Bergen – kaupunkikohde vuonojen ja vuorien keskellä

Norjan länsirannikolla sijaitseva Bergen on maan toiseksi suurin kaupunki vajaalla 300 000 asukkaallaan. Kaupunki sijaitsee upeiden vuorien ja vuonojen keskellä, joten Bergen tarjoaa sekä kaupunkiloman että luontonähtävyyksiä samassa paketissa. 

Pääsiäisvapaiden matkakohteeksi valikoitui tänä vuonna Norjan Bergen. Sää suosi ja sadetakille ei tullut käyttöä, vaikka Bergen on tunnettu sateisena kaupunkina. Kolme kokonaista päivää riitti hyvin niin kaupungin tutkimiseen kuin seikkailuihin läheisille vuorille ja vuonoille.

Mikäli suuntaat Bergeniin, koe ainakin nämä kolme asiaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

1. Ihastele kaupunkia vuorilta käsin

Kaupunkia on mahdollista ihastella joko Fløyen tai Ulriken -vuorilta käsin. Fløyen-vuorelle pääsee keskustasta joko Fløibanen -funikulaarilla tai kävellen. Fløibanen kulkee päivittäin vuoden ympäri aina aamusta iltaan. Lipun voi ostaa joko vain yhteen suuntaan ylöspäin (75 kr) tai menopaluulipun ylös ja alas (150 kr). Matkustin ylös funikulaarilla, mutta kävelin alas takaisin keskustaan. Fløyen-vuorelle ja sieltä pois kulkevat hyvät ja selkeät kävelyreitit. Matkan varrella voi käydä ihmettelemässä Norjan suurinta puuta. Ylhäältä vuorelta löytyvät näköalatasanne sekä hyvin istumapaikkoja nauttia maisemista ja syödä vaikka omia eväitä. Lisäksi vuorelta löytyy kahvila, ravintola, matkamuistomyymälä sekä etenkin lapsiperheille suunnatut iso leikkikenttä ja röllimetsä.

Ulriken on Bergenin korkein vuori kohoten 643 metriä meren pinnasta. Ulriken-vuorelle pääsee kulkemaan kaapelivaunulla, jonka lähtöpaikkaan on bussikuljetus keskustasta. Tämä on selkeästi kalliimpi vaihtoehto verrattuna Fløibanenilla matkustamiseen Fløyenille. Bergenissä on myös hyvä mahdollisuus patikoida. Esimerkiksi Fløyen ja Ulriken -vuorien välillä kulkee 13 kilometrin patikointireitti.

2. Seikkaile vanhan kaupungin alueella ja Bryggenin satamassa

Vanhan kaupungin värikkäät puutalot ja kapeat sivukadut tarjoavat tutkittavaa ja ihasteltavaa. Bryggenin satama puisine makasiineineen on kaupungin ehdoton ykköskohde ja myös Unescon maailmanperintökohde. Bryggenin alueelle on rakennettu vuosisatoja sitten kaupungin ensimmäiset talot, joiden rakennusperinteitä pidetään edelleen yllä, vaikka tulipalo on tuhonnut alkuperäisiä rakennuksia useaan otteeseen. Bryggenin alueelta ja sen läheisyydestä löytyy nykyisin myymälöitä, kahviloita ja myös kaupungin kuuluisa kalatori on aivan lähettyvillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Käy vuonoristeilyllä

Erityisesti kaupunkia ympäröivät vuonomaisemat ovat se mikä tekee Bergenistä kiinnostavan kohteen. Sen vuoksi halusin ehdottomasti käydä reissuni aikana myös risteilemässä upeiden vuonomaisemien keskellä. Bergenistä lähtee päivittäin useita eripituisia päiväristeilyjä lähiseudulle.

Valitsemani risteily suuntasi Bergenistä Mostraumeen ja risteilyn kesto oli reilut 3 tuntia. Risteilyn päätepysäkki ja kääntöpaikka oli kaunis reilun 300 asukkaan Modalenin kunnan keskus Mo, jossa pääsi ihailemaan kauniin kylän lisäksi upeaa vesiputousta. Risteily alkoi Zachariasbryggeniltä ihan keskustasta Bryggenin läheisyydestä. Liput risteilylle oli helppo ostaa netistä, mutta lippuja on ostettavissa myös vieressä olevasta turisti-infopisteeltä. Liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin haluamalleen päivälle, sillä risteilyt ovat suosittuja ja osa lähdöistä olikin loppuunmyytyjä vierailuni ajankohtana. Risteily oli kestoonsa nähden melko hintava, 700 kr, mutta olihan maisemat tietysti upeita ja suosittelen kyllä ehdottomasti ainakin kerran elämässä käymään jonkinlaisella vuonoristeilyllä Norjassa.

Bergeniin matkustaminen ja majoitus

Bergeniin lentää Helsingistä Finnairin suoralla lennolla noin parissa tunnissa. Matka Bergenin lentokentältä kaupungin keskustaan ja takaisin taittuu kätevästi Bybanenilla, eli paikallisella ratikalla. Kertalippu maksaa 40 kruunua. Suosittelen lataamaan Skyssin sovelluksen puhelimeen jo ennen matkaa, sillä lippuautomaatit eivät toimineet lentokentällä eivätkä oikein missään muuallakaan kaupungissa.

Hotellivaihtoehtoja kaupungista löytyy hyvin. Edullisimmasta päästä majoituspaikkaa etsiville voin suositella Citybox Danmarkplassia. Citybox Danmarksplass oli siisti ja moderni hotelli, jonne sisään- ja uloskirjautuminen kävivät todella helposti automaatin kautta. Hotelli sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta ja matka on helppo taittaa kävellen hyviä kävelyteitä pitkin. Jos kävely ei ole juttusi, niin ihan hotellin lähettyviltä pääsee myös Bybanenilla keskustaan kulkemaan helposti ja nopeasti. Samalta pysäkiltä pääsee myös lentokentälle, joten sijainti oli hotellilla mitä mainioin. Saman ketjun toinen hotelli löytyy myös aivan Bergenin keskustasta.


 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Minimatkailija -blogi löytyy myös Instagramista @minimatkailija
Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 22.5.2022 at 12:17

    Bergen kiinnostaisi matkakohteena todella paljon. Tai oikeastaan kaupunkia itseään enemmän kiinnostaa läheiset luontokohteet, kuten Trolltunga. Itse voisin mielellään viettää alueella viikonkin.

    • Reply minimatkailija 25.5.2022 at 21:37

      Trolltunga olisi kyllä upea paikka kokea. Sinne vaeltaminen kestääkin sen verran, että tosiaan viikko pitäisi olla aikaa alueella vierailuun, mikäli samalla haluaisi käydä sekä Bergenissä että alueen upeissa luontokohteissa.

    Leave a Reply