All Posts By

Kirsti Sergejeff

Miten olisi viikko ilman sähköä – akkuja lataamassa

Uskomatonta miten paljon ääntä on kaupunkiolosuhteissa. Äänen määrän huomaa vasta, kun on palannut kotiin viikon sähköttömällä saarella oleskelun jälkeen. Tiskikone, pyykkikone, tietokone, mitä niitä nyt sitten olikaan, ne kaikki tuottavat oman äänensä. Pyykkikone vinkuu armoa, sillä sen kohtalona on pyörittää puhtaaksi vaatekassien sisällöt. Mutta yksi on ylitse muiden: suihkuhana, josta juoksee lämmintä vettä.

Tässä muutamia kuvia paratiisista, jossa lataamme akkuja viikon vuodesta. Suosittelen tutkimaan myös tämän tyyppisiä vaihtoehtoja mökkivaraamoista. Rentouttavaa.

Mitä siellä sitten voi tehdä: vaellella kallioilla, syödä, juoda, saunoa ja lukea – sitä mieluiten riippukeinussa.

Tästä alkaa viikon loma! Matkalla Kirjaisista saarelle.

Kantovettä ja vatipesua. Uimaan tottakai! Saunaranta.

Saunan hämyssä.

Kallioita ja käppyrämäntyjä.

Auringonnousuja ja -laskuja. Viikossa ehtii nähdä seitsemän kumpaakin.

 

Auringonlasku Furuskärissä.

Lintuja ja niiden ääntelyä. Saariston asukit niin ihmistet kuin linnut kunnioittavat toisten reviiriä. Linnut – eivät edes lokit – nappaa herkkupalaasi terassilla.

Kännykkää tulee käytettyä säästeliaästi. Kun virta loppuu, täytyy soutaa Stenskärin pienvenesatamaan lataamaan. Sieltä saa myös tuoretta kalaa ja oman kasvimaan tuotteita. Niin ja nami nami! Kalastajaperheen leipomaa saaristolaisleipää.

Ensin työ ja sitten huvi, vai päinvastoin? La Gomera, Garajonay

Garajonayn kansallispuistoon tutustumiseen oli varattu kokonainen päivä, kymmenen tuntia. Päivä alkoi Juegos de Bolas -vierailukeskuksesta.

Intohimoinen leipuri, Irina Idelina tarjosi meille voimia vaellukseen. Irina on leiponut 8-vuotiaasta asti ja pitää nykyään leipomo-kahviota vierailukeskuksessa.

Garajonayn kansallispuistossa Irina Idelinan leipomo, La Gomera

Kahvia ja ”Galletas” – suomeksi keksejä  Irina Idelinan leipomo-kahvio. /La Gomera

Garajonayn kansallispuistossa Irina Idelina bakery cafeteria La Gomera

Irina Idelina esittelee ”Tästä kaikki alkaa, kunnon jauhoista. / Idelina bakery cafeteria, La Gomera

 

Garajonayn kansallispuisto, Irina Idelina bakery cafeteria, La Gomera

Tällaisiksi herkuiksi muuntuivat jauhot Irinan hyppysissä.  /Garajonayn kansallispuisto Irina Idelina bakery cafeteria, La Gomera

Kun kalorit oli kerätty, siirryimme viininmaistajaisiin. Hieman huolestutti, kun astuin sisään viinikauppaan ja näin  esittelijän seisomassa pullorivin vieressä. Vaellussauvat odottivat kasattuina ja teipattuina ulkopuolella. Näinkö ensin nautitaan viinit  ja sitten lähdetään metsään. Luterilainen mieli sanoo, että ensin työ ja sitten huvi.

Muistan hyvin miten veteläksi jalkani ryhtyivät eräällä camino-vaelluksella, kun espanjalainen kanssakulkijani (sairaanhoitaja!) sai houkuteltua minut juomaan maitokahvin sijaan ”una copitan”.  Se on piennennysmuoto lasia tarkoittavasta sanasta ”una copa”.  Toisellekin jalalle tuli otettua. Pienentäminen ei tässä yhteydessä auttanut, viimeiset kilometrit olivat varsin työläät. Aluksi tietenkin mentiin hip hurraa hei…

Olihan viininmaistajaistilassa sylkykupit (huh. niillä on varmaan joku hienompi nimi) mutta tämä suomalainen ei sylje lasiin, ei edes viininmaistajaisissa ennen vaellukselle lähtöä. Olen aika kehno analysoimaan viinien bukeita ja muita. Sanonpa vaan että niissä oli dokabiliteetti kohdallaan.

Nancy Melo, Garajonay, wine tasting

Nancy Melo esittelee viinejä Garajonayn kansallispuiston vierailukeskuksessa.

No eihän siinä mitenkään käynyt, sillä seuraavaksi siirryimmme lounaalle.

Garajonay – Laguna Grande eväsretkellä

Garajonayn kansallispuisto liitettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1985. Kävijöiden määrää on vaikea arvioida, sillä laskuri on vain vierailukeskukessa. Puisto on avoin, kuka tahansa voi pysäyttää autonsa tai pyöränsä tai vaikka tulla jalan. Paikalliset rakastavat puistoaan ja käyvät lenkillä siellä vapaa-aikoinaan.

 

Laguna Granden alueella löytyy varjoisia ja aurinkoisia paikkoja eväsretkiä varten. La Gomera, Garajonay kansallispuisto

 

La Gomera, Garajonay kansallispuisto

Onko se nokkonen? / La Gomera, Garajonay kansallispuisto

Raso de Bruma – aivan kuin satumetsässä

Teimme iltapäivästä lounaan jälkeen lenkin Raso de Brumassa. Aivan huikea tunnelma. Kuin satuun olisi astunut. Bloggarit ja journalistit kun olivat liikkeellä, etenimme hitaaaaaaaaaaaaaaaasti. Jokaisen puskan kohdalla pysähdyttiin kuvaamaan ja kirjaamaan ylös kasvien nimiä.

La Gomerasta tuli saari tulivuorenpurkauksessa noin 10 miljoonaa vuotta sitten. Oliko se viisi vai kymmnen miljoonaa, siitä näyttää olevan eri näkemyksiä.

Erään lähteen mukaan La Gomeralle levisi kasveja ja eläimiä noin 1-2 miljoonaa vuotta sitten. Luultavasti luontaisen leviämisen kautta niitä tuli viereiseltä Teneriffan saarelta ja toki kauempaakin.  Kotoperäinen? Siitä puhutaan, mutta mikä on kotoperäistä, eihän täällä ole ollut mitään muuta kuin laavaa. Ja sittemmin basalttikerroksia.

La Gomera

Raso de la Bruma, Garajonay kansallispuisto, La Gomera

Raso de la Bruma, Garajonay kansallispuisto, La Gomera

Satumetsä /Raso de la Bruma, Garajonay kansallispuisto, La Gomera

Raso de la Bruma, Garajonay kansallispuisto, La Gomera

Satumetsä /Raso de la Bruma, Garajonay kansallispuisto, La Gomera

 

 

 

Halut se on hiirelläkin – Valassafari/La Gomera, Kanariansaaret

Reissun odotetuin retki suuntautui Valle Gran Reyn pikkukaupungista merelle bongaamaan delfiinejä ja valaita.

”Delfiinejä näkee safarilla aina, enemmän tai vähemmän mutta niitä näkee.  Pienempiä valaitakin  noin 60 prosentin varmuudella, mutta suuria valaita nähdäkseen täytyy olla jo onnekas”, oppaamme Melanie valmisteli ryhmää tulevaan merimatkaan.

Valle Gran Reyn satamassa meitä odotti Excursiones Tina -safariyrittäjän opas Angela Schröder, joka antoi varsin yksityiskohtaista tietoa merellä lajeja tarkkaillessamme.

Angela Schröder, Tina, valasafari / La Gomera

Angela Schröder opastamassa La Gomeran saarella, Taakse jäi Valle Gran Reyn satamakaupunki. Excursiones Tina, valasafari / La Gomera

Aurinkoallergiselle veneessä olo haastaa kaiken: suojakertoimet, silmien suojauksen, vaatetuksen, kerrassaan kaiken. Niinpä hetken katselin yläkannella ruskeita pintoja, napakoruja, pikkuruisia vaatekappaleita, joihin enemmistö veneen matkustajista oli sonnustanunut, ja vetäydyin sitten alakertaan mahdollisimman varjoisaan nurkkaan.

Nurkkaan vetäytyivät myöhemmin myös merisairaat, yksi kerrallaan.  Veneen kiikkuminen oli monelle liikaa. Henkilökunta jakoi pusseja lasittunein silmin  horisontiin tuijottaville. Myös minulle, vaikka kuinka yritin selittää, etten voi huonosti, vaan välttelen aurinkoa. Kuka nyt välttelisi aurinkoa! Ihmisillä on kymmeniä erilaisia intoleransseja ruoan suhteen, mutta auringon välttelemistä harva ymmärtää. Korkeintaan sen, että suojakertoimia täytyy olla, ja hattu päässä.

Alakannelta näki kuitenkin hyvin merelle, vähintään yhtä hyvin kuin yläkannelta.  Aina kun jotain näkemisen arvoista ilmestyi, laivatyttö juoksi ympäri kantta ja kertoi saksaksi sekä englanniksi mille puolelle venettä tulisi katsoa. Merisairauskin näytti siitä kärsiviltä unohtuvan, samoin paahtava aurinko minulta,  kun delfiinit leikittelivät veneen kummallakin puolella.

La Gomera, valassafari

Valassafari, /La Gomera, Kanariansaaret

Valassafari, /La Gomera, Kanariansaaret

Valassafari, /La Gomera, Kanariansaaret

Kun olennaisemmat lajit oli nähty, vene pysähtyi suojaisaan poukamaan uintia varten. Vaatteiden vaihto kajuutassa oli hikistä hommaa mutta pulahdus kirkaaseen veteen huuhtoi hiet.

Uintihaluisia rappusilla pyrkimässä vilvoittavaan veteen riitti jonoksi asti. Kaikki eivät aivan päistikkää veteen hypänneet, vaikka kyllä heitäkin oli. Olin ensimmäisten joukossa vedessä ja odottelin vettä polkien jo tovin pääsyä takaisin veneeseen.  Jostain muodostui aina vaan uusi jono veteen tulijoita. Se eteni hitaasti, sillä kaikki ottivat tilansa rappusilla.  Pikkutyttöä houkuteltiin uimaan: hän eteni, palasi, eteni. Rappusten ala-askelmillä naiset kiljahtelivat muka kylmästä vedestä kameroiden edessä. Odottelin aikani pääsyä ylös vedestä, mutta aina jostain ilmestyi uusi mereen pyrkivä. Voimat alkoivat vähetä ja huusin vihonviimeiselle portaille suuntaavalle.

”Hei, haluaisin tulla ylös”.

Saksalaisrouva mulkaisi ”halut se on hiirelläkin” -ilmeellä ja huusi takaisin.

”Ja minä haluan tulla alas”.

Ja niin hän tekikin.

Meressä polskiminen oli vielä meneillään, kun José Miguel Bello Mesa touhusi veneen peräpäähän nostetun grillin vieressä. Hän grillasi safarilaisille ruokaa – tuoretta kalaa luonnollisesti.  José on sekä veneen kapteeni että  kokki.

Valassafari, La Gomera

José Miguel Bello Mesa on sekä veneen kapteeni että  kokki.  Excursiones Tina, valassafari, La Gomera, Kanariansaaret

Tinan valassafarita on järjestetty yli kaksikymmentä vuotta. Ne ovat saaneet ”Blue Flag for Sustainable Whale Watching” sinisen lipun (minusta se on kylläkin keltainen) osoitukseksi kestävän kehityksen ohjelmasta.

La Gomera, Tina Excursiones, valassafari

Join sangrian kertakäyttöisestä maissimukista. Huhtamäki mainos oli seinällä.  La Gomera, Tina Excursiones, valassafari

Tinan verkkosivuilla voi seurata mitä valaita, delfiinejä, merikilpikonnia, lintuja ja muita luontokappaleita on minäkin päivänä nähty.

Jotenkin hämmentävää. Maissa vähän väliä näkyy hylättyjä terassiviljelmiä. Merimatkalla näimme hylättyjä tonnikalatehtaita rannoilla. Hylätyiksi kutsuvat toimintansa lopettaneita.

 

 

San Sebastián de La Gomera

Kylän kokoinen pääkaupunki – San Sebastián de La Gomera

San Sebastiánin sataman parkkipaikalla seisoo jo kymmenkunta bussia, kun yhteysveneemme El Gabritosta saapuu yhdeksän aikoihin. Se tarkoittaa, että ensimmäiset päivämatkalaisryhmät ovat jo ehtineet saarelle. Bussit ovat tyhjillään, sillä turistit ovat jalkautuneet kaupungille katselemaan nähtävyyksiä. Jalan onkin hyvä liikkua lähinnä kylää muistuttavassa San Sebastiánissa, joka on La Gomeran pääkaupunki. Asukkaitakin on vähemmän kuin espoolaisissa lähiöissä, noin yhdeksäntuhatta.  Nähtävyyksiin ei varmasti väsy ja katujakin on vain muutama. Shoppailemaan tai rantaelämää viettämään saarelle ei tulla, vaan luontoelämyksiä hakemaan. La Gomeran valttina ovat karut laavamaisemat ja saaren keskustassa sijaitseva vehreä Garajonayn kansallispuisto ja sen lukuisat vaellusreitit.

”Me saarelaiset haluaisimme tietenkin järjestää itse nuo saarikierrokset, sillä se hyödyttäisi paikallisia toimijoita. Nyt bussit tulevat Teneriffalta laivan kyydissä ja ajavat ympäri saarta päivän ajan ja palaavat sitten takaisin.  Sille emme voi mitään”, oppaana toimiva Melanie harmittelee.  ”Vielä 1960-luvulla saarta kiertävien määrät olivat pieniä, mutta vuosi vuodelta ne kasvavat.”

San Sebastián de La Gomera

Calle Real -kadulla ei ole tungosta. Joitankin kauppoja ja tärkeimmät nähtävyydet. / San Sebastián de La Gomera

Kolumbuksen jalanjäljillä

Kristoffer Kolumbuksesta otetaan San Sebastiánissa irti mitä saadaan. Jopa kaivonkansiin on painettu hänen nimensä.  Kaupunki oli Kolumbuksen viimeinen tukikohta Euroopassa ennen Atlanttin ylitystä. Kolumbus täydensi muona- ja vesivarastoja saarella merimatkaa varten,  ja totta kai rakkaustarinakin oleiluun liittyi. Nyt kaupungissa turistit tepastelevat hänen jalanjäljillään.

San Sebastián de La Gomera

Tältä rannalta Kolumbus lähti kohti Amerikkaa. Se sijaitsee nykyisen matkustajasataman vieressä. /San Sebastián de La Gomera

Plaza de Américasilla, kaupungin keskusaukiolla voi bongata Kolumbuksen jalanjälkien ensimmäisen katumosaiikin. Vanhan tullikamarin (Casa de la Aduana) edustalta löytyy kaivo, josta Kolumbuksen kerrotaan nostaneen vettä ja Iglesia de la Virgen de la Asunción -kirkon sisältä löytyy muistolaatta paikassa, jossa kerrotaan Kolumbuksen rukoilleen.

San Sebastián de La Gomera

De aquí partió Colón lukee kaivonkannessa. Kyse on vuodesta 1492 ja Kolumbuksesta. Kaupunki oli Kolumbuksen viimeinen tukikohta Euroopassa ennen lähtöä Atlantin ylitykselle. / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Kolumbus patastelee Plaza de Américasilla, kaupungin keskusaukiolla /San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Iglesia de la Virgen de la Asunción -kirkon edusta on suosittu kuvauspaikka. Kirkossa kerrotaan Kolumbuksen rukoilleen. /San Sebastián de La Gomera

La Torre del Conden puolustustorni

La Torre del Conde on historiallinen puolustustorni. Sen ovet ovat lukossa. ” Emme oikein tiedä milloin mikäkin nähtävyys on avoinna. Se on  ongelma täällä La Gomeralla”,  opas Melanie miettii. Varmaan rahapula sulkenut, kuten niin monessa muussakin pienen paikkakunnan matkailukohteessa ympäri Eurooppaa.

San Sebastián de La Gomera

La Torre del Conde  /San Sebastián de La Gomera

San Sebastián de La Gomera

La Torre del Conden ovi pysyy lukittuna /San Sebastián de La Gomera

Arkeologinen museo

La Gomeran arkeologinen museo ihastuttaa minikoollaan. Viime vuosina näitä arkeologisia kohteita on tullut nähtyä sekä sisätiloissa että paahtavassa helteessä erilaisia kaivauksia katsellen. Kivahan sitä on katsella, mutta ei kovin tarkkaan.

San Sebastián de La Gomera

”Joitakin vuosia sitten tehtiin tämä kuva, johon osallistuivat paikalliset asukkaat. Saarella ovat sekoittuneet niin saksalaiset, espanjalaiset kuin monista muistakin maista peräisin olevat. Joskus häkellyttää, kun joku näyttää saksalaiselta, mutta käyttäyy kuin lagomeralainen”, kertoo Melanie.  Hän on Saksasta, mutta asunut La Gomeralla 20 vuotta. Aviomies on saarelainen. Arkeologinen museo / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Olen muinaisen lagomeralaisen kokoinen. Arkeologinen museo / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Jos lukeminen loppuu, käy turisti-infossa. Sinne voi jättää lukemansa kirjat ja ottaa uuden. /San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Matkalla Mercadoon, kauppakeskukseen. / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Kauppakeskuksen kattoa on kiva katsella. Mercado, kauppakeskus San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Kukat ovat komean kokoisia / Mercado, kauppakeskus, San Sebastián de La Gomera

San Sebastián de La Gomera

Paikallista vai tuontitavaraa. Monet ovat vaihtaneet perinteiset banaanit avokadoihin ja mangoihi paremman tuoton takia. Mercado, kauppakeskus /San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Kestävää kehitystä. Muovimukeista tehty lampun varjostin. Homma kaiketi kesken koska makasi vielä kaapin päälllä kauppakeskuksessa. / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Kaupunkinäkymiä /San Sebastián de La Gomera

San Sebastián de La Gomera

Väriloistoa julkisiuvissa /San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Palmut huojuvat /San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

1960-luvulla elettiin vielä maataloudesta. 1974 alkoi ensimmäinen matkustajalaiva liikennöidä La Gomeralle. Siitä alkoi turismi. Sen jälkeen määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. / San Sebastián de La Gomera

 

San Sebastián de La Gomera

Rantakadun maisemia / San Sebastián de La Gomera

 

Hotel Finca El Gabrito - La Gomera

Majatalo, jossa ei juoda salaa / El Gabrito – La Gomeria, Kanaria

 

Yleensä en kiinnitä paljoakaan huomiota yöpymispaikkoihin. Sänky on tärkeä, hiljaisuus plussaa. Kolme ensimmäistä yötä La Gomeralla kuitenkin  innoittivat minut erilliseen hotellimiljööpostaukseen.

Saavuimme siis, koko kymmenpäinen bloggari-toimittajaryhmä, kuka mistäkin suunnasta mutta kaikki tyynni matkanteosta ryytyneinä La Gomeran saarelle. Ryhmä jaettiin useisiin majapaikkoihin. Minä ja kaksi muuta päädyimme tiettömän taipaleen päässä olevaan Hotel Finca El Gabritoon, jonne vieraat kuljetetaan veneellä,  elleivät sitten halua kävellä. Matka jalan polkua pitkin kestää kaksi ja puoli tuntia. Autotietä ei ole.

Meille kolmelle oli tilattu venekyyti, muut jatkoivat matkaa minibusseilla omiin majapaikkoihinsa. San Sebastiánin satamassa hyppäsimme Aronin ohjastaman veneen kyytiin.  Vene oli jonkinlainen yhteysvene, joka sukkuloi El Gabriton ja San Sebastiánin välillä muutamia kertoja aamuin illoin.  Päivän viimeinen oli ehtinyt mennä aikoja sitten ja siksi meille oli tilattu erilliskyyti.

Hotel Finca El Gabrito

Venekyyti tarvitaan kun mennään hotellille – Hotel Finca El Gabrito

 

Matkalla Hotel Finca El Gabrito

Matka jatkuu San Sebastianista El Gabritoon. Aron ruorissa.

El Gabritossa opas johdatteli meidät jyrkkäreunaista tulivuorenreunaa mukailevaa kulkuväylää pitkin hotellille. Väylä oli suojattu verkolla, jonka alla tuli pysyä. Ja pysyimmehän me, sillä verkossa yläpuolellamme makaili erikokoisia korkeuksista pudonneita möhkäleitä.

 

Hotel Finca El Gabrito

Katettu kulkuväylä vie hotellialueelle – Hotel Finca El Gabrito

Vaikka Hotel Finca El Gabrito kuulostaa hotellilta, mitään varsinaista hotellirakennusta ei ole. Kyse on enemmänkin alueelle hajasijoitetuista rivitalonpätkistä.

Me kolme yövyimme talossa, jossa kolme huonetta oli vierekkäin. Se sijaitsi kauimpana satamasta ja hotellin respasta. Matkaa saattoi olla lähemmäs kilometri, siltä se ainakin tuntui kaiken matkustamisen vaiheiden jälkeen.

Hotelli toimii itsepalveluperiaatteella,  lähestulkoon olemattomalla määrällä henkilökuntaa. Ateriat nautitaan noutopöydästä, jossa vihannesten ja hedelmien leikkaamista ja kuorimista varten on alustat. Juomat ja muu pakettiin kuulumaton kirjataan itse ylös kansioon. Itsepalvelua alusta loppuun, vaikka kyllä näkymätön henkilökunta köökin syövereistä ilmestyy auttamaan epäselvissä asioissa, kun aikansa huhuilee.  Kokeilin!

Hotel Finca El Gabrito

Majatalo, jossa ei juoda salaa – ja meillä Suomessa mietitään voiko kerrostalojen asukasluetteloa julkaista GDPR:n vuoksi – Hotel Finca El Gabrito 

Koska saavuimme perille vasta illallisajan jälkeen, meitä odotti illallinen muovikelmussa. Väsymykseltämme emme älynneet edes lämmittää atrioita.  Söimme puutarhan pimeydessä ja ihmettelimme nalkuttavan kuuloista lintua. Sittemmin saimme tietää, että kyse on välimerenliitäjistä, jotka yöksi rantautuvat pesilleen. Päivät ne liihottelevat merellä. Joimme hyvin ansaitsemamme punaviinilasilliset, loput pullosta jätetiin huoneemme numerolla varustettuna odottamaan seuraavaa iltaa.

Myrsky viimeisteli unettoman yön. Talon joka nurkka natisi ja tuuli mourusi jo nukkumaan mennessä. Pian ilmavirta alkoi jo tuntua sängyssä, ei mitenkään erityisen kylmänä, mutta sai minut kuitenkin vetämään peiton korviin. Korvatulpatkaan eivät saaneet äänimaailmaa unta varten sopivaksi.

Aamiainen tarjoiltiin samassa paikassa, jossa illallinen. Jos illallisen aikaan olikin hiljaista, kun meitä oli vain kolme, nyt kaikui kaikkialla saksan kieli. Paikka on saksalaisten suosiossa ja lähes kaikki ohjeistuskin on saksaksi. Jos silmänsä sulki, oli vaikea kuvitella olevansa La Gomeralla, Kanariansaarilla.

Aikamoiset aallot kuohuivat vielä aamusta, kun matkasimme veneellä päivän elämyksiin. Merenkäynti sai minut tähyilemään, paljonko uintimatkaa on rantaan, ja toivomaan, että olisin jättänyt viimeisen aamiaissämpylän syömättä. Vähemmän painavalla vatsalla pysyisi paremmin pinnalla.

 

Pasqual - Hotel Finca El Gabrito

Pasqualilta jäi kuvassa osa päästä pois, sillä vene keikkui niin kovasti aamulla kun matkasimme San Sebastianiin. Onneksi tatskat tulivat kuvaan mukaan. Hotel Finca El Gabrito

Tuuli ei kuulemma ujella aina yhtä voimakkaasti. Riippuu tuuleen suunnasta, joskus se osuu tulivuorten välissä olevaan El Cabritoon voimakkaammin. Niin kävi ensimmäisenä yönämme. Toinen yö meni himpun paremmin. Tuuli oli tyyntynyt, mutta edellispäivän tapahtumat vyöryivät aivoihini eikä uni tahtonut pysyä millään.

Hotel Finca El Gabrito

Matkalla majataloomme – Hotel Finca El Gabrito

 

Hotel Finca El Gabrito

Siinä se on, minun oveni kutsuvasti avoinna. /Hotel Finca El Gabrito

 

Hotel Finca El Gabrito

Hotel Finca El Gabriton henkilökunta

Fred Olson -lautta välillä Los Christianos - San Sebastián de La Gomera

Pelottavat bloggarit kestävän kehityksen kohteita bongaamassa

Tätä voisi kutsua työtapaturmaksi. Pressireissu, jossa kolme lentoon nousua ja laskua! Nykypäivänä, jolloin tietoisuus lentomatkailun ilmastovaikutuksista on laajalle levinnyt. Tämän reissun jälkeen ei hiilijalanjälkeni pienentämiseen riitä yhden puun istuttaminen, vaan joudun istuttamaan kokonaisen metsän, ehkä hehtaareja.

Lähdenkö vai en, sitä vatvoin monena yönä! Olin saanut itseni sumppuun. Ennen kuin sain lentotiedot, olin täytellyt monenlaisia lomakkeita, käyttänyt aikaa ideointiin, saanut toimeksiantoja. Sitten lentotiedot saapuivat: kolme välilaskua. Eikä käynyt lentojen muuttaminen, sillä osallistujia on monesta maasta.
Eräänä yönä sitten taivuin. Ok, lähden mukaan.

Reissun teemana oli ekoturismi ja tarkoituksena tutustua kestävän kehityksen kohteisiin Kanariansaariin kuuluvalla La Gomeralla.

Ensimmäinen neuvoni La Gomeran matkaa suunnittelevalle on: katso milloin on tarjolla suoria lentoja Teneriffalle. Siellä on lähin lentokenttä ellei ota huomioon La Gomeran kenttää, jonne ei ole suoria lentoja Suomesta. Finskillä ja Norskilla näyttää ainakin olevan suoria lentoja Teneriffalle, mutta vain talviaikaan. Lentoja voi haeskella näiltä sivuilta www.norwegian.com ja www.finnair.fi

Matkamme organisoi Espanjan matkailutoimisto ja varmaan siksi espanjalaiset lentoyhtiöt kumppaneineen lennättivät meitä. Teneriffalle saavuimme kahdelle eri kentälle; osa pohjoisen, osa etelän kentälle, joista taksit kuljettivat meidät Los Cristianosin satamaan. Sieltä liikennöi kaksi lauttaa La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastiániin. Armas (mikä kotoisen ihana nimi) on kanarialainen, Fred. Olsen taasen norjalainen lauttayhtiö. Kumpaakin kokeilimme: Fred Olsonia mennessä, Armasta paluumatkalla.  Eipä löytynyt juuri merkittävää eroa. Matka kesti tunnin verran ja kahvilasta sai vatsantäytettä.

La Gomera, Fred Olson

La Gomera häämöttää, Fred Olson -lautta välillä Los Christianos – San Sebastián de La Gomera

La Gomera on piskuinen saari, jossa kaikki on lähellä. Jos vuoristoa ei olisi, saaren halki voisi kävellä päivässä. Saaren kiertämiseen jalan täytyy varata viikko. Osin on mahdollista yöpyä reitin varrella, mutta joissain kohdissa täytyy turvautua taksikyytiin, jotta saa yöksi katon päälleen. Teltassa tai taivasalla voi tietenkin yöpyä. Myrkyllisiä käärmeitä ei ole, mutta huhujen mukaan jokin tosi tappava rotsikka saarella asustaa.
Vaeltamista ajatellen huhtikuuta suositeltiin. Silloin on pitkään päivänvaloa ja paljon kukkivia kukkia.

Meidän päivänmittainen vaelluksemme osui toukokuun loppupuolelle. Ei hassumpi ajankohta sekään luonnonihmeiden tutkimiseen. Ja paikallisten yrittäjien pelottelemiseen. Aivan loppumatkasta meille paljastettiin, että saaren yrittäjät olivat kauhusta kankeina, kun he saivat tämän bloggari-toimittajaryhmän kestittäväkseen ja siitä syystä he eivät juurikaan markkinoineet yrityksestään tai sen ekotekoja. Pressireissu oli kuulemma ensimmäinen laatuaan. Toisaalta olivathan nämä aika pieniä yrityksiä, joiden päivärytmi vaati myös omistajien työpanoksen. Aika oli tiukalla.

Mukana reissussa oli kaksi italialaista, yksi itävaltalainen, kaksi saksalaista, kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen lisäkseni.
Saksalaisbloggarit olivat varmaan kuin kotonaan La Gomeralla, niin paljon heidän maansa kansalaisia oli joko kesätöistään sinne aikoinaan unohtunut tai muuten vaan muuttanut saarelle. Viiden  päivän aikana kuulin varmaan enemmän saksaa kuin espanjaa. Tämä siksi että oppaat ja muut matkailijoiden kanssa suorassa kosketuksessa olevat ovat yleensä muualta tulleita. Lagomeralaisten kielitaidossa on vielä toivomisen varaa.

Italialaisilla oli vaikeampaa. He tivasivat kaikkialla italian kieltä. Oli kyseessä museon audioseloste tai luonnonpuisto, italialaisia tulee palvella italiaksi. Oman kielistä palvelua, siis. Me suomalaiset eroamme selvästi italialaisista. Harva olettaa, että missään muualla kuin ehkä Virossa saisi palvelua suomeksi.

Juttelin aiheesta italialaisen bloggarin Valentinan kanssa. Hän etsii kestävän kehityksen kohteita, joita voi suositella lukijoilleen. Keskustelussa kävi ilmi, että iäkkäämmät italialaiset – nelikymppiset ja siitä ylöspäin – eivät osaa muuta kieltä kuin italiaa. (Tässä vaiheessa Mummo kauhistui! Ei niinkään kielitaidon puutetta vaan tuota iäkkäämmät-ilmaisua. Skaala taitaa loppua mummojen kohdalla.)

Mitä italialaiset ”iäkkäät” sitten tekevät, jos eivät saa palvelua italiaksi. Eivätkö matkusta ollenkaan, vai?
”He matkustavat suurissa ryhmissä, joiden mukana on italialainen opas. Näitä matkoja tarjoavat yleensä ulkomaiset matkanjärjestäjät, joista eivät paikalliset hyödy”, Valentina jakoi saman murheen kuin minä joissakin kohteissa. Isot monikansalliset yhtiöt imevät sisuksiinsa tuotot paikallisilta. Toki paikalliset työllistyvät ja saavat siitä palkkaa, mutta usein niukemmin kuin kuuluisi.

Seuraavaksi postaan ensimmäisen yön tunnelmia.

Tässä muutamia kuvia saapumisesta La Gomeralle.

La Gomeran korkein huippu Alto de Garajonay 1487 metriä. Näkymä Fred Olson -lautalta, joka kulkee väliä Los Christianos – San Sebastián de La Gomera

Fiksuimmat laittoivat matkatavaransa kontiin, joka siirretään lähtösatamassa laivaan. Tavarat voi sitten noutaa kontista, kun on perillä. Heikkovoimaisempien kannattaa ehdottomasti ottaa tämä ilmainen palvelu vastaan. Muutoin joutuu bodaamaan kuten Mummo, joka raahasi kapsäkkiään ylös alas kerroskaupalla. Hissiä ei ole. Fred Olson -lautta välillä Los Christianos – San Sebastián de La Gomera

Makkaraa, olutta ja olutmakkaraa – Kotkassa ja kartanomaisemissa

Seuraavassa kohteessa Kotkan Lihamestarit maistattivat makkaraa. Raavaiden ukkien lautasille soveltuvia makkaroita, sanoo Mummo. Klassikkomakkaran Hookooblöön vannoutuneena ystävänä, bratwurstit ja muut klimppejä (lihaa säästämättä) sisältävät makkarat jäävät helposti lautaselle. Ehtaa viljaa pitää Mummon makkaran sisältää. Mutta monista kesäisistä nuotioilloista tiedän, että näille lihaisimmille makkaroille on suosijakuntansa.

Tarjolla tuoremakkaraa, makuvaihtoehtoina olut- ja chilimakkara. Tommi grillaa / Kotkan Lihamestarit, Kotka

Kyllä olisi maistunut olut makkaran kanssa. Mutta ei hätää, sillä seuraavassa kohteessa on luvassa olutta. Matka jatkuu Loviisaan, Malmgårdin kartanoon ja panimoon. 

Kumpikaan ei ole avoinna yleisölle vaan kartanokierros tai panimovierailu tulee tilata etukäteen. Mutta Malmgårdin olutta saa joistakin olutravintoloista kautta maan.

Sen sijaan Malmgårdin kartanon kupeessa olevasta kartanopuodista voi käydä ostamassa herkkuja. Aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen edellä olevasta linkistä.

Tänä kesänä 2019 järjestetään Malmgårdissa keräilyryhmävierailuja kartanokierrokselle ja panimoon. Katso ajankohdat tästä linkistä.

 

Hollantilaista uusrenesanssia –  Malmgårdin kartano

Creutzin suku on hallinnut Malmgårdin kartanoa aina 1600-luvulta lähtien. Creutz – tarkoittaa ristiä.  Salin seinällä olevassa vaakunassa näkyy  myös risti.

”Se on Apostoli Andreaksen risti”, kertoo kreivi Creutz. Kartano edustaa hollantilaista uusrenessanssia.

Isä ja poika Creutz toivottavat toimittajat tervetulleeksi Malmgårdin kartanon ovella Loviisassa. ”Tämä on meidän kotimme. Toki itäsiivessä on pienemmät yksityiskäyttöön  tarkoitetut tilat.”

 

Malmgårdin kartano, Loviisassa on Creutzin perheen koti.  Melkein kaikissa huoneissa kattomaalaus. Myöskin joissain vaatekomeroissa.

 

Malmgårdin kartano, Loviisa

 

Malmgårdin kartano, Loviisa

Kattokruunu Muranosta, Italiasta Venetsian liepeiltä. Malmgårdin kartano, Loviisa

 

Malmgårdin kartano, Loviisa.

Tuoksua antava kippo täynnä laventelia. Malmgårdin kartano, Loviisa.

Malmgårdin kartanon puodista niin herkut kuin reseptitkin

 

Malmgård, Loviisa

Ruusuja Malmgårdin kartanossa koristeena.

Malmgårdin panimo

Vaikka ruusuiselta näyttääkin, aina ei kartonoelämä ole ruusuilla tanssimista.

”Kartanon ylläpitäminen on kovaa maataloustyötä. Pienestä jyvästä saa huonon hinnan. Satsaamme kovasti raaka-aineen jalostamiseksi lopputuotteeksi. Olutpanimo on yksi tuotekehityksen tulos”, kreivi Creutz kertoo. Pian pääsemme maistamaan suvun tuotekehityksen tulosta.

 

Kreivin aikaan kartanossa – vihdoin olutta / Malmgårdin panimo, Loviisa

 

Kaslink Kouvola

Vettä ja kauraa Korialla Kymijoen varrella

Tämä ei ole mikään varsinainen matkailukohde, mutta postaan kuitenkin. Kaikki juovat vettä ja moni nauttii kaurasta valmistettuja tuotteita.  Gluteenitonta ravintoa nauttiva tuttavani tervehti ilolla näytteeksi saamiani Kaslinkin Aito -tuoteperheen juomia. Se kun ei aina kuulemma ole varmaa, voiko tiukasti gluteenittomalla ruokavaliolla oleva nauttia kauratuotteita. Joskus kuulemma kauran joukkoon on saattanut livahtaa muuta viljaa. Aito-tetroissa seisoi teksti ”gluteeniton” ja se hänestä oli hyvä asia.

Kukkosten klaanin kolme poikaa Juha-Petteri, Matti ja Tuomas jatkavat isänsä Matti Kukkosen vuonna 2001 perustamaa Kaslink Oy -yritystä. Äiti, Maire on myös päässyt mukaan maitobrändin nimenä.

Kaslink, Kouvola

Suojavaatteet päälle, kenkäsuojukset koneesta ja sitten suoraan Kaslinkin tehtaan sydämeen.

Kaslinkin uusiutumattomaski luonnonvaraksi itsensä esittelevä meijeriteknikko Ilkka Korpela (avauskuvassa) kierrättää toimittajaryhmää tehtaalla. Suojavaatteet päälle, kenkäsuojukset koneesta ja sitten hakkaavien koneiden keskelle.

”Kaura on tällä hetkellä pop. Aika näyttää miten sen käy, sillä tänään joku on hieno juttu, kymmenen vuoden päästä siitä ei puhu kukaan”.

Kaslinkin tuotevalikoimaan kuuluu myös tetraan pakattu vesi. Aika loppui juuri kun olin saamassa selville mihin tarkoitukseen myydään parin desin tetravettä. Kotimaassa en keksi mitään hyvää syytä pakatulle vedelle. No ehkä, jos tehdään valmiita eväspakkauksia. Mutta silti.

”Vesi on hyvä vientituote. Meillä Suomessa vettä tulee pysty- ja vaakasuoraan ja lisäksi on järvet, emme edes ymmärrä miten tärkeästä asiasta on kyse. Autotkin pestään juomavedellä”, Korpela sanoo. Niin se tietysti on. Olemme piloille hemmoteltuja mitä veteen tulee.

Joku toimittajista kertoo, että Suomeen tuodaan kymmenen kertaa enemmän vettä kuin sitä viedään. No jo on! Tällaiset asiat ovat aina menneet yli Mummon ymmärryksen.

Siellä se kulkee, se kaurajuoma tai mikä lie olikaan. Jos haluaa työllistyä, kannattaisi opiskella meijerialalle. Kuulemma vievät kilvan Valion kanssa valmistujat koulusta. / Kaslink, Kouvola

Kaslink, Kouvola tuotantolinjaa.

Aikamoinen jyske tämän koneen vierellä. Kaslink, Kouvola

Kaslink, Kouvola

Voi ressukkaa, tämä jäte ei tiedä paikkaansa roskien maailmassa. Se ei ole kartonkia, koska sisällä on lientä. Biojätettäkö? Ei varmaankaan, sillä sisältää kartonkia. Pakkauksen kyljessä kyllä kerottiin, että on helppo kierrättää. Kaslink, Kouvola

Mustila Viini Elimäki Finland

Kahvilla viinitilalla – Mustila, Elimäki

Lehdistöretken ensimmäinen kohde Mustilan viinitila sijaitsee Elimäellä. Siellä ympäristö-, ruoka- ja maataloustoimittajista koostunut joukko maisteli raparperipaistosta samalla kun kuunteli tirehtööri Maria Tigerstedtin esitystä viinitilojen nykynäkymistä ja haasteistakin. Paljon odotuksia oli asetettu viime vuoden alkoholilainsäädännön kokonaisuudistukseen, mutta liköörien vähittäismyynnin kohdalla helpotuksia saadaan yhä odottaa.

Mustila, Finland, Maria Tigerstedt

”Mustikkapohjaiset viinit kiinnostavat ulkomailla”, Mustilan viinitilan tirehtööri Maria Tigerstedt esitteli tilan historiaa ja nykypäivää toimittajille 11.6.2019

Tirehtöörin tiluksilla kiittelin nauhoitintani. Se työskenteli sillä aikaa, kun jonotin vessaan. Avaruuteenkin tehdään turistimatkoja ennen kuin tämä vessaongelma saadaan ratkaistua. Kun bussilastillinen saapuu kohteeseen, niin suurin osa haluaa vessaan, oli bussissa sitten vessa tai ei. Siitä syntyy jono. Niin nytkin. Aikaa oli tunnin verran. Se ei ole paljon, jotta ehtii bongata oleelliset, esittää kysymykset ja ottaa kuvat. Näyttipä joukossa olleen sen verran nopeita, että olivat ehtineet ostaa kotiinviemisiä tai kuvausrekvisiittoja. Kasvit kainalossa tepastelivat takaisin bussiin.

Aktiivisia viinitiloja Suomessa noin 25, joista Mustilan tila viidenneksi suurin.

Mustilan viinipuoti ja kasvimyymälä ovat kesäisin avoinna. Kelpo käyntikohde. Samalla voi käydä  Mustila Arboretumissa tutustumassa puulajeihin ja kasveihin.

Mustilan kartano, Mustan everstin kosto

Musta eversti on Mustilan kartanon kummitus ja Mustan everstin kosto tilan suosituin viini.

Mustila Viini Elimäki Finland

Maria Mamman herkullinen konjakkipihlajamarjahillo / Mustila Viini Elimäki Finland

Mustila Viini Elimäki

Syy se on tämäkin jäädä kotiin makailemaan/Mustila Viini Elimäki

Kun Mustilan hillot oli maisteltu toimittajajoukko (yhteensä 38 henkeä) siirtyi kauran kiehtovaan maailmaan. Siitä seuraava postaus.

Kartsi korkealle -tapahtuma

Kartsi korkealle – Espoo

Joskus tapahtuu lähelläkin. Eilen 8.6. Espoon Karakalliossa oli korkealentoinen Kartsi korkealle -tapahtuma. Se järjestettiin ostarin aukiolla. Kuten tiedämme Suomi on sääriippuvainen kaikessa: on kylmää, kuumaa, myrskyistä.  Eilen oli sitä kuumaa ja se varmaankin verotti yleisömäärää. Tuntui kuin paistinpannulla olisi tepastellut. Vähäiset varjopaikat ostarin seinustalla täyttyivät hetkessä kun ohjelma alkoi puolenpäivän aikaan.  Katsomopenkit kuumensivat aukiolle uskaltaneiden kankkuja.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ahkerina helteestä huolimatta. Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Lapsille ongintaa pikkuruisessa uima-altaassa /Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Pikku Myy kirjastoauto Välkyn vartijana. /Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Riksakyytiä senioreille. Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Palkittuja artisteja – Primadonna ja Voimamies

Kartsi korkealle tapahtuman korkealentoisuutta lisäsi Primadonna ja Voimamies näytöksellään. Pauliina Räsänen ja Slava Volkov temppuilivat ketterästi milloin matolla milloin tuolipinon jatkeena jalat taivasta tavoitelleen.   Taustayritys ArtTeatro sai vuonna 2015 Matkailun Oskarin. Lisäksi Karsti korkealle -tapahtumassa esiintyneet  Pauliina Räsänen ja Slava Volkov on palkittu  Varsinais-Suomen Maakuntahallituksen Aurora-mitalilla ansiokkaasta kulttuurityöstä sirkustaiteen saralla.

Slava Volkov valmistautuu korkeuksiin

Slava Volkov tuolipinon huipulla.

Pauliina Räsänen ja Slava Volkov Art Teatrosta esiintyvät Kartsi korkealle tapahtumassa 8.6.2019

Notkeita ovat! Pauliina Räsänen ja Slava Volkov Art Teatro/ Kartsi korkealle tapahtuma 8.6.2019

Olisikohan Mummokin noussut ilmaan noin kevyesti. Epäilen!  – Pauliina Räsänen ja Slava Volkov Art Teatro/ Kartsi korkealle tapahtuma 8.6.2019

Minustako floristi – Karakallio Creative

Karakallio Creativen työpajassa kokeiltiin floristitaitoja. Erivärisistä ja -lajisista kukkasista jokainen sai valmistaa mieleisensä kukka-asetelman.

Karakallo Creativen Hennalta alusta ja kukkasia ja sitten taiteilemaan.  – Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Floristi työn touhussa. Tästä se alkaa. – Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Tällainen siitä sitten tuli. – Karakallio Creative/Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Tanssii jättiläisen kanssa

Korkealla heiluivat myös Lilla Hatten -jättiläisten päät kun he  vaeltelivat katselijoiden joukossa. Tanssia jättiläisen kanssa ei ollut varsinaisesssa ohjelmassa, muttta kuten tiedät Mummoa tanssittaa aina. Enkä ole ikinä tanssinut jättiläisen kanssa. Nyt tanssin. Paritanssi asetti haasteen. Miten sovittaa kahden näinkin eripituisen askeleet yhteneviksi. Melkein metri ero pitudessa. 272 senttinen herra on tanssilattialla harvinaisuus. Nyt ei tarvinnut parkettia, tori riitti.

 

Ei vallan pieni mies. Heikki Leppijärvi 272 cm. Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Haasteellinen paritanssi – Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019

Disco sujuu helpommin / Kartsi korkealle -tapahtuma 8.6.2019