Naisten maailmaa – Kirjavinkki, Kolumbia

Hieman yllättäen tämä Melba Escobarin dekkari joutui lukulistalleni. Vierastin ”Kauneussalonki – manikyyrejä, mutanaamioita & murhia” – nimeä, mutta koska en ole juuri lukenut mitään Kolumbiasta, varasin sen kirjastosta.

Teoksessa on kiinnostavaa kuvausta Kolumbiasta ja naisen roolista machojen maailmassa. Rajua kerrontaa kylläkin. Välillä on vaikea hahmottaa kuka on äänessä, sillä kirjassa on kaksi kertojanaista Lucìa ja Claire.

Tarinat sijoittuvat Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan, sen hienostokaupunginosaan ja toisaalla kaupungin laidan slummialueille. Korruptio kattaa kaiken ja vaikuttaa kaikkiin yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Naiset elävät ulkonäkönsä kautta ja kynnelle kykenevät viettävät paljon aikaa kauneussalongeissa. Mustat kiharat suoristetaan, ihokarvat ajellaan, intiimialueet silotellaan. Aluksi oli kiinnostavaa lukea kauneussalonkien maailmasta, sillä samankaltaista on vaikea kuvitella löytävänsä aivan lähiympäristöstä, kunnes kuvaus muuttui karmivaksi.

Lainaus kirjan ensimmäisestä luvusta: ”Kaikki on hirvittävän sekavaa, nämä lapsinaiset saavat minut hämmentymään, ahdistumaan ja ajattelemaan kaikkea sitä, mikä on rikki ja vialla tässä maassa, jossa naisen arvo määritellään sen mukaan, minkä kokoinen takapuoli, miten pyöreät rinnat ja kapea vyötärö hänellä on.”

Kirjan on suomentanut Taina Helkama.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply