Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

harrastematkailu

Mummosta lasitaiteilija? – Hamina, Sevenon

Haminassa kävimme Sevenonin taidelasipajassa tekemässä itsellemme lasivadit. Kyseessä ei ollut tällä kertaa lasin puhaltaminen, vaan lasivadit tehtiin sulattamalla.

Tärkeimmät työvälineet olivat pieni harja, häntärikkakihveli ja mosaiikkipihdit. Harja ja kihveli tarvittiin tuolin ja pöydän putsaamiseen. Lasia tuppaa lentelemään työn aikana milloin minnekin ja sirpaleet on hyvä poistaa ennen kuin istuu päälle.  Mosaiikkipihdeillä pilkottiin lasi mieleisiksi palasiksi.

Pinsettejäkin tarvittiin. Niillä sai siirreltyä pikkuriikkiset lasinpalaset pohjalasilevylle. Tämä kolmen millin paksuinen pohjalasi päällystettiin eri kokoisilla lasinpalasilla ja -siruilla niin, että tekeleen paksuudeksi tuli kuusi milliä. Silloin se oli sulatusuunikelpoinen. Rakoja ei saanut jäädä, parin millin rakokin oli rajamailla. Pikkutarkkaa hommaa siis.

Yrittäjä Anne Takanen kertoi, että Sevenonissa työskentelee tällä hetkellä kolme henkilöä. Lasilevyt tulevat USA:sta. Ne on valmistettu kierrätetyistä lasipulloista. Ja se vasta on Mummon mieleen. Toki kierrätettäviä lasipulloja löytyy Suomestakin, mutta ymmärsin että taidelasin valmistaminen on erityisosaamista vaativaa ja siksi USA.  Sevenonisssa lasiteoksia tehdessä syntyy lasijätettä, mutta mitään ei heitetä roskiin, vaan työväenopisto hakee ne ja käyttää omiin tarkoituksiinsa.

Sevenonin lasipajaan astuessa hyllyssä komeili lasilevyä jos jonkin väristä. Anne esitteli niiden ominaisuuksia lyhyesti. Dichroic-lasi, klassinen mosaiikki, loukas eli lovi, siinä oli uusia sanoja opeteltavaksi.

Hyllyssä olevista isoista lasilevyistä saimme valita mieleisiä värejä ja Anne leikkasi niistä kahden sentin levyisiä soiroja – uusi sana tämäkin, liuskalta se näytti. Opaalilasiksi hän kutsui lasia, josta ei näy läpi. Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin valita samppanjaopaalilasia, harva sitä halusi. Se kuulemma muuttuu mummon housunväriseksi uunissa. Höh, sanoo Mummo.

Anne pitää kaikille avoimia lasipajoja lauantaisin kello 11 alkaen. Paja kestää illansuuhun, joskus jopa myöhempäänkin, jos työt ovat kesken.  30 egee /hlö + matskut eli 70-80 tavanomainen aloittelijan lasitaideteos.

Saa nähdä minkälainen taideteos Mummolle tulee postin mukana. Tekemämme lasilevyt päätyvät uuniin, jossa niille tehdään ensin täyssulatus ja sen jälkeen vielä muotoon sulatus. Tämän tuloksena niiden pitäisi olla vadinmuotoisia. Koska emme ole paikkakuntalaisia, Anne lupasi postittaa vadit meille.

Lasin tekemisestä ja lasipajoista Sevenonin sivuilta.

Lasitaidetta tekemään meidät kutsui Visit Kotka-Hamina.

Siitä se alkaa: pöytä ja tuoli puhdistetaan harjalla ja kihvelillä. Kolmen millin pohjalasilevy odottaa värikkäitä  lasinpalasia ja pihdit taas lasia pienittäväksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Lasitaiteilija Anne Takanen kertoo lasinvalmistuksen kulun. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Sevenonin lasilevyvalikoima on laaja. Värejä ja struktuureja löytyy. Anne esittelee vaihtoehtoja. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Vatia katsellaan monesta suunnasta. Se täytyy ottaa huomioon kuviota suunnitellessa. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Näillä pihdeillä pienitään lasi omaan suunnitelmaan sopivaksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Junioreille on omat pihdit. Niissä ei voi jättää sormia väliin. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Tämä aloitteleva lasitaiteilija päätyi neliskanttiseen lasinpalaan. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Pohjalasilevy on kolme milliä paksu. Sen päälle asetellaan eri kokoisia ja värisiä palasia. Kuvassa  Anne Takanen. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Lasilevyn pitäisi sulaa tämän vatin muotoiseksi. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Anne esittelee Sevenonin lasinsulatusuunia. ” Lasinsulatusuunissa vastukset ovat aina kannessa, jotta lämpö on tasainen joka kohdasta. Keramiikka ja posliininmaalaus uuneissa vastukset voi kiertää uunin reunoilla.” /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Aina vaan löytyy liian suuria rakoja. Ne saavat olla vain parin millin kokoisia. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Tarkkaa puuhaa! Aikaa vievää myös. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Nyt se saa olla! /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Jätämme taideteoksemme Annen käsittelyyn. Saas nähdä tuleeko tästä vati. /Lasistudio Sevenon, Hamina, Suomi.

 

Nurin oikein oikein nurin – Makrameetöitä tekemässä Kotkassa

Viime viikon Visit Kotka-Haminan järjestämällä käsityöteemaisella pressireissulla tutustuimme myös makrameen tekoon.  Siitä Mummolla on jo kokemusta ammoisina aikoina. Muoti kiertää. Jokainen sukupolvi kokee samat trendit niin vaatteissa kuin muussakin – ja aina uutena. Taisin olla jotakuinkin tyttäreni ikäinen, kun kävin työväenopiston siihen aikaan suosituilla makrameekursseilla. Miten se sujui, sitä en muista. Tuskin kovin hyvin, sillä makrameen näpertelystä ei tullut pysyvää harrastusta.

Koulussa olin käsitöissä täysi nolla. Totta tai ei, mutta siltä minusta tuntui. Ja juuri siitä syystä oli terveellistä vähän pöllyttää omia uskomuksiaan ja kokeilla taipuuko nakit enää langan solmimiseen.  Kyllä ne taipuivat, mutta vaikeaa se oli. Onneksi vain aluksi, sillä tukenani oli ylen kärsivällinen käsityöyrittäjä Outi Markkanen ja apuna pari pressiryhmään kuuluvaa käsityön ammattilaista, joilta silmukat syntyivät näppärästi.

”Mun elämä on silmukoita”, Outi naurahtaa. Hän pyörittää Noon knit neule- ja käsityöliikettä Kotkassa, Karhulan kaupunginosassa aivan torin laidalla.

Noon knit tulee sanoista  N nurin, O oikein, O oikein,  N nurin  ja  knit eli neuloa.

Outi järjestää myös kaikille avoimia käsityökursseja.

Outi Markkanen esittelee vaihtoehdot, joista valita minkä tekee (etevimmille mihin ryhtyy ensiksi). /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Joulu tulossa. Tämä oli Mummon valinta. Tarvikkeet: metallirengas ja tervanarua. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Outi näyttää mallia. Neljä kertaa narua, sitten tasosolmuja.  /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Jaaha! Miten se nyt olikaan. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Riittävän monta kertaa kun tekee, niin kyllä sen oppii. Kohta valmista. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Edistyneimmät aloittivat jo toista työtä. / Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa.

 

Käsityöihminen vauhdissa. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Aika hyvä vai mitä? Kylläpä oli hyvä ajatus (ei ollut omani) korvata joulukuusi sydämellä, jonka taoimme edellispäivänä Strömforsin Seppien pajassa. Katso postaus. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Outi löysi jostain tällaisen lapun, jonka voin kiinnittää kranssiini. /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

Käsityöihminen tai ei, niin tämän tyyppisessä myymälässä käyminen on aina visuaalinen ilottelu.  /Suomi, Makrameetyöpaja Noon knit -käsityömyymälässä Kotkan Karhulassa

 

 

 

 

Sepän opissa Strömforsin Ruukin Seppien pajassa Ruotsinpyhtäällä

Aivan kuin olisin astunut lapsuuteen viime viikolla, kun vierailin Strömforsin Ruukin Seppien pajassa.

Lapsena asuin Lohjalla ja pihapiirissämme oli paja. Seppä kengitti hevosia, jotka odottelivat vuoroaan puomiin sidottuina. Hänen sylinsä oli aina avoin murheelliselle pikkutytölle tai silloin kun aikuiset kiusoittelivat, vaikkapa joulupukilla. Kerran punainen naama ilmaantui kotitalomme porstuan ikkunaan ja sai minut pinkaisemaan pihan poikki pajaan. Perällä hehkuvaa ahjoa piti varoa ja siksi seppä rauhoitteli minua sylissään oven pielessä.

Lapsuuteni seppä oli mies.  Miehiä sepät kaiketi suurimmaksi osaksi olivat silloin ja ovat nykyäänkin. Mutta Strömforsin Ruukin Seppien pajassa metallia takoo ja meitä opastaa Tiia-Riitta Lahti, pitkään sepän töitä tehnyt riuskaotteinen nainen. Hauista takomisessa tarvitaan, sen kertovat käsivarteni kipeytyneet lihakset vielä päivien päästä pajalla takomisestani.

Samoin kuin lapsuuteni pajaa, Strömforsin Ruukin Seppien pajaa hallitsee ahjo. Sen mustaan kitaan Tiia-Riitta sytyttelee pieniä hiilipesäkkeitä, jotta me  takomisoppiin tulleet mediaryhmäläiset pääsemme harjoittelemaan.

Tiia-Riitta esittelee työvälineet: ahjo, alasin, vasara, taltta ja metallitikku, josta on tarkoitus takoa sydän. Metallitikun käsittelyn eri vaiheet hän on latonut pöydälle. Siitä mallia ja takomaan.

Vasara käteen ja alasimelle, joita odottaa ringissä ahjon ympärillä, jokaiselle oma.

Metallitikku ahjoon.  Kun pää muuttuu keltaiseksi, on aika takoa. Ja takoa. Ja takoa. Väillä kokeilen kumauttaa oikein olan takaa.  Ei apua. On vain kilkutettava kilkuttamasta päästyä ja välillä kuumennettava aikaansaannosta ahjossa.

”Hiiltä on ikävä kyllä käytettävä, sillä rauta täytyy kuumentaa”, Tiia-Riitta toteaa, kun kyselen hiilen käytöstä. ”Induktiota kaavaillaan tulevaisuuden lämmitysmenetelmäksi ja sitä käytetäänkin teollisuudessa. Pienillä pajoilla sitä ei käsittääkseni vielä juurikaan ole, sillä sen käyttöön liittyy rajoitteita lämmitettävien kappaleiden muodon suhteen.”

Vasara painaa puolitoistakiloa ja aika monta kumautusta sillä piti tehdä ennenkuin metallitikun pää muotoutui sydämen muotoon sopivaksi. Sen jälkeen tartuttiin talttaan ja pihteihin.  Taltalla vako keskelle tikkua ja pihdeillä taivutus kaverin kanssa kahteen pirkkaan. Avot, sydän syntyi. Joillakin se oli enemmän syrjällään kuin toisilla.

Opas kertoi, että ennen vanhaan sepän ammatti oli erittäin arvostettu. Kirkossa istuivat aateliset etupenkissä, seuraavassa sepät. Kävimme tutustumassa alueella olevaan Ruotsinpyhtään kirkkoon, joka on kuuluisa alttaritaulusta.  Alttaritaulun nimi on Ylösnousemus ja sen on maalannut Helene Schjerfbeck.

Taontaoppiin meidät kutsui Visit Kotka-Hamina.

Ovi kutsuvasti auki Strömforsin Ruukin Seppien pajaan. / Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Sitten hanskat heilumaan, mutta ei liian lähelle ahjoa tai metallia. Musta rauta polttaa useimmin, kertoi Tiia-Riiita Lahti. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Näin syntyy sydän. Eri työvaiheet esillä. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Vasara ja alasin. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Näistä pitäisi valita pihdit. Niillä taivutetaan kuuma metallitanko. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Ei näin! Metallitikun taottava pää tulee olla alasimella. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Nonni, nyt alkaa lyyti kirjoittaa tai oikeammin Mummo takoa. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Voi taivas, montako kertaa olen jo lyönyt eikä mitään muutosta. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Siinä se on. Saattoi jäädä päät vähän paksuiksi, mutta katsotaan syntyykö sydän. / Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Vielä kerran ahjoon ja taivutus.  /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Taivuttamisen jälkeen ei kannata innostua onnistumisesta liikaa ja napata tuotosta kuvattavaksi. Se polttaa hanskojenkin läpi. Upotus vesisaaviin ensin. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

Siinä se on! Ei ollut monta rautaa tulessa, hyvä kun yhteen pystyi. Hikistä hommaa mutta sydän syntyi. Eikä yhtään reikää mekossa. /Strömforsin Ruukin Seppien paja. Ruotsinpyhtää, Suomi.

 

 

 

Kirjoituskurssilla Kreetalla

Viikon lomailun jälkeen siirryin Plataniakseen, monelle suomalaisellekin tuttuun rantakohteeseen. Mutta en jäänyt rantahotellien valtaamalle alueelle, vaan jatkoin Plataniaksen yläkylään, kirkon kupeessa olevaan House Kastriin, jossa Hämeen kesäyliopiston kirjoituskurssi järjestettiin. Siellä sijaitsi myös majapaikkani, aika hulppea huoneisto, jonka jaoin toisen kurssilaisen kanssa.

Muut saapuivat kurssinjärjestäjän kuljetuksella lentokentältä, mutta koska olin ottanut varaslähdön Kreetalle, jouduin hankkiutumaan kurssipaikkaan itse. Pääsin kuin pääsinkin perille manailevan taksinkuljettajan kyydissä. Hänelle ei ollut ollenkaan selvää missä House Kastri sijaitsi, sillä alueella ei käytetä kadunnumerointia, vain kadunnimi ilmaisee osoitteen. Kävimme ainakin kertaalleen House Kastrin vieressä (huomasin myöhemmin, sillä taksin ikkunasta näkemäni mustiin pukeutunut nainen lakaisi ovikäytäväänsä vierailuni aikana harva se aamu), mutta kuljettaja vain ajeli ympäriinsä ja hoki ”proooovlima”. Ehdotin takapenkiltä, että josko avaisi ikkunan ja kysyisi paikallisilta. Näin toimii nainen ainakin Suomessa, mutta ei kaiketi mies, oltiin sitten Kreikassa tai Suomessa. Vaarit, papat, ukit ja muut pahoittelen asenteellisuuttani, joka perustuu subjektiiviseen havainnointiin omassa pikku kuplassani. Ajeltiin lisää. Vihdoin kuljettaja luovutti, kysäisi hunajakaupan myyjältä ja pääsimme perille. Ei mitään luottokortteja! Kiireesti sujautin luottokortin takaisin lompakkooni, ennenkuin ukko poksahtaa atomeiksi. Hinnasta olin sopinut jo Haniassa lähtiessä, kuten minua on neuvottu tekemään, eli maisema-ajelut tulivat bonuksena.

Monia jännityksen aiheita kirjoituskurssiini kohdistui. Olin jo ilmoittautunut kahdesti Hämeenlinnassa järjestettävään vastaavanlaiseen ”Luova kirjoittaminen – omasta elämästä mielikuvituksen maailmoihin”, mutta molemmat kerrat kurssi siirrettiin koronan vuoksi verkkoon. Sitä laatua en halunnut, livenä ja läsnä oltava. Kolmas kerta toden sanoi. Platanias ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Ensimmäinen lomareissu pitkästä aikaa. Lisäjännitystä toi maanjäristys juuri ennen lähtöä. Maanjäristyksen laajuudesta ei Suomesta käsin saanut oikein selkoa vielä lähtöpäivän aamuna. Kaikki varmaan arvaavat mitä matkustamiseen liittyvää jännitystä saa korona-ajasta ja sen vaatimuksista. Niitä olen jo kuvaillut aiemmissa postauksissa.

Meitä kurssilaisia oli kymmenen. Eri taustoista tulevia. Oli kirjailijoita, toimittajia, opettajia, näin muutamia ammatteja mainitakseni. Se, että tulimme eri puolilta Suomea toi mielenkiintoisen lisän sekä teksteihin että illanistujaiskeskusteluihin.

Ohjaajana toimi räväkkääkin tekstiä tuottanut kirjoittamisen opettaja, kirjailija Taija Tuominen.

Kirjoitimme milloin missäkin. House Kastrin alakerrassa käytössämme oli ”luokkahuone”, mutta teimme retkiä ja pysähdyimme kirjoittamaan muun muassa Goniesin luostarin pihalla, ravintolassa Drakianassa plataanipuun katveessa, Haniassa meren rannalla, House Kastrin kattoterassilla…

Valmiit tekstit – tai oikeastaan pikaisesti kirjoitetut raakileet – purettiin yhdessä. Kukin luki niin halutessaan tekstinsä ja sai kommentteja sekä Taijalta että muita kurssilaisilta.

Kurssin asiapuolen vastaavana on Hämeen kesäyliopisto. Majoitukset ja järjestelyt paikan päällä hoitaa Kreetan Maku

Lisää juttua tulossa, kunhan kerkeän. Pysy mukana.

Taijalla oli yli kolmekymmentä kiloa kirjoja mukana. Niistä oli hyvä valita yölukemista ja vinkkejä tulevaan./Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Siitä se alkaa, kirjoittaminen. Viikon kestävä kurssi. /Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Hae ulkoa esine tai pari. Niistä sitten vääntämään tarinaa, aikaa vartti. /Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Välillä harhauduimme mekkojen maailmaan. Jessus, että jotkut jaksoivat vielä shoppaillakin. / Platanian House Kastri

Kävelimme läheiseen Drakianan kylään ja asetuimme tavernaan puiden varjoon kirjoittamaan/Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Tässä syntyy hahmotelma Goniesin luostarin pihalla Kreetalla. /Taija Tuomisen kirjoituskurssi

Vaellusta tunturissa – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Pyhätunturin kansallispuiston alueella vaellusreittejä löytyy mistä valita. Taidepotpuriviikon aikana kävin kerran omatoimisesti Aittakurulla, jonka esiintymislavan ympäristöä remontoitiin parhaillaan.

Aittakuru, Pyhätunturi

Siitä on jo aikaa, kun kävin täällä. Silloin ei ollut rakennustelineitä. Aittakuru/Pyhätunturi

Opastettu retki Isokuruun – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Isokuruun teimme opastetun retken, johon osallistui reilut neljäkymmentä taideleiriläistä. Vain seitsemän eksyi porukasta. 😊 En muista koskaan, millään mantereella järjestetyistä vaelluksista olleen sellaista ryhmää, josta osa ei olisi joutunut hakoteille. Pyhän reitit ovat hyvin merkittyjä, siellä ei eksy. Toki täytyy tietää minne on menossa.

Hakoteille joutumisen kaava on aina sama. Lähtöpisteessä opas laskee laumansa pääluvun, ja kertoo että hän kulkee ensimmäisenä ja nimeää samalla jonkun vahtimaan viimeisenä. Sitten opas kertoo mihin suunnataan. Kaikki kuuntelevat, joku harva painaa reitin mieleensä. Sitten lähdetään yhdessä reippaasti matkaan. Jossain vaiheessa yksi jää ihailemaan maisemia, toinen kuvaamaan mutta kuin ihmeen kaupalla ensimmäisessä kohteessa pääluku stemmaa. Koska kaikki on hyvin, opas höllentää otettaan ja ohjeistaa porukkaa menemään ”suoraan eteenpäin”.  Tässä kohtaa pitäisi olla valppaana! Suoraan eteenpäin on vaarallinen ohjeistus, sillä aina joku porukasta keksii suoraan eteenpäin menevän kinttupolun, joka ei kuitenkaan ole se, jota opas tarkoitti.  Sen jälkeen lauma on hajaantunut. Lopulta kun opas on juossut hakoteillä vaeltavat ruotuun, tulee kiire. Kiireessä viimeisen vaeltajan tehtävä on jo unohtunut.

Pyhätunturin vaelluskartta

Vaikka lähtisi opastetulle vaellukselle kannattaa painaa mieleen mihin kulkuneuvo jäi ja lisäksi olennaisten pysähdyspaikkojen nimet. Koskaan en tätä unohda tehdä, ja taas unohdin 🙂 / Pyhätunturin vaelluskartta

No niinhän siinä kävi nytkin. Osa eksyi joukosta tuon ensimmäisen pysähdyksen eli Pyhänkasteenputouksen jälkeen. Minä siksi, että kameran linssinsuojus tipahti pitkospuiden rakoon.  Pelastin sen sieltä ujuttamalla käteni pitkospuiden sivussa olevasta raosta ja työntämällä kepillä päältäpäin. Se vei aikaa. En olisi hommaan ryhtynyt, jos olisin tiennyt, että Pyhätunturi on oikea kyykäärmeiden paratiisi. Ympärilleen kun katsoo, ymmärtää miksi, alueelta löytyy kivenkoloja, joihin luikerrella.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Kiveltä kivelle käy vaeltajan tie. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Tuntuu oudolta käyskennellä kaksi miljardia vuotta vanhoilla kivillä, joissa näkyy merkkejä siitä, että ovat olleet joskus merenpohjaa. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Kun linssinsuojus oli pelastettu, sain ripeästi askellellen loppupään ryhmän kiinni. Mutta vain huomatakseni, että nämä muutamat loppupään vaeltajat olivat harhateillä. Onneksi yksi meistä harhapolkujen kulkijoista sai selville mihin ryhmä oli suunnannut. Kuukelin kartan ja puhelimen varassa löysimme muut nokipannukahvia ryystämästä Tunturiaapan läheisyydestä.

Tunturiaapan lintutornin suomaisemat lumosivat minut.

Tunturiaapa /Pyhän kansallispuisto, Lappi

En yhtään ihmettele hillanpoimijoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa aikaansa viettää. Hillat olivat vielä raakileita. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja

Mielisanontani reilun kymmenen vuoden takaa. ”Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja.”  Laittaisin  mielelläni sanonnan tekijän nimen tähän, mutta kun en edes kuukelilla sitä löydä. Tuo lausahdus on innostanut minua moneen. Ja aina johonkin myönteiseen.

Niin nytkin. Vietin viikon heinäkuussa saaressa ja yritin saada kuvaa kyykäärmeestä. Piti tulla Lappiin asti ennen kuin onnistuin. Tämä kyy luikerteli tiellä pian sen jälkeen, kun olin tunkenut käteni pitkospuiden alle saadakseni kameran linssisuojuksen pois sieltä. Olisin tietysti halunnut paremman kuvan, mutta sen verran luikero  sihisi, etten tohtinut jäädä kyselemään poseerausta.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Ehdinpäs kuvata ennenkuin sihisevä otus luikerteli puskaan. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Pilatesta pyhätössä – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Kroppakin sai osuutensa Pyhätunturin Taidepotpurin aikana. Pilates-puolituntinen ennen lounasta teki eetua.
”Reidet huutavat hoosiannaa”, innosti pilateksen vetäjä.
Vaikka muuten inhoan tuota ”huutaa hoosiannaa” -sanontaa niin Kairosmajan ristikylläiseen ympäristöön se soveltui. Pilateksen kohdalla tuli täppä ”Asioita, joita en ole aiemmin tehnyt” -listaan. Pilates-tunnit pidettiin Revontulikappelissa. Enpä ole aiemmin jumpannut pyhätössä.

Revontulikappelissa harjoiteltiin taideviikon aikana soittoa, laulua ja järjestettiin musiikkiesityksiä.

Oli siellä uskonnollistakin ohjelmaa kuten kaikille avoin torstain messu. Taideleiriläiset esittivät musiikkia ja sitä halusin kuulla, mutta se olikin siroteltu koko tunnin kestävän messun ajalle ja siksi päädyin seuraamaan koko rituaalin. Hyvä sinänsä, sillä näin sain vertailukohtaa katolisille messuille, joihin olen kulttuurimielessä osallistunut Santiago de Compostelan vaelluksillani.

Revontulikappelin torstaimessun hoiti talkooporukoiden pappi. Myös esirukousten lukijana toiminut nainen, joka avusti ehtoollistarjoilussa, kuului hänkin talkoolaisiin. Roomalaiskatolisella ehtoollisella pappi juo viinin ja syö öylätin itse, tässä torstaimessussa ne jaettiin ehtoolliseen osallistuville.  En tiedä onko normaali- vai koronakäytäntö, mutta jokainen nouti mukin telineestä. Turvavälit olivat kyllä herran huomassa.

Taidepotpuri Pyhätunturilla

Viikon mittainen taideleiri liittyy kevään koronapiikin aikaiseen ”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -prosessiini. Sen avulla elämäni on rikastunut erilaisista kokemuksista, eikä tämä taidepläjäys tehnyt poikkeusta. En ole aiemmin ollut musiikkileirillä, mutta kun luvassa oli myös valokuvausta, tuttavani sai minut lähtemään mukaan.

Luksusmatkahan siitä kehkeytyi. Nyt täytyy muistaa, että luksusta on monenlaista. Joillekin se tarkoittaa hotellin viittä tähteä, minulle sitä, että pääsen yksityiskohtien järjestelyistä kuten aikataulujen hieromisesta, erilaisten palvelujen varaamisesta ja kaikesta siitä mitä työperäisiin reissuihin liittyy. Loma ja se, että voi vain olla, on jo sinänsä luksusta.

Tuttavani hoiti kaikki järjestelyt niin minulle ja kuin muille yli viidellekymmenelle leiriläiselle, ikähaarukka kaksivuotiaasta eläkeikäisiin. Hän on järjestänyt näitä Pyhän Taidepotpureja jo yli kolmenkymmentä kertaa. Tavallisesti leiri järjestetään heinäkuun toisella viikolla. Nyt koronan vuoksi elokuun alussa.  Luksusta lisäsi se, ettei matkaan lähdetty aamutuimaan, vaan yöjunalla. Kuka mistäkin leirille tuli, minä Helsingistä. Kolisevaa kyytiähän se makuuvaunussa vietetty aika oli, mutta siinäkin on oma viehätyksensä.

Kairosmaja, Lappi, Suomi

Kairosmajan päärakennus, Pyhä, Lappi

Pyhän matkailukeskuksen lähettyvillä sijaitseva Kairosmaja häkellytti aluksi risteillään. Niitä löytyi kaikkialta savusaunan uuninluukkua myöten. Oli selvää, että jonkinlaisen uskonnollisen yhteisön ylläpitämässä paikassa olin. Uskonto ja leiriohjelma pysyivät kuitenkin erillään koko viikon ajan. Tiluksia kunnosti parinkymmenpäinen talkooporukka, joiden keskusteluista kantautui korviin kuka milloinkin ja missä oli tullut uskoon. Syvennyinpä minäkin erään talkoolaisen kanssa hetkeksi pohtimaan asioita. Olisihan se helpotus, jos tiukan paikan tullen voisi jättää kaiken niin sanotusti herran huomaan. Kaikki eivät kuitenkaan siihen pysty.

Tämä talkooporukka herätti kiinnostukseni. En ole tiennytkään, että tämän tyyppistä matkailua harrastetaan Suomessa. Olen aina kuvitellut, että työleirit liittyvät kilpikonnanmunien pelastamiseen etäisissä maailmankolkissa. Kairosmajan ystävyysyhdistyksen jäsenet kunnostelevat paikkoja ruoka- ja majoituspalkalla. Kuinka usein, en tiedä, mutta tällä kertaa he olivat koko leiriviikkomme ajan työn touhussa. Työtä varmaan riittää, sillä rakennuksia on useita ja esimerkiksi piha-alue näyttää ensi kertaa tiluksille tulevan silmissä varsin ankealta valtavine hiekka-alueineen.

Kairosmaja, Pyhä, Lappi

Asko Järvenpäästä viimeistelee opasteita. Kairosmaja, Pyhä, Lappi

 

Korona huoletti. Kairosmaja järjesti ohjelman siten että taide- ja talkooleiriläisten kohtaaminen pysyi vähäisenä. Ruokailut ja saunomiset oli porrastettu. Muutamilla taideleiriläisillä oli maskit, visiirikin näkyi jollain. Turvavälejä mietin, mutta vain alun hetken. Tein tietoisen päätöksen unohtaa koko korona, muuten siitä ei olisi tullut mitään. Kaikenlaiset turvavälit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Ruokailut, sauna, kuoro, opetustilanteet, musiikkiesitykset, kaikki, miten niissä nyt olisi pitänyt muuta kuin toivoa yllä siitä, ettei kenelläkään ole koronaa.

Lisää Taidepotpurista huomenna.

Sauna lämpesi joka päivä. Kerran saimme kokea myös savusaunan.

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Kuopiosta tullut talkoolainen Kyösti Korhonen lämmittää savusaunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Savusauna lämpiää Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Savusauna Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Uuninluukku, vähintäänkin outo paikka ristille. Savusauna, Kairosmaja Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.