All Posts By

Kirsti Sergejeff

Kirjavinkki - Venäjä

Kun aate viedään – Kirjavinkki /Venäjä

Valmistautuessani Pietarin matkaan luin Svetlana Aleksijevitšin kirjan Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia. Toiveissani oli oppia ymmärtämään edes hieman venäläisiä, heidän ajattelutapaansa, kulttuuriaan ja yhteiskunnan toimintoja. Vaikeata se yhä on, sen huomasin viiden päivän reissullani, joka tällä kertaa keskittyi Pietariin.

Neuvostoihmisen loppu on suuri kirja, suuresta maasta. Kokonsa puolesta se ei sovi matkakirjaksi, ellei sitten matkusta peräkärryn kanssa. Teos on painava ja painava on sisältökin. Ei kannata ottaa mukaan sänkyyn illalla unta houkuttelemaan.

Seitsemäänsataan sivuun mahtuu valtava määrä kauheuksia naapurimaamme Venäjän ja sen edeltäjän Neuvostoliiton viimeiseltä sadalta vuodelta. Neuvostoihmisen loppu kertoo käsittämättömistä julmuuksista, sokeasta uskosta aatteeseen, alituisesta pelosta, ihmisistä ja siitä kun kaikki, johon on joskus uskonut, häviää markkinatalouteen siirtymisen myötä.

Kertojina ovat neuvostokansalaiset ja heidän jälkeläisensä. Uhrit kertovat. Pyövelit kertovat. Uhri ja pyöveli voi löytyä samasta ihmisestä, läheisestäkin. Äänessä on myös nuoria aikuisia, jotka eivät ole eläneet neuvostokansalaisena ja siksi heidän katsantokantansa eroaa jyrkästi.

TSS:n Kyproksen kiertomatka – Pohjois-Kypros

Erityisesti Teille lehden uskollinen lukija! TSS:n mainoksia tippuu yhden sun toisen postilaatikkoon, etanapostina. Varmaan siitä syystä TT Pohjois-Karjalasta lähestyi minua yksityisviestillä. Hän oli lukenut postauksia viimekeväistä Pohjois-Kyproksen kiertomatkani. TT kertoi isänsä varanneen vastaavan matkan neljän hengen seurueelle. Matkaan marraskuussa lähtisivät isä ja tytär TT kumpikin avokkeineen. Iältään kolmesta-kuuteenkymppiin.

Laitan vastauksen tämän postauksen kautta, koska se saattaa auttaa muitakin matkamietinnöissä.

TT Pohjois-Karjalasta kertoo viestissään että ”ajattelee minun olevan paras kertomaan siitä matkasta rehellisesti. Mitä ei voi oikeastaan julkisesti kirjoittaa”.

Nyt täytyy taustoittaa hieman. Kirjoitan matkablogia niin rehellisesti kuin osaan. En ole sidoksissa TSS:n enkä muihinkaan. Blogissani näkyy mainoksia, mutta ne kuuluvat blogialustan pitäjälle Rantapallolle, eivätkä tuo tuloja minulle. En myöskään vaikuta mainospaikkojen myyntiin millään tavalla. Kaiken kokemani voin kirjottaa julkisesti. Toki täytyy muistaa, että se minkä kirjoitan, kirjoitan omista lähtökohdistani ja mieltymyksistäni käsin.

Sitten niihin varsinaisiin kysymyksiin.

Kysyjää kiinnostaa minkälainen oli retkipäivien aikataulu ja mitä iltaisin tehtiin.

Olen ollut ainoastaan yhdellä TSS:n järjestämällä matkalla eli tällä maaliskuun Pohjois-Kyproksen kiertomatkalla, jolla oli bussilasteittain suomalaisia (koko koneellinen). Porukka jaettiin useaan hotelliin. Näyttäisi siltä, että aikataulut vaihtelevat oppaan mukaan. Oppaat laativat (ainakin meidän ryhmällemme) päivärytmin katsoen, että kaikki matkaesitteessä mukana olevat kohteet käydään läpi.

TT arveli, että reissu sisälsi ”hirmuista kiertämistä kivikasoilla”. Kyllä, niitä riitti enemmän kuin tämä Mummo olisi jaksanut. Toisaalta jos on kiinnostunut arkeologiasta eikä ole paljoa maailmaa kiertänyt, niin silloin sisältöä on.

Että mitä tehtiin iltaisin.

Kokemukset varmaan vaihtelevat riippuen hotellista. Koska kyse on sesongin ulkopuoleisista ajoista ja kohteista, joihin halutaan elämää ja turistien tuloja, hotellit todennäköisesti kaikki sijaitsivat etäällä kaupunkien keskustoista. Ainakin näin oli meidän tapauksessamme. Eli iltaisin hotellin baariin. Minun kohdallani paikallinen pöpö tarjosi iltaohjelmaa alkumatkasta. Onneksi oli oma vessa.
Olen kuvannut päivittäistä menoa erikseen joka päivän osalta.

”Oliko se sellaista, että aamulla ”pakko” retkille. Ja ”pakko” ottaa se päivällispaketti?”

Ei kai lomalla olevia ihmisiä voi pakottaa retkille, mutta mitä mieltä sitten olisi lähteä tällaiselle kiertomatkalle, ellei osallistu ohjelmaan. Nykyään saa edullisia lentoja ja hotelleja, joista käsin voi tehdä omanlaistaan reissua jotakuinkin samalla hinnalla.

Päivällispaketti oli toimiva valinta, sen huomasimme, kun saavuimme ensimmäiseen hotelliin, sinne huitsinnevadaan. Olisin toki mieluummin nauttinut paikallista ruokaa paikallisten seurassa, mutta se olisi vaatinut ponnistuksia kuten taksien tilaamista.

”Illalla väsyneenä hotellille, josta illalliselle. Josta suoraan koisiin…ja tätä rataa sitten se seittämän päivää”, uumoilee TT.

Useita tämän tyyppisiä päiviä oli kyllä, mutta ei seitsemää, sillä lennot ja siirtyminen sinne huitsinnevadaan vähensivät päivän kummastakin päästä. Kuvaavaa on, että emme ehtineet muistaakseni kertaakaan uima-altaan aukio-oloaikana takaisin retkiltä. En ole auringonpalvoja, mutta uiminen olisi tehnyt hyvää.

”Ja pakkomyyntiä ja huonosti käyttäytyviä matkaoppaita. Jotka ei ees puhu suomea”, arvelee TT.

Herkemmät varmaan kokivat myyjät päällekäyvinä, mutta Mummolle ei myydä mitään pakolla. Tiukkana sai kyllä olla. Kauppoja koluttiin aivan liikaa, liian kauan. Jotkut siitä nauttivat, minä en. Kuulun siihen vähemmistöön, jolle jo lähimmässä kauppakeskuksessa täsmäostosten teko on ahdistuksen paikka.

Olen myös kuullut epäasiallisista oppaista, mutta meidän oppaamme oli herttainen. Ei ehkä niin järjestelmällinen kuin suomalainen odottaisi. Esitteessä ei luvattu suomea puhuvaa opasta. Oppaamme puhui englantia kuin alakoululaisille, mikä johtui siitä, että osa suomalaisyleisöstä puhui englantia kehnosti, osa ei ollenkaan. Hän yritti parhaansa, mutta yhtä sotkuahan se eteneminen usein oli.

Summa summarum: Jos haluat ”itsenäisesti vaellella kaupungilla” tämä reissu ei ehkä ole sinua varten. Itse nautin ystävieni seurasta ja sen osalta odotukset täyttyivät. Oli myös hauska nähdä, miten monenlaisia ihmisiä bussilastilliseen suomalaisia mahtuu.

 

Guzel Jahina

Suleika avaa silmänsä – Kirjavinkki Venäjä/Tatarstan

Miten lie tämä viisisataasivuinen Suleika avaa silmänsä -opus päätyi yöpöydälleni, ja vielä ruotsiksi. Ehkä selitys on se, että jokunen aika sitten olin aikeissa lähteä Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin, koska olin kuullut, että Finnair lentää sinne suoraan Helsingistä. Yleensä matkaa suunnitellessani varaan kohteena olevan alueen kirjoja Helmetistä ja kirjoja tippuu järjestelmästä milloin tippuu. Reissu jäi tekemättä mutta Suleika (Zulejcha) vaati päästä maailmaani värittämään.

Missään nimessä tätä 700 gramman opusta ei voi sanoa matkalukemiseksi, sen enempää painonsa kuin sisältönsä puolesta. Se täytyy lukea rauhassa, keskittyen jo pelkästään teoksessa vilahtavien nimien vuoksi. Venäläiset nimittelevät toisiaan monin eri tavoin: etunimellä, isännimellä tai lempinimellä riippuen henkilöiden välisestä suhteesta tai jopa vallalla olevasta tunnetilasta. Tässäkin opuksessa Ivan Ignatov muuttui Vanjaksi ja päinvastoin jopa saman kappaleen sisällä, sitä mukaa kun ystävyys ja viha vaihtelivat keskustelun kulussa.

Kun aloitin lukemisen, ensimmäinen ajatukseni oli, että miten joku – edes kirjallisuuden hahmo – voi olla niin nöyrä. Mummoa suivaannutti sekä Suleikan aviomies että anoppi. No, molemmat kuolivat heti alussa tai oikeastaan anopista ei varmuudella kerrottu, muuta kuin se, miten anoppi kummitteli myöhemmin Suleikan tiukimmissa tilanteissa Siperiassa, jonne Suleika pakkosiirrettiin Stalinin aikaan.

Kirja kuvaa vuosia 1930-46 tataarinaisen näkökulmasta.

Kirjan kirjoittanut Guzel Jahina (s. 1977) on itsekin tataari. Suleika avaa silmänsä on hänen esikoisteoksensa.

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Murua rinnan alle – Tallinnan ravintolatarjontaa

Usein Tallinnan päiväristeilyllä tulee käveltyä Raatihuoneen torille ja valittua sen lähistöltä jokin ravintola, vaikka Tallinnasta löytyy kävelymatkan päästä satamasta monenlaisia vaihtoehtoja.

Elokuisella reissullamme yövyimme Tallinnassa. Aikaa oli ja ehdin käväistä kolmessa ravintolassa. Päivällä olimme syöneet jo reippaankokoisen lounaan Ravintola Mon Reposissa, jota kuvasin aiemmassa postauksessa. 

Tässä esittelen kaksi muuta jossa kävimme: Taquiera ja NOP. Molemmat olivat oikein mukavia ilmapiiriltään ja mikä parasta tarjoilivat mummon mahaan mahtuvia annoksia. NOP:issa on tarjolla luomuruokaa.

Virossa kannattaa muistaa keitot. Ne ovat lähes poikkeuksetta hyviä. Niitä en nyt tällä kertaa nauttinut, sillä halusin kokeilla muitakin ruokavaihtoehtoja.

Hintataso Tallinnassa alkaa lähestyä Helsingin tasoa. Olut on jonkin verran edullisempaa.

Meksikolaisittain – Taquiera

Illansuussa nälkä ei ollut kova, vaan pikemminkin pieni iltapala tarvittiin. Tutkimme viiden hengen porukalla sataman seudun tarjontaa ja sieltä löytyi meksikolaistyyppinen Taquiera (Rothmanni 14). Se sopi kaikkien makuun.  Taquierassa oli annoksia mistä valita.  Puolitin ”päivän nachos” annoksen seurueen toisen vähäruokaisen kanssa. Suurempiruokaiset tilasivat annnoksen kukin.

Taqueria,Tallinna, Viro

Tiistaina iltayhdeksältä ravintolassa ei ollut ruuhkaa. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Värikkäitä yksityiskohtia. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Tämä lasku ei lähde lentoon. Kivi pitää huolen siitä. Loppusumma ei päätä sekoita: viisikymppiä ja risat viideltä hengeltä. Kaikille machosit ja oluet. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Trump on päässyt tällekin seinälle. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Kun avaat vessanoven, varustaudu pelästymään. Taqueria,Tallinna, Viro

 

Taqueria,Tallinna, Viro

Ei mitään turhia tarroja, ohjeet suoraan peiliin. Taqueria,Tallinna, Viro

Luomuruokaa – NOP

Estonishing Stay -majapaikassa ei ollut aamiaista tarjolla mutta lähes kulman takaa löytyi NOP Neighbourhood Organic Place -kahvila-myymälä (Köleri Street 1). NOP:n valikoimista saa helposti koottua aamiaisen tai lounaan smootheineen päivineen. Satamasta kävelee vartissa, suoraan vaan pitkin Narva mnt:tä.

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä sijaitsee yli satavuotiaassa talossa puutarhoineen parin kilometrin päässä satamasta. Tallinna

 

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Sieltä lähtee aamiainen. NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Marenki kahvin tai teen kera. Miksi ei! NOP Kahvila-myymälä Tallinna

NOP Kahvila-myymälä Tallinna

Tuliaisia mukaan myymälästä. NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

 NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

Pekonia lihansyöjille. NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

Kolmea eri hummusta. Nami, nami! NOP Kahvila-myymälä, Tallinna

”visittallinn”

Hoikan ihmisen huoneessa -Tallinna

Mitä turisti tekee kaikkein varmimmin matkakohteessa. Syö, juo ja usein myös nukkuu. Bloggarireissullamme kaksi ensimmäistä hoitui alkuiltapäivän tunteina. Nautimme lounaan, jota jo kuvailin aiemmassa postauksessa.

Runsaanlaisen lounaan jälkeen en tuntenut itseäni kovin ketteräksi, kun siirryimme Kadriorgin puiston läheisyyteen huhtikuussa avattuun Estoninshing Stay -majoituspaikkaan.

Tallinna Estoninshing Stay

Yrittäjä Evelin Org toivottaa tervetulleeksi huhtikuussa avattuun huoneistohotelliin.

Majoitustilat on remontoitu autioituneeseen 1900-luvun alun kerrostaloon. Talon varhaisina vuosina siellä majoittuivat Tallinnaan asioita hoitamaan tulleet liikematkailijat, pankkiirit ja muu ylempi luokka. Viimeisinä vuosinaan rakennus oli tyhjillään, pahoin rapistuneena, kunnes siitä remontoitiin lyhytaikaiseen majoittumiseen soveltava älytalo.

Nykyään Narva mnt 40 sijaitsevan talon kaikki huoneistot ovat matkailijoiden yöpymiskäytössä. Huoneistoja omistaa useampi yritys. Estoninshing Stayllä niitä on tällä hetkellä lähemmäs kahtakymmentä.

Näkymä Estoninshing Stayn ala-aulassa oli tyylikkään raikas kiiltävine pintoineen.

Tallinna Estoninshing Stay porraskäytävä.

Majoittumista ei varmaankaan tavallisesti aloiteta kuohujuomalla, kuten meidän tapauksessamme. Yrittäjä Evelin Org ymmärrettävästi halusi toivottaa meidät kuohuvasti tervetulleeksi uuteen majaansa. Ja mikäs siinä, kyllähän kuohuva maistui.

Vierailu aloitetaan kuohuvalla / Tallinna, Estonishing Stay

Huoneessa 210 joutsenen muotoon taitellut pyyhkeet odottivat parisängyllä. Tyynyjen määrä tyydyttää varmasti piintyneenkin tyynyfriikin.

Tallinna Estoninshing Stay

Tallinna, Estoninshing Stay.

Ikkunan antoi sisäpihalle. Saapuessani sisäpihalla oli asvalttimiesten live-esitys. Kotiäitiaikoina sellainen oli aina lähiön huippuelämys, jota jälkikasvun vaatimuksesta seurattiin silmä kovana, niin että ruoka-ajat tahtoivat livahtaa ohi. Nyt sain seurata sitä ylhäältä ja ylhäisessä yksinäisyydessä, kunnes siirryin viidennen kerroksen kattoterassille kollegojeni seuraan.

Sisäpihalla tapahtuu /Tallinna, Estoninshing Stay

Kompaktissa studiotyyppisessä huoneessa kaikki oli samassa tilassa, niin sänky  keittovälineet kuin liesikin. Kahvikoneella tai vedenkeittimellä on käyttöä aina aamuisin, sillä herään aikaisin. Usein lueskelen tuntikausia ennen säällistä aamiaisaikaa.

Estoninshing Stayssä ei ole aamiaistarjoilua mutta lähistöltä löytyy kahviloita. Me kävimme viiden hengen porukalla testaamassa Nok – kahvilan.

Kylppäri tai oikeastaan wc-suihkutila soveltuu parhaiten tosi hoikalle. Omat mitat näinä joustavien leggingsien aikoina tuppaavat unohtumaan. Laihikselle siis.

Estoninshing Stayn sijainti on erinomainen taidenäyttelyitä koluavalle mummolle. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta ja mikä parasta, vartin päässä KUMU:sta ja Kadriorgin puistosta ja taidemuseosta.

Huoneet ovat kaikki omanlaisiaan. Huone 210 on aika pieni kahdelle hengelle, hoikan ihmisen huone mummon luokituksessa. Kaipasin bidee-suihkua, kuten lähes aina Suomen rajojen ulkopuolella ja lukulamppua. Kirjoja kyllä löytyi seinällä olevalta kirjatasolta.

5. kerroksen terassilla oli mukava lekotella päivän päätteeksi, ennen iltapalaa.

Tallinna, Estoninshing Stay

Viidennen kerroksen kattoterassilla lepuuttamassa jalkoja. /Tallinna, Estoninshing Stay

 

Bloggari-reissun mahdollistajat #vikingXPRS #estonianlifestyle #vikingline #storytold #visittallin #myestonishingstay #monrepos #maaturism #costalhiking

Tiistaisiskot – Kirjavinkki/Santiagon tiet

Suunnittelemani syyskuun vaellus Santiagon teillä siirtyi tuonnemmaksi. Hieman tunnelmiin pääsin, kun luin Monika Peetzin Tiistaisiskot -romaanin. Se kertoo viiden nelikymppisen naisen vaelluksesta Ranskan Loudresiin. Matkaan viisikko lähtee Montpellieristä. Jokainen siskoksista on tietenkin omanlainen, ammattikirjo kattava ja elämäntilanne vaihtelee sinkusta neljän lapsen äitiin. Naiset ovat saksalaisia ja tavanneet toisensa viisitoista vuotta aiemmin ranskankurssilla, jonka jälkeen ovat kokoontuneet kuukauden ensimmäisenä tiistaina puimaan elämäänsä. Kun yhden siskoksen aviomies kuolee ja häneltä jää pyhiinvaellus Loudresiin kesken, siskokset päättävät jatkaa edesmenneen askelilla. Loudres on yksi katolisen maailman kuuluisimmista kohteista, joissa kerrotaan ihmeparannuksia tapahtuneen. Toinen vastaava on Fatima Portugalissa. Siitä löytyy postauksia toissa kevään Portugalin caminoltani.

Tiistaisiskot pokkariversiona on mainiota lentoluettavaa tai jopa iltalukemista caminolla, mikäli sellaista nyt siellä tarvitsisi. Käytännössähän useimmat vaeltajat vaipuvat uneen – jopa iltakirjakoukutetut – kun parikymmentä kilometriä pyhiä polkuja on takana ja sänky edessä. Tiistaisiskot ovat lähes karikatyyrejä. Heistä on helppo löytää omia piirteitään joko yhdessä hahmossa tai useista eri hahmoista yhdistämällä. Tottakai, kun romaani on kyseessä, draamaa riittää. Loppuratkaisun kohdalla mietin, että näinkö helposti ja nopeasti asiat ratkeavat. Ei ainakaan mummon elämässä.

Ravintola Mon Repos, Tallinna

Kundit ja gimmat nyt kosimaan – Tallinna, Mon Repos

Piti oikein urbaanisanakirjasta tarkistaa käytetäänkö nykyään sanoja ”kundi” ja ”gimma”. Kyllä, löytyvät urbaanisanakirjasta. Mummon nuoruudessa kaikki olivat makeita kundeja tai gimmoja. Nykyään kuulee vähemmän, sillä ympäristössä vain ukitellaan ja mummotellaan, ja jos Pohjanmaalle päin eksyy, jopa akatellaan.

Tuli viime viikolla käytyä Tallinnassa bloggari- tai nykyaikaisemmin vaikuttaja-reissulla (blogger, influencer). Viron kieli on oma lukunsa, siellä kun kuulee tutunlaisen ilmaisun, se saattaakin tarkoittaa aivan muuta. Kuten ”pulmad”. Tuo sana kuulostaa pulmalta, hankaluudelta, mutta tarkoittaa häitä.

Jos pulmad ovat mielessäsi, niin jatka lukemista. Vihje saattaa säästää sinulta aikaa, rahaa ja hiilijalanjälkeä.

Kosimisen renessanssi

Olen tuttavien aikuistuneiden lasten jutuista ymmärtänyt, että kosiminen elää renessanssiaan. Mummon nuoruudessa kaikenlaiset polvikosinnat olivat niin ”so last season”. Nyt ne ovat kuulemma tulleet muotiin yhtälailla kuin aika ajoin katukuvaan ilmestyvät haaremihousut, allahin kiinniottajat toiselta nimeltään. Mummollakin oli sellaiset muinoin.  Työpaikalla kyselivät odotanko allahin uutta tulemista, sillä silloin kiersi maailmaa jo tiesmonettako kierrosta tarina, jonka mukaan housut oli tarkoitettu alunperin muslimimiehille ja polvissa roikkuvan pussimaisen tilan tarkoituksena oli estää allahin maahan asti putoaminen.  Kaikki miehet käyttivät sellaisia housuja, koska allah voi uudelleensyntyä kenestä tahansa. Pulma sekin, mutta nyt toisenlaiset pulmad.

Tallinnassa kävimme lounaalla Mon Repos -nimissä ravintolassa.  Nimi muistuttaa Viipurin kuuluisaa Monrepos´n puistoa, mutta kirjoitetaan eri tavalla. Lähes sata vuotta sitten suljetuksi joutuneella ravintolalla on menneisyys, johon liittyvät kuuluisien oopperalaulajien esiintymiset, cabareet, kansainvälisten cocktailien siemailut, fine dining, Tallinnan eliitin illanvietot.

Vallan viehättävä huvilaravintola Mon Repos on nykyäänkin. Se sijaitsee Kadriorgin puistossa ja ruoka on niiiiiiiiiiiiin hyvää.  Enkä nyt kehu ruokaa siksi, että ravintolalounas tarjottiin minulle. Minua on vaikea tyydyttää tässä asiassa.

Sanonpa kuitenkin, että söin mummon maailman parasta munakoisoa.

 

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Tätä kaikkea maistoimme. Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

 

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Alkupalat olivat yllätyksellisiä. Hieman vaikea hahmottaa mitä missäkin, mutta kaikki mikä lautaselle päätyi, oli herkullista. / Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

 

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Munakoisoa oli itketetty riittävästi. Tässä kohtaa huomaa eron hyvän ja huonon kasvisruoan kohdalla. Pienikin kitkeryys munakoisossa paljastaa lintsauksen valmistuksessa.  / Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Ja sitten se jälkiruoka!

En kuulu jälkiruokaihmisiin, mutta tätä suklaata oli vaikea vastustaa. Ei yhtään ruokahukkaa, kaikki meni viimeistä murua myöten. Lautasta en kehdannut nuolla sentään.

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Suklaata, mustaherukkaa ja jäätelöä. Vei kielen mennessään! / Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

 

Kun kaikki tämä oli vatsaan saatettu, kiipesimme kerroksiin.

 

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Tulevan kumppanin ketteryyttä voi testata jyrkissä portaissa, jotka johtavat yläkerrassa olevaan juhlapöytään. / Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Tuttavan tyttären ylkä piilotteli sormusta maapallon toiselle puolelle asti. Ja sitten h-hetkellä merelle antavassa uima-altaassa polvistuessaan menasi tulla merivettä nenään, sillä trooppinen myrsky yllätti.

Mon Repos -ravintolan kolmannessa kerroksessa voit polvistua korkeuksissa. Henkilökunnan mukaan ainakin neljä kertaa tämän pöydän äärellä on kosittu. Tarina ei kerro onko kyseessä sama henkilö neljä eri kertaa vai sama henkilö samaa henkilöä neljästi vai miten….

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Ravintola Mon Repos, Tallinna, Kadriorg

Bloggarimatkan järjestelyissä mukana

#vikingXPRS #estonianlifestyle #vikingline #storytold #visittallin #myestonishingstay #monrepos #maaturism #costalhiking

Jatsia, jammailua ja yöllisiä valoilmiöitä – Espoo-päivät

Tältä vuodelta Espoo-päivät on vietetty jo, mutta ensi vuonna kannattaa jättää kalenteriin tilaa elokuun viimeisenä viikonloppuna.  Tuona viikonloppuna on perinteisesti tapahtunut paljon kaikenlaista Espoossa. Pieniä ja suuria tapahtumia: ruokaa, juomaa, musiikkia, ulkoilmaesityksiä, vaikka mitä.

Alun alkaen virallinen Espoo-päivä oli 27.8. Päivä  jolloin vuonna 1556 perustettiin Espooseen kuninkaankartano. Sittemmin Espoo-päivistä tuli kaksipäiväinen ja se siirrettiin viikonlopuksi.

Päivällä pyöräillen

Lauantaina mummoilin Tapiolassa. Polkupyörän selässä matkaten tulee nälkä. Ai miten taivaalliselta maistui Herkun kalakeitto.  Oluttakin olisin juonut, mutta helle pakotti sisätiloihin. Suomessa halutaan nauttia auringosta, eikä varjoa tämän tyyppisistä tapahtumista löydy. Keiton söin Ainoa-kauppakeskuksen julkisivun antamassa varjossa.

Original Sokos Hotel Gardenin edustalla jazz-musiikkiesitystä pää kesti jonkun aikaa. Yritin varoa jakaustani, sillä se paloi rakoille aiemmin vastaavanlaisessa tapahtumassa. Päähinettä en tullut ottaneeksi mukaan. Pyöräilykypärä päässä olisi outoa kuunnella jatsia. Vielä oudompaa olisi tanssahdella kypärään sonnustautuneena.

Espoo-päivä

Espoo-päivän musiikkitapahtuma Tapiolassa.

 

Espoo-päivä

Tapiolassa oli näytillä Poliisin panssariauto. Espoo-päivä

Illalla jammaillen

Viherlaaksolaiset ry:n järjestämässä Jammaillen rannalle -tapahtumassa ESMILA:n komeat miehet esiintyivät alkuillasta.

Jammaillen rannalle -tapahtumaa on järjestetty sen seitsemän vuotta. Tänä vuonna se sai jatkokseen Eloyön valot -tapahtuman. Ennenkuin kynttilälyhdyt päästettiin uiskentelemaan Lippajärvelle,  Sibelius-lukion opiskelija Fanni Niikko soitti huilua soutuveneessä. Ilma suosi sekä soittajaa että soutajaa. Kaunista kuultavaa. Fanni Niikon esitystä voit kuunnella tästä linkistä. 

Eloyön valot -tapahtuman toteuttivat yhteistyössä Lippajärveläiset ry ja Viherlaaksolaiset ry. Omnian opiskelijat olivat valmistaneet kaarnaveneitä, lyhtyjä ja muuta rekvisiittaa tapahtumaan.

Kun ilta riittävästi pimeni, luonnollinen jatkopaikka oli teltta tai muu luonnonläheinen nukkumapaikka, sillä lauantaille osui myös Nuku yö ulkona -tempaus.

Parveke on perinteisesti mummon mieleen. Siellä saa hyvät unet oli sitten kyseessä tempaus tai helle. Ilmatieteen laitoksen lupaamat revontulet ja tähdenlennot jäivät näkemättä, niin hyvin nukutti.

Espoo-päivät ESMILA

Jotkut ottavat rennosti, toiset laulavat komeasti. Espoon mieslaulajat Jammaillen rannassa -tapahtumassa

 

Espoo-päivät

Jammaillen rannalle -tapahtumassa lasten suosikkileikkejä ovat hiekka- ja vesileikit.

 

Espoo-päivät

Aurinko laskee Lippajärvellä. Pian huilu soi ja Eloyön valot loistavat.

 

Espoo-päivät

Fanni Niikko on ottanut yleisönsä huilunsoitollaan ja nyt rantautuu Viherlaakson uimarannalle.

 

Fanni Niikko oli iloinen saadessaan kokemuksen miltä huilun soitto tuntuu järvellä, veneessä istuen. Yleisö oli mielissään kuullessaan lumoavaa musiikkia.

 

Espoo-päivä

Eloyön valot syttyvät Lippajärvellä.

 

Espoo-päivä

Laitureilla ja veneissä syttyivät lyhdyt sitä mukaa kun ilta pimeni. Tämä käsintehty lyhty on matkannut Marokon Marrakechista Sadunkertojien torilta aina Lippajärvelle asti. Espoo-päivänä se ilahdutti järvellä liikkujia laiturin nokassa.

 

 

Ruotuväen tiluksilla – Santahamina

Siitä on jo mummonmuistin verran, kun edellisen kerran kävin Santahaminassa. Viimeksi osallistuin alokkaiden omaisille tarkoitettuihin vierailupäiviin. Muistan kuinka polleana käynnin jälkeen kuvailin kavereille armeijan olosuhteita. Koin itseni tosi vanhaksi – siihen aikaan se oli meriitti – sillä minulla oli armeijassa oleva poikaystävä.

Päivät, viikot ja vuodet vierivät. Viime viikolla sain uuden tilaisuuden vierailla Santahaminassa, en suinkaan omaisena vaan Ympäristötoimittajat ry:n järjestämällä tutustumisretkellä. Vinkiksi muillekin: Santahamina-seura ry järjestää saarella kiertokävelyjä Suomen kansalaisille. Kerää porukka ja lähde nauttimaan luonnosta, miljööstä ja hurjista tarinoista. Oppaamme  Markku Virtanen osasi ainakin avata historiaa värikkäästi. Bonuksena saimme vielä lintubongarin havainnot lajitietoineen, sillä toimittajien joukossa oli luontoaiheisista ohjelmista tuttu Paul Segersvärd, joka käy saarella ahkeraan havannoimassa lintuja. Lintubongaus on Santahaminassa mahdollista, mutta kulkulupa täytyy hankkia etukäteen. Ei saarelle niin vaan mennä, sen sain tuta jo tullessani.

Santahaminassa asuu nelisen sataa ihmistä. Mummoja ja ukkeja ei köpöttele vastaan muutoin kuin satunnaisina vieraina, sillä asuntoja vuokrataan vain kantahenkilökunnalle. ”Kun jäät eläkkeelle, on kuukausi aikaa muuttaa muualle”, Markku kertoi.

Metsiköissä pyssyt tanassa (ei ammuksia, rauhoitteli Markku) huitelevat voivat olla niin miehiä kuin naisia. Toisin oli mummon nuoruudessa. Silloin naureskeltiin ruotsalaissolttujen hiusverkoille eikä naisilla ollut pyssyvaihtoehtoa. Hyvä niin, sillä kalpaten olisi käynyt, jos ruotuun olisin astunut. Nytkin oli sisääntulo tiukilla. Nimi puuttui paperista ja poistivat bussista portilla. Olen herkkä äänenesävyille ja ”rivienvälitekstille” ja jaksan ihmetellä niitä, jotka armeijan koulun läpi pääsevät. Markku kertoi, että naisilla on 45 päivän katumusaika. Siis jos ei homma maistu, voi lopettaa tuon aikarajan sisällä. Hassua, kuinka tässä tulikaan mieleeni isyyden tunnustaminen. Siinäkin on olemassa ”katumusaika”: Isyyden voi vielä peruuttaa 30 päivää sen jälkeen kun lapsi on syntynyt.

Kivoja nimiä Santahaminassa: Sahara ja Lemmenlaakso.  Sahara on pitkä hiekkainen paahde-alue, jonka harvinaisista kasveista ja siivekkäistä juttua olisi riittänyt. Lemmenlaaksossa on nykyään pientaloja ja 1950-luvun kerrostaloja, mutta aikoinaan Lemmenlaaksossa pantiin jalalla koreasti. Siellä sijaitsi suuri tanssilava. Se oli siihen aikaan kun vielä tanssittiin. Nykyään hikoillaan trikoissa niin sivilissä kuin täällä varuskunta-alueella. Santahaminaa kiertää lenkkipolku. Saarella on myös urheilukenttä. Sen rakensivat venäläiset sotavangit. ”Hyvää työtä tekivätkin, sillä kenttä korjattiin vastaa 15 vuotta sitten. Tosin valaistusta ei ole vieläkään”, Markku tähdentää.

Santahaminan entistä Upseerikerhoa pitää kilta nykyään. ”Kapiaiset ovat raitistuneet eikä toiminta enää pyöri heidän avullaan. Upseerikerho toimii tilausravintolana nykyään”. Siinä vinkki seuraaviin bileisiin. Juhlat komentajan entisessä asuintalossa.

Varuskunnan pyörittämiseen tarvitaan monenlaista  henkilökuntaa. Ruokahuoltoa tietenkin mutta toimiipa Santahaminassa kaksi ompelijaakin. He tekevät kadettien puvut mittatilaustyönä paikalle toimitetuista raakileista.  Koulukin on, Santahaminan ala-aste, jonne tulee oppilaita myös varuskunnan ulkopuolelta.

 

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Kello viiden aurinko paistaa voimakkaana vierailupäivänämme. Aamusta oli vielä kaatosade. Oppaamme Markku Virtanen aloittaa tarinat Perinnetalon edessä. Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Hevoskastanja,.Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tätä en tiennyt! Hevoskastanja on vieraslaji: tuliainen Venäjältä. Puutarhurit toivat tulleessan Venäjältä ja istuttivat Santahaminaan . /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Lähes kaikki tiet Santahaminassa ovat luonnonkiveä /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Ainoa Viaporin kapinan muistomerkki. Nurmen alla on ollut hautausmaa. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Santahaminan mäntyjen keski-ikä on 250 vuoden hujakoilla. Vanhin mänty on 350 vuotias. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Vanha venelaituri Upseerikerhon edessä. Neljä kilometriä Kauppatorille. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Männyn rungossa näkyy vieläkin palopommin sirpale. Pommi osui 30.11.1939 Helsingin pommituksessa. Päivämäärä löytyi opettajan koulupäiväkirjasta. /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

/Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Maanpuolustuskorkeakoulun koulutustiloja /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tällä paikalla on ollut hautausmaa jo muinoin. Paikalta on löydetty kaksitoista vainajaa 1700-luvun loppupuollta. Sen sjaan varuskunnan hautausmaana se ei ole kaiketi toiminut, ei ole löydetty siihen viittaavaa. Muistomerkin taivaaseen kohti suuntaava ortodoksien risti. Neityt Marian ikoni ei kestä säätä. Sään turmeleman tilalle odotetaan uutta Venäjältä, on odotettu jo lähe kymmenen vuotta. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tätä kutsutaan Saharaksi. Hiekkaa parin kilometrin pituudella. Täällä testataan ja mitataan askelmittarilla kuinka pitkälle kuula lentää. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Punavankien hautausmaa, jonne haudattiin Helsingin alueen vankileireillä kuolleet. Saksalaiset muuttivat alueen vankileiriksi. Karuissa olosuhteissa vankien eilinaika oli noin  neljä kuukautta, tutkinta-aika seitsemän. Alkuvuodesta 1919 vankileiri lakkautettiin. Muistokiven pysytysprojekti alkoi vuonna 1949. Muistokivessä aate siirtyy symbolisesti  kuolemaa tekevältä isältä pojalle. Samanlainen muistomerkki löytyy myös Tammisaaresta /Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Komea runkoinen puu on ilmeisesti kaatolistalla. Sen takan häämöttävä rakennus on Suomen ensimmäinen aliupseerikerho. Tarkoitus oli aluksi, että aliupseerit saisivat paikan, jossa syödä eväitään. Sittemmin he keksivät, että upseerien vaimot voisivat tehdä ruokaa vähän isommallekin joukolle kuin vain omalle siipalleen. Siitä syntyi aliuplseerikerho. Taas kerran ”Kaiken takana on nainen”/ Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Tämäkin rakennus on suojeltu, kuten kaikki muutkin Santahaminassa. Syynä on rakennustekniikka: betoniharkkotalo. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

 

Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Eikö muistutakin Tilkan sairaalaa muodoltaan?  Kyseessä on Leijonatalo. Se on saanut nimensä leijona-aiheisista korkokuvista. / Santahamina, suljettu sotilasalue, Suomi

Ristiriitaisia tunteita EMMA-museossa – Espoo

Eilen EMMA-museo pursui porukkaa, kun paljon etukäteishuomiota saanut Michael Jackson: On the wall -näyttely avattiin. Pulina oli mahtava kuoharistandin edustalla ennen kunniavieraan, USA:n Suomen-suurlähettilään Robert F. Pencen saapumista.

Mikä hälinä kävikään kuoharipöytien läheisyydessä. Ja sitten ne sanovat, että suomalaiset ovat hiljaisia! Mukana toki oli ulkomaalaisiakin, ehkä se selittaa hälyn  🙂 EMMA Michael Jackson On the Wall

En ole koskaan fanittanut ketään. Toki olen pitänyt monista musiikkikappaleista ja muusikoista, mutta minkään faniklubin jäseneksi en ole liittynyt. En oikein edes tiedä miten fanijutut mummon nuoruudessa toimivat, kun ei ollut nettiä eikä fanisivustoja. Toki monet tuttavani notkuivat milloin minkäkin fanin esiintymilavan laidalla. Minusta ei ollut siihen ja nykypäivänä vieläkin vähemmän, kun neuvostoaikaiset jonot tarjotaan meille retrona niin kirjakaupoissa kuin tapahtumissa.

Fanittamisessa on jotain tosi outoa, hölmöäkin, kuten se että fanit nostavat kohteensa jalustalle ja pitävät siellä tapahtui mitä tahansa, rikoksiakin. Menneellä viikolla tarvitsin suorastaan tulkin apua lehtijuttuun, joka koski Ruotsissa pahoinpitelystä tuomittua räppäriä Asap Rockyä. Kuvittelin etten ymmärrä ruotsia. Artikkelissa kerrottiin, että fanit olivat Asapin Tampereen keikalla huudelleet Fuck Sweden. Tulkitsen sen kannanotoksi Asapin puolesta Ruotsin oikeuslaitosta vastaan. Toivottavasti tulkitsin väärin. Kuten sanottu, en ollut paikalla, olen lehtitiedon varassa.

Takaisin EMMA-museon näyttelyyn.

EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Suurlähettiläs Robert F. Pence ja vaimo Susan Pence  / EMMA Michael Jackson On the Wall

Avauspuheessa USA:n Suomen suurlähettiläs Robert F. Pence sanoi Michael Jacksonin vaikuttaneen moneen ihmiseen, inspiroineen heitä.

Ilmiö Michael Jackson oli, siitä ei pääse mihinkään. Kaikkine kirurgisine muodonmuutoksine, haamunvalkeine kasvoine, pedofiilisyytteine hän herätti huomiota ympäri maailmaa niin eläessään kuin kuolemansa jälkeen.

Näyttelyn kuraattori Arja Miller korosti, että EMMA:n näytelyssä ei ole kyse Michael Jacksonista vaan nykytaiteilijoiden näkemyksestä Jacksonin vaikutuksesta identiteettiin, rotuun, sukupuoleen, tasa-arvoon sekä idolikulttuuriin .

Sellaisten rillien läpi näyttelyä on katsottavakin.

Michael Jackson: On the wall -näyttely on ainakin minulle niitä näyttelyitä, joissa opastus on paikallaan. Ehkä ne, jotka tuntevat paremmin Jacksonin elämää, tunnistavat teoksen sanoman. Esimerkiksi Graham Dolphinin teoksessa Triller en olisi ilman taiteilijan kertomusta huomannut pientä pränttiä Jacksonin kuvan päällä. Dolphin kertoi, että lyriikka on hänelle tärkeämpää kuin itse Jackson ja siksi hän oli kirjannut laulujen sanat teoksiinsa. Huh, mikä urakka! Aika monta kynää kului. Taisi kertoa kolme kuukautta tuhertaneensa sen äärellä.

Michael Jacksonin levyn kansi pohjana ja sen päälle kirjoitettu sanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Kun tarkkaan syynää, sieltähän ne löytyvä, ne levynsanat. EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Graham Dolphinin teoksista  löytyy laulun sanoja pienen pienin kirjaimin. ”Kuukausien työ”, kertoi taiteilija avajaisyleisölle. / EMMA Michael Jackson On the Wall

Näyttelyssä on esillä 48 kansainvälisen taiteilijan teoksia. Muutama taiteiljoista oli mukana avajaistilaisuudessa. Se kai kuuluu asiaan  vaikka osalle taiteilijoista tämänkaltainen esilläolo on silminähden piinaa. Niin nytkin, kuten monissa muissakin avajaistilaisuuksissa.

 

Pienensin miehen! Yllätin Michael Gittesin tutkimassa taideteoksen yksityiskohtia eikä hän ehtinyt nousta täysiin mittoihinsa./  EMMA Michael Jackson On the Wall

 

Liekö kuvatuin teos, ainakin näyttävä. / Michael Jackson and Bubbles / EMMA Michael Jackson On the Wall