Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

joulukalenteri

Sodista sekaisin – Joulukalenteri 24.

”Maisema on sieluntila.” Näin sanoi Henry David Amiel.

Turhaan ei puhuta sielunmaisemasta. Nämäkin tontut ovat nähneet monenlaista maisemaa, sieluntilansa lisäksi. Ne ovat edesmenneen anoppini mukaan tehty sota-aikana ja sen jälkeen osallistuneet joulunviettoihin ensin heidän kodissaan, nyt minun. En vaan tiedä mihin sotaan anoppi viittasi, niitä kun on ollut useita. Vähän sama kuin Venäjän matkoilla viitataan vallankumoukseen, mihin niistä.

Mummon ikäpolvi on onnekas. Me olemme saaneet asua itsenäisessä Suomessa ja välttäneet sodan omalla maankamarallamme. Ehkä vielä voimme joku päivä viitata tähän korona-aikaan, niin että se tuntuu historialta.

Pidetään huolta itsestämme, läheisistämme ja kaikista muista.
Hyvää joulua!

Aurinkoinen ihminen – Joulukalenteri 23.

”Aurinko hymyilee mutta ei koskaan pilkallisesti.” Taidemaalari Vilho Lammen miete.

Hymyjä: iloisia, hämmentyneitä, uteliaita, kysyviä, onnellisia, tyytyväisiä, monenlaisia hyväntahtoisia mutta myös ivallisia ja pilkallisia. Mutta kun sanomme, että siinäpä on aurinkoinen ihminen, emme yleensä näe hänen suupielissään pilkallisuutta.

Näitä pilkallisesti hymyileviä löytyy aina silloin tällöin lähistöltä. Me kaikki tiedämme miltä tuntuu, kun joku kohdistaa pilkallisen hymyn tai naurun itseen tai läheiseen. Onneksi suurin osa hymyilee kuitenkin hyvätahtoisesti, kuten aurinko.

Avauskuva on aamuauringosta Pohjanmaalla. Sieltä on myös kotoisin Vilho Lampi. Helsingin taidemuseossa HAMissa oli esillä hänen teoksiaan. Kävin katsomassa. Linkistä voit käydä katsomassa virtuaaliesittelyn tuosta näyttelystä.

Vilho Lampi -näyttely oli esillä Hamissa 

Tuoksuja – Joulukalenteri 22.

”Eivät kaikki voi tuoksua ulkolaisilta hajuvesiltä.”  Tämä päätyi joulukalenterin pussiin Timo Sorjosen Lentävien lauseiden käsikirjasta.

Heti tulee mieleen monta asiaa kuten se, että ennen vanhaan pidettiin kaikkea ulkomailta tulevaa parempana kuin kotimaista. Ja mitä hajuvesiin tuli, Ranskasta niiden oli oltava peräisin. Lontoossa asuessani eräs suomalaisnainen kiteytti asian valitessaan äidilleen hajuvettä ”en voi edes kuvitella, että ostaisin jotain tuntematonta merkkiä”. Ranskalaiset ovat osanneet tehdä tuoksutuotteensa tunnetuksi.


Juuri tänään tuo tuoksuasia tuntuu ajankohtaiselta, sillä joulukuusi kannettiin eilen olohuoneeseen. Siellä se tuoksuu kuusenhavuille ja tuo orastavaa joulun tunnelmaa. Huomenna kuusi saa juhla-asunsa. Niin meillä on tehty, vaikka tiedän monia, jotka koristelevat kuusensa jo paljon aikaisemmin. Minusta on kiva hivuttautua pikkuhiljaa kohti joulua, askel kerrallaan.

Rohkeutta – Joulukalenteri 21.

Iloisuuden edellytys ei ole onni, vaan rohkeus. (V.A. Koskenniemi)

Joulukalenterin tämän päivän pussin sisällössä oli kolme sanaa: iloisuus, onni ja rohkeus. Tartun rohkeuteen.

Minua pidetään rohkeana. Olen hypännyt kuukausipalkalta yrittäjäksi (jota en kadu). Olen lähtenyt 800 kilometrin vaellukselle yksinäni ja keikkunut risteilyaluksen yläkannen partaalle asetetulla lankulla ja katsellut sieltä alhaalla pikkuruisena näyttäytyvää Jätkäsaarta. Mitä niitä onkaan. Ne ovat yhdenlaista rohkeutta.

Olen ollut onnekas. Mitään kovin dramaattista ei ole tapahtunut, muutamia pikkumurtumia lukuun ottamatta. Sydämen särkymisiä kylläkin, mutta niitä mummoikään ehtineillä yleensä riittää.

Sydämen särkyminen mielletään usein rakkauden loppumiseksi ja jätetyksi joutumiseksi. Mutta elämä voi yllättää ja sydän voi särkyä myös muulla tavoin. Minun särkyi tasan vuosi sitten kun rakkaani yllättäen menehtyi. Meitä saman kokeneita on monia.

Tänään vien kynttilän haudalle ja toivon, että löydän rohkeutta kohdata tuleva. Sitä samaa toivon myös kohtalontovereille.

 

Laulukalenteri – ei kun joulukalenteri 20.

Tänään joulukalenterin pussista tuli minulle jetsulleen sopiva miete. Sen on runoilija Vergilius keksinyt jo ennen ajanlaskumme alkua.

”Jos laulamme kulkiessamme, matka sujuu helpommin.”

Minun korona-aikani suuri huvitus on karaoke. Laulan joka päivä muutaman kappaleen karaokesovelluksen avulla. Olen tehnyt niin jo kevään eristäytymisestä asti.

Eilen nauhoitin huvikseni, kun lauloin Tapio Rautavaaran Inarijärvi-laulua ja postasin tiedoston jälkikasvulleni.

Vastausvideolla Hän, joka teki minusta Mummon, kauhoo menemään ruokaansa ja tuijottaa pöydällä makaavaa kännykkää, josta kuuluu laulua. Hyvinkasvatettu tyttäreni kehuu, että olen kehittynyt. Tiedä häntä, mutta ainakin itse nautin laulamisesta ja olen tyytyväinen, jos edes suurin osa laulustani pysyy karaokesovelluksen sävelviivoilla.

Olen aina halunnut oppia laulamaan. En tosin vielä kouluaikoina, sillä vitosen numerot todistuksessa eivät luoneet uskoa laulutaitoon. Sanovat, että harjoitus tekee mestarin. Siihen eivät varmaan mummonvuodet riitä, mutta kunhan edes opin laulamaan omaksi ilokseni.

Avauskuva on muutaman vuoden takaa Kahvila Honoresta, Lohjalta.

Ruokaa kaikille – Joulukalenteri 19. Santiago de Compostela muistoja

Joulukalenterin pussista löytyi Timo Sorjasen Lentävien lauseiden käsikirjasta lainattu lausahdus

”Ei itselle, vaan kaikille.”

Kuinka ollakaan Santigon vaelluksen muistot tulvivat mieleen. Äkkiseltään arvioituna olen osallistunut noin sadalle pyhiinvaeltajan illalliselle (menu peregrino).  Suurin osa niistä sijoittuu kylläkin ravintoloihin, joissa syö edullisesti tiettynä kellonaikana. Silloin pääsee nauttimaan illallista ja jakamaan kokemuksia muiden vaeltajien kanssa. Ja mikä parasta, ruoka tuodaan eteen. Se tuntuu hyvältä usein pitkänkin vaelluspäivän jälkeen.

Mutta joukkoon mahtuu myös monia porukalla kokattuja illallisia majataloissa. Kaikista pikkukylistä ei löydy ravintolaa ja silloin on ryhdyttävä itse toimeen. Joskus joku porukka lyöttäytyy päivän aikana muuten vaan yhteen ja päättää valmistaa illallisen yhdessä. Jopa niin, että nopeampijalkaisimmat menevät edeltä seuraavaan majapaikkaan ja hankkivat ainekset.

Toisinaan taas ainekset löytyvät majatalosta, jossa aktiivinen majatalon pitäjä on ne hankkinut. Rahoitus tulee edellisen yön ruokailijoilta, joilta kerätään vapaaehtoinen lahjoitus. Aiemmin homma toimi, rahaa tuli riittävästi, mutta viime aikoina vaeltajamäärien kasvaessa, joukkoon mahtuu niitäkin, jotka eivät jätä rahaa ja siksi on ilmaantunut kiinteitä hintoja näihinkin kokkaussessioihin.

Suurkeittiötuotantoahan siitä helposti tulee, kun syöjiä saattaa olla parikymmentä.  Vihanneksia ei pilkota itselle, vaan kaikille.  Samoin kanaa tai mitä proteiinipitoista milloinkin on valmisteilla. Kumma kyllä aina porukasta löytyy niitä, joilla on homma hanskassa.  Ja vähemmmän kätevillekin löytyy oma roolinsa.

Caminosta – siis reiteistä jotka johtavat Santiago de Compostelaan – olen postannut paljon.

Jos haluat lukea lisää, tästä Caminot – suuntana Santiago de Compostela linkistä pääsee hyvin alkuun.

Santiagon tiellä pyhiinvaeltajan illallinen. Suuri joukko valmisti ja söi.

 

Santiagon tie, pyhiinvaeltajan illallinen valmistuu pikku hiljaa. Salaatintekijät työssään.

 

Santiagon tiellä pyhiinvaeltajan illallinen ravintolassa.

Santiagon tiellä pyhiinvaeltajan illallinen voin näyttää tältäkin. Tässa syödään ravintolassa.

 

Saunailoja – Joulukalenteri 17.

Joulukuiseen torstaihin lähdetään englantilaisen kirjaliljan Jane Austenin ajatelmin:

” Toinen puoli maailmaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.”

Tänään tuli tieto saunomisen pääsemisestä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Siinä hyvinkin ilo, jota toinen puoli maailmaa ei voi käsittää.  Minä käsitän! Ja iloitsen siitä että saunaperinne huomioidaan näin.

”Smaken är som baken, den är tvådelad”, pruukasi eräs puolisukulaiseni sanoa lähes tulkoon mihin tahansa makuasiaan. Suomeksi makuasioita ei verrata takapuoleen ja sen kaksijakoisuuteen vaan vastaava sanonta lienee ”Makuasioista ei voi kiistellä.”

Jouluiloissa makuasiat tulevat erityisen hyvin esille. Jokaisella juhlijalla on oma käsitys siitä, mitä tehdään, miten tehdään, mitä syödään, missä ollaan ja niin edelleen. Jouluilo syntyy monista yksityiskohdista. Joillekin se syntyy siitä, että saa vain olla.

Joulusauna on minulle tärkeä ilon tuoja. Rauhoittuminen vimmaisen siivouksen (sukuvika) jälkeen. Turusta kajautettu joulurauhan julistus riisipuuroa syödessä. Saunan lämpö, kynttilän lepattava liekki saunanlauteilla. Olut tai pari, ehkä jokunen saunakaverikin, vaikka siitä ei ole takeita tänä koronajouluna. Saunan jälkeen kinkkukatselmus, onko riittävän hyvää tarjottavaksi.

Siitä alkaa minun jouluni. Sitten on se toinen puoli, joka ei käsitä ollenkaan saunomista, eteenkään sitä, mitä tekemistä saunalla on joulun kanssa. Tai ylipäätään minkään juhlallisuuden kanssa.

Lue lisää: Saunaperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Onneksi olkoon! Se on ensimmäinen suomalainen perinne tuossa luettelossa.

 

Totuus nauraen – Joulukalenteri 16.

”Kukapa kieltää sanomasta totuutta nauraen.” Näin tuumi runoilija Horatius, eteläitalialainen, vapautetun orjan poika ennen ajanlaskumme alkua.

Niinpä! Tietysti riippuu siitä mitä totuutta on sanomassa. Jos joku täräyttää, että oletpa tyhmä, niin nauraen sanottu vaikuttaa vähemmän todelta. Saattaisin jopa vitsiksi tulkita. Jos taas nauraen ihailisi älyäni, se vaikuttaisi pottuilulta.

Olen matkustellut Suomea nauravammissa kulttuureissa, kuten hymyjen rannikoksi nimeämässäni Gambiassa. Siitä kirjoitin jutun Matkaopas-lehteen: Gambiassa kaikki järjestyy.

Gambiassa todella naurettiin paljon ja hymyiltiin vielä enemmän.  Suomalaiselle, sellaiseen tottumattomalle oli usein vaikeaa tietää, puhuiko toinen totta vai ei. Lisänä tietenkin se, että gambialaisten elekieli poikkeaa suomalaisesta, jonka vuoksi ei  oheisviestinnästäkään saanut apua.

Kerran vein kaksi singaporelaista valokuvaajaa, miehiä molemmat, Turun saaristoon autiolle saarelle. Nämä miehet hihittivät koko yön mökin viereisessä huoneessa ja päivälläkin olivat yhtä hymyä. En oikein tiennyt mitä ajatella. Välillä kävi mielessä, että he pitävät olosuhteita suurena vitsinä. Ja vielä pahempaa, että he eivät saa vastinetta rahoilleen, sillä nuo kaksi maksoivat suomuuraimia saaristoelämyksestään. Minun roolini oli toimia reissun järjestäjänä ja oppaana alkeellisissa oloissa kantovesineen ja puuceineen. Miten turhaan huolestuin! Miehet kiittelivät vielä vuosia jälkeenpäin elämystään suomalaisessa paratiisissa.

Totuuden puhumisestahan tämä postaus alkoi. Valehteleminen on tuhmaa. Ei kannata näin joulun alla, sillä pukki kurkkii ikkunasta kuten näet avauskuvasta.

Katse aurinkoon – Joulukalenteri 15.

Ajatusten voimaa kuvaava mietelause löytyy kalenterin tämän päivän pussista. Yhdysvaltalaisen kuurosokean kirjailijan Helen Kellerin ”Käännä kasvosi aurinkoon, niin et näe varjoa” – mietteestä löytyy monia variaatioita, kun selaa nettiä.

Suomessa aurinkoa täytyy näinä päivinä etsiä sisältään, niin pimeitä ovat päivät ennen talvipäivän seisausta. Valoisimmillaankin hämäriä. Ei silti, harmaat päivät ovat täynnä harmaita sävyjä, kauniitakin kun osaa katsella.

Kerran tavanomaisella kävelylenkilläni pysähdyin läheisen lammen rannalle. Pian viereeni tuli toinen lenkkeilijä, jolle totesin harmaiden sävyjen ihanuuden. Hän tiesi mistä puhun. Siinä pikkuhetkessä oli kohtaamisen riemua, on joku, joka ajattelee samalla tavalla.

Kuvassa minun harmaa hetkeni.