Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

luonto

Kuinka husky kakkaa

Usko tai älä, aamulla Pyhätunturin reissun jälkeen junan lähestyessä Helsinkiä ensimmäinen ajatus, joka hatarasti nukutun yön jälkeen pinnisti pintaan, oli se, kuinka husky kakkaa. Kakkaako se juostessaan ja rekeä vetäessään vai hoidetaanko asia jo ennen valjakkoajelua. Huhuilin alasängyn koiranomistajalle, mutta hänkään ei ollut varma. Yleensä koirat kaiketi pysähtyvät isolle ja pienelle hädälle.

Miksi tällaisia mietin?

Juttelin Pyhällä koilislappilaisen matkailuyrittäjän kanssa ja kävi ilmi, että koiravaljakon jätökset saattavat olla viidentoista kilon luokkaa. Mielikuvani siirtyi kotoiseen Espooseen, Lippajärvelle, jonka aikoinaan ihmisen aiheuttamaa rehevöitymistä on hoidettu hapetinlaitteilla ja kalastuksella kuntoon vuosikymmenien ajan. Nyt järvi on saatu kuntoon ja kesäpäivinä sieltä kuuluu iloinen polskinta.

Lapissa järvet ovat kirkasvetisempiä, toisin kuin vihreältä kuultava kotijärveni. Päätyvätkö nämä viisitoistakiloiset kasat veteen? Onko mahdollista, että koiravaljakot kakkaavat jäälle tai paikkaan, josta ulosteet valuvat lumien sulaessa järveä rehevöittämään.  Koiravaljakkoretkiähän ei tehdä yhtä, vaan niitä voi olla vaikka kuinka monta.

Tämän koilislappilaisen yrittäjän mukaan joku muukin on ihmetellyt samaa. Joku ulkopuolinen, joka teilattiin samoin tein. Tulet tänne viemään meiltä elinkeinon. Eihän siitä ole kyse, vaan siitä että asia on ratkaistava jollain tavalla. Kaupunkihevosilla olen nähnyt kakkapusseja takalistossa.

Meillä täällä Espoossa on koiria vaikka millä mitalla. Ne ovat lemmikkejä ja suuri osa koiranomistajista kerää ulosteet talteen. Silti aina keväisin somessa riehuu koirankakkakeskustelu. Voisiko olla, että nämä huskysafariyrittäjät keräisivät myös jätökset jäältä. En tiedä. Jossain välissä perehdyn asiaan.

Jos olisin liikkeellä toimittajana, kaivaisin paikkoja ja henkilöitä tähän tarinan tueksi. Mutta nyt olen vain Mummo, joka mietiskelee, miten on asian laita.

Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen Delia Owensin esikoisromaani

Suon villi laulu – Kirjavinkki USA

Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen Delia Owensin esikoisromaani. Tapahtumapaikkana on pohjoiscarolinalainen marskimaa, vetinen alava lietemaa, jonkalaista en muista aiemmissa lukemissani romaaneissa usein esiintyneen, ainakaan näin suuressa roolissa. Tapahtumapaikkana se on mielenkiintoinen eritoten kirjailijan tarkkojen luontokuvausten vuoksi. Marskimaan linnut, kasvit ja hyönteiset avautuvat lukijalle tarkkojen nimien ja ominaisuuksien kautta. Mukaansatempaavaa kerrontaa, jossa piirtyy kuva myös pikkupaikkakunnan yhteisöstä ja 1950-60 luvulla vallitsevat normit.

Suon villi laulu on kertomus nuoresta tytöstä Pohjois-Carolinassa ja hänen yksinäisyydestään ja eristyksissä elämisestään. Teemat puhuttelevat erityisesti näin korona-aikaan, jolloin suuri osa meistä suomalaisistakin on saanut kosketuksen niihin.

Minua viehätti kovasti Delia Owensin tapa kertoa asioiden kulusta. Hän jätti tekstissään sopivasti tilaa myös omille kuvitelmille. Tosin joskus ilmaisujen toistaminen pisti silmään. Tästä esimerkkinä ”Aivan liian lyhyeksi käyneistä lappuhaalareistaan…” tuntuu ensimmäisen kerran luettuna freesiltä, toinen jo oikolukuvaiheessa vahingossa tekstiin jääneeltä.

Kirjallisuudessa ja draamassa inhokkejani ovat oikeudenkäynnit. Ikävä kyllä en tässäkään romaanissa niiltä säästy. Onneksi kuitenkin lakituvassa vietettiin yli 400 sivun kirjassa vain murto-osa. Henkirikoksesta kaikki alkoi ja matkan varrella ainakin minua onnistuttiin huijaamaan useamman kerran. Loppuratkaisusta en tiedä, oliko oikea vai ei. Jäi ainakin kaihertamaan.

Matkalukemiseksi Suon villi laulu on erityisen sopiva. Kevyttä kerrontaa ja lyhyitä kappaleita. Kappaleet olivat vieläpä numeroiden lisäksi otsikoitu, mikä tulee harvemmin eteen nykyään.