All Posts By

Kirsti Sergejeff

Tuli tehtyä sulovileenit – Suuntana Kypros

Mitähän tästä tulee? Maksoin juuri matkan Kyprokselle. Tiedän meno- ja paluupäivän, mutta en lentoyhtiötä, enkä lentoreittiä, saati lentoaikoja. Kuulemma lennämme kuitenkin tunnetun lentoyhtiön koneella Ercaniin.

Hotellien nimistä ei myöskään ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Lupaavat kuitenkin, että hotellit ovat mukavuuksin varustettuja. Hotellihuoneesta tiedän sen verran, että pyynnöstäni laittavat toiveen kahdesta erillisestä sängystä. Häh! Ei kai kahta naista voi laittaa parisänkyyn? Kokeneena vaeltajana tiedän, että voin nukkua neljänkymmenen hengen huoneessa, mutta en vieraan kanssa samassa sängyssä. Siitä ei hyvää seuraa, kierin kuin väkkyrä.

Luvassa on myös moderni turistibussi ja ystävällisiä oppaita, jotka varmaan saavat huoneasian kuntoon paikan päällä, mikäli se ei ole järjestynyt. Kiertomatkan reitti ja käyntikohteet on kyllä esitteessä kerrottu.

Enpä ole aiemmin moisella matkalla ollut. Tästä tulee kertakaikkiaan uudenlainen kokemus. Tavallisestihan sitä tulee syynättyä lennot ja hotellit hintoineen ja muine yksityiskohtineen ennen kuin maksaa mitään. Tulee mieleen muinaiset jokeri-matkat, ne sellaiset äkkilähdöt, joissa viime hetkellä sai ostaa reissun hyvinkin halvalla. Paikan päällä sitten selvisi mihin päänsä yöksi laittaa. Lennot tiesi kyllä etukäteen.

Miksi sitten tämän kaltainen järjestely tilatessa matkaa Kyprokselle

Jokaiselle varmaan on putoillut postiluukusta mainoksia, joissa luvataan kymmenen hyvää ja yksitoista vielä parempaa. Usein mukana kuoressa on houkuttimena runsaseuroinen alennusseteli. Niin kävi meillekin, seitsemänhenkiselle mummoporukalle, joka tykkää kokea kulttuurielämyksiä ja reissata.

Porukkamme on opiskeluaikoina toisiinsa yhteen hitsautunut naisporukka. Oppilaitoksen nimi on jo moneen kertaan nykyaikaistettu ja tilat remontoitu uusia toimijoita ajatellen. Muiden opiskelijoiden elämät ovat vieneet kenet mihinkin suuntaan sekä maantieteellisesti että ammatillisesti. Me seitsemän olemme kokoontuneet suht säännöllisesti. Vuosi sitten vietimme porukan 20-vuotisjuhlia.  Kahdesta on ehtinyt tulla jo oikea mummokin.

Viime elokuussa porukka päätti tarttua tonnin alennuskuponkiin,  hullunhalpaan 199 euron tarjoukseen.

Viisi varasi heti ja maksoi varausmaksut. Työturbulenssia peläten en uskaltautunut varaamaan – herra siunatkoon, lähtöönhän oli vielä yli puoli vuotta. Lisäksi ohjelmassa oli minun makuuni liikaa kirkkoja.

Varauksen yksityikohtia tilaillessa hullunhalpa 199 euroa kasvoi 120 euron sesonkilisällä ja 129 euron ruokailupaketilla. (Yleensä en ikinä ota mitään hotelliruokailupaketteja, sillä haluan valita itse ravintolan, paikallisesta tarjonnasta, mutta myyntipuheessa maalailtiin lähes erämaahotelleja.) Omiin oloihinsa tutusemaan haluava joutui pulittamaan 250 euroa yhden hengen huoneesta. Joten kertyihän siitä sulovileeneille maksettavaa.

Nyt kun lähtöön on kuukauden verran, yksi varanneista liukastui. Lonkka murtui ja reissu peruuntui hänen osaltaan. Päädyin ottamaan hänen paikkansa, jotta hänen huonekaverinsa ei joudu maksamaan 250 euroa yhdenhengenhuonelisää.

Saas nähdä mitä tästä tulee. Mummoporukka on kuitenkin hauska.

Postaan lisää maaliskuussa  ja paikan päältä Facebookiin.

Kohti Kalevalan päivää – uusi näyttely Tarvaspäässä, Espoossa

Gallen-Kallela museossa Tarvaspäässä avattiin viime viikolla ”Kalevala – toisin sanoen” -näyttely.  Hauskan näköistä miten kaksi intialaista tyttöä tutki Väinämöisen ja Ainon hahmoja esillä olevassa taulussa näyttelyn avajaisissa. Mahtoivatko olla tietoisia vuosia sitten esiintyneestä somekohusta.

Kalevalasta on moneksi. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala johdattelee pienimmät kansalliseepoksemme tapahtumiin. Jopa niin, että aikoinaan viisivuotias tyttäreni päätti mennä naimisiin Väinämöisen kanssa. Jaa, olisi mielenkiintoista tietää mitä hän miehessä näki. Silloin ei osannut selittää, enää ei muista. Luovuin kaikista Mauri Kunnaksen kirjoista putkiremppaa edeltävässä hävitysvimmassa. Myin eurolla pihakirppiksellä. Ei olisi kannattanut, sillä nyt olisin voinut vilkaista, minkälaisena Väinämöinen näyttäytyi hänen teoksissaan. Piirroksethan ovat aivan mahtavia.

Kalevalasta on piakkoin painosta tulossa naishahmoista kertova Tiina Piilolan kirjoittama Kalevalan naiset. Piilola väitteli viime keväänä aiheesta ”Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli — Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita”. Odotan mielenkiinnolla kirjaa.
Kumma juttu, tässä taas Kalevalan kimpussa, vaikka se kuului kouluaikojeni inhokkeihin. No, toisaalta sen aikaisessa inhokkijoukossa oli paljon kaikkea, kuten ainekirjoitus. 🙂

Kalevala innoittaa yhä moneen. On näyttelyitä, kirjoja ja matkailureittejä. Via Kalevala pilottikävely Sammatista Uhtualle (Kalevala) tehtiin pari vuotta sitten. Osallistuin Venäjän puoleiseen, rajalta Uhtualle tehtyyn kävelyyn. Juttua löytyy blogista.

Elias Lönnrotin kokoama Uusi Kalevala täyttää 170 vuotta. Hän keräsi aineistoa matkoillaan Vienan Karjalaan.

Akseli Gallen-Kallela tulkitsi Kalevalaa omalla tavallaan teoksissaan.

Kohta onkin Kalevalan päivä, 28.2.

Intialaiset lapset Sanika ja Spriha Kalevalan hahmoja tutkimassa. Kalevala – toisin sanoen – näyttelyn avajaiset Akseli Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä.

 

Tarvaspää iltavalaistuksessa.

 

Tarvaspää iltavalaistuksessa.

 

Akseli Kallen-Gallela maalasi ensimmäisen Aino-triptyykin vuonna 1889. Kaksi teosta: toinen Ateneumissa ja toinen Suomen Pankissa (nyt lainassa näyttelyssä).

 

Via Kalevala -reitin kohteissa voi käydä Inhan jalanjäljillä.

Aika monta hanaa väännettäväksi. Tarvaspää, Akseli Gallen-Kallela museo.

Sotkanmuna.

 

Reilua vai ei – meillä on mahdollisuus päättää

Matkailupalveluja käyttäessäni monesti mietin mihin rahani päätyvät. Mieluusti näkisin lanttieni hyödyttävän paikallisväestöä eikä päätyvän suurten kansainvälisten toimijoiden kukkaroon. Hotellien, majapaikkojen, ravintoloiden ja muiden matkailijan tarvitsemien palvelujen omistussuhteet eivät välttämättä näy selvästi kuluttajalle asti. Selvittäminen vaatii myyräntyötä ellei palveluntarjoajalla ole jonkinmoista sertifikaattia seinällä.  Näitä sertifikaattejahan palloltamme löytyy, mutta usein hintavina eivät ole pienimpien toimijoiden saavutettavissa.

Viikonloppuna osallistuin Reilun matkailun yhdistyksen työpajaan, jossa pohdimme matkailua sosio-kulttuurisesta näkökulmasta. Siis vain yhdestä kolmen kestävään kehitykseen sisältyvästä näkökulmasta.  Ympäristö ja talouden näkökulmat  tulkoot toisissa yhteyksissä.  Aikaa oli rajoitetusti asian laajuuteen nähden, joten herättelyähän tämä oli.

Työpajassa esiteltiin tilastoa, jossa kansainvälisten matkojen määrä ylitti miljardin rajan vuonna 2012, ja vuonna 2030 maailmassa arvioidaan tehtävän jo 1,8 miljardia ulkomaanmatkaa. Tässä olivat mukana lentomatkat, joihin sisältyy vähintään yksi yöpyminen. Valtava määrä matkoja jo sinänsä. Lisäksi vielä tulevat ne muut matkustusmuodot, joita tuossa numerossa ei näy.  Maailmanlaajuisesti joka kymmenes saa elantonsa matkailusta. Kyse on siis valtavasta mahdollisuudesta vaikuttaa valinnoilla.

Lähtökohtaisesti (ITC-alan kasvattina) inhoan kaikkia kirjainmuodostelemia, sillä ne avautuvat vain asiaan vihkiytyneille.  Samoin myös kaikenlaisia maailman syleilyn vuoksi keksittyjä ilmiönimiä.  En kylläkään ole testannut ympäristössäni, mutta uumoilen saavani vastaukseksi kasan kysymysmerkkejä,  jos kerron olleeni YMGE-päivillä tai miettimässä yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään.

Mikä ihmeen globaali etelä?

Ennen puhuttiin kolmansista maista, mutta kylmä sota hoiti pois sosialistiset maat eli toisen maailman ja näin nimitys kolmas maailma hataroitui. Kehitysmaat taas arvottaa joidenkin tahojen mielestä liikaa. Mutta niistä siis on kyse, kun puhutaan globaalista etelästä. Kehittyvät maat…

Köyhyyden kohtaaminen

Pajassa mietimme köyhyyden tuotteistamista. Keskustelua syntyi muun muassa orpokotivierailuista ja slummikierroksista. Eettisyys?

Minkälaista maailmankuvaa välitetään orpokodin lapsille vaikkapa Afrikassa? Valkoinen pelastaja järjestää elämänne?

Ovatko orpokodin lapset oikeasti orpoja vai turisteja varten sinne hommattuja? Kävin vuosia sitten Marokossa orpokodissa vierailulla, eikä silloiseen mieleeni edes juolahtanut tarkistella taustoja. Rahaa tietenkin jätettiin ja kuvia otettiin. Suurin murheeni kohdistui siihen, että marokkolaisilla au-äideillä ei ollut mahdollisuuksia pitää lasta. Eikä lapsilla juurikaan tulevaisuutta ilman isää.

Kenelle taloudellinen hyöty menee slummikierroksista? Jos hyöty kohdistetaan slummiyhteisölle, niin miten se jaetaan oikeudenmukaisesti yhteisössä.

Törkeältä kuulostaa ansaintamalli, jossa vapaaehtoistyökohteita synnytetään turisteilta saatavan rahan vuoksi. Tiedät varmaan, että monet suomalaisetkin matkustavat lomillaan tekemään vapaaehtoistyötä eläinten parissa tai muuten tärkeänä pitämänsä asian edistämiseksi. Olisihan se outo ajatus, että jos on tekevinään työtä vaikkapa katulasten hyväksi, niin ilmenisikin, että pyörittää jonkinlaista naapuruston päivähoitopaikkaa. Tai kulkukoirien olojen helpottamisen sijaan tietämättään käyttäisi aikansa paikalle toimitettujen kyläläisten koirien hoitamiseen. Matkat vähimmilläänkin maksaa työntekoon lähtevä, mutta usein työlomasta maksetaan kuten mistä tahansa elämyslomasta.

Yhdenvertainen ja kunnioittava kohtaaminen?

Miten viestiä eri kulttuureissa ilmeneviä asioita ilman osoittelua ja oman kulttuurinsa paremmuuden oletusta. Valokuvaaminen ja kuvien julkaiseminen somessa ja muualla? Mitä viestii kuva? Mitä kertoo kuvateksti? Asetummeko osoittelemaan.

Kuvan palikkarakennelma lähti johdattelemaan ryhmätyötämme liikenneturvallisuuteen. Jokaisella meistä kolmesta osallistuneesta oli jos jonkin näköistä riskikokemusta muistissaan. Olemme tottuneet, että turvavyö laitetaan kiinni yhtäläisellä rutiinilla kuin auton ovi. Miten viestit kunnioittavasti sellaisessa kulttuurissa, jossa oman näkemyksemme mukaan ajellaan henkensä kaupalla.

Kuten näet, kysymyksiä pajassa syntyi. Vaikkei helppoja vastauksia olekaan, ainakin hyvä jos silmät avautuvat maailmalla liikkuessa.

Reilun matkailun yhdistys täyttää muuten 16 vuotta. Teini, joka hyvää vauhtia lähestyy täysi-ikäisyyttä.

Tsekkaa linkistä miten voisit lisätä reiluutta reissatessasi.

Voiko omenavauvoja syödä? Övfergårds Ahvenanmaalta keksi miten

Tällaisia keksintöjä lisää! Ruokahävikistä puhutaan paljon, mutta tämä ei ehkä ole varsinaista ruokahävikkiä, sillä omenavauvat eivät ole ehtineet lautaselle asti. Ne kasvavat puussa ja hylätään puun alle tai jäteastioihin, jotta lajitoverit voisivat kasvaa pulleaposkisiksi yksilöiksi. Kyse on siis raakileharvennuksesta.

”Keskikesällä noukimme noin kolmasosan raakileista antamaan tilaa muiden kasvulle”, ahvenanmaalaisen Öfvergårdsin omenatilan yrittäjä Anna Alm kertoo.

”Aiemmin raakileet heitettiin pois, mutta pari vuotta sitten kokeilimme säilöä eri lajin raakileita omenaviinietikkaan. Itsekriittisinä melkein luovutimme, mutta testimaistajat ihastelivat tuotetta. Syksyllä 2017 tuote voitti Artesaaniruuan SM-kilpailussa parhaan innovaation palkinnon.”

Onneksi olkoon yrittäjät Anna ja Jan Alm ja Smakverkin innovaattorit.

 

Herkkuinnovaatio Ahvenanmaalta Anna Alm Öfvergårdsin omenatilalta esitteli Jaspi-omenaraakilepikkelsiä Matka2019 -messuilla.

 

Kohtaamisia matkamessuilla – Matka2019

Matkamessuilla selvitäkseen tulee olla hyvät kengät ja hengittävä asu. Bikineissä ei voi olla, vaikka houkuttaisi ainakin yleisöpäivinä.  Kuuma tulee tiskin kummallakin puolen. Ensikertalainen huokaili villapaidassaan: ”Huomaan, että tästäkin voi oppia”.

 

Ihailen aina virolaisten kenkiä. Ne kiiltävät ja kevyesti kopottavat mukulakivillä. Miltähän mahtaa tuntua varpaissa neljän päivän jälkeen?

Piskuinen Ruandan tasavalta Afrikasta

Hervoton Mediatrice tarjoili ruandalaista kaffia yleisölle Ruandan messuosastolla. Hän asuu Lappeenrannassa ja puhuu suomea. Kymmenessä vuodessa ehtii oppia kielen ja käydä koulun.  Tarmokkaan oloinen viiden lapsen äiti suunnittelee yrityksen perustamista ja oman maansa esittelyä suomalaisille.  Voisin lähteä hänen matkaansa. Siellä taatusti nauru hersyisi.

Oikealla kädellä ojennetaan. Se oli tärkeää ruandalaiset juuret omaavalle Mediatricelle. Takana hymyilee coffee man, jolla piti niin kiirettä etten nimeä ehtinyt saamaan. Messuosasto oli koristeltu sympaattisilla apinan kuvilla.

Thaimaan hymyjä

Thaimaan hymy kukkameren keskeltä.

Kalligrafeja Etelä-Korean osastolla

Eihän siitä voi kieltäytyä kun joku haluaa kirjoittaa nimesi omalla kielellään ja vieläpä kauniisti käsin korutekstauksella, kalligrafilla.

Kalligrafia Etelä-Korean osastolla Matka2019 -messuilla.

Kahdella kädellä ojennetaan. Siinä lukee Kirsti korean kielellä.

 

Viideriä Alitalon viinitilalta

Oppia ikä kaikki. Enpä ole ikinä kuullut viideristä. Siideriä kun täytyy valmistaa omenoista tai päärynöistä (niin taisivat sanoa) niin vadelmasta valmistettua siiderimäistä juomaa kutsutaan viideriksi. ”Meidän merkki”, kertoivat ständillä juomia maistattamassa olleet.

Viideriä, Alitalon viinitila, Lohjansaari

Miki ja Marko maistattavat Alitalon viiinitilan monipuolista valikoimaa.

Lepaan viinitila

Lepaan Ruusuinen maistui muutaman kuivan valkoisen jälkeen. Yleensä en pidä makeista juomista, mutta Ruusuista, ruusukvittenilikööriä  joisin mielelläni jälkiruoaksi.

Lepaan viinivalikoimaa esittelemässä Iida Oinonen.

Baskimaa

Baskimaan bileistä kerroinkin jo edellisessä postauksesta. Tässä minimalistisesti sisustettu osasto.

Baskimaan osasto oli suuri mutta minimalistinen ulkoasultaan.

 

Tatarstan

Aina on kiva kun messuosastoilla tapahtuu. Se ei ole yhtään itsestään selvää, sillä useasti olen ihmtellyt miksi ihmeessä vaivautuvat raahautumaan tänne kylmään pohjoiseen kännykkäänsä tutkimaan. Matkamessujen aikaan muuten on aina lumimyräkkä. Ei tehnyt poikkeusta tänäkään vuonna.

Tatarstanin osastolla arvottiin monen moista palkintoa.  Arvontahetkellä piti olla läsnä, muuten onnettaren käsi onki laatikosta seuraavan lipukkeen.

Onnetar onkii voittajan. Tatarstan, matka tiedossa voittajalle.

Ovatpa vaikeita nämän suomalaiset nimet! Joskus tarvitiin yleisöstä lukuapua voittajan selvittämiseksi. Tatarstan matkamessuilla.

Oikeesti! Voittiko toi? Olli ja Artem hämmästelevät Tatarstan/Matka2019

Onnellinen voittaja: Olli Holappa lähtee Tatarstaniin. Vieressä kaveri Artem Staaf hymyilee.

Iran uutena kohteena

Tällä osastolla suuni loksahti auki.  Yleensä messuilla esittelevät henkilöt asettuvat kuvattavaksi hyvin mielellään. Sehän on messujen meininki, saada julkisuutta matkailukohteelleen oli se sitten maa, kaupunki tai muu kohde.  Kun halusin kuvata tilannetta, jossa ständillä Iranin matkan hinnoista kertova mies esittelee kohdetta, hän  tivasi tiukkaan sävyyn etten vaan julkaise kuvaa Israelin kanssa samoissa yhteyksissä ja etten vaan ole israelilainen toimittaja. Näin siis politiikkakin hiipi messuille.

Päiväohjelmien hinnoiksi mies arvioi 110 euroa/henkilö. Lisäksi tulevat matkat. Suoria lentoja ei ole Teheraniin.

Olen ollut Iranissa kauan sitten. Kiehtova maa, kiehtovine nähtävyyksineen. Se on päässyt myös ”Kuva jota en ottanut” -sarjaani. Kuva olisi ollut ”Kuu Shirasin moskeijan yllä”. Näky oli lumoava.

Ketkä Matkailutoimittajien Kilta palkitsi – Matka2019

Matkailutoimittajien Kilta palkitsee vuosittain ansioituneita matkailutoimijoita. Palkinnot jaetaan matkamessuilla Helsingissä. Tänä vuonna palkintoja saivat

Vuoden matkailuhenkilö: SULO KARJALAINEN

Aivan mahtavaa! Sulo on todella Persoona. Kävin häntä haastattelemassa joitakin vuosia sitten. Silloin hän kertoi, kuinka oli pikkukarhut takapenkillä ajanut läheiseen kauppaan. Yhä naurattaa, kun mietin miltä se mahtoi kadunkulkijoista näyttää.

Matkailutoimittajien Killan tiedotteessa kerrotaan:

”Vuoden matkailuhenkilö Sulo Karjalainen, 77, Kuusamosta hoitaa edelleen karhuja, kettuja ja ilveksiä. Kuusamon kaupunki on kunnioittanut Sulo Karjalaisen työtä pystyttämällä hänestä ja Juuso-karhusta näköispatsaan Kuusamon keskustaan. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö
on huomannut Sulo Karjalaisen elämäntyön kutsumalla hänet Linnan juhliin.

Karjalainen on ilahtunut palkitsemisestaan.

”Karhut ovat kuin perheenjäseniä. Ne ovat luotettavampia ystävinä kuin ihmiset. Kun niitä ymmärtää ja kunnioittaa, ne kunnioittavat ihmistä, mutta varovaisia niiden kanssa pitää olla, sillä ne ovat eläimiä. Jokainen karhu on oma, ainutlaatuinen yksilö”, Karjalainen muistuttaa.

Kuusamon Suurpetokeskus aloitti suurpetojen orpokotina, mitä se on edelleen. Suurpetojen tutkija, tohtori Erik S. Nyholm oli perustamassa ja tukemassa keskuksen toimintaa yhdessä Karjalaisen kanssa lähes 25 vuotta sitten.

Karjalainen kertoo, että Suurpetokeskuksen toimintaa jatkuu myös hänen jälkeensä.
”Olen karhujen kanssa niin kauan kuin voi sulaa suussani. Ne tarvitsevat minua ja minä niitä.”

Nyt Suurpetokeskuksen kahdeksan karhua ovat talviunilla. Keväällä unten jälkeen yksi Reetan ja Juuson pennuista muuttaa Kuusamosta pois eläintarhaan.”

Sulo ei itse päässyt noutamaan tunnustustaulua. Sijaisena toimi Heikki Lehtosaari.

Matkailutoimittajien Killan puheenjohtaja Reijo Härkönen jakamassa palkintoja. Palkintoa noutamassa elämäntyöstä palkitun Sulo Karjalaisen puolesta Heikki Lehtosaari.

 

Vuoden matkailuteko: MATKAILUOHJELMA EGENLAND

Kun vuoden matkailutekoa esiteltiin, takaraivostani ilmestyi muinainen ruotsin openi Hulda. Jos halusi ulos luokkahuoneesta, varmin tapa oli lisätä a-pääte sanaan små. Eli taivutti sanan asussa småa.

Egen land, häh? Eikö pitäisi olla eget land? Pian huomaan tivaavani selitystä Egenland ohjelman juontajaparilta, Hannamari Hoikkalalta ja Niklas Aldénilta. Mitähän Hulda olisi tuumannut, jos olisi nähnyt minut tässä tilanteessa. Ehdot aikoinaan ruotsista räväytti, muistaakseni kahteen kertaan, toivoton kun olin, ja nyt huomaan tarttua kirjaimeen.

Selitys nimen epäkieliopinmukaiselle asulle löytyi. Aika hauskaa rajojen rikkomista. Kanonkul, sanottaisiin ruotsiksi.

”Egenland on enemmän kuin ohjelmanimi. Se on mielentila, sitä mitä ihmiset haluavat meille vinkata. Omaperäinen maa. Egenland ei ole oikeastaan mitään kieltä. Egenlandissa kaikki on vähän vinksallaan ja otetaan pilke silmäkulmassa. Ei pidä myöskään väheksyä sitä, että nimi on tunnistettava nykypäivänä, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ei ole pelkästään Suomi sitä, Suomi tätä. Se ehkä vapauttaa mielikuvituksen”, Hannamari taustoitti.

Matkailutoimittajien Killan tiedotteesta:

”Matkailutekona palkittiin Yle Teema & Fem -kanavan matkailuohjelma Egenland. Suomi on täynnä loistavia matkakohteita, joista emme tiedä mitään. Matkailuohjelma Egenland on tehnyt tuntemattomia kotimaisia matkailuhelmiä tutuksi. Nyt tiedämme vaikkapa sillimuseon saunakylän suolla, Suomen pienimmän kirkon tai veistospuiston merenpohjassa.

Egenlandin esittelemät kohteet perustuvat yleisöltä kerättyihin ehdotuksiin. Tähän mennessä 1500 ehdotuksesta toteutui 60. Ne ovat innostaneet poikkeamaan polulta ja kokemaan jotakin odottamatonta. Egenland kertoo myös suomalaisista: kohteita on rakennettu suomalaisella sisulla ja jääräpäisellä intohimolla. Se muistuttaa myös maamme kaksikielisyydestä. Valloittava juontajapari, Hannamari Hoikkala ja Niklas Aldén, vaihtaa sujuvasti suomesta ruotsiin ja takaisin, eikä niin, että naisjuontaja ihmettelee ja miesjuontaja selittää. Molemmat ovat tasavertaisia. Egenlandissa ei julkkista tai extreme-matkailijaa lähetetä ulkomaan matkakohteeseen. Pääosassa ovat kotimaan kohteet ja ihmiset.

Egenlandin jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa. Sarjan kolmas tuotantokausi jatkaa Yle Teema & Fem -kanavalla. Televisio-ohjelmien lisäksi verkossa on artikkelikokoelma, josta vähitellen rakentuu kotimaan matkailijan matkaopas.

www.yle.fi/egenland tai https://svenska.yle.fi/egenland.

Egenlandin juontajapari, Hannamari Hoikkala ja Niklas Aldén

Vuoden matkailuyritys: SANTAPARK ARCTIC WORLD

Viimeksi kun tapasin Ilkka Länkisen, hän esitteli minut hellämieliselle joulupukille, niin hellämieliselle, että pukki kalasti ilman koukkua. Ilo nähdä yrittäjäpariskunta pokkaamassa palkintoa. Kovaa työtä on epäilemättä tehty vuosien aikana.

Matkailutoimittajien Killan tiedotteesta:

”Rovaniemeläinen perheyritys on saanut unelman Joulumaasta elämään. Yritysryppääseen kuuluu Joulupukin kotiluola SantaPark, joka oli Niilo Tarvajärven vuosikymmenten unelma Joulumaasta. Yrittäjien työllä SantaPark on noussut kukoistukseensa. Elämyskohteena on myös ”Joulupukin salainen metsä” – Joulukka. Suomalainen saunamaailma Metsäkyly saa kylpijänsä haukkomaan henkeään saunan löylyssä ja tähtitaivaan alla revontulten leiskuessa Lapin taivaalla.

Skandinaavisen muotoilun erikoisuus lappilaisessa maisemassa on Arctic TreeHouse Hotel, käpylehmät sekä paikallista ruokaa tarjoava Rakas Restaurant & Bar. ProSantan Joulupukkipalvelut sekä VIP-matkoja tarjoava Lapland Luxury vievät matkailijan syvemmälle Lapin eksotiikan ja joulun saloihin.

Yrittäjät Ilkka Länkinen ja Katja Ikäheimo-Länkinen ovat edistäneet Suomen ja Lapin matkailua vuodesta 1997. Nykyiseen tilanteeseen on päästy väsymättömällä työllä kotona ja maailmalla. Nyt heillä on vuosittain 100 000 vierasta yli 70 maasta. Yrityksessä on huomioitu myös ympäristö. Auringosta saadaan osa matkailijoiden käyttämästä energiasta.

Lainaus yrittäjiltä: ”Emme ole tyytyneet pelkkään majoitukseen, vaan haluamme tarjota vieraillemme elämyksen, jossa pääsee nauttimaan kaikilla aisteilla Napapiirin luonnosta ja lappilaisesta vieraanvaraisuudesta.”

https://santaparkarcticworld.com/fi

 

Tyytyväisenä tanssahtelevat palkinnonsaajat Ilkka Länkinen ja Katja Ikäheimo-Länkinen pois estradilta.

Herra Bilbaon kotibileet – Baskimaan herkkuja

Enpä olisi uskonut, että messupäivän jälkeen löydän itseni punavuorelaisesta yksityisasunnosta bongaamassa terskaa seinältä. Niin siinä kuitenkin kävi. Matkamessuilla ja etenkin oheisohjelmissa voi tapahtua mitä tahansa.

Sain kutsun Baskimaan matkailua edistävältä toimistolta. Kutsussa oli osoite, mutta ei hotellin tai muun julkisen toimijan nimeä. No, jäänyt varmaan pois vahingossa, ajattelin. Rämpiessäni lumihangessa kohti tapahtumapaikkaa, pian huomasin kynttilät ja kutsuvasti avoinna olevan oven. Porukkaa valui sisään, niin myös minä. Takki naulaan ja viinilasi kaulaan. Kyllä, kaulaan. Aivan mahtava keksintö tuo viinilasin ripustin. Bileissähän lasi tuppaa katoamaan aina. Näin säästyy isäntäväki tiskiltä ja ympäristö turhalta kuormitukselta.

Vaikka tilaisuus oli juuri käynnistynyt, pulina oli mahtava. Tilaa vaativana suomalaisena, vetäydyin väljimpään huoneista. Tutkin juuri mielenkiintoisen näköistä taulua, kun vierestäni kuului: ”Löydätkö siitä terskan?” Kysyjä saattoi olla asunnon omistaja, emäntä tai joku muu, sillä hälinässä oli vaikea kuulla, kuka kukin oli. Espanjalaiset eivät ole maanhiljaisia, eikä viini heitä siksi muuta. Suomalaisvieraatkin panivat parastaan saadakseen äänensä kuuluviin.

En löytänyt, vaikka kuinka tuijotin. Näin vain kaksi naista. Löydätkö sinä? Avustettuna löysin kyllä, aika vinkeä taulu. Kuva taulusta löytyy jäljempänä.

Taulu oli hyvä keskustelun avaaja.

En tiedä, mistä herra Bilbao oli nämä mahtavat puitteet walking dinner -illalliselleen löytänyt. Asunnossa parveili laseineen ja lautasineen ainakin viisikymmentä vierasta. Perhon opiskelijat olivat näkyvässä roolissa illan järjestelyissä. Lasillisia ei laskettu – ei kertakaikkiaan pysynyt mukana – sillä joka siemaisun jälkeen ahkera opiskelija ilmaantui viereen täyttämään lasia.

Mitä sitten walking dinner sisälsi. Termi ”kävelevä illallinen” on minulle vieras. Kokkareiksi ensin uumoilin, mutta ehkäpä ruokalajit olivat tavallista kokkaritarjoomusta lähempänä illallista. Seisova pöytä ei olisi alkuunkaan ollut sopiva termi, sillä – no joo – pääosin ruokalajit kävelivät (Perhon opiskelijat) vieraan luokse.

Monen ruokalajin kohdalla iski ikävä Baskimaahan.

Niinkin yksinkertainen herkku kuin Etxebarri tyylin pintxo, anjovis leipäpedillä sai veden kielelle. Erinomainen alkupala, suolainen janogeneraattori. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta laitapa sama kotona purkkianjoviksesta. Hyvää sekin, mutta vasta nuo lihavat, pitkään öljyssä ja missä lie lionneet anjovisfileet tekevät oikeutta Baskiruoalle. Herra Bilbao kertoi, että raaka-aineet tuotiin tätä tilaisuutta varten Baskimaasta.
Hurjalta näyttävää mustekalaa kannattaa maistaa. Annoksen musta väri tulee mustekalan musteesta.

En ryhdy kommentoimaan kaikkia ruokalajeja, sanonpa vaan että hyviä olivat. Kaikki muu paitsi ”bacalao”, turska. Sitä en pysty syömään varmaan enää ikinä. En, vaikka tiedän sen olevan Iberian nimimaan maiden kansallisruokiin lukeutuva laji. Kävelin joitakin vuosia sitten Pyreneiltä Atlantille ja syön mieluummin kalaa kuin lihaa. Kahdeksansadan kilometrin vaeltaminen matka kesti kuukausia mikä tarkoittaa kohdallani noin 80 illallista. Aluksi söin iloisesti kaiken eteenituotavan kalan, mutta oli pitkä osuus, jolloin pikkukylien tarjonta rajoittui vain bacalaoon. Kiintiö täyttyi.

Herra Bilbao kertoi, että gastronomia on niin tärkeässä osassa baskien elämää, että kynnelle kykenevät ilmoittautuvat varhaisnuoruudessa ruokaklubeihin.

”Miehetkin. He pakenevat kokkaamaan keskenään ja syömään.” Ei ihme, että Michelin-ravintoloita riittää Baskimaalla.

Herra Bilbaolla on pitkä nimi. Juan Antonio Bilbao Etxenagusia lukee käyntikortissa.

Baskimaan menu

Näitä maistelimme illan aikana.

Appetizers

  • Freshly oiled anchovies on a toast (Etxebarri style.)
    Small salad with tuna chips, Biscayne fried vegetables and peppers
    Basque sailors’ style mussels or spicy Biscayne sauce mussels

Hot soups and Casseroles

  • Soft white beans with stewed vegetables with cockles and citrus flavoured vinaigrette of their own juices
  • Braised wild mushrooms on forest floor scented potatoes

Fish and seafood

  • Biscayne style fish
  • Squid in its own black ink sauce

Meat

  • Reindeer loin Carpaccio with Idiazabal cheese chips on wheat crusts
  • Low temperature roasted pork belly with young green leaves and homemade piperade

Desserts

  • Puff-pastry and custard cream tart.
  • Glazed fruits with patxaran sauce.
  • Idiazabal Cheese and jelly

Minne matka?

Pää on pyörällä kuin Haminan kaupunki. Vanha sanonta, mistä lie sekin tulee. Epäilen asemakaavaa, joka kuukelin satelliittikuvassa näyttää keskustan osalta kärrynpyörältä.  Matka2019 -messut on tulossa ja pää on pyörällä jo netin ääressä, saati sitten paikan päällä kaikkea kivaa kuhisevassa Helsingin Messukeskuksessa.  Jos olisin ainoastaan fiilistelijä, menisin messuille noin vain, mutta kun työhöni liittyy uusien kohteiden ja asioiden löytäminen, niin netin ääressä vierähtää jokunen tovi.

Uudet kohteet on helppo pongata tiedotteista. Tänä vuonna niihin kuuluvat muun muassa Arabiemiraattien Sharjah, Turks- ja Caicossaaret sekä Iran. Ainoa entuudestaan tuttu on Iran, josta tein juttua toimittajanurani ensitepasteluilla. Linkistä voit tutustua pdf-versioon Iran huivien takaa julkaistiin Matkalehdsssä vuonna  2002.

Uutuudet ovat yleensä näyttävästi esillä Matka-tapahtumissa. Samoin reilun messubudjetin omaavat kohteet kilpailuineen ja esiintyjineen. Pimentoon jää kuitenkin monia mielenkiintoisia matkakohteita. Näitä juuri metsästän messuilta.

Ruoka tuntuu olevan esillä paikassa kuin paikassa nykyään. Insta on täynnä annoskuvia. Ne saattavat tosin olla vähenemään päin tai sitten algoritmit ovat vilkaisseet vyötäröäni ja  tuovat somevirtaani muuta sisältöä. Monilla messuilla on tasty-tapahtumaa vieri vieressä, puhumattakaan töllöstä ja maailman tuhansista ruokakilpailuista.

Toisaalta turistinkin on syötävä, ja mieluummin hyvin.  Baskimaan tuttava kehui, että heillä niin paljon Michelin-ravintoloita, että toukokuun ajan kestävien festareiden (kyllä, kestävät tosi kaun) aikana voisi syödä sekä lounaan että illallisen aina eri Michelin-ravintolassa. Siis jos kukkaro kestää.

Ilman ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä ei pääse näissäkään ympyröissä. Monilla on ohjelmassa kestävän kehityksen tuotteita.

Siinä missä aiemmin  herkullisen illallisen päätteeksi taputeltiin mahaa ja huokailtiin hiilihydraatteja, vertaillaan nykyään hiilijalanjäljen kokoa.  Syyttävä käsi kohotettaan lentokonetta käyttäviin, mutta miten täältä Pohjolan peräkylistä pääsee laajentamaan horisonttiaan, ellei lentämällä.

Ei silti etteikö kotimaassa riitä ihmeteltävää.  Kirjoitin aikoinaan VR:n lehteen teemajuttuja junaradan varrella olevista matkakohteista.  Apuna oli Suomen kartta ja etusormi, jolla silmät kiinni valitsin seuraavan kohteen juttutarjoustani varten. Kun valinta oli tehty, sitten vaan ideoimaan. Viisi turistin kannalta mielenkiintoista kohdetta tietyn teeman ympäriltä piti löytyä noin kahden kilsan päässä  kohteen juna-asemasta.

Et arvaakaan kuinka monta kertaa yllätyin. Suomessa on tosi paljon kaikkea kivaa.

Näitä Radan varrella -juttuja löytyy työnäytearkistostani  vuosilta 2009-2012.  Juttuja oli mukava tehdä, mutta valitettavasti Matkaan-lehti on sittemmin siirtynyt lehtien taivaaseen.

Haminasta en ehtinyt tehdä juttua, mutta ehkä joku päivä, joku muu lehti.

Matka2019 luettelosta löytyy

Mukana olevat maat ja alueet

Hyödyllistä tietoa pakkaamisesta löytyy tästä linkistä.

 

 

Ahaa elämyksiä – AHHAA Tiedekeskus Tartto, Viro

Tartton matkalaiset huomio. Viron heurekassa AHHAA Tiedekeskuksessa voi  ihmetellä älykaupunkia. Tartton yliopistossa on meneillään pilotti, jonka tarkoituksena on muuttaa vanhat neuvostoaikaiset kerrostalot älytaloiksi ja luoda kaiken kukkuraksi muuallekin Euroopaan kopioitavissa oleva älykaupunkimalli. Tästä kaikesta on tehty pienoismalli, joka on esillä AHHAA:ssa. Se havannoillistaa kuinka älykaupunki toimisi.

Tartton yliopisto. Näiden kahden projektissa työskentelevän herran – vasemmalla Jakob Mass, tohtorikoulutettava ja oikealla Pelle Jakovits, Lecturer PhD – takana näkyy yksi pilotissa olevista neuvostoajan taloista.

 

Älykaupungin pienoismalli – SmartEnCity – kestävän kehityksen mallikaupunki. AHHAA, Tartto, Viro

 

Aina ei tarvitse istuskella sileällä. Näissä istuimissa takamuksen selluliitti saa kyytiä. Nystyrät näyttävät samalta kuin  mummon nuoruuden aikaisessa hierontalaitteessa olevat. Värkkiä myytiin sen ajan ostoskanavassa – etanapostimainos – ja jonkinlaista yrttivoidetta tai -saippuaa pursotettiin mukaan. Sillä piti sitten saada aikaan ihmeitä.

Ei pääse takamus puutumaan – AHHAA, Tartto, Viro

 

Onhan se vallan hassua – käsintehdyt opasteet

AHHAA – tiedekeskuksen lipunmyynti, Tartto, Viro

 

Kyllä ei nyt mummon jalat ylety maahan.  AHHAA, Tartto, Viro

Miten pakkaan rinkan caminolle – Suuntana Santiago de Compostela

Kevään merkkejä näkyvissä. Camino-kuumetta on selvästi ilmassa. Livenä ja somena minulta kysellään miten valmistaudun caminolle. Ilmeisesti oletetaan, että pusken ylämäki-alamäki treeniä kuukausitolkulla ennen suunniteltua lähtöä.  Tässä lauseessa on jo kaksi harhaa: treeni ja suunnittelu.

En treenaa mitenkään erityisesti caminoa varten. Tosin en kylläkään lepää laakereillani normaaliarjessa. Teen pienimuotoisen aamuvenyttelyn joka aamu. Ehdoton minimi on se, että vääntäydyn sängystä olohuoneen lattialle aamutelkkarin ääreen. Siitä liikesarjasta kiittelen itseäni. Toki yleensä lattiamakuu houkuttaa jatkamaan venyttelyliikkeisiin.  Päivittisen venyttelyn lisäksi kävelen aina kun voin ja käyn viikottaisella vatsatanssitunnilla, milloin työt sallivat. Joskus intoudun hyppimään hyppynarulla naapureiden riemuksi.

Se suunnittelu sitten. Muistan ensimmäisen caminoni Astorgasta Santiagoon. Sitä suunniteltiin varmaan vuosi. Aikataulutettiin ahdistukseen asti.  Lenkkeiltiin Helsingin puhelinyhdistyksen puhelinluettelot repussa. Nuorisolle tiedoksi: mummon nuoruuessa tällaisia luetteloja jaettiin koteihin. Niistä löytyi salaisia numeroita lukuunottamatta kaikkien puhelimen omistajien numerot. Nuo mittavat opukset painoivat kilokaupalla.

Nykyään ponkaisen matkaan kun työtilanteeni sallii. Joskus joudun tietenkin priorisoimaan: jättämään työtehtävät kakkoseksi, kun henkinen puoli vaatii irtiottoa.

Sitten on se vielä suuri kysymys. Miten on mahdollista saada kaikki tarvittava mukaan ja  kantaa kaikki selässään satojen kilometrien vaelluksella.  Viidellä caminoilla järki on kasvanut ja rinka keventynyt kerta kerralta.  Itselleni muistin tueksi ja muille caminolle lähtijöiden iloksi olen listannut muistiinpanot varusteista.  Mitä mukaan caminolle -listaa säilytän tämän blogin välilehdellä.

Ai niin, en ole tilannut mitään lippuja enkä aikeissa lähteä. Yritän vain helpottaa niitä, joita camino-kuume kouristaa.