Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Mummo matkabloggaa

Ravintolaelämää Kreetalla

Reilu viikko sitten kotiuduin Kreetalta, jossa harjoittelin koronapassin käyttöä.   Nyt olemme saman edessä täällä Suomessa. Kreetalla koronapassia piti vilauttaa milloin missäkin. Lentokoneeseen ei päässyt ilman, eikä monia Kreetan palveluja päässyt käyttämään ilman passia. Tai oikeammin koronatodistusta, sillä nimellä tuo lappunen tulostettuna tai kännykästä näytettävänä kulkee. Siis kyse on siitä todistuksesta, jonka voi tulostaa kanta.fi -palvelusta.

Kreetalla koronapassi ollut käytössä jo pitempään. Sisälle ravintolaan, jos mielit nautiskelemaan, koronatodistus tarvitaan. Ulkona terasseilla saa kyllä ruokailla ilman todistusta. Kaupoissa, museoissa ja muissa sisätiloissa käytetään maskia.

Yksinsyöjän haasteita ja iloja

Ensimmäisen viikon vietin Haniassa ja söin illallista yksinäni. Tämä on usein haaste, varsinkin silloin kun ravintola on täyttymässä, yksinsyöjä yritetään sijoittaa milloin mihinkin etäiseen nurkkaan. Vierailuni aikaan sesonki oli päättymässä Kreetalla, turistivirrat vähäisiä, ja vain kerran poistuin ravintolasta, kun emme päässeet yksimielisyyteen sopivasta pöydästä. Se tapahtui Haniassa, keskustan ravintolassa. Siellä oli helppo valita toinen ravintola, jossa pöydän sijaintikin miellytti.

Toisaalta ilojakin yksinsyömisessä on.

Kun vaapuin Samarian rotkovaelluksen jälkeen hotellini lähistöllä olevaan ravintolaan illalliselle, sain vaellushenkiseltä tarjoilijalta monia vinkkejä miten saan kivikasojen jäykistämät raajani takaisin toimintakuntoiseksi. Ja ennen kaikkea mitä seuraavalla vaelluksella (sillä hetkellä vannoin ettei seuraavaa tule) tulisi huomioida etteivät jalat joudu samaan tilaan. Tarjoilijan mukaan kiire ei saa olla. Jalkaan kunnon vaelluskengät.  Juomaksi parinkymmenen minuutin välein vettä, johon on lisätty sitruunaa, appelsiinia, hunajaa ja suolaa.

Yksin ollessaan tulee seuranneeksi mitä ympärillä tapahtuu. Siinä avautuu uudenlainen maailma. Ilonaihe sekin.

Nea Horan rantaravintoloissa, Hania

Tästä se alkaa. Koronatodistus jo ovella. Pöydässä käsidesi, vesi ja viini. /Kreeta, Hania, Nea Horan rantaravintolassa

Muista pestä kädet!

 

Ravintolan houkuttimena mustekalat. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Simpukoita valkoviinissä, Retsinaa ja leipää. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Mikrolimano ja sen naapuriravintola sijaitsevat laiturilla peräjälkeen. Viikko oli tuulinen, mutta viimeisenä iltana tyyntyi ja halusin syödä simpukka-aterian laiturilla. Olin menossa viereiseen ravintolaan, mutta jotain oli tapahtunut simpukkasaaliille, eikä heillä ei ollut tarjolla simpukoita.  Ruokalistalta vaihtoehtoista ruokalajia etsiessä Mikrolimanon tarjoilija nappasi minut.  /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola

 

Järkytys: sinapilla maustetut simpukat. Olin ajatellut tämän ravintolan kruunaavan viikon oleskelun Nea Horassa. Tilasin jopa lisäannoksen leipää, jotta saisin vangittua viimeiset kastiketipat liemestä. Jäi sekä liemi että leipä syömättä. Laskun tullessa hävetti hetkisen. Napisen ruoasta, joka maksaa 14,50 juomineen päivineen. Suomessa saisi hampurilaisen ja limun, ehkä. /Hania, Kreeta, Nea Horan rantaravintola Mikrolimano

 

Hanian keskustassa ja Venetsialaisessa satamassa

Tämä ravintola Venetsialaisessa satamassa on profiloitunut ”no pressing” -ravintolaksi. Tarjoilija kertoi, että heillä ei ole sisäänheittäjää ja istua saa niin kauan kuin tahtoo. Ei siis tulos-ulos asennetta. En kokeillut, kunhan kysyin. Tarjoilijan mukaan kesä oli kiireinen ”too much work” mutta kohta hiljenee. /Kreeta, Hania

 

Välipala Hanian keskustassa. Pieni olut ja iso leipään upotettu kanafile palasina.

 

Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Vessaan mennessä kuljetaan toimiston läpi. Keittiötouhuja voi seurata vessajonossa. /Ravintola Tamam Hanian keskustassa. /Kreeta

Perheravintola Agioklima Plataniaksen yläkylässä

Lomani kakkosviikolla Plataniaksessa sain seuraa kurssikavereistani. Heihin ja kreetalaiseen tapaan syödä pääsin tutustumaan heti aloituspäivän lounaalla Plataniaksen yläkylän kotoisassa Perheravintola Agioklimassa. Kippo toisensa jälkeen ilmestyi keittiöstä. Ruokaa oli valtavasti, enemmän kuin ahnekaan jaksaisi syödä. Tämän huomasin myöhemminkin, ravintolasta riippumatta ruokaa oli liikaa syötäväksi. Kulkukissoja ja koiria Kreetalla vaeltaa joka puolella ja niihin laitoin toivoni. Mieluummin eläimille kuin roskiin.

Agioklimasta tuli meidän kurssilaisten vakiopaikka, joka sai lempinimen Koiraravintola. Nimi tuli siitä, kun koira riehaantui tervetulolounaalla juoksentelemaan pöytien välissä. Perheen pojat ja miniä tarjoilivat, isä näytti häärivän maksupäätteen kanssa. Äiti Dimitra lepuutti välillä jalkojaan ravintolaan johtavien portaiden yläpäässä ja toivotti vieraat tervetulleeksi. Kaiken kaikkiaan tuossa tavernassa oli mukava vierailla. Erityisesti siksi, että raha päätyi paikallisisille, eikä maailman äärissä oleviin rahasampoihin. Kreetalla paikallisten suosiminen on onneksi aika helppoa, sillä saarella perheyrityksiä on paljon.

Ravintolat siirtyvät pian talviaikaan. Turistiruokalistat sovitettuine ruokineen häviävät ja tilalle tulevat paikalliset ruoat.  Silloin listalta ei tilata, vaan ruokailu alkaa keskustelulla siitä mitä keittiö sinä päivänä tarjoaa.

Kaksi mummoa samassa kuvassa. Vanha rouva Dimitra tervehtii asiakkaita ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Imam Baildi munakoisopaistos oli suosikkiruokani ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Yksityiskohtia, ravintola Agioklima. /Kreeta, Platanias

Ensin lasku ja yhdet vielä. Paikalliseen tapaan laskun kanssa tuodaan jälkiruoka ja rakipullo. Näin koristeellisia olivat rakipullot ravintola Agioklimassa. /Kreeta, Platanias

Lähikylien ravintoloita

Ruokailimme toki muuallakin. Goniesin luostariin suunnatun kirjoitusretken päätteeksi söimme Kolimbarin kylän ravintola Argentinassa. Kumma nimi, hyvät näkymät, ruokaakin tuli syötyä. Jotain kreetalaisten rehellisyydestä kertonee se, että seurueemme jäsenen lompakosta oli livahtanut kaksikymmentä euroa pöydän alle ja kun olimme jo taksissa, setelin löytänyt tarjoilija juoksi peräämme tuomaan rahan.

Kävelyetäisyydellä Plataniaksen yläkylästä olevassa Drakianan tarvernassa nautimme lounaan puutarhassa. Jotkut jäivät kirjoittamaan mutta Mummo palasi herraseurassa vuorten yli House Kastriin. Kyllä kannatti, vaikka ensin epäröin jaksaako ruoan jälkeen ”nuorison” perässä vuorilla juosta. Upeat maisemat!

Perinteisessä kiviuunissa ja keittiössä puuhellalla savipadoissa valmistettua ruokaa söimme Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä. Sinne kohdistui yksi kurssiretkistämme, jolloin ajelimme vuoristossa ylös alas. Ikkunasta vilahtelivat Zurva, Mesklan hedelmätarhat ja loppuhuipentumana Therisson rotko. Pöytävarauksemme oli unohtunut, mutta ei se mitään. Kreikkalaiseen tyyliin pöytiä järjesteltiin uudelleen ja pian viidentoista hengen alla oli tuolit ja pöydällä notkui herkut.

Kreetalla ravintolalasku on aina yllätys. Usein on vallalla käsitys, ettei kreikkalaiset tunne erikseen laskuttamista, siis sitä säntillistä tapaa, jota Suomessa käytetään jo pelkästään ravintolahintojen takia. Korkeita kun ovat, usein maksetaan kukin itse, vaikka seurueesta olisi kyse. Kyllä erikseen laskuttaminen Kreetallakin onnistuu, mutta laskutuksesta on sovittava jo siinä vaiheessa, kun tilataan. Toisaalta hiuksenhalkomistahan se on jos ravintolalasku moninaisine ruokineen ja runsaine juomineen maksaa alle kaksikymppiä. Siinä vaiheessa, kun laskun mukana tuleva yllätys – jälkiruoka ja rakipullo – ovat masussa, sentilleen jakaminen menettää merkityksensä.

Toinen uskomus: ravintolassa saa istua niin pitkään kuin mielii. Usein ruokailuvälineitä ei edes kerätä ennen kuin pyytää laskun. Mutta kyllä ainakin turistialueilla raja tulee vastaan, kun trattoria alkaa täyttyä.  Kokeilin. Ensin vetelivät pöytiä yhteen ja erikseen tarpeen mukaan. Kun pöydät alkoivat loppua, tarjoilija tuli keräämään lautasia ”Are you finished”?  Sitten tuli lasku pyytämättä. Oli selvää, että pöytäni tarvitaan.  Kassalle maksamaan. Nurkassa vessojen vieressä rahasti vanha mies. Suomessa kukaan niin iäkäs ei kyllä olisi vapissut maksupäätteen äärellä. Perheravintola tämäkin oli.

Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä

Kreetalainen kahvi

Kahvista opin jo ensimmäisellä viikolla Haniassa Hotelli Falassarnassa sen, että nescafeeta kun pyytää, saa suomalaista aamukahvia mukailevaa lientä. Laihaahan se on, ellei pyydä lisäannosta nescafeeta kuppiinsa. (Minulla on muuten vakiovarusteena pikakahvipuikkoja matkatavaroissani, lähinnä Viron reissuja varten.)  Kreetalainen kahvi muistuttaa turkkilaista kahvia ja soveltuu ruoan jälkeiseen nautiskeluun. Sitä tarjoillaan sokerin kanssa tai ilman. Amerikkalainen kahvi tarkoitti ainakin Falassarnassa sitä, että laittoivat kreetalaisen kahvin isompaan kuppiin ja hulauttivat kuumaa vettä päälle.

 

Kirjoituskurssilla Kreetalla

Viikon lomailun jälkeen siirryin Plataniakseen, monelle suomalaisellekin tuttuun rantakohteeseen. Mutta en jäänyt rantahotellien valtaamalle alueelle, vaan jatkoin Plataniaksen yläkylään, kirkon kupeessa olevaan House Kastriin, jossa Hämeen kesäyliopiston kirjoituskurssi järjestettiin. Siellä sijaitsi myös majapaikkani, aika hulppea huoneisto, jonka jaoin toisen kurssilaisen kanssa.

Muut saapuivat kurssinjärjestäjän kuljetuksella lentokentältä, mutta koska olin ottanut varaslähdön Kreetalle, jouduin hankkiutumaan kurssipaikkaan itse. Pääsin kuin pääsinkin perille manailevan taksinkuljettajan kyydissä. Hänelle ei ollut ollenkaan selvää missä House Kastri sijaitsi, sillä alueella ei käytetä kadunnumerointia, vain kadunnimi ilmaisee osoitteen. Kävimme ainakin kertaalleen House Kastrin vieressä (huomasin myöhemmin, sillä taksin ikkunasta näkemäni mustiin pukeutunut nainen lakaisi ovikäytäväänsä vierailuni aikana harva se aamu), mutta kuljettaja vain ajeli ympäriinsä ja hoki ”proooovlima”. Ehdotin takapenkiltä, että josko avaisi ikkunan ja kysyisi paikallisilta. Näin toimii nainen ainakin Suomessa, mutta ei kaiketi mies, oltiin sitten Kreikassa tai Suomessa. Vaarit, papat, ukit ja muut pahoittelen asenteellisuuttani, joka perustuu subjektiiviseen havainnointiin omassa pikku kuplassani. Ajeltiin lisää. Vihdoin kuljettaja luovutti, kysäisi hunajakaupan myyjältä ja pääsimme perille. Ei mitään luottokortteja! Kiireesti sujautin luottokortin takaisin lompakkooni, ennenkuin ukko poksahtaa atomeiksi. Hinnasta olin sopinut jo Haniassa lähtiessä, kuten minua on neuvottu tekemään, eli maisema-ajelut tulivat bonuksena.

Monia jännityksen aiheita kirjoituskurssiini kohdistui. Olin jo ilmoittautunut kahdesti Hämeenlinnassa järjestettävään vastaavanlaiseen ”Luova kirjoittaminen – omasta elämästä mielikuvituksen maailmoihin”, mutta molemmat kerrat kurssi siirrettiin koronan vuoksi verkkoon. Sitä laatua en halunnut, livenä ja läsnä oltava. Kolmas kerta toden sanoi. Platanias ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Ensimmäinen lomareissu pitkästä aikaa. Lisäjännitystä toi maanjäristys juuri ennen lähtöä. Maanjäristyksen laajuudesta ei Suomesta käsin saanut oikein selkoa vielä lähtöpäivän aamuna. Kaikki varmaan arvaavat mitä matkustamiseen liittyvää jännitystä saa korona-ajasta ja sen vaatimuksista. Niitä olen jo kuvaillut aiemmissa postauksissa.

Meitä kurssilaisia oli kymmenen. Eri taustoista tulevia. Oli kirjailijoita, toimittajia, opettajia, näin muutamia ammatteja mainitakseni. Se, että tulimme eri puolilta Suomea toi mielenkiintoisen lisän sekä teksteihin että illanistujaiskeskusteluihin.

Ohjaajana toimi räväkkääkin tekstiä tuottanut kirjoittamisen opettaja, kirjailija Taija Tuominen.

Kirjoitimme milloin missäkin. House Kastrin alakerrassa käytössämme oli ”luokkahuone”, mutta teimme retkiä ja pysähdyimme kirjoittamaan muun muassa Goniesin luostarin pihalla, ravintolassa Drakianassa plataanipuun katveessa, Haniassa meren rannalla, House Kastrin kattoterassilla…

Valmiit tekstit – tai oikeastaan pikaisesti kirjoitetut raakileet – purettiin yhdessä. Kukin luki niin halutessaan tekstinsä ja sai kommentteja sekä Taijalta että muita kurssilaisilta.

Kurssin asiapuolen vastaavana on Hämeen kesäyliopisto. Majoitukset ja järjestelyt paikan päällä hoitaa Kreetan Maku

Lisää juttua tulossa, kunhan kerkeän. Pysy mukana.

Taijalla oli yli kolmekymmentä kiloa kirjoja mukana. Niistä oli hyvä valita yölukemista ja vinkkejä tulevaan./Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Siitä se alkaa, kirjoittaminen. Viikon kestävä kurssi. /Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Hae ulkoa esine tai pari. Niistä sitten vääntämään tarinaa, aikaa vartti. /Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Välillä harhauduimme mekkojen maailmaan. Jessus, että jotkut jaksoivat vielä shoppaillakin. / Platanian House Kastri

Kävelimme läheiseen Drakianan kylään ja asetuimme tavernaan puiden varjoon kirjoittamaan/Kreeta Taija Tuomisen kirjoituskurssi Platanian House Kastrissa

Tässä syntyy hahmotelma Goniesin luostarin pihalla Kreetalla. /Taija Tuomisen kirjoituskurssi

Kävelyhaaste Karakallio-Viherlaakso

Eilinen Karakallio-Viherlaakso kävelyhaaste sai toivotun lopputuloksen. Viherlaakso voitti 199 – 131.

Kiitos hienon sään, kisa sai liikkeelle yli kolmesataa kävelijää.

Kiva, että tällaisia kaupunginosien välisiä kohtaamisia järjestetään.  Yksinkertaiset säännöt: noudat oman kyläsi ostarilta numeroidun kupongin ja kiikutat sen kävellen naapurikylään. Matkalla altistut satunnaiselle rupattelulle.

#karakallio-seura #viherlaaksolaiset #kävelyhaaste

Saipa Mummokin kerättyä lisää kilometrejä #kävelykilometrikisa2021

 

Näinkin voi palata Viherlaaksosta Karakallioon

 

 

Varo koirajonoa – Kreeta, Hanian lentoasema

Mummo oli pyörtyä nälästä ja pissata housuun Hanian lentokentällä. Saatat ihmetellä eikö kentältä löytynyt vessaa ja sämpylöitä. Kyllä löytyi, mutta juutuin jonoon.

Voi hyvät mummot, ukit ja muut, kun palaatte rescue-eläin kohteista tai sellaisista kohteista, joista palataan lemmikkien kanssa kotimaahan,  katsokaa ihmeessä mihin lähtöselvitysjonoon asetutte. Hanian kentällä huono valita oli hallin keskiosassa kulkevan reitin oikealla puolella oleva ensimmäinen Norskin tiski. Vastaavasti Finskin olisi ollut vasemmalla heti käytävän vieressä.

Olihan se tietysti mielenkiintoista nähdä miten koira- oletettavasti uusine isäntineen – saapui jonon ohi tiskille. Häkki punnitushihnalle, koira sisään, kilot ylös, koira ulos, häkki lattialle, koira sisään häkkiin.  Seuraavaksi loputtomalta tuntuva papereiden pyöritys: koiran passit, terveystodistus ja mitä niitä nyt olikaan esitettiin virkailijalle, joka huolelliselta vaikuttavan tutkimisen jälkeen naputteli tietokonettaan ja viimein asteli ulos tiskistään laputtamaan häkin ja matkatavarat.

Kyllä, mielenkiintoista se oli, sillä näin läheltä en ole vastaavaa päässyt seuraamaan. Mutta neljännen koiran jälkeen rupesi keittämään ja alun rauhallinen lentokenttävierailu päätyi raivokkaaseen sananvaihtoon lentokenttätarkastajan kanssa. Sattui kävelemään ohi juuri silloin kun Mummon sokerit olivat alakantissa. Hukkaanheitettyä sekin. Tarkastaja ei ollut vastuussa kentän toimivuudesta. Hän vain tarkasti. Höh!

Oma vika, kun valitsin väärän jonon, mutta seuraavalla kerralla katson tarkemmin mitä reittiä koirat saadaan helpoiten tiskille ja valitsen jonon aivan muualta. Ihmeellistä, ettei tilannetta kohtuullistettu ja ohjattu ihmisjonoa vaikkapa joka toisen kohdalla koirattomaan jonoon. Tai koiria varten olisi ollut oma tiski tai edes varoitus siitä, että kyseessä on hidas jono. Ihmettelet tietenkin, miksi en vaihtanut jonoa. Siksi, että siinä vaiheessa kun koiraperheet saapuivat olin noin kymmenen ihmisjonottajan päässä ja olin liian optimistinen. Niin oli satakunta muutakin, ja eihän sieltä jonon hänniltä näe miksi kestää.

Vaikka olin tullut kolme ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä kentälle, ehdin juuri ja juuri vessan kautta koneeseen.

Jano ei onneksi päässyt yllättämään, sillä Mummo ei luovu vesipullosta ennen kuin on pakko. Se pakko tulee vasta turvatarkastuksessa.

PS. Kuvan koiralla ei ole mitään tekemistä lentokenttäjonon kanssa. Se on onnellinen koira, josta huolehditaan. Se nauttii rapsuttelusta ravintolassa.

Kauneushoitolassa – Kreeta, Hania

Samarian rotkon patikointi sai Mummon kävelemään kuin satavuotias, rollaattori vain puuttui. Missä välissä lie pääkin harmaantunut. Hotellin respassa sattui sinä aamuna palvelemaan nainen ja hän tiesi kertoa missä on lähin kampaamo.

Kävin hieman kyttäämässä miltä kampaamo vaikuttaa. Tarkastelin henkilökunnan olemuksia ja tietenkin näin korona-aikaan maskin käyttöä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa.  Pian jo kävimme keskustelua kuka ottaisi haasteen vastaan ja mitä tekisivät.

Pitkän kampaamokokemuksen omaava Rena ja apulaisena toimiva Dora ottivat haasteen vastaan. Se, mitä tuleman pitää, oli vaikeampi juttu. Rena osasi ainoastaan saksaa, Dora vain kreikkaa.

Renalla vaikutti olevan vankka käsitys siitä miltä  minun tulisi näyttää. Väristä syntyi vääntöä. Koska harrastan kampaamokäyntejä ulkomaanreissuillani, niin tiedän kokemuksesta, että  Suomessa hiukseni  värjätään mielellään tummemmaksi, etelän maissa vaaleammaksi.  Rena tuntui ehdottomalta, mutisi kyllä että toki asiakas päättää. Päätinkin. Annoin Renalle vapaat kädet hoitaa  hiukseni.

Hiukset oli se varsinainen asia, mutta kun huomasin, että Hair Linessä tarjolla oli myös jalkahoitoa, päätin palkita jalkani eilisen Samarian rotkon urakasta. Ja samalla toteuttaa yhden asian jota en ole koskaan aiemmin tehnyt. En ole käynyt koskaan jalkahoidossa. Enkä varsinkaan tilannut sellaista saksaksi.

Kolmen tunnin jälkeen poistuin salongista arviolta sentin lyhentyneenä (jalkapohjista lähti kerros), paikallisten asiakkaiden mukaan 35-vuotiaalta näyttäen ja lompakko satsku ja risat keventyneenä.

Miten niillä riittääkään puhumista. Onneksi Renalla on maski käytössä. Kolme tuntia, ei hiljaista hetkeä. En ymmärrä kreikkaa, mutta hauskaa heillä näytti olevan.

 

Tällainen haaste. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Tuttuja brändejä käytössö /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Sillä aikaa kun väri vaikuttaa päässä, jalat hautuvat hoitoliemissä. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Dora levittää uutta väriä. Minkähän se Rena valitsi. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Rena työn touhussa. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Elmukelmuun /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Elmukelmuun jalat /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Kanelia varpailla /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

/Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Viimeistelyä vaille valmis /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Tossut jalkaan ja pesupaikalle hiuksia huuhtomaan. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Rena ehdottaa terapiaa. / /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Terapiassa /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Matkalla kauniiksi /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Loppu häämöttää /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Aika hieno vai mitä? /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

Vielä esitellään Doran rakkaimmat. /Kauneushoitola Hair Line, Kreeta

 

Kivinen polku – Samarian rotko, Kreeta

Kaikki mahdolliset lihakset ovat tulleet tutuiksi viime päivinä. Olin Samarian rotkossa patikoimassa perjantaina. Nyt on maanantai ja köpöttelen yhä kuin satavuotias vaikka en ole vielä kahdeksaakymmentäkään 😉 On varmaa, että en halua nähdä kiviä loppuelämänäni. Vaikka on kyllä todettava, että komiat olivat Samarian rotkon maisemat. Kuvia postaukseen oli vaikea valita, niitä on paljon tekstin lopussa.

Patikoin 17 kilometrin matkan. Vasta hotellissa takaisin ollessani luin esitteitä tarkemmin ja sieltä löytyi kevytversio: viisi kilometriä. Oletettavasti silloin patikoidaan meren puoleisessa päässä oleviin parhaimpiin (ja samalla vaarallisempiin) maisemiin.

Päädyin io-toursin järjestämälle retkelle, kun Samarian rotkon lähtöpisteeseen tuntui hankalalta muutoin päästä. Sama hankaluus tietenkin, miten sieltä pääsee pois. Kansallispuiston portti on Valkoisilla vuorilla, noin 1200 metrin korkeudessa ja päätepiste Libyan meren rannalla.  Kumpaankin suuntaan en jaksa kävellä, vaikka kuulemma niitäkin on, jotka vetelevät 17 kilometriä edestakaisin. Näin kertoi eilen rantaravintolamme tarjoilija, sporttinen tyyppi, joka hymyili ymmärtäväisesti, kun kaiteesta tukien hivuttauduin muutaman portaan päässä olevaan vessaan.

Tarjoilija piti esitelmän Samarian rotkon patikointiin soveltuvista kengistä ja vaellussauvoista. Lenkkareillakin näköjään selviää, niillähän minäkin vaelluskenkien puutteessa reitin kävelin, mutta nilkkoja tukevat olisivat paremmat. Sauva olisi armahtanut reisilihaksiani, eivätkä ne olisi nyt tässä kunnossa. Tarjoilija kertoi, että ravintolassa oli ennen koronaa muusikko, joka käveli kolme kertaa viikossa yli 30 kilometriä. Hän saattoi tulla esiintymään suoraan Samarian vaellukselta, esiintyi ja joi reippaanlaisesti viskiä. Ukko oli kuulemma 75-vuotias. Siinä sitä haastetta tuleviksi vuosiksi. Ukkoa ei Mummosta tule, mutta ehkä kuntoa voisi ylläpitää. Aloitin lihaskunnon hoidon laskun mukana tulevalla rakilla. En ole selvästikään yhtä vetreää sorttia kuin muusikko, sillä tänä aamuna sängystä ylös pääseminen oli yhä vaikeaa. Hieman helpotti, kun kävin meressä uimassa ja venyttelemässä. Täällä on muuten nyt talvikausi. Vesi on suomalaisnahkaan sopivaa mutta uimavahdit ovat poistuneet pelastusveneineen. Kausi loppui syyskuun viimeisenä päivänä.

Sain tarjoilijalta ohjeen, miten köpötykseltä välttyy (minun tapauksessani se varmaan ainoastaan vähenee). Patikoidessa parinkymmenen minuutin välein pitää juoda huikka pullosta, jossa litra vettä + sitruuna + appelsiini + iso lusikallinen hunajaa + pieni lusikallinen suolaa. Eli on luonnollinen vaihtoehto glukoosivalmisteelle, jota esimerkiksi Santiagon teillä pidetään mukana. Tätä ei kannata kylläkään juoda kovin usein. Siitä ei hampaat tykkää.

Vaikka paikalliset eivät muista mainita aurinkorasvaa, sitä kannattaa olla mukana siitäkin huolimatta, että nyt Kreetalla on talvi. Suomalaisiho tarvitsee suojaa. Avauskuvassa näkyy Mummon nassussa jotain epämääräistä. Se on sitä 50-kertoimen aurinkorasvaa.

Kuvia matkan varrelta.

Samarian rotko sijaitsee Lafka Ori -vuorilla (Valkoiset vuoret) /Kreeta, Kreikka

 

Alkumatkasta mennään alaspäin /Samarian rotko, Kreeta

 

Yksin ei tarvitse tarpoa. /Samarian rotko, Kreeta

 

Vettä ei kannata kantaa mukanaan kuin kolmen vartin pullo, sillä vesipisteitä on tiheään tai ainakin sopivasti Mummon tarpeisiin./ Samarian rotko, Kreeta

 

Ihmisen käden jälki näkyy. Kivistä tehtyjä patsaita näkyy välillä. Tässä suurin yhtenäinen kivisommitelma, joka silmiini osui. /Samarian rotko, Kreeta

 

Maasto muuttuu valkoisemmaksi./Samarian rotko, Kreeta

 

Viiden kilometrin kohdalla tuli Pohjanmaata ja sen tasaista maastoa ja teitä ikävä. Kotipaikkani Espoon tiet ja polutkin kelpaisivat. Kyllä on työlästä mennä alamäkeen, kun jalkojen alla on vain kiviä. Nämä Samarian rotkon kivet saivat mieleeni Pyhätunturin. Samarian rotkon kivet ovat kylläkin pyöreitä, toisin kuin Pyhällä, jossa kiviä on yhtä lailla, mutta muoto on erilainen. Pyhällä kivet ovat kantikkaita. /Samarian rotko, Kreeta

 

Vessoja löytyy Mummon rakonkantaman välein, hyvä juttu. Ihmetyttää se, miten jotkut kammoksuvat jalanjälkivessoja. Eräs nainen kieltäytyi menemästä vessaan, kun näki jalanjäljet. Kumppani totesi ”It will be the standard here”. Naisen naama venähti. En jäänyt katsomaan menikö vessaan vai ei. Jalanjäljet ovat Mummon mieleen. Paljon hygieenisempiä kuin kaikenkarvaiset vessanpytyt./ Samarian rotko, Kreeta

 

Silta yli kuivahkon joen./ Samarian rotko, Kreeta

 

Kiva kun kerroitte. Taidan panna vauhtia tossuihin. /Samarian rotko, Kreeta

 

Seitsemän kilometrin jälkeen mietin mahtaako tämä loppua koskaan. Nilkat tuntuivat setsuurilta. Voi, kun olisin ottanut vaelluskenkäni mukaan. Ne jätin kotiin, kun ajattelin vain olla, olla tekemättä mitään. Se ei kuitenkaan ole vallan helppoa, ehkä jopa mahdotonta. Sen näki, kun jo parin päivän oleskelun jälkeen piti ruveta hakemaan tekemistä. /Samarian rotko, Kreeta

 

Kivet kuin taideteoksia. /Samarian rotko, Kreeta

 

Niin pieni on ihminen, /Samarian rotko, Kreeta

 

Samarian rotko, Kreeta

 

Jos pelottaa, voi ottaa tukea vaijerista. /Samarian rotko, Kreeta

 

Kun 14 kilometsin kivinen polku on kävelty, luvassa lisää kiviä.  Ensin kävellään kivistä tietä kolme kilometriä rantaan. Niille, jotka mielivät uimaan, uimaranta tarjoaa lisää haastetta nilkoille. Mutta kyllä kannatti. Rantabaarin vessassa vaihdoin uimapuvun. Sitten pulahdin Libyan mereen. /Samarian rotko, Kreeta

 

Valkoiset vuoret, Samarian rotko ja Ag. Roumelin kylä, josta vene lähtee, jäävät taakse.  Venematka Solugiaan kestää 50 minuuttia./Samarian rotko, Kreeta

 

Sougian satamassa bussit odottavat minua ja muutamaa muuta. Matka Haniaan kestää reilut kaksi tuntia. /Samarian rotkon retki, Kreeta

Yhdeksännessä taivaassa – Kreeta, Hanian Nea Horan rantaravintola

Aivan kuin ihminen olisi kohotettu yhdeksänteen taivaaseen vai kuinka monta niitä olikaan. Istuin pitkään illallisella Nea Horan rantatien varrella olevassa ravintolassa ja nautin meren läheisyydestä ja ihmisten katselusta. Yritän päästä pois aikatauluista, lomamoodiin.

Ravintolailta alkoi kuulustelulla.
”Oletteko saanut kaksi rokotetta”, tarjoilija kysyy.
Tavanomaisesti olisin tokaissut, hittoako se sulle kuuluu, mutta nyt ymmärrän tämän välttämättömyyden. Kreikan laki vaatii. Viimeksi minulta on kysytty papereita, kun olin kaukana mummoikäisestä, nyt piti kaivaa koronatodistus.

Tykkään murrosvaiheista. Olen aikaisin liikkeellä, niin näyttää olevan myös paikallinen ukkokööri ja erillään heistä istuva nainen, paikallinen hänkin. Punakat turistit lähtevät hotelliin valmistautumaan illalliselle, niin tein aiemmin minäkin, mutta nyt seuraan mielelläni muiden touhuja. Mahdanko olla tulossa vanhaksi? Kiinnostaa mitä tapahtuu normaalin ulkopuolella. Tällaisessa turistipaikassa normaalia olisi mennä siistiytymään. Nyt seuraan näitä ravinontolaan jääneitä paikallisia. Voi kun ymmärtäisi kreikkaa, niin tietäisi mitä miettivät. Miksi nainen ja ukot istuvat eri pöydissä, nainen vieläpä selkä ukkoihin päin. Jotain kyllä puhuvat toisilleen aina aika ajoin.

Rannalla, vesirajalla nainen bikineissä hakkaa miestä. He selvästi harjoittelevat nyrkkeilyä.

Söin ihanan kala-annoksen. Tarjoilija ei häiritse minua eikä muitakaan asiakkaita kyselemällä vaan odottaa merkkiä. Astiatkin korjataan pois vasta kun pyydän laskun. Mutta tätä en muistanutkaan enää. Laskun kanssa tulevat jälkkäri ja rakipullo, josta voi kaadella haluamansa määrän. Mikä olisi vastine suomalaisravintolassa?

Sitäkään en muistanut, että vielä jossain poltetaan tupakkaa.

Kreetalla näytetään ottavan vakavasti hygienia. Joka paikassa muistutuksia ja käsidesipulloja.  /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sitten vielä tämä jota suomalainen ei tahdo muistaa. Vessanpyttyyn ei saa heittää paperia. Ne laitetaan pytyn vieressä olevaan roskikseen. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Näkymä rantaravintolaan. Tuulisella ilmalla ei ehkä paras valinta. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Paikallisen venekerhon tiloja. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Sympaattinen vene /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Hiljainen rantatie, iltanäkymä Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Rantaravintoloissa simpukoita on kahdenlaisia (ehkä enemmänkin) Steamed mussels on viinissä keitettyjä ja saganaki taas tomaattikastikkeessa, juustolla höystetty. /Kreeta, Hania, Nea Hora

 

Kreetalla pitkästä aikaa

Tiistaina kun lähdin Suomesta kohti Kreetan Haniaa, portilla ja koneessa puheet keskittyvät maanjäristykseen. Edellispäivänä uutisoitiin yhdestä kuolleesta ja paristakymmenestä loukkaantuneesta. Järistyksen keskus sijaitsi Iraklonin alueella. Aika hatarasti me lähtijät ehdimme saada tietoa. Minäkin kiirehdin tekemään Ulkoministeriön matkustusilmoituksen. Juu, matkailun ammattilaisena olen kyllä tietoinen, että se olisi hyvä tehdä normaalioloissakin, vaikka menisi vaan Viroon. Mutta kun se helposti unohtuu.  Joku media uutisoi, että 2500 telttapaikkaa oli laitettu valmiiksi. Se kyllä huolestutti ja jälkijäristykset tietenkin mietityttävät.

Koneessa lueskelinkin netistä, miten toimia, jos maa järisee. Seinän viereen, katso ettei mitään painavaa pääse kaatumaan päällesi, pöydän alle. Siinäpä ne yleisimmät neuvot olivat.  Kokemusta ei ole, vaikka paljon olen reissannut. Siinä suhteessa olen ollut onnekas.

Kreeta , Hania – Hotelli Falassarna

Haniassa asetuin Nea Horan alueella sijaitsevaan Hotel Falassarnaan, jonka olin pariksi ensimmäiseksi päiväksi varannut. Lentokentältä tulin hieman monimutkaisesti. Ensin lentokentän ulkopuolella odottaneella julkisella bussilla linja-autoasemalle ja sieltä jatkoin taksilla. Bussissa lämpömittari heilui 31 asteen hujakoilla. Juttelin erään 75-vuotiaan (hän kertoi ikänsä ylpeänä) suomalaisnaisen kanssa. Voi että tiukalle monella on ottanut korona-aika. Tämä nainen hoki hokemasta päästyään, miten onnellinen hän on, kun vihdoin pääsee reissuun. Oli kuulemma joutunut syömään mielialalääkkeitä viime talvena, kun kaikki tuntui niin mustalta, ei ollut mitään mitä odottaa. Hän oli tottunut reissaamaan neljä kertaa vuodessa ja oli tärkeää, että jotain oli aina vetämässä.

Hotellissa huomasin helpottuneena, että huoneeni sijaitsee ekassa kerroksessa. Mittailin metrejä ja totesin, että voin tarvittaessa vaikka hypätä. Maanjäristysalue on 150 kilsan päässä Haniasta, muttta respan mukaan täälläkin on järissyt, viimeksi muutama tunti ennen saapumistani.  Paikalliset eivät tunnu piittaavan ”se oli sellainen pikkuinen”.  He ovat niin tottuneita näihin maanjäristyksiin, että  eivät jaksa näin pienistä hermostua.

Falassarna on pieni, 29-huoneen perhehotelli. Kaksi vaivaista tähteä, joskus tosin ihmetyttää miten nämä tähdet saadaan.  Joskus kaksi tähteä tuo kurjaan loukkuun, joskus odottaa positiivinen yllätys, kuten tämä Falassarna.

Suosin perhehotelleja, sillä toivon, että rahani päätyvät paikallisille. Tämä hotelli  soveltuu minulle. Tykkään käydä aamulla uimassa. Ranta on 150 metrin päässä. Kaikki olennainen on lähellä. Yksinmatkaavana arvostan kotoista ilmapiiriä ja ystävällistä henkilökuntaa. Niitä täällä on. Kolme perhettä pyörittää toimintaa ja aina joku on paikalla, yötä päivää. Iltapimeällä voi rauhallisin mielin palata jalan, sillä hotelli ei sijaitse syrjäisellä alueella.

Huoneessani on pikku terassi, joka antaa sivukadulle. Puutarhankin puolella lienee huoneita, mutta juuri nyt kun olen vuosikausia tuijotellut järveä ja puunlatvoja, haluan nähdä ihmiselämää. Kulkukissat tulevat bonuksena.

Jos kuukeloi hotelli Falassarnaa, saattaa päätyä Falassarna nimiselle paikkakunnalle.  En löytänyt hotellin omia sivuja, ainoastaan varauskeskusten tarjoamia.

Kreetan matkaan valmistautuminen

Kreetalle täytyy oikein haluta, niin paljon kaikkea joutuu täyttämään jo ennen kuin pääsee koneeseen. Mutta kukapa ei haluaisi kaikkien koronarajoitusten jälkeen. Rokotusteni vuoksi nyt on turvallisin aika. Teho alkaa todennäköisesti hiipumaan marraskuussa. Ehkä, kuka tietää.

Tähän saumaan osui Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoittajakurssi, jonne nyt suuntaan. Kurssi järjestetään Plataniaksessa.

PLF-lomake täytettävä ennen matkaa. Sen tarkoitus on jäljittää mahdolliset tautitapaukset. Ensimmäisen sivun ”termsit” peittoavat yleisimmät some-palvelujen säännöt, ne joita kukaan ei jaksa lukea.

Paljon luettavaa PLF-lomakkeessa oli ennen hyväksymistäppää, jonka jälkeen pääsi varsinaiseen täytettävään lomakesarjaan. Sivu toisensa jälkeen kaikkea mahdollista missä aikoo yöpyä, missä liikkuu ja tietenkin lennot ja kentät ja hätätapausten kontaktit. Jessus, sain täytettyä.

Niin tietenkin se koronarokotustodistus. Varmuudeksi tulostin vielä, vaikka kännykkäversiokin kelpaisi.  Mielessäni näin kännykkäni putoavan vessanpyttyyn juuri ennen lennolle checkausta. Vähän samaan tapaan kuin rahakukkaroni putosi Linnanmäellä pyttyyn vessan eriössä touhutessani. Siitä on aikaa, mutta oppi on yhä  mielessä.

Matkavakuutus tarvitaan, mutta uusi piirre tuli esiin. Onko voimassa myös pandemian aikana? Omani on. Yritin selvittää pikkupränteistä, mutta kun en tiennyt mikä versio on voimassa, kysäisin varmuudeksi vakuutusyhtiöltä. On voimassa. Peruutusturva myös on kunnossa, jos joutuisin perumaan matkan sairauden vuoksi.

Sanomattakin selvää on, että lentoliput kannattaa maksaa luottokortilla. Jos yhtiö menee kanttulisvei, niin luottokorttiyhtiö hoitaa maksun palautukset. Ei tarvitse itse hoidella monimutkaisia prosesseja ja olla viimeisten joukossa saamassa rahojaan.

Sitten vielä se varsinainen passi. Onko vielä voimassa? Se helposti unohtuu, kun ei ole tarvinnut vähään aikaan käyttää. Omani on.

Kreeta here I come!

 

Tätä kirjoittaessani olen jo Kreetalla. Otin lomaviikon ennen kurssia. Jos haluat kuulumisia Haniasta, seuraa  Mummomatkabloggaa Instagram-tarinoita.

Kohti tavoitetta – Kävelykilometrikisa 2021

Ilahduttavaa on, että kävelykilometrikisan sijaluku on lähtentynyt tavoitettani. Kisan loppuessa halusin olla 150 eniten kävelleen joukossa. Nyt sijalukuni on 172. Se on parantunut kesän hellejakson väistyttyä. Hah! Kuka muistaa helteen?

Vielä on kuukauden päivät mahdollisuus parantaa kisasijoitusta.

Seuraavaksi kerään kilometrejä Kreetalla.