Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Lappi

Lumen keskellä kohdattua – Saariselkä/Lappi

Lunta tuiversi, kun saavuin Saariselälle viikko sitten lauantaina. Lunta tuiversi myös eilen aamutuimaan, kun kiskoin suksipussia ja matkalaukkua  lumihangessa. Yön aikana lunta oli ehtinyt kertyä kinoksiksi asti. Matka Tunturimajalta lentokenttäbussin pysäkille on vain muutama sata metriä, mutta siitä huolimatta olin helpottunut, kun jostain lumihankien keskeltä ilmestyi Erkki Kemijärveltä ja tarjoutui kantamaan matkalaukkuni.

”Tuollaisen laukun kanssa mennään Kanarian saarille, ei Lappiin”, totesi suorasukainen nainen, joka odotteli bussia. Tottahan se oli. Hangessa pääsee helpommin eteenpäin pussimainen laukku selässä kuin rullaten pyörillä varusteteulla samsonitella. Mutta on kovalla matkalaukulla omat etunsa.

Ihmiset nukkuivat vielä mökeissään, mutta yksi aikainen lenkkeilijä oli liikkeellä. Erkki Kemijärveltä bongasi ”naisen kiskomassa laukkua lumessa” ja ryhtyi auttamaan.

Hiljaista Saariselällä

Olen nyt kotona ja nukkunut pois reissuväsymyksen – yli kaksitoista tuntia putkeen, mikä on harvinaista mummoikäisille. Tuntuu mukavalta selata valokuvia ja muistella Lapin tapahtumia. Ihmisiä kohtasin koronan vuoksi vain vähän. Kaipasin kyllä iltoja, jolloin Mummo olisi päässyt hunningolle, mutta baarit ja ravintolakäynnit jäivät väliin, mitä nyt muutamana iltana kävin pikaisesti syömässä. Aika moni ravintola oli suljettu.

Tunturimaja oli hyvä valinta. En ole mökki-ihminen, yksinäni vielä vähemmän. Majatalossa lisäkseni majaili vain yksi pariskunta ja haahuilimme kaikki omien aikataulujemme mukaisesti. Yleisiin tiloihin tullessamme käytimme maskeja. Kodinomaisissa tiloissa maski naamalla kulkemiseen tottui viikossa niin hyvin, että kun maskitta kulki, tuntui kuin olisi unohtanut rintaliivit.

Vappua edeltävä viikko ei kuulu Saariselän sesonkiviikkoihin ja siitä syystä laduilla väkeä oli vähänlaisesti, myös niillä suositummilla. Saariselän alueella on murtsikkalatuja monenlaisille hiihtäjille. Loivia ylä- ja alamäkiä, kuruja jyrkkine nousuineen ja laskuineen ja tasamaatakin. Hiihtelin pääasiassa Laanilaan johtavalla hajuvesiladulla ja muutenkin pysyttelin rakonkantaman päässä latujen lähtöpisteestä. Evästä tarvittiin, varmuuden vuoksi. Laanilassa Savottakahvila oli avoinna, mutta Kakslauttaseen johtavan ladun varrella ei ollut kuin penkkejä siellä täällä. Rumakurun lenkkiä kehuttiin ja sinne yritin. Edesmennyt mieheni naureskeli varmaan siellä jossain, kun näki minut jalat kohti taivasta yrittämässä saada uusien sukseni siteitä auki kaaduttuani lenkin alkupään jyrkässä alamäessä. Päätin, että kurut saavat jäädä, kunnes mukana on huoltojoukot.

Yksinään hiihtäessä pukkaa monenlaista mieleen. Milloin susi lipoo kieltään seuraavan lumikasan takana, milloin karhut ovat nousseet juhlimaan Pentti Rasinkankaan sanoja lainatakseni. Mielikuvitus tekee helposti tepposia. En ole erämaamatkailija jo senkin takia, että suuntavaistoni on olematon. En voisi kuvitellakaan yöpyväni yksinäni laavuissa tai teltoissa.

Vaikka sekä tulo- että lähtöpäivänä pohjoistuuli vihmoi ja lunta tuli enemmän kuin tulin pyytäneeksi, niin lomaviikon muut päivät soveltuivat erinomaisesti hiihtämiseen. Ladut huoltoajettiin aikaisin aamusta. Niiden huolto päättyy vapunpäivänä. Aurinko paistoi ja mittarissa oli muutama plusaste. Plusasteista huolimatta laduilla suksi luisti.

Lumet sulavat, mutta polut paljastuvat aikanaan. Varmaan toisenlaisen kokemuksen tarjoavat tallaajilleen.

Lappilaista huumoria löytyi kirjattuna yhteen penkeistä. Saariselkä, Lappi

Joulupalloselfie. Liekö koriste unohtunut joulusta mutta hyvin käy vappupallostakin. Saariselkä, Lappi

 

Moni paikka oli jo sulkenut ovensa vappua edeltävänä viikonloppuna ja useat sulkevat vappuaattona. Toukokuussa paikalliset lomailevat talvisesongin jälkeen ja valmistautuvat kesäsesonkiin.

Kiirunapolulla – Kiilopää/Lappi

Toistaitoiselle Lapinkävijälle soveltuva reitti löytyi Kiilopäältä. Matkasin Saariselältä Kiilopäälle Skibussilla – Fell Centre luki pysäkkitiedoissa.  Matkalla vilahteli  Shopping Centereitä ja Northern Light ja Artic Resort East Villageja.  Kattava kierros metsämaisemia paljasti kuitenkin, että olemme Suomessa, maassa josta noin seitsemänkymmentä prossaa on metsää. Täällä hieman matalampaa kuin etelässä.

Matkalla ehdin miettiä, miten joku eteläeurooppalainen matkailija kokee maisemat. Minullakin kävi mielessä, että täällä ei voi olla mitään, kun bussi sitten puolen tunnin ajelun jälkeen kurvasi Kiilopää Suomen Latu -plakaatein varustetun rakennuksen eteen.

Kiirunapolku osoittautui hyvin merkityksi, koko matkalta, ei vain aluksi. Vajaan kuuden kilometrin aikana näki tunturimaisemia, poroaitoja ja jopa porotokan käyskentelemässä tunturin huipulla. Hanki kantoi sen verran hyvin, etten tarvinnut lumikenkiä. Muutamassa kohdassa jalka kylläkin humahti hangen pinnan läpi.

Kuvia eiliseltä.

Kiilopää, Suomen Latu

Ohjeita tunturiin lähtijälle, Kiilopää, Lappi

Kiirunapolku on hyvin merkitty. Mummonvarma reitti Kiilopäällä.

Kiirunareitin kävelijät lasketaan. Laskuri, Kiilopää, Lappi

Aurinko paistaa Kiilopäällä. Lappi

Vastaantuleva kävelijä totesi, että täällähän on ruuhkaa kun näki kolmen kävelijäparin lähestyvän huippua. Yksinmatkailevalle ihmiset ovat tervetullut lisä maisemaan. Turvallisempi ole, jos joku kävelee edessä ja jokunen myös takana. Kun ei voi tietää mitä sattuu ja mihin eksyy.

Kiilopää. Huipulla tuulee, sanotaan. Tänään ei tuullut.

Kiilopään huipulla penkki maiseman katselua varten. Lappi

Lenkin jälkeen maistui ruoka skibussia odotellessa. Ravintola on aivan pysäkin tuntumassa. En muista koskaan syöneeni lehtipihviä paistetulla leivällä. Päällä oli vielä reippaasti bearnaise-kastiketta. Yllättävä annos. Mutta hyvää.

 

 

Vielä pääsee laduille vaikka vappu häämöttää – Saariselkä

Plussaa säätiedotuksissa, mutta laduilla luistaa. Aloitin varovasti parfyymilatua kohti Laanilaa. Hajuvesilatu nimi tulee todennäköisesti siitä, kun aikoinaan Laanihovissa on järjestetty Lapin lomailijoille tuttuja monotansseja. Varmaan jotkut ovat tuikanneet dödöt kainaloon ja lähteneet hiihtäen tanssimaan, tiedä häntä. Matkahan ei ole pitkä, vain kolmisen kilometriä.

Huomaan, että nanogripit eivät pidä uudesta lumesta eivätkä pysähtelystä. Kun jäin kuvaamaan Laanilan latukahvion suksivalikoimaa, ehti paakut jo pohjiin.

 

Kahville vai viskille?

 

Hieman ennen Laanihovia piti tehdä päätös: kahville vai viskille.

 

Viskitie: Viskikahvi olisi houkuttanut mutta kun takaisinkin pitää hiihtää.

 

Monot olisi mutta monotansseista on vain kyltti jäljellä. Laanihovi, Saariselkä

 

Ei auta vaikka monot jalassa. Suljettu mikä suljettu. Laanihovi, Saariselkä

Savottakahvila – Laaninen, Saariselkä

Kahvihampaan kolotukseen ja hiihtolenkin tauottamiseen Savottakahvila, kolmen kilometrin päässä Saariselän latutaululta. Hämyiseksi sai pikaisen vierailun maskit ja silmälasit. Moni paikassa pysähtyi, jotkut tulivat autolla, toiset suksilla tai jalan.

Sukset seinälle ja kahville, Savottakahvila, Laaninen, Saariselkä

 

Pitäiskö ryhtyä kullankaivuuseen ja kaivuualueen valtaajaksi. Sääntöjä Savottakahvilan seinällä. Varmaan aika vanhoja, ainakin tiedotteen ripsureunoista päätellen. Savottakahvila, Laaninen

Ravintola Teerenpesä – Saariselkä

Mummo on kuulu siitä, että vaihtaa ravintolassa paikkaa muutaman kerran, ennen kuin kelpaa. Matkustan usein yksin ja monesti yksinäinen ravintolavieras sijoitetaan mitä kummallisimpiin koloihin. Suomessa sitä sattuu vähemmän, mutta monissa kulttuureissa joissa ravintolaan lähdetään porukalla, Mummo on pulassa.  Nyt korona-aikana tilanne on toisin päin, haluan vetäytyä nurkkiin, mikäli mahdollista. Mutta sellaisiin nurkkiin, joista näkee, että muitakin ihmisiä on.

Ravintolavalikoima tällä vappua ja  kesäksi sulkemista edeltävällä viikolla ei ole Saariselällä suuri. Teerenpesä on yksi harvoista avoinna olevista. Muikut ovat mieleeni ja siksi valinta oli helppo.  Punaviinivalikoima oli supistunut, varmaan samasta syystä kuin Anne¨s Gardenissakin. Ei kannata availla pulloja, kun sulkeminen on käsillä. Mummo on viinin suhteen joviaali, juon mitä tuodaan.

Ravintola Teerenpesän muikut. Kyllä mahtaa janottaa yöllä. Saariselkä

Tunturimajalla – Saariselkä

Muutama kuva Tunturimajasta, jossa vietän ensi viikon. Tunturimajassa voi majoittua Journalistiliiton jäsenet. Alueella on myös liiton mökkejä. Sain virkistysapurahan, kiitos siitä. Maisemanvaihdos näin korona-aikaan on mannaa.

Luulin tulevani jonkinlaiseen mökkiin, paljon pienempään kuin tämä Tunturimaja on. Täällä on väljät oleskelutilat ja se tuntuu hyvältä etenkin korona-aikoina. Tällä hetkellä meitä on kolme majoittujaa, rauhallista siis. Tunturimajaan mahtuu 14 majoittumaan ja sillä määrällä saattaa olla vilskettä keittiössä.

Keittiön varustetaso näyttää hyvältä.  Kahvinkeittimiäkin on kolme. Uuneja ja liesiä kaksi, puhumattakaan lukuisista kaapeista, joiden kätköihin pitäisi osata laittaa tiskikoneesta astiat. Tänä aamuna lannistuin. Pitää opetella lisää missä mikäkin kapusta asustaa.

Keittiö/Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

Takkahuone jossa kahdeksan hengen ruoikapöytä/Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

”Telkkaripyhättö kiikustuoleineen /Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

/Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

Epätoivoinen yritys järjestää illallinen kiljuvaan matkanälkään. /Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

Ensimmäisen loma-aamun näkymä keittiön ikkunasta /Journalistiliiton Tunturimaja, Saariselkä

 

Sijainti on keskeinen.  Kaupat ja ravintolat kävelymatkan päässä. Murtsikkaladuille pääse lähes pihasta.

Näistä nautimme Levillä – koronaturvallisia elämyksiä

Levi hiljeni viikolla 3. näin kertoivat paikalliset toimijat, mutta silti yllätyin.

Puolen tunnin kävelyni aikana kohtasin Levin keskustassa vähemmän ihmisiä kuin kotipihallani Espoossa. Reilut kymmenen ihmistä käveli siellä täällä pitkin kujia. Ravintolat ohitin, vaikka mieli olisi tehnyt hieman irrotella vaikkapa Ihkussa. Sen niminen paikka näytti yhdellä kujalla olevan. En ole koskaan käynyt, mutta arvelen että olisin viihtynyt.

”Hotellin” tanssipaikkaa ei enää ole. Sitä, jonka naistentasseista postailin vuosia sitten. Hotelli näytti saaneen putken kylpylärakennukseen. Ravintolan takapihalla tapasin henkilökuntaan kuuluvan naisen, jonka kanssa rupattelimme hetken.

”Kun sitä tanssivaa ihmistä ei enää ole, niin muuttivat ruokaravintolaksi”, hän tiesi kertoa.

En heti ymmärtänyt, että kyse oli yleisesti tanssivista asiakkaista, eikä suinkaan esitanssijasta, tanssitunnelman luojasta ravintolassa.

Lasten riemuja Levillä – Poroja, pulkkamäkeä ja jääveistoksia

Poroja lähietäisyydellä oli tietenkin nähtävä, kun Lapissa ollaan. Porotila Levin Sammun-tuvan aitauksessa näimme jopa valkoisen poron. Vain muutama vieras hortoili porotilalla samaan aikaan kanssamme. Hiljaista on, totesi myös omistaja.

Porotila Levin Sammun-tuvalla

Porotila Levin Sammun-tuvan valkoinen poro

Lasten riemuksi pulkkamäkeen. Lastenmaailma sijaitsee laskettelurinteen vieressä paikassa, josta pääsee myös valaistuille laduille.  Se on myös Levin keskeinen latuhubi.

Yhden hiihtolenkin tein, ei aivan turhaan sukset matkannut Espoosta Lappiin.  Hiljaista oli laduillakin, yksin hiihtelin.

Veden solinaa voisi kuunnella aina (ellei sormet ja varpaat jäätyisi). Levi, Lappi

Noin 40 minuutin ajomatkan päässä olevan Snow Villagen jäähotellit ja veistokset tuntuivat varsin vaatimattomilta tänä vuonna. Ehkä korona on kurittanut myös pakkasukkoja.

Nalle lasten suosikki, Snow Village, Lainiotie 566 Kittilä

Huvilahommia

Kota, ei kuitenkaan perinteisen mallinen, kuului huvilan varustukseen. Nokipannukahvit tietenkin kiehautimme ja letut paistoimme.

Ulkoporealtaasta jo mainitsinkin huvilan esittelyn yhteydessä. Sitä en vaan osannut aavistaa, että saamme myös revontuliesityksen. Sovelluksen mukaan oli prosentin mahdollisuus nähdä revontulia. Joskus käy tuuri.

Revontulet Levillä

Huippujuttuja Levillä

Viikon aikana kävimme kolmeen kertaan huipulla. Ensimmäisenä päivänä ajoimme autolla ravintola Tuikun näköalapaikalle.

Ravintola Tuikun näköalapaikan maisemia

Toisen kerran ajoimme Gondoli 2000 hissillä ylös. Yhdessä kuvussa sai matkata vain saman seurueen jäseniä. Huipulta avautui hienot maisemat, joita ihailimme hyytävässä viimassa.

Gondoli 2000 vie ja tuo Levillä

Gondoli 2000 avulla Levin huipulle

Kun olin huippuilun aloittanut, kiipesin loppuviikosta 766 porrasta, jotka johtavat rinteen Hotel Levi Panoramaan.

 

Tästä on hyvä alkaa kuntoilu. 766 porrasta Levi

 

Alhaalla portaiden alkupäässä näkyi vielä tulen kehittelemä nähtävyys, alkukuusta palanut Levin hissiyhtiön huoltorakennus.

Portaissa ei tullut vastaan ihmisiä kuin vasta loppupäässä. Yllättäen hekin olivat tuttuja. Hän joka teki minusta Mummon, oli vanhempiensa kanssa tullut hissillä katselemaan maisemia.

766 porrasta ja kohta perillä Yllätys odotti melkein huipulla.

Yhä ylös yrittää. Levi, Lappi

Harmin paikka, kun ei tullut rahaa mukaan. Ylhäällä Levi Panorama hotellin näyttelytilassa olisi päässyt tutustumaan saamelaisuuteen.

Tässäpä nämä vinkit viikon ajalta.

Korona-ajan baarikäynti

Lumilomalle Lappiin – Yöjunalla 23.13 Helsingistä Rovaniemelle

Kyllä on erilaista matkantekoa mihin olen tottunut. Matkan ajankohdasta alkaen. Levin matka sijoitettiin tarkoituksella niin sanotulle venäläisten viikolle (viikko 3), jolloin sopi odottaa hiljaista Leviä, sillä Venäjältä Suomeen ei pääse. Hiljaista oli.

Siirtyminen suunniteltiin myös koronaturvallisesti. Kolmella autolla mentiin ja minä junalla omassa hytissäni. Osa yöpyi Oulussa, osa Keminmaalla. Minut poimittiin loppumatkasi kyytiin Rovaniemeltä.

Varasin Viherlaaksosta Helsinkiin ylimääräistä aikaa bussimatkaan, jos bussissa sattuisi olemaan liian paljon porukkaa, niin odottaisin seuraavaa. Ei ollut, viisi ihmistä näytti olevan bussin takaosassa.

Älä lähesty minua

Normaalisti Helsingin rautatieaseman Ooster-baarissa vilkuilisin ympärilleni ja vaihtaisin muutaman sanan jonkun satunnaisen baarivieraan kanssa. Nyt junaa odotellessa linnoittauduin iltapäivälehden kera nurkkapöytään. Pöytää valitessani tarkistin, että viereinen pöytä on käyttökiellossa. Asettelin kassit kaikille vapaille tuoleille ja matkalaukun vielä tukkimaan tien. Ei silti, että olisi tarvinnut älä lähesty -viestiä. Baarissa joka toiseen pöytään oli liimattu kirkuvat henkselit, eikä vieraitakaan ollut kovin monta.

Oikea hytti väärässä vaunussa

Junaan siirtyessä halusin vältellä ihmisiä käytävillä. Kuikuilin ikkunasta missä makuuhyttini sijaitsee ja valitsin oven sen mukaan. En vain muistanut, että hyteissä käytetään eri vaunuissa samoja numeroita, ja siksi vaunun numero on tärkeä. Miksiköhän näin, sillä kyllä numeroita maailmassa riittää. Ainoa junassa kohtaamani ihminen, oli se, joka rynkytti valtaamani hytin ovea. Olin ottanut väärän hytin, tai oikean mutta väärässä vaunussa.

Omin eväin

Eväät minulla tietenkin oli omasta takaa, etten joudu vaeltamaan ravintolavaunuun. Voi taas kirpaisi! Normaalioloissa olisin heittänyt matkatavarat hyttiin ja painunut ravintolavaunuun. Hurlumheitä olisi kestänyt aamutunneille asti.
Aina moititaan junien myöhästymisiä. Mummo on sunnuntailapsi ja kun Mummo matkaa, junat ovat aina aikataulussa. Niin nytkin. Rovaniemelle juna saapui minuutilleen siihen aikaan, kun pitikin.

Yöjunalla Kolarista Tikkurilaan

Takaisin minun piti tulla autolla muiden mukana. Niin ne suunnitelmat muuttuvat, eräs seurueemme jäsen niksautti välilevyn eikä autossa istuminen tullut kyseeseen. Tarjouduin hänen avukseen ja niin me palasimme, kaksi aikuista ja reilun vuoden ikäinen taapero, yöjunalla Kolarista Tikkurilaan. Siitä olikin jo pikku postaus ”Ei ikinä enää”, jolla viitattiin turvaistuimeen eikä suinkaan yöjunaan, joka oli hyvä kokemus.

Seuraavaksi piipahdan Rovaniemellä, josta minut otettiin kyytiin ja josta jatkettiin yhdessä Levin huvilalle.

Yökuvausta Pelkosenniemellä – Pyhätunturin Taidepotpuri

Kävimme valokuvausryhmän ohjaajan Askon kyydillä yökuvausreissulla Pelkosenniemellä ja siitä reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Suvannon kylässä.

Pelkosenniemi

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Käyntimme kunniaksi Andy sai sateenkaaren yläpuolelle. Kiirettä piti, että ehdin saada kuvan sateenkaaresta. Nopeasti se haihtui näkymättömiin.

Asukkaita Pelkosenniemen kunnassa on tuhatkunta. Pyhätunturin kansallispuisto kuuluu myös Pelkosennimen kuntaan.

 

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must.

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Patsas on Andyn sedän tekemä.

 

 Pelkosenniemi

Pelkosenniemi – Rakennuksen takana yllätys.

 

Pelkosenniemi, aasi

Kuka se sieltä tupsahti! Asko vai Lazarella, eipä tuo esittäytynyt /Pelkosenniemi

Suvannon kylä

Suvanto on niitä harvinaisia kyliä, jotka säästyivät saksalaisten polttamiselta Lapin sodassa. Kylän rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa. Eipä kylän raitilla kummoista vilinää näkynyt iltakymmenen aikoihin.  Asukkaista kylässä on muutamia kymmeniä. Outojakin asuu  kylässä 🙂

Suvannon kylä

Yö saapuu, Suvannon kylä

 

Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Outo asukas /Suvannon kylä

 

Postilaatikko, Outo asukas /Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Onko tuo joka ei suostu postilaatikkojen ruotuun se Outo asukas /Suvannon kylä

Soutajalta vauhtia kanoottiretkelle – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Elokuun alun taideleirin toinen yhteinen vaellus tehtiin yöaikaan Soutaja-tunturille, jota monena iltana olimme ihailleet Kairosmajan rantasaunalla uidessamme. Yövaellukselle suuntasi vain viisi henkeä ja opas, sillä seuraavana aamuna ohjelmassa oli odotettu kanoottiretki ja moni arvosti yöunia edessä olevan aikaisen aamuheräämisen vuoksi.
Soutajalle lähdimme puolenyön aikaan ja kolmen pintaan aamuyöstä tulimme takaisin. Kyllä kannatti vaihtaa yöunet vaellukseen. Aivan upeaa, vaikka herääminen huoletti.
Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan. Lappi/Pelkosenniemi

Soutaja-tunturin huipulla. Lappi/Pelkosenniemi

Haasteena hallittu rantautuminen

Kanoottiretkelle lähti kaksikymmentäviisi, kaikki palasivat.   🙂  Melontaosuuden pituus oli 14 kilometriä. Meille melontaparini kanssa matkaa kertyi noin 28 kilometriä, sen verran mutkaista oli meno. Eniten haastoi hallittu rantautuminen. Hallitsematon rantautuminen sen sijaan kävi helposti. Hups! Mistäs tämä pusikko nyt tähän taas ilmaantui!
Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Taideleiriläiset Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Kylläpä häikaisee, Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Hallitsematon rantautuminen Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Tauon paikka.  Kylmät eväät maistuivat tuona helteisenä päivänä. Olisihan sitä ollut mahdollisuus paistaa vaikka makkaraa nuotiopaikalla. /Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Vaellusta tunturissa – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Pyhätunturin kansallispuiston alueella vaellusreittejä löytyy mistä valita. Taidepotpuriviikon aikana kävin kerran omatoimisesti Aittakurulla, jonka esiintymislavan ympäristöä remontoitiin parhaillaan.

Aittakuru, Pyhätunturi

Siitä on jo aikaa, kun kävin täällä. Silloin ei ollut rakennustelineitä. Aittakuru/Pyhätunturi

Opastettu retki Isokuruun – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Isokuruun teimme opastetun retken, johon osallistui reilut neljäkymmentä taideleiriläistä. Vain seitsemän eksyi porukasta. 😊 En muista koskaan, millään mantereella järjestetyistä vaelluksista olleen sellaista ryhmää, josta osa ei olisi joutunut hakoteille. Pyhän reitit ovat hyvin merkittyjä, siellä ei eksy. Toki täytyy tietää minne on menossa.

Hakoteille joutumisen kaava on aina sama. Lähtöpisteessä opas laskee laumansa pääluvun, ja kertoo että hän kulkee ensimmäisenä ja nimeää samalla jonkun vahtimaan viimeisenä. Sitten opas kertoo mihin suunnataan. Kaikki kuuntelevat, joku harva painaa reitin mieleensä. Sitten lähdetään yhdessä reippaasti matkaan. Jossain vaiheessa yksi jää ihailemaan maisemia, toinen kuvaamaan mutta kuin ihmeen kaupalla ensimmäisessä kohteessa pääluku stemmaa. Koska kaikki on hyvin, opas höllentää otettaan ja ohjeistaa porukkaa menemään ”suoraan eteenpäin”.  Tässä kohtaa pitäisi olla valppaana! Suoraan eteenpäin on vaarallinen ohjeistus, sillä aina joku porukasta keksii suoraan eteenpäin menevän kinttupolun, joka ei kuitenkaan ole se, jota opas tarkoitti.  Sen jälkeen lauma on hajaantunut. Lopulta kun opas on juossut hakoteillä vaeltavat ruotuun, tulee kiire. Kiireessä viimeisen vaeltajan tehtävä on jo unohtunut.

Pyhätunturin vaelluskartta

Vaikka lähtisi opastetulle vaellukselle kannattaa painaa mieleen mihin kulkuneuvo jäi ja lisäksi olennaisten pysähdyspaikkojen nimet. Koskaan en tätä unohda tehdä, ja taas unohdin 🙂 / Pyhätunturin vaelluskartta

No niinhän siinä kävi nytkin. Osa eksyi joukosta tuon ensimmäisen pysähdyksen eli Pyhänkasteenputouksen jälkeen. Minä siksi, että kameran linssinsuojus tipahti pitkospuiden rakoon.  Pelastin sen sieltä ujuttamalla käteni pitkospuiden sivussa olevasta raosta ja työntämällä kepillä päältäpäin. Se vei aikaa. En olisi hommaan ryhtynyt, jos olisin tiennyt, että Pyhätunturi on oikea kyykäärmeiden paratiisi. Ympärilleen kun katsoo, ymmärtää miksi, alueelta löytyy kivenkoloja, joihin luikerrella.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Kiveltä kivelle käy vaeltajan tie. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Tuntuu oudolta käyskennellä kaksi miljardia vuotta vanhoilla kivillä, joissa näkyy merkkejä siitä, että ovat olleet joskus merenpohjaa. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Kun linssinsuojus oli pelastettu, sain ripeästi askellellen loppupään ryhmän kiinni. Mutta vain huomatakseni, että nämä muutamat loppupään vaeltajat olivat harhateillä. Onneksi yksi meistä harhapolkujen kulkijoista sai selville mihin ryhmä oli suunnannut. Kuukelin kartan ja puhelimen varassa löysimme muut nokipannukahvia ryystämästä Tunturiaapan läheisyydestä.

Tunturiaapan lintutornin suomaisemat lumosivat minut.

Tunturiaapa /Pyhän kansallispuisto, Lappi

En yhtään ihmettele hillanpoimijoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa aikaansa viettää. Hillat olivat vielä raakileita. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja

Mielisanontani reilun kymmenen vuoden takaa. ”Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja.”  Laittaisin  mielelläni sanonnan tekijän nimen tähän, mutta kun en edes kuukelilla sitä löydä. Tuo lausahdus on innostanut minua moneen. Ja aina johonkin myönteiseen.

Niin nytkin. Vietin viikon heinäkuussa saaressa ja yritin saada kuvaa kyykäärmeestä. Piti tulla Lappiin asti ennen kuin onnistuin. Tämä kyy luikerteli tiellä pian sen jälkeen, kun olin tunkenut käteni pitkospuiden alle saadakseni kameran linssisuojuksen pois sieltä. Olisin tietysti halunnut paremman kuvan, mutta sen verran luikero  sihisi, etten tohtinut jäädä kyselemään poseerausta.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Ehdinpäs kuvata ennenkuin sihisevä otus luikerteli puskaan. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Pilatesta pyhätössä – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Kroppakin sai osuutensa Pyhätunturin Taidepotpurin aikana. Pilates-puolituntinen ennen lounasta teki eetua.
”Reidet huutavat hoosiannaa”, innosti pilateksen vetäjä.
Vaikka muuten inhoan tuota ”huutaa hoosiannaa” -sanontaa niin Kairosmajan ristikylläiseen ympäristöön se soveltui. Pilateksen kohdalla tuli täppä ”Asioita, joita en ole aiemmin tehnyt” -listaan. Pilates-tunnit pidettiin Revontulikappelissa. Enpä ole aiemmin jumpannut pyhätössä.

Revontulikappelissa harjoiteltiin taideviikon aikana soittoa, laulua ja järjestettiin musiikkiesityksiä.

Oli siellä uskonnollistakin ohjelmaa kuten kaikille avoin torstain messu. Taideleiriläiset esittivät musiikkia ja sitä halusin kuulla, mutta se olikin siroteltu koko tunnin kestävän messun ajalle ja siksi päädyin seuraamaan koko rituaalin. Hyvä sinänsä, sillä näin sain vertailukohtaa katolisille messuille, joihin olen kulttuurimielessä osallistunut Santiago de Compostelan vaelluksillani.

Revontulikappelin torstaimessun hoiti talkooporukoiden pappi. Myös esirukousten lukijana toiminut nainen, joka avusti ehtoollistarjoilussa, kuului hänkin talkoolaisiin. Roomalaiskatolisella ehtoollisella pappi juo viinin ja syö öylätin itse, tässä torstaimessussa ne jaettiin ehtoolliseen osallistuville.  En tiedä onko normaali- vai koronakäytäntö, mutta jokainen nouti mukin telineestä. Turvavälit olivat kyllä herran huomassa.