Browsing Tag

joulu

Nopeaa menoa – Joulukalenteri 2. pussi

Aamulla oli joulukalenterini toisen pussin vuoro ja sieltä sain mietteen ”Mikään ei ole vuosia nopeampaa”.

Miten tuon peittoaisi. Ei mitenkään. Kyllä ne vuodet vierivät rivakkaan, paitsi lapsena. Silloin joulujen väli oli pidempi. Nykyään, mummoiässsä meno on niin nopeaa, että joka kerta joulun lähestyessä huokaisee, että juurihan imuri hotkaisi viimeiset kuusenhavut ja nyt jo uutta pitäisi sisään kantaa.

Kaveripiirille kerroin jo, että Joulupukki lähetti minulle kirjan. Pukki tietää, että olen joulumielinen ja ollut kiltti koko vuoden ja lukenut paljon – tosi paljon. Pukin kirjasta ilmeni monia mielenkiintoisia asioita pukista ja apupukeista, jotka reissaavat maailmalla pukin asioilla. Heidän kommelluksistaan saa hyvät joulunaurut. Yksi apupukki jäi nalkkiin 57. kerroksen parvekkeelle ja kapusi palotikkaita pitkin tilaan, jossa hänen oli määrä esiintyä. Usko tai älä, vaikka eihän pukki ole uskonasia.

Pukin vuodet vierivät varmaan rumban tahtiin kilttien lasten kirjeitä lukiessa ja joululahjoja teettäessä. Olisi kiva tietää, onko joku tuhmakin joskus kirjoittanut. Kyllä varmaan tuhmia mukaan mahtuu, kun pukilla tuota ikääkin on. Tarkalleen ikää ei voi tietää, mutta jos muorin kanssa jouluja muistellessa pääsivät 486. jouluun ennenkuin nukahtivat, täytyy vuosia olla aika lailla.

Ilkka Länkisen kaksikielisestä Pieni Joulukirja -teoksesta selviää myös mitä tekemistä portoilla, merimiehillä, coca-colalla on joulupukin kanssa. Tarina on sekä suomeksi että englanniksi samoissa kansissa.

Kirjoita kommentti
keskiviikko, joulukuu 2, 2020 by Mummo matkabloggaa

Tästä joulunodotus alkaa – Joulukalenteri 1. pussi

Tein itselleni joulukalenterin. Kaappeja kaivellessani löytyi vanhahko joulukalenteri, jonka ostin aikoinaan eräältä paikalliselta käsityöihmiseltä joulumyyjäisissä. Kalenterissa on paljon yksityiskohtia ja jokaiselle joulua edeltävälle joulukuun päivälle pieni pussi. Mikä kärsivällisyys tekijällä onkaan ollut.

Aikoinaan hikoilin kaiken maailman tiimareissa ja hain pusseihin sopivia pikkuesineitä – ei krääsää, vaan käyttötavaraa lapselle. Voit varmaan arvata, että se oli hikistä hommaa. Jossain vaiheessa luovutin ja korvasin pikkuesineet lanteilla. Karkkia en halunnut joka päivälle laittaa houkutukseksi.

Nyt kalenteri pääsee taas käyttöön. Tilasin kilon karkkia (Mummojen etuoikeus) ja olin ajatellut osan niistä käyttää kalenterin täyttämiseen. En ollut netissä klikkaillessani kyllin valppaana, karkeissa ei ollutkaan päällyspaperia.

Karkkien sijaan täytin pussit kirjoistani satunnaisesti pongahtaneilla mietelauseilla. Avasin aamulla jo ensimmäisen luukun ja pussistä löytyi tämä mietelause.

”Jos tahdot hyvää ammentaa, ammenna sitä itsestäsi.” (Epiktetos)

Aloitin ammentamalla hyvää siitä karkkilaatikosta, vaikka epäilen ettei Epiktetos niin varmaan tarkoittanut.

Somen eri kanavilta ponnahtelee kuvia kaikesta mitä olen eri vuosina, tänään tehnyt. Yksi kuva oli Konnevedeltä, jossa kolme vuotta sitten pääsin joulupukin kanssa samaan kuvaan.

Blogistani löytyy kuvauksia kuinka Tanskassa vietetään joulua. Sieltä selviää mikä on risalamande ja mikä on siihen liittyvä jekku sekä miten juodaan kirkkokaljat. Olin Tanskassa sukuloimassa muutama joulu sitten.

Kirjoita kommentti
tiistai, joulukuu 1, 2020 by Mummo matkabloggaa

Kirkkokaljat – Tanska, Gaurerslund

Joulukirkko kuului ennen vanhaan joulunviettoon siinä missä jouluruoatkin. Niin teki mummo ja mummonmummo, meni joulukirkkoon. En ole aivan varma onko omia muistoja vai kerrottuja, mutta ennen joulukirkkoon mentiin aikaisin aamulla. Kirkkokiintiöni täyttyi jo ennen kuin täytin kymmenen. Lohjan kirkon seinämaalaukset olin tutkinut siihen ikään mennessä jo varsin perusteellisesti. Korvia minulla ei kaiketi ollut tuolloin lainkaan. Eipä ole nytkään sillä yhä sama ilmiö: kuuntelen sitten säätiedotuksen tai papin saarnan, en muista sen loputtua mitä sanottiin.

Vaikea sanoa stuttiko isoisomummo sittenkin jonkinlaise kirkkokiinnostuksen vai mistä johtuu, että vierailla mailla piipahdan aina tilaisuuden tullen kirkkoon jumalanpalveluksen aikaan. Katselen miten ihmiset kokoontuvat, mitä he tekevät ja miten seremonia kulkee.

Katolisissa maissa pikkukylissä viehättää yhteisöllisyys. Kyläläiset kokoontuvat sunnuntaiaamuisin kirkkoon, jonka vieressä takuuvarmasti baarimestari odottaa juomineen. Ei mitään kirkkokahveja vaan kunnon paikalliset brandyt. Joskus olen ihmetellyt baarien miesvaltaisuutta. Selitys löytyy ruuasta. Naiset lähtevät valmistelemaan lounasta laajennetulle perheelleen. Ei aivan sopisi suomalaismummojen sunnuntaiaamuihin. No, sunnuntaikirkkotapa on kuulemma vähenemään päin sitkeimmissäkin katolilaispesäkkeissä.

Joulukuusimekkoon puettu pikkutyttö liikehti levottomasti. Tuli lapsuusmuistot esiin. Nykyään muistot ovat kultautuneina, tietenkin. Jumalanpalvelus kesti, kesti, kesti… Todellisuudessa varmaan tunnin kuten tämän Gauerslundin kirkon joulujumalanpalvelus, mutta pikkulapselle se oli ikuisuus.

Tanskassa joulukirkkoperinne näyttää kukoistavan. Kun saavuimme klo 13.30 alkavaan seremoniaan ihmisiä virtasi kirkon portista ulospäin. Eikä siksi, että tulisivat ulos edellisestä vaan siksi, että kirkko oli tupaten täynnä. Joulujumalanpalveluksia järjestetään päivän aikana useita, ja tietenkin monissa kirkoissa.

Tuppauduimme kuitenkin Gauerslundin kirkkoon sisälle asti. Serkuntyttöni mielestä kaksi mahtuu aina johonkin koloon. Ohjelma näytti noudattelevan aika pitkälti samaa kaavaa kuin Suomessa. Pappi oli virkistävä poikkeus aiempiin kokemuksiin. Nuorehko nainen, joka puhui käsillään, koko kehollaan, heiluttipa perinteistä joulupunoskoristetta vielä saarnan vakuudeksi.

Tanskalaisten jouluun kuuluu paperipunoskoristeet. Tässä koristeessa raamatunlauseita on punottu sydämeen, jonka symboliikan ympärille pappi rakensi saarnansa.

Kolehtihaavin nykyaikaisempi versio käytössä. Mobiilimaksamisen ohje käsiohjelmassa.

Gauerslundin kirkko täyttää 100 vuotta ensi vuonna.

Kirkkokaljat

Kirkon ympäristö näytti samankaltaiselta kuin Suomessakin. Kirkon ympärillä oli hautausmaa ja parkkialue. Kahvilaa, pubia, ravintolaa ei näköetäisyydellä ollut kuten eteläeurooppalaisissa kylissä ja kaupungeissa näkyy. Toisaalta emme niitä hakeneetkaan. Tanskassa joulu rakentuu kodin seinien sisään. Jouluhyggeilystä puhutaan.

Serkun tytär perheineen järjesti tänä vuonna jouluaaton juhlan. Siellä join kirkkokaljat. (Isoisomummu liikehtii nyt levottomasti Lohjanharjun mullissa)

Tanskassa jouluolutvalikoimaa riittää. On monia tuotemerkkejä, pullokokoja ja prosentteja. Kuvan laadussa 1,8 %.

Kirjoita kommentti
tiistai, joulukuu 26, 2017 by Mummo matkabloggaa

Risalamande – tanskalaisten joulujekku

Risalamande, vapaasti käännettynä riisiä mantelin kera, on joulupuuro tanskalaiseen tapaan. Tanskassa, kuten meillä Suomessakin on tapana, riisipuurokulhoon piilotetaan manteli. En tiedä kuinka yleistä on se Suomessa on, että mantelin löytäjä palkitaan tiskivuorolla, mutta niin meillä lapsuudenkodissa niin tehtiin aikoinaan. Täällä Tanskassa mantelin saajaa odottaa kuitenkin lahja.

Valmistusprosessin aikana huomasin, että kaikki saavat manteleita kylläkseen. Niitä lisätään tehosekoittimella rouhittuna runsain mitoin puuroon. Samoin sekaan lorautetaan aimo annos kermaa. Näin ei varmaakaan ole aina tehty, vaan puuroresepti on muuttanut muotoaan ihmisten vaurastumisen myötä.

Risalamanden valmistaminen näyttää aluksi samalta kuin kotoisen riisipuuromme. Riisiä turvotetaan suolalla maustetussa vedessä. Turvonneeseen riisiin lisätään maitoa ja haudutetaan kypsäksi. Meillä puuro makeutetaan sokerilla, tanskalaiset lisäävät vielä vaniljatangon.

Luulin, että sukulaiset laskevat leikkiä kustannuksellani, kun minulle kerrottiin, että puuron voi hauduttaa myös tyynyn alla. Se tarkoittikin tuppervaarakulhoa peiton alla. Tyyny ja peitto ovat niitä sanoja, jotka menevät suomenruotsista pääteltyinä helposti sekaisin.

Esimummojen aikaan puuro haudutettiin kuulemma padassa heinien seassa. Mikäli oikein ymmärsin siellä nukuttiinkin. Illalla riisi esikeitettiin ja yön aikana puuro hautui siellä heinissä. Jotkut vanhat ihmiset kuulemma vieläkin noudattavat tätä traditiota, mutta heinät ovat vaihtuneet peitoksi. Aamulla lisätään vain mantelirouhe, vatkattu kerma ja se onnenmanteli. Ajat muuttuvat. Niinpä nuori polvi hauduttaa tänä päivänä nykyaikaisin menetelmin.

Kun puuroa sitten nautitaan, mantelin saaja saattaa piilottaa mantelin poskeensa niin Tanskaassa kuin Suomessa. Suomessa tai ainakin lapsuudenkodissani manteli piilotetaan poskeen siksi, että halutaan välttyä tiskivuorolta. Tanskassa taas siksi, että halutaan tehdä jekkua. Kaikki tietävät, että vatsa pullistelee äärirajoillaan jouluaterian jälkeen, mutta jokainen haluaa löytää mantelin. Sitä ei löydä syömättä puuroa.

Jotkut tekevät risalamanden kahdessa erässä. Ensin aatonaattona suomalaiseen puurovaiheeseen asti. Syövät sitä lounaaksi ja tuunaavat puuron manteleilla ja kermalla aattoillan jälkivuoaksi.

Tässä kuvassa syötiin vielä pääruokaa. Risalamenden vuoro tuli myöhemmin. Meidän porukan ei tarvinnut piilotella poskeen manteleita, sillä yhtäkkiä niitä alkoi löytyä useammasta suusta. Oliko kyseessä taas joku jekku vai tehosekoittimen laiskuus. Ensimmäisen mantelin löytäjä vaivihkaa siirsi palkintolahjansa pöydän pienimmälle. Lahjakassissani oli vielä yksi paketti, jolle en ollut löytänyt kohdetta. Suomiaiheinen pellavainen astiapyyhe. Tajusin tilaisuuteni tulleen ja laitoin kaikkien neljän mantelinlöytäjän nimilaput tonttumyssyyni. Pyyhe saatesanoineen ”kuuluu kaikille samassa taloudessa asuville ja paranee käytössä” löysi tiensä viiden hengen perheeseen. He kaikki voivat muistella Suomea kuivatessaan astioita. Huom. Tanskassa ei ole kuivauskaappeja vaan kaikki käsitiski kuivataan.

Kirjoita kommentti
maanantai, joulukuu 25, 2017 by Mummo matkabloggaa

Jouluvalmisteluja Tanskassa

Samanlainen härdelli täällä Tanskassa näyttää olevan kuin Suomessakin. Ostetaan, ostetaan. Vain tavarat ja pakkaukset ovat erilaisia. Olen hukassa jo kotikonnuillani, kun joudun uuteen markettiin ruokaostoksille.

Mitenkähän kävisi täällä jos joku iskisi jouluostoslistan käteeni ja passittaisi ruokakauppaan. Varmaan hetken kärryjen sekamelskassa pyörittyäni ja pakkausten tekstejä luettuani pökertyisin. Toivottavasti konjakkihyllyjen viereen ja joku vanhanajan lääkitsijä kaatelisi sieltä kurkkuuni virkistävää.

Suomessa mesotaan alkoholituotteiden eri myyntipisteiden prossista – ellei peräti kymmenes – tai sadasosista – mutta täällä nurkka-alepoissakin hyllyt notkuvat viinaa, viiniä ja olutta. Kattoa hipoviin tarjouskasoihin törmää jo ulko-ovella. Markettitarjonnan lisäksi porukka käy täydentämässä viinivarastojaan Saksassa siinä missä suomalaiset Virossa. Saksassa viini on kuulemma halvempaa kuin täällä Tanskassa. Joka on tosi halpaa jo täällä Tanskassakin.

Ankkaa ja possua. Aineksia kotona tehtyä risalamandea, suomalaisille tuttua riisipuuroa tuunattuna. Siitä kerron erikseen seuraavissa postauksissa. Sitten on liuta muita aineksia, joiden nimet vaativat vielä tutkiskelua. Tätä kaikkea näytti fredericialaisten ostoskärryihin sujahtavan.

Sokerissa paahdettuja manteleita. Hyvänmakuinen välipala ostosten lomassa. Myyntipisteitä kauppojen edessä.

Joulumieltä kohottamaan tonttulakki.

Ehtisikö tämän vielä saada valmiiksi. Optimisteja löytyy. Frederician ainokaisen vielä avoinna olevan lankamyymälän ovi kävi tiuhaan. Hyvä niin. Netti vie bisnekset kivijalkamyymälöiltä täälläkin. Moni on sulkenut ovensa. husethansen.dk

Joulutorin pakkettivalikoimaa.

Kukkia jouluksi, tottakai.

Kynttilä palaa kohti jouluaattoa, joka päivä pieni pätkä. Vieressä adventtikynttilä, jota poltetaan yksi siivu joka sunnuntai. Näyttipä kaupoissa olevan myös uudenvuoden kynttilöitä. Logiikka uudenvuoden kynttilöillä on sama kuin joulukynttilöillä, siivu joka päivä kunnes tulee uudenvuoden aatto.

Kirjoita kommentti
sunnuntai, joulukuu 24, 2017 by Mummo matkabloggaa

Billund – matka jatkuu

Tämä on se kaupunki, jonka kohdalla suomalaisen kieli kangertelee. Pehmeä ja kova pee. Huolellinen ääntäminen on kunniassa. Kuinkahan monta kertaa Helsinki-Vantaan lähtöportin ohi käveli suomalaismiehiä virne suupielessään.

Billundin lentokentällä matkatavarahihnan vierellä piti oikein ihmetellä. Tanskaan olin matkalla, Kreikkaanko päädyin?

Matkatavarahihnaa hallitsevan installaation ruokalista.

Helpotuksen huokaus. Tutun näköinen laukku ilmestyy. En missään nimessä olisi halunnut, että hookoo blööt olisivat matkanneet päiväkausia teillä tietymättömillä. Varoittavia esimerkkejä on sekä omasta takaa että muilta useilta eri reissuilta.

Eteenpäin, sanoi mummo sohjossa ja minä Billundissa. Matka jatkui serkun autolla pitkin pimeää taivalta. Pitkä suora tie, välillä yksikaistainen johti parinkymmenen kilometrin päähän Vejlen kaupunkiin. Siellä tervehti uusi näky. Viisi sisarusta. Niitä ei viime reissulla vielä ollut.

Viisi sisarusta on viiden pyöreän kerrostalon rykelmä. Aika hauska. Siellä ne pyöreät paksukaiset loistivat pimeydessä.

Serkku päivitti Tanskan tietämystäni ajomatkan aikana. Sekä Suomi että Tanska keikkuvat vuoronperään maailman vähiten onnettomien maiden tilastojen kärjessä. (Pakko käyttää suomalaista ilmaisutapaa tuon tittelin kohdalla.) Tanska on tainnut Suomea useammin olla ykkösenä.

Uusinta uutta Tanskan alkoholisoitujen mummojen maailmassa – ja miksei ukkienkin – on kohtuullisen huikan vanhainkodit (vapaa käännös). Yksi niistä on Silkeborgissa sijaitseva Solgården. Alkoholia saa juoda, mutta hoitohenkilökunta yrittää hellävaraisesti houkutella asiakkaita vähentämään juomista. Ruoka on tärkeässä osassa. Jonkinlainen ”hyvä ruoka, parempi mieli” -ajatus löytyy taustalta. Kun syö kunnolla, jaksaa kiinnostua asioista ja juominen vähenee.

Perillä Fredericiassa vaikea valinta: olutta 1,8 % vai omenamehua. Otin olutta ja viiniä.

Maallepanon aikoihin kävimme oudonlaisen vuodevaatteita koskevan keskustelun. Kerroin, että minulla on mukana oma tyyny (käytän muotoiltua pientä matkatyynyä, ylellisyys jonka sallin itselleni, sillä matkustaminen on suuri osa työtäni). Serkku silmät ymmyrkäisenä ihmetteli miten sellainen mahtuu matkalaukkuun. Mahtuu, mahtuu.

Kaiken tuloksena heräsin aamuyöstä kankut kohmeessa. Säädin lämpöpatterin täysille ja kietouduin tiukemmin pussilakanaan. Peiton puutetta hieman ihmettelin, mutta päättelin sen johtuvan siitä, että täällä nukutaan lämpimissä huoneissa olihan serkku puhunut pattereista ja lämpötiloista monisanaisesti. Näitä nukkumistapoja ja -ympäristöjä on nähty vaikka minkälaisia.

Sanasto on sittemmin selvinnyt

dyne = peitto vaikka muistuttaa suomenruotsin dyna -sanaa, joka on tyyny
hovedpude = tyyny
tfeppe = täkki

Kirjoita kommentti
lauantai, joulukuu 23, 2017 by Mummo matkabloggaa

Joulunviettoon Tanskaan

Pitikin hankkia kiire itselleen. Aikaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta pakkaaminen jäi viime tinkaan. Samoin kuin tämä tanskalaisten hyggeilystä kertova kirja, jonka jo hyvissä ajoin asetin sängyn viereen. Sain sen pikaluettua lähtöaamuna. Tanskalaiset ovat tehneet kotoilusta maabrändin. Siitä on ahkeraan kirjoitettu Suomen lehdissä ja on mielenkiintoista nähdä miten hyggeillään käytännössä.

Tuliaisiksi toivottiin Fazerin Sinistä suklaata, sitä perinteistä eikä mitään uusia makusotkuja. Turun sinappi, Sininen lenkki ja Koskenkorva-juusto olivat myös listalla. Arvelin serkkujen muistin tehneet tepposia ja ostin kuitenkin Koskenlaskijaa.

Niin ja tietenkin listalla oli ruisleipää. Tanskassa saa kyllä tummaa leipää, mutta se on yleensä meidän kokojyväleipää muistuttavaa. Tuore ruisleipä on serkkujeni herkkua.

Ihanaa. Kerrankin helppo ostaa joululahjat.

Viime ostokset survottiin Lähderannan parkkihallissa matkalaukkuun. Aika hyvin mitoitettu! Lentokentän virkailija kertoi, että muutama sata grammaa olisi vielä mahtunut 23 kiloon.

Lento Tanskan Billundiin, josta on hyvä yhteys moniin Jyllannin kaupunkeihin. Lentoaika alle kaksi tuntia, Finnairin suoralla Helsingistä. (Kesäisin Legolandiin matkustaville hyvä vaihtoehto)

Olipa kiva yllätys. Serkut halusivat, että tuon joulupukin mukanani. Joulupukkihan on siis suomalainen. Se on asia, josta pitää ulkomailla muistuttaa alinomaa, kun ruotsalaiset ja joskus jopa norjalaiset yrittävät omia hänet. No kuinka ollakaan, joulupukki tallusteli pitkin Helsinki-Vantaan lentoterminaalin käytäviä. Kyseessä oli Finavian kampanja, jonka tarkoituksena on tarjota mahdollisuus nähdä pukki myös niille, jotka eivät ehdi Lappiin asti. Lisää voi lukea www.santaclausfinland.fi

Joulupukin apulaisilla on We love Christmas -merkki rinnassaan.

Mieli olisi tehnyt, mutten kehdannut pyytää pukkia valssille.

Melkein sainkin pukin mukaani Tanskaan. Mutta sitten huomattiin, että matkustusasiakirjoja puuttui ja pukki jäi lentokoneesta. Noin vanhalla miehellä passit ja muut lienevät tsaarinaikaisia. Lupasi kuitenkin tulla aattona perässä.

1 kommentti
lauantai, joulukuu 23, 2017 by Mummo matkabloggaa

Joulupuu on kaadettu – Lohjansaari

Melkein kuin silloin ennen. Kävimme kaatamassa oman joulukuusen Martinpihalla Lohjansaaressa. Emme kaataneet kaikkia vaan jätimme muillekin eli huomenna vielä ehtii. Pieni retki oli muutenkin vaivan väärti. Voin vain kuvitella miten kaunista Lohjansaaressa on kesällä. Kaunista oli nytkin kun puut ja pellot olivat huurrutettuja kuin piparimaisema pölysokerilla.

Oli muuten eka kerta kun siippani tarttui joulukuusta hankkiessa sahaan ja vieläpä kuusifarmin isännän mielestä oikein ottein. Kuusen leikkauskohdan tulee olla ”vino”. Varmaan on kyse samasta ilmiöstä kuin leikkoruusujen kanssa. Vinoon leikattu pinta imee paremmin vettä.

Kirjoita kommentti
lauantai, joulukuu 17, 2016 by Mummo matkabloggaa

Pukki hukassa – Kemi

Mukavia muistoja pöllähti sähköpostiini. Kemiläinen orkesteri, Erkki Huru Band, on tehnyt joululaulun ja videon. Videolla vilahtelee tuttuja maisemia vuosien takaiselta Kemin matkalta. Tein päiväreissun Sampo-jäänmurtajalle ja kelluin tietenkin aluksen kupeessa hyisessä vedessä.

Italialainen mies loikki jäällä ja toisti toistamasta päästyään. ”Uskomatonta että allani on metrikaupalla vettä.”

Nyt muutama silloisista kuvistani on päätynyt joululauluvideon kuvitukseksi. (luvallani)

Pukki hukassa videon näet tästä linkistä.

1 kommentti
tiistai, joulukuu 13, 2016 by Mummo matkabloggaa

Joulupuu on rakennettu – vanhoista ikkunalaseista

Lapuan joulunavausmarkkinat menivät jo, sorry vaan. Mutta joulu tulee joka vuosi ja markkinat järjestetään myös ensi vuonna samoihin aikoihin. Ole valppaana, sillä ne kestävät vain kaksi päivää. Tänä vuonna markkinat pidettiin la-su 19.-20.11 Kultturikeskus Vanhassa Paukussa.

Mutta mahtavaa joulupuuta Vanhan Paukun pihamaalla kannattaa käydä katsomassa vielä tämän sesongin aikana. Sen rakennusaineet on roudattu Lapuan Viron ystävyyskaupungista Rakveresta asti.

Illallisilla Rakveren kaupunginjohtaja Mihkel Juhkami liittyi meidän toimittajien seuraan. Hän kertoi, että joulupuu on rakennettu vanhoista ikkunalaseista ja muusta uusiokäyttöön kelvollisesta jätemateriaalista. Virolaistaiteilija Teet Suur (on oikea nimi, teet suuria joulupuita 🙂 ) loi teoksen Rakveren torille viime vuonna.

”En tiedä mistä ajatus tuoda joulupuu Lapualle syntyi. Sen vaan joku keksi”, muistelee kaupunginjohtaja Juhkami illallispöydässä.

Käytännön mummona ja aikoinaan porakalustoa maailman eri kolkkiin laivanneena tiedän, että jonkinmoisia ponnistuksia lasisen kuorman liikuttelu vaatii ja siksi kysynkin mitä kuljettaminen vaati.

”Jaa, sen jätimme lapualaisten huoleksi. He hoitivat kuljetusjärjestelyt. Me vain annoimme joulupuun.” (ja Yle-uutisten mukaan maksoivat kuljetuksen Lapualle.)

Kulttuurikeskus Vanha Paukku

Lapuan joulunavajaismarkkinoihin, matkailutarjontaan ja yrittäjätoimintaan tutustumisreissun toimittajille järjestivät Matkailutoimittajien Kilta yhteistyössä Lapuan kaupungin kanssa.

Rakveren kaupunginjohtaja Mihkel Juhkami avaa joulunavausmarkkinat Lapualla Kulttuurikeskus Vanhan Paukun aukiolla.

Joulupukinkonttiin Lapuan kirkon kattoparruja!

Lumi ehti muuttua rännäksi mutta Polle kyyditsee kumipyörillä.

2 kommenttia
maanantai, marraskuu 21, 2016 by Mummo matkabloggaa

Older Posts