Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

kaupunkikävely

Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin

Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen.  Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona.  Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä.

Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa tapaamisten välillä oli, ja ilma mitä ihanin. Valitsen aina tämäntapaisissa tilanteissa reitin, jossa kulkee julkista liikennettä. Pidätän vapauden hypätä bussiin tai muuhun heti kun siltä tuntuu. Nyt en jostain syystä pystynyt antamaan periksi, vaan kävelin koko matkan Kampista Tapiolaan.  Miksikäs ei sillä aikaa oli reippaasti, kolmisen tuntia ennen pikkujoulutapaamista.

Matkan varrella, Kuusisaaressa on  Didrichsenin taidemuseo, jossa suunnittelin pysähtyväni katsomaan Björn Weckströmin  Ihminen, kone ja koru -näyttelyä. Sitä ennen matkantekoni kuitenkin hidastui, kun valitsin vääriä polkuja ja jouduin valtavalle työmaalle hieman ennen Munkkaa. Olin ajatellut kulkea rantoja myöten, mutta toisin kävi, jouduin Paciuksenkadulle iltapäivän ruuhka-aikaan. Björn Weckström jäi toiseen kertaan. Vielä on tammikuu aikaa käydä näyttely katsomassa.

Toinen haastekohta löytyi Otaniemen hujakoilta. Eksyn aina muutenkin Otaniemessä ja nyt olivat lisäksi myllänneet koko alueen pikaraitiotien rakennustöiden vuoksi. 

Äärirajoilla WeeGeessä

Tapiolan  Ahertajantiellä olin kuitenkin sovittuna aikana. Siellä sijaitsee Näyttelykeskus WeeGee. Miksi nimi WeeGee?  Koska se sijaitsee entisessä Weilin&Göösin painotalossa, joka muutostöiden jälkeen muuntui näyttelykeskukseksi. Avajaiset oli  vuonna 2006.

WeeGeen alakerrassa sijaitsee Kaupunginmuseo KAMU, jonka sisääntulossa on FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat.  Siellä se minunkin ”Tavernasta tavernaan” komeili.

Kakkoskerroksen EMMA:n vetonaulana on Chiharu Shiotan Äärirajoilla -näyttelyn valtavat punaisesta langasta punotut tilateokset. Äärirajoilla soveltui hyvin Mummon olotilaan. Jalkojeni lihakset suorastaan huusivat venyttämistä.  Varpaita jomotti, sillä jalkaani oli sattunut vääränlaiset kengät.

Yllättäen minua EMMA:ssa ihastuttivat virolaisen Konrad Mägin teokset.  Yllättäen siksi, että en ollut huomannut näyttelykeskuksessa olevan tätä näyttelyä. Lähes aina viehätyn tietyn vihreän sävyisistä maalauksista ja Italian kaupunkikuvista. Niitä Mägin näyttelyssä oli paljon. Jopa niin paljon, että olisin hieman karsinut samankaltaisia teoksia.  Mägin sadanviidenkymmenen teoksen kokoelma jäi pikaiselle vilkaisulle, sillä nälkä alkoi vaivaamaan muitakin kuin minua. Mutta ehdin vielä uudelleen, sillä Mägin näyttely on avoinna tammikuun 23. päivään asti.

Nälkää lähdimme tainnuttamaan Tapiolan keskustaan Ravintola Kylään. Siitä seuraavassa postauksessa.

Cafe Regatta olisi ollut avoinna.

 

Aina silloin tällöin kuvaan roskiksia. (Roskisbongari) Hassu yhteensattuma: keltainen talo ja keltainen roskis. / Meilahti, Helsinki, Suomi

 

Päivänvalo oli kaikonnut jo aikoja sitten kun saavuin perille. Weilin&Göösin entisessä painotalossa sijaitsee monen museon näyttelykeskus. Espoo, Suomi

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

 

FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailun palkintosijoille päässeet kuvat. /KAMU, Espoo

Värikuvasarjan 2. sijalle pääsi kuvani Tavernasta tavernaan. Se on otettu Kreetalla Haniassa /FotoEspoo 2021 -valokuvauskilpailu

 

Chiharu Shiotan Äärirajoilla EMMAssa, Espoossa. Näyttelynvalvojalta kysyimme paljonko aikaa ja lankaa on kulunut: 350 kilometriä lankaa ja kaksi viikkoa kymmeneltä hengeltä punomiseen.

 

Chiharu Shiota on sijoittanut ovia langasta punottuun labyrinttiin. Teoksen sisällä voi kulkea, ovista avautuu uusia näkymiä. Chiharu Shiota, Äärirajoilla näyttely EMMAssa, Espoossa.

 

 

Konrad Mägin (1878–1925) elämä kuvattuna näyttelyssä. /EMMA, Espoo, Suomi

Minna Canth – Kanttilan vahva nainen / Kuopio

Hyvää tasa-arvon päivää! ja Minna Canthin päivää! Kiersin aikoinaan Outi Vuorikarin opastamana Minna Canthin jalanjälillä Kuopiossa. Monta yllättävää asiaa tuli eteen, kuten se että aikoinaan Kuopioon on lähetetty nuoria opiskelemaan ruotsia. Kanttilan museossa en voinut olla nauramatta

Nyt Minna Canth -kierroksen  voi tehdä AR (lisättyt todellisuus) -kävelynä. Ohjeet tästä linkistä

Oma kävelyni tapahtui todellisessa Kuopiossa ja liittyi lehtiartikkeliin, jonka kirjoitin Evento-lehteen. Osia vuoden 2015 artikkelista tässä

”Mielikuvaan kirjailija Minna Canthista liittyy naisasioiden ajaminen. Kuopioon hän perusti naisasiaryhmiä ja oli mukana perustamassa kouluja, joissa naiset saivat oppia samanaikaisesti ja samoista aiheista miesten kanssa.

Minna Canth (1844–1897) oli lähtöisin nousukasperheestä, itsellinen leski ja kauppias, ja 1800-luvun lopulla Kuopion viidenneksi suurin yrittäjä. Nainen, jonka ei tarvinnut varoa sanomisiaan. Canth ei myöskään osannut puhua asioista, joista seurapiireissä kuului puhua.  Vanhemmalle porvaristolle ja pappisväelle hän oli punainen vaate. Toisaalta ajan kulttuurivaikuttajia nähtiin usein vierailulla hänen kotitalossaan, Kanttilassa. He kunnioittivat Canthia.

Canthin elinaikaan maailma oli miesten ja maakunnista lähetettiin nuoria Kuopioon oppimaan ruotsia. Kuka olisi arvannut jälkimmäisen?

Ruotsia käytettiin tuolloin hallinnon kielenä vaikka Suomi oli autonominen osa Venäjää vuodet 1808–1917.  Sitä ennen Suomella ja Ruotsilla oli ollut yhteistä historiaa seitsemisen sataa vuotta. Kustaa III antoi määräyksen kaupungin perustamisesta Savo-Karjalan läänin pääkaupungiksi ja maaherran asuinpaikaksi vuonna 1775. Syntyi Kuopio.

Kouluja käyneenä yrittäjänä Canth hallitsi ajan tavan mukaan sekä suomen että ruotsin.

– Nykyäänkin Minna Canth on tärkeä Kuopiolle, kertoo Outi Vuorikari, joka on vetänyt kirjailijan nimikkokävelyjä Kuopiossa runsaat kaksikymmentä vuotta.  Hän on myös ollut perustamassa Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistystä, jonka jäsen hän yhä on.  Valtio osti Kanttilan vuonna 1974 Canthin suvulta.

– Kannatusyhdistyksen tavoitteena oli, että kaupunki olisi lunastanut kiinteistön, kun valtion kiinteistöyhtiö rahapulassaan 1990-luvulla halusi luopua virheinvestoinnistaan. Yhdistys suunnitteli Kanttilaan Canthin perintöä jatkavaa kulttuurikeskusta: kirjailijoille kirjoituskammioita, taiteilijaresidenssi, kulttuurikahvila, esiintymistiloja, galleria yms. Kaupunki ei lämmennyt asialle, joten rakennusyhtiö NCC osti sen vuonna 2007, mutta nyt ei tiedä mitä tehdä – taas lamanpoikanen iskee eikä mesenaatteja kulttuurille ei löydy.

Canth näkyy Kuopiossa kahdella tavalla: paikoissa, joissa hän on käyskennellyt ja paikoissa, joita hän on kuvannut kirjoissaan.

Minna Canthin patsasta suunniteltiin moneen kaupunkiin muun muassa Helsinkiin, mutta Kuopio kapinoi.

– Riideltiin ja vasta 1937 kuvanveistäjä Emil Halosen patsas pystytettiin Kuopioon. Sen jälkeen patsaat on pystytetty myös kirjailijan syntymäkaupungissa Tampereella ja opiskelukaupungissa Jyväskylässä.

Yhteiskunnalliset aiheet olivat Canthille tärkeitä.

– Canthin parhaan ystävän isä oli hevosmies ja äiti kätilö, eikä tytärtä hyväksytty tyttökouluun. Kouluja ylläpiti rouvaväki ja ne oli tarkoitettu parempien perheiden tytöille. Canth koki sen vääryytenä ja epätasa-arvoisena. Hän halusi edistää tasa-arvoa yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten välisissä suhteissa.

Canth oli mukana perustamassa Kuopion talous-, kauppa- ja yhteiskouluja, joissa naiset saivat miesten rinnalla opiskella ammatin ja kirjoittaa ylioppilaaksi.  Hän perusti myös Kuopion naisintelligenssin, naisasiaryhmän.

– Jyväskylän seminaariin hyväksyttiin vuonna 1863 seitsemän naista. Canth oli yksi heistä. He olivat ensimmäiset naiset, jotka saattoivat Suomessa valmistua ammattiin ja joilla oli oikeus työskennellä kodin ulkopuolella.

Canthista on julkaistu useita elämänkertoja. Vuonna 2014 julkaistussa Minna Maijalan teoksessa ”Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth” valotetaan Canthin pehmeämpää puolta.  Keulakuvaksi usein nostetussa aktiivisessa, verevässä taistelija-Canthissa lienee muitakin puolia. ”

 

Kävelykokous Kuopiossa

Miten olisi liikunnallinen kokous Minna Canthin jalanjäljillä?

Outi Vuorikari vinkkaa kohteita.

Kallaveden ranta Savilahdessa

Canthin mielikävelyaluetta; kun 1970-luvun alussa alueelle nousi ensimmäinen yliopistorakennus, se sai nimekseen Canthia.

Väinölänniemi

Canth liikkui mutta myös kirjoitti Väinölänniemessä. Nykyisin lenkkeily- ja tennisalue, yleisurheilukenttä.

Piispanpuisto

Väinölänniemen tyvessä on kuvernöörin residenssi, jossa Canth vieraili kuvernööri Alexander Järnefelt ja hänen rouvansa Elisabeth Järnefeltin luona.

Kuopion korttelimuseo

Canth tilasi naistenlehtiä, joita Skandinaviassa jo 1880-luvulla painettiin. Nippu säilyneitä lehtiä on museon Minna Canthin salongin kirjakaapissa. Ulkomailta tilatut lehdet ja kirjat olivat Canthille tieto- ja uutismateriaalia. Hän käänsi ja käännätti ystävillään artikkeleita lehdistä sekä otteita kirjoista Vapaita aatteita – lehteen.  Canthia voidaan pitää ensimmäisenä suomenkielisenä naistoimittajana ja jopa -kustantajana.

www.korttelimuseo.kuopio.fi

Snellmaninpuisto

Puiston laidoilla Kanttila (Minna Canthin koti- ja kauppiastalo), tuomiokirkko, museo, sen takana kirjasto, jossa virtuaalinen Minnan salonki (www.minnansalonki.fi)

Kuopion seurahuone

Canth kävi usein pelaamassa skruuvia kuopiolaisten liikemiestuttaviensa kanssa. Seurahuone paloi aikoinaan. Nykyään paikalla toimii Hotelli Puijonsarven yökerho.

Puijo

Puijon korkeuksista Canth sai inspiraatiota. Myös itkut ja mielipahat hoituivat siellä. Liikunta, musiikki ja kaunokirjallisuus olivat hänelle tärkeitä.   Puijon nykyisessä tornissa ja majalla toimii yrittäjä, Tiina Heinonen, nykypäivän Minna Canth.

www.puijo.com

Kuopion tori

Canth möi syys- ja tammimarkkinoilla kauppansa epäkurantit kankaat ja pitsikaulukset.

 

Lisää Minna Cantihista  

 

Tapiola on ihan outo – kaupunkikävelyllä

Kävelimme viikonloppuna reittiä Viherlaakso-Kera-Mankkaa-Pohjois-Tapiola. Nostalginen reitti, jota pitkin pyöräilin yritykseni alkuvuosina, sillä toimistoni sijaitsi Tapiolan Keskustornissa. Tällä kertaa suuntasimme elokuviin Kino Tapiolaan.

Mankaan kohdalla kaihertaa aina. Muistan ajan, jolloin pyöräilin lehtomaisemissa Mankkaan suolla. Sittemmin se muuttui golfkenttää myötäileväksi ulkoilureitiksi. Jotain hyvin viehättävää hävisi uudistuksen myötä.

Vessat ovat kaupunkikävelijälle tärkeitä. Hiki tulee halusi tai ei. Repussa kulkee aina mukana pikkupyyhe ja vaihtopusero.
Ensimmäinen Tapiolan kohteemme oli Grilli Toro. Torossa vessoja on vain yksi kummallekin sukupuolelle, mutta eriössä mahtuu vaihtamaan kuivaa päälle. Niin on mukavampi syödä. Koukkukin löytyy eriön seinältä. Reppua varten. Kumma kyllä monessa vessassa on unohdettu tämän pienen hyödyllisen tarvikkeen asentaminen.

Toro kuuluu ravintolamaailman mummokastiin. Ravintolan sisustus henkii 1970-lukua.  Konseptikin kaiketi toimii, sillä ravintolassa ovi kävi tiuhaan. Tarjolla on tuhtia liharuokaa, jolla kävelijän nälkä taatusti talttuu. Kuvaan ruokia nykyään vain erikoistapauksissa. Kaikki tietävät miltä possunleike ranskalaisilla näyttää. Toron tapaan valmistettuna annos tarjotaan paprikalla ja sipulilla. Hyvää oli.

Torosta pääsee Silkkiniittyä halkoen outoon Tapiolaan. Silkkiniitty onkin etäinen muisto siitä miltä Tapiolan puutarhakaupungin piti näyttää. Ja näyttikin alkuaikonaan.

Nyt Heikintorin ympäristö repsottaa remonttia odottamassa. Sisällä kauppiastalossa kaikuu tyhjyys.
Lukevatko turistit vanhoja matkaoppaita ja mitä, sillä silloin tällöin tapaa turisteja hortoilemassa Tapiolan keskustassa. Miksiköhän? Saman tyyppisiä rakennustyömaan ja kerrostalojen risteytyksiä maailmassa riittää.

Jotain uuttakin oudossa Tapiolassa on. Ainoan (se ainoa, heh heh) kauppakeskus ja metroasema sekä ravintola Sandro. Varmaan on muutakin, mutta nämä pongasin tällä reissulla. Metroa hämmästelin jo aiemmin. Se on  kerrassaan sekava, opasteineen, portaineen ja kävelykouruineen.

Sandron ruhtinaalliset vessatilat saivat ihastumaan. Monta eriötä. Koukkukin löytyi. Invavessassa kaupunkikävelijä voi melkein ottaa suihkun. Muuten Sandro on pieni. Niin pieni, ettemme leffan jälkeen mahtuneet istumaan edes baarinpuolelle.

Kino Tapiola ei sovi mummonpätkille. Vaihdoin kaksi kertaa paikkaa enkä sittenkään nähnyt kurkottelematta. Kroppa kenossa katselin Solsidanin, mutta kyllä nauratti.

Avauskuvassa: Taustalla Tapiolan Keskustorni. Garden hotelli oikealla, vasemmalla kulttuurikeskus. Etuallalla tekojäärata luistelijoille, lähellä Tapiolan uimahallia. Se mennee taas remonttiin.

 

Grilli Toron kalustus henkii 70-lukua.

Juhlajuoksulla löntystelemässä – Juokse Suomi Paremmaksi

Eilen Helsingissä juostiin perinteinen itsenäisyyspäivän lenkki, joka noudattelee Suomen muotoa. Siis ne vetreät juoksivat, mummo löntysteli. Vetreät ehtivät maaliin (lähtöpisteeseen Lassilan liikuntapuistoon)  himpun yli tunnissa.  Lenkin pituus on noin 11 kilometriä.

Aikani oli huimat 2  tuntia 30 minuuttia. Kuviakin ehdin ottamaan. Tässä otoksiani.

Juostaan Suomi Paremmaksi. Itsenäisyyspäivän lenkin kartta.

 

Idean isä Juha Kähkönen.

Innokkaimmat paikalla jo hyvissä ajoin. Kokoontuminen Lassilan liikuntakeskuksen parkkipaikalla.

 

Jotain sinistä ja valkoista piti olla juhlan kunniaksi. Lisäksi tunnelmaan asettaudutiin laulamalla yhdessä Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö.  Harjoittelin videointia laulun taltioimiseksi (videokameran kanssa touhuilu on uusi kehityskohde, jossa oppimista riittää) .  Opin taas jotain. Tästedes en laula. 🙂

 

Juha näyttää suunnan.

Ei kun menoksi. Huomaa kuinka askel on kevyt. Juhakin melkein ilmassa.

Sinne ne menivät.

Hieno ilma, hienot maisemat.

 

Lepotauko numero yksi.Näissä maisemissa kelpaa lepuutella jalkojaan. Angry Bird lukee penkin selkämyksessä.

Reittimerkintöjä löytyi vaikka mistä.

Jos nauhat olivat hävinneet (kuka ryökäle tarvitsee lettinauhoja niin kipästi), käyhän reitin merkitseminen näinkin.

Juoksuhauta matkan varrella.

 

Kaupunkikävelyllä

Aina ei tarvitse lähteä kauas. Riittää kun lähtee eri suuntaan.  Lauantaina oli aivan mahtava päivä kaupunkikävelyä ajatellen.

Moneen suuntaan olemme jo aiemmin lähteneetkin Espoon Viherlaaksosta. Tällä kertaa suuntasimme Kalajärvelle reittiä Lähderanta-Jupperi-Linnainen-Hämeenkylä-Askisto-Vihdintie-Örkkiniitty (eikö muuten ole ihana nimi!)

Google kertoi matkaa kertyneen 15 kilometriä, jalkani seuraavana aamuna hieman enemmän. Kunnon nilkkoja tukevat kävelykengät olisi pitänyt olla. Lintsasin tässä asiassa.

Avauskuvassa Pitkäjärven rantamaisemia.

Espoon Pitkäjärven rannoilla aika on pysähtynyt huvila- ja mökkikauteen. Tähyilimme samalla josko Jenni ja Sauli sattuisivat lenkille näin hienona päivänä. #Kaupunkikävely #espoo #finland #finnishlifestyle

Nyt siirrytään jo Vantaan puolelle.

Linnaisten kartanon tiluksien väriloistoa. Vantaa

Ainontie 33. Linnaisten kartanon osoitenumero loistaa hohtavan valkoisena punamultatalon julkisivussa.

Hanhet tankkaavat etelänmatkaa varten. Vantaa

Joskus muinoin oli kansakoulu. Hämeenkylä, Vantaa

#kyltit ihastuttavat ja huvittavat kulkijaa #kaupunkikävely #vantaa #finland #finnishlifestyle #Cosyfinland

Vantaalla vaahteratkin ovat värikkäitä. Mietimme kulkiessamme, miksi joissain paikoissa vaahteranlehdet olivat muuttuneet jo ruskeiksi.

Joku muukin on lenkillä.

 

Mätäjoella ja vähän muuallakin – Espoo – Helsinki

Aika lähteä kaupunkikävelylle. Tärkeimmät varusteet maksukortin lisäksi ovat kunnon kengät. Reppu selkään. Reppuun vaihtovaatteet, pikku pyyhe, aurinkolasit, sateensuoja ja juotavaa.

Tämän kertainen kävelymme kesti reilut kolme tuntia. Espoo/Viherlaakso – Helsinki/Sofiankatu noin 17 km. Sofiankatu valittiin päätepisteeksi siksi, että halusimme maistaa paljon poristun Pizzeria Tribunalin tuotteita. Ravintola on erikoistunut napolilaisen pitsan valmistamiseen. Sitä varten tuotiin pitsauuni Italiasta asti. Pari tonnia painava uuni vaati alleen kestävät rakenteet ja sai sopivan tilan hakemisen aikoihin huomiota mediassa.

Espoosta Taliin: 1 ja 4. Kielot ja rentukat kukkivat nyt yhtä aikaa. 2) Kevyen liikenteen väylillä tapaa milloin minkäkinlaisia esteitä. Tässä jätelava, mutta ei siitä ole aikaakaan kun raahasin polkupyörääni ojanpohjia pitkin, koska pyörätiellä seisoi parakki. 3) Mätäjoki, voi mikä nimi! Siellä puskissa pongasi lintuharrastajat.

 

Matka jatkuu Talista Munkkiniemeen

1 ja 2. Entisessä toimistohuoneessani pelaa ilmastointi nykyään. Ns. Koneen talon toimistot muuttuvat pian julmetunhintaisiksi penthouse-asunnoiksi. 3) Siivouspäivä meneillään. Munkkiniemen puistotiellä kirppari. Sivukujilla miehittämätön kirppari . Laatikon sisältö odottaa ottajaansa.

 

Saa ottaa! Ja mehän otamme. Reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen palkinto.  Alkuun Gini ja Tonic ruokaa odottaessa. Pizzeria Tribunalissa GT tarjoillaan teräspillillä varustettuna. (Samanlainen putkilo kuin tyttäreni marsuilla. Nyt tiedämme miltä marsusta tuntuu. Mutta marsut eivät taida tietää, että meillä teräspillistä tulee vettä väkevämpää. ) Vertailun vuoksi tilasimme erilaiset GT:t, toisen palkintojakin saaneella suomalaisella ginillä ja toisen englantilaisella. Pizzeria Tribunali ei ota vastaan pöytävarauksia. Meillä kävi tuuri, sillä pääsimmme suoraan päytään. Siciliana maistui.

Helsingissä tapahtuu – Maailma on tullut kylään

Pakkohan Maailma kylässä -festareilla oli pistäytyä ennen kotiinlähtöä.

Reilu matkailu. Miten siirtäisi kauniit ajatukset käytäntöön? Olen suosinut paikallisia tuotteita ja palveluja jo kauan ennen kuin kukaan puhui reilusta matkailusta täällä Suomessa. Ei mitään pyhimyksenrengasta pään päälle! En vain ole osannut heti yhdistää mieltymystäni matkailun rahavirtoihin. Paikallinen on yksinkertaisesti ollut mielenkiintoisempaa. Miksi juoda tai syödä kansainvälisiä tuotteita, kun voi maistella jotain tyyystin erilaista. Tuota vesien roudaamista Ranskasta Kiinaan ja ties minne, en ymmärrä alkuunkaan. Paitsi jos kohteessa ei ole vettä.

 

Tässä syntyy hennatatuointi. Habiba taiteilee.

 

Ja kun on kerran maailma kylässä, pikku annos tiibetiläistä. Kokkina Tobden.

 

Kaupunkikävelyllä

Eilen kävelimme Viherlaaksosta  Kartanonkoskelle. Perillä odotti notkuvat pitopöydät. Ja kyllä anti maistui. 17 km ja reilut neljä tuntia  raitista ilmaa tekivät tehtävänsä.

Helppo uskoa, että 70 % Suomen pinta-alasta on metsää.  Sitä se oli enimmäkseen tämän reittimme varrella.

Reitti kulki Viherlaakso – Laaksolahdentie – Rajatorpantie -Vaskipellon läpi – Kuninkaantammentie – Pitkäkosken ulkoilumaja – Haltialan aarnialue – Niskala arboretum – Haltialan kotieläintila – Laamannintie – Vantaanjoen yli silta Tammistoon

2017-01-01 11.04.05

Laaksolahdentien alkupäässä tiellä makasi hiiri. Jonkun pienen pähkinänkuoresta tekemä. Laitoin voimalinjakeskuksen tiilien suojaan odottamaan josko omistaja löytäisi.

2017-01-01 11.03.16

Kohti Myyrmäkeä

2017-01-01 11.02.13

Myyrmäen kuntokeskukuksessa kävellään modernisti juoskumatolla. Voi kun tietäisivät miten mukavaa täällä ulkona on tepastella. + 7 astetta ja tyyntä. Uudenvuoden aattona.

2017-01-01 11.01.56

Siippa kahden vaiheilla. Toinen Vantaa, toinen Helsinki. Matkaan lähdimme Espoosta.

 

2017-01-01 11.01.31

Martinlaakso. Neme ja Elvis (takki päällä ) lenkillä.

2017-01-01 11.01.16

Värikästä hoitoa tarjolla.

2017-01-01 11.00.44

Symppis VPK-Talo Palotiellä tottakai.

2017-01-01 11.00.27

Oikealle houkutteli  kaiken kävelyn jälkeen , vasemmalla menimme .