Suomen suurin matkablogiyhteisö

Huippujuttu – Cotopaxi, Ecuador

Tämä retki Cotopaxin tulivuorelle oli aivan huippujuttu. Olimme tosin tietokatkoksen vuoksi vähällä jäädä kyydistä. Vaihtoimme hostellihuoneen rauhallisempaan eikä respan iltavuorolainen sitä ollut huomannut, vaan vei viestin aikaisesta lähtöajasta väärään huoneeseen.

Aurinko nousee Quiton alueella hieman kuuden jälkeen. Matkaan lähdimme jo klo 7. Voisi kuvitella että tuohon aikaan kaupunki vielä nuokkuisi, mutta ei,  täysi härdelli oli päällä. Hostellin lähistöllä metroasemaa rakentaa kolkutettiin, baarit täyttyivät kana-riisi -aamiaisen syöjistä ja autot suhasivat kuin viimeistä päivää.

Hieman kauempan kaupungista La Murcan tienviitan jälkeen Ilinizan tulivuori kiilteli kilvan aamuauringon kanssa.

Cotopaxin ilmaantuminen näköpiiriin  sai pikkubussin matkustajat huokaisemaan ihastuksesta. Tutkin sen muotoa, kun muistin kuinka hotellissamme asuva ecuadorilainen Carlos harmitteli, että tulivuorenpurkaus joitakin vuosia sitten muutti Cotopaxin muodon.

”Ennen se oli täydellinen muodoltaan, nyt se on melkein täydellinen.”

Totta. Kyllä siinä oli painauma, kun oikein tarkkaan katseli.

 

Luonnonpuistossa vaihdoimme autoa. Auton sisätiloihin mahtui kuljettaja-oppaan lisäksi vain neljä matkustajaa. Muut matkasivat lavalla.

Tällä porukalla (+kolme sisällä autossa istuvaa naista) lähdimme valloittamaan Cotopaxia.  4864 metrin korkeudessa olevalle refugiolle oli matkaa kilometrin verran. Ensin yritimme autolla parkkipaikan lähistölle mutta tien olivat tukkineet sellaiset autoilijat, jotka eivät tajunneet miten vaikeaa tulivuoren rinnettä oli päästä autolla.

 

En tiedä miten Suomessa moinen asia olisi järjestetty, jos lavamatkaaminen ylipäätään olisi mahdollista, mutta latinomaassa kun oltiin, niin naiset saivat sisätilat. Olen yleisesti aika sitkeää sorttia, mutta jossain raja menee. Luuni eivät olisi kestäneet tulivuoren rinteiden rytkytystä, eivätkä varsinkaan takaisin tullessa yllättänyttä raekuuron kylmyyttä. Vaatetta oli muutenkin liian vähän. Päästyäni 4864 metriin ostin lämmikkeeksi ainoan saatavissa olevan vaatekappaleen: Cotopaxi teepaidan. Hampaat kalisten ja hytisten laskeuduin alhaalla odottavalle autolle.

Opas Tomás Valladores

 

Tomás Valladares kertoi syövänsä valeriaana, eikä koskaan sairasta. Suklaa – mokka tuoksuu näissä pensaissa.

Fillarillakin voi lasketella Cotopaxin rinteitä.

Yhä ylös yrittää – Cotopaxi

Siellä se häämöttää – tähän refugioon asti pääsee Cotopaxilla kävelemään. Korkeus merenpinnasta 4864 metriä. Viimeiset rinteet huohotin  kymmenen metriä kerrallaan, sen jälkeen eteneminen vaati istuskelua. Vain  kolme retkueemme kahdeksasta pääsi refugioon asti.

 

Mate de cola – vuoristotaudin hoitoon.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply