Melkein kuin elokuvissa

Kolme viikkoa on mennyt aika vauhdilla. Viime viikon saimme jo nauttia Suomen vieraista. Vähän jännitti etukäteen, että ehdinkö itsekään maahan ennen vieraita. Viikon kohokohta oli ehdottomasti perjantain NHL peli Coloradon Avelanche vs Boston Bruins. Tunnelma oli aivan huikea, todellakin murikan meininkiä, vaikka kotijoukkue Avalanche hävisikin. Heti pääovella oli turvatarkastus ja kaikille jaettiin muoviset pillimukit, joihin sai ostaa mieleistään juomaa. Meteli oli jo korvia huumaava ennen itse katsomoon saapumista. Yleisöön sai viedä sekä ruokaa että juomaa, kyllä! Tauot oli täytetty erilaisilla yleisökisoilla, kiss kameroilla ja muilla viihdykkeillä! Ihmiset olivat todella fiiliksissä loppuun asti, vaikka kotijoukkueelle huonosti kävikin.

Pelistä jatkettiin vielä Denverin yöelämään; meksikolaiseen ravintolaan ja sieltä baariin, jossa pystyi pelailemaan erilaisia pelejä kuten keilausta, biljardia, flipperiä ja vaikka ja mitä muuta. Ilta tosiaan päättyi niinkin pian, että golfpelit jäi kesken, sillä laki sallii juhlinnan vaan aamu kahteen asti. Ovien sulkeutuessa meitä viihdytti vielä hupaisa skotti, joka oli innoissaan tavatessaan muita Eurooppalaisia. Ennen iltaa epäilytti kotiin pääseminen, mutta onnistuimmekin nappaamaan taksin lennosta. Taksi kuski rupatteli iloisesti kanssamme koko matkan ja saikin tippiä vähän enemmän kuin taisi ehkä odottaa.

Viikko sisälsi myös Mikon tutkimuksen sponsorien tarjoaman illallisen yliopistolla, ihmettelyä paikallisten Sain Patrick’s:in päivän juhlintaa ja vierailun paikallisella (kuulemma maailman suurimmalla)  Coors:in olutpanimolla. Jonotettiin kierrokselle lumipyryssä melkein tunti vastineena ilmainen kierros tehtaalla ja reilut maistiaiset, not bad. Lisäksi käytiin ajelee lähivuorilla, laskettelemassa ja nautittiin tietenkin paikallisesta ruuasta. Vieraat teki toki paljon muutakin, sillä aikaa kun me tehtiin päivät töitä.  Lisäksi askeettinen sisustuksemme sai täytettä, kun löydettiin sohva ja ruokapöytä, ei tarvi enää istua lattialla! Tosin tupareita on turha lähiaikoina odottaa, koska alakerran herkät naapurit kuulevat/tuntevat normaalin kävelymme vasarointina korviinsa.

coors copper mountain

Jo saapumispäivästä asti olen törmännyt asioihin, jotka ovat kuin suoraan jenkkileffoista. Välillä unohdun kuvittelemaan olevani keskellä jotain 4D leffaa. Seuraavaksi vuorossa vähän ensivaikutelmia paikallisesta ruokakulttuurista, ihmisistä ja säästä.

Ruoka

Ruokakaupat ovat isoja, eivät sijaitse keskeisillä paikoilla ja ovat helposti saavutettavissa autoilijoita ajatellen (ei siis meitä). Ensimmäisellä kauppakäynnillä vietin reilun tunnin ihmetellen paikallista tarjontaa ja etsien tiettyjä ruoka-aineita.  Täällä myytävään lihaan suhtaudun epäilevästi muutaman jenkkidokumentin katsottuani, mutta kasvissyöjäksi en ole (ainakaan) vielä alkanut. Tällä hetkellä yritän selvitä vältellen epämääräisiä ruokapaikkoja ja  tekemään kotona lähinnä kasvis- ja kalaruokaa. Kaupat pursuilevat einesruokatarjontaa, joista olemme lähinnä hyödyntäneet välipalapatukoita ja smoothieita. Erilaisia välipalapatukoitakin on useiden kymmenien valikoima. Erityisen hyväksi on osoittautunut sweet&salty nut, jonka maku muistuttaa kovasti snickersiä, mutta kaloreita on ainakin puolet vähemmän. Kaupoista saa myös ympäri vuoden tuoreita marjoja ja hedelmiä, mikä houkutti ostamaan blenderin heti alkuun.

Ravintoloita ja kuppiloita on joka kulmassa. Tarjoilijat ovat yliystävällisiä ja samaa pöytää saattaa palvella useampi illan aikana. Palvelu toimi ja laskukin tulee pyytämättä. Tippi kuuluu aina antaa, paitsi jos palvelu ja ruoka on ollut erityisen huonoa. Tippi on 15% summasta ylöspäin riippuen siitä, kuinka hyvänä paikkaa pidit.  Vaikka lasku tuotaisiin koko pöydälle, aina voi pyytää laskut erikseen. Annokset ovat useimmiten valtavia ja osa jää syömättä (ainakin vielä).  Tosin täällä on ihan normaalia ottaa loput ruuat mukaan. Tarjoilijat jopa kysyvät, että haluatko rasian lopuille ruuille.  Ei ole myöskään mitenkään outoa, että tarjoilijat laulavat kuorossa synttärisankarille.

WP_20140305_007 WP_20140322_036 WP_20140318_007

Ihmiset ja pukeutuminen

Ihmiset ovat hymyileviä ja helposti lähestyttävissä. Missä ja milloin vaan pitää olla valppaana siihen, että joku saattaa sanoa sinulle jotain. Tosin pari kertaa olen tajunnut vasta kohtaamisen jälkeen, mitä minulle on sanottu. Ihmisiä näkee laidasta laitaan. Lähiöalueilla näkee ihmisiä huppareissa ja lenkkareissa lippiksineen, mutta Denverin keskustasta löytyy myös tyylikkäämpää kansaa. Yhtenäistä muotia ei oikein ole. Täytyy sanoa, että Helsingin keskustasta löytyy keskimäärin tyylikkäämpää porukkaa kuin täältä. Suomessa kalliit jenkkimerkit ovat täällä aivan uskomattoman halpoja. Olen jo kolme kertaa eksynyt paikalliseen Tommy Hilfigeriin, josta jo haaveilin yöt ja päivät etukäteen.  Joka kerta olen viettänyt siellä vähintään tunnin ja lähtenyt visa vinkuen <3. Kävi myös ilmi, että eräällä myyjällä oli suomalaisia sukujuuria. Ilmeisesti on aika tavallista, että jenkeillä on sukujuuria jossain päin Eurooppaa. Jotta budjetti pysyisi jotenkuten tasapainossa, pitää vältellä ostoskeskukseen eksymistä. Onneksi ei ole sitä autoa, niin se helpottaa asiaa.

Sain Patrick's day = Suomen vapun ja penkkareiden yhdistelmä

Sain Patrick’s day = Suomen vapun ja penkkareiden yhdistelmä

 

st patricks 2

Sää

Sää on täällä vähintäänkin mielenkiintoinen. Otetaanpa vaikka viime viikko. Maanantaina paistoi aurinko ja lämpötila nousi aamun nollasta 20 asteeseen. Tiistaina aamupäivällä pyrytti lunta ja iltapäivällä paistoi aurinko. Keskiviikkona oli viileähköä ja aurinkoa, reilu 10 astetta. Torstaina lämpötila nousi yli 20 asteen ja perjantaina oli vähän viileämpää. Lauantaina taas pyrytti lunta ja lämpötila laski nollaan. Sunnuntai mittari lähenteli taas 20 astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.

Öisin lämpötila laskee useimmiten miinusasteille ja välillä saattaa tuulla niin paljon, että ei tiedä, milloin katto lähtee pään päältä menemään.  Joka aamu pitää tarkistaa päivän sää, että tietää laittaako päälle villakangastakin, kevättakin, tuulenpitävän laskettelutakin vai pärjääkö pelkällä jakulla. Joka tapauksessa villakangastakki saattaa olla aamulla ihan hyvä, mutta illalla hikoilet sen kanssa kuin pieni possu.  Olen päätynyt siihen, että parempi vaan palella aamuisin, jos iltapäivällä on tiedossa Suomen kesäkelit.

sää1 sää2

The bigger the better

WP_20140316_002 WP_20140312_003

WP_20140315_014

 

 

Autottomana yksityisautoilun varaan rakennetussa ympäristössä

Työpäivääni kuuluu matkoineen yhteensä 11 tuntia. Tänään aamulla  sain älynväläyksen, että voin hyödyntää 45 minuutin junamatkani töihin blogia kirjoittaen. Seuraavaksi luvassa avautumista siitä, minkälaista on elää autottomana yksityisautoilun varaan rakennetussa ympäristössä.

Työpaikkani sijaitsee Denverissä 24 kilometrin päästä Goldenin asunnosta. Joukkoliikennevälineitä löytyy useita, mutta pysäkit eivät sijaitse ihan asuntojen läheisyydessä.  Aamuisin nappaan ”Call and Ride” minibussin, joka poikkeaa vain kerran aamusta 100 metrin päästä asunnostamme. Joka aamu kuski toivottaa hyvät huomenet ja bussissa poistuessa hyvät päivän jatkot. Suomalaisille bussikuskeille vinkiksi, kyseiset toivotukset eivät ainakaan kummankaan päivää huononna.

Paikallinen Call and Ride

Minibussimatka lähimmälle ”Light Rail” asemalle kestää noin 15 minuuttia. ”Light Railia” voisi kuvailla junan ja ratikan yhdistelmäksi. Juna kulkee noin vartin välein ja pysähtyy aina jokaisella pysäkillä. Matka Goldenin asemalta pääteasemalle Union Stationille kestää yhteensä sen 45 minuuttia. Työpaikkani ei toki vielä sijaitse aseman vieressä, vaan jäljellä on vielä iloinen reilun 15 minuutin kävelymatka.  Yhteensä vaihtoineen matkaan kuluu siis helposti se 1.5 tuntia.

Joukkoliikenteen käyttäminen ei ole mitään halpaa huvia vaan siihen kuluu melkein 150 dollaria kuussa. Lipputarkastajia näkyy viikoittain junissa, joten liputta en ole uskaltanut kulkea. Aluksi minulle myytiin vahingossa halvempia lippuja, mutta sakot onnistuin onneksi välttämään. En ole ihan täysin kartalla yksityisautoiluin kustannuksista. Parkkipaikat ovat usein maksullisia ainakin keskeisillä alueilla. Halvemmaksi autoilu tulee ainakin, jos löytää ilmaisen parkkipaikan. Tällä hetkellä vielä kauhistuttaa autoilu paikallisessa liikenteessä, varsinkin kun en ole  kuuden vuoden opiskeluaikanani autoillut lähes ollenkaan. Paikallisilla on myös ihmeellisiä liikennesääntöjä kuten punaisella valolla saa kääntyä oikealle, jos sieltä ei tule ketään ja myös vasemmalle, jos tie on yksisuuntainen. Mitä järkeä koko liikennevaloissa sitten on? Kuulin myös työkaveriltani, että Colorado on tunnettu liikenneonnettomuuksista lumisilla keleillä. Liikenneonnettomuuksia aiheuttavat varsinkin rantakaupungeista muuttaneet lumeen tottumattomat ajajat. Täällä ei myöskään saa käyttää talvirenkaita, kun ne kuulemma pilaavat tiet.

Lähin kauppa asunnostamme sijaitsee reilun 20 minuutin kävelymatkan päässä. Menomatka on ok, mutta paluumatka on hervoton ylämäki. Etukäteen google mapsilla katsoessa ei olisi uskonut, kuinka mäkistä täällä on. Autottomuutta suosittelen ainakin niille, jotka haluavat pysyä hyvässä kunnossa. Täällä on muuten ravintoloita ja kuppiloita vähintäänkin yksi jokaiselle. Ilmeisesti täällä ulkona syömistä harrastetaan enemmänkin, mikäpä siinä kun annoksen hinta tulee usein jopa halvemmaksi, kuin jos itse tekisi. Monet hyvät ravintolat ovat toki vain autolla saavutettavissa.

Autottamana elävää helpottaa erinomaisen hyvä kotiinkuljetuspalvelu. Postimyyntituotteet odottavat suoraan ovesi takana, kun tulet töistä kotiin. Kuinka helppoa!  Eli melkeinpä kaiken uuden tavaran voit tilata suoraan netistä liikuttamatta ahteriasi mihinkään. Sen sijaan, jos haluat ostaa jotain edullisempaa ja käytettyä, niin se onkin jo haasteellista ilman autoa. Erityisesti käytettyjen huonekalujen hankkimisen suhteen on ollut ongelmia, kun ihmisten kotona ei pääse kyläilemäänkään ilman autoa kohtuuajassa. Tällä hetkellä olemme tyytyneet melko askeettiseen sisustustyyliin. En ole myöskään onnistunut ostamaan pyörää, koska pyöräkauppaankin pääsee vain autolla.

Jos haluat lähteä laskettelemaan tai muutenkin nähdä vähän enemmän kuin työpaikan ja kodin välimaaston, auto tulee välttämättömäksi. Tähän asti olemme selvinneet kohtuu kivuttomasti kavereiden ja vuokrattujen autojen avulla mutta saa nähdä kuinka pitkälle kärsivällisyyttä riittää.

Puolentoista vuoden jälkeen

täällä ollaan. Uskomatonta.

Palataanpa alkuun.

Tämä tarina sai alkunsa jo syksyllä vuonna 2012, kun Mikko sai tietää unelmiensa opiskelupaikasta Yhdysvaltojen Coloradon Goldenissa. Tässä vaiheessa unelman toteutuminen tuntui vielä kovinkin kaukaiselta. Hakuprosessi kesti yhteensä vuoden, kyllä vuoden. Jatkuva epävarmuus tulevasta oli rankkaa molemmin puolin. Itse yritin lähinnä keskittyä diplomityöhön ja valmistumiseen ja miettiä jatkoa sitten, jos Mikon opiskelupaikka varmistuisi.

En ole ikinä aiemmin käynyt jenkeissä, en kertaakaan. En ole itseasiassa edes haaveillut suuremmin matkustamisesta tänne. Minulla on ollu suuria ennakkoluuloja koko maata kohtaan. Lisäksi lentäminen ei ole lempiharrastukseni, vaikka matkustelua rakastankin.

En innostunut alkuunkaan Mikon ideasta hakea tänne, varsinkaan ohjelmaan, joka tulisi kestämään kaksi vuotta.  Ajatus kahden vuoden kaukosuhteesta ei tuntunut hyvältä, jopa mahdottomalta. Helpoin tapa saada viisumi olisi ollut hakea itsekin opiskelemaan. Koska valmistuin juuri, jatko-opiskelu ei ollut kuitenkaan lähiaikojen suunnitelmissa.

Ainoa mahdollisuus oli siis hakea töitä. Etukäteen oli jo tiedossa, kuinka vaikeaksi Jenkkeihin muuttavan ulkomaalaisen työpaikan ja viisumin saaminen on tehty. Hakuprosessi masensi siis jo alkuun. Sinänsä tilanne lähteä ulkomaille oli optimaalinen, sillä olin juuri valmistunut ja mitään suurempaa omaisuutta kuten asuntoa ja autoa meillä ei vielä ollut. Mikään ei periaatteessa siis estänyt lähtemistä.

MIkon opiskelupaikka varmistui viime kesän lopussa. Siitä reilun puolen vuoden päästä, useiden kymmenien mailien, tuntien paperityön ja kymmenien itkupotkuraivareiden jälkeen minulla oli J-1viisumi kädessä ja työharjoittelusopimus kirjoitettu puoleksi vuodeksi.  Viisumin saatuani lensi jo siitä parin yön päästä Denveriin. Lentoliput ostin siis kahden päivän varoitusajalla ja jopa kohtuu hintaan. Tässä vaiheessa Mikko oli ehtinyt viettää täällä jo pari kuukautta ja minä asunut evakossa hyvien ystävieni luona, joille olen suuresti kiitollinen.

Ensimmäinen viikko Coloradon Goldenissa on tullut täyteen ja täytyy myöntää, että pidän tästä paikasta paljon enemmän kuin odotin. Kaikki työ ja odotus ei ollut siis yhtään turhaa.

Uusia seikkailuja odotellessa!