Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ravintolamaailmaa – uutta ja vanhaa Kotkassa

Ruoka on tärkeä osa reissua. Kokemusrikkaan päivän jälkeen on ihana istua hyvän ruoan ääreen matkasipa sitten solona tai porukassa. Monet vierastavat yksin ravintolaan menoa, mutta silläkin on puolensa. Yksinään on aikaa seurata mitä ympärillä tapahtuu.

Viime pressireissulla sain nauttia sekä kollegoiden seurasta että minulle uusista ravintoloista.  Tutustuimme Kotkan ravintolamaailman uuteen tulokkaaseen Ravintola Toriin sekä vuodesta 1990  toimineeseen Ravintola Wanhaan Fiskariin.

Aina kun olen syönyt Kotkassa, ruoka on ollut hyvää. Kalaruoka on Mummon mieleen, niin uskomatona kuin se onkin. Lohjan järven rannoilla lapsuuteni viettäneenä minut kyllästettiin kalaan, enkä syönyt ennen kolmekymppisiä muuta kuin satunnaiset fish and chipsit Lontoossa asuessani. Mutta nykyään kala maistuu lihaa paremmin.

Kaikki merenelävät ovat suurta herkkua, vaikka en voi olla miettimättä niiden matkaa mistälie-maasta Suomeen. Paikallinen kala lautasella on tietenkin toppenmoment, huippuhetki. Kotkassa sitä lautaselta löytyy usein. Tälläkin reissulla sain sekä kuhaa että siikaa.

Uusi ravintola Kotkassa – Ravintola Tori

Vierailumme hetkellä, heinäkuun alussa Kotkan torilla oleva Ravintola Tori oli niin uusi, että aurinkovarjot odottivat vielä tullissa tai jossain pääsyä varjostamaan uutta ravintolaa kokeilemaan tulleita vieraita. Ehkä ne ovat nyt jo saapuneet.

Ravintoloitsija Niina Utter suositteli jokirapurisottoa ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Minulle on muodostunut lähes traumaattinen suhde risottoon. Olen matkustellut paljon Italiassa ja viettänyt aikaa italialaisten tuttavieni kanssa. Risotto tuntuu olevan italialaisille pyhä asia, jota ilman ei voi elää. Sen valmistuksesta keskustellaan kiihkeästi, reseptejä vertaillaan ja makua mietitään pöydän ympärillä nautiskelevien kesken. Uteliaat katseet ovat liian usein naulautuneet minuun, kaukaa tulleeseen vieraaseen, jonka maan ruokakulttuuria epäillään ja jota liikemies-poliitikko Berlusconi pääministeriaikoinaan solvasi. Kun minun sitten näiden napittavien silmien edessä on pitänyt nauttia tuosta herkusta, se tarttuu kurkkuun. Aivan niin pahasti ei minulle Ravintola Torin jokirapurisoton kanssa käynyt. Söin kyllä, mutta minusta risotto on yliarvostettu ruokalaji. Taisin olla vähemmistön edustaja kollegojeni pöytäpiirissä. Emme kylläkään äänestäneet.

Sen sijaan Nonnan padassa chorizo-valkosipulivoissa tiristetyt jättikatkaravinpyrstöt veivät kielen mennessään.

Jälkiruokakin oli hauska yllätys. Jäätelöä, jossa mausteena Artic Bluen gin-pohjaista  kauralikööriä. Enpä ole ennen maistanut.

Ravintoloitsija Niina Utter toivotti seurueemme tervetulleeksi talon erikoisen kera.

 

Jälkiruoka vaihtuu vauhdissa – Ravintola Wanha Fiskari

Kun saapuu Ravintola Wanhaan Fiskariin, silmiin osuu takuuvarmasti ovenpielessä oleva kivi, johon on kaiverrettu Kotkan pojan, Juha Vainion riimi. Se on yksi monista Kotkasta löytyvistä riimipaikoista.

Kolmisenkymmentä vuotta Juha Vainion kadulla sijainnut Wanha Fiskari on nimensä mukaisesti kalaan erikoistunut ravintola.

Kalaa siis.

Juuri ennen reissua kuulin naapuriltani, joka käväisi Kotkassa tutustumassa puistoihin ja lounasti Wanhassa Fiskarissa, että kala hänen mielestään oli liian suolaista.  Olen aivan kieletön suolan suhteen. Lisään sitä kalaan lähes aina ravintoloissa ja sitä hulahtaa sirottimesta enemmän kuin terkkari voisi moittimatta katsoa. Erityisesti kuumalla ilmalla kroppani huutaa suolaa ja kuumahan reissumme aikaan oli.  Kun en itse osaa kovin hyvin suolaisuutta arvioida, kyselin pöytäseurueeltani heidän mielipidettään. Vaikutti siltä että ruokalajit, joissa oli savustettua lohta olivat usealle liian suolaisia.

Minun kuhafileeni oli kuitenkin hyvää, samoin alkuruoaksi tilaamani valkosipulivoissa tiristetyt tiikeriravun pyrstöt.

Mutta mitä tapahtui jälkiruoan kohdalla!

Olimme valinneet ruoat edellisenä päivänä ja moni meistä oli tilannut jälkiruoaksi sitruunasorbettia. Sehän on ehdoton makunystyröiden hemmottelija kalaruoan jälkeen (ellei sitten limoncello).

Kun jälkiruoan aika tuli, tarjoilija ryhtyi jakamaan tarjottimeltaan mansikkasorbetteja ja pahoitteli samalla sitä, että ruokalista oli vaihtunut. Jälkiruokalistalta oli poistunut sitruunasorbetti ja sen sijaan tarjoiltaisiin nyt  mansikkasorbetteja. Kauden herkkuja suosin kyllä ja mansikka maistuu, mutta tässä kohtaa se tuntui pettymykseltä. Ei niin voi tehdä! Jos jokin ruokalaji on loppu, sille ei voi mitään, mutta lennossa ei voi vaihtaa asiakkaalta  kysymättä. Mitä jos joku olisi ollut allerginen mansikoille. Tai ei pidä mansikoista, sekin lienee mahdollista, vaikkakaan ei kovin todennäköistä.

Ei täydellä vatsalla ole hyvä nukkua. Pieni kävelylenkki viilenevässä illassa olisi ollut poikaa, mutta sänky kutsui. Edellisenä iltana olin jo käynyt  bongaamassa veistospromenadin kohteita ja paikallisen baarin. Siitä postasinkin jo.

 

Ravintola Wanha Fiskari on erikoistunut kalaruokiin.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply