Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

joulu

Jouluista touhua Haminassa

Haminan keskustan alueella on monta jouluista tapahtumaa. Kolmessa ehdimme pyörähtämään melkoisen hyytävänä iltapäivänä, viime keskiviikkona Visit Kotka-Haminan pressireissulla.  Glögi maistui ja lämmitti. 

Raatihuoneentorilla on myyntikojuja ja joulukaruselli. Joulukalenteri-ikkunoita, joista kerroin jo edellisessä postauksessa, voi käydä katselemassa lähikaduilla. 

Jouluseikkailuun Tanelinkulmassa – Hamina

Tanelinkulmassa Lumikuningatar johdattaa Jouluseikkailuun. Sisään pääsee ennakkovarauksella perhekunnittain – soveltuu siis hyvin tähän korona-aikaan. Jos vapaita aikoja jää, paikan päällä voi varata myös. Parikymmentä minuuttia kestävän seikkailun alussa unohdat olevasi se, joka olet, ja muutut tontuksi. Mummollehan tonttuilu on helppoa. Seuraavaksi heität huolet ja harmit tontun suureen saappaaseen, jonka jälkeen jatkat matkaa kevyin askelin läpi jouluisen maan.  

Kuparinpakottajaperheen joulu – Kauppiaantalomuseo, Hamina

Kauppiaantalomuseon ulkorakennukset ovat kiinni mutta museorakennuksessa on avoinna jouluinen Kuparisydän -näyttely.  Meitä näyttelyssä johdatteli kuparinpakottajan rouva Grönbergiksi sonnustautunut Taina Parikka,  joka on myös kirjoittanut Haminaan sijoittuvia dekkareita. Hän osaa kertoa monta mielenkiintoista tarinaa joulunvietosta ja muustakin. Paljastuipa sellainenkin asia, että Tainalla on valtava vaatehuone, taisi olla peräti useita vaatehuoneita. Wau! Olen niin kade! Omat kaappini ovat ahtaita. Pikkusen helpotti, kun kuulin miksi. Taina harrastaa vanhoja pukuja ja hänellä on niitä   paljon. Niin paljon, että hän ei itsekään tiedä lukumäärää.

”Lakkasin laskemasta neljänkymmenen hujakoilla ja siitä on jo aika monta vuotta.”

Ällistykseltäni en ymmärtänyt kysyä onko hän ommellut ne kaikki itse.  Jos niin, siinä tapauksessa kadeasteikko hieman madaltuu, sillä hänen sormenpäänsä täytyy olla sohjona neulanpistoista.

Muutakin jouluista touhua löytyy Haminafestivalsin sivuilta 

Huikopalaa ja lämmikettä Haminassa 

Glögin jo mainitsinkin mutta jos nälkä yllättää niin Haminan torin laidalla on ravintola Mon Ami. Pieninälkäistä Mummoa ilahdutti erityisesti kolme euroa maksavat pikkupalat, joista voi rakennella omanlaisensa makuelämyksen. 

Konditoria Huovilassa talttuu makean nälkä. Toki suolaista pikkupalaakin löytyy. Samoin Raati Cafe Kanelissa. 

Lisää alueen tarjonnasta Visit Hamina

Jouluinen Hamina. /Suomi

 

Lumihenkilö esittelee jouluiset ohjelmat / Hamina, Suomi

 

Tanelinkulman Jouluseikkailu alkaa Lumikuningattaren tapaamisella. /Hamina, Suomi

 

Mikä metsäneläin haluaisit olla. Valitse ja laita rusetti. Tämä on söpö…./Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

…mutta rusetin asetan siilin selkään. /Hamina, Suomi

 

Mummon tonttunimi on Kaneli. / Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

Huolinallet. Tanelinkulma, Hamina, Suomi

 

Sinne se meni, joululahjatoivomus. Nyt sitten pukkia odottamaan. Tämä pukki kertoi kollegalleni olevansa 99 vuotias ja viriili.

 

Kuparinpakottaja rouva Grönberg 1800-luvun puoliväin asussaan. Taina Parikka harrastaa vanhoja pukuja. /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Joulukuusia on pidetty milloin pöydällä, milloin katossa tai lattialla./Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Pumpulitukko näytteli aikoinaan lunta /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Taina Parikan dekkareita, joissa tapahtumapaikkana on Hamina. /Kauppiaantalomuseo, Hamina, Suomi

 

Lämmittelemässä Raati Cafe Kanelissa. Glögin kanssa maistuu pipari. Raatihuoneentori /Hamina, Suomi

 

Konditoria Huovila on toiminut vuodesta 1966. Käsintehtyä suklaata, Kruunuviinereitä, kakkuja moneen makuun. Hamina, Suomi

 

René Rahikka perusti Mon Ami -ravintolan kuusi vuotta sitten. Hän on asunut kuudessa eri maassa, Afrikassakin. Näistä on siirtynyt vaikutteita ravintolan tarjontaan. /Mon Ami, Hamina, Suomi

 

Mon Ami, Hamina, Suomi

 

Mon Amin minit tekivät vaikutuksen jo edellisellä kerralla kesälomamatkalla 2019. / Hamina, Suomi

 

 

Liikuttava joulukalenteri – Hamina

Haminassa ovat kehitelleet joulukalenterin, joka vaatii vähän enemmän kuin luukun avaamisen aamukahvipöydässä. On lähdettävä liikkeelle! Haminan kaupungin alueelle on ilmestynyt talojen ikkunoihin numeroita 1-24. Ne viittaavat tietenkin joulukalenterin luukkuihin. Numeroiduissa ikkunoissa on jouluaiheisia asetelmia verhojen takana. Verhot avataan kunkin numeron mukaisena päivänä kello 18.  Silloin ikkunan alle virtaa väkeä, paikallisia ja matkailijoita. Joskus ikkunanhaltija ilahduttaa jouluiloa tuottavan ikkunansa lisäksi tulijoita musiikilla, runoilla tai jollain suun makeaksi tekevällä.

Joulun välipäivinä kinkkua pääsee sulattelemaan ikkunasuunnistuksessa. Kaupunkilehti Reimarissa ikkunat on laitettu satunnaiseen järjestykseen ja kisailijan tulee arvata mikä mikin on. Reimarista löytyy ohjeet ja vastauskuponki.

Joulukalenteri-ikkunoiden koristelussa paikalliset voivat päästää luovuutensa valloilleen. Osallistumaan pääsevät paikalliset asukkaat, yrittäjät ja julkiset toimijat. Etusijalla ovat Haminan Linnoituksen Wanhat Talot -yhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen etusivulta löytyy linkki ikkunoiden sijaintikarttaan. Mukaan pääsevät yli satavuotiaat talot.   Ikkunat ovat avoinna loppiaiseen asti.

Pääsin Visit Kotka-Haminan mediamatkalla kurkistamaan muutamaan  jo avattuun ikkunaan.

 

Konditoria Huovilan ikkuna avasi tämän vuoden joulukalenterikauden. Se oli numero 1. ja avautui viime perjantaina 1.12. kello 18. Konditoria Huovilan ikkuna sijaitsee Aladinin kaupunkipalatsissa /Haminan jouluikkunat Suomi

 

Fincken talo oli ikkuna numero 2. Siellä asustaa suomalais-espanjalainen perhe, joka ammensi ikkunansa toisen kotimaansa jouluteemoista. Eri vuosina eri teema. Tänä jouluna uskonnollinen, mallina käytetty osia 1400-luvun alttaritaulusta. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Ikkuna numero 3 sijaitsee Boismanin talossa. Kuvaelmassa tonttu saunoo. Pukuhuoneessa on kaikki tarpeellinen saunomiseen. Löylyhuoneen kiuaskin tehty pienistä kivistä. Hienoa työtä, mutta ikävä kyllä kuva ei onnistunut. Aurinko!!! heijasti liikaa. Ajatella, joulukuussa. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Kauppiaantalonmuseon ikkunassa laukkaavat My Little Ponyt, sillä museossa oppaanamme toiminut Taina Parikka kerää niitä. Hän myös kirjoittaa Haminaan sijoittuvia dekkareita. /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Kauppiaantalomuseon jouluikkuna /Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Numero 5. Niemelän talon ikkuna vaatii jo rappuset. Haminan jouluikkunat, Suomi

 

Mitä sieltä paljastuukaan kun Mummo könyää korkeuksiin. Ralliautoja, kaikenlaisia. /Haminan jouluikkunat, Suomi, Niemelän talo.

 

Autoteemalle löytyy selitys. Talossa asuu autonrengaskauppias. /Haminan jouluikkunat, Suomi, Niemelän talo.

 

Vierailumme aikana tämä Galitzinin kauppakartanon piharakennuksessa sijaitseva ikkuna oli vielä verhottuna. Nyt se on jo avattu. /Haminan jouluikkunat, Suomi

Galleriasta galleriaan ja sitten lohisopallle – Kotka omin jaloin

Loviisan joulusta jo postasin, mutta on Kotkassakin jouluihmiselle silmäniloa. Pimeään aikaan Sapokan vesipuistossa näkee miten putous vaihtaa väriä. Käyntini hetkellä, viime tiistaina, se hehkui  punaisena. Näyttipä putoukseen muodostuneen jo muutama jääpuikkokin.  Muutoinkin Kotkan pimeyttä koristivat lukuisat jouluvalot.

Savarte Artin joulunäyttelyn avajaiset lauantaina 4.12.21 kello 11-14

Varsinaisen lehdistömatkan jälkeen jättäydyin omatoimireissulle. Keskiviikkoaamu valkeni pikkuhiljaa ja mikäs sieltä yhtäkkiä ilmestyi. Aurinko! Oli ihanaa kävellä yksinään kaupungilla ja nauttia (ensi)lumen valkaisemista maisemista.  Kuljin kamera kaulassa kuin turisti ikään. Ensin suuntasin Savarte Art -taidegalleriaan. Se sijaitsee entisessä palokunnan talossa. Siellä galleristi Sari Heikkinen ahkeroi tulevan joulunäyttelyn pystyttämisessä.

”Jo parilla sadalla voi saada taidejoululahjan”, Sari kertoo. ”Esa Riippa, Kirsi Neuvonen, Juho Karjalainen ja monia muita taiteilijoita on toimittanut teoksiaan perinteiseen  joulunäyttelyyn, joka avautuu nyt 31. kerran”

Savarte Art, galleristi Sari Heikkinen. Kaisu Sirviön ”Ilotulitus” taustalla/ Kotka, Suomi

 

Savarte Art -taidegalleria. Sari Heikkinen järjestelee teoksia 4.12. avautuvaan joulunäyttelyyn. Kotka/Suomi

Satamassa Kotkan taiteilijaseuran näyttely ja taidelainaamo

Kello kahdeltatoista aukesi toinen galleria Galleria Uusikuva. Se sijaitsee Satamakadulla, kaupungin tiloissa, jykevän jugendtalon kivijalassa. Sieltä voi ostaa teoksia, mutta myös lainata.

Parhaillaan esillä oli mielenkiintoinen Filip Diatchenkon ”Icons in Red”  ikonikokonaisuus, joka ei muistuttanut ollenkaan niitä ikoneita, joihin Mummo on tottunut. Ensi silmäyksellä ne näyttivät tummanpuhuvilta maalauksilta, mutta kun lähempää katseli ja siirtyili teoksen edessä, niistä jokaisesta löytyi ihmisen hahmo enemmän tai vähemmän selvästi.

Galleria Uusikuva, sijaitsee jykevän jugendtalon kivijalassa jonka ikkunoihin heijastuu satama. / Kotka, Suomi

Filip Diatchenkon ”Icons in Red”  teoksissa kaiken takana on ihminen. / Galleria Uusikuva, Kotka, Suomi

Filip Diatchenkon ”Icons in Red”  teoksista löytyy ihminen. / Galleria Uusikuva, Kotka, Suomi

Lohisoppaa kympillä –  Kuusisen kalamaja, Kotka

Marssi Kotkan halki Ruotsinsalmenkatua kohti lounaspaikkaa, Kuusisen kalamajaa.  Merta lähestyttäessä katu vaihtui Juha Vainion kaduksi, jonka varrelta bongasin monta Juha Vainion säettä.  Niitä on  laatoitettu kiviin eri puolille kaupunkia.

Päämääränäni oli lohikeitto.  Lohisopaksi sitä ravintolan seinämainoksessa kutsuttiin. Erityisesti Mummoa ilahdutti mainoksen tasahinta 10 euroa. Minusta kaikenlaiset 9,90 mainoshinnat ovat …no mitä ilmaisua nyt käyttäisi…noloja…asiakasta aliarvioivia…omaa tarjontaa mollaavia.

Lohisoppa on Kuusisen kalamajan ainoa lounasruoka. Se lämmitti mukavasti talvisen kaupunkikierroksen jälkeen.  Norjan lohestahan soppa oli tehty. Norjalaisuus aina hämmästyttää, mutta kun tietää taustalla olevan suomalaisen merilohen niukkuuden, sen ymmärtää. Toki kotimaista kalaa soisi suosittavan, mutta lohikeitto on lohikeitto ja tiedän omasta kokemuksesta, että kotimainen kirjolohi soveltuu joihinkin ruokiin, mutta esimerkiksi savustamisessa maukkaampi ruoka syntyy merilohesta.  Lisää Itämeren lohen tilanteesta Luonnonvarakeskuksen sivuilta. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) suosittelee: Itämeren pääaltaalle lohenkalastuskielto, kalastus voisi jatkua Suomenlahdella ja Pohjanlahdella

Siellä se häämöttää, Kuusisen kalamaja, Juha Vainion kadun loppupäässä. /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamaja, Lohisoppaa kympillä /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamaja, aurinkoa ja lohisoppaa /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamaja /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamaja /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamaja /Kotka, Suomi

Kuusisen kalamajan katosta roikkuu vaikka mitä, jopa nukenvaunut /Kotka, Suomi

 

Joulun tunnelmaa – Loviisan Joulu la-su 4-5.12.2021

Saimme makupaloja Loviisan joulutapahtumista Visit Kotka-Haminan järjestämällä lehdistömatkalla, jolta juuri palasin. Pikaisesti postaan yhdestä, sillä se on jo ensi viikonloppuna. Aika ainutlaatuinen joulutapahtuma, jossa voit astella yksityiskotiin ihailemaan joulukoristeluita, kukkasia ja sisustusta. Joissakin  kodeissa on jopa mahdollista istahtaa hetkeksi kahville tai ostaa joulupukin konttiin täytettä.

Kävimme kolmessa kodissa. Kaikki hurjan erilaisia. Mitä kaikkea muuta onkaan tarjolla ensi lauantaina ja sunnuntaina 4-5.12.2021! Kodit vastaanottavat vieraita kumpanakin päivänä kello 10-17.

Kiva tapahtuma, jossa saa vaihtaa ajatuksia loviisalaisten kanssa. Kysy rohkeasti, he kertovat mielellään. Mitään pääsymaksuja ei ole ja ihmettelinkin miksi niin moni on mukana.

”Oma joulu ei käynnisty ilman vieraita”, Kaisa Korpela Pitkänpöydän talosta vastasi.

Laitan jäljempänä kuvia kodeista, joissa kävimme. Sitä ennen kuitenkin muutama sana Loviisan museosta. Siellä on kiinnostavia tarinoita jouluperinteistä.

 

Joulutunnelmaa Komendantintalossa

Tiesitkö että jouluruokaa pidettiin esillä joskus parikin viikkoa. Tämä siksi, että tontut, haltijat ja edesmenneetkin  pääsisivät osalliseksi jouluherkuista.  Joulupöydän yllä riippuva himmeli toi hyvän sadon. Mitä suurempi himmeli, sen parempi sato.

Lapsille kivaa touhua: museoon on piilotettu hiiriä ja niitä bongataan kisaillen. Jokainen voi etsiä omaan tahtiin ja laittaa kisakuponkiin merkinnän missä hiiri luurasi.

Mutta mikä parasta! Etsin aina reissuillani ruotsinkielisiä kirjoja Hänelle, joka teki minusta Mummon. Löysin taas museokaupasta yhden, joka menee pukinkonttiin, mikäli maltan pitää piilossa. (Ehdit vielä lukea itse ennen joulua :))

Loviisan kaupungin museon joulunäyttely

Tiesitkö, että joulukuusi on ollut milloin katossa, milloin pöydällä ja nykyään useimmiten lattialla. /Loviisan kaupungin museon joulunäyttely

 

Pari sataa vuotta sitten joululahjaperinne oli oudonlainen mutta sopisi siirrettäväksi nykyaikaan. Kierrätystä! Tuolloin joulun alla varastettiin esine joltakulta ja salaa hihiteltiin mahtaako huomata esineen hävinneen. Jouluna esine palautettiin värssyn kera. /Loviisan kaupungin museon joulunäyttely

Avoimet ovet Loviisan Joulun kodeissa

Kolmessa kodissa kävimme. Aina sitä miettii mennäänkö kengissä sisälle asti vai ei. Ulkomaalaisia saattaa hämmentää tapamme riisua kengät eteisessä, mutta me suomalaiset tunnemme kurakelit ja loskat ja sen, että tämä perinteinen tapa on järkevä. Loviisan joulukodeissa tallustelimme kuitenkin kengät jalassa, sillä isäntäväet kehottivat niin tekemään.  Aivan kuin tilauksesta Loviisa oli peittynyt joulun unelmaan, vitivalkoiseen lumipeitteeseen.   Kasvosuojukset riisuimme vain valokuvauksen ajaksi.

Kauppiaantalo

Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

Loviisan joulukodit Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

 

Puoti ja kirpputori / Loviisan joulukodit Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

 

Loviisan joulukodit Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

 

Mahtava joulusiivous tässä talossa. /Loviisan joulukodit Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

 

Loviisan joulukodit Kauppiaantalo Minna ja Kari Järvinen

Kuninkaanlampi

Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen

Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Markku toivottaa tervetulleeksi / Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Lisärakennus pihapiirissä /Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Emäntä ja isäntä / Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Olohuoneen komistus /Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Verannallakin voi kahvitella / Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Kuninkaanlampi Olga Isaeva ja Markku Pulkkinen /Loviisan joulutalot

Pitkänpöydän talo

Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela

Pihalla kanatelevisio, kanahäkki.

Lisärakennus jossa kanatelevisio sijaitsee. /Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Veranta / Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Kaisa esittelee kotiaan / Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Kaisan keramiikkaa / Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Sympaattinen nalle, sekin keramiikkaa /Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

Kantelevisio pihamaalla /Pitkänpöydän talo Kaisa ja Tuomo Korpela Loviisan joulukodit

 

Ilkka Länkisen Pieni Joulukirja

Nopeaa menoa – Joulukalenteri 2. pussi

Aamulla oli joulukalenterini toisen pussin vuoro ja sieltä sain mietteen ”Mikään ei ole vuosia nopeampaa”. 

Miten tuon peittoaisi.  Ei mitenkään. Kyllä ne vuodet vierivät rivakkaan, paitsi lapsena. Silloin joulujen väli oli pidempi. Nykyään, mummoiässsä meno on niin nopeaa, että joka kerta joulun lähestyessä huokaisee, että juurihan imuri hotkaisi viimeiset kuusenhavut ja nyt jo uutta pitäisi sisään kantaa. 

Kaveripiirille kerroin jo, että Joulupukki lähetti minulle kirjan. Pukki tietää, että olen joulumielinen ja ollut kiltti koko vuoden ja lukenut paljon – tosi paljon. Pukin kirjasta ilmeni monia mielenkiintoisia asioita pukista ja apupukeista, jotka reissaavat maailmalla pukin asioilla.  Heidän kommelluksistaan saa hyvät joulunaurut. Yksi apupukki jäi nalkkiin 57. kerroksen parvekkeelle ja kapusi palotikkaita pitkin tilaan, jossa hänen oli määrä esiintyä.  Usko tai älä, vaikka eihän pukki ole uskonasia.  

Pukin vuodet vierivät varmaan rumban tahtiin kilttien lasten kirjeitä lukiessa ja joululahjoja teettäessä. Olisi kiva tietää, onko joku tuhmakin joskus kirjoittanut. Kyllä varmaan tuhmia mukaan mahtuu, kun pukilla tuota ikääkin on. Tarkalleen ikää ei voi tietää, mutta jos muorin kanssa jouluja muistellessa pääsivät 486. jouluun ennenkuin nukahtivat, täytyy vuosia olla aika lailla. 

Ilkka Länkisen kaksikielisestä Pieni Joulukirja -teoksesta selviää myös mitä tekemistä portoilla, merimiehillä, coca-colalla on joulupukin kanssa.  Tarina on sekä suomeksi että englanniksi samoissa kansissa. 

 

Joulukalenteri

Tästä joulunodotus alkaa – Joulukalenteri 1. pussi

Tein itselleni joulukalenterin. Kaappeja kaivellessani löytyi vanhahko joulukalenteri, jonka ostin aikoinaan eräältä paikalliselta käsityöihmiseltä joulumyyjäisissä. Kalenterissa on paljon yksityiskohtia ja jokaiselle joulua edeltävälle joulukuun päivälle pieni pussi. Mikä kärsivällisyys tekijällä onkaan ollut.

Aikoinaan hikoilin kaiken maailman tiimareissa ja hain pusseihin sopivia pikkuesineitä – ei krääsää, vaan käyttötavaraa lapselle. Voit varmaan arvata, että se oli hikistä hommaa. Jossain vaiheessa luovutin ja korvasin pikkuesineet lanteilla. Karkkia en halunnut joka päivälle laittaa houkutukseksi.

Nyt kalenteri pääsee taas käyttöön. Tilasin kilon karkkia (Mummojen etuoikeus) ja olin ajatellut osan niistä käyttää kalenterin täyttämiseen. En ollut netissä klikkaillessani kyllin valppaana, karkeissa ei ollutkaan päällyspaperia.

Karkkien sijaan täytin pussit kirjoistani satunnaisesti pongahtaneilla mietelauseilla. Avasin aamulla jo ensimmäisen luukun ja pussistä löytyi tämä mietelause.

”Jos tahdot hyvää ammentaa, ammenna sitä itsestäsi.” (Epiktetos)

Aloitin ammentamalla hyvää siitä karkkilaatikosta, vaikka epäilen ettei Epiktetos niin varmaan tarkoittanut.

Somen eri kanavilta ponnahtelee kuvia kaikesta mitä olen eri vuosina, tänään tehnyt. Yksi kuva oli Konnevedeltä, jossa kolme vuotta sitten pääsin  joulupukin kanssa samaan kuvaan.

Blogistani löytyy kuvauksia kuinka Tanskassa vietetään joulua.  Sieltä selviää mikä on risalamande ja mikä on siihen liittyvä jekku  sekä miten juodaan kirkkokaljat. Olin Tanskassa sukuloimassa muutama joulu sitten.

 

Kirkkokaljat – Tanska, Gaurerslund

Joulukirkko kuului ennen vanhaan joulunviettoon siinä missä jouluruoatkin. Niin teki mummo ja mummonmummo, meni joulukirkkoon. En ole aivan varma onko omia muistoja vai kerrottuja, mutta ennen joulukirkkoon mentiin aikaisin aamulla.  Kirkkokiintiöni täyttyi jo ennen kuin täytin kymmenen. Lohjan kirkon seinämaalaukset olin tutkinut siihen ikään mennessä jo varsin perusteellisesti. Korvia minulla ei kaiketi ollut tuolloin lainkaan. Eipä ole nytkään sillä yhä sama ilmiö: kuuntelen sitten säätiedotuksen tai papin saarnan, en muista sen loputtua mitä sanottiin.

Vaikea sanoa stuttiko isoisomummo sittenkin jonkinlaise kirkkokiinnostuksen vai mistä johtuu, että vierailla mailla piipahdan aina tilaisuuden tullen  kirkkoon jumalanpalveluksen aikaan. Katselen miten ihmiset kokoontuvat, mitä he tekevät ja miten seremonia kulkee.

Katolisissa maissa pikkukylissä viehättää yhteisöllisyys. Kyläläiset kokoontuvat sunnuntaiaamuisin kirkkoon, jonka vieressä takuuvarmasti baarimestari odottaa juomineen. Ei mitään kirkkokahveja vaan kunnon paikalliset brandyt. Joskus olen ihmetellyt baarien miesvaltaisuutta. Selitys löytyy ruuasta. Naiset lähtevät valmistelemaan lounasta laajennetulle perheelleen. Ei aivan sopisi suomalaismummojen sunnuntaiaamuihin. No, sunnuntaikirkkotapa on kuulemma vähenemään päin sitkeimmissäkin katolilaispesäkkeissä.

Joulukuusimekkoon puettu pikkutyttö liikehti levottomasti. Tuli lapsuusmuistot esiin. Nykyään muistot ovat  kultautuneina, tietenkin. Jumalanpalvelus kesti, kesti, kesti… Todellisuudessa varmaan tunnin kuten tämän Gauerslundin kirkon joulujumalanpalvelus, mutta pikkulapselle se oli ikuisuus.

Tanskassa joulukirkkoperinne näyttää kukoistavan. Kun saavuimme klo 13.30 alkavaan seremoniaan ihmisiä virtasi kirkon portista ulospäin. Eikä siksi, että tulisivat ulos edellisestä vaan siksi, että kirkko oli tupaten täynnä.  Joulujumalanpalveluksia järjestetään päivän aikana useita, ja tietenkin monissa kirkoissa.

Tuppauduimme kuitenkin Gauerslundin kirkkoon sisälle asti.  Serkuntyttöni mielestä kaksi mahtuu aina johonkin koloon. Ohjelma näytti noudattelevan aika pitkälti samaa kaavaa kuin Suomessa. Pappi oli virkistävä poikkeus aiempiin kokemuksiin. Nuorehko nainen, joka puhui käsillään, koko kehollaan, heiluttipa perinteistä joulupunoskoristetta vielä saarnan vakuudeksi.

Tanskalaisten jouluun kuuluu paperipunoskoristeet. Tässä koristeessa raamatunlauseita on punottu sydämeen, jonka symboliikan ympärille pappi rakensi saarnansa.

 

Kolehtihaavin nykyaikaisempi versio käytössä. Mobiilimaksamisen ohje käsiohjelmassa.

 

Gauerslundin kirkko täyttää 100 vuotta ensi vuonna.

Kirkkokaljat

Kirkon ympäristö näytti samankaltaiselta kuin Suomessakin. Kirkon ympärillä oli hautausmaa ja parkkialue. Kahvilaa, pubia, ravintolaa ei näköetäisyydellä ollut kuten eteläeurooppalaisissa kylissä ja kaupungeissa näkyy. Toisaalta emme niitä hakeneetkaan. Tanskassa joulu rakentuu kodin seinien sisään. Jouluhyggeilystä puhutaan.

Serkun tytär perheineen järjesti tänä vuonna jouluaaton juhlan. Siellä join kirkkokaljat. (Isoisomummu liikehtii nyt levottomasti Lohjanharjun mullissa)

Tanskassa jouluolutvalikoimaa riittää. On monia tuotemerkkejä, pullokokoja ja prosentteja. Kuvan laadussa 1,8 %.

 

Risalamande – tanskalaisten joulujekku

Risalamande, vapaasti käännettynä riisiä mantelin kera, on joulupuuro tanskalaiseen tapaan.  Tanskassa, kuten meillä Suomessakin on tapana, riisipuurokulhoon piilotetaan manteli. En tiedä kuinka yleistä on se Suomessa on, että mantelin löytäjä palkitaan tiskivuorolla, mutta niin meillä lapsuudenkodissa niin tehtiin aikoinaan. Täällä Tanskassa  mantelin saajaa odottaa kuitenkin lahja.

Valmistusprosessin aikana huomasin, että kaikki saavat manteleita kylläkseen. Niitä lisätään tehosekoittimella rouhittuna runsain mitoin puuroon. Samoin sekaan lorautetaan aimo annos kermaa. Näin ei varmaakaan ole aina tehty, vaan puuroresepti on muuttanut muotoaan ihmisten vaurastumisen myötä.

Risalamanden valmistaminen näyttää aluksi samalta kuin kotoisen riisipuuromme. Riisiä turvotetaan suolalla maustetussa vedessä. Turvonneeseen riisiin lisätään maitoa ja haudutetaan kypsäksi. Meillä puuro makeutetaan sokerilla, tanskalaiset lisäävät vielä vaniljatangon.

Luulin, että sukulaiset laskevat leikkiä kustannuksellani, kun minulle kerrottiin, että puuron voi hauduttaa myös tyynyn alla. Se tarkoittikin tuppervaarakulhoa peiton alla. Tyyny ja peitto ovat niitä  sanoja, jotka menevät suomenruotsista pääteltyinä helposti sekaisin.

Esimummojen aikaan puuro haudutettiin kuulemma padassa heinien seassa. Mikäli oikein ymmärsin siellä nukuttiinkin. Illalla riisi esikeitettiin ja yön aikana puuro hautui siellä heinissä. Jotkut vanhat ihmiset kuulemma vieläkin noudattavat tätä traditiota, mutta heinät ovat vaihtuneet peitoksi.  Aamulla lisätään vain mantelirouhe, vatkattu kerma ja se onnenmanteli.  Ajat muuttuvat. Niinpä nuori polvi hauduttaa tänä päivänä nykyaikaisin menetelmin.

Kun puuroa sitten nautitaan, mantelin saaja saattaa piilottaa mantelin poskeensa niin Tanskaassa kuin Suomessa.  Suomessa tai ainakin lapsuudenkodissani manteli piilotetaan poskeen siksi, että halutaan välttyä tiskivuorolta. Tanskassa taas siksi, että halutaan tehdä jekkua.  Kaikki tietävät, että vatsa pullistelee äärirajoillaan jouluaterian jälkeen, mutta jokainen haluaa löytää mantelin. Sitä ei löydä syömättä puuroa.

Jotkut tekevät risalamanden kahdessa erässä. Ensin aatonaattona suomalaiseen puurovaiheeseen asti. Syövät sitä lounaaksi ja tuunaavat puuron manteleilla ja kermalla aattoillan jälkivuoaksi.

Tässä kuvassa syötiin vielä pääruokaa. Risalamenden vuoro tuli myöhemmin. Meidän porukan ei tarvinnut piilotella poskeen manteleita, sillä yhtäkkiä niitä alkoi löytyä useammasta suusta. Oliko kyseessä taas joku jekku vai tehosekoittimen laiskuus. Ensimmäisen mantelin löytäjä vaivihkaa siirsi palkintolahjansa pöydän pienimmälle. Lahjakassissani oli vielä yksi paketti, jolle en ollut löytänyt kohdetta. Suomiaiheinen pellavainen astiapyyhe. Tajusin tilaisuuteni tulleen ja laitoin kaikkien neljän mantelinlöytäjän nimilaput tonttumyssyyni. Pyyhe saatesanoineen ”kuuluu kaikille samassa taloudessa asuville  ja paranee käytössä” löysi tiensä viiden hengen perheeseen. He kaikki voivat muistella Suomea kuivatessaan astioita. Huom. Tanskassa ei ole kuivauskaappeja vaan kaikki käsitiski kuivataan.

 

 

Jouluvalmisteluja Tanskassa

Samanlainen härdelli täällä Tanskassa näyttää olevan kuin Suomessakin. Ostetaan, ostetaan. Vain tavarat ja pakkaukset ovat erilaisia. Olen hukassa jo kotikonnuillani, kun joudun uuteen markettiin ruokaostoksille.

Mitenkähän kävisi täällä jos joku iskisi jouluostoslistan käteeni ja passittaisi ruokakauppaan.  Varmaan hetken kärryjen sekamelskassa pyörittyäni ja pakkausten tekstejä luettuani  pökertyisin. Toivottavasti konjakkihyllyjen viereen ja joku vanhanajan lääkitsijä kaatelisi sieltä kurkkuuni virkistävää.

Suomessa mesotaan alkoholituotteiden eri myyntipisteiden prossista – ellei peräti kymmenes – tai sadasosista – mutta täällä nurkka-alepoissakin hyllyt notkuvat viinaa, viiniä ja olutta. Kattoa hipoviin tarjouskasoihin törmää jo ulko-ovella. Markettitarjonnan lisäksi porukka käy täydentämässä viinivarastojaan Saksassa siinä missä suomalaiset Virossa. Saksassa viini on kuulemma halvempaa kuin täällä Tanskassa. Joka on tosi halpaa jo täällä Tanskassakin.

Ankkaa ja possua. Aineksia kotona tehtyä risalamandea, suomalaisille tuttua riisipuuroa tuunattuna. Siitä kerron erikseen seuraavissa postauksissa. Sitten on liuta muita aineksia, joiden nimet vaativat vielä tutkiskelua. Tätä kaikkea näytti fredericialaisten ostoskärryihin sujahtavan.

Sokerissa paahdettuja manteleita. Hyvänmakuinen välipala ostosten lomassa. Myyntipisteitä kauppojen edessä.

 

Joulumieltä kohottamaan tonttulakki.

 

Ehtisikö tämän vielä saada valmiiksi. Optimisteja löytyy. Frederician ainokaisen vielä avoinna olevan lankamyymälän ovi kävi tiuhaan. Hyvä niin. Netti vie bisnekset kivijalkamyymälöiltä täälläkin. Moni on sulkenut ovensa.      husethansen.dk

 

Joulutorin pakkettivalikoimaa.

 

Kukkia jouluksi, tottakai.

 

Kynttilä palaa kohti jouluaattoa, joka päivä pieni pätkä.  Vieressä adventtikynttilä, jota poltetaan yksi siivu joka sunnuntai. Näyttipä kaupoissa olevan myös uudenvuoden kynttilöitä. Logiikka uudenvuoden kynttilöillä on sama kuin joulukynttilöillä, siivu joka päivä kunnes tulee uudenvuoden aatto.

Billund – matka jatkuu

Tämä on se kaupunki, jonka kohdalla suomalaisen kieli kangertelee. Pehmeä ja kova pee. Huolellinen ääntäminen on kunniassa. Kuinkahan monta kertaa Helsinki-Vantaan lähtöportin ohi käveli suomalaismiehiä virne suupielessään.

Billundin lentokentällä matkatavarahihnan vierellä piti oikein ihmetellä. Tanskaan olin matkalla, Kreikkaanko päädyin?

 

Matkatavarahihnaa hallitsevan installaation ruokalista.

Helpotuksen huokaus. Tutun näköinen laukku ilmestyy. En missään nimessä olisi halunnut, että hookoo blööt olisivat matkanneet päiväkausia teillä tietymättömillä. Varoittavia esimerkkejä on sekä omasta takaa että muilta useilta eri reissuilta.

Eteenpäin, sanoi mummo sohjossa ja minä Billundissa. Matka jatkui serkun autolla pitkin pimeää taivalta. Pitkä suora tie, välillä yksikaistainen johti parinkymmenen kilometrin päähän Vejlen kaupunkiin. Siellä tervehti uusi näky. Viisi sisarusta. Niitä ei viime reissulla vielä ollut.

Viisi sisarusta on viiden pyöreän kerrostalon rykelmä. Aika hauska. Siellä ne pyöreät paksukaiset loistivat pimeydessä.

Serkku päivitti Tanskan tietämystäni ajomatkan aikana. Sekä Suomi että Tanska keikkuvat vuoronperään maailman vähiten onnettomien maiden tilastojen kärjessä. (Pakko käyttää suomalaista ilmaisutapaa tuon tittelin kohdalla.)  Tanska on tainnut Suomea useammin olla ykkösenä.

Uusinta uutta Tanskan alkoholisoitujen mummojen maailmassa – ja miksei ukkienkin – on kohtuullisen huikan vanhainkodit (vapaa käännös).  Yksi niistä on Silkeborgissa sijaitseva Solgården. Alkoholia saa juoda, mutta hoitohenkilökunta yrittää hellävaraisesti houkutella asiakkaita vähentämään juomista. Ruoka on tärkeässä osassa.  Jonkinlainen ”hyvä ruoka, parempi mieli” -ajatus löytyy taustalta. Kun syö kunnolla, jaksaa kiinnostua asioista ja juominen vähenee.

Perillä Fredericiassa vaikea valinta: olutta 1,8 % vai omenamehua. Otin olutta ja viiniä.

Maallepanon aikoihin kävimme oudonlaisen vuodevaatteita koskevan keskustelun. Kerroin, että minulla on mukana oma tyyny (käytän muotoiltua pientä matkatyynyä, ylellisyys jonka sallin itselleni, sillä matkustaminen on suuri osa työtäni). Serkku silmät ymmyrkäisenä ihmetteli miten sellainen mahtuu matkalaukkuun. Mahtuu, mahtuu.

Kaiken tuloksena heräsin aamuyöstä kankut kohmeessa. Säädin lämpöpatterin täysille ja kietouduin tiukemmin pussilakanaan. Peiton puutetta hieman ihmettelin, mutta päättelin sen johtuvan siitä, että täällä nukutaan lämpimissä huoneissa olihan serkku puhunut pattereista ja lämpötiloista monisanaisesti.  Näitä nukkumistapoja ja -ympäristöjä on nähty vaikka minkälaisia.

Sanasto on sittemmin selvinnyt

  • dyne = peitto vaikka muistuttaa suomenruotsin dyna -sanaa, joka on tyyny
  • hovedpude = tyyny
  • tfeppe = täkki