Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Jovnna-Ánde Vest

Perilliset – Kolmas osa/ Kirjavinkki – Pohjois-Suomi

Olen jo palannut Jäämeren reissulta. Tässä vielä yksi kirja, jonka luin ennen lähtöä sinne. En vain ehtinyt postaamaan.

Jovnna-Ánde Vest: Perilliset – Kolmas osa

Perilliset – Kolmas osa vie 1980-luvun puolivälin Pohjois-Suomeen, Staalonniemen kylään ja Matinperään. Tarina kertoo näiden Ylä-Lapin peräkylien ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.
Vest kuvaa ihmisen pään sisällä liikkuvia asioita vähäeleisesti. Mukana on paljon pieniä, suuriksi paisuvia asioita, kun uudet tuulet puhaltavat perinteiseen saamelaisyhteisöön. Kuten muuallakin, vanhemman väen on vaikea pysytellä mukana kiihtyvässä muutoksessa. Kirjan loppuvaiheilla kuitenkin paljastui, että kuvatut vanhat henkilöt lähestyivät kuuttakymmentä, taisi kirjan sivuilla ahkerasti esiintyvä Heikki olla 66-vuotias. Se hämmästytti, sillä kuvittelin heitä reilusti vanhemmiksi. Mutta toisaalta Lapin perukoilla elämä vaatii ja verottaa.

Keskeinen henkilö Heikki on lupautunut kirjoittamaan Härkäniemen Lassen elämänkerran, mutta joutuu tunnustamaan itselleen ja muille, ettei hänestä ole siihen. Tietoa hän kyllä on keräillyt, mutta valmista tarinaa ei synny. Hän on pulassa asian kanssa ja joutuu tyytymään myönnytykseen. Niin tuttua itse kullekin.

Perilliset –kirjan alkusivuilla ihmisiä pongahtelee tarinaan aivan hengästymiseen asti, mutta Vest saa kuitenkin muistuteltua heidän rooleistaan tarinan edetessä, ja jopa niin ettei synny toiston tunnetta.

Alussa vilautettiin saamelaisuuden nousun kuvausten yhteydessä kokousta, johon osallistujia tuli yli rajojen. Norjasta tietenkin, mutta myös Amerikasta asti alkuperäiskansojen edustajia: kaksi inuiittimiestä ja intiaaninainen. Tarkoituksena oli ottaa selvää, miten alkuperäiskansojen asioita maailmalla hoidetaan ja tehdä yhteistyötä. Sen anti jäi laihanlaiseksi. Olisin toivonut, että aihetta olisi käsitelty enemmän.

Perinnöksi joiku. Liikuttava tarina sekin. En tiennytkään, että joikuja tehdään arvostetulle ja menestyneille saamelaiselle. Tässä tarinassa henkilö joutui varattomaksi ja ainut mitä hänellä oli perinnöksi jätettävää, oli hänelle omistettu joiku.

Ote Vestin kirjeestä 16.11.2000
”Kantavana teemana kirjoissani on ihmisen juurettomuus. Kirjojen henkilöt ovat usein heitteillä sattuman armoilla kykenemättä itse suuremmin vaikuttamaan omaan elämäänsä. Árbbolaččat-trilogia kuvaa sen lisäksi sitä nopeaa muutosprosessia, joka parhaillaan kiihtyvällä vauhdilla muokkaa uudelleen ns. perinteistä saamelaisyhteisöä. Árbbolaččat-trilogian koen tärkeänä teoksena.”

Kaiken kaikkiaan erittäin antoisaa luettavaa ennen matkaa. Moni asia matkan varrella sai uusia ulottuvuuksia.

Poropolku sammaloituu – Kirjavinkki Pohjois-Suomesta

Valmistautuminen Jäämeren reissuun alkaa ja siitä syystä olen etsinyt luettavakseni kirjoja, joissa tarina sijoittuu pohjoisimpaan Suomeen tai kirjailija on kotoisin sieltäpäin. Yksi löytämistäni on Jovnna-Ánde Vestin Poropolku sammaloituu. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tenojoen maisemiin. Alkuperäisteos on kirjoitettu saameksi, mutta luin Eino Kuokkasen suomentaman version. Poropolku sammaloituu on voittanut saamelaisromaanien kilpailun.

Alkusanoissaan Vest kertoo, että kyseessä on ”yhden ihmisen muistojen pohjalta koottu kirjanen”. Jäin miettimään ilmaisua ”kirjanen”, joka kuulostaa vähättelyltä, sillä onhan kyseessä 164 sivun kirja.

Vestin isä sai surmansa saamelaisvaltuuskuntaa kuljettaneen pienkoneen kadotessa Norjassa. Kirjan ensimmäisessä kappaleessa Vest kuvailee sitä, miten tieto isän kuolemasta tuli hänelle. Onnettomuuksissa menehtyneiden nimet lueteltiin radiossa. Äidille oli soitettu edellisiltana myöhään, mutta Vest oli tapahtumahetkellä Helsingissä eikä tieto ollut tavoittanut vielä Vestiä ennen aamun uutisia.

Poropolku sammaloituu -kirjassa on kerrassaan hurmaavaa kuvausta isä-poikasuhteesta. Tekstitä huokuu lämpö, mutta myös käsitelty viha. Kipukohtia on, niin isällä kuin pojalla.

Ja mikä uusien sanojen kirjo! Mummon sanavarasto laajeni aika lailla näiden 164 sivun ansiosta.

Äijä ei olekaan ikävä miestä kuvaava sana vaan isoisä. Pitkään mietin mikä on tuo sivuille aina välillä ilmestyvä Ahku. Sehän on isoäiti.

Oman isoäitini sanat ”Sellainen laiha riuku” sai uuden sisällön. Riukuhan tarkoittakin ei-saamelaista naista, nuorta kaiketi.

Kirjassa vilisee myös lantalaisia, nälkälantalaisia ja lantalaisvaatteita. Lantalainen on pohjoissuomalainen talonpoika, vastakohtana poroista elantonsa saaville lappalaisille.

Palsa on tähän mennessä minulle merkinnyt lappilaista taiteilijaa, mutta pienellä kirjoitettuna se on myös suotyyppi, eräänlainen ikiroudassa oleva turvekumpu.

Nutukkaat, perinteiset saamelaisten karvakengät, joita kirjassa Rovisuvannon naiset ompelivat ja miesväki kävi myymässä Karasjoella.

Kerrassaan hyvä opus aloittaa kirjallinen matka Suomen pohjoisimpaan kolkkaan.

Poropolku sammaloituu / Jovnna-Ande Vest ; suomentanut Eino Kuokkanen