Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kuuba

Kuuba

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 06.02.2015
Kuuba tunnetaan sikareista, Che Guevarasta ja sosialismista.

Matkailijalle parasta antia ovat kuitenkin pitkät paratiisirannat, ainutlaatuiset sukelluskohteet sekä mieleenpainuvat maisemat.

KUUBA MATKAILUMAANA

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuuba Kolumbuksesta Castroon

Kuuba nousi länsimaisen ihmisen tietoisuuteen Kristoffer Kolumbuksen rantauduttua saarelle ensimmäisellä Amerikan-matkallaan. Elettiin vuotta 1492.

Saarivaltio ehti viettää miltei puolikkaan vuosituhannen Espanjan alaisuudessa ja kokea lyhyen amerikkalaismiehityksen ennen itsenäistymistään. Nyky-Kuuban kannalta seuraava todella merkittävä käännekohta oli Fidel Castron ja Che Guevaran toteuttama, jälkeenpäin sosialistiseksi hehkutettu vallankumous.

Castron valtaannousu viitoitti Kuuban uuden suunnan. Valta keskittyi miehen käsiin, vapaat vaalit unohdettiin ja tuottavia yrityksiä kansallistettiin. Seurauksena Yhdysvallat julisti Kuuban kauppasaartoon, joka on edelleen voimassa. Turvaverkko löytyi kuitenkin idästä neuvostoliittolaisten aatetoverien tuen muodossa.

2000-luvulla Fidel Castron kunto on ollut heikentymään päin ja mies on siirtänyt poliittisen vastuun veljelleen Raúlille. Vaikka Kuuban on edelleen Castrojen hallitsema, ovat maan politiikka ja talous vähitellen avautumaan päin – matkailijat toivotetaankin aiempaa lämpimämpään sävyyn tervetulleeksi maahan.

Vesileikkejä Karibianmeren pärskeissä

Matkailijan kannalta historiallisia juonikuvioita keskeisempää on Kuuban sijainti paraatipaikalla keskellä Karibianmerta. Ympärivuotinen hellesää ja lämmin merivesi mahdollistavat mielen totaalisen rentoutumisen ja hipiä pronssiutumisen ranta-aktiviteettien parissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paratiisirantoihin lukeutuu muun muassa vain turisteille sallittu Varadero, joka on monien pakettimatkojen kohteena. Myös Guardalavacan ja Santa Lucian alueilla sijaitsevat valkoiset hiekkarannat houkuttelevat massoittain matkailijoita.

Merenalaiseen elämään kannattaa tutustua snorkkelin ja sukelluslaitteiden kanssa. Pinnan alla majailevat korallit ja toinen toistaan värikkäämät kalalajit ovat helposti ihailtavissa – kiitos kirkkaan Karibianmeren, joka tarjoaa parhaimmillaan näkyvyyden jopa 40 metrin syvyyteen. Esimerkiksi Cayo Largon saari on täydellinen matkakohde sukeltajalle.

Aina lämmin Karibianmeri tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia myös toisenlaisille vesipedoille. Purjehdusretket sekä vauhdikkaammat lajit aina vesihiihdosta vesiskoottereihin kuuluvat suosituimpien aktiviteettien joukkoon.

Kaupunkihuumaa ja kulttuuriperintöä Kuubassa

Rantaelämän vastapainoksi Kuuban-matkalla aikaa voi viettää kaupunkilomaillen ja kulttuurinähtävyyksiä tutkien.

Maan ehdottomasti merkittävin asutuskeskus on kahden miljoonan asukkaan Havanna, jonka eksoottinen syke ja vallankumousmuseot yhdistettynä Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan vanhankaupungin ränsistyneeseen rappiotaiteeseen houkuttelevat monenlaisia matkailijoita.

Kokemisen arvoisia ovat myös muut Unescon listalle kivunneet kaupunkikohteet. Cienfuegosin ja Camagüeyn historialliset keskustat sekä Santiago de Cuban San Pedro de la Roca -linna sykähdyttävät varmasti.

Ilmasto ja sesongit Kuubassa

Kuuban ilmasto jakautuu kuivaan ja kosteaan kauteen. Joulukuusta maaliskuuhun saakka kestävä korkea sesonki ajoittuu kuivaan kauteen ja houkuttelee maahan huomattavan määrän matkailijoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Korkean sesongin aikaan, erityisesti joulun ja pääsiäisen tienoilla, ruuhkat suosituimmissa kohteissa saattavat muodostua jopa häiritseviksi. Erityisesti hotellien silloin tällöin harjoittama ylibuukkaus on omiaan latistamaan matkan tunnelmaa.

Pahimpia ruuhkahuippuja kannattaa siis välttää. Toukokuusta lokakuuhun kestävä sateisempi kausi on hieman kuivaa kuumempi, mutta nimensä mukaisesti kosteampi.

Kuubaan matkustamista on syytä harkita tarkoin etenkin syys-lokakuussa, jolloin hurrikaanikausi on yleensä vilkkaimmillaan.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KUUBASSA

Lennot Kuubaan

Yksinkertaisin ja helpoin tapa matkustaa Kuubaan on varata pakettimatka matkatoimiston kautta.

Myös omatoimimatkailija pääsee Kuubaan, usein myös valmismatkaa halvemmalla. Edestakaisen lennon saa parhaimmillaan vajaalla 800 eurolla, kunhan on valmis kärsimään parin välilaskun ja pitkäksi venyvän matka-ajan verran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Majoitus Kuubassa

Yöpymispaikka kannattaa Kuuban-matkalle varata reilusti etukäteen, jos matka-aika osuu ruuhkaisimpien sesonkien kohdalle. Ruuhka-aikaan on syytä myös varautua korkeampiin hintoihin.

Suosituimmissa kohteissa valikoima majoituspaikkojen suhteen on varsin kattava. Esimerkiksi Havannasta ja Varaderosta on mahdollista varata vaikkapa viiden tähden all inclusive -hotelli, jossa itsensä hemmottelu onnistuu takuuvarmasti.

Tarjolla on luonnollisesti myös pienemmän budjetin yöpymispaikkoja, joiden taso saattaa kuitenkin olla varsin vaihtelevainen.

Liikkuminen Kuubassa

Kuubaa voi kiertää monella tapaa. Nopein ja luonnollisesti myös kallein tapa päästä saaren toiseen päähän on lentäminen. Etenkin Havannasta yhteydet ovat hyvät.

Myös juna on varteenotettava, joskin eurooppalaisiin juniin tottuneelle melko hidas, vaihtoehto. Bussiverkosto, jota matkailijat saavat Kuubassa käyttää, on sen sijaan varsin rajallinen. Mikäli haluaa päästä syrjäisempiin kohteisiin onkin usein tarpeellista vuokrata auto. Ympäristötietoinen aktiivilomailija valitsee puolestaan pyörän.

KUUBAN MATKAKOHTEET

Havannan huumaava tunnelma

Reilun kahden miljoonan asukkaan Havanna on Kuuban ylivoimaisesti merkittävin kaupunki, joka on suosittu myös matkailijoiden keskuudessa. Turisteja sinne houkuttelevat kaupungin ainutlaatuinen tunnelma sekä siirtomaa-aikainen arkkitehtuuri.

Omalaatuista arkkitehtuuria pääsee parhaiten ihailemaan Unescon maailmanperintökohteiden listallakin noteeratussa Havannan vanhassakaupungissa. Siellä rakennusten entisaikojen loiston voi aistia, vaikka visuaalisesti se näyttääkin olevan jo menneen talven lumia.

Havanna on erinomainen tukikohta myös niille matkailijoille, joilla on aikomuksena kiertää Kuubaa enemmänkin. Liikenneyhteydet pääkaupungista ovat varsin kattavat.

Matkailijan on syytä pitää arvotavaroistaan hyvää huolta Havannan kaduilla liikuttaessa, sillä turisteihin kohdistuva rikollisuus ei ole täysi harvinaisuus. Passi, matkaliput ja suuret rahasummat kannattaa suosiolla jättää hotellin tallelokeroon.

Cayo Largo del Sur on paratiisisaari

Kuuban toiseksi suurin saari on varsinainen paratiisikohde, joka on ulkomaisten sijoitusten myötä kasvanut täyden palvelun lomapaikaksi.

Cayo Largo del Surille matkailijoita houkuttelee erityisesti ensiluokkaiset hiekkarannat, joilla maan ympärivuotisesta lämmöstä ja Karibianmeressä kellumisesta pääsee nauttimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirkasta ja lämmintä merta arvostavat myös sukeltajat, joiden keskuudessa Cayo Largo del Sur on noussut arvostetuksi kohteeksi. Erilaisia korallien värittämiä sukelluskohteita löytyy alueelta lukuisia.

Matkailijoiden Varadero

Varadero on Kuuban pohjoispuolella sijaitseva, täysin matkailijoille pyhitetty lomakohde, jonka parhaaseen antiin Cayo Largo del Surin tapaan lukeutuu ranta.

Valkoinen hiekka ja kristallinkirkas, turkoosina auringonvalossa välkehtivä Karibianmeri houkuttelevat Varaderoon turisteja sankoin joukoin etenkin joulun ja pääsiäisen aikaan.

Varadero onkin herkullinen rentoutumiskohde, vaikka siellä lomaileva ei kovin paljon pääsekään kosketuksiin ”aitoon” kuubalaiseen tunnelmaan. Länsimaiselle lomailijalle se on kuitenkin helppo kohde, jossa palvelut toimivat pääosin varsin hyvin.

KUUBAN PARHAAT

Parhaat matkakohteet

  1. Havanna – Aitoa kuubalaista ilmapiiriä miljoonaluokan pääkaupungissa
  2. Cayo Largo del Sur – Sukeltajan maanpäällinen paratiisi
  3. Varadero – Vain matkailijoille pyhitetty lomakeidas
  4. Santiago de Cuba – Kuuban karibialaisin kaupunki
  5. Cienfuegos – Kauniin luonnon ympäröimä Kuuban eteläinen helmi

Lisätietoa

Go Cuba – Kuuban matkailusivusto

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: SXC, Flickr / Steve Conover

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aloita aamu lomalta tutuilla herkuilla – tällaisia ovat aamiaiset suosituissa matkakohteissa

Kuuba

Kuuban tärkeimmät kohteet – viisi paikkaa, jotka kannattaa kokea lomalla

Hiekkaranta, Kuuba

Valitse erilainen kohde: 5 syytä matkustaa Kuubaan

Havanna, Kuuba

Älä tee tätä virhettä matkalla Kuubaan! Nämä 5 asiaa pitää tietää paikallisesta valuutasta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja