Nykymaailman kipupisteitä ja lahjoituksia Ateneumissa

Irakisssa syntyneen Adel Abidinin maailman kipupisteitä esitteleviä veistoksia ja videoteoksia on levittäytynyt ympäri Ateneumia.

Ensi kosketuksen Abidinin teoksiin saa heti sisääntuloaulassa, sillä ensimmäinen videoteos on levittäytynyt portaisiin. Kosketus on konkreettinen, sillä näyttelyyn saapuva astelee teoksessa näyttelykerroksiin.

Hieman ounastellen astelin. Irakissa en ole käynyt, mutta monessa muussa muslimivaltiossa kylläkin. Kokemukseni mukaan jalkapohjat ovat muslimeille jotain kamalaa. Niitä ei sovi näyttää kanssaihmiselle esimerkiksi Suomessa yleiseen jalka polven päällä istumistapaan. Ja nyt jalkapohjani tallovat videotaideteosta.

Abidinin History Wipes -näyttely avautui viime viikolla.

 

 

Pikavisiitilläni ehdin myös vilkaista kahta Ateneumille lahjoitettua  Joseph Alasen Kalevala-aiheista teosta.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply