Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Camino del Norte

Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat – kirjavinkki/Espanja

Taas tuli tartuttua camino-vaelluksista kertovaan kirjaan.  Tällä kertaa luin Jean-Christophe Rufinin teoksen Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat.

Kirja vie lukijan kahdeksansadan kilometrin vaellukselle Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreiteille. Siis Santiagon teille, caminolle, kuka milläkin nimellä tuota vaellusta kutsuu. Itse olen vaeltanut Santiagon tiellä ja kun mainitsen asiasta, usein minulta kysytään: ”Kävelitkö koko Santiago de Compostelan reitin?”

Tosiasiassa näitä reittejä on vaikka kuinka monta. Suomen Rengostakin lähtee yksi reitti, joka johtaa tuohon kuuluisaan Santiago de Compostelan kaupunkiin ja katedraaliin, jossa apostoli Jaakobin luiden kerrotaan olevan. Rengosta on kävelty muinoin, mutta myös aivan viime vuosina. Näitä tuhannen vuoden aikana tallottuja reittejä lähtee Portugalista, Englannista, Virosta…you name it.

Yleensä kysyjä tarkoittaa kuitenkin kaikkein tunnetuinta camino-reittiä, Camino Francesia eli Ranskan reittiä ja sen loppupään osuutta, noin 800 kilometrin matkaa Ranskan puolelta Pyreneiltä Santiago de Compostelaan. Vaelsin sen syksyllä 2013, kun kämppäni oli putkirempan kourissa. Siitä reissusta löytyy kuvauksia blogissani hakusanalla ”remonttireissut”.  Rufinin vaellus sen sijaan kulki Pohjoista reittiä (Camino Norte) ja hänen aloituspaikkansa oli Hendaye. Olen  kulkenut myös tuota reititiä välillä San Sebastian Oviedo. Kuvauksia blogista hakusanalla ”camino del norte”. Loppumatka on vielä kävelemättä. Ehkä joku päivä…

Ilahduttavaa, että Rufin kuvailee kulkuaan Camino Nortella. Siitä on vähemmän kirjoitettu ja se on myös vähemmän kuljettu, mutta suosio on viime vuosina lisääntynyt Ranskan reitin ruuhkautumisen ja sen mukana tuoman kaupallistumisen myötä. Vaikka suuri osa nykyvaeltajista ei lähde caminolle uskonnollisista syistä, niin siitä huolimatta vaelluksen aikana halutaan jonkin sortin rauhaa ja rihkamakulttuurista etäällä oloa.

Avauskuvaksi oli aivan pakko kopioida Rufinin kirjasta kansiaukeaman kuva. Se on yksinkertaistettu kartta, juuri sellainen, jonka olisin halunnut nähdä ensimmäistä caminoa suunnitellessani. Kuvasta hahmottaa selvästi missä kulkee pohjoinen reitti eli Camino del Norte ja missä Ranskan reitti eli Camino Frances.

Rufin matkaa yksin ja tuntuu ainakin aluksi välttelevän ihmisiä. Hän yrittää toimia kuin pyhiinvaeltaja, matkaa askeettisesti ja vähillä rahoin. Toisaalta hän yöpyy teltassa, mutta hakeutuu myös hotellien puhtaisiin lakanoihin aina välillä. Pyhiinvaeltajien majatalot eivät ole hänen makuunsa. Kiinnitin huomiota Rufinin tapaan kuvailla majatalojen isäntiä varsin kriittisesti, etten sanoisi negatiivisesti. Itse en moista kriittisyyttä saa millään muotoa itsestäni ulos. Olen vaeltanut Santiagon teillä reilut kaksituhatta kilometriä monia eri reittejä ja yöpynyt pääasiassa majataloissa, niin kunnan, uskonnollisten yhteisöjen kuin yksityisten ylläpitämissä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta minut on otettu vastaan sydämellisesti.

Totta tietysti on, että pyhiinvaeltajat – vaikkakin hyvin vähän rahaa käyttävät – ovat tuoneet vaurautta tai ainakin mahdollistaneet elämisen monille camino-reittien varrella sijaitsevien pikkukylien asukkaille. Jopa niin kuin Rufin kirjassaan kuvaa erästä Campiellon kauppiasta.

”Pyhiinvaeltajien tie oli hänelle liiketaloudellinen mahdollisuus, ja hän käytti kaiken tarmonsa sen hyödyntämiseen. Hän oli ynnännyt etunsa: Campiello oli pyhiinvaeltajien tien varrella, ja nykyisin kaikissa opaskirjoissa mainittiin hänen liikkeensä.”

Alkusanat Vaellus -kirjaan kirjoittanut kirjailija ja vaelluksensa Ranskan reitillä tehnyt Suvi Ahola sanoo:  ”Eniten minua kuitenkin häiristi monien  vaeltajien outo halu olla ensimmäinen herääjä koko salissa.” Huomaan, että vuosia hänen vaelluksestaan on kulunut. Itse tein ensimmäisen reissuni vuonna 2008 eli vuotta aiemmin kuin Ahola. Molemmat olimme matkalla toukokuussa ja molemmat myös Ranskan reitillä.

Ensimmäisellä reissullani ei ollut ruuhkia siinä määrin kuin nykyään. Eikä varmaan Aholankaan reissulla. Viime vuosina vaeltajien määrä on kuitenkin lisääntynyt räjähdysmäisesti, erityisesti juuri Ranskan reitillä. Monet siirtyvät siitä syystä Nortelle ja viime aikoina myös Portugalin ja muille reiteille. Etenkin sesonkiaikaan Ranskan reitillä vaeltajat joutuvat kilpailemaan majatalojen sänkypaikoista. Ne jaetaan tulojärjestyksessä, käytännössä siten, että rinkka asetetaan majatalon oven eteen muodostuvaan jonoon. Kesällä aurinko saattaa olla niin paahtavan kuuma, että on paras kävellä etappinsa aamun tunteina. Ja tietysti on niitä aikaisin herääviä. Nukkumaan mennään jo iltakymmeneltä tai ainakin omaan punkkaan odottamaan unta. Aholan mainitsemaan huomionkipeyttä  ihmettelen. Jotenkin se ei istu caminon kulkijan profiiliin.

Mitä Rufinin teokseen tulee, se on virkistävän erilaista tarinaa verrattuna moneen jonkin asteisessa hurmiossa kirjoitettuun tekstiin netissä tai kirjallisuudessa. Hurmiotahan camino tuottaa parhaimmillaan. Siihen joko hurahtaa tai sitten ei. Harvoin olen kohdannut välimuotoja, mikä tietysti saattaa johtua omasta camino-kuplastani, joka sisältää lukemattomia hurahtaneita eli niitä, jotka caminoa raahustaessaan vannovat ”ei ikinä enää” ja hetken päästä miettivät mikä olisi seuraava reitti. Ne, jotka kertalaakista huomaavat, että tämä ei ole minun juttuni, harvoin ovat mukana näissä somen vaellushyttysenpiston saaneiden someryhmissä.

Kirjan viimeisillä sivuilla olevat tunnot pystyn hyvin jakamaan Rufinin kanssa. Hän miettii pyhiinvaelluksen pysyvämpiä jälkiä kuten ”mochilan filosofiaa”. Mochila tarkoittaa reppua ja repun voi myös mieltää selässä kannettavana taakkana , joka ei sisällä ainoastaan tavaraa vaan myös ”olemassaolon mochilaa”. Moni miettii  ”repun painoa ja sisältöä” kotiinpaluun jälkeen, mutta niin minulle kuin monelle tuntemalleni caminoa vaeltaneelle, Rufin mukaan lukien ”Sekin vaihe meni vähitellen ohitse”.

Kuten Rufin hyvin kuvaa caminon jälkeistä elämää: ”Kaikki katoaa muutamassa viikossa. Elämä jatkuu entisellään. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Tietysti joistakin merkeistä huomaa, että muutos on meneillään syvällä sisimmässä.”

Sitä jäin miettimään, että viimeisen sadan kilometrin matkalle Rufin sai matkakumppanikseen vaimonsa, mutta mystisesti hän katosi tekstistä. Rufin käveli kahdeksansataa kilometriä ja koki saman tyylisen tyhjyyden tunteen kuin minäkin saapuessaan turisteiksi muuttuneita vaeltajia kuhisevaan Santiago de Compostelaan. Rufinin vaimo käveli satakunta kilometriä. Miten hän koki perilletulon?

Vuoden huippukohtia

Ihanaa saada viestejä muilta camino-vaeltajilta. Juuri äsken sain yhden Kanadasta Amelialta. Jaoimme pienen hetken, pienen pienessä Camino Norten varrella olevassa kylässä, jonka nimeä en edes muista.  Mutta Amelia jäi mieleen. Hän on tyttäreni ikäinen nuori nainen, joka vaelsi valtava reppu selässä telttoineen ja soittimineen, olemattomalla budjetilla kuukausia.

Majatalon makuusalissa hän soitti aamulla ennen kuin jatkoi matkaansa tämän kuuluisan camino-kappaleen.

Amelia playing

 

Asturialaiset crocsit / Camino del Norte, Espanja

Rosanan tapasin sattumalta Oviedossa. Hän pesi ikkunoita ja tyypilliseen paikalliseen tapaan antautui mielellään pieneen juttutuokioon.

Olin aiemmin nähnyt kuvan kenkiä myytävän kaupoissa ja toreilla, mutta en vaan pystynyt kuvittelemaan, että niillä käveltäisiin. Luulin koristeiksi. Mutta siinä Rosana oli edessäni, kengät jalassa ja kurkotteli pesuvälineillään ikkunan yläpokia. Hän kehui kenkiä käteviksi. Varvasosan tapin päällä voi vaikka seistä. Kosteutta pitävät myös. Voi vaikka tanssia, niin hän vakuutteli.

 

2016-11-10 11.31.26

Asturialaiset perinnekengät. Sisälle mahtuvat villasukat ja hieman suomalaisia reinoja muistuttavat tossut.

2016-11-17 14.40.50

Rosana kertoo kengistään.

2016-11-10 11.32.24

Eka postaus yläilmoista /caminolta kotiin


Pakko kokeilla. Tulomatkalla päivittelin Facebookia. Se toimi hyvin. Nyt kokeilen miten blogin päivittäminen sujuu.

Hieno lentosää.

Haikea olo, tässäkö tämä sitten oli. Nopeasti kului kolme viikkoa. Niin kiva reissu takana, mutta toisaalta talvi tuli Asturiaan ja sen myötä kylmyys, kosteus, viimat ja yhä harvenevat majapaikat. Lumessa emme sentään päässeet kahlaamaan. Sitä kyllä näytettiin telkkarissa ja paikat olivat lähistöllä, mutta varmaan korkeammalla.

Lentokoneessa vieressäni istuu nuori mies, joka säikähti kapteenin kuulutusta. Helsingissä -13 astetta!? Mahdoimmeko kuulla oikein?

– 13 marraskuun alussa.

Toisaalta kaverit ovat postailleet lumikuvia pitkin viikkoa. Nuori mies esitteli paitaansa myöten asunsa, joita hänellä on päällään. Oli pitkähihainen aluspaita, toinen paita, fleece ja takki. Jalassa stydit kengät ja paksut sukat. On kuulemma ensi kertaa menossa Suomeen, eikä osaa edes kuvitella mitä – 13 tarkoittaa. Rauhoittelin, että kyllä hän hengissä selviää kun pitää jalat lämpöisinä.

Suomessa kylmyys on kuivempaa kuin siellä missä nyt vietimme aikaa ja talot aina lämpimiä. Kukaan ei tosissaan puhu 17 asteen sisälämpötiloista. Kosteuteen on vaikea tottua. Samoin huopiin, joilla jalat hirtetään liikkumattomiksi paketeiksi yön ajaksi. Huovat saavat nenäni tukkoon, vaikka en ole edes allerginen.

Yövyimme viimeisen yöt lentokentän lähellä olevassa hotellissa, Los Coronalesissa. Siellä oli oikeat täkit. Myös lentokenttäkuljetukset toimivat hyvin.

Samikset caminolla

En tuntenut Camino-kamuani ennen lähtöä vaan löysimme toisemme netistä. Hän osoittautui herttaiseksi ihmiseksi.

Mieltymyksemme ja kävelytahtimme olivat samanlaisia. Erityisen mukavaa oli, että hän käytteli somen tarjoamia palveluja varsin sujuvasti. Kartat ja kilometrit olivat pitkälti hänen ansiotaan. Tämä on ensimmäinen caminoni, jolloin olen kirjannut blogipostaukseen kuljetut kilometrit. Ne ovat kotoisin hänen aparaatistaan.

Emme voineet olla nauramatta, kun ensimmäisessä majapaikassa purimme rinkoistamme samanlaiset – vieläpä saman väriset – suihkutossut. Hammastahnatuubitkin olivat samankokoiset ja –merkkiset.

Helsinki-Vantaa lähestyy

Talorivit näyttävät valkoisilta lego-palikoilta.

Kohta pääsen  saunaan.

Tämä tulee sittenkin jälkikäteen. En ehtinyt päivittää, kun laskeuduimme yllättäen. Piti olla vielä tunti aikaa, mutta niin lentoemäntä kuin minäkin sekosimme ajasta.

Joka tapauksessa wifi on minulle sopiva lisäpalvelu, aika kuluu rattoisasti kun voi surffailla netissä.

Onkohan Finnairilla tämä mahdollista. Norjalaisella on.

2016-11-13 07.44.42

 

Oviedo – Madrid, 440 km, klo 8.30 – 14.45 / Camino del Norte, Espanja

Kotimatka alkaa. Oviedosta on hyvät bussiyhteydet Madridiin ja jopa suoraan lentokentälle. Emme kuitenkaan halunneet matkata yöllä vaan varasimme hotellin läheltä lentokenttää (Los Coronales). Järjestävät lentokenttäkuljetuksenkin ja ainakin näin päin se toimii, sillä olemme jo täällä. Katsotaan sitten aamulla miten toisin päin homma hoituu. Ravintolatarjonta hotellin lähialueella ei ole hääppöstä. Yksi italialaistyyppinen ravintola ostarissa, josta ruokaa saa aivan liian myöhään (tai espanjalaisen normaalisti klo 20.30), kun on lähdössä aamulla aikaisin kentälle.

Oviedosta Leoniin maisemat ovat vuoristoiset. Lunta tien varsilla ja lumisia vuorenhuippuja näkyy ympärillä. Leonin jälkeen matkataan tuntikausia mesetan (tasangon) maisemia katsellen. Viimeinen tunti kuluu ihmetellessä, onko tämä jo Madridia.

 

20161110_092116

 

Oviedo – kukkulalle monumentteja katsomaan, 6 km, klo 10 – 13 / Camino Primitivo/del Norte, Espanja

Vapaapäivän ratoksi kiipesin kukkulalle katsomaan monumentteja, joita minulle oli suositeltu (Monumentos Preromanicos). Vaikka olen tämän tyyppisiä nähtävyyksiä kolunnut, niin kannatti tehdä aamulenkki. Tie kiemurteli kukkulan kupeessa ja maisemat olivat mahtavat. Ei edes satanut, ylhäällä viima oli kyllä kylmä. ”Talvi on saapunut Oviedoon”. Kuinkahan monta kertaa olen tuonkin kuullut.

Camino-kamuni ei välittänyt lähteä mukaan, vaan muttamvalitsi kaupungilla kävelyn. Kukkulalle noustessani koko ajan tuntui siltä, että jotain puuttui. Rinkka selästä, kävelysauvat käsistä, Camino-kamu vierestä.

 

Tiedoksi niille, jotka eivät halua kävellä, bussi A2 vie perille, mutta sitten maisemat vilahtelevat nopeammin ohi.

 

2016-11-10 11.33.45

 

2016-11-10 11.33.08

Caminolle Oviedosta – yövy lähellä bussi- ja rautatieasemaa


Lähellä rautatieasemaa on pieni perhehotelli, josta on mukava lähteä jatkamaan matkaa seka junalla että bussilla. Hostal  Gonzales, Avenida Santader.

Ravintoloita on samassa rakennuksessa. Sideria Estebania kokeilimme. Ruokaa saa klo 20.30 eteenpäin. Hyvä Fabada Asturias, paikallinen papupata, jossa mustaa makkaraa (morcilla), choritzoa ja sianlihaa.

Camino-kamu sapuu illalliselta. Takana hotellin emäntä.

Camino-kamu sapuu illalliselta. Takana hotellin emäntä.

Sekaisin siideristä / Camino Primitivo/Norte, Espanja

Siideri ei ole tämän mummon juttu! Kokeilimme kerran, enkä oikein ymmärtänyt miten sen saa soveltumaan ruoan kanssa. Tarjoilijan näyttävän esityksen myötä lorahtaa tilkka siideriä tuopin pohjalle ja se sitten pitäisi kulauttaa kerralla. Näin meitä tultiin ohjeistamaan naapuripöydästä eräässä ravintolassa muutamia päiviä sitten.

Siiderin juomiseen tarvitaan tarjoilijan apua. Miten toimia, odottaako vai pyytääkö. Mutta minä kun olen tottunut siemailemaan vähän väliä palan painiketta, niin eihän se tarjoilijaraukka ehdi alvariinsa meidän pöytäämme palvelemaan, vaikka vikkeliä täällä päin ovatkin.

Tässä kuvassa Sideria Estebanin (Avenida Santader, rautatieasemaa vastapäätä) tarjoilija Antonio  kaatelee siideriä. Me joimme kuitenkin viiniä ja söimme ”maailman parasta Fabada Asturiaa”, jota suosittelivat caminolla tapaamamme koilumbialainen ja madridilainen mies.

 

Oviedo – hyvästit kävelysauvoille /Camino Primitivo/del Norte, Espanja

Oviedo, miten tutulta se nyt tuntuukaan. Tuoreessa muistissa vielä saapuminen edellisellä kerralla. Sauvoimme ja sauvoimme, ylämäkeen totta kai, Santiagon tietä myöten kohti kaupunkia. Keltaiset nuolet loppuivat jossain vaiheessa tai meiltä silmät niiden näkemiseen. Katedraali yleensä tarkoittaa tietoa tai lähellä olevaa albergueta. Sinne suuntasimme.

Niinhän siinä kävi, että lukuisa joukko paikallisia ohjeisti meitä albergueen, kukin vähän eri tavalla kunnes eräs mies saattoi meidät perille. Albergue näytti aluksi vankilalta silmissämme, mutta hospitalero Manuel sai kaiken kohdalleen. Kertoi lähistön parhaat ruokapaikat ja Oviedon nähtävyydet. Hyvähän siellä oli majailla.

Nyt asetuimme Hostal Fernandeziin lähelle bussiasemaa. Niin parempi kuin torstaina on aikainen lähtö.

Kävimme kuitenkin viemässä ylimääräisiä peregrinoille tarpeellisia tavaroita albergueen.

 

2016-11-08 20.07.47

Manuel – hospitalero. Hyvästelemme kävelysauvat. Monta sataa kilometriä niillä tuli lykittyä. Toivottavasti niistä on iloa jollekin, joka lähtee matkaan Oviedosta, eikä omista sauvoja.

Grado – Cornellana, 12 kilometriä, klo 10 – 15

Aika sanoa good bye kengille! Eivät kestäneet kivistä maastoa. Reikiä pohjissa, vettä kengissä. Ostin eilen kummarit ja matka jatkuu niillä. Joku tietysti ihmettelee, että noillako kävelet aurinkoisella ilmalla. No joo, luotan siihen ilmat ovat kenkieni puolella 🙂 lopun tämän kertaista caminoani.

2016-11-06 18.45.36

Palvelivat parin sadan kilometrin matkan.

 

2016-11-06 18.37.24

Näillä mennään jatkossa.

 

Toinen sadepäivä. Saavuimme litimärkinä Cornellanan luostariin. Olin jo valmistautunut kylmään ja koleaan majapaikkaan, mutta yllätys odotti. Luostari ei liene enää toiminnassa, mutta majoittaa pyhiinvaeltajia. Ilmeisesti ovat kunnostaneet huoneita, sillä olivat uuden oloisia ja raikkaita. Yksi parhaimmista alberqueista tällä reissulla. Lämmityskin oli. Ja mikä parasta, ravintola parin sadan metrin päässä.  Oikeastaan näytti olevan useampiakin vaihtoehtoja, sen minkä sateessa näki. Se on hyvä, sillä ravintoloilla saattaa olla vapaapäiviä mikä päivä tahansa. Kun paikkakunnalla on useampia, saa varmemmin ruokaa.