Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Kävelykilometrikisa

Kilometrejä keräämässä Haminan seudulla – Kävelykilometrikisa 2021

Tämän viikon vaatimattomat kilometrit keräsin suurimmaksi osaksi Haminan seudulla, jossa olin Visit Kotka-Haminan pressireissulla. Tiukkaa se teki sielläkin, sillä helle on piinannut kävelijää jo ties kuinka kauan. Kolmeakymmentä astetta lähentelevässä täysauringossa ei ole helppoa, etenkin kun aurinkokeratoosi vaatii välttelemään aurinkoa ja sen vuoksi tarvitaan peittävää vaatetusta. Tuo aurinkokeratoosi on mummo- ja pappaikään päässeillä yhä vain yleistyvä vaiva, joka johtuu vuosien ajan ihoon kohdistuneesta aurinkokertymästä. Punapäiset ja vaaleaihoiset ovat erityisesti vaarassa saada se. Muistakaa siis aurinkosuojat!

Tapasin muuten Haminan aikamatkalla 1800-luvun apteekkarskan, joka ihmetteli missä on aurinkovarjoni. Rahvaanomaisen näköiseksi kuulemma muuttuu, jos ei suojaudu. Olihan minulla (sateen)varjo kassissa, mutta aika vaikeaa sen kanssa on kuvata ja tehdä muistiinpanoja. Spatseeraaminen kyllä onnistuu. Sellaista hidasta tipsutteluahan nuo hienostorouvat tuolloin harrastivat.

Viikon aikana kilometrejä kertyi 19,2 mutta uintia sitäkin enemmän.

Olisi kahdenkymmenen kilometrin raja tullut täyteen ellen olisi siirtynyt taksilla Kotkan Seurahuoneelta Wanhaan Fiskariin. Matkaa oli jotakuinkin seitsemänsataa metriä, mutta kyytiin hyppäsin, kun auto kutsuvasti hotellin edessä odotti. Hellepäivän kahdeksan kilometrin kävely Haminan saarissa vei Mummon voimat. Saarista ja muusta lisää tulevissa postauksessa.

 

 

 

Kaksi kisakuukautta takana – Kävelykilometrikisa 2021

Niin sitä päivät kuluvat kirjoja plaratessa. Helle ja kuuma ilma vuorottelevat täällä Espoossa. Eikä ilma houkuta Mummoa kilometrejä keräämään.

Eilen olin hoitamassa Häntä, joka teki minusta Mummon. Aikamoinen lukutoukka vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäiseksi.

Tänään olen evakossa pihakeinussa sillä tekevät remonttia naapurissa. Mahtaa siellä hiki virrata, se kun virtaa jo istuessa.

Pihakeinussa on mukava vetäytyä Finnskogeniin, Ruotsin ja Norjan rajamaille. Tämä sarja viehättää, toinen kirja jo menossa.

Uskon loppukiriin

Toisen kävelykisakuukaden päättyessä olen sijalla 248.

Kilometrejä ei ole kertynyt niin paljoa kun olisin ajatellut. Tavoitteessa olen lähes pysynyt, ainakin keskimäärin.  Tavoite oli 6 kilsaa suurimpana osana kisapäivistä.

Olen kävellyt 256 kilometriä 54 päivässä eli noin 4,7 kilometriä kävelypäivässä.

Uskon loppukiriin.

 

 

 

 

 

Soikea haaste vei ajatukset Salamancaan – Kävelykilometrikisa 2021

Tämän viikon ajan bongasimme kaikkea soikeaa, samalla kun kerrytimme kilometrejä.

Kilometrisaldo ei ollut kummoinen. Mummon iässä ei rehkitä 30 asteessa, vaikka täytyy todeta ettei sitä rehkitty helteessä teininäkään. Sen verran on löytynyt itsesuojeluvaistoa iästä riippumatta.

Tennistä pelasimme maanantaina ja torstaina kun aurinko hieman hellitti ja ilta koitti.

Askelmittariin ei myöskään tallennu vesikävelyn askeleet. Niitä tuli kosolti.

Vaivaiset neljätoista kilometriä viikon aikana. Se on sellainen Santiagon tieden päivämatka, minimissään. Koskahan sitä pääsee poluille?

Juhannuksen kohokohtiin kuuluu Salamancasta kotoisin olevan miehen kanssa keskustelu. Hän vieraili suomalaisvaimonsa kanssa naapurustossa. Keskustelut veivät ajatukset aikaan jolloin palasin Lissabon-Santiago de Compostela vaellukselta ja pistäydyin kotimatkalla Salamancassa (piti hankkia rahaa pankkitilisaldon täydentämiseen kirjoittamalla lehtijuttu, sillä olin jo ehtinyt kyllästyttää kaikki lehtikontaktini Santiagon teiden jutuilla). Salamanca lumosi minut valollaan.

Juttuni

Salamancan lumoavasta valosta pdf:nä tässä.

 

 

Saariston kilometrit haastavat – Kävelykilometrikisa 2021

Kävelykilometrikisa ei tee oikeutta kaikenlaiselle maastolle. Parhaat tulokset syntyvät tasamaalla. Sen tulin huomanneeksi viime viikolla, kun keräsin kilometrejä Turunmaan saaristossa Stenskärin venesataman läheisyydessä olevalla saarella. Viikon aikana kertyi vain parikymmentä kilometriä, vaikka joka ilta olo oli liikunnasta raukea.

Mökkisaarella mittari näytti päivittäin paria kilometriä. Ekstraa ei tullut siitä, että ylös alas kallioita mentiin, usein vielä vesiämpäreiden kanssa. Eikä soutumatkasta pääsaarelle kännykkää lataamaan. Neljään ja puoleen kilometriin ylsi, kun lataamiseen yhdisti Stenskärin luontopolun.

Mökkeily tuolla saarella on liittynyt kesiini yli kaksikymmentä vuotta. Viikko ilman sähkön hurinaa alkeellisissa oloissa takaa totaalisen rentoutumisen. Eilen kun tulin kotiin monitahoisen kuljetusketjun kautta, olin niin väsynyt etten jaksanut edes pitsaa tilata. Silloinkin mittari näytti vain neljä kilometriä. Toki kolmenkymmenen asteen helle ja reppu verottivat voimia.

Siitä miten Espoosta pääsee julkisilla tuolle saarelle, joka tuntuu olevan mannerlaatan toisella puolella, kerron tulevissa postauksissa.

Viikon ekstrahaastehan oli ruskean bongaaminen samalla kun kävelee. Viikon ehdoton kohokohta oli kuva kyykääremeestä, jonka nimesimme Saaraksi.

 

Kerrankin kävi tuuri! Yleensä käärmeet ovat vikkeliä, menevät piiloon ennenkuin ehtii saada kameran esiin. Nyt oli hakemassa ruokia laiturilta ja kännykkä sattui olemaan rintataskussa. Ehdinpäs napata kuvan.

Kaksisataa täyttyi ja hunningolla ollaan – Kävelykilometrikisa2021

Nyt loppui valkoinen viikko ja alkaa ruskea. Viime viikolla olikin kolme haastetta: kävely, valkoisen bongaus ja helle. Se oli liikaa Mummolle, linnoittauduin kotiin muutamaksi päiväksi. Kävelykilometrit jäivät hankkimatta.

Nyt sijoitus on pudonnut 247:een mutta yli kahdensadan mennään kilometreissäkin.

Viikon kohokohta oli tuttavan pojan ylioppilasjuhlat, jonka jälkeen Mummo joutui hunningolle. Bongasi valkoista läpi yön Jätkäsaaressa (taksikuitin mukaan palasi kotiin sunnuntaiaamuna 8.53).

Ilta, yö ja aamu olivat lumoavia. Valkoiset veneet auringonsäteiden seassa, lokkien kirkumista, ympärillä muiden eväsretkellä olevien puheensorinaa. Eihän siitä raskinnut luopua ennenkuin aamukahvit oli juotu (ja valkkari loppu).

Kooste valkoisesta väristä avauskuvassa.

Reissussa kilometrit karttuvat – Kävelykilometrikisa2021

Menneellä viikolla luulin, etten saa kartutettua kisakilometrejä, mutta kuinkas kävikään. Lauantaihin mennessä oli mittarissa jo 167 kilsaa ja yksilökisailijasarjassa sijaluku ensimmäsitä kertaa alle kahdensadan .

Kaverin kanssa lisähaasteena viime viikolla oli vihreä väri. Vallan helppoa, sillä nyt viherhtää niin Viherlaaksossa, Granissa kuin Kotkassa ja sen ympäristössä. Nämä olivat paikkakuntia, joissa kisakilometrejä keräsin. Granin menovinkkejä eli Kauniaisten kulttuurikävelyltä postasin jo aiemmin. Kotkan seudun mahdollisuuksista tulen kertomaan tulevissa postauksissa.

Kuvakoosteessa näkyvä kasvatuslaatikko on uusi asia elämässäni. En ole viherpeukalo mutta pyrin kokeilemaan kaikenlaista ja siksi tämäkin. Nyt mullassa vihertää vielä, katsotaan miten Mummon käy, vihertääkö peukalo loppukesästä.

Kuvissa löytyy myös viittoja Virolahden Bunkkerimuseolta, pitkospuita Valkumusan suolta, näkymiä Virolahden Arktika-lintubongausalueelta ja muista Kymenlaakson vihertävistä kohteista. Viikon yllätys löytyi  aika läheltä, kävelymatkan päästä kotoa Keran Halleilta, jossa oli esillä upeaa kaupunkitaidetta.

Satanen täyttyi tällä viikolla – Kävelykilometrikisa2021

Taas yksi #kävelykilometrikisa2021 -haasteviikko takana. Ilmat ovat suosineet. Kosteaa ja vilpoista on ollut ja sehän on hyvä lenkkeilijälle. Matkaa kolmessa viikossa on kertynyt 115 kilometriä. Keskimäärin 5,5 kilometriä päivässä. Se on hieman vähemmän kuin kuuden kilometrin päivätavoite, mutta toisaalta olen kävellyt jonkun verran joka päivä.

Punainen oli tämän viikon haaste-extran väri. Sitä löytyi helposti: rakennuksia, tiiliseiniä, kukkia, kylttejä, reppuja, vaatteita ja jopa harvinainen punareunainen kääpä.

Koosteessa punaisia yksityiskohtia lenkkieni varrelta. Tällä viikolla en päässyt kovin kauas, Espoossa ja Kauniaisissa kiertelin. Saas nähdä josko ensi viikolla pääsisin kauemmas.

Viikon ehdoton kohokohta oli opastettu Glimsinjoen kävely, jonka aikana kilometrit lisääntyivät kuin huomaamatta.

Tämän viikon #kävelykilometrikisa2021 sijoitus yksilösarjassa 213. Kahdeksan litraa bensaa säästetty.

Kilometrejä kuin huomaamatta – Glimsinjoen luontopolku

Kymmenen kilometriä tuli käveltyä aivan huomaamatta, kun osallistuin opastettuun retkeen Glimsinjoen luontopolulla. Luontopolku ei ole kuin kovin pitkä, mutta matka lähtöpaikalle ja takaisin lisäsi kilometrejä. Lähdimme Auroran kappelia vastapäätä olevalta portilta ja tulimme pois Jorvin kohdalla olevalta sillalta. Polku kiemurtelee Glimsinjoen vartta, välillä ylös välillä alas. Osin oli liukastakin, mutta ei mitään sellaista mistä Mummo ei selviäisi.

Yksitoista henkeä ja tennispalloa kantava koira oli mukana retkellä. Heti tuli mieleen yksi käyttötarkoitus väsähtäneille tennispalloille: koirien leikkeihin.

Luonto-oppaana toimi Erkki Lindell, Pro Espoonjoki ry:stä.  (avauskuvan henkilö) Hän kertoi, että keskiviikkona joen varrella tehtiin talkootöitä. Kolmeen pirkkaan puhdistivat töhrityn opasteen ja keräsivät roskia.

”Roskia löytyi vain pieni pussillinen”, Lindell iloitsi.

Mummo puolestaan iloitsi – toki tästä roska-asiasta myös –  ihanasta näystä luontopolun korkeimman kohdalla. Vesi virtasi ja rentukat kukkivat.

Keskustelimme myös tulevasta, siitä että jonain päivänä voisi kävellä Espoonjoen vartta pitkin merelle asti. Sitä ennen täytyy kuulemma rakentaa junarata Saloon saakka. Sitten näkee miten kannet asettuvat Espoon keskuksen tietämillä.

Glimsinjoen vieraslajeja

Siperian pihtakuusi on vallannut tilaa kotokuusiltamme Träskändan puistossa . Niitä on joskus aikoinaan tuotu Siperiasta ja istutettu kartanon maille.

Samoin on käynyt valkopajuangervon kanssa. Sitä kasvaa yhä enenevässä määrin joen pientareilla ja muuallakin. Kauniilta valkopajuangervo toki näyttää, hennossa vihreydessään, mutta vie elintilaa muilta kasveilta.

”Valkopajuangervo on kotoisin Pohjois-Amerikasta, kulki joskus myös Kanadan valkopajuangervona Träskändassa. Katsoin netistä ja kauhistuin:
haulla tulee esiin vaikka kuinka monta taimitarhaa, jotka myyvät sitä kestävänä ja hyvin leviävänä lajina!” Lindell  ihmetteli.

 

Valkopajuangervo rehottaa Glimsinjoen rannoilla.

 

Kuusen kerkkiä pihtakuusessa.

 

Tikka ei ole hurahtanut kotimaiseen. Nakuttelee Siperian pihtakuusta.

 

Rentukkarouvaksi Mummoa on kutsuttu. Eikä syyttä. Lapsena minulle naurettiin kun suunnittelin hääkimppuni olevan rentukoista.

 

Harvinainen punareunainen kääpä. Glimsinjoki, Espoo

 

Tuomi kukki komeasti.

 

Linnunsilmä – tuo keltainen kukka – uutena oppina Glimsinjoen opastetulla retkellä.

Viherlaaksolaiset ry:n sihteeri Aili Pesonen ylitti harvinaisen sillan. Se on kuulemma yksityinen silta.

 

Kotkan kävelemään – Kävelykilometrikisa

Kotinurkkia on nyt koluttu ja varmaan jossain vaiheessa puskat alkavat tuntua liian tutuilta. Olenkin miettinyt sopivia kaupunkikohteita ja heti tulee mieleen Kotka. Toki monia muitakin lähimuistissa on, esimerkiksi Heinola, jossa toissakesänä kiertelin ympäriinsä. Suomessa monet kaupungit ovat käveltävän kokoisia. Mistä sitä tietää mihin Mummo eksyy seuraavaksi.

Kotkassa olen vieraillut useaan kertaan, sekä yksityisesti että muutamilla lehdistölle tarkoitetuilla reissuilla.Valokuvaamisesta kiinnostuneelle Mummolle Kotkasta löytyy kuvattavaa. Kauniita puistoja, merenrantamaisemia, Kymijokea ja sen kuohuja voisi kuvata loputtomiin. Tai vaikka vain katsella ja nauttia näkemästään.

Puistot ovat Kotkan must

Mielikuvani Kotkasta muuttui jokunen vuosi sitten kun kiersimme autolla Etelä-Suomessa.  Nostalgiareissuksi nimeämästämme reissusta voit lukea tästä linkistä. Aloitimme Kotkasta, jonka olen mieltänyt teollisuus- ja satamakaupungiksi. Olin aivan ällistynyt kun kävimme parissa puistossa. Sittemmin ällistyin lisää kun Cursor kutsui toimittajia Kotkaan ja kiersimme puutarhaneuvos Heikki Laaksonen kanssa puistoja.

Sapokan Vesipuisto, joka ei siis ole mikään lasten liukumäillä varustettu alue tai rakennus, vaan erilaisia kasveja esittelevä puistoalue on puutarhaneuvos Heikki Laaksosen luomus. Hänen nimeensä törmää jatkuvasti, kun puistoista tulee puhe.

Katariinan meripuistosta käsin pääsee kuvaamaan kimmeltävää merta. Hauska yksityiskohta: valtava kivinen pöytä, jonka ääreen mahtuu bussilastillinen ruokailijoita.

Kotkan entinen öljysatama on saanut uuden ilmeen. Se on nykyään laaja puistoalue, jossa voi viettää päivän jos toisenkin erilaisten aktiviteettien parissa. Katariinan meripuisto, Kotka

Yrttien ystävät löytävät itsensä helposti Redutin Yrttipuutarhasta. Siellä kannattaa myös tuoksutella. Moni keittiöstä tuttu tulvahdus vihreyden keskeltä.

Pelkästään Kotkansaaren alueella on kymmenkunta puistoa. Mieleisiä voi etsiä Puistojen Kotka -sivuilta.

Viiden kilometrin pituisella Kotkan puistokierroksella näet useimmat puistot.

Kotkan keskustan veistospromenadilla voi kartuttaa kahden kilometrin verran kävelykilometrejä.

Kiipeilystä pitävä Mummo kapusi myös Haukkavuoren näkötorniin.

Luontopolkuja Kotkassa

Aloitin Santalahdessa aamukävelyn parin kilometrin mittaista Merireittiä, mutta kuten usein käy nälkä yltyy syödessä. Energiaa riitti vielä  Metsäreittiin. Hyvä combo! Siinä tuli koettua monenlaista maisemaa.  Yhteensä viitisen kilometriä.

Suo kiinnostaa aina, en osaa sanoa miksi. Niinpä tartuin heti tilaisuuteen kun syyskuisella Cursorin pressireissulla tarjottiin mahdollisuutta Valkmusan kansallispuiston suoelämykseen . Oppaana toimi Kirsi Kallio, Kikan Patikat -luontoelämysfirmasta. Hänen avullaan lintulajit tulivat tutummiksi.

Luonto-opas Kirsi Kallion kanssa kävelimme Valkumasan lintutornille tähystelemään lintuja.

 

Kotkan kierroksia – pyörällä tai jalan

Kotkan puistoreitti tulikin jo mainittua.

Toinen pyöräilyreitti, jota voi myös hyödyntää kävelyyn, on Aleksanterin pyöräilyreitti. Sen pituus yhteen suuntaan on 12 kilometriä. Jos jalkoja riittää Karhulassa on hieno Jokipuisto.

Varsinaisesti pyöräilyyn ajatellun 24 kilometriä pitkän Kymijoen koskikerros voi kävellä useammassa osassa tai vaikkapa vain Kotkansaarelta lähtevän puolimatkan, jonka varrelle osuu monta käyntikohdetta muun muassa Langinkoski keisarillisine kalastusmajoineen. Opastettu kierros oli Mummon mieleen, sieltä päivittyi moni kouluajoista hämärtynyt historian käänne. Langinkoski on yksi varhaisimmista kouluretkimuistoistani.

Lisää pyöräilyreittejä Kotkan ja Haminan seudulla

Vinkki sinulle, joka haluat pyörän selkään: kaupunkipyöriä Donkey Republic, ohjeet kaupunkipyörien käyttöön www.kaakau.fi

 

Santalahden Merireitin maisemia.

 

Santalahden merireitin varrelle joku viitseliäs on tehnyt kivistä Suomen.

 

Santalahden Metsäreitin maisemia, Kotka.

Karhulan Jokipuisto, Kotka

 

 

Kummia huomioita Espoosta – Kävelykilometrikisa

Kahdeksankymmentä kilometriä on nyt lampsittu lähiympäristössä. Se oli tiedossa, että Kauniainen sijaitsee keskellä Espoota. Ikuinen vitsailun aihe onko Kauniainen voipullan voisilmä vai reikäleivän reikä. Vastaus tietenkin riippuu siitä keneltä kysyy. Kauniaisissa pistäydyn usein, sillä sopivan pituinen  iltalenkki kiertää Gallträskin. Lisäksi siellä on Träskmossenin piskuinen suoalue, johon olen mieltynyt.

Minulle pitkänlinjan espoolaisena tuli uutena eteen  se, että Espoon sisältä löytyy pala Vantaata. Vantaan rantatontti, pieni pläntti Pitkäjärven rannalla, jonka Vantaa omistaa. Sitä puuhahenkilöt ovat kohtentaneet. Muun muassa avauskuvan kutsuva pöytä tuoleineen löytyy tontilta. Samoin vene, jossa sininen naru. Tämän viikon teemanahan oli siniset kohteet.

Koosteessa sinisiä yksityiskohtia lenkkieni varrelta niin Kauniaisista, Espoosta kuin Vantaan rannastakin.  Penkki on yksi monista Suomi100 -tarinapenkeistä.

Tämän viikon #kävelykilometrikisa2021 sijoitus yksilösarjassa 202. Viisi litraa bensaa säästetty. Ruoasta en voi sanoa samaa, sillä nälkä vaivaa alituiseen.