Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Helsinki

Italia purkki kerrallaan – Muttia pöydässä

Tänään riensin ravintolaan aamutuimaan, kun kutsu kävi sokkomaistelemaan tomaatteja. Tyttären kanssa sokkomaisteltiin pari viikkoa sitten tuoreita närpiöläisiä kirsikkatomaatteja ja halpismerkin vastaavia. Kumpikin erotti närpiöläiset halpiksista.  Tällä kertaa kuitenkin Ravintola Ultimassa maisteltavat tomaatit tulivat Italiasta, purkkitavarana.

Maistelumerkki oli Mutti ja alue, josta tomaatit aloittavat matkansa kohti ruokapöytäämme, on Parma. Parma on tunnettu kinkustaan ja siitä kiusallisesta tosiasiasta, että aikoinaan Helsinki hävisi taiston Euroopan elintarviketurvallisuusviraston sijoituspaikasta juuri Parmalle.

Vaikka Italian ystävä olenkin ja paljon siellä aikaani viettänyt, en ole koskaan käynyt Parmassa. Mutta keittiömestari, ravintolayrittäjä Henri Alén on. Hän on aiemminkin kuvaillut meille  meille eri medioiden edustajille Muttin tomaattitilojen tuotanto-olosuhteista. Ruokahävikki, syntyi se sitten tuotantovaiheessa, ruokapöydässä tai säilytyksessä riipoo Mummoa. Siitä syystä on huojentavaa kuulla, että Muttilla asia tiedostetaan ja hävikin minimoimiseen on keksitty monia tapoja. Muttin hävikkivinkit 

Ravintoarvot kiinnostavat tietenkin eli paljonko säilyketomaattien arvot eroavat tuoreista. Muttin Pohjoismaiden brändivastaavan Emma Vuorenmaan mukaan esimerkiksi  lykopeeniä on enemmän säilyketomaateissa kuin tuoreissa. Se johtunee tiivistymisestä.

Henri Alén, Henkka osallistui kuukauden mittaiseen Muttihaasteeseen, jossa kokonaisen kuukauden ajan tuoreet tomaatit korvatiin Mutti-säilyketomaateilla. Talvi on hyvä aika kokeilla!

”Perheellä oli tomaattinen ruokavalio”, Henkka naureskeli ja totesi samaan syssyyn, että voisihan tätä vielä jatkaa.

Henkka loihti ravintolassaan näiden varsin arkisen näköisisten Mutti-purkkien sisällöstä makupaloja ja kertoi niiden valmistuksesta. Voi, miten yksinkertaiselta kaikki kuulostaa, kun sen osaa!

Jotain yhteistä Henkalla ja Mummolla keittiösaralla löytyy. Kumpikaan ei pidä tomaatin kannoista salaatissa tai muutenkaan lautasella.
”Tomaatin kanta lähes katoaa kun tomaatti saa kypsyä riittävän ennen poimimista”, Henkka kertoo. Haa! Siinä salaisuus.

 

Bloody Donne -drinkki heti aamusta. Tomaatista tietenkin. Jos haluaa alkoholillisen, baarimestarin mukaan vodka sopisi drikkiin. Ravintola Ultimalla on oma suosikki tähän tarkoitukseen.

 

Tallegio-juustoa ja Mutti-kompottia siemennäkkileivän päällä. Kyllä maistui. Macaronsit voi myös tehdä tomaateista. Jos siis osaa. Pöydässäni istui Koko Suomi leipoo -osallistuja, joka vakuutti ettei macaronsien tekeminen ole rakettitiedettä. ”Turhaan pelätään”, hän vakuutti.

 

Risotto-osuudessa maistelimme kahta täsmälleen samalla reseptillä tehtyä risottoa. Erona oli vain se, että tomaatit toisessa annoksessa olivat tuoreita, toisessa purkki-Mutteja. Äänestimme punaisilla ja keltaisilla palloilla. Punainen tietenkin Mutti, keltainen tuoretomaatti. Kun lähdin tilaisuudesta olin näkevinäni, että punaisessa putkenmallisessa äänestyslaarissa oli enemmän palloja.

Tomaattirisotton tekemistä kokeilemaan – Henri Alénin reseptillä

Saimme tietolehtiset ruokahävikistä ja Muttin Suomessa tekemän ruokahävikin tulokset sekä Henri Alénin Mutti-reseptejä. Risotto on haastanut minut monesti sekä Suomessa että Italiassa. Nyt aion kokeilla Henkan reseptillä risotton valmistamista. Ehkä voin joku päivä esitellä oman herkkuni rinta yhtä rottingilla kuin borgosesialainen tuttavani Mamma Silvana, jonka ruokapöydän vakioantia oli juuri risotto.

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén

2 shalotti-sipulia
2 kuorittua valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 purkki Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 rkl doppio centrato tomaattipyrettä
4 dl italialaista risottoriisiä (carnaroli- tai arborio lajiketta)
1 dl valkoviiniä
9 dl kasvislientä
2 dl raastettua parmesaanijuustoa
40 g kylmää voita paloina
suolaa ja mustapippuria

Kuullota hienonnettu valkosipuli öljyssä, ja lisää mukaan Mutti tomaattimurska ja kasvisliemi. Hauduta
tomaattilientä noin 15 minuuttia ja soseuta se sauvasekoittimella.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne kevyesti kattilassa tomaattipyreen kera ja lisää mukaan riisi. Ala
kypsentämään risottoa hämmentäen ja pikkuhiljaa tomaattilientä lisäten.

Kun risotto alkaa poreilemaan, kypsennä sitä 16-20 minuuttia. Kun kaikki liemi on käytetty ja riisi sopivan napakkaa mutta kypsää, poista se
lämmöltä ja sekoita mukaan voi ja parmesaanijuusto. Mausta risotto lopuksi suolalla, pippurilla ja leikatuilla basilikalla.

Voit tarjota risoton myös esimerkiksi talleggio-, tai mozzarellajuuston kera.

 

Mutti-tomaattirisotto a la Henri Alén. /Ravintola Ultima, Helsinki. Kuva: Mutti

Puput päämme yläpuolella – Ravintola Ultima

Muttin esittelytilaisuuden järjestelyt teki Viestintätoimisto Rianno Communications Oy. Paikkana oli yksi Henkan  monista ravintoloista, Helsingin Etelärannassa sijaitseva Ravintola Ultima.

Maistelutilaisuudessa päämme päällä juoksi jono jäniksiä vaikka emme sitä heti huomanneetkaan. Henkka kertoi, että valaisimena toimiva, Ateljee Sotamaan suunnittelema taideteos on tehty tilaustyönä ravintola Ultimaa varten. Useampisatakiloinen ja pitkänhuiskea jänöjono saatiin vaivoin siirrettyä yläkerran saliin.

 

Maistelun lomassa ihmettelimme katossa olevaa rankoa. Se näytti selkärangalta, tuhatjalkaiselta, muovilta, kuka mitäkin siinä näki, kun katselimme sitä alhaalta päin.

 

Vasta kun tilaisuus oli ohi ja otin kuvaa salin takaosasta, hahmotin. Sehän on jono jäniksiä. /Ravintola Ultima, Helsinki

 

 

Moderni nainen Ateneumissa – Helsinki

Salikaupalla naisten tekemää taidetta Ateneumissa! Sinne kannattaa suunnata nyt, vaikka älynastakengillä. Sellaiset minulla on, mutta jätin kaappiin, sillä oletin, että Helsingissä selviää tavallisilla talvikengillä. Ei selviä, jos astelee vähänkin lämmitettyjen jalkakäytävien ulkopuolelle. Mutta olipa hupaisaa, että myös Ateneumissa oli kenkäasia huomioitu.  Siellä oli tarjolla vaihtokengät niille, jotka välttelivät Töölön ensiapuaseman jonoja ja  olivat varustautuneet niin kuin näillä keleillä kuuluukin, kunnon kengillä.

Aika moni muu oli huomannut Moderni nainen -näyttelyn ja hankkiutunut ensimmäisten joukossa paikan päälle teoksia katselemaan. Alkupään saleissa oli ruuhkaa, kun kävin perjantaina iltapäivästä. Ruuhka kyllä helpotti sali salilta. Varmaan moni piti kiirettä, sillä Moderni nainen -näyttely on avoinna lyhyen aikaa, 27. maaliskuuta asti. Se on saanut myös paljon huomiota mediassa.

Näytillä on  kahdentoista naistaitelijan maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa ja kuvanveistoa: Helene Schjerfbeck, Sigrid Schauman, Elga Sesemann, Ellen Thesleff, Essi Renvall, Hilda Flodin, Sigrid af Forselles, Gunvor Grönvik, Eila Hiltunen, Lea Ignatius, Helmi Kuusi ja Laila Pullinen.

Samaan aikaan, samassa kerroksessa ikäänkuin Modernin naisen jatkeena, on Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan Vuoropuhelua-näyttely.

Taidenäyttelyissä käydessäni mietin, miksi maalauksilla on höperöjä nimiä, kuten ”Ovi”, ”Interiööri”, ”Istuva tyttö”. Sillä varmaan on jokin syy, johon taidetta paremmin tuntevat tietävät vastauksen. Tai  saattaahan olla kyse  ”ammattitaudistani”, sillä omassa työssäni korostetaan sitä, että kuvatekstin tulee antaa lisätietoa.

Selfie, omien kasvojen ikuistaminen ei ole nykyajan keksintö. Omakuva -teoksia on maalattu ties kuinka kauan. Helene Schjerfbeckilläkin niitä on nelisenkymmentä.

Ateneumissa on nähtävää kerrakseen!

Lainajalkineita tarjolla Ateneumin narikassa. Älynastojen pitäisi painua sisään, kun kävelee sisätiloissa, mutta kengät ovat aika tujut herkille lattioille.  Ne myös rapisevat  ikävästi.  /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Luulin, että iltapäivän varhaisina tunteina ei olisi ruuhkaa, mutta olin väärässä.  Moderni nainen – näyttely  vetää väkeä. Se on  ollut hieman suppeampana esillä jo viidessä maassa ja nyt koko laajuudessa Helsingissä. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Helene Schjerfbeck on sekä piirtänyt että maalannut omakuvia. Tässä Punatäpläinen omakuva. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Ateneumin lukusalista avautuu näkymä Rautatientorille. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Ryhdyimme juttusille erään porvoolaisen kanssa, kun seisoimme lukusalissa tämän näkymän ääressä. Hän ihmetteli tilankäyttöä: niin paljon aukiota ja bussit ahdattu yhteen nurkkaan. Mutta miltä näyttäisi aukio, jos se olisi täytetty kirjavamainoksisilla busseilla. Missä olisi luistinrata. /Ateneum, Helsinki, Suomi

 

Onko Lapinlahti tuttu? / Helsinki

Yllättävän monipuolinen kohde löytyi viime lauantaina, kun kävin kuvausretkellä Lapinlahden alueella Kara-Kamerat ry:n kuvaajien kanssa. Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla suurimman osan ikääni, en ole aiemmin käynyt Lapinlahden sairaalan puistossa, sairaalasta puhumattakaan. Nyt entiseen sairaalarakennukseen pääsee sisälle vaikka kahvittelemaan tai tutustumaan mielenterveyden häiriöiden hoitovälineisiin.

Lapinlahden sairaalassa on hoidettu monia tunnettuja asiakkaita Aleksis Kivestä Harri Sirolaan – tai varmaan heitä nimitettiin potilaiksi siihen aikaan, kun sairaalaa nimitettiin vielä mielisairaalaksi. Sittemmin sanastoa uusittiin ja alettiin puhua psykiatrisesta sairaalasta.  Vuonna 2008 Lapinlahden sairaalatoiminta loppui. Nykyisestä toiminnasta voi lukea lisää Lapinlahden lähde sivuilta. 

Aurinkoisena, mutta hyytävän kylmänä, lauantaina Lapinlahden puistossa vaelteli paljon väkeä. Osa bongasi viereisen hautausmaan puussa kyyhöttelevää hiiripöllöä, osa taas pistäytyi kahvittelemaan entisen sairaala-alueen kahviloihin. Niitä oli kaksi avoinna. Toinen kahvioista, Lapinlahden Lähde sijaitsee entisessä sairaalarakennuksessa. Kahvion tiloissa on esillä mielenterveyshoitoihin liittyneitä instrumentteja ja muuta rekvisiittaa. Mental Museum on samaisessa rakennuksessa.  Toinen kahvioista, Cafe Metsäpaahtimo löytyy jykevästä punatiilisestä Venetsia-rakennuksesta, jossa on nykyään muun muassa  taiteilijoiden työtiloja ja kaupunkiluontokeskus.

Kävimme samalla reissulla myös  läheisellä Suomen Kaartin hautausmaalla, Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla ja Helsingin islamilaisella hautausmaalla sekä ihmettelimme niiden välissä olevaa vanhaa juutalaista hautausmaata, joka näytti aika hylätyltä. Uusi juutalaisten hautausmaa löytyy Hietaniemen hautausmaan toiselta puolen.

Kaiken kaikkiaan sisältörikas päivä.  Retkellä olleiden kuvaajien otoksia voi katsella myös Kara-Kameroiden retkikansiosta

 

Lapinlahden entisen sairaalan pihalle hyytyneitä valosarjoja.

 

 

Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden Lähde, kahvio / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Esimakua Mental Museon kokoelmista Lapinlahden Lähde, kahviossa / Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden entinen sairaala. /Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennus, Lapinlahden puisto. /Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennus, Lapinlahti/Helsinki, Suomi

 

Venetsia-rakennuksen käytäviä /Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Lapinlahden sairaalan kallioilta näkee pitkälle/ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

….mutta varovainen kannattaa olla! Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Ortodoksinen kirkko./ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Ortodoksisen hautausmaan laidalla karjalaistyyppinen talo/ Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

Komea kivijalka/ Ortodoksinen hautausmaa Lapinlahti, Helsinki, Suomi

 

 

 

Videotaidetta – Amos Rex , Helsinki

Videotaide tai videot ylipäätään kuuluvat Mummon kehittymis- ja oppimisalueelle.  En vaan saa itseäni pysähtymään teoksen äärelle jonkun muun määrittelemäksi ajaksi. Se näkyy myös somessa, etenkin videoissa, joiden kestoaikaa ei saa heti selville. Nykyään tämä kylläkin on aika helppoa, videoissa näkyy niiden kestoaika.  Maalaukset ja muu tauluina esitettävä taide on helpompaa, sillä voin itse määrätä ajan, jonka kulutan teoksen katseluun. Jos jokin kiinnostaa, jään pidemmäksi aikaa. Jos ei yhtään nappaa, jatkan matkaa. Videotaiteessa pitää pysähtyä katsomaan.

Amos Rexissä avautui syyskuussa monia kiinnostanut Bill Violan Inner Journey -videoinstallaationäyttely, joka jatkuu helmikuun loppupuolelle asti. Kärsimättömyyteni tuntien astelin Amos Rexiin tavoitteena pysähtyä kolmen teoksen äärelle koko niiden keston ajaksi. Haluni on ymmärtää mistä videotaiteessa on kyse, laajentaa mummohorisonttia.  Selvää oli, että en aloita horisontin laajentamista pisimmillä videoilla. Yksi silmiini osuneista näytti kestävän yli puoli tuntia. Ei, valitsin seitsemän ja kymmenen minuutin välillä olevia videoita.

Mukaan kokonaiskatseluun pääsivät: Tulinainen, Tristanin ylösnousemus ja Koetus.

En tiedä ymmärsinkö, mutta tein ainakin sisäisen matkan. Huomasin, että kärsivällisyys tekee tepposia. Vaikka olihan se maagista istua pimeässä salissa, jossa oli kourallinen ihmisiä, sillä oli maanantai ja sekin vielä aamun puolella.

Tulen lieskat hipoivat naishahmoa, vesi piiskasi Tristanin taivaisiin ja viimeisessä Koetus-teoksessa erivärisiä nesteitä valui ylävartalo paljaana seisovien naisen ja miehen ylle.  Ehkäpä teosten tarkoitus oli pysäyttää ihminen (tolkuttoman) pitkäksi aikaa ja antaa ajatusten tulla. Tulihan niitä ja meni.

Käykää toki katsomassa te muutkin, joille pitkään paikallaan istuminen on vaikeaa. Jo Amos Rexiin näyttelyihin meno on vaikuttavaa. Mutta älkää menkö tiistaina, sillä silloin museo on kiinni. Yritin jo kerran, kun päähäni on nuoruudesta iskostunut ajatus, että museot ovat maanantaisin kiinni joka puolella Eurooppaa. Mutta ei, Amos Rex on avoinna maanantaisin, suljettuna tiistaisin.

Muutamia kuvia videoiden maailmasta.

Tulinainen /Bill Viola, Amos Rex, Helsinki, Suomi

 

Tristanin ylösnousu/Bill Viola, Amos Rex, Helsinki, Suomi

 

Koetus/Bill Viola, Amos Rex, Helsinki, Suomi

 

 

Ilotonta meininkiä Didrichsenin taidemuseossa

Pienessä sympaattisessa Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan Vincent van Gogh – Tie taiteilijaksi -näyttely. Neljänkymmenen teoksen joukko koostuu tavallisten ihmisten arkiaskareita kuvaavista Van Goghin piirroksista. Piirroksiksi hän itse niitä kutsui.

Mikäli nämä Vincent van Goghin taiteilijauran alkuvaiheen teokset olisivat olleet esillä jossain suuressa taidemuseossa, olisin todennäköisesti ohittanut ne vilkaisemalla. Niiden värimaailma on synkähkö ja arkisia askareita suorittavat ihmiset silmissäni ilottomia. Erityisesti näinä korona-aikoina etsin iloa mistä sitä ikinä saankin. Ympäröivä ruska ja sopivat taide-elämykset ovat juuri niitä ilonaiheita.

Tällaisen pienen näyttelyn eduksi koen sen,  että niissä keskityn teoksiin eri tavalla kuin valtavissa pradoissa, joissa ravaan huoneesta toiseen ja silmäni kiinnittyvät tietenkin mieltymysteni mukaisiin teoksiin, suuriin ja värikkäisiin, usein vielä vihreisiin. Antoisaa sekin on mutta huomaan, että syventymällä teoksiin, jotka eivät heti nappaa, laajenee taide-elämykseni kirjo. Esimerkiksi tässä vähänlaisesti teoksia sisältävässä Vincent van Goghin näyttelyssä jaksoin katsoa teoksia yksityiskohtaisemmin ja pohtia taustoja.

Van Gogh työskenteli ilmeisessä vimmassa. Wikipedian mukaan ”Van Gogh teki lähes 900 maalausta ja 1 100 piirustusta kymmenvuotisen taiteilijanuransa aikana”.

Sehän tarkoittaa kahtasataa teosta vuodessa eli ei edes kahta päivää yhden tekemiseen. Huikeaa! Eivätkä ne olleet mitään muutaman vedon maalauksia, vaan usein pikkutarkkoja yksityiskohtia sisältäviä kuten tämän Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä esillä olevat.

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Sateinen hautausmaa, Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

 

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Vincent van Gogh, Didrichsenin taidemuseo

Villa Didrichsen

Didrichsenin taidemuseossa kannattaa varata aikaa myös näyttelyn jälkeiseen istuskeluun. Taidetta keräillen edesmenneen pariskunnan Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen kotitalosta avautuu upea merimaisema.  Oleskelutila suihkulähteineen ja nahkasohvineen houkuttaa jälkilöylyttelemään näyttelyä joko ypönä tai kavereiden kanssa.

Pihamaan veistospuistoon pääsee tutustumaan vaikka taidemuseo on kiinni. Kurkista Didrichsenin virtuaalimuseoon tästä linkistä. Malttia, linkin latautuminen kestää.

Villa Didrichsen suunnitteli Viljo Revell 1950-luvulla. Rakennukseen on myöhemmin lisätty näyttelysiipi.

 

Merelle avautumaa näkymää jää mielellään ihailemaan näyttleyn jälkeen. Villa Didrichsen, Viljo Revell

 

Didrichsenin taidmuseo on jo 55-vuotias

Alakerran tiloissa avautui syyskuussa Didrichsenin taidemuseon 55-juhlanäyttely.

 

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Modernia kuvanveistoa ja muinaisten korkeakulttuurien esineistöä pohjakerroksen tiloissa. Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely

 

https://www.didrichsenmuseum.fi/

Museo joka ei suostunut maan alle – Amos Rex – Helsinki

Aivan ekstaasissa! En tiedä käytetäänkö tätä ilmaisua enää nykypäivänä kuten mummon nuoruudessa vai onko se saanut jo muitakin merkityksiä, kuten jopa sen, että mömmöissä ollaan. Nuoruudessani oltiin ekstaasissa – hurmostilassa – ilman mömmöjä, milloin mistäkin. Teini-iässähän kokee monet asiat voimakkaasti.

Mutta nyt pääsin ekstaasiin, kun astelin Amos Rexiin. Yleensä hieman vieroksun kaikenlaisia video- ja ääni-installaatioita, ehkäpä siksi, että ne vangitsevat paikoilleen tietyksi ajaksi. Kärsivällisyyttäni koettelee, jos joudun odottamaan oivallusta.

Mahtavaa, aivan ihanaa astella taideteokseen. Muutuin osaksi teosta, niin minusta ainakin tuntui, kun astuin sitään Massless – vailla massaa -näyttelyyn. Kekot väistelivät jalkojani Graffity Nature –teoksessa. Meren kuohu tuntui niin todelta Black Waves –teoksessa.

Kerrottakoon että olen vieraillut Bilbaon Guggenheimissa. Se kalpenee Amos Rexissä esillä olevan teamLabin ihanuuden rinnalla. teamLab on japanilainen viidensadan hengen taideyhteisö, jossa on porukkaa visualisteista koodareihin.

Käykää ihmeessä – en sano katsomassa – vaan kokemassa. Näyttely on avoinna loppiaiseen asti. Amos Rex taidemuseo on Lasipalatsissa, Helsingin ydinkeskustassa.

Pitkään Amos Rexiä rakennettiin. Kuoppien jälkeen alkoivat näkyä kummallisen näköiset kuprut entisen linja-autoaseman aukiolla. Mummo muistelee, että sieltä lähtivät aikoinaan pitkänlinjan bussit. Aukion keskellä tököttävä piippu oli kuulemma rakennusvaiheessa  suuri haaste. Miten rakentaa museo maan alle vahingoimatta tuota piippua, joka on suojelukohde. Nyt piippu pääsi uusiokäyttöön, se hoitaa osansa museon ilmanvaihdossa.

Kaupunkikuvan kerroksellisuus näkyy. Linja-autoaseman talo vuodelta 1837,  Lasipalatsi edustaa 1900-lukua ja Ravintola Lasipalatsi vaalii 1930-luvun henkeä. Nyt sitten 2000-luvulla tehtiin museo maan alle.

”Museo, joka ei suostunut maan alle vaan kuplii pinnalla”, totesi museonjohtaja Kai Kartio aiemmin kesällä pressitilaisuudessa. ”Takapihamaisesta tunnelmasta piippupihalla haluttiin luopua ja sinne pystytettiin terassi ja kuplat, joiden haluttiin tuovan museolle tunnistettavan hahmon. Haluttiin, että museo näkyy”.

 

Black waves – Amos Rex – teamLab

Graffity Nature – viidakko, jota yleisö voi täydentää – interaktiivinen taideteos ihastutti.  Aina vaan lisää värikkäitä elementtejä.

Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Kosketa vaan reilusti ja katso mitä tapahtuu . Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

 

Tai astu jalalla – kekot karkaavat mutta lisää tulee tilalle. Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Mistä niitä kukkia aina vaan ilmaantuu lisää? Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely

Jopa museovieraat näyttävät taideteokisilta Amos Rex taidemuseossa.

Designviikkojen avaustapahtumaan virtasi paljon vieraita. Amos Rex – teamLab – Massless -näyttely.

Juhannus pääkaupunkiseudulla – Metrolla metsään ja sinkkubileitä

Suomalainen viettää juhannusta perinteisesti, ja mieluiten veden äärellä. Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana alkanut yhä useammin kuulemaan ”vietän kaupunkijuhannuksen”. Se on tietysti mieluisaa Helsinkiin saapuville matkailijoille, sillä onhan mukavampaa nähdä ympärillään muitakin kuin muita turisteja.

Parahiksi juhannuksen alla sain tutustuttavaksi Elli Keisteri-Sipilän kirjoittaman Metrolla metsään -kirjan. 168 sivua kuvauksia paikoista, joihin pääsee metrolla. Kaikki toki eivät ole aivan umpimetsää vaan mukana on myös puistoja ja erilaisia luontokohteita. Ilahduttavan moni kohteista sijaitsee veden äärellä.

Jos juhannussuunnitelmat eivät ole vielä valmiina, muutama Metrolla metsään -kirjasta poimittu idea.  Jos et ehdi kirjaa tähän hätään hankkia, niin nettilinkit auttavat eteenpäin.

Sinkkumummoja kiinnostaa ehkä Eurosinkkujen juhannusjuhlat Espoon Korpilammella. Niistä ja muista Espoon juhannustouhuista Länsiväylän artikkelissa.  Juhannus Espoossa? Juhlia löytyy sekä perheille että sinkuille

Kylläpä löytyy tekemistä, aina ei tarvitse lähteä kauas kokolle.

Hyvää juhannusta kaikille!

Nykymaailman kipupisteitä ja lahjoituksia Ateneumissa

Irakisssa syntyneen Adel Abidinin maailman kipupisteitä esitteleviä veistoksia ja videoteoksia on levittäytynyt ympäri Ateneumia.

Ensi kosketuksen Abidinin teoksiin saa heti sisääntuloaulassa, sillä ensimmäinen videoteos on levittäytynyt portaisiin. Kosketus on konkreettinen, sillä näyttelyyn saapuva astelee teoksessa näyttelykerroksiin.

Hieman ounastellen astelin. Irakissa en ole käynyt, mutta monessa muussa muslimivaltiossa kylläkin. Kokemukseni mukaan jalkapohjat ovat muslimeille jotain kamalaa. Niitä ei sovi näyttää kanssaihmiselle esimerkiksi Suomessa yleiseen jalka polven päällä istumistapaan. Ja nyt jalkapohjani tallovat videotaideteosta.

Abidinin History Wipes -näyttely avautui viime viikolla.

 

 

Pikavisiitilläni ehdin myös vilkaista kahta Ateneumille lahjoitettua  Joseph Alasen Kalevala-aiheista teosta.

 

Taidebläjäjys Helsingin keskustassa

Miten tuntuu kuin kävelisin  jäätyneellä perunapellolla, olen sitten Espoossa tai Helsingin sydämessä. Varmaan tuo jalkavamma saa varovaiseksi. Minusta on tullut tosimummo. Teloa nyt jalkansa järven jäällä.  Saunakaveri lohkaisi jokin aika sitten, että jos elämä ei sinulle muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään. Ja tässä sitä nyt köpötellään varovasti Kiasman ja Tennarin taidemuseon välillä.

Nykytaidetta Itämeren alueelta Kiasmassa

Kiasman Meno-Paluu -näyttely sai kiirehtimään paikan päälle, sillä loppu häämöttää. Parin viikon päästä on viimeinen näyttelypäivä.

Esillä Kiasmassa on koko joukko Itämeren alueen nykytaiteilijoiden teoksia. Matkustaminen ja muutto näkyvät teoksissa. Kuin myös sisäiset matkat.
Tässä muutamia makupaloja.

Intohimoisena reissaajana matkalaukut kiinnostavat aina. Mutta tätä laukkua en haluaisi kantaa mukanani.

Gediminas Urbonas/Liettua

 

Ja voi kuinka hauskoja teoksia

Alexei Gordin/Venäjä Puhekupla yleisövessan eriöstä: ”Älä häiritse minua taideprojektissani”.

 

Toisessa Alexei Gordin/Venäjä teoksessa sama ilmiö kuin minulla joskus taidenautintojen jälkeen. Elämys jatkuu pään sisällä.

Oluttölkit matkaavat Itämerellä

Tässä teoksessa kyysätään pullopantteja Itämerellä. Kyseessä ei ole vain näyttelyteos, vaan virolaistaiteilija Karel Koplimets matkasi elokuussa 2016 Porkkalan ja Tallinnan välin tällä tyhjistä oluttölkeistä kyhätyllä lautalla. Some-postauksien avulla hän sai kerättyä tölkkimateriaalin lauttaan, jonka hän itse teki. Näin suomalaisturistien Virosta rahtaamat tölkit palautuivat takaisin lähtömaahan. Taiteilijaa kiinnostaa Suomen ja Viron väliset rahavirrat.

Virolaistaiteilija Karel Koplimetsin itse rakentama lautta. Kuinkahan monta oluttölkkiä siihen meni?

Somemaailman avulla saadaan aikaan niin hyvää kuin pahaa. Oluttöllkkipostaukset auttoivat taiteiljaa saamaan kokoon teokseen tarvittavan materiaalin.
Tässä nuori nainen on asettanut itsensä somemaailman alttarille gluteenittomine leipineen. Nykymaailman menoa ironisoi teoksella Follow Me latvialainen Daria Melnikova.

Follow Me latvialainen Daria Melnikova.

 

Sitten se pakollinen ”Missä mummo luuraa”, kuva. Tällä kertaa valitsin luurauspaikaksi puolalaistaiteilija Maria Tobołan teoksen Meripihka-kebab . Yleiseurooppalaista pikaruokaa ja puolalaisten ylpeyden aihe meripihka.

Muut Meno-Paluu -näyttelyn taiteilijat:
Tanya Akhmetgalieva, Roma Auškalnyte, Miķelis Fišers, Artor Jesus Inkerö, Alge Julija Kavaliauskaitė, Flo Kasearu, Tiina Ketara, Kris Lemsalu, Inga Meldere, Mindaugas Navakas, Katrīna Neiburga, Jüri Okas, Anna Reivilä, Jaanus Samma, Tea Tammelaan, Jaan Toomik, Gintautas Trimakas & Nomeda Urbonienė & Elena Valiukaitė,Jenni Yppärilä ja Darius Žiūra.

Tennariin jatkoille

Sitten siirryn Mannerheimin tien toiselle puolelle, ratikoita, turistibusseja ja suojatiellä vaanivia liukkaita klimppejä varoen.

Tennispalatsin HAM (joka ei siis ole kinkku, vaan lyhenne Helsinki Art Museumista)

Haa! Roska on luksusta

Tämä on hyvä tieto. Alakerrassa HAMin kulmassa on esillä Timo P. Vartiaisen näyttely Roska on luksusta. Hänen pääkaupunkiseudulta taloyhtiöiden roskiksista dyykkaamansa esineet on nostettu, jos ei nyt jalustalle, niin korokkeelle. Aika huimaa mitä kaikkea ihmiset heittävät pois.

Taiteilija dyykkaili itsenäisyytemme juhlavuonna 2017 erityisesti juhlapäivinä. Siis silloin kun mummo veteli skumppaa.

Kiirettä kannattaa pitää, jos mielii nähdä roskasammioiden aarteet. Näyttely 25.32018 asti.

 

 

Pariisiin

Toisessa kerroksessa voi heittäytyä vaikkapa Pariisin 1930-luvun tunnelmiin. Esillä ranskalaisten ja Ranskassa asuneiden suomalaisten teoksia. Air de Paris -näyttely on avoinna 12.8.2018 asti.

Juhlajuoksulla löntystelemässä – Juokse Suomi Paremmaksi

Eilen Helsingissä juostiin perinteinen itsenäisyyspäivän lenkki, joka noudattelee Suomen muotoa. Siis ne vetreät juoksivat, mummo löntysteli. Vetreät ehtivät maaliin (lähtöpisteeseen Lassilan liikuntapuistoon)  himpun yli tunnissa.  Lenkin pituus on noin 11 kilometriä.

Aikani oli huimat 2  tuntia 30 minuuttia. Kuviakin ehdin ottamaan. Tässä otoksiani.

Juostaan Suomi Paremmaksi. Itsenäisyyspäivän lenkin kartta.

 

Idean isä Juha Kähkönen.

Innokkaimmat paikalla jo hyvissä ajoin. Kokoontuminen Lassilan liikuntakeskuksen parkkipaikalla.

 

Jotain sinistä ja valkoista piti olla juhlan kunniaksi. Lisäksi tunnelmaan asettaudutiin laulamalla yhdessä Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö.  Harjoittelin videointia laulun taltioimiseksi (videokameran kanssa touhuilu on uusi kehityskohde, jossa oppimista riittää) .  Opin taas jotain. Tästedes en laula. 🙂

 

Juha näyttää suunnan.

Ei kun menoksi. Huomaa kuinka askel on kevyt. Juhakin melkein ilmassa.

Sinne ne menivät.

Hieno ilma, hienot maisemat.

 

Lepotauko numero yksi.Näissä maisemissa kelpaa lepuutella jalkojaan. Angry Bird lukee penkin selkämyksessä.

Reittimerkintöjä löytyi vaikka mistä.

Jos nauhat olivat hävinneet (kuka ryökäle tarvitsee lettinauhoja niin kipästi), käyhän reitin merkitseminen näinkin.

Juoksuhauta matkan varrella.