Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Mummo matkabloggaa

Rommirusinajaatelo

Huh hah hei ja rommia pullo – rommirusinajäätelö – Mummo kokkaa

Unohdin rommirusinat pashasta. Rusinat marinoituivat erillisessä purkissa ja ne oli tarkoitus laittaa rommihalukkaille vasta tarjoiluvaiheessa. Mutta sieltä ne löytyivät korin pohjalta, kun vieraat olivat menneet matkoihinsa. Tavanomaisesta poiketen, söimme kolmen hengen pitkäperjantailounaan ulkona, jossa oli mahdollista pitää riittävät turvavälit. Kun rutiinit muuttuvat, unohtuu helposti yksityiskohtia.

Mutta ei hätää, rommirusinat tuli syötyä. Itse asiassa varsin herkullinen jälkiruoka syntyi lauantaille.
”On jäätelö hyvää, kun yksin syö”, musiikkikappale soi mielessäni ja muistot maailmalta räiskyivät mieleeni jälkkäriä syödessä. Tässä yksinkertainen mutta herkullinen resepti.

Mummon rommirusinajäätelö

Tarvitaan reippaanlainen kasa vaniljajäätelöä. Mikä tahansa merkki käy, mutta olen mieltynyt Valion Veikeä vanilja -pakettijäätelöön. Edullista ja löytyy lähikaupasta. Veikeässä – mistä lie tuo nimi – vaniljan maku muistuttaa lapsuuden vaniljajäätelöä.

Sitten tarvitaan ne pashasta unohtuneet rommirusinat. Edesmennyt anoppini käytti Stroh-rommia, se oli jotenkin paremman makuista hänen mielestään. Minulle kelpaa rommi kuin rommi. Nyt käytin Baltic Dark Romia, jossa rusinat nukkuivat yli yön. Hyvin nukutetut rusinat laitetaan jäätelön päälle. Rommiakin voi lorauttaa, niin halutessaan.

Jäätelö johdattaa Italiaan

Sekä jäätelö että rommi johdattelevat ajatukseni maailmalle. Jäätelö vie Italiaan, erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Sirmionen pikkukaupunkiin, jossa olen nauttinut elämäni parhaat jäätelöt.

Italiassa käyskennellään usein jäätelöbaareihin sunnuntailounaan jälkeen tai milloin onkin syöty ns. paremmin. Jäätelö ei ole yhtään huono jälkiruokavaihtoehto. Jäätelöä mahtuu aina vatsaan, vaikka olisi kuinka täynnä, sillä jäätelö valuu väleihin.

Italian jäätelöbaareista löytyy alkoholilla maustettuja jäätelöitä, muistaakseni myös rommirusinaa. Erityisesti mieleeni on zabaione -maku.
Italian matkoilta muistoja löytyy tästä linkistä.

Rommia reippaasti

Entäs sitten rommi. En ole varsinainen romminystävä mutta Kuubassa, rommistaan kuulussa maassa maistelin monenmoisia rommilaatuja. Ja kyllä! Löytyi minulle mieluisiakin makuja.

Mojito, rommipohjainen drinkki lienee monelle tuttu. Hemingwayn suosikkimojitopaikka oli kuulemma Havannan Nacional hotelli. Pikku pyrähdykselle Kuubaan pääsee Mummon mukana tästä. Kirjavinkkejä on vaikka kuinka, sillä ennen matkaa luin lähes kaiken käsiini osuvan jossa oli vähäinenkin häivähdys Kuubaa.

Pietarissa venäläinen tapasbaari Petrov-Vodkin tarjoili jytkyn jälkiruoan, jolla oli Mummolle soveltuva nimikin ”Isoäidin rommiyllätys”. Reippaasti oli lorautettu.
Pietari-juttuja löytyy tästä.

Käväisinpä Marsissa – Kuunpäivän kirjeet

Olen maannut ja istunut, ja taas istunut ja maannut nenä kiinni kirjassa jo reilunkokoisen koronavuoden. Hukkaan ei ole aika mennyt, sillä matkailtu on. Vastikään kävin Stalinin Neuvostoliitossa, josta siirryin USA:n kautta Suomeen. Näistä löytyy aiempia postauksia. Nyt singahdin Marsiin Emmi Itärannan fantasiateoksen Kuunpäivän kirjeet matkassa.

Matkalla fantasiamaailmassa

Aiemmin en ole lukenut kovinkaan paljon fantasiateoksia, paitsi aikoinaan Harry Pottereita. Voitko kuvitella yritin opiskella saksaa Harry Pottereiden avulla! Älytön ajatus, jonka alkuperää en muista. Muistan kyllä kertoneeni saksanopettajalleni, että opiskelen mieluiten lukemalla kirjoja. Sain tuolloin työpaikallani saksan opetusta ja koska olin ainut oppilas mieltymyksiäni kuunneltiin. Mutta miten päädyimme juuri Harry Pottereihin. No, ehkäpä siksi että ne olivat sen ajan lukuhittejä! Opettaja kertoi, että saksankielisiä Pottereita voi ostaa joko aikuisten kansilla tai varsinaisilla. Luulin unohtaneeni jo lukioaikaiset saksan opit, kun en millään uskonut ymmärtäväni. Mutta niin se oli, saksan kielistä Potteria myytiin kaksilla eri kansilla, opettajan mukaan siksi, että aikuiset kehtaisivat lukea kirjaa kulkuvälineissä. En muista kummat kannet valitsin, mutta sen muistan, että vaikeaa opiskelu Potterin avulla oli. Heittäytyminen kirjan maailmaan kaikkine outoine velhokouluineen ja tylypahkoineen vaatii äidinkieltä tai ainakin hyvää kielitaitoa.

Ylipäätään kaikenlainen fantasia on jäänyt vähemmälle sitten satujen. Lapsuudessa tuli katsottua avaruusseikkailuja, mutta aikuisena olen vierastanut niin  avaruuteen liittyviä leffoja kuin kaunokirjojakin. Niissä on yleensä keskitytty liikaa avaruusteknisiin yksityiskohtiin.

Kuunpäivän kirjeet

Osittain varmaan siksi yllätyin, kun  Kuunpäivän kirjeet alkoi vetää alkusivuista päästyäni vimmatusti kohti seuraavaa sivua ja uusia käänteitä. Vaikka tarina liikkuu suurelta osin vuodessa 2168, on tapahtumiin saatu tuttuudentunnetta vastaavanlaisista maapallomme lähihistorian tapahtumista ja ilmiöistä.

Koska maapallo on saastutettu ja luonnonvarat käytetty, Maan väki haluaa parempiin olosuhteisiin avaruuteen. Tässä tulee mieleen sodan runtelemat alueet, joista nykypallollamme väki pakenee pois. Avaruuteen muuttolupa ja vaikeus saada sellainen kalskahtaa nykypallon oleskeluluvilta.

Kirjan sivuilla Maa-matkat Oy:n matkaesitteestä esitellään Maan matkailukohdetta äveriäille avaruuden asukkaille.

”Vierailu Lontoiden lomasaaristoon on kokonaisvaltainen kokemus, joka alkaa sillä hetkellä kun…”

Tämäntyyppisillä lausahduksillahan nykyäänkin – tai kun korona hellittää – meitä matkailijoita houkutellaan milloin mihinkin. Esite jatkuu kuvailuna, jolla kiedotaan matkailija osaksi unelmamaailmaa ja sen jälkeen kiinnitetään unelmaan muutamalla yleisesti tunnetulla kohteella tai historian henkilöllä.

Lopussa tietenkin tuttu kehotus ”Varaa matkasi jo tänään. 10 prosentin alennus…”.
Näin sisältö ei ole vallan outoa ja vaikeatajuista.

Alkuun pääsemistäni hankaloitti prologin jälkeinen huomautus aikojen merkintätavasta ja sivun alalaidan numeroidut viitteet, jotka toivat liian selvästi mieleeni opiskeluaikaiset ponnisteluni saada lähteet ja viitteet järjestykseen. Oma traumani, joka ei ehkä häiritse muita. Mutta kun ensimmäisen kirjeen jälkeen sujahdin avaruuteen, en meinannut malttaa tulla pois.

Ensin mietin voinko ylipäätään lisätä Kuunpäivän kirjeitä vinkkilistalleni, koska olen kerännyt sinne matkakirjoiksi soveltuvista kirjoja alueittain. Mutta kyllä tässä kohti Mummon täytyy avartaa matkoja avaruuteen asti. Kuka tietää milloin Marsiin matkustetaan. Lisään uuden alueen valikkoon: Avaruus

Ankka pöydälle – Bad Mergentheim

Herkkujen lisäksi juhlakausissa kuten pääsiäisessä ja joulussa on hyvää se, että koristeita hakiessa kaappien kätköistä löytyy myös muistoja. Varsinaisia matkamuistoja en suosi, pölyn pyyhkimistä on riittävästi muutenkin, mutta ostan satunnaisesti joulu- tai pääsiäiskoristeita. Yksi niistä on kuvan ankka, jonka tehtävänä on toivottaa sinulle hyvää pääsiäistä.

Ankan ostin muutamia vuosia sitten Bad Mergentheimista, Saksasta. Kiersimme kesälomalla Eurooppaa autolla ja kävimme paikoissa, jotka jollain tavalla liittyivät elämäämme.

Bad Mergentheim liittyi työasioihin. Olin ollut siellä kaksi kuukautta työharjoittelussa, muistaakseni vuonna 1998. Asuin pienessä perhehotellissa aivan Kurparkin (kylpyläpuiston) kupeessa. Bad Mergentheim on yksi monista Saksan perinteisistä kylpyläkaupungeista. Kävin aamuisin ennen töihin menoa lenkillä Kurparkissa ja silmät selälläni katselin, kuinka porukka joi puistossa terveysvesiä. Pitihän niitä minunkin kokeilla. Kaamean makuisia.

Söin hotellissa aamiaista ja muistan, kuinka hotellin emäntä aina välillä innostui. Pyöräilijät tulevat!

En heti hoksannut mitkä ihmeen pyöräilijät, kunnes huomasin, että Bad Mergentheim sijaitsee Romantische Strassen – kauniin matkailureitin ja hienon pyöräilyreitin varrella.

440 kilometriä pyöräteitä ja toinen toistaan viehättävämpiä pikkukaupunkeja. Sinne pitäisi joskus päästä pyöräilemään.

Ankan muistojen innoittamana, kaivelin tietsikan sisältöä ja löysin kuvia. Laitan muutaman tähän postaukseen. Ne ovat kesälomareissulta 2012.

Hyvää pääsiäistä!

Bad Mergentheim, Saksa

Hienosti ilmaistu: Pyöräily on terveellisstä, muttei kylpyläpuistossa.

Bad Mergentheim, Saksa

Terveysvesiä, Bad Mergentheim, Saksa

Bad Mergentheim, Saksa

Wilhelminlähde, Bad Mergentheim, Saksa

 

Bad Mergentheim, Saksa

Toriaukio on Bad Mergentheimin sydän, Saksa

Bad Mergentheim, Saksa

Pyöräilijät pysähtyvät levähtämään tai jäävät yöksi, Bad Mergentheim, Saksa

Juustot

Perspektiiviä ruokapöytään – Mummon jämäjuustokeitto

Matkustaminen on tuonut eteen monenlaista ruokaan liittyvää, ihan kirjaimellisestikin. Lautaselta on löytynyt aivoja, korvia, hyönteisiä ja mitä lie sellaista, josta ei tiedä ja on parempi olla kyselemättä. Myös aikamatkailu avartaa, tuo perspektiiviä ruokapöytään.

Lantuista luomulanttuihin

Varhaisimpiin ruokajuttuihini kuuluvat isovanhempieni kertomat sota-ajan lanttutarinat. Niistä on onneksi päästy ja lanttu on taas arvossaan.

Piakkoin sodan jälkeen alkoi ”lautanen tyhjäksi” – kausi. Ruokapula oli vielä tuoreessa muistissa, ainakin isovanhemmilla. Sitä nuoremmilla kaukaisen maanosan sisällisota – Biafran kriisi – siirtyi ruokapöytiin. Nigeriassa sodittiin vuosina 1967-1970. Tuolloin Suomessa televisiot yleistyivät ja sen myötä myös tieto maailman tapahtumista. Vanhemman väen näpäytys siitä miten etuoikeutettuja olemme ja television välittämä näkymä Biafran nälkäisistä sai, jos ei tyhjentämään lautasen, niin ainakin nurisemaan hiljempaa.

Lautasen tyhjentäminen unohtui kun alkoi matkailun seiväsmatkakausi possujuhlineen ja ruotsinlaivojen ”seisovat pöydät”, joiksi noutopöytiä aluksi kutsuttiin. Possujuhlakuvauksia on moni ainakin Mummon ikään ehtinyt kuulla ja kokea. Laivojen seisovasta pöydästä ruokaa kahmittiin lautaselle yli reunojen. Se oli maan – tai oikeastaan laivan – tapa. Hävikkiruosta ei puhunut kukaan. Possuille loput, ajateltiin. Tuolloin ei vielä kuitenkaan koeteltu lasin reunoja, sillä laivojen buffet-ravintoloihin olut- ja viinihana ilmaantuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Elokuvista tiedämme, että on ollut sellainenkin aika, jolloin oli hienoa näykkiä, jättää lautaselle. Tämä koski naisia.

Maailma muuttuu ja onneksi tiedostavampaan suuntaan. Kunnioitus ruokaa kohtaan on lisääntynyt. Onhan tietenkin hetkiä, jolloin hävikkiruoalle ei voi mitään. Lasten ruokahalua on vaikea ennustaa, niillä kun tuppaa menemään kurkku tukkoon ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Jotkut vanhemmat syövät lapsen lautasen tyhjäksi. Hyvä vai huono, vaikea sanoa, mutta kalorit saattavat siirtyä väärälle vyötärölle.

Ruoan roskiin heittämiselle on tullut vaihtoehtoja. Netistä löytyy reseptejä ruoanjämien hyödyntämiseen. Kaupan hyllystä bongataan nykyään täplätuotteita eli niitä parasta ennen päivämäärää lähestyviä alennuseriä keventämään ruokalaskua. Monenlaiset fixuruokapalvelut ja ravintolat hyödyntävät tuottajien ylijäämiä palveluissaan.

Lantustakin on tullut salonkikelpoinen, erityisesti luomulantusta.

Muun muassa Marttojen sivuilta löytyy vinkkejä ruoantähteiden käyttöön.

Voiko juustotarjottimen jämäjuustoja käyttää?

Juustoiltaa viettäessä juustoja ja keksejä pitää nykymeiningin mukaan olla sen seitsemään makuun ja koristeet vielä päälle. On selvää, ettei kaikkea tule syötyä. Se mikä jää, arveluttaa sillä juustojen täytyy makuuntua huoneenlämmössä tunti tai pari ennen nauttimista. Voiko jämäjuustoja enää käyttää, kun ilta on ohi?

Mummo otti selvää. Marttojen kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen vastasi:

”Kovat juustot eivät pilaannu heti lämpimässä, joten niitä voi käyttää myös juustotarjottimella tarjoilun jälkeen. Pehmeät juustot (sekä kovat juustot, jos niin haluaa) voi hyvin käyttää ruokiin, piiraisiin, juustokeittoon tai vaikka makaronilaatikkoon. Aistinvaraisesti on toki hyvä arvioida, että tuoksu ja maku ovat edelleen ennallaan. Juustot kannattaa myös nostaa heti syömisen jälkeen kylmään, etteivät jää
ikään kuin turhaan pöydälle lämpiämään.

Tuorejuustojen osalta kannattaa olla tarkempi, mutta jos juusto on pastöroitu ja pöydällä tarjolla pari tuntia, käyttäisin sen jäljelle jääneen taas johonkin kuumennettavaan ruokaan.”

Jämäjuustoista saa herkullisen keiton helposti

Näin teet Mummon jämäjuustokeiton

  • Ruskista kevyesti öljyssä yksi sipuli.
  • Lisää kattilaan sipulin seuraksi pari ruokalusikallista vehnäjauhoja.
  • Sekoita ja kaada joukkoon litra kasvislientä. Keitä viitisen minuuttia.
  • Lisää joukkoon ruokalusikallinen paprikajauhetta tai kourallinen tuoretta paprikaa pikkupaloina.
  • Raasta juustoja pari desiä ja lisää joukkoon.
  • Ennenvanhaan lisättiin myös kermaa ja voit lorauttaa kermaa jatkoksi, mikäli kolestroliarvot sallivat. (Nykyäänhän noita kolestrolitasoja kytätään kovastikin. Ennen vanhaan ihmiset ilmeisesti vain kuolla kupsahtivat kalkkeutuneiden verisuonen tuomiin vaivoihin.)
  • Terveysopin mukaan tulee aina olla jotain vihreää, siispä koristele keitto persiljalla.

Nami, nami!

Margarita / Kirjavinkki – Suomi

Kertakaikkisen kiehtova teos, kiehtovaa tekstiä ja hienoja luontokuvauksia. Lukuelämys, mitä muutakaan voisi sanoa Anni Kytömäen Margarita -romaanista. Rankkoja aiheita totta kai, kuten naisten aborttioikeus tai oikeudettomuus, joka kirjan päähenkilön Sennin kohdalla johti ”valtion lapsen” synnyttämiseen, menettämiseen, uudelleen kohtaamiseen ja jälleen menettämiseen.

Kiitos naapuriavun, sain Margaritan luettavakseni kauan ennen kuin kirjaston tuhatpäinen jono olisi edennyt varaukseeni asti. Jonohan siitä syntyy, kun Finlandia-palkinto julkaistaan. Vuonna 2020 kaunokirjallisuuden Finlandian voittaja oli juuri tämä Anni Kytömäen Margarita.

Valtiollinen velvollisuus, naisten varusmiespalveluksi ajateltu synnyttämisen velvollisuus piti kuutta lasta hyvänä tavoitteena sota-ajan henkilömenetyksiä paikkaamaan. Naisten elämään synnyttämisen vaade, koettu tai sivuutettu, vaikutti tietenkin radikaalisti.  Luonto ja metsät joutuivat myös antamaan  osansa sodan jälkeisessä jälleenrakennusbuumissa.

Margarita-teoksen tapahtumat sijoittuvat 1940-50-luvuille. Paikkakuntina mainitaan muun muassa Kankaristo, joka sijoittuu nykyisen Ikaalisten kylpylän seuduille sekä Tampere, Vehkasalo, Valkeala ja Helsinki.

Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) ja sen elämä eri tavoin virtaavassa vedessä kulkee läpi teoksen. Helmisimpukka toimii ihmisen metaforana. Joki, välillä valloillaan juokseva, välillä suvantovaiheessa oleva taas ympäröivän maailman, yhteiskunnan, valtion kuvajaisena.

Polio, tuon ajan tappava kulkutauti tuo eittämättä mieleen nykyajan ja koronan. Aivan kuin kirjan kuvaukset olisivat nykyisyydestä, vaikka Kytömäki on ne kuulemma tarinaan sijoittanut jo vuosia ennen kuin koronasta oli kuultukaan.

Kirjan luettuani en voi olla kuuntelematta myöskään lintujen laulua toisin korvin. Ote päähenkilö Sennin ajatuksista.

”Vuosia sitten luin eläinkirjasta, että linnut laulavat kilpaa. Paras laulaja saa mielitietykseen sen jonka haluaa, paras laulaja valtaa parhaan pesäpaikan.

Nythän on linnunlaulun aikaa! Linkistä pääset kuulemaan mustarastaan laulua, ensimmäistä kuulemaani tänä vuonna.

Kuopioon kävelemään – Minna Canth kohteita

Hyvää tasa-arvon päivää! ja Minna Canthin päivää! Kiersin aikoinaan Outi Vuorikarin opastamana Minna Canthin jalanjälillä Kuopiossa. Monta yllättävää asiaa tuli eteen, kuten se että aikoinaan Kuopioon on lähetetty nuoria opiskelemaan ruotsia. Kanttilan museossa en voinut olla nauramatta Canthin ajan vaimon määrittelylle, joka näkyy avauskuvassa. Hyvä vaimo on ja ei ole yhtäaikaa kuin etana, kaiku ja tornikello. Ovat onneksi ajat muuttuneet.

Nyt Minna Canth -kierroksen  voi tehdä AR (lisättyt todellisuus) -kävelynä. Ohjeet tästä linkistä

Oma kävelyni tapahtui todellisessa Kuopiossa ja liittyi lehtiartikkeliin, jonka kirjoitin Evento-lehteen. Osia vuoden 2015 artikkelista tässä

”Mielikuvaan kirjailija Minna Canthista liittyy naisasioiden ajaminen. Kuopioon hän perusti naisasiaryhmiä ja oli mukana perustamassa kouluja, joissa naiset saivat oppia samanaikaisesti ja samoista aiheista miesten kanssa.

Minna Canth (1844–1897) oli lähtöisin nousukasperheestä, itsellinen leski ja kauppias, ja 1800-luvun lopulla Kuopion viidenneksi suurin yrittäjä. Nainen, jonka ei tarvinnut varoa sanomisiaan. Canth ei myöskään osannut puhua asioista, joista seurapiireissä kuului puhua.  Vanhemmalle porvaristolle ja pappisväelle hän oli punainen vaate. Toisaalta ajan kulttuurivaikuttajia nähtiin usein vierailulla hänen kotitalossaan, Kanttilassa. He kunnioittivat Canthia.

Canthin elinaikaan maailma oli miesten ja maakunnista lähetettiin nuoria Kuopioon oppimaan ruotsia. Kuka olisi arvannut jälkimmäisen?

Ruotsia käytettiin tuolloin hallinnon kielenä vaikka Suomi oli autonominen osa Venäjää vuodet 1808–1917.  Sitä ennen Suomella ja Ruotsilla oli ollut yhteistä historiaa seitsemisen sataa vuotta. Kustaa III antoi määräyksen kaupungin perustamisesta Savo-Karjalan läänin pääkaupungiksi ja maaherran asuinpaikaksi vuonna 1775. Syntyi Kuopio.

Kouluja käyneenä yrittäjänä Canth hallitsi ajan tavan mukaan sekä suomen että ruotsin.

– Nykyäänkin Minna Canth on tärkeä Kuopiolle, kertoo Outi Vuorikari, joka on vetänyt kirjailijan nimikkokävelyjä Kuopiossa runsaat kaksikymmentä vuotta.  Hän on myös ollut perustamassa Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistystä, jonka jäsen hän yhä on.  Valtio osti Kanttilan vuonna 1974 Canthin suvulta.

– Kannatusyhdistyksen tavoitteena oli, että kaupunki olisi lunastanut kiinteistön, kun valtion kiinteistöyhtiö rahapulassaan 1990-luvulla halusi luopua virheinvestoinnistaan. Yhdistys suunnitteli Kanttilaan Canthin perintöä jatkavaa kulttuurikeskusta: kirjailijoille kirjoituskammioita, taiteilijaresidenssi, kulttuurikahvila, esiintymistiloja, galleria yms. Kaupunki ei lämmennyt asialle, joten rakennusyhtiö NCC osti sen vuonna 2007, mutta nyt ei tiedä mitä tehdä – taas lamanpoikanen iskee eikä mesenaatteja kulttuurille ei löydy.

Canth näkyy Kuopiossa kahdella tavalla: paikoissa, joissa hän on käyskennellyt ja paikoissa, joita hän on kuvannut kirjoissaan.

Minna Canthin patsasta suunniteltiin moneen kaupunkiin muun muassa Helsinkiin, mutta Kuopio kapinoi.

– Riideltiin ja vasta 1937 kuvanveistäjä Emil Halosen patsas pystytettiin Kuopioon. Sen jälkeen patsaat on pystytetty myös kirjailijan syntymäkaupungissa Tampereella ja opiskelukaupungissa Jyväskylässä.

Yhteiskunnalliset aiheet olivat Canthille tärkeitä.

– Canthin parhaan ystävän isä oli hevosmies ja äiti kätilö, eikä tytärtä hyväksytty tyttökouluun. Kouluja ylläpiti rouvaväki ja ne oli tarkoitettu parempien perheiden tytöille. Canth koki sen vääryytenä ja epätasa-arvoisena. Hän halusi edistää tasa-arvoa yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten välisissä suhteissa.

Canth oli mukana perustamassa Kuopion talous-, kauppa- ja yhteiskouluja, joissa naiset saivat miesten rinnalla opiskella ammatin ja kirjoittaa ylioppilaaksi.  Hän perusti myös Kuopion naisintelligenssin, naisasiaryhmän.

– Jyväskylän seminaariin hyväksyttiin vuonna 1863 seitsemän naista. Canth oli yksi heistä. He olivat ensimmäiset naiset, jotka saattoivat Suomessa valmistua ammattiin ja joilla oli oikeus työskennellä kodin ulkopuolella.

Canthista on julkaistu useita elämänkertoja. Vuonna 2014 julkaistussa Minna Maijalan teoksessa ”Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth” valotetaan Canthin pehmeämpää puolta.  Keulakuvaksi usein nostetussa aktiivisessa, verevässä taistelija-Canthissa lienee muitakin puolia. ”

Minna Canthin jalanjälkiä myöten Kuopiossa – muutamia kohteita

Kallaveden ranta Savilahdessa

Canthin mielikävelyaluetta; kun 1970-luvun alussa alueelle nousi ensimmäinen yliopistorakennus, se sai nimekseen Canthia.

Väinölänniemi

Canth liikkui mutta myös kirjoitti Väinölänniemessä. Nykyisin lenkkeily- ja tennisalue, yleisurheilukenttä.

Piispanpuisto – Väinölänniemen tyvessä on kuvernöörin residenssi, jossa Canth vieraili kuvernööri Alexander Järnefelt ja hänen rouvansa Elisabeth Järnefeltin luona.

Kuopion korttelimuseo

Canth tilasi naistenlehtiä, joita Skandinaviassa jo 1880-luvulla painettiin. Nippu säilyneitä lehtiä on museon Minna Canthin salongin kirjakaapissa. Ulkomailta tilatut lehdet ja kirjat olivat Canthille tieto- ja uutismateriaalia. Hän käänsi ja käännätti ystävillään artikkeleita lehdistä sekä otteita kirjoista Vapaita aatteita – lehteen.  Canthia voidaan pitää ensimmäisenä suomenkielisenä naistoimittajana ja jopa -kustantajana.

Snellmaninpuisto

Puiston laidoilla Kanttila (Minna Canthin koti- ja kauppiastalo), tuomiokirkko, museo.

Kuopion seurahuone

Canth kävi usein pelaamassa skruuvia kuopiolaisten liikemiestuttaviensa kanssa. Seurahuone paloi aikoinaan. Nykyään paikalla toimii Hotelli Puijonsarven yökerho.

Puijo

Puijon korkeuksista Canth sai inspiraatiota. Myös itkut ja mielipahat hoituivat siellä. Liikunta, musiikki ja kaunokirjallisuus olivat hänelle tärkeitä.

Kuopion tori

Canth möi syys- ja tammimarkkinoilla kauppansa epäkurantit kankaat ja pitsikaulukset.

 

Lisää Minna Cantihista  

 

Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen Delia Owensin esikoisromaani

Suon villi laulu – Kirjavinkki USA

Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen Delia Owensin esikoisromaani. Tapahtumapaikkana on pohjoiscarolinalainen marskimaa, vetinen alava lietemaa, jonkalaista en muista aiemmissa lukemissani romaaneissa usein esiintyneen, ainakaan näin suuressa roolissa. Tapahtumapaikkana se on mielenkiintoinen eritoten kirjailijan tarkkojen luontokuvausten vuoksi. Marskimaan linnut, kasvit ja hyönteiset avautuvat lukijalle tarkkojen nimien ja ominaisuuksien kautta. Mukaansatempaavaa kerrontaa, jossa piirtyy kuva myös pikkupaikkakunnan yhteisöstä ja 1950-60 luvulla vallitsevat normit.

Suon villi laulu on kertomus nuoresta tytöstä Pohjois-Carolinassa ja hänen yksinäisyydestään ja eristyksissä elämisestään. Teemat puhuttelevat erityisesti näin korona-aikaan, jolloin suuri osa meistä suomalaisistakin on saanut kosketuksen niihin.

Minua viehätti kovasti Delia Owensin tapa kertoa asioiden kulusta. Hän jätti tekstissään sopivasti tilaa myös omille kuvitelmille. Tosin joskus ilmaisujen toistaminen pisti silmään. Tästä esimerkkinä ”Aivan liian lyhyeksi käyneistä lappuhaalareistaan…” tuntuu ensimmäisen kerran luettuna freesiltä, toinen jo oikolukuvaiheessa vahingossa tekstiin jääneeltä.

Kirjallisuudessa ja draamassa inhokkejani ovat oikeudenkäynnit. Ikävä kyllä en tässäkään romaanissa niiltä säästy. Onneksi kuitenkin lakituvassa vietettiin yli 400 sivun kirjassa vain murto-osa. Henkirikoksesta kaikki alkoi ja matkan varrella ainakin minua onnistuttiin huijaamaan useamman kerran. Loppuratkaisusta en tiedä, oliko oikea vai ei. Jäi ainakin kaihertamaan.

Matkalukemiseksi Suon villi laulu on erityisen sopiva. Kevyttä kerrontaa ja lyhyitä kappaleita. Kappaleet olivat vieläpä numeroiden lisäksi otsikoitu, mikä tulee harvemmin eteen nykyään.

Musta passi vie Stalinin ajan Neuvostoliittoon – kirjavinkki/Venäjä

Anita Konkan Musta passi -kirjaa lukiessani huokaisin monta kertaa ”ai, tästä oli kysymys.” Kirja kertoo, kirjailijan sedän, inkeriläisen Eero Konkan tarinaa hienosti, joskin paikoin vähän sekavasti yhdisteltynä kirjailijan omaan elämään liittyviin pohdintoihin. Näin lähes sadan vuoden eri ajanjaksot tulevat esiin. Anita Konkka tuo myös lähihistoriaa esiin. Hän pohtii muun muassa Bosnian sodan yhtäläisyyksiä Eero Konkan kokemuksiin.

Ja miksi tuo ”ai, tästä oli kysymys”. Omat isovanhempani eivät olleet inkeriläisiä vaan Vienan karjalaisia tai ehkä venäläisiä. He pakenivat Venäjän vallankumouksen pyörteissä ja tulivat Suomeen. Siitä huolimatta paljon yhtäläisyyksiä kohtaloissa ja siitä seuranneessa käyttäytymisessä oli. Tästä esimerkkinä menneisyydestä vaikeneminen. Selvisi myös todennäköinen syy miksi viheltämistä ei sallittu lapsuudessani. Uskottiin, että viheltäminen kutsuu pahan hengen paikalle. Paha henki ja Neuvostoliittoon joutuminen olivat isovanhempani eniten pelottavat asiat. Vienan Karjalaan he kyllä kaipasivat.

Mustan passin päähenkilö Eero Konkka uskoi kommunismiin ja palasi Neuvostoliittoon päinvastoin kuin isovanhempani, jotka pelkäsivät lopun elämäänsä joutuvansa sinne. Kohtalo temmellytti Eero Konkkaa eri puolilla suurta maata. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Stalinin ajan Neuvostoliittoon.

Kirjassa vilahtelevat niin minulle sukujuurista tuttu Kiestinki kuin ylioppilasmatkani Siperian radanvarren kaupungit. Epilogissa Anita Konkka vaeltelee Pietarissa, monille siellä vierailleille tutuissa kohteissa. Tuolloin on jo siirrytty vuoteen 2000, joka oli Eero Konkan saavuttamaton tavoite.

Lohduttava määritelmä, siitä mitä elämässä tulisi saada aikaiseksi.

”On olemassa sellainen määritelmä, että mies on tehnyt oman osansa yhteiskunnassa, kun hän on rakentanut talon, kasvattanut lapsen ja istuttanut puun.” Eero Konkka kokee tyytyväisyyttä, sillä hän on tehnyt tuon kaiken, moninkertaisesti.

Nykyaikaan siirrettynä mies voidaan laajentaa käsittämään myös naisen, talon rakentamisen voi korvata asunnon hankkimisella,  lapsen kasvattamiseen läsnäolo omille ja vieraille muksuille, puun istuttamiseen mikä tahansa istuttaminen, joka lisää hiilinielua.

Hyvää Kalevalanpäivää – tuli tällainenkin reissu tehtyä – Via Kalevala

Kylläpä oli hieno maisema tänään aamulla kun avasin verhot. Täysikuu pastellitaivaalla. Siitä on hyvä aloittaa päivä, tämä Kalevalanpäivä. Ilmat ovat muutenkin hemmotelleet meitä tänään. Innostuin tekemään pitkähkön lenkin ja huomasin, että niin oli innostunut moni muukin. Käveleminen on minulle mieleen. En kuulu tavoitteelliseen rotuun, enkä siksi osaa vastata vaikkapa naapurin kyselyyn ”paljonko sinulla on takana”.  Paljon kuitenkin on takana.

Kalevalanpäivä tuo mieleen Via Kalevala -kävelyn muutama kesä sitten ja erityisesti hetken,  jolloin astumalla saavuimme Karjalan tasavallan Uhtualle (Kalevala)  ja juhlimme paikallisten kanssa Lönnrotin männyn luona. Suomen ja Venäjän rajalta lähdin mukaan tälle monivaiheiselle reissulle.

Via Kalevala kävelyn reissublogi löytyy hakusanalla Via Kalevala. 

 

Vielä ehdit sunnuntaina 28.2. – Espoon kaupunkitapahtumat

Kiva, että kulttuuritarjontaa löytyy koronasta huolimatta. Aivan sattumalta huomasin valo- ja ääni-installaation Espoon Järvenperässä, ulkona. Ja tällaiselle ulkoilevalle Mummollehan se sopi mainiosti. Hieman erilainen perjantai-ilta! Tuli tehtyä iltalenkki ja koettua taidetta.

Kannattaa katsella omien kotikaupunkien verkkosivuja. Tämä tapahtuma oli Espoossa useammassa paikassa. Ehkä muualtakin saattaa löytää yllättävää kulttuuritarjontaa.

Muutamia kuvia Lasten kulttuurikeskus Auroran pihamaalta.  Jos haluat nähdä livenä, huomenna sunnuntaina 28.2. vielä mahdollisuus.

Lasten kulttuurikeskus Aurora 2021. Hiihtolomaviikolla Auroran valomuraali ja Talvitarinat ääniteos

 

Lasten kulttuurikeskus Aurora valoa ja ääntä hiihtolomaviikolla.

Lasten kulttuurikeskus Aurora hiihtolomaviikolla 2021.

Lasten kulttuurikeskus Aurora hiihtolomaviikolla 2021.