Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nirso kaveri

Reissun neljäntenä päivänä ryhdyin epäsosiaaliseksi. Kun saimme vapaaillan seitsemästä eteenpäin, irtauduin muusta porukasta ja hakeuduin yksikseni illalliselle. Tämä siitäkin huolimatta, että kreikkalaiset pitävät yksin syömistä säälittävänä.
Asetuin rantaravintolaan kävelykujan välittömään läheisyyteen, katse kohti sysimustaa merta ja salamoivaa taivasta. Pikku pala vegepitsaa ja lasi pari punkkua riittäisi kaiken kreikkalaisen herkuttelun jälkeen.
Sateen vuoksi kävelijöitä kulki harvakseltaan, mutta pian näin jotain tuttua. Rannalla aamu-uintieni aikoihin vaeltanut kulkukoira pysähtyi tapittamaan minua. Miten hellyttävään kurttuun se kuononsa saikin!
En ehkä olisi saanut antaa sille ruokaa, mutta kun tilaamastani pitsanpalasta keittiö oli luonut pellinkokoisen, päätin heittää kurttunaamalle palasen. Koira näykki pitsasta hieman juustoa, heittäytyi selälleen ja ryhtyi nuolemaan takamustaan. Joo, uroskoira oli. Puhdistautumisen jälkeen koira vilkaisi pitsaa, nappasi sen suuhunsa ja hyppäsi kukkapenkin ylitse ja palautti palan jalkojeni juureen.
Viereisen pöydän briteillä oli hauskaa. Miten noin laiha koira voi olla noin kranttu. Itse mietin mitä minun pitäisi ajatella vegepitsasta, joka ei kelpaa edes kulkukoiralle.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply