Suomen suurin matkablogiyhteisö

Takuulla tanssimaan – Littoisten lava

Mukavia uutisia niille, jotka pitävät paritanssista, mutta kavaljeeri puuttuu.  Tanssi-intoisten epäsuhta tulee usein esiin tanssilavoilla. Tanssivia miehiä on vaan yksinkertaisesti vähemmän. Diskosukupolveen kuuluvana tuo ei erityisemmin ole haitannut, sillä itsekseen kin voi tanssia.  Ja mikäs siinä, jos kavaljeeria tarvitaan, käy paremmaan puutteessa vaikka ovistoppari. Sellaisen kanssa on tullut Mustankissan tangoa vedettyä. Mainittakoon, että tuo ovistoppari oli kissan muotoinen.

Mutta nyt kavaljeerin puute on järjestetty. Littoisten lavan nettisiviuilla annetaan oikein tanssitakuu.

”Tanssien alussa orkesterin ensimmäisen setin ajan on miesten haku bussipysäkki tyyliin, joten jokainen pääsee taatusti tanssimaan.”

Pitäisi päästä oikein katsomaan mikä tuo bussipysäkkityyli on.

Mikä orkesteri milloinkin tanssittaa löytyy Littoisten lavan nettisivuilta.

Jos askelkuvioissa on hiomista, niin Littoisten lavan tanssikursseista löytyy apu.  Torstaisin on ensin opetusta ja sitten tanssit.

 

Littoisten lavan ilmoitutaululta voi tsekata tulevaa ohjelmaa.

Tanssiva tuuliviiri. Littoisten lava.

 

Tangon askelkuvio. Siitä vaan kokeilemaan. Littoisten lava .

Mosaiikkitaulu. Littoisten lava.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply