joulu

Joulupuuro tanskalaiseen tapaan. Risalamande, vapaasti käännettynä riisiä mantelin kera.  Kuten meilläkin Suomessa on tapana, riisipuurokulhoon piilotetaan yksi manteli. En tiedä kuinka yleistä on, että mantelin löytäjä palkitaan tiskivuorolla, mutta niin meillä kotona tehtiin aikoinaan. Täällä Tanskassa mantelin saajaa odottaa kuitenkin lahja.

Kaikki saavat manteleita kylläkseen, sillä niitä lisätään tehosekoittimella rouhittuna runsain mitoin puuroon. Samoin kermaa. Näin ei varmaakaan ole aina tehty, puuroresepti on muuttanut muotoaan.

Risalamanden valmistamisen alku näyttää samalta kuin kotoisen riisipuuromme. Riisiä turvotetaan suolalla maustetussa vedessä. Turvonneeseen riisiin lisätään maitoa ja haudutetaan kypsäksi. Meillä puuro makeutetaan sokerilla, tanskalaiset lisäävät vaniljatangon.

Nyt tullaan siihen vaiheeseen, johon viittasin Facebookissa. Luulin, että laskevat leikkiä kustannuksellani, kun minulle kerrottiin että puuron voi hauduttaa myös tyynyn alla. Se tarkoittikin tuppervaarakulhoa peiton alla. Tyyny ja peitto menivät minulta vielä siinä vaiheessa sekaisin. Tanskan kielen sanastoa selvensin edellisessä postauksessani.

Esimummojen aikaan puuro haudutettiin padassa heinien seassa. Mikäli oikein ymmärsin siellä nukuttiinkin. Illalla riisi esikeitettiin ja yön aikana puuro hautui padassa siellä heinissä. Jotkut vanhat ihmiset kuulemma vieläkin noudattavat traditiota mutta heinät ovat vaihtuneet peitoksi.  Aamulla lisätään vain mantelirouhe, vatkattu kerma ja se onnenmanteli. No, nuori polvi hauduttaa nykyaikaisin menetelmin.

Täälläkin mantelin saaja saattaa piilottaa mantelin poskeensa kuten Suomessa. Meillä se piilotetaan siksi, että halutaan välttyä tiskivuorolta, täällä siksi, että halutaan tehdä jekkua.  Kaikki tietävät, että vatsa pullistelee äärirajoillaan jouluaterian jälkeen, mutta jokainen haluaa löytää mantelin. Sitä ei löydä syömättä puuroa.

Jotkut tekevät risalamanden kahdessa erässä. Ensin aatonaattona suomalaiseen puurovaiheeseen asti. Syövät sitä lounaaksi ja tuunaavat puuron manteleilla ja kermalla aattoillan jälkivuoaksi.

 

 

Samanlainen härdelli täällä Tanskassa näyttää olevan kuin Suomessakin. Ostetaan, ostetaan. Vain tavarat ja pakkaukset ovat erilaisia. Olen hukassa jo kotikonnuillani, kun joudun uuteen markettiin ruokaostoksille. Mitenkähän kävisi täällä jos joku iskisi jouluostoslistan käteeni ja passittaisi ruokakauppaan.  Varmaan hetken kärryjen sekamelskassa pyörittyäni ja pakkausten tekstejä luettuani  pökertyisin. Toivottavasti konjakkihyllyjen viereen ja joku vanhanajan lääkitsijä kaatelisi sieltä kurkkuuni virkistävää.

Suomessa mesotaan alkoholituotteiden eri myyntipisteiden prossista – ellei peräti kymmenes- tai sadasosista – mutta täällä nurkka-alepoissakin hyllyt notkuvat viinaa, viiniä ja olutta. Kattoa hipoviin tarjouskasoihin törmää jo ulko-ovella. Markettitarjonnan lisäksi porukka käy täydentämässä viinivarastojaan Saksassa siinä missä suomalaiset Virossa. Saksassa viini on kuulemma halvempaa kuin täällä Tanskassa.

Ankkaa ja possua. Aineksia kotona tehtyä risalamandea, suomalaisille tuttua riisipuuroa tuunattuna. Siitä kerron erikseen seuraavissa postauksissa. Sitten on liuta muita aineksia, joiden nimet vaativat vielä tutkiskelua. Tätä kaikkea näytti fredericialaisten ostoskärryihin sujahtavan.

 

 

 

Tämä on se kaupunki, jonka kohdalla suomalaisen kieli kangertelee. Pehmeä ja kova pee. Huolellinen ääntäminen on kunniassa. Kuinkahan monta kertaa Helsinki-Vantaan lähtöportin ohi käveli suomalaismiehiä virne suupielessään.

Billundin lentokentällä matkatavarahihnan vierellä piti oikein ihmetellä. Tanskaan olin matkalla, Kreikkaanko päädyin?

 

Helpotuksen huokaus. Tutun näköinen laukku ilmestyy. En missään nimessä olisi halunnut, että hookoo blööt olisivat matkanneet päiväkausia teillä tietymättömillä. Varoittavia esimerkkejä on sekä omasta takaa että muilta useilta eri reissuilta.

Eteenpäin, sanoi mummo sohjossa ja minä Billundissa. Matka jatkui serkun autolla pitkin pimeää taivalta. Pitkä suora tie, välillä yksikaistainen johti parinkymmenen kilometrin päähän Vejlen kaupunkiin. Siellä tervehti uusi näky. Viisi sisarusta. Niitä ei viime reissulla vielä ollut.

Viisi sisarusta on viiden pyöreän kerrostalon rykelmä. Aika hauska. Siellä ne pyöreät paksukaiset loistivat pimeydessä.

Serkku päivitti Tanskan tietämystäni ajomatkan aikana. Sekä Suomi että Tanska keikkuvat vuoronperään maailman vähiten onnettomien maiden tilastojen kärjessä. (Pakko käyttää suomalaista ilmaisutapaa tuon tittelin kohdalla.)  Tanska on tainnut Suomea useammin olla ykkösenä.

Uusinta uutta Tanskan alkoholisoitujen mummojen maailmassa – ja miksei ukkienkin – on kohtuullisen huikan vanhainkodit (vapaa käännös).  Yksi niistä on Silkeborgissa sijaitseva Solgården. Alkoholia saa juoda, mutta hoitohenkilökunta yrittää hellävaraisesti houkutella asiakkaita vähentämään juomista. Ruoka on tärkeässä osassa.  Jonkinlainen ”hyvä ruoka, parempi mieli” -ajatus löytyy taustalta. Kun syö kunnolla, jaksaa kiinnostua asioista ja juominen vähenee.

Maallepanon aikoihin kävimme oudonlaisen vuodevaatteita koskevan keskustelun. Kerroin, että minulla on mukana oma tyyny (käytän muotoiltua pientä matkatyynyä, ylellisyys jonka sallin itselleni, sillä matkustaminen on suuri osa työtäni). Serkku silmät ymmyrkäisenä ihmetteli miten sellainen mahtuu matkalaukkuun. Mahtuu, mahtuu.

Kaiken tuloksena heräsin aamuyöstä kankut kohmeessa. Säädin lämpöpatterin täysille ja kietouduin tiukemmin pussilakanaan. Peiton puutetta hieman ihmettelin, mutta päättelin sen johtuvan siitä, että täällä nukutaan lämpimissä huoneissa olihan serkku puhunut pattereista ja lämpötiloista monisanaisesti.  Näitä nukkumistapoja ja -ympäristöjä on nähty vaikka minkälaisia.

Sanasto on sittemmin selvinnyt

• dyne = peitto vaikka muistuttaa suomenruotsin dyna -sanaa, joka on tyyny
• hovedpude = tyyny
• tfeppe = täkki