Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Lappi

Näistä nautimme Levillä – koronaturvallisia elämyksiä

Levi hiljeni viikolla 3. näin kertoivat paikalliset toimijat, mutta silti yllätyin.

Puolen tunnin kävelyni aikana kohtasin Levin keskustassa vähemmän ihmisiä kuin kotipihallani Espoossa. Reilut kymmenen ihmistä käveli siellä täällä pitkin kujia. Ravintolat ohitin, vaikka mieli olisi tehnyt hieman irrotella vaikkapa Ihkussa. Sen niminen paikka näytti yhdellä kujalla olevan. En ole koskaan käynyt, mutta arvelen että olisin viihtynyt.

”Hotellin” tanssipaikkaa ei enää ole. Sitä, jonka naistentasseista postailin vuosia sitten. Hotelli näytti saaneen putken kylpylärakennukseen. Ravintolan takapihalla tapasin henkilökuntaan kuuluvan naisen, jonka kanssa rupattelimme hetken.

”Kun sitä tanssivaa ihmistä ei enää ole, niin muuttivat ruokaravintolaksi”, hän tiesi kertoa.

En heti ymmärtänyt, että kyse oli yleisesti tanssivista asiakkaista, eikä suinkaan esitanssijasta, tanssitunnelman luojasta ravintolassa.

Lasten riemuja Levillä – Poroja, pulkkamäkeä ja jääveistoksia

Poroja lähietäisyydellä oli tietenkin nähtävä, kun Lapissa ollaan. Porotila Levin Sammun-tuvan aitauksessa näimme jopa valkoisen poron. Vain muutama vieras hortoili porotilalla samaan aikaan kanssamme. Hiljaista on, totesi myös omistaja.

Porotila Levin Sammun-tuvalla

Porotila Levin Sammun-tuvan valkoinen poro

Lasten riemuksi pulkkamäkeen. Lastenmaailma sijaitsee laskettelurinteen vieressä paikassa, josta pääsee myös valaistuille laduille.  Se on myös Levin keskeinen latuhubi.

Yhden hiihtolenkin tein, ei aivan turhaan sukset matkannut Espoosta Lappiin.  Hiljaista oli laduillakin, yksin hiihtelin.

Veden solinaa voisi kuunnella aina (ellei sormet ja varpaat jäätyisi). Levi, Lappi

Noin 40 minuutin ajomatkan päässä olevan Snow Villagen jäähotellit ja veistokset tuntuivat varsin vaatimattomilta tänä vuonna. Ehkä korona on kurittanut myös pakkasukkoja.

Nalle lasten suosikki, Snow Village, Lainiotie 566 Kittilä

Huvilahommia

Kota, ei kuitenkaan perinteisen mallinen, kuului huvilan varustukseen. Nokipannukahvit tietenkin kiehautimme ja letut paistoimme.

Ulkoporealtaasta jo mainitsinkin huvilan esittelyn yhteydessä. Sitä en vaan osannut aavistaa, että saamme myös revontuliesityksen. Sovelluksen mukaan oli prosentin mahdollisuus nähdä revontulia. Joskus käy tuuri.

Revontulet Levillä

Huippujuttuja Levillä

Viikon aikana kävimme kolmeen kertaan huipulla. Ensimmäisenä päivänä ajoimme autolla ravintola Tuikun näköalapaikalle.

Ravintola Tuikun näköalapaikan maisemia

Toisen kerran ajoimme Gondoli 2000 hissillä ylös. Yhdessä kuvussa sai matkata vain saman seurueen jäseniä. Huipulta avautui hienot maisemat, joita ihailimme hyytävässä viimassa.

Gondoli 2000 vie ja tuo Levillä

Gondoli 2000 avulla Levin huipulle

Kun olin huippuilun aloittanut, kiipesin loppuviikosta 766 porrasta, jotka johtavat rinteen Hotel Levi Panoramaan.

 

Tästä on hyvä alkaa kuntoilu. 766 porrasta Levi

 

Alhaalla portaiden alkupäässä näkyi vielä tulen kehittelemä nähtävyys, alkukuusta palanut Levin hissiyhtiön huoltorakennus.

Portaissa ei tullut vastaan ihmisiä kuin vasta loppupäässä. Yllättäen hekin olivat tuttuja. Hän joka teki minusta Mummon, oli vanhempiensa kanssa tullut hissillä katselemaan maisemia.

766 porrasta ja kohta perillä Yllätys odotti melkein huipulla.

Yhä ylös yrittää. Levi, Lappi

Harmin paikka, kun ei tullut rahaa mukaan. Ylhäällä Levi Panorama hotellin näyttelytilassa olisi päässyt tutustumaan saamelaisuuteen.

Tässäpä nämä vinkit viikon ajalta.

Korona-ajan baarikäynti

Lumilomalle Lappiin – Yöjunalla 23.13 Helsingistä Rovaniemelle

Kyllä on erilaista matkantekoa mihin olen tottunut. Matkan ajankohdasta alkaen. Levin matka sijoitettiin tarkoituksella niin sanotulle venäläisten viikolle (viikko 3), jolloin sopi odottaa hiljaista Leviä, sillä Venäjältä Suomeen ei pääse. Hiljaista oli.

Siirtyminen suunniteltiin myös koronaturvallisesti. Kolmella autolla mentiin ja minä junalla omassa hytissäni. Osa yöpyi Oulussa, osa Keminmaalla. Minut poimittiin loppumatkasi kyytiin Rovaniemeltä.

Varasin Viherlaaksosta Helsinkiin ylimääräistä aikaa bussimatkaan, jos bussissa sattuisi olemaan liian paljon porukkaa, niin odottaisin seuraavaa. Ei ollut, viisi ihmistä näytti olevan bussin takaosassa.

Älä lähesty minua

Normaalisti Helsingin rautatieaseman Ooster-baarissa vilkuilisin ympärilleni ja vaihtaisin muutaman sanan jonkun satunnaisen baarivieraan kanssa. Nyt junaa odotellessa linnoittauduin iltapäivälehden kera nurkkapöytään. Pöytää valitessani tarkistin, että viereinen pöytä on käyttökiellossa. Asettelin kassit kaikille vapaille tuoleille ja matkalaukun vielä tukkimaan tien. Ei silti, että olisi tarvinnut älä lähesty -viestiä. Baarissa joka toiseen pöytään oli liimattu kirkuvat henkselit, eikä vieraitakaan ollut kovin monta.

Oikea hytti väärässä vaunussa

Junaan siirtyessä halusin vältellä ihmisiä käytävillä. Kuikuilin ikkunasta missä makuuhyttini sijaitsee ja valitsin oven sen mukaan. En vain muistanut, että hyteissä käytetään eri vaunuissa samoja numeroita, ja siksi vaunun numero on tärkeä. Miksiköhän näin, sillä kyllä numeroita maailmassa riittää. Ainoa junassa kohtaamani ihminen, oli se, joka rynkytti valtaamani hytin ovea. Olin ottanut väärän hytin, tai oikean mutta väärässä vaunussa.

Omin eväin

Eväät minulla tietenkin oli omasta takaa, etten joudu vaeltamaan ravintolavaunuun. Voi taas kirpaisi! Normaalioloissa olisin heittänyt matkatavarat hyttiin ja painunut ravintolavaunuun. Hurlumheitä olisi kestänyt aamutunneille asti.
Aina moititaan junien myöhästymisiä. Mummo on sunnuntailapsi ja kun Mummo matkaa, junat ovat aina aikataulussa. Niin nytkin. Rovaniemelle juna saapui minuutilleen siihen aikaan, kun pitikin.

Yöjunalla Kolarista Tikkurilaan

Takaisin minun piti tulla autolla muiden mukana. Niin ne suunnitelmat muuttuvat, eräs seurueemme jäsen niksautti välilevyn eikä autossa istuminen tullut kyseeseen. Tarjouduin hänen avukseen ja niin me palasimme, kaksi aikuista ja reilun vuoden ikäinen taapero, yöjunalla Kolarista Tikkurilaan. Siitä olikin jo pikku postaus ”Ei ikinä enää”, jolla viitattiin turvaistuimeen eikä suinkaan yöjunaan, joka oli hyvä kokemus.

Seuraavaksi piipahdan Rovaniemellä, josta minut otettiin kyytiin ja josta jatkettiin yhdessä Levin huvilalle.

Yökuvausta Pelkosenniemellä – Pyhätunturin Taidepotpuri

Kävimme valokuvausryhmän ohjaajan Askon kyydillä yökuvausreissulla Pelkosenniemellä ja siitä reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Suvannon kylässä.

Pelkosenniemi

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Käyntimme kunniaksi Andy sai sateenkaaren yläpuolelle. Kiirettä piti, että ehdin saada kuvan sateenkaaresta. Nopeasti se haihtui näkymättömiin.

Asukkaita Pelkosenniemen kunnassa on tuhatkunta. Pyhätunturin kansallispuisto kuuluu myös Pelkosennimen kuntaan.

 

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must.

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Patsas on Andyn sedän tekemä.

 

 Pelkosenniemi

Pelkosenniemi – Rakennuksen takana yllätys.

 

Pelkosenniemi, aasi

Kuka se sieltä tupsahti! Asko vai Lazarella, eipä tuo esittäytynyt /Pelkosenniemi

Suvannon kylä

Suvanto on niitä harvinaisia kyliä, jotka säästyivät saksalaisten polttamiselta Lapin sodassa. Kylän rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa. Eipä kylän raitilla kummoista vilinää näkynyt iltakymmenen aikoihin.  Asukkaista kylässä on muutamia kymmeniä. Outojakin asuu  kylässä 🙂

Suvannon kylä

Yö saapuu, Suvannon kylä

 

Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Outo asukas /Suvannon kylä

 

Postilaatikko, Outo asukas /Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Onko tuo joka ei suostu postilaatikkojen ruotuun se Outo asukas /Suvannon kylä

Soutajalta vauhtia kanoottiretkelle – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Elokuun alun taideleirin toinen yhteinen vaellus tehtiin yöaikaan Soutaja-tunturille, jota monena iltana olimme ihailleet Kairosmajan rantasaunalla uidessamme. Yövaellukselle suuntasi vain viisi henkeä ja opas, sillä seuraavana aamuna ohjelmassa oli odotettu kanoottiretki ja moni arvosti yöunia edessä olevan aikaisen aamuheräämisen vuoksi.
Soutajalle lähdimme puolenyön aikaan ja kolmen pintaan aamuyöstä tulimme takaisin. Kyllä kannatti vaihtaa yöunet vaellukseen. Aivan upeaa, vaikka herääminen huoletti.
Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan. Lappi/Pelkosenniemi

Soutaja-tunturin huipulla. Lappi/Pelkosenniemi

Haasteena hallittu rantautuminen

Kanoottiretkelle lähti kaksikymmentäviisi, kaikki palasivat.   🙂  Melontaosuuden pituus oli 14 kilometriä. Meille melontaparini kanssa matkaa kertyi noin 28 kilometriä, sen verran mutkaista oli meno. Eniten haastoi hallittu rantautuminen. Hallitsematon rantautuminen sen sijaan kävi helposti. Hups! Mistäs tämä pusikko nyt tähän taas ilmaantui!
Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Taideleiriläiset Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Kylläpä häikaisee, Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Hallitsematon rantautuminen Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Tauon paikka.  Kylmät eväät maistuivat tuona helteisenä päivänä. Olisihan sitä ollut mahdollisuus paistaa vaikka makkaraa nuotiopaikalla. /Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Vaellusta tunturissa – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Pyhätunturin kansallispuiston alueella vaellusreittejä löytyy mistä valita. Taidepotpuriviikon aikana kävin kerran omatoimisesti Aittakurulla, jonka esiintymislavan ympäristöä remontoitiin parhaillaan.

Aittakuru, Pyhätunturi

Siitä on jo aikaa, kun kävin täällä. Silloin ei ollut rakennustelineitä. Aittakuru/Pyhätunturi

Opastettu retki Isokuruun – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Isokuruun teimme opastetun retken, johon osallistui reilut neljäkymmentä taideleiriläistä. Vain seitsemän eksyi porukasta. 😊 En muista koskaan, millään mantereella järjestetyistä vaelluksista olleen sellaista ryhmää, josta osa ei olisi joutunut hakoteille. Pyhän reitit ovat hyvin merkittyjä, siellä ei eksy. Toki täytyy tietää minne on menossa.

Hakoteille joutumisen kaava on aina sama. Lähtöpisteessä opas laskee laumansa pääluvun, ja kertoo että hän kulkee ensimmäisenä ja nimeää samalla jonkun vahtimaan viimeisenä. Sitten opas kertoo mihin suunnataan. Kaikki kuuntelevat, joku harva painaa reitin mieleensä. Sitten lähdetään yhdessä reippaasti matkaan. Jossain vaiheessa yksi jää ihailemaan maisemia, toinen kuvaamaan mutta kuin ihmeen kaupalla ensimmäisessä kohteessa pääluku stemmaa. Koska kaikki on hyvin, opas höllentää otettaan ja ohjeistaa porukkaa menemään ”suoraan eteenpäin”.  Tässä kohtaa pitäisi olla valppaana! Suoraan eteenpäin on vaarallinen ohjeistus, sillä aina joku porukasta keksii suoraan eteenpäin menevän kinttupolun, joka ei kuitenkaan ole se, jota opas tarkoitti.  Sen jälkeen lauma on hajaantunut. Lopulta kun opas on juossut hakoteillä vaeltavat ruotuun, tulee kiire. Kiireessä viimeisen vaeltajan tehtävä on jo unohtunut.

Pyhätunturin vaelluskartta

Vaikka lähtisi opastetulle vaellukselle kannattaa painaa mieleen mihin kulkuneuvo jäi ja lisäksi olennaisten pysähdyspaikkojen nimet. Koskaan en tätä unohda tehdä, ja taas unohdin 🙂 / Pyhätunturin vaelluskartta

No niinhän siinä kävi nytkin. Osa eksyi joukosta tuon ensimmäisen pysähdyksen eli Pyhänkasteenputouksen jälkeen. Minä siksi, että kameran linssinsuojus tipahti pitkospuiden rakoon.  Pelastin sen sieltä ujuttamalla käteni pitkospuiden sivussa olevasta raosta ja työntämällä kepillä päältäpäin. Se vei aikaa. En olisi hommaan ryhtynyt, jos olisin tiennyt, että Pyhätunturi on oikea kyykäärmeiden paratiisi. Ympärilleen kun katsoo, ymmärtää miksi, alueelta löytyy kivenkoloja, joihin luikerrella.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Kiveltä kivelle käy vaeltajan tie. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Tuntuu oudolta käyskennellä kaksi miljardia vuotta vanhoilla kivillä, joissa näkyy merkkejä siitä, että ovat olleet joskus merenpohjaa. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Kun linssinsuojus oli pelastettu, sain ripeästi askellellen loppupään ryhmän kiinni. Mutta vain huomatakseni, että nämä muutamat loppupään vaeltajat olivat harhateillä. Onneksi yksi meistä harhapolkujen kulkijoista sai selville mihin ryhmä oli suunnannut. Kuukelin kartan ja puhelimen varassa löysimme muut nokipannukahvia ryystämästä Tunturiaapan läheisyydestä.

Tunturiaapan lintutornin suomaisemat lumosivat minut.

Tunturiaapa /Pyhän kansallispuisto, Lappi

En yhtään ihmettele hillanpoimijoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa aikaansa viettää. Hillat olivat vielä raakileita. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja

Mielisanontani reilun kymmenen vuoden takaa. ”Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja.”  Laittaisin  mielelläni sanonnan tekijän nimen tähän, mutta kun en edes kuukelilla sitä löydä. Tuo lausahdus on innostanut minua moneen. Ja aina johonkin myönteiseen.

Niin nytkin. Vietin viikon heinäkuussa saaressa ja yritin saada kuvaa kyykäärmeestä. Piti tulla Lappiin asti ennen kuin onnistuin. Tämä kyy luikerteli tiellä pian sen jälkeen, kun olin tunkenut käteni pitkospuiden alle saadakseni kameran linssisuojuksen pois sieltä. Olisin tietysti halunnut paremman kuvan, mutta sen verran luikero  sihisi, etten tohtinut jäädä kyselemään poseerausta.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Ehdinpäs kuvata ennenkuin sihisevä otus luikerteli puskaan. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Pilatesta pyhätössä – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Kroppakin sai osuutensa Pyhätunturin Taidepotpurin aikana. Pilates-puolituntinen ennen lounasta teki eetua.
”Reidet huutavat hoosiannaa”, innosti pilateksen vetäjä.
Vaikka muuten inhoan tuota ”huutaa hoosiannaa” -sanontaa niin Kairosmajan ristikylläiseen ympäristöön se soveltui. Pilateksen kohdalla tuli täppä ”Asioita, joita en ole aiemmin tehnyt” -listaan. Pilates-tunnit pidettiin Revontulikappelissa. Enpä ole aiemmin jumpannut pyhätössä.

Revontulikappelissa harjoiteltiin taideviikon aikana soittoa, laulua ja järjestettiin musiikkiesityksiä.

Oli siellä uskonnollistakin ohjelmaa kuten kaikille avoin torstain messu. Taideleiriläiset esittivät musiikkia ja sitä halusin kuulla, mutta se olikin siroteltu koko tunnin kestävän messun ajalle ja siksi päädyin seuraamaan koko rituaalin. Hyvä sinänsä, sillä näin sain vertailukohtaa katolisille messuille, joihin olen kulttuurimielessä osallistunut Santiago de Compostelan vaelluksillani.

Revontulikappelin torstaimessun hoiti talkooporukoiden pappi. Myös esirukousten lukijana toiminut nainen, joka avusti ehtoollistarjoilussa, kuului hänkin talkoolaisiin. Roomalaiskatolisella ehtoollisella pappi juo viinin ja syö öylätin itse, tässä torstaimessussa ne jaettiin ehtoolliseen osallistuville.  En tiedä onko normaali- vai koronakäytäntö, mutta jokainen nouti mukin telineestä. Turvavälit olivat kyllä herran huomassa.

Taidepotpuri Pyhätunturilla

Viikon mittainen taideleiri liittyy kevään koronapiikin aikaiseen ”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -prosessiini. Sen avulla elämäni on rikastunut erilaisista kokemuksista, eikä tämä taidepläjäys tehnyt poikkeusta. En ole aiemmin ollut musiikkileirillä, mutta kun luvassa oli myös valokuvausta, tuttavani sai minut lähtemään mukaan.

Luksusmatkahan siitä kehkeytyi. Nyt täytyy muistaa, että luksusta on monenlaista. Joillekin se tarkoittaa hotellin viittä tähteä, minulle sitä, että pääsen yksityiskohtien järjestelyistä kuten aikataulujen hieromisesta, erilaisten palvelujen varaamisesta ja kaikesta siitä mitä työperäisiin reissuihin liittyy. Loma ja se, että voi vain olla, on jo sinänsä luksusta.

Tuttavani hoiti kaikki järjestelyt niin minulle ja kuin muille yli viidellekymmenelle leiriläiselle, ikähaarukka kaksivuotiaasta eläkeikäisiin. Hän on järjestänyt näitä Pyhän Taidepotpureja jo yli kolmenkymmentä kertaa. Tavallisesti leiri järjestetään heinäkuun toisella viikolla. Nyt koronan vuoksi elokuun alussa.  Luksusta lisäsi se, ettei matkaan lähdetty aamutuimaan, vaan yöjunalla. Kuka mistäkin leirille tuli, minä Helsingistä. Kolisevaa kyytiähän se makuuvaunussa vietetty aika oli, mutta siinäkin on oma viehätyksensä.

Kairosmaja, Lappi, Suomi

Kairosmajan päärakennus, Pyhä, Lappi

Pyhän matkailukeskuksen lähettyvillä sijaitseva Kairosmaja häkellytti aluksi risteillään. Niitä löytyi kaikkialta savusaunan uuninluukkua myöten. Oli selvää, että jonkinlaisen uskonnollisen yhteisön ylläpitämässä paikassa olin. Uskonto ja leiriohjelma pysyivät kuitenkin erillään koko viikon ajan. Tiluksia kunnosti parinkymmenpäinen talkooporukka, joiden keskusteluista kantautui korviin kuka milloinkin ja missä oli tullut uskoon. Syvennyinpä minäkin erään talkoolaisen kanssa hetkeksi pohtimaan asioita. Olisihan se helpotus, jos tiukan paikan tullen voisi jättää kaiken niin sanotusti herran huomaan. Kaikki eivät kuitenkaan siihen pysty.

Tämä talkooporukka herätti kiinnostukseni. En ole tiennytkään, että tämän tyyppistä matkailua harrastetaan Suomessa. Olen aina kuvitellut, että työleirit liittyvät kilpikonnanmunien pelastamiseen etäisissä maailmankolkissa. Kairosmajan ystävyysyhdistyksen jäsenet kunnostelevat paikkoja ruoka- ja majoituspalkalla. Kuinka usein, en tiedä, mutta tällä kertaa he olivat koko leiriviikkomme ajan työn touhussa. Työtä varmaan riittää, sillä rakennuksia on useita ja esimerkiksi piha-alue näyttää ensi kertaa tiluksille tulevan silmissä varsin ankealta valtavine hiekka-alueineen.

Kairosmaja, Pyhä, Lappi

Asko Järvenpäästä viimeistelee opasteita. Kairosmaja, Pyhä, Lappi

 

Korona huoletti. Kairosmaja järjesti ohjelman siten että taide- ja talkooleiriläisten kohtaaminen pysyi vähäisenä. Ruokailut ja saunomiset oli porrastettu. Muutamilla taideleiriläisillä oli maskit, visiirikin näkyi jollain. Turvavälejä mietin, mutta vain alun hetken. Tein tietoisen päätöksen unohtaa koko korona, muuten siitä ei olisi tullut mitään. Kaikenlaiset turvavälit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Ruokailut, sauna, kuoro, opetustilanteet, musiikkiesitykset, kaikki, miten niissä nyt olisi pitänyt muuta kuin toivoa yllä siitä, ettei kenelläkään ole koronaa.

Lisää Taidepotpurista huomenna.

Sauna lämpesi joka päivä. Kerran saimme kokea myös savusaunan.

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Kuopiosta tullut talkoolainen Kyösti Korhonen lämmittää savusaunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Savusauna lämpiää Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Savusauna Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Uuninluukku, vähintäänkin outo paikka ristille. Savusauna, Kairosmaja Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Kalassa Ounasjoella – Levin ohjelmapalveluja

Levin tarjoamia elämyksiä. Raimo Köngäs odottelee meitä lautan kanssa Ounasjoella. Olemme lähdössä kalaan hänen opastamanaan. Emme ole minkään sortin kalamiehiä ja -naisia mutta haluamme kokea kalastuksen.

Raimo kertoo rakentaneensa itse lautan, jolla lähdemme kalaan tai minun tapauksessani katsomaan kalastusta ja Ounasjokea. Kalastusretkiä ja muita lauttaohjelmia hän on tarjonnut parinkymmenen vuoden ajan. Vastikään 70-vuotisjuhlia viettänyt herra on nyt eläkkeellä ja ohjelmapalvelutoiminta siirtynyt tyttärelle ja vävypojalle.

Lupakirjat, katsastukset ja säännöstöt ovat tulleet Raimolle tutuiksi.

 ”Kolmenlaisia lupia tarvitaan, kun on kyse matkustaja-aluksesta. Jos on 50 hengen lautta, se tarvitsee katsastaa. Oulusta asti tulevat aika ajoin ja joka kerta maksaa. Viimeksi 480 euroa. Kuljettamiseen tarvitaan lupakirja ja laivuripaperit. Tyttöystävä suoritti kurssit”, Raimo kertoo.

Ensimmäinen kalareissullamme Ounasjoesta nostettu saalis on partaharri. Uusi tuttavuus minulle. Partaharreja vetelimme useampia, sillä on vaikeaa heitellä kalastusvehjettä niin ettei viehe osu pohjaan.
Partaharrihan se siltä nousi.

EU säätelee Raimon mielestä monia asioita, turhaankin.

”Kalaa nousisi vaikka millä mitalla, mutta marketteihin ei saa myydä, jos ei ole ammattikalastaja.  Kalakukko nimityskin on kielletty, EU kieltää”, Raimo harmittelee. Hän viitannee kalakukolle vuonna 2002 annettuun nimisuojaan ja käsillä olevaan kalastuslakiesitykseen.

Raimokin kalastaa

 

Jarmo Valkama Tampereelta suunnittelee valmistavansa illallisen saaliiksi saamastaan hauesta. ”Makrillia tarjoillaan ravintolassa, mutta nyt saa syödä omaa kalaa.”

Vieheitä tarvitaan.

 

Illallinen varmistui Jarmo Valkamalle
Apulaiskalastaja Henrik Lauren

 

Kalareissumme päätyy King Prawn –ravintolaan, jonne kuningasravut tulevat Jäämereltä Nordkappin alueelta suoraan omistajan kahteen ravintolaan. Suoraan maininta siksi, että espoolaiseen markettiin toimitettiin jokin aika sitten Norjan Vesisaaresta eli Vadsøsta nostetut kuningasravut Kiinan kautta.
Syömme kuningasrapuja kookos- ja valkoviinikastikkeessa. Kaksi alkuruokaa on hyvä valinta, sillä saa kaksi erilaista makua ja annosta yhden ison ruokakeon sijaan.
Vadsøssä kävin jokin vuosi sitten kuningasrapusafarilla. Kävimme ne itse nostamassa Jäämerestä.

 

 

 

 

Naistentanssit Levillä

Naistentanssit on Lapin must. Niin Levilläkin.  Tiistaina sellaiset järjestetään HOTELLILLA. Olen muuten ihmetellyt ja etsinyt logiikkaa Lapissa niin usein kohtaamiini paikanmäärityksiin kuten ”hotellilla”, ”tunturissa”, ”gondolin vieressä”.

Tuntureita häämöttää horisontissa useita, gondoleja on täällä Levillä kaksi. Havaitsimme sen, kun etsimme teemapuistoa, jonka kerrottiin sen olevan gondolin vieressä. Hotellejakin on vaikka kuinka monta. Mahtaako olla kyse siitä, että paikkakunnan ensimmäinen hotelli saa paikanmääritteen, HOTELLI, samoin ensimmäinen gondoli jne. Kuka keksisi selityksen?

 

Niin, ne naistentanssit. Tälläydyin kuntoon ja tanssihaluton mieheni päättää lähteä saattamaan minut parin kilometrin päässä olevalle ”hotellille”. Mies sonnustautuu shortseihin. (luulen, että hän tekee sen varmuuden vuoksi, ettei vaan joudu tanssimaan). Sanoo kävelevänsä takaisin.

Tansseihin mennessä kilometrit taittuvat rivakasti hyttysiä huidellessa. Tanssikenkiä minulla ei ole matkassa ensinkään, vain tukevat sandaalit, joiden pohjan liukuvuutta mökillä testasin. Toivomisen varaa liukumisessa olisi. Eipä tullut mukaan myöskään kellohelmaista tanssihametta. Jalassani liehuvalahkeiset pitkät housut, jotka suojaavat sääriäni hyttysiltä. Toisin on asiat miehelläni, jonka jalat ovat saaneet tumman peitteen ahnaasti verta imevistä itikoista.

Kun ei tullut mukaan tanssivermeitä, mies teki korun saatavilla olevista materiaaleista.

Levin ”hotellilla”  pitää kiirettä että ehtii saamaan kavaljeerin

”Hotellilla” mies ottaa oluen kanssani ja saan illan ensimmäiset pakit. Hän ei kuulemma voi lähteä parketille, kun tuli puettua urheilushortsit jalkaan. Mies jatkaa lenkkeilyään ja jättää minut valitsemaan kavaljeeria.

Saanko luvan? Levi, naistentanssit

Aiempien naistentanssikokemusten perusteella olen kehitellyt käytännön: haen kaikkia miehiä, järjestyksessä.

Naistentansseissa ei ole aikaa miettiä valintaansa. Keltanokkana, naistentanssihistoriani alussa asetuin pöytään, josta oli hyvä näkyvyys parketille, pongasin hyvän tanssijan ja yritin katsoa mihin mies palautetaan.

No joo, vaikka naiset hakevat, mies saattaa naisen kuitenkin pöytään. Homma meni reisille jo tässä vaiheessa. (Kumma ilmaisu, jota nuoriso käyttää estottomasti, mahtavatko olleenkaan ymmärtää sen kaksimielisyyttä.) Eipä miestä palautettukaan mihinkään. Muutaman kerran pystyin seuraamaan katseellani missä hyvä tanssija istuu ja tanssilajin vaihduttua sinkouduin hakemaan, mutta whoops miestä vietiin jo kohti parkettia.

Ryhdyin suosimaan yllätyksellisyyttä, siitä vaan järjestyksessä. Joskus hintelä harmaavarpunen saattaa osoittautua todelliseksi parkettien partaveitseksi.

Ensimmäisenä vuorossa on valssi.  Parketilla tuikkaan vagabondini perunajauhottimeen, samoin tekee iäkäs kavaljeerinikin. Siitä se alkaa. Ilta kuluu rattoisasti. Haaste hakea kaikkia miehiä ei ole kummoinenkaan, sillä porukkaa on vähän. Haettavia riittää kuitenkin koko illaksi. Mukaan mahtuu myös tositaitajia – kuten uusikaupunkilainen nelikko, ilmeisesti tanssin harrastajia. Uusia termejäkin jää mieleen: pukkivalssi ja siuvarit.

Viimeiset valssit soitetaan puoli yksi, mikä on Mummon mieleen. Aamuyöhön jatkuvat bileet kun eivät anna mitään lisäarvoa. Näissä yökerhoissa porukka saapuu  myöhään, usein ympäripäissään ja parketti täyttyy toisiinsa nojaavista pareista riippumatta siitä oliko hidas valssi vai jenkka soittovuorossa.

Mies, jolla shortsit jalassa hymyilyttää taksikuskia Levillä

Tanssien loputtua etsiydyn pihamaalle. Taksijonoa ei ole, sekin on Mummon mieleen. Puhelias naiskuski kertoo, että hyttysiin ei totu koskaan. Suihkeita, myrkkyjä, välttelyä, lätkimistä, sitä on Lapin kesä.

Mies jää kiinni valheesta, kun kurvaamme mökin pihaan, kuljettaja hymyilee leveästi:

”Ajoin alkuillasta varmaankin miehesi tänne. Se oli se, jolla oli shortsit jalassa.”

Yötön yö Levillä – Lappia kokemassa kesäaikaan

Levin reissu myytiin meille ajatuksella ”tule kokemaan yötön yö”. Alue kuten muukin Lappi tähtää ympärivuotiseksi matkailukohteeksi, mutta paljon on tekemistä. Kyläpyöriä ovat hankkineet Levillä vieraileville. Niitä voi käyttää ilmaiseksi vuorokauden ajan – ehkä enemmänkin, se ei oikein selvinnyt minulle. Pyörien noutopisteitä on useita.

Mutta hyttyset, niitä ei voi sivuuttaa. Pyörän selässä ne eivät haitanneet, muutoin ovat todellinen riesa. Lomaviikkomme sattui helleaikaan, vaikka sitä pakoon olimme ajatelleet tulevamme, mutta vähäinen vaatetus ja hyttyset on mahdoton yhtälö.

Vuokramökkimme terassilla pystyimme istumaan minuutin, sitten sisään. Hyttyskierukat auttavat hieman, mutta ne haisevat pahalle. Hytteysten hengiltä läiskiminen on helppoa, sillä ne ovat hitaita, mutta yhden kun saa toimitettua pois päiviltä, arviolta seitsemänkymmentä tulee hautajaisiin. Sisällä niitä ei onneksi ole kovin montaa.

Hyttyskarkoite

Kasarikaudella työpaikassani arvuuteltiin kolmea maailman turhinta asiaa. Ne olivat nunnan nännit, paavin pallit ja pomon kiitos ilman palkankorotusta. Levin kohdalla viimeisen voisi korvata ”Lapissa riippukeinu heinäkuussa”.

Kyllä!  Minulla on riippukeinu mukanani.

Kun tulimme perille, ripustin ensitöikseni  riippukeinuni kahden männyn väliin. Makasin siinä minuutin ajan.  Männyt ovat muuten aika heppoista tekoa täälläpäin, hyvä etteivät katkenneet, kun rojahdin kirjoineni riippukeinuun. Toisen minuutin makasin terassilla, jonne  keinuni siirsin, kun ajattelin että terassilla on varmaan vähemmän hyttysiä kuin metsikössä.

Riippukeinu jäi käyttämättä Levillä.

Levi pyörän selästä

Pyöräillessä katselemme mökkien ikkunoita. Ne ovat pääsääntöisesti pieniä, mikä varmaan johtuu energiansäästötoiveista. Pienet ikkunat ja tummasävyiset puuseinät, jotka imevät sen vähäisenkin valon, pimentävät mökin. Varmaan sillä on selityksensä miksi näin.

Mies polo uskoo tulevansa pian mökkihöperöksi. Olemme tottuneet avoimiin ikkunoihin ja oviin, ja tilaan jossa voi kuljeskella. Nyt täytyy pitää ikkunat säpissä, kun hyttysverkkoja ei ole kuin yhdessä.

Pyörän selässä Levillä. Porot juoksevat aika vikkelään.

Esteetön maisemapolku Levillä

Levin huipulta löytyy vajaan kilometrin pitkä näköalapolku, jolla voi rullailla vaikka pyörätuolilla. Siellä eivät sääsketkään piinaa, sen verran tuulen vire käy.

Levin huipulla kulkee esteetön maisemapolku