Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Pietari

Rommirusinajaatelo

Huh hah hei ja rommia pullo – rommirusinajäätelö – Mummo kokkaa

Unohdin rommirusinat pashasta. Rusinat marinoituivat erillisessä purkissa ja ne oli tarkoitus laittaa rommihalukkaille vasta tarjoiluvaiheessa. Mutta sieltä ne löytyivät korin pohjalta, kun vieraat olivat menneet matkoihinsa. Tavanomaisesta poiketen, söimme kolmen hengen pitkäperjantailounaan ulkona, jossa oli mahdollista pitää riittävät turvavälit. Kun rutiinit muuttuvat, unohtuu helposti yksityiskohtia.

Mutta ei hätää, rommirusinat tuli syötyä. Itse asiassa varsin herkullinen jälkiruoka syntyi lauantaille.
”On jäätelö hyvää, kun yksin syö”, musiikkikappale soi mielessäni ja muistot maailmalta räiskyivät mieleeni jälkkäriä syödessä. Tässä yksinkertainen mutta herkullinen resepti.

Mummon rommirusinajäätelö

Tarvitaan reippaanlainen kasa vaniljajäätelöä. Mikä tahansa merkki käy, mutta olen mieltynyt Valion Veikeä vanilja -pakettijäätelöön. Edullista ja löytyy lähikaupasta. Veikeässä – mistä lie tuo nimi – vaniljan maku muistuttaa lapsuuden vaniljajäätelöä.

Sitten tarvitaan ne pashasta unohtuneet rommirusinat. Edesmennyt anoppini käytti Stroh-rommia, se oli jotenkin paremman makuista hänen mielestään. Minulle kelpaa rommi kuin rommi. Nyt käytin Baltic Dark Romia, jossa rusinat nukkuivat yli yön. Hyvin nukutetut rusinat laitetaan jäätelön päälle. Rommiakin voi lorauttaa, niin halutessaan.

Jäätelö johdattaa Italiaan

Sekä jäätelö että rommi johdattelevat ajatukseni maailmalle. Jäätelö vie Italiaan, erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Sirmionen pikkukaupunkiin, jossa olen nauttinut elämäni parhaat jäätelöt.

Italiassa käyskennellään usein jäätelöbaareihin sunnuntailounaan jälkeen tai milloin onkin syöty ns. paremmin. Jäätelö ei ole yhtään huono jälkiruokavaihtoehto. Jäätelöä mahtuu aina vatsaan, vaikka olisi kuinka täynnä, sillä jäätelö valuu väleihin.

Italian jäätelöbaareista löytyy alkoholilla maustettuja jäätelöitä, muistaakseni myös rommirusinaa. Erityisesti mieleeni on zabaione -maku.
Italian matkoilta muistoja löytyy tästä linkistä.

Rommia reippaasti

Entäs sitten rommi. En ole varsinainen romminystävä mutta Kuubassa, rommistaan kuulussa maassa maistelin monenmoisia rommilaatuja. Ja kyllä! Löytyi minulle mieluisiakin makuja.

Mojito, rommipohjainen drinkki lienee monelle tuttu. Hemingwayn suosikkimojitopaikka oli kuulemma Havannan Nacional hotelli. Pikku pyrähdykselle Kuubaan pääsee Mummon mukana tästä. Kirjavinkkejä on vaikka kuinka, sillä ennen matkaa luin lähes kaiken käsiini osuvan jossa oli vähäinenkin häivähdys Kuubaa.

Pietarissa venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin tarjoili jytkyn jälkiruoan, jolla oli Mummolle soveltuva nimikin ”Isoäidin rommiyllätys”. Reippaasti oli lorautettu.
Pietari-juttuja löytyy tästä.

Vadim johdattaa Pietariin / Matkalukemista, Reetta Aalto

Tarkoituksenani ei ole tehdä kattavaa analyysia Reetta Aallon esikoiskirjasta, mutta sanonpahan vaan että Vadim vetää. Olen koukussa tämäntyyppisiin teoksiin, joissa vilahtelevat matkoiltani tutut vierailukohteet, kadut, puistot ja ravintolat. Reetta Aallon Vadimissa niitä riittää. Juuri tällaisia pikku yksityiskohtia kaipaan erityisesti kun luen kirjaa matkan jälkeen.  Vadim vei ajatukseni mukavasti viime syksyn Pietarin reissuun. Mutta se vie muuhunkin, kuten siihen miten erilaisia maailmoja löytyykään.

Kun kuukeloin Reetta Aallon tietoja, sain tietää, että hän on opiskellut Pietarissa 1990-luvulla. Se näkyy tekstissä. Vadimin avulla sukelsin vuosisadan vaihteen Pietariin ja sen taitelijapiireihin. Kirjan maailma on virkistävän erilainen. En usko, että olisin edes nuorena kyennyt moisiin olosuhteisiin, mutta sehän ei tarkoita ettei joku muu kykenisi. Siinä mielessä uskottavuus säilyi.

Reetta Aallon kuvauksissa vilahtavat paikalliset asunto-olosuhteet. Niistä olen kuullut monenlaista omilla Pietarin reissuillani, mutta en ole päässyt näkemään omin silmin yhtään asuntoa.  Kirjassa suomalaisen Pietarissa työharjoittelussa olevan päähenkilön kuuluisien palatsien läheisyydessä sijaitsevan vuokra-asunnon ikkuna antaa ruumishuoneelle. Toisessa asunnossa, jonka päähenkilö vuokrasi vuokrattuaan ensin rahapulassa oman vuokra-asuntonsa, kirput purevat ja ikkunoista vetää.  Seksiä kirjassa on sivukaupalla. Suomalaisen herraseurueen kommentti maksettujen naisten myöhästyessä ”tavaraa ei toimitettu hyväksyttävin ehdoin” puistattaa karuudessaan.

Puhelimessa Vadimin avausrepliikki   ”Allo” toistuu läpi kirjan. Lukija tietää mitä siitä seuraa. Päähenkilö pyörtää päätöksissään kerta toisensa jälkeen. Hän on intohimolleen voimaton.

Reetta Aalto: Vadim, S&S 2020

Syksyn 2019 Pietarin reissusta blogissani

Hotelli Palace Bridge

Ravintoloita

Palatseja

Taidetta 

Pistäydyin Pietarissa – Hotel Palace Bridge

Kaikista Pietarin 1394 hotellista suomalaistoimittajien ryhmä päätyi Vasilinsaarelle suomalaisen S-ketjun Solo Sokos Hotel Palace Bridge -hotelliin. Sinänsä kelpo hotelli mutta paikallisväri ei olisi ollut pahitteeksi. Olisi saanut enemmän jutun juurta. Yritin kysellä oppailtamme, miten tällaiseen valintaan päädyttiin mutta kuten tavallista, heillä ei ollut tietoa. Oli sitten kyse ravintolasta tai nähtävyyksistä, valinnan tällä reissulle teki aina joku muu, ja oppaamme vain laittoivat käytäntöön muiden tekemiä päätöksiä.

Kun taustaa ei tiedä on vaikea sanoa, oliko kyse kilpailutuksesta vai vieraanvaraisuuden ilmentymästä. Aiemmissa postauksissa kuvaamani ravintolavalinnat johtuivat kuulemma kilpailutuksesta ja siksi kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat saman ketjun ravintoloita.

Vieraanvaraisuuden kiemuroihin tutustuin pari vuotta sitten Vienan Karjalassa, jossa meitä suomalaisia Via Kalevala -kävelijöitä kestitsi paikallinen perhe. He kävivät ruokaostoksilla Suomen puolella. En tiedä kävivätkö varta vasten meitä varten vai kävivätkö Suomessa ostoksilla muutoinkin. Emäntä kertoi, että suomalaiset tuotteet ovat niin paljon parempia. Venäläinen ei pihtaile vierastarjoiluissa, näin minulle on kerrottu. Jos kiinnostutu Via Kalevala -kävelystä, siitä löytyy juttua blogissa.

Joskus pressireissuilla yövymme useassa hotellissa. Niin saa laajemman kokemuksen. Toisaalta tällä reissuilla oli helpotus yöpyä kaikki neljä yötä samassa hotellissa, varsinkin kun päiväohjelma oli tavattoman hektinen. Paljon porua aiheutti se, että viimeisenä yönä asemalle piti lähteä ennen viittä – kyllä ennen aamuviittä – jotta ehtisimme aamujunaan. Ihan hyvin olisimme voineet nukkua rauhassa, seuraava päivä oli kuitenkin pilalla, ja lähteä vaikka iltapäivällä, jolloin aikaa olisi jäänyt omatoimiseen kuvaamiseen. Tai vaikka kylpyläkäyntiin. Osa porukastamme ei ehtinyt nähdä koko kylpylää, vaikka Palace Bridge on kylpylähotelli, sillä kylpylä oli kiinni kun tulimme ohjelmamme mukaisilta retkiltä. Ohjelmamme alkoi yleensä kymmeneltä aamulla ja päättyi kymmeneltä illalla.

Olen vähäuninen  ja aamuvirkku. Usein reissun päällä olleessani odottelen aamuneljältä josko pääsisin aamukahville. Siksi tämä Palace Bridge sopi vallan hyvin minulle. Kylpylä avattiin jo kello 7. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että voisin yhdistää kaupunkiloman kylpylään. Uida, syödä aamiaista ja sen jälkeen lähteä nähtävyyksiä katsomaan. Harvassa suurkaupungissa tätä vaihtoehtoa on edes tarjottu. Yleensä ihmiset haluavat nukkua aamulla pitkään ja kylpylähotellissa lillua altaissa pitkin päivää. Kylpylä riittää ohjelmaksi ja usein ne avautuvatkin vasta myöhään aamupäivästä, kuten valitettavan usein myös hotellien uima-altaat.

Aamuvirkuille mummoille aamu-uinti ennen aamiaista on luksusta. Kyllä maistuu kahvi – ja aamuskumppa, jos sitä on tarjolla kuten Palace Bridgessä.

Innostuin ajatuksesta sen verran, että kysyin oppaaltamme missä muissa hotelleissa on aamu-uintimahdollisuus.  Tämä Ekatarinan lista saattaa hyödyttää muitakin Pietarissa aamu-unettomia.

Näissä altaat avautuvat klo 7-8 aikoihin

  • Rossie Boutique Hotel, Fontanka river embankment, 55
  • Taleon Imperial Hotel, Nevsky Prospect, 15
  • Parklane Resort, Ryukhina street, 9 a

Jos aiot keväällä 2020 Palace Bridgeen tarkista että kylpylä on auki. Remontti tulossa kylpylän puolelle huhtikuussa.

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Täällä aamu aukenee. Pakkashuone Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Pakkasesta lämpimään altaaseen. Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge.

Skumppaa uinnin jälkeen. Jotkut sanovat, ettei alkoholia heti aamusta. Mummon kello on jo lounasaika. Kun herää neljältä, menee uimaan seitsemältä, kello kymmenen on jo iltapäivä. Solo Sokos Hotel Palace Bridge.

 

Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

Aamiaisravintola. Solo Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari, Venäjä

 

Postaus kerätty Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin tutustumismatkalta 29-30.9.2019  Pietarissa.

Pistäydyin Pietarissa – ravintoloita

Ruoasta ehdinkin jo marista ensimmäisessä Pietari-postauksessa. Pettymys aiheutui siitä, että tutustumismatkallamme yhtä ravintolaa lukuun ottamatta kaikki olivat saman ketjun ravintoloita. Vähän kuin suomalaiseen ravintolakulttuuriin tutustuvaa kansainvälistä mediaryhmää olisi juoksutettu S-ketjun ravintolasta toiseen. Kyllä, juoksutettu on oikea sana. Kiire oli ravintolaan, ravintolassa ja ravintolasta pois. Tätä olin uumoillut jo, kun saimme matkaohjelman. Siis sen, jossa oli mainittu vain  lounas tai illallinen ”in  a premium class restaurant”.

Ruokailuun oli sekä lounailla että illallisilla varattu tunti. Näinköhän vaan, mietin kun sain matkaohjelman. Tavanturistille varmaan tuo ”premiun class” -maininta olisi riittänyt, mutta ei toimittajalle. Jos tunnissa täytyy ehtiä havainnoimaan, kyselemään, tekemään muistiinpanoja, ottamaan kuvia ja vielä syömäänkin, niin homma ei toimi. Jonkin verran nopeuttaa, jos pääsee tutustumaan sekä ravintolaan että ruokatarjontaan etukäteen. No onneksi en ollut ruokajuttua tekemässä, sillä ravintolatkin selvisivät vasta kun olimme menossa ravintolaan – nimikyltistä. Ruokalajeista ei välitetty puhua ensinkään.

Kauppakeskukseen syömään – Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa

Ensimmäiseen ravintolaan lampsiessamme ihmettelin että suuntasimme ostariin. No okay, lounas ja varmaan siksi. Sitä paitsi ostariruokailu on maailman tapa nykyään. Ostareissa ei tehdä vain ostoksia, siellä viihdytään: syödään, juodaan, jumpataan, käydään lekurissa. Miksei siis myös Pietarissa.

Steak by Steak 

Steak By Steak ravintola, Pietari,

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Modernia sen olla pitää. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

 

Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Mielessäni häämöttävät paikalliset herkut vaihtuivat italialaistyyppisiin antipastoihin ja pitsoihin. Steak By Steak ravintola kauppakeskus Galleriassa, Pietari, Venäjä

Vintage ravintola Chateau Vintage

Seuraava ohjelman mukainen ”premium class restaurant” oli nimeltään Chateau Vintage. Illallisaikaan ravintola huokui tyhjyyttä, ja meidät sullottiin yhteen nurkkaan. Seurueessamme oli muutamia tupakoitsijoita (yllättävän monta, hyi sanoo Mummo), jotka olivat pulassa nostattaessaan suurimman osan porukasta, kun lähtevät tuskaansa lievittämään. Huomasin kyllä myöhemmin, että Pietarissa käymissämme ravintoloissa oli tapana istua ahtaasti. Suomalaisellehan tämä on vaikea asia ja vielä vaikeammaksi sen tekee jos työskentelee samalla. Kamerat, muistiinpanovälineet yms yms pitäisi sijoittaa käden ulottuville. Ilmeisesti venäläinen yhteisöllisyys ilmenee myös tilankäytössä.

Toinen mikä toistui ravintolasta toiseen oli valtava tv-ruutu, joka kiinnitti väkisin huomion mikäli sattui istumaan töllöön päin. Tässä Chateau Vintage -ravintolassa ruutu suolsi viimeisen päälle stailattuja kuvia ruoka-annoksista.

Alkupalat (zakuski)  olivat ookoo, keitto maistui, kana-annos…no joo, kuivaa mutta onneksi sai kostutettua kastikkeella. Pureskelua tahditti tv-ruudun videomainos. Lehtevä kakku ei mennyt kurkusta alas. Mutta tee oli järkytys: pitkän ja maineikkaan teekulttuurin maassa minulle tuotiin pussiteetä. Yksilöpakattua, samaa tuotemerkkiä mitä saan lähicittarista.

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Tuopinmuotoinen narikkalappu. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Alkupalalautanen. Ravintola Chateau Vintage, Pietari, Venäjä

Mamalygan megasuuret ruokalistat

Ravintola Mamalygassa meitä odottivat megasuuret ruokalistat, muttei henkilökunta. Jokin sekaannus, joka tietysti myöhästytti seuraavaan paikkaan menoa. Listoilta valitsimme mieleisiä ruokalajeja kunnes sekaannus selvisi ja henkilökuntakin ilmaantui kertomaan, että meille oli tilattu ruuat jo etukäteen. Komento takaisin. Valitut ruokalajit vaihtuivat kaikille yhteiseen menuun.

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kyllä nyt näkee. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Hintatasoa. Yksi euro on noin 70 ruplaa /  Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Töllö on ravintolan pakollinen varuste varmaankin. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Kahden sukupuolen vessa. Jonossa voi opiskella rypälelajeja. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Taulu kertoo mitä viinaa mihinkin vaivaan ja kuinka paljon. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Pikkuleivät pakattiin mukaan kun emme ehtineet syömään jälkiruokaa. Ravintola Mamalyga, Pietari, Venäjä

Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin

Tämä ravintola osasi asiansa. Ruoat ja juomat esiteltiin tervetulotoivosten kera sekä suullisesti että kirjallisesti. Kalallakin oli kotilätäkkö, Laatokka.  Tarjoilija kertoi myös tapakulttuurista, mitä syödään minkäkin kanssa.

Yllätys odotti ruokailun sopivassa vaiheessa. Muusikot kiertelivät ravintolassa tanssijoineen.  Lähimpänä istuvat pääsivät myös tanssinpyörteisiin mukaan.

Tämä Petrov-Vodkin oli se ainoa ravintola jossa en nähnyt Ginza Project -logoa

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Tervetuliaiskortissa esiteltiin ruokalajit ja juomat. Venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kotitekoista vodkaa Nikolai II maun mukaisten pikkupalojen painikkeena. Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Laatokasta kalastettua. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Paikallista pullonkierrätystä. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Kala-annos. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Isoäidin rommiyllätys. Reippaasti oli lorautettu. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Viihdyttäjät tauolla. Ravintola Petrov-Vodkin, Pietari, Venäjä

Koristeellinen Katyusha

Tämäntyyppinen venäläinen ravintola varmaan vetää turisteja.  Kiire kun oli, niin jäi vähän vajavaiseksi ruokalajeista kysyminen tässäkin ravintolassa.

Ekaterinalta kysyin kuvan alkuruoasta myöhemmin. Kasa lautasella on perinteinen venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Se muistuttaa meidän italiansalaattiamme. Espanjassa olen syönyt samankaltaista nimellä ensalada rusa. Olivier on kuulemma Venäjällä uudenvuodenjuhlapöydän ”must”. Voi luoja, montako kertaa mahdoimmekaan sitä syödä neljän päivän aikana.

Katyusha

Venäläinen majoneesipohjainen perunasalaatti, salat olivier. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Tämä liharuokalaji on kotlety  possusta tehtyä, jota Suomessakin tarjoillaan. Katyusha, Pietari, Venäjä

 

Katyusha, Pietari, Venäjä

Katyusha, Pietari, Venäjä

Venäläinen ravintola The Repa

Kuvaan aina kyltit, kun pressireissuilla menemme sisään johonkin kohteeseen. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Niin tein tälläkin reissulla. Yksi kohteistamme oli venäläinen ravintola The Repa. Vihdoin asiaan, paikallista ruokaa.

The Repassa meitä emännöi juuri opiskelunsa lopettanut nuori nainen, joka on tavattoman kiinnostunut vitamiineista. Minkälaisia vitamiineja myydään Suomessa ja mitä suomalaiset syövät.

Hups! Mistä tämä tonnikala hyppäsi lautaselleni. En ole aiemmin tiennytkään, että venäläiseen keittiöön kuuluu tonnikala. Suuri maahan Venäjä on…

Olisi luullut, että vastauksen tonnikalan alkuperästä olisin saanut emännältämme. Kun kysyin, hän arveli etteivät varmaan keittiössä sellaista asiaa tiedä. Höh! Kun asia ei selvinnyt emännän kanssa, kysyin tarjoilijalta kun tämä tuli täyttämään lasini. (Pahoittelen huonotapaisuuttani, astuin emännän tontille). Kohtapuoliin tarjoilija kipitti vastauksineen. Japanistahan se.

Mikä tilaisuus nuorella emännällämme olisi ollut kertoa meille median edustajille vaikka mitä ruokakulttuuriin liittyvää. Mutta ei, siinä hän istuskeli ja ilostutti silmiämme.

Moderneja haluavat olla ja sitä meille haluttiin esitellä. Niin oli meillä Suomessakin, eikä edes kauan sitten. Vieraita kun tuli, herkkujen piti olla mieluummin ulkomailta. Se oli jollain tapaa hienompaa. Nykyään Suomessa mennään jo lujaa vauhtia kohti seuraavaa modernia. On selvää, että ”premium class” -ravintoloissa ruoan alkuperä tiedetään ja usein se myös kerrotaan ylpeydellä maustettuna. Ympäristöasioita mietitään, vaikka eivät niin yksiselitteisiä olekaan. Ruokahävikki pyritään minimoimaan. Kierrätys ja jätehuolto toimii, näin ainakin haluan uskoa.

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Vielä on tilaa. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Alkupalat kuumilla kivillä. Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

 

Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

En syönyt kaikkea 😉 Ravintola The Repa, Pietari, Venäjä

Donitseja Neukkutyyliin – Pyshechnaya

Pyshka eli donitsi ja palanpainikkeeksi limonaatia. Pikaruokapaikka makean nälkäisille, jossa Neuvostoliiton aikaa jäljittelevä sisustus. Oli muuten herkullisia.

Pyshechnaya, yksi osoitteessa Griboyedov channel embankment, 56-58

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Limonadivaihtoehdot / Pyshechka

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Perussetti: donitsit ja limonadi. Pyshechka, Pietari, Venäjä

 

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Pyshechka, Pietari, Venäjä

Mari Vanna – yksityiskohtien ilottelua

Pölynpyyhkijän painajainen, Mari Vanna -ravintola muistuttaa nukkekotia. Kirjoja, koriste-esineitä, kukkaverhoa, pitsiä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Meidän pöytä. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vaatenaulakon herra neukkutyylisssään. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Mari Vannan vessassa kannattaa käydä vaikka ei olisi hätä.

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Vessa. /Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Dostojevskin tiiliskiven kokoisiin teoksiin ei kannata tarttua, muuten syntyy jono. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

Korea vessapaperiteline. Ravintola Mari Vanna, Pietari, Venäjä

 

Na Rechke – Stroganovia

Viimeisenä iltana tutustuimme Stroganoviin Na Rechke -ravintolassa. Siis ne, jotka söivät lihaa. Muut saivat samaa mitä oli tarjolla ollut jo kyllästymiseen asti.  Pressireissujen koordinointi tuntuu olevan vaikeaa kohteesta riippumatta. Ruokalistojen haaste on miten saada monipuolinen kokonaisuus kasaan. Se saattaa toimia kaikkiruokaisilla, mutta ruokarajoitteiset saavat yleensä tottua toistuvaan tarjontaan.

Aiemmin Ekaterina valaisi Stroganovin taustoja palatsikierroksella:

”Tarina kertoo, että Stroganov  piti lihasta.  Hampaat olivat huonot ja siitä syystä häntä varten naudanlihaa haudutettiin tuntikausia. Näin lihasta tuli pehmeää.”

Muitakin tarinoita on, kuten se että Stroganovin pataruoka kehitettiin ruhtinas Stroganovin avoimien ovien lounaita varten. Eli helppo pitää tarjoilukelpoisena pitkiäkin aikoja.

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

Ravintola Na Rechke, Pietari, Venäjä

 

 

Pelmeneitä – niitä maistan ensi kerralla kun tulen Pietariin

Emme käyneet pelmeneitä tarjoavassa Pelmenyassa, mutta lisään sen tähän ainakin itseäni varten. Jotain mistä alkaa seuraavalla reissulla.

Pelmenit ovat raviolinkaltaisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä.

Venäläinen ravintola Pelmenya joka sijaitsee Faberge-museon lähellä. Edullista ruokaa ja talon viiniä. Erikoisuutena pelmenit. Ravintolavinkin antoi oppaamme Ekaterina.

Osoite: Fontanka river embankment, 25,

Postaus kerätty Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin tutustumismatkalta 29-30.9.2019  Pietarissa.

 

 

Pistäydyin Pietarissa – Palatseja joka lähtöön

Pietarin palatseissa ei voi vain pistäytyä. Niissä saa hyvinkin kulumaan koko päivän, vaikka katselisi vain päällisin puolin. Kerrotaan, että Eremitaašissa käyntiin tulisi varata kolmetoista vuotta, jos haluaisi katsella jokaista esillä olevaa esinettä puolisen minuuttia.

Pelkkä Pietarin palatsien paljous saa pään pyörälle. Kesäpalatsi, Talvipalatsi, mitä niitä olikaan, osa keskustassa, osa kauempana.  Kuukeli on ahkerassa käytössä, kun puhutaan Eremitaašista. Mitä kaikkea siihen kuuluikaan. Nevan vastarannalta, paikasta mihin turistit viedään kuikuilemaan kaupungin ylpeyksiä, erottaa pitkän rivin Nevan uoman myötäisiä palatsirakennuksia. Talvipalatsi, Pieni Eremitaaši, Vanha ja Uusi Eremitaaši sekä Eremitaašin teatteri seisovat ylväinä kiinni toisissaan.

Tällä reissulla käytimme yhden iltapäivän Talvipalatsin eli  Eremitaašin aarteisiin. Olin jo valmiiksi uuvahtanut ajatuksesta, sillä minulla on varhaisempi muisto salien paljoudesta. Olimme luokkaretkellä. Silloin oli vielä olemassa Neuvostoliitto ja minulla ikää alle 20 v.  Edellisenä iltana olimme tietenkin bilettäneet viimeisen päälle. Sukkahousuja kului (ne olivat tuolloin rahayksikkö) ja skumppa virtasi.  Pää kipeänä – en vain minä vaan myös kaikki muut – vaeltelimme kullatuissa saleissa. Meinasin pyörtyä jossain vaiheessa kierrosta, mutta armoa ei annettu. Ryhmästä ei voinut poistua kesken kierroksen. Oikotietä ulos ei ollut.

Nyt kävi paremmin.  En pyörtyillyt.

Pietari Eremitaasi

Eremitaaši on yksi maailman suurimmista taidemuseoista. / Pietari

 

Pietari Eremitaasi

Eremitaasin portaikko on suosittu poseearauspaikka. Pietari

Eremitaašissa pääsee ihailemaan mittaamattoman arvokkaita taideteoksia. Yli kolmen miljoonan teoksen kokoelmasta vain pieni on esillä. Michelangelo, Leonardo da Vinci, Pierre Rodini, Pierre-Auguste Renoir, Vincent van Gogh, Paul Gauguin vilahtelevat vielä yöunissakin.

Eremitaašin lisäksi kävimme Katariinan palatsissa, Pietarhovissa ja Shuvalovskyn palatsissa, joka toimii nykyään yksityisenä Fabergén jalokivimuseona.

Meripihkahuone vetää kiinalaisturisteja puoleensa

Katariinan palatsin kuuluisassa meripihkahuoneessa ei saa kuvata.  Sinne päästetään vierailijoita pienissä erissä ja aikaa on rajoitetusti. Kiinalaiset uskovat meripihkan parantavan sairauksia ja siksi meripihkahuone kuuluu kiinalaisryhmien nähtävyyskierroksiin.

”Jono saattaa olla jopa seitsemän tuntia kiinalaisryhmien tullessa”, oppaamme Ekatarina taivastelee.

Palatsien bongaamisessa kannattaa varata aikaa myös sisäänpääsymuodollisuuksiin kuten lipuntarkastusjonoihin, turvatarkastuksiin ja tiiviiden kiinalaismassojen läpi pääsemiseen. Liput ryhmällemme oli hankittu etukäteen. Se tietysti joudutti käyntiä mutta ruuhkaa riitti vaikka varsinainen turistisesonki oli jo ohi.

Katariinan palatsi, Pietari

Katariinan palatsia ympäröi puistoalue. Itse palatsi on kolmisensataa metriä pitkä. Rakennuksen ulkoterassialue on suosittu selfienottopaikka. Varo kurkottelemasta kaiteiden yli kuvakulmaa etsiessä. Menneenä kesänä aasialaisnainen menetti henkensä selfietä ottaessaan.

 

Katariinan palatsi rakennettin alunperin Katariina I:n kesäkäyttöön.

Turismi tuo tuloja  Pietariin  mutta myös haastaa

Kiinalaiset huolestuttavat paikallisia toimijoita. Se tuli ilmi monessa yhteydessä, muun muassa lehdistötilaisuudessa. Matkalla Pietarhoviin ohitimme kiinalaisen ravintolan.

”Se on nyt kiinni, mutta avataan kiinalaisten matkailijoiden tullessa.”

Reilun viiden miljoonan asukkaan Pietarissa kävi vuonna 2018 yli kahdeksan miljoonaa majoittuvaa matkailijaa. Kiinalaisia eniten, kakkosena eteläkorealaiset, kolmosena italialaiset, jotka tulevat eritysiesti katsomaan italialaisten taiteilijoiden teoksia. Suomalaisten osuus on noussut jonkin verran viime vuosina.

Ekatarina kertoi, että kiinalaisilla on oma tapansa toimia. Matkat ja palvelut, kuten esimerkiksi ruoat maksetaan kiinalaisen luottokorttiyhtiön kautta. Kiinalaiset hoitavat ruokailun. Rahat menevät siis Kiinaan mutta ihmiset tungeksivat Pietarissa.

Itämeren helmi – nykyajan palatsi

Pietarhoviin ajettaessa vastaan tulee valtava 40 000 asukkaan talokompleksi, Baltijskaja zhemchuzhina (Itämeren helmi), joka on rakennettu yhteistyössä kiinalaisten kanssa.

Jonkin sortin palatsi sekin. Piti oikein Wikipediasta tarkistaa, mikä on palatsin määritelmä. ”Palatsi on rakennus, joka on rakennettu useimmiten korkeatasoiseksi asunnoksi tai edustuskäyttöön.”

Itämeren helmen sisältä löytyvät kaupat, sairaalat, kaikki mitä tarvitaan elämisessä. Siellä on jopa kanava, jossa voi tehdä pikkuristeilyjä.

Pietarhovi – keisariperheiden kesäpaikka

Venäjän keisariperheet viettivät Pietarhovissa kesiään vallankumoukseen 1917 asti.

Pietarhovi, Pietari

Koreita saleja, Pietarhovi, Pietari

Pietarhovi, Pietari

Komea on kattaus, Pietarhovi, Pietari

Pietarhovi, Pietari

Pietarhovin puistossa ja rantamaisemissa viihtyy pidemmänkin ajan, Pietari

 

Pietarhovi, Pietari

Pietarhovin porrastettu suihkulähde. Taustalla Suuri palatsi. Pietari

 

Pietarhovi, Pietari

Pietari Suuren jahtimuseo/ Pietarhovi, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseon keisarilliset pääsiäismunat

Fabergen museo on yksityinen jalokivimuseo. Se  sijaitsee Fontankan rantakadulla Shuvalovskyn palatsissa Yleisölle museo avattiin vuonna 2014.

Arvokkaimmat esineet ovat Carl Gustav Fabergen keisarilliset pääsiäismunat.

Fabergen jalokivimuseo

Oppaamme Ekatarina esittelee Fabergen jalokivimuseon aarteita. 3000 esinettä, joilla jokaisella oma tarinansa. Samppanjamaljassa kaksipäinen kotka symboloi Eurooppaa ja Aasiaa.

 

Fabergen jalokivimuseo

Fabergen jalokivimuseon arvokkaimpiin esineisiin kuuluvat keisarilliset pääsiäismunat. Faberge-museo osti  yhdeksän 300 vuotta vallassa olleelle Romanoville kuuluvaa munaa. Näytteillä on myös muiden ihmisten munia ja muita jalokiviesineitä /Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

Fabergen jalokivimuseo, Pietari

 

 

Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle syyskuun lopussa. Lisää postauksia tulossa.

 

www.visitpietari.fi

 

Pistäydyin Pietarissa – miehiä, miljardöörejä, norsuja, uusiokäyttöä

Venäläinen mies on venäläinen mies, vaikka karvasmanteliöljyssä paistaisi. En tosin tiedä voiko kyseisessä öljyssä paistaa, kun en ole keittiöimmeisiä, mutta käyköön kielikuvasta.

Pietariin suuntautuvalla tutustumismatkallani ehdin tuskin rajalle asti, kun pystyin erottamaan suomalaismiehet venäläisistä, milloin satuin niin sanotusti nokakkain miehen kanssa junan käytävällä. Jos mies odotti minun purjehtivan omaan suuntaani ja teki vielä lempeä tuike silmissään  ”teidän jälkeenne” -eleen samalla kun kutistui kapeaksi junan seinää vasten, hän satavarmasti oli venäläinen. Mainittakoon, ettei iällä ole merkitystä. Useimmat käytävien gentlemanneista  olivat tyttäreni ikäluokkaa ja minä – no niin – mummo, joka saa joka päivä tehdä kaikkensa, ettei muuttuisi enemmän ja enemmän seinää muistuttavaksi.

Jaksan ihmetellä tuota naisen huomioimista. Tapaamani venäläisnaiset puolestaan jaksavat ihmetellä naisen huomiotta jättämistä. Meille suomalaisille niin kotoista tasa-arvoa, jossa oven avaa se, joka kerkeää, jos kerkeää, ja joskus jopa antaa oven sulkeutua nenän edessä.

Olen aiemmin saattanut kertoa muistoni yrittäjyyden alkutaipaleelta, jolloin toimistoni sijaitsi monen muun pikkuyrittäjän kanssa Tapiolan keskustornin kymppikerroksessa. Eräänä maaliskuun aamuna samalla käytävällä toimistoa pitävä yrittäjäkollega (mies) ilmaantui kynnykselleni kukka (muistaakseni ruusu) kädessä. Olin jo siihen ikään tottunut monenmoisiin kohtaamisiin kollegojen kanssa, mutta tämä kukkamies loksautti leukani rinnukselle asti. Pian kävi ilmi, että oli naisten päivä (josta muistin hämärästi kuulleeni) ja venäläinen kollegani halusi juhlistaa päivääni.

No niin, se miehistä. Onneksi tämä Pietarin reissu kesti vain neljä päivää. Niin lyhyessä ajassa ei ehdi oppia pois omasta kulttuuristaan. Kotiin palattuani yritin kuitenkin muistaa varoa ovissa.

Nyt reissun antiin. Aloitan modernimmista käyntikohteista.

Yksityinen nykytaiteen museo Erarta

Nykytaide kiinnostaa minua ja odotin Erarta museolta paljon. Eikä se pettänyt odotuksiani. Meillä oli aivan ihana, innostunut opas Anastasia (Natasha), joka esitteli Erartasta valikoiman teoksia. Enemmänkin olisin häntä kuunnellut, mutta kuten tavallista näillä pressireissuilla, aika on kortilla.

Natasha kertoi, että museon omistaa Marina Varvarina ja hänen kaksi aikuista lastaan. Varvarinan puoliso, liikemies Dmitri Varvarin ammuttiin Pietarissa 2000. Museo avattiin vuonna 2010.

Kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle, sillä teosten kautta avautuu monia Venäjän ja Neuvostoliiton historian  ja kulttuurin piirteitä. Tässä muutama kuva teoksista.

Uusiokäyttöä – Andrei Sikorskiin nojatuoli

Erartan sisääntulohallissa vastaan tulee vanhoista autonrenkaista tehty nojatuoli. Se on Andrei Sikorskiin Waterfall -teos,  johon voi halutessaan istua. Oletettavasti nojatuolissa otetaan ahkerasti kuvia ja selfieitä.  Nojatuoli kiiinostaa ja herättää kysymyksiä:

”Monet venäläiset tulevat tänne ja ihmettelevät onko tämä taidetta vai roskaa.”

Pietari Erarta nykytaiteen museo – Jokainen voi olla taiteilja – Andrei Sikorskiin Waterfall

Muslimeja loukkaava, lapsilta kielletty burkha-nainen

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds on lapsilta kielletty taideteos. Lapset voivat  vanhempiensa kanssa käydä katsomassa, mutta kouluretkillä eivät pääse katsomaan teosta.

”Tiedämme, että muslimit voivat loukkaantua, kun hunnutetulla naisella on rinnat paljaana”, Natasha sanoo.

Erarta - Pietari

Cecilia Plaisancen Burqa and diamonds/  Erarta – Pietari

Venäläiset tulevat – Anatoly Gankevich

Naiset marssivat tarmokkaasti. Venäläiset tulevat -teoksessa näkyvät 1930-luvun sosialistista realismia ilmentävät tekniset värit: sininen ja ruskea. Tuolloin mosaiikki oli myös suosittua.

Pietari/ Erarta taidemuseo

Pietari/Erarta nykytaiteen museo. Opas Natasha kertoo Venäläiset tulevat -teoksen symboliikasta.

Nikolay Kopeikin valloittavat norsutaulut

Kaukoidässä Astrahanin alueella kasvavat melonit  ovat kookkaita. Ne  symboloivat taulussa 1990-lukua. Norsun vieressä olevat ”niin venäläiset” kassit kuvaavat ilmiötä,  jossa venäläiset raahaavat tavaraa myydäkseen ne muun muassa Suomessa. Toisessa taulussa norsu katselee kaihoisasti, ikävöi kotimaataan. Nyyh!

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Overseas guest

 

Erarta Pietari

Nikolay Kopeikin – Motherland

 

Uusi Hollanti

Mikä ihmeen Hollanti? Se oli ensimmäinen ajatus, kun porukka puhui ohjelmassamme seisovasta Uudesta Hollannista. Kuukeloida täytyi ennenkuin selvisi, että 1700-luvun alkupuolella Hollanniksi kutsuttiin telakan puutavaravarastoja. Niissä oli hollantilainen varastointijärjestelmä, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Hollantilaiset ovat merenkulkukansaa ja varmaan hakoja varastohommissa maailman sivu, kun nykyäänkin pyörittävät Euroopan suurinta Rotterdamin satamaa.

Nevan ja Moikan välille rakennettiin Pietari Suuren aikana kanavaa, jonka vuoksi syntyi t pieni kolmionmuotoinen saari, jolla Uusi Hollanti sijaitsee. Alue oli suljettu tavalliselta kansalta satoja vuosia. Rapistuikin.  Kymmenisen vuotta sitten paikallinen miljardööri Roman Abramovitš (kyllä, se jalkapallojoukkueen omistaja) osti saaren ja ryhtyi kunnostamaan sitä. Nyt on miljoonia  – ellei satoja –  kulutettu ja Uusi Hollanti avoinna kävijöille. Ei aivan avoinna, turvaporttien läpi alueelle mennään.

Uusi Hollanti, Pietari

Uusi Hollanti sijaitsee saarella Pietarin keskeisellä alueella.

 

Pietari - Uusi Hollanti

Uuteen Hollantiin mennään turvaporttien läpi.

 

Uusi Hollanti - Pietari

Uusi Hollanti – On aikoja, jolloin rakennukset toimivat vankilana, nyt siellä tepastelee turistit ja huvittelunhaluiset pietarilaiset.

 

Uusi Hollanti, Pietari

Esiintymislavalla soi myöhemmin jazz, rock… Nyt on ilta vielä nuori ja lapsilla tilaa temmeltää. Uusi Hollanti, Pietari

 

Uusi Hollanti, Pietari

Lapsiperheille tekemistä. Uusi Hollanti, Pietari

 

Postaus on jatkoa lokakuun 3. postaukselle. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle.

Pietari Venäjä

Pistäydyin Pietarissa

Monivaiheisen reissun jälkeen kotiuduin Pietarista. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle. Kyseessä oli junamatka, mikä käytännössä tarkoittaa perinteisen viisumin hankkimista. Viisumijärjestelyt hoidin itse. Viisumikäytännöt helpottuivat tämän kuun alussa, kun voimaan tuli mahdollisuus hakea viisumia netin kautta. Se ei kuitenkaan vielä koske junamatkoja. Jos haluaa välttyä viisumihässäkältä, kannattaa valita 72 tunnin viisumivapaa risteily laivalla. Näitä järjestää ainakin Moby St. Peter Line.

Me matkasimme mennen tullen Allegro-junalla (törkeän aikaisin). Kolme ja puolituntia se kesti. Rajamuodollisuudet tehtiin junan liikkuessa.

Ruokakulttuurin esittely – Nuorella emännällämme olisi ollut erinomainen tilaisuus kertoa meille median edustajille venäläisestä ruokakulttuurista

Yleensä näillä kansallisten matkailutoimistojen tutustumisreissuilla mottoni on:

”Syön mitä saan, juon mitä tuodaan ja kirjoitan mitä haluan”.

Niin nytkin. Ilmoittautumisvaiheessa kysyttiin erikoisruokavaliot. Ilmoitin, etten syö naudanlihaa. Kymmenen hengen porukassamme oli muitakin rajoitteita, kuten kasvisruokailijoita ja laktoosi-intoleransseja. Olisi ajatellut, että kun on kyse tällaisesta pikkuporukasta, ruokailutilanteissa kaikki intoleranssit olisi hienotunteisesti hoidettu ja jokainen olisi saanut oman annoksensa vaivihkaa. Mutta ei, rajoituksia karjuttiin (myös oma porukkamme) pöydän päästä toiseen, lautaset sekosivat, annokset päätyivät mikä mihinkin. Oli lähestulkoon mahdotonta käyttäytyä sivistyneesti, vieraanakaan.

Filosofiani mukaan söin siis mitä sain. Naudanlihaakin. Ei iso juttu. En joudu sen suurempiin hankaluuksiin kuin se, ettei naudanliha oikein tahdo sulaa elimistössäni, kun en ole sitä yli kahteenkymmeneen vuoteen syönyt kuin satunnaisesti ja maailmanmatkaajan pakon edessä. Naudanliha kuvottaa minua jälkikäteen, mutta siihen tepsii yleensä jokin hapan juoma tai reipas annos yrttilikööriä siellä missä sellaista on saatavilla. Lisäksi minusta naudanliha haisee hielle. Mielikuvitusta tai ei, mutta niin sen koen.

Join myös mitä eteen tuodaan. Tilaamani valkkarin punkkuna, vihreän teen mustana. Mitä sitä nyt niuhottamaan. Viini kuin viini, tee kuin tee.

Minun tosin kelpaa, sillä kirjoitan aika usein yleisluontoisia matkajuttuja. Etsin yleisölleni sopivia elämyksiä, mitä tahansa. Jos en löydä mitään sopivaa, en kirjoita mitään. Hankala tilanne olisi ollut, mikäli olisin luvannut jollekin lehdelle ruokajutun. Pari sellaista toimittajaa matkassa oli. Ilmeisesti kilpailutuksen kautta järjestetyn matkan aikana saimme tutustua ainoastaan yhden ketjun ravintoloihin, vaikkakin interiööriltään olivat monipuolisia.

Reissun aikana kaipasin selvästi roolinsa sisäistänyttä emäntää tai isäntää. Henkilöä, joka kertoo mitä syödään, mitä juodaan ja miten maksetaan. Lisäksi hoitaa intoleranssit keittiön kanssa ja katsoo, että annokset menevät oikeille henkilöille. Niin, että on edes jokin mahdollisuus käyttäytyä sivistyneesti.

Ravintolavalinnat eivät menneet nappiin, mutta päivisin oppaana ja matkanjohtajana toiminut Ekaterina Povalkina oli varsinainen tietopankki. Hän osasi kertoa historiasta ja nykypäivästä (vaikka Putinin syntymäkodista hän ei suostunut edes puhumaan), ja sai ravintolakäynnitkin jotakuinkin pysymään kuosissaan. Ainakin hän yritti parhaansa intoleranssi-annosten kanssa. Iltaisin on toinen meininki. Illallista emännöi toinen toistaan soreampia nuoria naisia, joiden pääasiallinen tehtävä oli varmaan dokumentointi eli ottaa kuva ruokailutilanteesta hallinnollisia tarkoituksia varten.

Kaiken kaikkiaan antoisa reissu kuitenkin. Ruuhkia, hässäkkää, kiirettä, palatseja, historiaa taidetta….

Hässäkkää aavisteli jo etukäteen se, että matkaliput saimme vasta matkaa edeltävänä päivänä ja tarkennetun ohjelman toiseksi viimeisenä matkapäivänä.

Kirjoittamiseeni tulee nyt henkilökohtaisen elämäni käänteiden vuoksi tauko, mutta luvassa on myöhemmin Pietari-postauksia.

Muutama syksyinen kuva Pietarista

Pietarin ruskaa, Venäjä

Lenin yliopiston edessä on juhlittu. Sunnuntaiaamuna sampanjapullo (venäläinen erikoisuus, kuohari jota kuulemma saa kutsua sampanjaksi) hylättynä tyhjän penkin edessä. Ja puu, mitkä värit!

Pietarhovi, Pietari, Venäjä

Pietarhovin maisema syksyn tullen.

Pietariin

St. Peter Line tarjosi lehdistölle mahdollisuuden tututustua viisumivapaaseen Päivä Pietarissa -risteilyyn ja keväiseen Pietariin 6.–8.5.2014.

Kun edellisen kerran vierailin näillä seuduilla, kaupungin nimi oli Leningrad ja rahayksikkö sukkahousut.

Velkaiselle ensiasunnon ostajalle Leningradin liepeillä sijaitseva Olginon motelli tarjosi edullisen talvilomaviikon. Matkalaukku täyteen sukkahousuja, pieniksi käyneitä vaatteita, kosmetiikkaa ynnä muuta helposti myytävää, ja matkaan bussilla muiden samankaltaisella matkakassalla varustautuneiden kanssa.

Perillä Olginossa ykköset päälle ja motellin raflaan. Menoa riitti lähistön ainoassa menomestassa.
Viikon jälkeen yksi matkalaisista kotiutui vieroitushoidon kautta. Piikki persuksiin, kertoivat. Paikallinen tyttöystävä saattoi silminnähden huojentuneena ylkänsä Suomeen menevään tilausbussiin.
Maailma on muuttunut. Nyt on Venäjä, Pietari ja ruplat. Mutta ykköset päälle nytkin. Hyvä, sillä venäläisvoittoisessa porukassa, jota tämän laivan asiakaskuntakin edustaa, harvoin tuntee itsensä ylipukeutuneeksi.
Peilin kautta otettu selfie on kuulemma ”so last season”.
No, Mummo on aikajanan diktaattori ja selfie tässä.

Ruplia ovat, niitä tarvitaan huomenna Pietarissa.
Tällä kertaa meno oli hillittyä. Seisovan pöydän tarjoomusten jälkeen, yökerhossa esitettiin show. Esiintyjät olivat hyvätasoisia, mutta mukana kaiketi oli myös amatöörejä. Menomatkalla, ah niin venäläistä.
MS Princess Maria hiljenee heti shown jälkeen, sillä Pietariin matkaajat haluavat kohdata kaupungi nähtävyydet pirteinä. Shown jälkeen porukka katosi hytteihinsä nukkumaan.
MS Princess Marian baarissa hauskoja yksityiskohtia. Pehmolelu on laittanut taulut omaan järjestykseen. Baarissa voi naukkailla Titanic –drinkin.


Aluksella on töissä 170 henkeä. Kapteeni Liettuasta, tarjoiluhenkilöt virolaisia ja venäläisiä.

Komentosillalla matkustajarahtilaivan kapteeni kääntää hetkeksi katseen pois horisontista
Pietariin saapui 570 000 matkustajaa meriteitse vuonna 2013. Tämä on yksi satamista.

Kyllä! Niin siinä lukee ”Leningrad” – saavumme Pietariin. Onko kyltti unohtunut vai kertooko se siitä, että saavumme Leningradin Oblastiin? 
Viimeisen osuuden laiva kulkee kapeaa väylää myöten. Lähietäisyydellä on paljon katseltavaa, joten kannattaa hankkiutua kannelle.

Pietarissa Voiton päivän juhlallisuudet – juhlitaan kunnolla toisen maailmansodan voittoa

Kissakahvion maskotti

Matuska-nukkevalikoima on monipuolistunut



Pietari yläilmoista

Kultaa kupolissa.
ja jotain muuta auton perässä.

Tanssilattia käyttöön

Kuinka monta kertaa tämäkin on eletty? Mahtaako maailmasta löytyä yhtään sellaista lasta, joka ei tietyssä kehitysvaiheessa asettuisi kaiken huomion keskipisteeksi. Tämä pikkutumpula valitsi Helsingistä Pietariin kulkevan laivan tanssilattian. Show oli juuri päättynyt: puputytöt, viulistit ja muut artistit poistuneet kulisseihin.

Riittävän vanhaksi kun elää, muuttuu kuulemma lapseksi jälleen. Oli ihan pakko kokeilla parkettia pikkumuksun jälkeen. Tanssiseuraa sain hääpukuun sonnustautuneesta alle kymmenvuotiaasta tytöstä. Nyt kun ei jälkikasvu ole estelemässä, voi vaikka laittaa tanssiksi Muumin kanssa. Miten noloa, sanoisi teini-ikäinen.