Amsterdam – Tanssivia taloja kanavan varrella

Matka tehty syyskuussa 2020.

Alankomaiden pääkaupunki Amsterdam hurmaa kauniilla kanavamaisemillaan, joita halkovat sadat viehättävät sillat. Kaupungin rento syke ja suvaitsevainen ilmapiiri ovat etenkin nuorten matkailijoiden suosiossa. Yöelämän lisäksi kaupungista löytyy useita tunnettuja museoita ja mm. eläintarha, joten kaupunki tarjoaa tekemistä myös lapsiperheille tai vanhemmille matkailijoille. 

Amsterdam on täynnä kauniita kanavia, joiden varrella olevia kapeita ja värikkäitä vanhoja taloja ei voi kuin ihastella. Talot nojailevat toisiaan vasten, ja hauskinta onkin kummastella vinoja seiniä, ikkunanpieliä ja ovia. Kaupunki on rakennettu alunperin puisten paalujen päälle, joiden vajoamisen myötä talot ovat vinksahtaneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Amsterdamia ei voi olla kokematta kanavista käsin, joten kanavaristeily on ehdoton aktiviteetti kaupungissa vieraillessa. Risteilyn aikana pääsee ihastelemaan niin paikallisen ihastuttavia asuntolaivoja kuin myös tanssivia taloja. Kauniina kesäpäivänä kanavissa käy kuhina, kun paikalliset perheet ja ystäväporukat ovat veneilemässä. Päärautatieaseman edustalta pääsee useiden eri yhtiöiden tarjoamien kanavaristeilyjen kyytiin. Pääosin risteilyt ovat tunnin mittaisia ja hinnat kahdenkymmenen euron molemmin puolin.

Kaupungissa on helppo kulkea bussilla tai raitiovaunulla pidemmät matkat ja keskustan alueella on helpoin liikkua kävellen. Pidemmät matkat voisi myös taittaa paikallisten tapaan pyöräillen. Useimmissa hotelleissa ja hostelleissa on vuokrattavana pyöriä, ja pyöräilijöistä tunnetusta kaupungista löytyy toki myös useita pyörävuokraamoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Punaisten lyhtyjen alue ei ole lasten kanssa matkaillessa paras vaihtoehto kapeiden kujien ikkunoissa keikistelevien tyttöjen ja kadulla leijailevan kannabiksen tuoksun vuoksi. Amsterdamissa kahvihampaan kolottaessa on hyvä muistaa, että Coffeeshop ei ole perinteinen kahvila, vaan paikka, jossa voi ostaa kannabistuotteita. Alueen omalaatuisuutensa vuoksi kuitenkin aikuisten kesken paikkaan kannattaa käydä tutustumassa illan pimetessä.

Kukkatorilla kannattaa myös piipahtaa, mikäli ollenkaan kukista pitää. Sieltä voi ostaa hollantilaisia tulppaanien sipuleita tai muita kukkia matkatuliaisiksi. Amsterdamista löytyy myös paljon museoita, joista tunnetuimmat ovat Rijksmuseum ja Anne Frankin talo. Vondelpark on mainio paikka kävelylle tai piknikille aurinkoisena päivänä.

Amsterdam on oiva pitkän viikonlopun kohde. Helsingistä Amsterdamiin lentää Finnairin tai KLM:n siivin 2,5 tunnissa. Edullista yöpaikkaa etsivälle voin suositella Stayokay hostellia. Hostelliketjulla on hostelleja ympäri Alankomaita, joista kolme sijaitsee Amsterdamissa. Stayokay Amsterdam Oost hostelli sijaitsee rauhallisella alueelle kaupungin itäpuolella, ja hostellin ja keskustan välin taittaa nopeasti bussilla tai raitiovaunulla.

Amsterdam on kaupunki, jonne palaan mielelläni vielä uudelleen. Amsterdamin ulkopuolinen elämä kiinnostaa myös ja haluan joskus päästä kiertelemään Alankomaiden pienempiä kaupunkeja ja maaseutua. Alankomaiden pienen kokonsa vuoksi maasta on myös helppo jatkaa matkaa mm. Belgiaan ja muualle Eurooppaan.


Minimatkailija -blogi löytyy myös Instagramista @minimatkailija

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 31.10.2021 at 09:08

    Miten täynnä turisteja Amsterdam oli vuosi sitten? Voisi ajatella, että turisteja olisi ollut huomattavasti normaalia vähemmän, joka sopisi ainakin itselleni erittäin hyvin. Todella kivannäköinen kaupunki joka tapauksessa.

    • Reply minimatkailija 31.10.2021 at 17:05

      Ydinkeskustan alueen kadut olivat melko täynnä porukkaa. Sää sattui olemaan reissun aikana erittäin aurinkoinen ja lämmin, joten varmasti olivat paikalliset tällöin liikkeellä hienon sään vuoksi, mutta oli turistejakin joukossa jonkin verran. Varmasti kuitenkin turisteja ei ollut tällöin liikkeellä niin paljon, kuin aikana ennen koronaa. Esimerkiksi turistien suosimilla risteilyillä oli hyvin tyhjää tilaa ympärillä ja ainakin oma hostellini oli myös tällöin todella tyhjä.

    Leave a Reply