Suomen suurin matkablogiyhteisö

Amsterdam – Tanssivia taloja kanavan varrella

Matka tehty syyskuussa 2020.

Alankomaiden pääkaupunki Amsterdam hurmaa kauniilla kanavamaisemillaan, joita halkovat sadat viehättävät sillat. Kaupungin rento syke ja suvaitsevainen ilmapiiri ovat etenkin nuorten matkailijoiden suosiossa. Yöelämän lisäksi kaupungista löytyy useita tunnettuja museoita ja mm. eläintarha, joten kaupunki tarjoaa tekemistä myös lapsiperheille tai vanhemmille matkailijoille. 

Amsterdam on täynnä kauniita kanavia, joiden varrella olevia kapeita ja värikkäitä vanhoja taloja ei voi kuin ihastella. Talot nojailevat toisiaan vasten, ja hauskinta onkin kummastella vinoja seiniä, ikkunanpieliä ja ovia. Kaupunki on rakennettu alunperin puisten paalujen päälle, joiden vajoamisen myötä talot ovat vinksahtaneet.

Amsterdamia ei voi olla kokematta kanavista käsin, joten kanavaristeily on ehdoton aktiviteetti kaupungissa vieraillessa. Risteilyn aikana pääsee ihastelemaan niin paikallisen ihastuttavia asuntolaivoja kuin myös tanssivia taloja. Kauniina kesäpäivänä kanavissa käy kuhina, kun paikalliset perheet ja ystäväporukat ovat veneilemässä. Päärautatieaseman edustalta pääsee useiden eri yhtiöiden tarjoamien kanavaristeilyjen kyytiin. Pääosin risteilyt ovat tunnin mittaisia ja hinnat kahdenkymmenen euron molemmin puolin.

Kaupungissa on helppo kulkea bussilla tai raitiovaunulla pidemmät matkat ja keskustan alueella on helpoin liikkua kävellen. Pidemmät matkat voisi myös taittaa paikallisten tapaan pyöräillen. Useimmissa hotelleissa ja hostelleissa on vuokrattavana pyöriä, ja pyöräilijöistä tunnetusta kaupungista löytyy toki myös useita pyörävuokraamoja.

Punaisten lyhtyjen alue ei ole lasten kanssa matkaillessa paras vaihtoehto kapeiden kujien ikkunoissa keikistelevien tyttöjen ja kadulla leijailevan kannabiksen tuoksun vuoksi. Amsterdamissa kahvihampaan kolottaessa on hyvä muistaa, että Coffeeshop ei ole perinteinen kahvila, vaan paikka, jossa voi ostaa kannabistuotteita. Alueen omalaatuisuutensa vuoksi kuitenkin aikuisten kesken paikkaan kannattaa käydä tutustumassa illan pimetessä.

Kukkatorilla kannattaa myös piipahtaa, mikäli ollenkaan kukista pitää. Sieltä voi ostaa hollantilaisia tulppaanien sipuleita tai muita kukkia matkatuliaisiksi. Amsterdamista löytyy myös paljon museoita, joista tunnetuimmat ovat Rijksmuseum ja Anne Frankin talo. Vondelpark on mainio paikka kävelylle tai piknikille aurinkoisena päivänä.

Amsterdam on oiva pitkän viikonlopun kohde. Helsingistä Amsterdamiin lentää Finnairin tai KLM:n siivin 2,5 tunnissa. Edullista yöpaikkaa etsivälle voin suositella Stayokay hostellia. Hostelliketjulla on hostelleja ympäri Alankomaita, joista kolme sijaitsee Amsterdamissa. Stayokay Amsterdam Oost hostelli sijaitsee rauhallisella alueelle kaupungin itäpuolella, ja hostellin ja keskustan välin taittaa nopeasti bussilla tai raitiovaunulla.

Amsterdam on kaupunki, jonne palaan mielelläni vielä uudelleen. Amsterdamin ulkopuolinen elämä kiinnostaa myös ja haluan joskus päästä kiertelemään Alankomaiden pienempiä kaupunkeja ja maaseutua. Alankomaiden pienen kokonsa vuoksi maasta on myös helppo jatkaa matkaa mm. Belgiaan ja muualle Eurooppaan.


Minimatkailija -blogi löytyy myös Instagramista @minimatkailija

 

Bratislava – Viehättävä päiväretkikohde Wienistä

Matka tehty syyskuussa 2019.

Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan on helppo tutustua samalla reissulla muiden Tonavan varrella sijaitsevien kaupunkien kanssa. Esimerkiksi Wienistä on helppo tehdä päiväretki Bratislavaan, sillä kaupunkien välinen matka taittuu tunnissa. Pienen viehättävän pääkaupungin nähtävyydet saa hyvin kierrettyä läpi yhdessä päivässä.

Bratislavaan matka taittuu Itävallan pääkaupungista Wienistä tunnissa. Itse tein myös päiväretken Bratislavaan Wienin reissulla. Matkustin kaupunkien välin edullisesti Flix Bussilla, menopaluu kustansi noin 10 euroa. Kaupunkien välin pääsee taittamaan myös junalla ja kesäaikaan laivalla pitkin Tonavaa.

Bratislavassa vietin siis yhden kesäisen päivän syyskuun alussa 2019. Päivän aikana kerkesin hyvin kiertää kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan vanhan kaupungin alueella tai sen reunamilla. Alla listattuna viisi kohdetta, jotka kannattaa Bratislavassa vieraillessa sijoittaa reitin varrelle seikkaillessa kaupungin tunnnelmallisilla kaduilla.

Bratislavan linna

Bratislavan linna hohtaa valkoisena korkealla kukkulan päällä ja on ensimmäinen huomion herättävä kohde tulipa kaupunkiin mistä ilmansuunnasta tahansa. Kukkulan päältä linnan edustalta on hyvät näkymät vanhaan kaupunkiin ja Tonavan rannoille. Linnan sisäpihalla on upea puutarha. Linnan sisällä toimii nykyisin Slovakian kansallismuseo. Itse kuitenkin ihastelin linnaa ja sen ympäristöä vain ulkoa käsin.

Mikaelin portti

Kävellessä vanhan kaupungin Michalská katua pitkin pääsee alittamaan 1300-luvulta peräisin olevan Mikaelin portin, joka on ainoa jäljelle jäänyt portti Bratislavan keskiaikaisesta linnoituksesta.


Bratislavan patsaat

Bratislavan keskustan alueelta löytyy useita hauskoja patsaita, joiden kanssa turistit haluavat ikuistaa itsensä. Cumil lepäilee kaivon reunalla kesken työpäiväänsä, Schone Naci tervehtii ohikulkijoita kohteliaasti nostamalla hattuaan, Paparazzi ikuistaa ravintolan nurkan takaa kaupungin tunnelmaa ja Napoleonin armeijan sotilas nojaa penkin reunalla pääaukiolla.


Most SPN / Ufo

Bratislavaa pääsee ihastelemaan korkeuksista käsin Most SPN sillan päässä sijaitsevasta tornista, joka on arkkitehtuuriltaan kuin ufo. Vanhasta kaupungista sillan yli Tonavan toiselle puolelle kävelee viidessä minuutissa. Ufossa on näköalatasanteen lisäksi ravintola, jossa olisi varmasti upea nauttia illallista auringon laskiessa kaupungin taakse. Pääsymaksu näköalatasanteelle on noin 7 €, mutta ravintola-asiakkailta ei erillistä pääsymaksua veloiteta.


Sininen kirkko

Vanhan kaupungin itäreunalla sijaitsee Pyhän Elisabetin kirkko, joka tunnetaan myös Sinisenä kirkkona. Art Nouveau tyylinen kirkko keskellä tavallisia kerrostaloja on kuin piparkakkutalo, jota kannattaa käydä ihastelemassa kameran kanssa.


Minimatkailija -blogi löytyy myös Instagramista @minimatkailija

Wien – Sacheria, Hundertwasseria ja Mozartia

Matka tehty syyskuussa 2019.

Itävallan pääkaupunki Wien on upea matkakohde, joka on sijaintinsa vuoksi helppo yhdistää samaan reissuun muiden Tonavan varrella sijaitsevien kaupunkien kanssa. Wienissä on toinen toistaan hienompia kirkkoja, museoita ja hoidettuja puistoalueita tutkittavaksi. Wien on tunnettu myös kahviloistaan ja Wienissä ollessa täytyy ainakin kertaalleen maistella Sacherkakkua.

Syötyjä Sacherkakkuja pääsee sulattelemaan kiipeämällä 343 porrasta Wienin Pyhän Tapanin Tuomiokirkkoon, eli Stephansdomiin. Etelätornin huipulta aukeaa näkymät kaupungin kattojen ylle yli kirkon näyttävän tiilikaton. Kirkko on aivan kaupungin ytimessä vanhankaupungin alueen keskellä. Kirkon ulkoasu on tummunut osittain lähes mustaksi ilmansaasteiden vaikutuksesta. Wienistä löytyy myös muita upeita kirkkoja, kuten Karlskirche ja Votivkirche.

Wienin värikkäin rakennus on Hundertwasserhaus. Talo on kaupungin vuokratalo, jossa asuu wieniläisiä. Asukkaat saavat päivittäin ikkunoidensa taakse laumoittain turisteja kameroiden kanssa. Taloa vastapäätä sijaitsee ostospaikka Hundertwasser Village, jossa Hundertwasserin tyyli jatkuu sisälle asti. Parin korttelin päästä Hundertwasserhausista löytyy Kunst Haus Wien, jossa pääsee ihmettelemään lisää taiteilijan kädenjälkeä.

Prater on puistoalue, jossa sijaitsee saman niminen huvipuisto. Alueella sijaitsee yksi Wienin  suosituimmista nähtävyyksistä: vuonna 1897 rakennettu maailmanpyörä Wiener Riesenrad. Maailmanpyörän kyydistä, korkeimmillaan yli 64 metrin korkeudesta, on hyvät näkymät huvipuiston ja ympäröivien kaupunginosien tarkasteluun. Punaiset vanhat maailmanpyörän hytit ovat viehättäviä ja muutamassa hytissä on ravintolapöytä yksityiskäyttöön vuokrattavaksi.

Naschmarkt on ruuan ystävän paras kohde. Torilla pääsee maistelemaan niin wieninleikettä kuin myös ostamaan mukaansa paikallisia herkkuja matkatuliaisiksi. Naschmarkt on myös oiva paikka, mikäli haluaa nauttia lasillisen paikallista viiniä Wienissä.

Edullista yöpymispaikkaa hakevalle voin suositella Wombat’s the City Hostel Vienna Naschmarkt hostellia. Hostelli sijaitsee Naschmarktia vastapäätä. Hostellista voi varata yksityisen huoneen tai sängyn makuusalista.

Pitkän viikonlopun aikana Wienin kerkeää ottaa haltuun pintapuolisesti, mutta mikäli haluaa kierrellä kaupungin museoita, kirkkoja, palatseja ja nauttia kulttuuritarjonnasta, niin viikko kuluisi kaupungissa nopeasti. Wien tarjoaa etenkin taidemusiikin ystäville kulttuurikokemuksia. Keisarillista loistoa huokuvan kaupungin matkamuistomyymälät ovat pullollaan erilaisia Mozart -tuotteita.

Wienistä on helppo tehdä päiväretki Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan bussilla tai junalla, sillä Bratislava on vain tunnin päässä Wienistä. Bratislavan päiväretkestä lisää seuraavassa julkaisussa.


Minimatkailija -blogi löytyy myös Instagramista @minimatkailija