Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Mummo matkabloggaa

Espanjan kielen opintoja Ecuadorissa – nyt skypellä kotisohvalta

Kolmisen vuotta sitten sain huikean mahdollisuuden opiskella espanjaa Ecuadorissa. Opiskelusta  löytyy aiempia blogipostauksia, samoin kuin  kohteista, joissa ehdin vierailla opiskelun lomassa. Vietin kaiken kaikkiaan kuukauden Ecuadorissa. Pari viikkoa vierähti Quitossa, toinen niistä kielikoulussa, viikko kielikoulussa Amazonilla ja viikon kiertelin turistina ympäri Ecuadoria.  Tästä linkistä pääset reissupäiväkirjaani. 

Kielikoulu oli aivan mahdottoman hyvä. Sain yksityisopetusta kahdeksalla dollarilla tunti. Quitossa minua opetti Adriana. Opetin minäkin hänelle jotain, sen miltä maistuu salmiakki. Ilmeisesti oppi meni perille, sillä sain häneltä vastikään viestin, jossa hän kertoi yhä muistavansa salmiakin.

Tästä linkistä voit lukea salmiakkipäivityksen. 

Mitä espanjan kieleen tulee, Ecuadorissa puhutaan hyvin selkeästi.  Sitä on helppo ymmärtää. Hassua oli, että tapaamani ecuadorilaiset muistuttivat jotenkin kummallisesti suomalaisia.  Siellä oli kuin kotonaan.

Koska nykyään ei matkustella kielikursseilla niin Adriana antaa skypen kautta opetusta.  Kahdeksan dollaria tunnilta näyttää edelleen olevan hinta.

 

Jos kiinnostuit, tämän kautta saa yhteyden Adrianaan.

Yökuvausta Pelkosenniemellä – Pyhätunturin Taidepotpuri

Kävimme valokuvausryhmän ohjaajan Askon kyydillä yökuvausreissulla Pelkosenniemellä ja siitä reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Suvannon kylässä.

Pelkosenniemi

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Käyntimme kunniaksi Andy sai sateenkaaren yläpuolelle. Kiirettä piti, että ehdin saada kuvan sateenkaaresta. Nopeasti se haihtui näkymättömiin.

Asukkaita Pelkosenniemen kunnassa on tuhatkunta. Pyhätunturin kansallispuisto kuuluu myös Pelkosennimen kuntaan.

 

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must.

Andy McCoyn patsas on Pelkosenniemen must. Patsas on Andyn sedän tekemä.

 

 Pelkosenniemi

Pelkosenniemi – Rakennuksen takana yllätys.

 

Pelkosenniemi, aasi

Kuka se sieltä tupsahti! Asko vai Lazarella, eipä tuo esittäytynyt /Pelkosenniemi

Suvannon kylä

Suvanto on niitä harvinaisia kyliä, jotka säästyivät saksalaisten polttamiselta Lapin sodassa. Kylän rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa. Eipä kylän raitilla kummoista vilinää näkynyt iltakymmenen aikoihin.  Asukkaista kylässä on muutamia kymmeniä. Outojakin asuu  kylässä 🙂

Suvannon kylä

Yö saapuu, Suvannon kylä

 

Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Outo asukas /Suvannon kylä

 

Postilaatikko, Outo asukas /Suvannon kylä

Mikähän tämä on? Onko tuo joka ei suostu postilaatikkojen ruotuun se Outo asukas /Suvannon kylä

Soutajalta vauhtia kanoottiretkelle – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Elokuun alun taideleirin toinen yhteinen vaellus tehtiin yöaikaan Soutaja-tunturille, jota monena iltana olimme ihailleet Kairosmajan rantasaunalla uidessamme. Yövaellukselle suuntasi vain viisi henkeä ja opas, sillä seuraavana aamuna ohjelmassa oli odotettu kanoottiretki ja moni arvosti yöunia edessä olevan aikaisen aamuheräämisen vuoksi.
Soutajalle lähdimme puolenyön aikaan ja kolmen pintaan aamuyöstä tulimme takaisin. Kyllä kannatti vaihtaa yöunet vaellukseen. Aivan upeaa, vaikka herääminen huoletti.
Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan.

Soutaja-tunturin maisemia yöaikaan. Lappi/Pelkosenniemi

Soutaja-tunturin huipulla. Lappi/Pelkosenniemi

Haasteena hallittu rantautuminen

Kanoottiretkelle lähti kaksikymmentäviisi, kaikki palasivat.   🙂  Melontaosuuden pituus oli 14 kilometriä. Meille melontaparini kanssa matkaa kertyi noin 28 kilometriä, sen verran mutkaista oli meno. Eniten haastoi hallittu rantautuminen. Hallitsematon rantautuminen sen sijaan kävi helposti. Hups! Mistäs tämä pusikko nyt tähän taas ilmaantui!
Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Taideleiriläiset Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Kylläpä häikaisee, Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Hallitsematon rantautuminen Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

 

Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Tauon paikka.  Kylmät eväät maistuivat tuona helteisenä päivänä. Olisihan sitä ollut mahdollisuus paistaa vaikka makkaraa nuotiopaikalla. /Pyhäjoella kanoottiretkelllä. Lappi/Pelkosenniemi

Vaellusta tunturissa – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Pyhätunturin kansallispuiston alueella vaellusreittejä löytyy mistä valita. Taidepotpuriviikon aikana kävin kerran omatoimisesti Aittakurulla, jonka esiintymislavan ympäristöä remontoitiin parhaillaan.

Aittakuru, Pyhätunturi

Siitä on jo aikaa, kun kävin täällä. Silloin ei ollut rakennustelineitä. Aittakuru/Pyhätunturi

Opastettu retki Isokuruun – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Isokuruun teimme opastetun retken, johon osallistui reilut neljäkymmentä taideleiriläistä. Vain seitsemän eksyi porukasta. 😊 En muista koskaan, millään mantereella järjestetyistä vaelluksista olleen sellaista ryhmää, josta osa ei olisi joutunut hakoteille. Pyhän reitit ovat hyvin merkittyjä, siellä ei eksy. Toki täytyy tietää minne on menossa.

Hakoteille joutumisen kaava on aina sama. Lähtöpisteessä opas laskee laumansa pääluvun, ja kertoo että hän kulkee ensimmäisenä ja nimeää samalla jonkun vahtimaan viimeisenä. Sitten opas kertoo mihin suunnataan. Kaikki kuuntelevat, joku harva painaa reitin mieleensä. Sitten lähdetään yhdessä reippaasti matkaan. Jossain vaiheessa yksi jää ihailemaan maisemia, toinen kuvaamaan mutta kuin ihmeen kaupalla ensimmäisessä kohteessa pääluku stemmaa. Koska kaikki on hyvin, opas höllentää otettaan ja ohjeistaa porukkaa menemään ”suoraan eteenpäin”.  Tässä kohtaa pitäisi olla valppaana! Suoraan eteenpäin on vaarallinen ohjeistus, sillä aina joku porukasta keksii suoraan eteenpäin menevän kinttupolun, joka ei kuitenkaan ole se, jota opas tarkoitti.  Sen jälkeen lauma on hajaantunut. Lopulta kun opas on juossut hakoteillä vaeltavat ruotuun, tulee kiire. Kiireessä viimeisen vaeltajan tehtävä on jo unohtunut.

Pyhätunturin vaelluskartta

Vaikka lähtisi opastetulle vaellukselle kannattaa painaa mieleen mihin kulkuneuvo jäi ja lisäksi olennaisten pysähdyspaikkojen nimet. Koskaan en tätä unohda tehdä, ja taas unohdin 🙂 / Pyhätunturin vaelluskartta

No niinhän siinä kävi nytkin. Osa eksyi joukosta tuon ensimmäisen pysähdyksen eli Pyhänkasteenputouksen jälkeen. Minä siksi, että kameran linssinsuojus tipahti pitkospuiden rakoon.  Pelastin sen sieltä ujuttamalla käteni pitkospuiden sivussa olevasta raosta ja työntämällä kepillä päältäpäin. Se vei aikaa. En olisi hommaan ryhtynyt, jos olisin tiennyt, että Pyhätunturi on oikea kyykäärmeiden paratiisi. Ympärilleen kun katsoo, ymmärtää miksi, alueelta löytyy kivenkoloja, joihin luikerrella.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Kiveltä kivelle käy vaeltajan tie. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Tuntuu oudolta käyskennellä kaksi miljardia vuotta vanhoilla kivillä, joissa näkyy merkkejä siitä, että ovat olleet joskus merenpohjaa. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Kun linssinsuojus oli pelastettu, sain ripeästi askellellen loppupään ryhmän kiinni. Mutta vain huomatakseni, että nämä muutamat loppupään vaeltajat olivat harhateillä. Onneksi yksi meistä harhapolkujen kulkijoista sai selville mihin ryhmä oli suunnannut. Kuukelin kartan ja puhelimen varassa löysimme muut nokipannukahvia ryystämästä Tunturiaapan läheisyydestä.

Tunturiaapan lintutornin suomaisemat lumosivat minut.

Tunturiaapa /Pyhän kansallispuisto, Lappi

En yhtään ihmettele hillanpoimijoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa aikaansa viettää. Hillat olivat vielä raakileita. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja

Mielisanontani reilun kymmenen vuoden takaa. ”Jos ei koskaan eksy, ei löydä uusia polkuja.”  Laittaisin  mielelläni sanonnan tekijän nimen tähän, mutta kun en edes kuukelilla sitä löydä. Tuo lausahdus on innostanut minua moneen. Ja aina johonkin myönteiseen.

Niin nytkin. Vietin viikon heinäkuussa saaressa ja yritin saada kuvaa kyykäärmeestä. Piti tulla Lappiin asti ennen kuin onnistuin. Tämä kyy luikerteli tiellä pian sen jälkeen, kun olin tunkenut käteni pitkospuiden alle saadakseni kameran linssisuojuksen pois sieltä. Olisin tietysti halunnut paremman kuvan, mutta sen verran luikero  sihisi, etten tohtinut jäädä kyselemään poseerausta.

 

Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

Ehdinpäs kuvata ennenkuin sihisevä otus luikerteli puskaan. Isokuru/Pyhän kansallispuisto, Lappi

 

Pilatesta pyhätössä – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Kroppakin sai osuutensa Pyhätunturin Taidepotpurin aikana. Pilates-puolituntinen ennen lounasta teki eetua.
”Reidet huutavat hoosiannaa”, innosti pilateksen vetäjä.
Vaikka muuten inhoan tuota ”huutaa hoosiannaa” -sanontaa niin Kairosmajan ristikylläiseen ympäristöön se soveltui. Pilateksen kohdalla tuli täppä ”Asioita, joita en ole aiemmin tehnyt” -listaan. Pilates-tunnit pidettiin Revontulikappelissa. Enpä ole aiemmin jumpannut pyhätössä.

Revontulikappelissa harjoiteltiin taideviikon aikana soittoa, laulua ja järjestettiin musiikkiesityksiä.

Oli siellä uskonnollistakin ohjelmaa kuten kaikille avoin torstain messu. Taideleiriläiset esittivät musiikkia ja sitä halusin kuulla, mutta se olikin siroteltu koko tunnin kestävän messun ajalle ja siksi päädyin seuraamaan koko rituaalin. Hyvä sinänsä, sillä näin sain vertailukohtaa katolisille messuille, joihin olen kulttuurimielessä osallistunut Santiago de Compostelan vaelluksillani.

Revontulikappelin torstaimessun hoiti talkooporukoiden pappi. Myös esirukousten lukijana toiminut nainen, joka avusti ehtoollistarjoilussa, kuului hänkin talkoolaisiin. Roomalaiskatolisella ehtoollisella pappi juo viinin ja syö öylätin itse, tässä torstaimessussa ne jaettiin ehtoolliseen osallistuville.  En tiedä onko normaali- vai koronakäytäntö, mutta jokainen nouti mukin telineestä. Turvavälit olivat kyllä herran huomassa.

Talo täynnä musiikkia – Taidepotpuri Pyhätunturilla

”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -sarjaan tuli heti ensimmäisenä päivänä lisätäppä, kuorolaulu. Kun kaikkia leiriläisiä houkuteltiin harjoituksiin mukaan, niin suoraan sopraanojen riviin astelin tietämättä mitään kuorojen järjestäytymisestä. Sopraano minusta tuli sillä sopraanorivissä sattui olemaan vapaa tuoli. Myöhemmin sain kuulla stemmoista: sopraano, altto, tenori, basso. Minulle tutumpaa falsettia ei mainittu. Kerran voi kokeilla kaikkea, mutta en sitten kiusannut laulutaitoisia enempää vaan keskityin valokuvaukseen.

Taidepotpuri valokuvausta

Kamera kaulaan ja kairalle. Musiikin tekijät jäivät Kairosmajalle.

Taidepotpuriin osallistui viiden hengen valokuvausryhmä, jota veti Asko Vivolin. Annoin vielä viimeisen mahdollisuuden joitakin vuosia sitten hankkimalleni minijärkkärille. Ostin sen aikoinaan pienen koon vuoksi matkakuvausta varten, mutta olin sitten kotona tai matkoilla huomaan yhä useammin tarttuvani kännykkään kameran sijaan. Kännykällä kuvaaminen on niin paljon helpompaa, eikä kännykkäkuvianikaan ole moitittu. Niitä on julkaistu jopa printtimediassa.

Valokuvausryhmän kuvista koostettiin perjantain päätösjuhlaan musiikkiesitysten taustalla juokseva Pyhätunturin Taidepotpurin valokuvanäyttely 2020. 

Nykyihmisen elämä on täynnä valintoja, alkaen siitä minkälaisen jugurtin kaupanhyllyillä olevista kymmenistä vaihtoehdoista valitsee aamiaispöytäänsä. Valintaa joutui tekemään myös tässä valokuvanäyttelyasiassa. Viikon aikana ehti ottamaan sadoittain kuvia, osa toki vain dokumentointimielessä. Onneksi Asko toimi kuvavalinnan ”diktaattorina”. Hän myös käsitteli kuvia diaesityksen värimaailmaa varten.

Valokuvaus oli minun juttuni Taidepotpurissa, mutta musiikista sain myös nauttia.

 

Olen varmaan jo jossain aiemmassa yhteydessä postaillut taipumuksestani nukahtaa oopperassa. Näin on käynyt Tallinnassa, Helsingissä, Savonlinnassakin useita kertoja, ehkä myös jossain muualla.

Kairosmajalla huoneeni sijaitsi monitoimitilan vieressä. Iltapäivisin lounaan jälkeen vetäydyin huoneeseeni lepäämään ja kuuntelemaan monitoimitilassa pidettävää musiikkiopetusta. Oli aivan ihanaa vaipua uneen vaikkapa sellon soidessa. Muutenkin – meni minne tahansa, rantasaunalle, erillisiin majoihin, kappeliin, minne vaan – aina kuului laulua ja eri soitinten ääntä. Taidepotpuri on musiikkitapahtuma, jossa opiskellaan muusikkojen johdolla laulua ja eri instrumentteja. Kyllä olivat taitavia aivan nuoretkin soittajat, se selvisi perjantain päätöstilaisuudessa.

Talo täynnä musiikkia – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Monitoimitilassa soi – Taidepotpuri Pyhätunturilla

Taidepotpuri Pyhätunturilla

Viikon mittainen taideleiri liittyy kevään koronapiikin aikaiseen ”Asioita, joita en ole ennen tehnyt” -prosessiini. Sen avulla elämäni on rikastunut erilaisista kokemuksista, eikä tämä taidepläjäys tehnyt poikkeusta. En ole aiemmin ollut musiikkileirillä, mutta kun luvassa oli myös valokuvausta, tuttavani sai minut lähtemään mukaan.

Luksusmatkahan siitä kehkeytyi. Nyt täytyy muistaa, että luksusta on monenlaista. Joillekin se tarkoittaa hotellin viittä tähteä, minulle sitä, että pääsen yksityiskohtien järjestelyistä kuten aikataulujen hieromisesta, erilaisten palvelujen varaamisesta ja kaikesta siitä mitä työperäisiin reissuihin liittyy. Loma ja se, että voi vain olla, on jo sinänsä luksusta.

Tuttavani hoiti kaikki järjestelyt niin minulle ja kuin muille yli viidellekymmenelle leiriläiselle, ikähaarukka kaksivuotiaasta eläkeikäisiin. Hän on järjestänyt näitä Pyhän Taidepotpureja jo yli kolmenkymmentä kertaa. Tavallisesti leiri järjestetään heinäkuun toisella viikolla. Nyt koronan vuoksi elokuun alussa.  Luksusta lisäsi se, ettei matkaan lähdetty aamutuimaan, vaan yöjunalla. Kuka mistäkin leirille tuli, minä Helsingistä. Kolisevaa kyytiähän se makuuvaunussa vietetty aika oli, mutta siinäkin on oma viehätyksensä.

Kairosmaja, Lappi, Suomi

Kairosmajan päärakennus, Pyhä, Lappi

Pyhän matkailukeskuksen lähettyvillä sijaitseva Kairosmaja häkellytti aluksi risteillään. Niitä löytyi kaikkialta savusaunan uuninluukkua myöten. Oli selvää, että jonkinlaisen uskonnollisen yhteisön ylläpitämässä paikassa olin. Uskonto ja leiriohjelma pysyivät kuitenkin erillään koko viikon ajan. Tiluksia kunnosti parinkymmenpäinen talkooporukka, joiden keskusteluista kantautui korviin kuka milloinkin ja missä oli tullut uskoon. Syvennyinpä minäkin erään talkoolaisen kanssa hetkeksi pohtimaan asioita. Olisihan se helpotus, jos tiukan paikan tullen voisi jättää kaiken niin sanotusti herran huomaan. Kaikki eivät kuitenkaan siihen pysty.

Tämä talkooporukka herätti kiinnostukseni. En ole tiennytkään, että tämän tyyppistä matkailua harrastetaan Suomessa. Olen aina kuvitellut, että työleirit liittyvät kilpikonnanmunien pelastamiseen etäisissä maailmankolkissa. Kairosmajan ystävyysyhdistyksen jäsenet kunnostelevat paikkoja ruoka- ja majoituspalkalla. Kuinka usein, en tiedä, mutta tällä kertaa he olivat koko leiriviikkomme ajan työn touhussa. Työtä varmaan riittää, sillä rakennuksia on useita ja esimerkiksi piha-alue näyttää ensi kertaa tiluksille tulevan silmissä varsin ankealta valtavine hiekka-alueineen.

Kairosmaja, Pyhä, Lappi

Asko Järvenpäästä viimeistelee opasteita. Kairosmaja, Pyhä, Lappi

 

Korona huoletti. Kairosmaja järjesti ohjelman siten että taide- ja talkooleiriläisten kohtaaminen pysyi vähäisenä. Ruokailut ja saunomiset oli porrastettu. Muutamilla taideleiriläisillä oli maskit, visiirikin näkyi jollain. Turvavälejä mietin, mutta vain alun hetken. Tein tietoisen päätöksen unohtaa koko korona, muuten siitä ei olisi tullut mitään. Kaikenlaiset turvavälit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Ruokailut, sauna, kuoro, opetustilanteet, musiikkiesitykset, kaikki, miten niissä nyt olisi pitänyt muuta kuin toivoa yllä siitä, ettei kenelläkään ole koronaa.

Lisää Taidepotpurista huomenna.

Sauna lämpesi joka päivä. Kerran saimme kokea myös savusaunan.

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Kuopiosta tullut talkoolainen Kyösti Korhonen lämmittää savusaunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

 Kuopiosta tullut Kyösti Korhonen lämmittää saunaa Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Savusauna lämpiää Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Savusauna Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

Uuninluukku, vähintäänkin outo paikka ristille. Savusauna, Kairosmaja Pyhäjärven rannalla Pelkosenniemellä.

 

Kiiltokuvatyttö – Eija Pokkinen /kirjavinkki

Matkalukemista haeskellessani yleensä etsin teokset maan tai alueen mukaan. Eija Pokkisen Kiiltokuvatyttö -omaelämänkertaa on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn maahan. Sen kertomukset liitelevät niin monessa maassa ja paikassa, niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin.

Kiiltokuvatytön tarina alkaa tykkien jylistessä Karjalan kannaksella. Eija Pokkinen syntyi talvisodan alkaessa. Silloin ei varmaan osattu edes kuvitella minkälaisen monilahjakkuuden Pokkisen äiti ponnisti maailmaan. Eija Pokkinen on elämänsä aikana työskennellyt valokuvamallina, näyttelijänä, suomentajana ja tehnyt varmaan muutakin, josta ei ole ollut puhetta. Aivan viimeisimmäksi olemme saanut ihailla hänen herkkiä kuvataideteoksiaan sekä netissä että töölöläisessä taideravintolassa.

Kiiltokuvatytössä kuvataan ensin vauva-Pokkisen evakkoaikaa Suomessa, välillä paluuta Karjalaan. Hieman varttuneempana Pokkinen liftaa ympäri Eurooppaa. Tarinassa käydään Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa ja vähän muuallakin. Pokkinen täytti viime itsenäisyyspäivänä 80 vuotta. Hänen nuoruudessaan ei vielä ollut kaiketi interrailia ja liftaaminen oli hyvä tapa liikkua.

Interrail tuli joskus 1970-luvulla ja Mummo on päässyt nauttimaan siitä. Ensimmäisenä kertana meitä lähti matkaan kolme, seuraavana vuonna kaksi ja kolmantena kesänä vain yksi, minä. Mummo on tunnetusti viipyilevää sorttia. En tuolloinkaan malttanut jättää siihen mihin kaverit jättivät, vaan suuntasin vielä yhden kerran junalla, tällä kertaa Italiaan. Voi miten tulikaan nämä interrail-matkat mieleen Pokkisen teosta lukiessa.

Mielenkiintoiseksi Kiiltokuvatytön tekee monet muutkin yhtymäkohdat omaan elämääni. Ei toki minulla tuollaista glamouria löydy taustalta, ainoastaan nuoren ihmisen maailmalle halajamisen into ja sen lisäksi oman äitini ja sukuni elämät. Juuret suvullamme on idässä. Pokkisella toki juuret ovat Karjalan kannaksella, hieman etelämpänä kuin minulla, Vienan Karjalasta polveutuvalla. Kokemukset on helppo jakaa muiden sukulaisten kertomusten kautta. Pokkinen on äitini ikäluokkaa.

Epäröin tarttua teokseen koska Pokkinen kuuluu tuttavapiiriini. Hain tietenkin omistuskirjoituksen heti kirjan ilmestyttyä. Jotenkin tuntui oudolta ruveta tirkistelemään tuttavan elämää. Mutta kun aloitin, Kiiltokuvatyttö vei mennessään ja kaikenlaiset omituiset tuntemukset haihtuivat. Hieno tarina, hieno elämä!

Eija Pokkinen: Kiiltokuvatyttö, Docendo Oy, 2o19

Ei muisteta pahalla – Hämeenkyrö

Vähintään kerran kesässä täytyy päästä kesäteatteriin. Lauantaina suuntasin Hämeenkyröön katsomaan Myllykolun (kyllä -kolun, en ole unohtanut u-kirjainta) kesäteatterin esitystä. Esittelytekstissä luvattiin hauskuutta. Sehän sopi. Kaikki ovat kohdanneet Kurkkunaisen, kerrottiin myös. Jaa, paljon mahdollista, mietin sitä lukiessani. Ei voi tietää olenko, kun en tiedä mikä tuo Kurkkunainen on. Näkymätön kissa! Sekin vilahti esittelytekstissä.

Pieni ja paikallinen ovat Mummolle mieluisia asioita. Näytelmän kirjottanut Veera Nieminen on paikallisia kirjailijoita.  Eikä paikkakaan ole mikä tahansa.
Myllykolun kesäteatteri sijaitsee kirjallisuuden Nobelin saaneen Frans Emil Sillanpään syntymäkodin yhteydessä.

Kotitalo toimii museona. Jos suuntaat katsomaan esitystä, kannattaa siis tulla ajoissa, niin ehtii tutustumaan myös museoon. Toisaalta se käy odotusohjelmasta, sillä etukäteen tilatut liput tulee lunastaa tuntia ennen. Heinäkuussa on parikymmentä esitystä.

Frans Emil Sillanpään syntymäkoti sijaitsee Hämeenkyrössä

Frans Emil Sillanpään syntymäkoti sijaitsee Hämeenkyrössä

Frans Emil Sillanpään syntymäkoti Hämeenkyrössä

Pieniä olivat asumukset vuonna 1888. Frans Emil Sillanpään syntymäkoti Hämeenkyrössä

Frans Emil Sillanpään syntymäkodin huone. Hän syntyi 16. syyskuuta 1888 Hämeenkyrössä ja kuoli 3. kesäkuuta 1964 Helsingissä

Frans Emil Sillanpään syntymäkodin huone.

Frans Emil Sillanpään syntymäkodin huone.

Frans Emil Sillanpään syntymäkoti sijaitsee Hämeenkyrössä

Frans Emil Sillanpään syntymäkoti sijaitsee Hämeenkyrössä. Mahtoi olla vilpoista lattioilla.

 

Ei muisteta pahalla – Myllykolun kesäteatteriesitys

Kesäteatterissa usein kohelletaan, niin nytkin. Päähenkilö Piipe tuskailee rakkauden kaipuussaan ja kostonhimossaan, kun edellinen suhde kariutui. Exä saa tuta monenmoisia kostonkauheuksia. Aika ennalta arvattavia olivat. Netistä tuttua katkaravun piilottamista verhotankoon ei kuitenkaan käytetty.

Kännisten toikkarointi sekä livenä että näyteltynä (jopa ”dagen efter” flash backinä 🙂 ) on niin nähty Mummon ikään päässeiden kohdalla, ettei se enää naurata. Sitä ei onneksi ollut liikaa.

Näyttelijät tekivät hyvin työnsä. Äänet kuuluivat, artikulointi toimi. Hahmojen reippaampaa kasvamista, kehittymistä ihmisenä jäin kaipaamaan. Ketterästi kulisseissa liikehtivä kissa –näkymätön kissa, jonka tulkitsin Piipen aika ajoin esiin nousevaksi raadolliseksi luonteenpiirteeksi – oli silmiä hivelevää katseltavaa.

Luonto onnistui huijaamaan Mummoa!

Siirryimme väliajan jälkeen auringolta suojaan etupenkeille. Erään siltakohtauksen aikana mustat sudenkorennot parittelivat edessäni paikassa, jonka kuvittelin joeksi. Vau! mikä lavastus, mietin kun luulin sudenkorentojen kuuluvan näytelmään. Se olisi hyvin sopinut näytelmässä meneillään olevaan kohtaukseen. Kaverini sen sijaan luuli mustia sudenkorentoja pikkuisiksi droneiksi.

Myllykolun kesäteatteri käsidesiä tarjolla

Käsidesi toivottaa vieraat tervetulleeksi Myllykolun kesäteatteriin. Pakko laittaa tähän mukaan ajankuvaa. Varmaan joskus tulee aika jolloin ihmettelemme tätä aianjaksoa.

Myllykolun kesäteatteri

Myllykolun kesäteatteri

 

Vitosen ipaa Espoossa ja vähän Kotkassakin

Harvemmin postailen oluista. Se johtuu siitä, etten ole oikein ymmärtänyt niiden hienouksien päälle. Olen se tyyppi, joka baaritiskillä arpoo pyytäisikö baaripirkkaa nykäisemään koffia vai karhua hanasta.

Espoolainen yllätys

Kesäjano yllätti pyöräretkellä ja kaverin kanssa pistäydyimme Tapiolassa perinteisessä kippolassa, joka on ollut Heikintorin kupeessa iät ajat. Samassa, jossa aikoja sitten Arto Paasilinnan kanssa kumosimme kuppia kirjoittajapäivien jälkeisillä. Veikeä mies oli!

Kippola on muuttanut monesti nimeä sen jälkeen, muistaakseni Pickwick nykyään. Se sulkee muuten kohta ovensa, kuulin kuinka vakkareita kutsuttiin jäähyväisiin.

En tiedä mistä tuo vitosen ipa tuli päähäni. Jostain sen olen kuullut. Arvelin kyseleväni tiskillä mahdottomia, mutta ei! Baaripirkka luetteli koko liudan outoja nimiä. Pyysin rajaamaan kotimaisiin. Liikaa yhä. Uudenmaan rajaus tuotti espoolaisia lueteltavaksi asti. En ole edes tiennyt, että Espoossa on panimo. Sen tiesin että on ollut, sillä ostin joskus pari lamaa sitten aloittavan yrityksen – nykyään puhuttaisiin varmaan start-up-yirtyksestä – osakkeita. Yrityksen piti aloittaa panemaan Kustaa olutta. No rahathan siinä menivät ja kun viimeisen kerran olin vastuullisiin yhteydessä, linjan toisesta päästä kuului epämääräisiä selityksiä iloisen rantaelämän säestyksellä.

Tapiolan perinteisen baarin valikoimista Karvasmäki-olut tuli valituksi. Se on Espoon Panimon oluita, listoilta löytyy kaupunginosien nimikko-oluita Suvelasta Westendiin. Hauska idea!

En edelleenkään tiedä mitä tuo vitosen ipa tarkoittaa. Ensin luulin, että kyse on prosenteista (joista syntyy kropassa mystisesti promilleja). Kun kuukeloin vähän, vaikutti että vitonen sittenkin tarkoittaisi hintaa. Tai ehkä jopa arvostelua asteikolla 1-5.

No, mitä hyvänsä, Mummon suuhun sopivaa Karvasmäki oli.

Tällaiset nimioluet ovat hyviä tärppejä matkoilla. Sen lisäksi, että löytää paikallisia tuotteita oppii alueen nimiäkin.

Albatross IPA Kotkassa

Nyt kun osaan kysyä oikein, niin Kotkassa käydessäni löysin myös vitosen ipan.  Espoossa olin niin hämmentynyt uudesta löydöstäni, etten tullut ottaneeksi kuvaa. Kotkan Albatross IPA -oluttölkki tuli dokumentoitua. Se näkyy avauskuvassa.

Kotkassa lomailin viime kesänä. Hieno paikka. Blogissa lisää tästä nostalgiareissuksi nimittämästämme lomasta.  Ajoimme Loviisa-Kotka-Hamina-Kouvola-Heinola reitin. Viikko siinä vierähti leppoisasti lomaillen. Reissu löytyy aikajanalta heinäkuu 2019.

Tässä pari tärppiä monista Kotkan nähtävyyksistä.

Merikeskus Vellamo 

Sapokan hienosta vesipuistosta löytyy kuvia ja pieni pätkä juttua  tämän postauksen lopusta.