Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Portugali

Albergaria-a-Velhasta Oliveira de Azemeisiin – Portugalin camino

Tänään koirat rupesivat ottamaan pattiin. Että ne jaksavat haukkua joka talon pihasta. Jotkut hyppivät rauta-aitaa vasten niin että rymisee. Siinä vaiheessa toivoo, että aita pitää. Ne eivät ole mitään pikkuisia söpöläisiä, vaan kulmahampaat tanassa murisevia otuksia. Hoitavat tunnontarkasti vartiontivelvollisuutensa.

Tähän aikaan vaeltajia on vähän, mutta koiraparat mikä duuni kun reitti saavuttaa lisää suosiota. Ehkä ne siinä vaiheessa muuttuvat yhtä flegmaattisiksi kuin Galician koirat, jotka hädintuskin jaksavat silmiään raottaa loputtoman kulkijajoukon ohimarssia seuratessaan. Viimeisellä sadalla kilometrillä ennen Santiago de Compostelaa kulkee lähes 300 000 vuosittain. Kuka nyt jaksaisi joka iikan haukkua.

Olemme  palomiesten hoiteissa taas. Välimatkat majatalojen välillä ovat pitkiä. Ennen Portoa yksi etappi 30 kilometriä ja viimeinen etappi 34 kilometriä. Sellaisia määriä ei kanna mummon jalat.

Binheiro da Bempostassa kyselimme bussia. Ei ole kuin aamulla. Mukava pariskunta kyyditsi meidät tänne Oliveira de Azemeisiin. Kiitos heille!

Sitä en voi olla miettimättä, miten kesällä. Monet ovat muuttaneet suunnitelmiaan sillä  Ranskan reitillä on liikaa kulkijoita. Mutta mihin porukka pannaan yöpymään, kun majataloja on harvassa ja nekin pieniä.

Muutamia kuvia matkan varrelta.

Sammakkojen kurnutussinfonia oli vaikuttava erään lammkon luona.

Mummo selfie

Tämä Portugalin reitti eroaa muista camino-reiteistä siinä, että myös vastaantulijoita on. Fatima on portugalilaisten pyhiinvaelluskohde.

Aguedasta Albergaria-a-Velhaan – Portugalin camino

Eilen illallisella ihmettelimme ”camino-perheen” kanssa kun kukaan ei muista mitään. Kroppa on sen verran kovalla koetuksella, että se vie aivoista voimat. Edellisen paikan nimi unohtuu samalla kun laittaa vaelluskengät aamulla jalkaan. Seuraavan kohteen muistamisessakin on tekemistä. Yleisestikin kaikki häviää mielestä, satoiko, paistoiko, oliko hankala reitti…

Nukkumaan mennään aikaisin. Yhdeksältä illalla ensimmäiset harjaavat jo hampaitaan. Ennätys lienee ranskalaispariskunnalla, joka nukahti iltaseitsemältä.  Kilometrit vaativat veronsa.

Albergue Rainha d Teresa on tilava uudelta näyttävä majatalo. Väljä ja mukava. Hospitalero Joaquim rekisteröi avauskuvassa.

Muutamia kuvia matkan varrelta.

 

Täällä kylissä on kylttejä, joissa kerrotaan rakennusprojektien rahoituksesta. Paljonko mistä ja paljonko EU-rahoitusta. Tässäkin melkein puoli miljoonaa tulee EU:lta.

Camino-koira on asettunut poikkiteloin. Tänne ei kannata lähteä, camino jaktuu oikealle.

Roomalaisten siltarakenne varmaan. Niitä näkee aika ajoin.

Tarkoin vartioitu talo: leijonat, kullanväriset kiipeilyesteet ja vielä hälytysjärjestelmäkin.

Kummat on mummon kengät?

Nuori nainen ja kengät. Oli minullakin tuollaiset tuossa iässä, vaikka ei muistaakseni noin muhkeat.

On hepoilla ihmettelimistä

Mealhadasta Aquedaan – Portugalin camino

Kiva reitti pikkukylien läpi. Tienvartta mentiin, mutta ei juuri liikennettä. Taas tuli pitkä päivä, noin 25 kilometriä, mutta perille saavuimme jo viiden maissa.

Uinuvia kyliä ja sunnuntain rauhaa. Pionit kukkivat ja käki kukkui. Ilmakin kohdallaan. Aurinkoista koko päivän. Illalla vasta taivas repesi, kun oli saatu pyykit narulle.

Pitkästä aikaa majatalo, jossa lämmitys. Alkaa jo kerääntyä caminoperhettä. Australialais-ja hollantilaispariskunta, amerikkalainen mies, saksalais-latinopari ja muutamia satunnaisemmin tavattuja. Vähänlaisesti on vaeltajia. Joskus kuluu  päiväkausia, ettei näe ketään ennen kuin albergueissa illallisella.

Tämä albergue on varmaan ihana kesällä. Terassia ja tasannetta. Mahtava aamiainen, hotellitasoa.

 

Kaakelikirkko

Missä mummo luuraa -kuva.

Tämä mies pysäytti auton ja kyseli kaikenlaista. Motiivi sana oli tuttu, muuten emme oikein ymmärtäneet. Olisiko ollut pappi.

 

Coimbra Sernadelo Mealhada – Portugalin camino

Tämä päivä otti lujille. 25 kilometriä, ehkä enemmänkin. Saavuimme puolikuolleina puoli kahdeksalta  Mealhadan albergueen. Ei kovin hyvä paikka, vaikka esitteistä olisi voinut kuvitella.

Hospitalero ei osannut kuin portugalia. Voiko vettä juoda, siitä ei saanut selvää. Saksalaisnaista neuvoi menemään ravintolaan ostamaan vettä. Jotenkin kumma kohtelu.

Fiksu olisi ajanut bussilla St.Luciaan niin olisi välttynyt tehdasalueilta. St. Luciasta eteenpäin kaunista. Tosin myös kuraista välillä.

 

Cernachesta Coimbraan – Portugalin camino

Tällä kertaa hospitalero Antonio lupaili ilmat. Piti sanansa, ei satanut koko päivänä. Vaellusmatka vain 12 kilsaa. Loppupäivä turistina.

Kaupunkiloma ja camino ei ole helppo yhdistää. Väärät välineet. Hortoiltiin omituisen näköisinä katselemassa mitä Coimbra tarjoaa turisteille.

Yövyimme 500 vuotta vanhassa luostarissa, joka kaiketi hankkii lisätuloja majoittamalla peregrinoja.

Hienoja maisemia koko päivän. Yksi kaamea tienosuus ennen Coimbraa.

Kuvia luostarista.

 

Alvorgesta Cernacheen – Portugalin camino

Kymmenen kilsaa ja taivas aukesi. Pakko muuttaa suunnitelmaa, sillä eteneminen märkää ja mudassa rämpimistä.

Tässä paikassa ihanat immeiset auttoivat sekä majapaikan löytämisessä että bussiin ohjaamisessa.

Välimatkan krouvi. Kuva isännästä 7 vuotta sitten

ja nyt.

 

Digestivo.

 

 

Kuivurista lämpimät ja kuivat vaatteet. Puolalaisten taivas.

Portugalilaisen miehen sanaan voi luottaa – Portugalin camino

Ihana päivä. Alvaiazeresta Alvorgeen matkaa kertyi noin 25 kilometriä.

Aurinko paistoi, mikä tietysti oli mukava yllätys, sillä kuukelit ennustivat koko viikolle sadetta.

Majatalon pitäjä, Carlos lähetti meidät matkaan kertomalla, että iltaviideltä alkaa satamaan ja niinhän siinä kävi. Sade alkoi kun saavuimme Alvorgen  majataloon. Taisi kello kyllä olla enemmän kuin viisi, mutta riittävän luotettava tieto. Sen lisäksi, että paikalliset ovat ystävällisiä, tämän miehen sanaan selvästi pystyi luottamaan. 😉

Oliivilehtoja, linnunlaulua ja ikävä kyllä niitä märkiäkin paikkoja.

Viiniköynnökset yrittivät päästä alkuun veden valtaamalta pellolta.

Aivan kuivin jaloin emme mekään tästä vaelluspäivästä selvinneet.

Alvorgen majatalossa on vain kahdeksan petipaikkaa, mutta yläkerran lattiamajoitus otettiin käyttöön. Kylmä yö, vaikka alla oli kaksi patjaa.

Harmikseni en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa majatalosta ja läheisestä kahviosta. Herttainen tarjoilija kertoi, että pari vuotta sitten suomalaisperhe (kaksi lasta, vaimo, sokea mies, opaskoira) oli täällä. Suomen caminopiireissä tunnetut Silakset varmaan.

Tämä rouva harmitteli kylän porukan vähenemistä. Kuolevat tai muuttavat pois.

 

Mummon mömmöt – Portugalin camino – Alvaiazere

Alvaiazeressa alkavat näkyä ensimmäiset vaellusvammaiset. Tšekkinainen oli kellahtanut kumoon tasapainoillessaan veden valtaamalla polulla. Hiusmurtuma käsivarressa vaati kevytkipsin.

Hospitalero Carlos Pinheira kyyditsi sairaalaan jalkaansa klinkkaavan amerikkalaismiehen. Viikko lepoa. Ei kuulosta hyvältä. Kuka  haluaa makailla viikon. Tämä varsin hyväkuntoiselta näyttävä mies osoitteli sormella päätään ”stupid from me” harmitellen liian pitkiä päivämatkojaan.

Monet eivät tyydy edes 30 kilometriin vaan olen kuullut 40 kilometristä ja ylikin.  He haluavat ehtiä koko matkan Santiago de Compostelaan ja  juoksevat lentolippujensa välissä.

Mummon mukavuusraja on 20 kilsaa ja eksymiset päälle. Täällä on kyllä joutunut joustamaan. 25-30 välissä kaikkine hortoiluineen.

Mömmöillä on selvitty. Kuvan nuhasumute vei sekä nuhan että makuaistin. Yskänpillereitä otin ohjeen mukaan kolme päivässä kolmena päivänä. Ja hups, tauti talttui. Makuaistin sain jo takaisin.

Täällä on niin kosteaa, että ihmettelen jos ei hometta ole taloissa. Joskus muinoin lääkäri sanoi minulla olevan homealtistumaa ja saattaa olla että se vaivasi.

Golegasta Alvaiazereen – Portugalin camino

Carlos, majatalon omistaja teki meidät molemmat onnelliseksi. Sadepäivän iltana seitsemän maissa Albergue eteinen oli täyttynyt vettävaluvista vaeltajista. Majatalo sijaitsee yli kolmenkymmenen kilometrin päässä edellisestä, vailla muita vaihtoehtoja. Majatalo laajeni hetkessä sopivaksi kaikille. En tiedä mihin muut menivät, mutta me saimme huoneen hänen kotitalonsa ylimääräisistä huoneista.

Carlos laajentaa majataloaan tulevia tarpeita varten. Vaeltajamäärät ovat kasvaneet viime vuosina, vaikka reitti ei ole valmis vastaanottamaan kovin paljoa lisää.

Kehittävät kyllä. Esimerkiksi reitti on hyvin merkitty.

Eteenpäin sanoi mummo savessa – Portugalin reitti

Eilinen päivä meni tallustellen peltojen laitoja. Sinänsä ihania maisemia. Viiniviljelmiä ja muuta märkien peltojen vaoista orastavaa, jonka laadusta ei saanut vielä selvyyttä.

Rankat sateet ovat tehneet tehtävänsä. Tältä näyttivät kengät kun saavuimme perille Helenan hoiteisiin. Tämän kotimajoitusta tarjoavan rouvan paikka sijaitsee hieman (aika paljon) camino-reitiltä. Arvelisimme noin neljä kilometriä. Tai sitten eksyimme.

Perillä olimme vasta ennen klo 19. Pitkä rupeama kun ajattelee, että lähdimme Santeremistä aamuyhdeksältä.

Ihana Helena keitti meille kaalikeittoa. Maistui tietenkin taivaalliselta. Entä sitten tuo uni. Arvaat varmaan, hyvin maistui.

Helena on majoittanut vieraita viisi vuotta. Avioeron jälkeen hän pani uransa uusiksi. Kunnosti autotallistaan dormitorion peregrinoille. Muutti muiltakin osin taloaan majoitustoimintaan sopivaksi. Ja on nyt niin onnellinen. ”Joka aamu uusi perhe. Ja usein illallakin, kun syömme yhdessä illallista eri maista tulevien vaeltajien kanssa”, Helena kertoi.

 

Mitähän tuo licor de merda on? Kuulostaa pahaenteiseltä