tanssinpyörteisiin mukaan.

Tämä Petrov-Vodkin oli se ainoa ravintola jossa en nähnyt Ginza Project -logoa

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Tervetuliaiskortissa esiteltiin ruokalajit ja juomat. Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kotitekoista vodkaa Nikolai II maun mukaisten pikkupalojen painikkeena. Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Laatokasta kalastettua. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Paikallista pullonkierrätystä. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kala-annos. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Isoäidin rommiyllätys. Reippaasti oli lorautettu. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Viihdyttäjät tauolla. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Koristeellinen Katyusha

Tämäntyyppinen venäläinen ravintola varmaan vetää turisteja.  Kiire kun oli, niin jäi vähän vajavaiseksi ruokalajeista kysyminen tässäkin ravintolassa.

Ekaterinalta kysyin kuvan alkuruoasta myöhemmin. Kasa lautasella on perinteinen venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Se muistuttaa meidän italiansalaattiamme. Espanjassa olen syönyt samankaltaista nimellä ensalada rusa. Olivier on kuulemma Venäjällä uudenvuodenjuhlapöydän ”must”. Voi luoja, montako kertaa mahdoimmekaan sitä syödä neljän päivän aikana.

Katyusha

Venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Tämä liharuokalaji on kotlety  possusta tehtyä, jota Suomessakin tarjoillaan. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Katyusha, Pietari, Venäjä

Venäläinen ravintola The Repa

Kuvaan aina kyltit, kun pressireissuilla menemme sisään johonkin kohteeseen. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Niin tein tälläkin reissulla. Yksi kohteistamme oli venäläinen ravintola The Repa. Vihdoin asiaan, paikallista ruokaa.

The Repassa meitä emännöi juuri opiskelunsa lopettanut nuori nainen, joka on tavattoman kiinnostunut vitamiineista. Minkälaisia vitamiineja myydään Suomessa ja mitä suomalaiset syövät.

Hups! Mistä tämä tonnikala hyppäsi lautaselleni. En ole aiemmin tiennytkään, että venäläiseen keittiöön kuuluu tonnikala. Suuri maahan Venäjä on…

Olisi luullut, että vastauksen tonnikalan alkuperästä olisin saanut emännältämme. Kun kysyin, hän arveli etteivät varmaan keittiössä sellaista asiaa tiedä. Höh! Kun asia ei selvinnyt emännän kanssa, kysyin tarjoilijalta kun tämä tuli täyttämään lasini. (Pahoittelen huonotapaisuuttani, astuin emännän tontille). Kohtapuoliin tarjoilija kipitti vastauksineen. Japanistahan se.

Mikä tilaisuus nuorella emännällämme olisi ollut kertoa meille median edustajille vaikka mitä ruokakulttuuriin liittyvää. Mutta ei, siinä hän istuskeli ja ilostutti silmiämme.

Moderneja haluavat olla ja sitä meille haluttiin esitellä. Niin oli meillä Suomessakin, eikä edes kauan sitten. Vieraita kun tuli, herkkujen piti olla mieluummin ulkomailta. Se oli jollain tapaa hienompaa. Nykyään Suomessa mennään jo lujaa vauhtia kohti seuraavaa modernia. On selvää, että ”premium class” -ravintoloissa ruoan alkuperä tiedetään ja usein se myös kerrotaan ylpeydellä maustettuna. Ympäristöasioita mietitään, vaikka eivät niin yksiselitteisiä olekaan. Ruokahävikki pyritään minimoimaan. Kierrätys ja jätehuolto toimii, näin ainakin haluan uskoa.

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Vielä on tilaa. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Alkupalat kuumilla kivillä. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

En syönyt kaikkea 😉 Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Donitseja Neukkutyyliin – Pyshechnaya

Pyshka eli donitsi ja palanpainikkeeksi limonaatia. Pikaruokapaikka makean nälkäisille, jossa Neuvostoliiton aikaa jäljittelevä sisustus. Oli muuten herkullisia.

Pyshechnaya, yksi osoitteessa Griboyedov channel embankment, 56-58

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Limonadivaihtoehdot / Pyshechka

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Perussetti: donitsit ja limonadi. Pyshechka, Pietari, Venäjä

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Mari Vanna – yksityiskohtien ilottelua

Pölynpyyhkijän painajainen, Mari Vanna -ravintola muistuttaa nukkekotia. Kirjoja, koriste-esineitä, kukkaverhoa, pitsiä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Meidän pöytä. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vaatenaulakon herra neukkutyylisssään. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Mari Vannan vessassa kannattaa käydä vaikka ei olisi hätä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vessa. /Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Dostojevskin tiiliskiven kokoisiin teoksiin ei kannata tarttua, muuten syntyy jono. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Korea vessapaperiteline. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Na Rechke – Stroganovia

Viimeisenä iltana tutustuimme Stroganoviin Na Rechke -ravintolassa. Siis ne, jotka söivät lihaa. Muut saivat samaa mitä oli tarjolla ollut jo kyllästymiseen asti.  Pressireissujen koordinointi tuntuu olevan vaikeaa kohteesta riippumatta. Ruokalistojen haaste on miten saada monipuolinen kokonaisuus kasaan. Se saattaa toimia kaikkiruokaisilla, mutta ruokarajoitteiset saavat yleensä tottua toistuvaan tarjontaan.

Aiemmin Ekaterina valaisi Stroganovin taustoja palatsikierroksella:

”Tarina kertoo, että Stroganov  piti lihasta.  Hampaat olivat huonot ja siitä syystä häntä varten naudanlihaa haudutettiin tuntikausia. Näin lihasta tuli pehmeää.”

Muitakin tarinoita on, kuten se että Stroganovin pataruoka kehitettiin ruhtinas Stroganovin avoimien ovien lounaita varten. Eli helppo pitää tarjoilukelpoisena pitkiäkin aikoja.

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

 

Pelmeneitä – niitä maistan ensi kerralla kun tulen Pietariin

Emme käyneet pelmeneitä tarjoavassa Pelmenyassa, mutta lisään sen tähän ainakin itseäni varten. Jotain mistä alkaa seuraavalla reissulla.

Pelmenit ovat raviolinkaltaisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä.

Venäläinen ravintola Pelmenya joka sijaitsee Faberge-museon lähellä. Edullista ruokaa ja talon viiniä. Erikoisuutena pelmenit. Ravintolavinkin antoi oppaamme Ekaterina.

Osoite: Fontanka river embankment, 25,

Postaus kerätty Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin tutustumismatkalta 29-30.9.2019  Pietarissa.

 

 

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Murua rinnan alle – Tallinnan ravintolatarjontaa

Usein Tallinnan päiväristeilyllä tulee käveltyä Raatihuoneen torille ja valittua sen lähistöltä jokin ravintola, vaikka Tallinnasta löytyy kävelymatkan päästä satamasta monenlaisia vaihtoehtoja.

Elokuisella reissullamme yövyimme Tallinnassa. Aikaa oli ja ehdin käväistä kolmessa ravintolassa. Päivällä olimme syöneet jo reippaankokoisen lounaan Ravintola Mon Reposissa, jota kuvasin aiemmassa postauksessa. 

Tässä esittelen kaksi muuta jossa kävimme: Taquiera ja NOP. Molemmat olivat oikein mukavia ilmapiiriltään ja mikä parasta tarjoilivat mummon mahaan mahtuvia annoksia. NOP:issa on tarjolla luomuruokaa.

Virossa kannattaa muistaa keitot. Ne ovat lähes poikkeuksetta hyviä. Niitä en nyt tällä kertaa nauttinut, sillä halusin kokeilla muitakin ruokavaihtoehtoja.

Hintataso Tallinnassa alkaa lähestyä Helsingin tasoa. Olut on jonkin verran edullisempaa.

Meksikolaisittain – Taquiera

Illansuussa nälkä ei ollut kova, vaan pikemminkin pieni iltapala tarvittiin. Tutkimme viiden hengen porukalla sataman seudun tarjontaa ja sieltä löytyi meksikolaistyyppinen Taquiera (Rothmanni 14). Se sopi kaikkien makuun.  Taquierassa oli annoksia mistä valita.  Puolitin ”päivän nachos” annoksen seurueen toisen vähäruokaisen kanssa. Suurempiruokaiset tilasivat annnoksen kukin.

Taqueria,Tallinna, Viro

Tiistaina iltayhdeksältä ravintolassa ei ollut ruuhkaa. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Värikkäitä yksityiskohtia. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Tämä lasku ei lähde lentoon. Kivi pitää huolen siitä. Loppusumma ei päätä sekoita: viisikymppiä ja risat viideltä hengeltä. Kaikille machosit ja oluet. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Trump on päässyt tällekin seinälle. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Kun avaat vessanoven, varustaudu pelästymään. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Ei mitään turhia tarroja, ohjeet suoraan peiliin. Taqueria,Tallinna, Viro

Luomuruokaa – NOP

Estonishing Stay -majapaikassa ei ollut aamiaista tarjolla mutta lähes kulman takaa löytyi NOP Neighbourhood Organic Place -kahvila-myymälä (Köleri Street 1). NOP:n valikoimista saa helposti koottua aamiaisen tai lounaan smootheineen päivineen. Satamasta kävelee vartissa, suoraan vaan pitkin Narva mnt:tä.

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä sijaitsee yli satavuotiaassa talossa puutarhoineen parin kilometrin päässä satamasta. Tallinna

 

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Sieltä lähtee aamiainen. NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Marenki kahvin tai teen kera. Miksi ei! NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Tuliaisia mukaan myymälästä. NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

 NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

Pekonia lihansyöjille. NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

Kolmea eri hummusta. Nami, nami! NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

”visittallinn”

Nostalgia-reissu / Hamina Camping Pitkäthiekat – Vilniemi

Nostalgia-reissun ensimmäinen yöpymiskohde oli Hamina Camping Pitkäthiekat. Majoitusta varatessani mielikuvissani liitelivät nuoruuden leirintäaluekokemukset, joihin sisältyi paljon ilottelua: nuorisoa, telttoja, eloa ja kitaramusiikkia keittokatoksessa. Ja tietenkin porukkaa leirintäalueen ravintolassa, jota teininä kaihoten vain katselimme, sillä se oli matkabudjettimme ulottumattomissa.

Kertyneille ikävuosille on annettava myönnytyksiä. Sen verran realisteja olimme, että tällä reissulla teltta vaihdettiin mökkimajoitukseen, kattilat jätettiin kotiin ja keittokatos vaihtui suunnitelmassamme ravintolaksi.

No kuinkas sitten kävikään?

Venäläiseltä vaikuttava vastaanottovirkailija-baarimikko kirjasi meidät sisään lähes tyhjässä ravintolassa. Samalla kuulimme, että ravintolan keittiö on remontissa. Tiettävästi ainakin tämän kesän, virkailijan ilmeestä päätellen vielä hamaan tulevaisuuteen. Juomaa sai, muttei ruokaa.

Outo haju tulvahti vastaan mökin ovella. Huh, huh! Ei kai sentään hometta. Kaksi yötä varattuna ja maksettuna myös. Olisi ehkä kannattanut ensin katsoa tilat ja vasta sitten maksaa. Toisaalta booking.com sivuston peruutusaika oli jo mennyt.  Sivustolla esitetty majoituspaikan pisteytys panee miettimään, miten se muodostuu. No, päätimme olla lannistumatta ja keskittyä alueen nähtävyyksiin.

Aamu-uinnilla havaitsen: alue on nimensä mukainen. Pitkäthiekat! Kahlaan lähes järvenselälle asti, ennen kuin voin heittäytyä uimaan muutakin kuin mahapohjaa. Mahtaako tuo nimitys olla enää olemassa. Uida mahapohjaa. Se oli noloa lapsuudessa ja tarkoitti, että et osaa uida.

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Aamutoimia mökkimme edustalla /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Vaikka tämä leirintäalue rapistuneine huoltorakennuksineen peittoaa kauheudessaan kaiken nykyaivojeni kuvittelukyvyn mukaisen, on siitä huolimatta kiva katsella mökkiläisten aamutouhuja aamuteetä hörppiessä. Kohti huoltorakennusta, jossa sijaitsevat vessat ja suihkut,  vaeltaa silmiään hierovia matkalaisia aamuasuissaan. Suihkuun suuntaavilla roikkuu pyyheliina kyynärtaipeesta ja toilettipussi ranteesta. Mökkien edustoilta kuuluva kilinä kertoo aamiaisen olevan meneillään. Kiireisimmät kaasuttelevat jo tiehensä.

Toisena aamuna teen hörppimistä säesti sirkkelin ääni. Lähistöllä ryhdyttiin puita pilkkomaan. Kun sirkkeli vaikenee, naapuri pieraisee estottomasti. Siinä vaiheessa siippa ryhtyy kuukeloimaan scandiceja. Unohti varmaan, että seuraavat kaksi yötä on jo varattu. Silloin yövymme koulussa.

Varaamamme mökki on vaatimattomimmasta vaatimattomin, mutta siitä huolimatta siitä löytyy kahvin- ja vedenkeitin ja mikro. Tuollaista varustutusta ei ollut nuoruuteni telttamajoituksessa. Mökeistä en tiedä, kun en niissä yöpynyt. Epäilen, sillä miksi silloin olisi keittokatos ollut niin täynnä elämää. Nyt se ammotti tyhjillään, kun kaikki söivät omissa oloissaan. Autojen rekkareista päätellen venäläisiä oli paljon. Matkailuvaunujen rekkareista löytyi jo enemmän kirjoa.

Mökkimme oli neljän hengen mökki. Kaksi kerrossänkyä. Yläsänkyihin olisi toivonut putoamista estäviä kaiteita, kapoisia kun olivat. Tämän yöpymiskokemuksen perusteella ymmärrykseni asuntoautomatkailua kohtaan lisääntyi. Heillä on oma tupa, lupa, hajut ja sängyt aina mukanaan. Minulla on ainoastaan oma tyyny. Sekin auttaa, mutta kyllä aamusta oli kankea olo, kun laskeuduin yläsängystä.

Summa summarum: tulipa maattua halvalla. 80 euroa kahdelta yöltä, joku genius-tarjous oli kyseessä. Once in a lifetime.

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Monennäköistä pytinkiä /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Kota / Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Jotkut ovat koristelleet telttansa puutarhatontuilla /Hamina Pitkäthiekat leirintäalue

Illalliselle autolla

Leirintäalueen ravintolan keittiö oli suljettu ja siksi ruokaa saadakseen piti nähdä hieman vaivaa, ajaa Haminan keskustaan.  Visiittimme ensimmäisenä iltana, tiistaina moni  keskustankin ravintola oli kiinni. Läheltä piti ettemme joutuneet aabeeceelle. Kelpo ruokaa sieltäkin saa, mutta jos mielessä pyörii viini-illallinen, ravintolavalinta on väärä.

Haminan Tervasaaresta löytyi kuitenkin avoinna oleva Rampsi kitchen and lounge rantaravintola. Viinistä jouduimme luopumaan, sillä leirintäalueelta on noin seitsemän kilometriä. Automatka siis, ainakin ruoan jälkeen.

Keskiviikkona söimme illallista Haminan keskustassa mon ami -ravintolassa. Erinomainen valinta. Erityisen mieltynyt olin pikkuruokavalikoimaan. Suomessa pieniruokaisen matkailijan ainainen tuskanaihe on se, että annokset ovat isoja ja pientä purtavaa haluava joutuu usein tyytymään niihin samoihin vuohenjuustojuttuihin tai peräti sämpylöihin.

Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintolassa ei ollut keskiviikkona tungosta.

Hamina mon ami -ravintola

Ruokaa odotellessa voi tutkia entisiä rajoja /Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintola

Ilahduttavia pikkuherkkuja alkuun tai vaikkapa kokoelmasta kerätty nälän vievä annos. /Hamina mon ami -ravintola

Hamina mon ami -ravintola

Miten olisi digestiivi. Ei kuitenkaan autoilijoille. /Hamina mon ami -ravintola