Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Pyhätunturi

Valkoinen poro – Pyhätunturi/Lappi

Suunnittelin lukevani Taidepotpuri-viikon aikana Pyhätunturin alueelle sijoittuvaa kirjallisuutta. Mukaan pakkasin kaksi kirjaa: kaunokirjallisuutta edusti Kalle Isokallion Pelastaja Pelkosenniemeltä, tietopuolista  Tapani Niemen teos Lapin ja lannan rajalla : kulttuurimatka Pelkosenniemelle ja Itä-Lappiin. Suunnitelmani ei toteutunut. Monipuolinen ohjelma valtasi päivät ja uni tuli hetkessä ilman unikirjaa, kun sängyn aika koitti.

Pääasiallinen syy osallistua Taidepotpuriin minulla oli valokuvaus. Sitä olikin tuntikausia. Teoriaa ja kuvien analysointia kaksi tuntia aamupäivällä ja toiset kaksi iltapäivällä. Siinä välissä talsimme tunturissa ja kyykimme kameran kanssa skuttassa – niin kuin jo aiemmin mainitsin metsää näillä seuduin riittää.

Valkoista poroa bongasin kuin brittituristi ikään

”Ainahan sen näkee”, joku hämmästeli, kun edelliskesänä vierähti koko viikko enkä saanut kuvaa valkoisesta porosta. Se oli nähty milloin Kairosmajan tienpenkalla, milloin lasten leikkipaikalla. Aina siellä missä en ollut.

Tänä kesänä poro kavereineen näykki kasvillisuutta tienposkessa, kun tilausbussimme kaarsi Kairosmajan pihaan. Porot ikään kuin toivottivat meidät tervetulleeksi. Hyvätapainen porotokka muisti myös hyvästellä meidät, kun lähdimme kotimatkalle. Siinä välissä bongasin porotokan kerran, kun olimme Tervahovissa kuvien kimpussa. Mukana tokassa oli tuo valkoinen poro. Kamera käteen ja pihalle.

Viis siitä, että mielessäni oli siinnellyt kuva valkoisesta porosta – ei missään nimessä tienposkessa, vaan järven rannalla. Mielikuvani valkoinen poro seisoisi ylvääni Pyhäjärven rannalla tummansinisenä synkistelevää taivasta vasten ja taustalla tietenkin Soutaja-tunturi. Se oli maisema, jota viikon aikana pääsin ihailemaan uintireissuilla, kun käyskentelin pitkää laituria kohti 14 asteista vettä. Mutta poro ei suostunut, joten tienvarsikuvaan on tyytyminen. Ja vain toiselta puolelta valkeaan poroon.

Valkoinen poro on vanhan uskomuksen onnentuoja, porotokan suojelija. Jokaisessa porotokassa tulisi olla yksi valkoinen poro. Lue lisää Saamelaiskullttuurin ensyklopediasta

Vaellusta tunturissa – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Pyhätunturin kansallispuiston alueella vaellusreittejä löytyy mistä valita. Taidepotpuriviikon aikana kävin kerran omatoimisesti Aittakurulla, jonka esiintymislavan ympäristöä remontoitiin parhaillaan.

Aittakuru, Pyhätunturi

Siitä on jo aikaa, kun kävin täällä. Silloin ei ollut rakennustelineitä. Aittakuru/Pyhätunturi

Opastettu retki Isokuruun – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Isokuruun teimme opastetun retken, johon osallistui reilut neljäkymmentä taideleiriläistä. Vain seitsemän eksyi porukasta. 😊 En muista koskaan, millään mantereella järjestetyistä vaelluksista olleen sellaista ryhmää, josta osa ei olisi joutunut hakoteille. Pyhän reitit ovat hyvin merkittyjä, siellä ei eksy. Toki täytyy tietää minne on menossa.

Hakoteille joutumisen kaava on aina sama. Lähtöpisteessä opas laskee laumansa pääluvun, ja kertoo että hän kulkee ensimmäisenä ja nimeää samalla jonkun vahtimaan viimeisenä. Sitten opas kertoo mihin suunnataan. Kaikki kuuntelevat, joku harva painaa reitin mieleensä. Sitten lähdetään yhdessä reippaasti matkaan. Jossain vaiheessa yksi jää ihailemaan maisemia, toinen kuvaamaan mutta kuin ihmeen kaupalla ensimmäisessä kohteessa pääluku stemmaa. Koska kaikki on hyvin, opas höllentää otettaan ja ohjeistaa porukkaa menemään ”suoraan eteenpäin”.  Tässä kohtaa pitäisi olla valppaana! Suoraan eteenpäin on vaarallinen ohjeistus, sillä aina joku porukasta keksii suoraan eteenpäin menevän kinttupolun, joka ei kuitenkaan ole se, jota opas tarkoitti.  Sen jälkeen lauma on hajaantunut. Lopulta kun opas on juossut hakoteillä vaeltavat ruotuun, tulee kiire. Kiireessä viimeisen vaeltajan tehtävä on jo unohtunut.

Pyhätunturin vaelluskartta

Vaikka lähtisi opastetulle vaellukselle kannattaa painaa mieleen mihin kulkuneuvo jäi ja lisäksi olennaisten pysähdyspaikkojen nimet. Koskaan en tätä unohda tehdä, ja taas unohdin 🙂 / Pyhätunturin vaelluskartta

No niinhän siinä kävi nytkin. Osa eksyi joukosta tuon ensimmäisen pysähdyksen eli Pyhänkasteenputouksen jälkeen. Minä siksi, että kameran linssinsuojus tipahti pitkospuiden rakoon.  Pelastin sen sieltä ujuttamalla käteni pitkospuiden sivussa olevasta raosta ja työntämällä kepillä päältäpäin. Se vei aikaa. En olisi hommaan ryhtynyt, jos olisin tiennyt, että Pyhätunturi on oikea kyykäärmeiden paratiisi. Ympärilleen kun katsoo, ymmärtää miksi, alueelta löytyy kivenkoloja, joihin luikerrella.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Kiveltä kivelle käy vaeltajan tie. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Tuntuu oudolta käyskennellä kaksi miljardia vuotta vanhoilla kivillä, joissa näkyy merkkejä siitä, että ovat olleet joskus merenpohjaa. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Kun linssinsuojus oli pelastettu, sain ripeästi askellellen loppupään ryhmän kiinni. Mutta vain huomatakseni, että nämä muutamat loppupään vaeltajat olivat harhateillä. Onneksi yksi meistä harhapolkujen kulkijoista sai selville mihin ryhmä oli suunnannut. Kuukelin kartan ja puhelimen varassa löysimme muut nokipannukahvia ryystämästä Tunturiaapan läheisyydestä.

Tunturiaapan lintutornin suomaisemat lumosivat minut.

Tunturiaapa /Pyhän kansallispuisto, Lappi

En yhtään ihmettele hillanpoimijoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa aikaansa viettää. Hillat olivat vielä raakileita. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja

Mielisanontani reilun kymmenen vuoden takaa. ”Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja.”  Laittaisin  mielelläni sanonnan tekijän nimen tähän, mutta kun en edes kuukelilla sitä löydä. Tuo lausahdus on innostanut minua moneen. Ja aina johonkin myönteiseen.

Niin nytkin. Vietin viikon heinäkuussa saaressa ja yritin saada kuvaa kyykäärmeestä. Piti tulla Lappiin asti ennen kuin onnistuin. Tämä kyy luikerteli tiellä pian sen jälkeen, kun olin tunkenut käteni pitkospuiden alle saadakseni kameran linssisuojuksen pois sieltä. Olisin tietysti halunnut paremman kuvan, mutta sen verran luikero  sihisi, etten tohtinut jäädä kyselemään poseerausta.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Ehdinpäs kuvata ennenkuin sihisevä otus luikerteli puskaan. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Pilatesta pyhätössä – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Kroppakin sai osuutensa Pyhätunturin Taidepotpurin aikana. Pilates-puolituntinen ennen lounasta teki eetua.
”Reidet huutavat hoosiannaa”, innosti pilateksen vetäjä.
Vaikka muuten inhoan tuota ”huutaa hoosiannaa” -sanontaa niin Kairosmajan ristikylläiseen ympäristöön se soveltui. Pilateksen kohdalla tuli täppä ”Asioita, joita en ole aiemmin tehnyt” -listaan. Pilates-tunnit pidettiin Revontulikappelissa. Enpä ole aiemmin jumpannut pyhätössä.

Revontulikappelissa harjoiteltiin taideviikon aikana soittoa, laulua ja järjestettiin musiikkiesityksiä.

Oli siellä uskonnollistakin ohjelmaa kuten kaikille avoin torstain messu. Taideleiriläiset esittivät musiikkia ja sitä halusin kuulla, mutta se olikin siroteltu koko tunnin kestävän messun ajalle ja siksi päädyin seuraamaan koko rituaalin. Hyvä sinänsä, sillä näin sain vertailukohtaa katolisille messuille, joihin olen kulttuurimielessä osallistunut Santiago de Compostelan vaelluksillani.

Revontulikappelin torstaimessun hoiti talkooporukoiden pappi. Myös esirukousten lukijana toiminut nainen, joka avusti ehtoollistarjoilussa, kuului hänkin talkoolaisiin. Roomalaiskatolisella ehtoollisella pappi juo viinin ja syö öylätin itse, tässä torstaimessussa ne jaettiin ehtoolliseen osallistuville.  En tiedä onko normaali- vai koronakäytäntö, mutta jokainen nouti mukin telineestä. Turvavälit olivat kyllä herran huomassa.

Talo täynnä musiikkia – Taidepotpuri Pyhätunturilla

”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -sarjaan tuli heti ensimmäisenä päivänä lisätäppä, kuorolaulu. Kun kaikkia leiriläisiä houkuteltiin harjoituksiin mukaan, niin suoraan sopraanojen riviin astelin tietämättä mitään kuorojen järjestäytymisestä. Sopraano minusta tuli sillä sopraanorivissä sattui olemaan vapaa tuoli. Myöhemmin sain kuulla stemmoista: sopraano, altto, tenori, basso. Minulle tutumpaa falsettia ei mainittu. Kerran voi kokeilla kaikkea, mutta en sitten kiusannut laulutaitoisia enempää vaan keskityin valokuvaukseen.

Taidepotpuri valokuvausta

Kamera kaulaan ja kairalle. Musiikin tekijät jäivät Kairosmajalle.

Taidepotpuriin osallistui viiden hengen valokuvausryhmä, jota veti Asko Vivolin. Annoin vielä viimeisen mahdollisuuden joitakin vuosia sitten hankkimalleni minijärkkärille. Ostin sen aikoinaan pienen koon vuoksi matkakuvausta varten, mutta olin sitten kotona tai matkoilla huomaan yhä useammin tarttuvani kännykkään kameran sijaan. Kännykällä kuvaaminen on niin paljon helpompaa, eikä kännykkäkuvianikaan ole moitittu. Niitä on julkaistu jopa printtimediassa.

Valokuvausryhmän kuvista koostettiin perjantain päätösjuhlaan musiikkiesitysten taustalla juokseva Pyhätunturin Taidepotpurin valokuvanäyttely 2020. 

Nykyihmisen elämä on täynnä valintoja, alkaen siitä minkälaisen jugurtin kaupanhyllyillä olevista kymmenistä vaihtoehdoista valitsee aamiaispöytäänsä. Valintaa joutui tekemään myös tässä valokuvanäyttelyasiassa. Viikon aikana ehti ottamaan sadoittain kuvia, osa toki vain dokumentointimielessä. Onneksi Asko toimi kuvavalinnan ”diktaattorina”. Hän myös käsitteli kuvia diaesityksen värimaailmaa varten.

Valokuvaus oli minun juttuni Taidepotpurissa, mutta musiikista sain myös nauttia.

 

Olen varmaan jo jossain aiemmassa yhteydessä postaillut taipumuksestani nukahtaa oopperassa. Näin on käynyt Tallinnassa, Helsingissä, Savonlinnassakin useita kertoja, ehkä myös jossain muualla.

Kairosmajalla huoneeni sijaitsi monitoimitilan vieressä. Iltapäivisin lounaan jälkeen vetäydyin huoneeseeni lepäämään ja kuuntelemaan monitoimitilassa pidettävää musiikkiopetusta. Oli aivan ihanaa vaipua uneen vaikkapa sellon soidessa. Muutenkin – meni minne tahansa, rantasaunalle, erillisiin majoihin, kappeliin, minne vaan – aina kuului laulua ja eri soitinten ääntä. Taidepotpuri on musiikkitapahtuma, jossa opiskellaan muusikkojen johdolla laulua ja eri instrumentteja. Kyllä olivat taitavia aivan nuoretkin soittajat, se selvisi perjantain päätöstilaisuudessa.

Talo täynnä musiikkia – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Monitoimitilassa soi – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Taidepotpuri Pyhätunturilla

Viikon mittainen taideleiri liittyy kevään koronapiikin aikaiseen ”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -prosessiini. Sen avulla elämäni on rikastunut erilaisista kokemuksista, eikä tämä taidepläjäys tehnyt poikkeusta. En ole aiemmin ollut musiikkileirillä, mutta kun luvassa oli myös valokuvausta, tuttavani sai minut lähtemään mukaan.

Luksusmatkahan siitä kehkeytyi. Nyt täytyy muistaa, että luksusta on monenlaista. Joillekin se tarkoittaa hotellin viittä tähteä, minulle sitä, että pääsen yksityiskohtien järjestelyistä kuten aikataulujen hieromisesta, erilaisten palvelujen varaamisesta ja kaikesta siitä mitä työperäisiin reissuihin liittyy. Loma ja se, että voi vain olla, on jo sinänsä luksusta.

Tuttavani hoiti kaikki järjestelyt niin minulle ja kuin muille yli viidellekymmenelle leiriläiselle, ikähaarukka kaksivuotiaasta eläkeikäisiin. Hän on järjestänyt näitä Pyhän Taidepotpureja jo yli kolmenkymmentä kertaa. Tavallisesti leiri järjestetään heinäkuun toisella viikolla. Nyt koronan vuoksi elokuun alussa.  Luksusta lisäsi se, ettei matkaan lähdetty aamutuimaan, vaan yöjunalla. Kuka mistäkin leirille tuli, minä Helsingistä. Kolisevaa kyytiähän se makuuvaunussa vietetty aika oli, mutta siinäkin on oma viehätyksensä.

Kairosmaja, Lappi, Suomi

Kairosmajan päärakennus, Pyhä, Lappi

Pyhän matkailukeskuksen lähettyvillä sijaitseva Kairosmaja häkellytti aluksi risteillään. Niitä löytyi kaikkialta savusaunan uuninluukkua myöten. Oli selvää, että jonkinlaisen uskonnollisen yhteisön ylläpitämässä paikassa olin. Uskonto ja leiriohjelma pysyivät kuitenkin erillään koko viikon ajan. Tiluksia kunnosti parinkymmenpäinen talkooporukka, joiden keskusteluista kantautui korviin kuka milloinkin ja missä oli tullut uskoon. Syvennyinpä minäkin erään talkoolaisen kanssa hetkeksi pohtimaan asioita. Olisihan se helpotus, jos tiukan paikan tullen voisi jättää kaiken niin sanotusti herran huomaan. Kaikki eivät kuitenkaan siihen pysty.

Tämä talkooporukka herätti kiinnostukseni. En ole tiennytkään, että tämän tyyppistä matkailua harrastetaan Suomessa. Olen aina kuvitellut, että työleirit liittyvät kilpikonnanmunien pelastamiseen etäisissä maailmankolkissa. Kairosmajan ystävyysyhdistyksen jäsenet kunnostelevat paikkoja ruoka- ja majoituspalkalla. Kuinka usein, en tiedä, mutta tällä kertaa he olivat koko leiriviikkomme ajan työn touhussa. Työtä varmaan riittää, sillä rakennuksia on useita ja esimerkiksi piha-alue näyttää ensi kertaa tiluksille tulevan silmissä varsin ankealta valtavine hiekka-alueineen.

Kairosmaja, Pyhä, Lappi

Asko Järvenpäästä viimeistelee opasteita. Kairosmaja, Pyhä, Lappi

 

Korona huoletti. Kairosmaja järjesti ohjelman siten että taide- ja talkooleiriläisten kohtaaminen pysyi vähäisenä. Ruokailut ja saunomiset oli porrastettu. Muutamilla taideleiriläisillä oli maskit, visiirikin näkyi jollain. Turvavälejä mietin, mutta vain alun hetken. Tein tietoisen päätöksen unohtaa koko korona, muuten siitä ei olisi tullut mitään. Kaikenlaiset turvavälit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Ruokailut, sauna, kuoro, opetustilanteet, musiikkiesitykset, kaikki, miten niissä nyt olisi pitänyt muuta kuin toivoa yllä siitä, ettei kenelläkään ole koronaa.

Lisää Taidepotpurista huomenna.

Sauna lämpesi joka päivä. Kerran saimme kokea myös savusaunan.

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Kuopiosta tullut talkoolainen Kyösti Korhonen lämmittää savusaunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Savusauna lämpiää Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Savusauna Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Uuninluukku, vähintäänkin outo paikka ristille. Savusauna, Kairosmaja Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.