Nostalgia-reissu / Vetyjä ja Atomeita – Lappeenranta

Tansseista ei palata puistojen kautta! Tuo ikiaikainen ja nuorena naisena mummoilta kuultu ohje nakutti päässäni, kun edellisen kerran vierailin Lappeenrannassa. Tansseista palasin – en puiston vaan hautausmaan poikki. Hotellini sijaitsi Sankarihautausmaan itäpuolella ja tanssipaikka länsipuolella. Lyhyin matka oli hautausmaan poikki.

”Niin täällä tehdään”, vakuuttivat hotellin vastaanottovirkailijat. Ja niin tekivätkin, sen huomasin, kun sipsuttelin tanssikenkäpussukka heilahdellen aamuyön tunteina takaisin hotellille. Hautausmaalla oli paljon kulkijoita.

Sankarihautausmaa, Lappeenranta, Finland

Kesähelteellä hautakukatkin janoavat vettä. Sankarihautausmaa, Lappeenranta, Finland

Tuosta tanssi-illasta on jo kulunut jokunen vuosi. Tällä nostalgiareissulla ei tanssittu, sillä yöpymispaikkamme Vanha Koulu Hostel sijaitsi lähes kahdenkymmenen kilometrin päässä, keskellä ei mitään. Sen sijaan Sankarihautausmaan läpi kävelimme, kuten muutkin. Se on jotenkin määräävässä asemassa Lappeenrannassa. Sitä ei voi ohittaa, sivuuttaa, olla huomaamatta.

Kesäaikaan Lappeenrannan keskusta näyttää siirtyvän Matkustajasataman seutuville, ainakin turistin näkökulmasta.  Kauppakatua pitkin kun pudottelee, onkin jo pian Matkustajasataman murkinakojujen äärellä.

Murkinaa masuun – Lappeenrannassa se on Atomi tai Vety

Lappeenrannassa pakollinen pikaruoka on Atomi tai sen tuhdimpi kaveri Vety. Näille tuunatuille lihapiirakoille on haettu jopa tavaramerkkisuojaa ja melkein saatukin se. Hakemuksen valitusaikana tavaramerkkisuojasta kuitenkin tehtiin valitus ja suoja vedettiin takaisin, mikä tietenkin harmittaa lappeenrantalaisia.

Miten Atomit ja Vetyt sitten päätyivät Lappeenrannan nakkareille – nakkareiksi näitä Street Food -kioskeja mummon nuoruudessa nimitettiin – siitä on monta tarinaa, toinen toistaan todempia tietenkin.

Munalla täytettyjä lihapiirakoita myytiin jo 1960-luvulla Lappeenrannan torilla. Atomipommit olivat tuona aikana yleinen puheenaihe Suomessa ja muuallakin. Erään tarinan mukaan Saimaan kanavavan peruskorjauksen aikaan kanavan autonkuljettajat alkoivat kutsua näitä piirakoita Atomeiksi. Myöhemmin muna-lihapiirakka sai seurakseen vielä kinkkua ja siitä syntyi Vety.

Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Vitosella vatsa täyteen. Vety tai Atomi. Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Vety kaikilla mausteilla. Se sisältää lihapiirakan, munan ja kinkun sekä mausteena sinapin, ketsupin, kurkkusalaatin, tuoreen sipulin ja Satama Sannin oman valkosipulisen majoneesin.. Satama-Sanni, Lappeenranta, Finland

Missä kaikki ovat – Lappeenranta linnoituksen vallit

Lappeenrannan linnoituksen alueella vaellellessa ei voi kuin ihmetellä miten paljon tilaa meillä Suomessa on. Ei ruuhkaa missään, ei jonoja nähtävyyksiin vaikka on huippusesonki, heinäkuu.

Lappeenranta, Finland

Lappeenranta, Linnoitus

 

Lappeenranta, Finland

Lappeenrannan linnoituksen valleilla voi nautiskella eväitä ellei sitten sortunut matkustajasataman vetyihin ja atomeihin. Lappeenranta, Finland

 

Lappeenranta, Finland

Linnoituksen korkeuksia halkoo Kristiinankatu. Heinäkuussakin tilaa liikkua niin ettei edes suomalainen valita tungosta, kuten kuvasta näkyy. Lappeenranta, Finland

 

Lappeenranta, Finland

Kehruutyttö, Pertti Kuorttinen, 2017 Lappeenranta, Finland

Museoihin myydään yhteislippua. Kävinkin yhdessä, Lappeenrannan Taidemuseossa. Siellä on esillä Väinö Raution maalauksia vielä marraskuulle asti. Aika synkkiä ovat vaikka olivathan nuo synkkiä aikoja, nuo sodanjälkeiset vuodet. Muutamia värikkäämpiä teoksia löytyy näyttelyn loppupuolelta. Rautio syntyi Viipurissa 1894 ja kuoli Lappeenrannassa 1974.

 

 

Hiekkalinna – 16-vuotinen perinne Lappeenrannassa

Linnoitusniemen Hiekkalinna on rakennettu Lappeenrannssa jo 16. kerran. Teemat vaihtelevat. Tänä vuonna 370-vuotiaan Lappeenrannan historia näkyy hiekkaveistoksissa: tervanpolttoa, rakuunoita, keisareita.

Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Kolme tonnia hiekkaa muuntuu taideteoksiksi Lappeenrannassa. Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Ei mikään teatteri – vai onko? Hiekkalinna, Lappeenranta

Kapppelissa kuultua. Joku oli ilmeisesti sanonut noin kymmenvuotiaalle tytölle, että kyseessä olisi teatteri.
”Ei tää oo mikään teatteri”, tyttö sanoo.
”Kappeli,” vastaa isäksi ajattelemani mies ja hetken mietittyään. ”No, teatteri tavallaan”.
Niinhän se on, tarinoita kummassakin.

Linnoitusniemen Hiekkalinna, Lappeenranta, Finland

Linnoitusniemen Hiekkalinnan Kappeli, Lappeenranta, Finland

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply