Miija the traveler

Värikkäitä rakennuksia, kapeita kujia, upeita näköaloja. Lissabon on visuaalisesti todella kaunis kaupunki. Joka kulman takaa tuntuu löytyvän uusi kohde, jota kuvata. Tämmöisena sosiaalisen median valtakautena voisi sanoa, että Lissabon on erittäin instagrammable.

Tunnelmaltaan kaupunki on myös täysi kymppi. Lämmin, rento, ystävällinen.

Tutkaillessani Cais do Sodrén juna-aseman seinässä näkyvää karttaa, paikallinen mies tulee kysymään tarvitsenko apua. Kerron että haluaisin mennä LX factorylle, mutta en ole ihan varma, mikä raitiovaunu sinne vie. Mies lupaa tulla kanssani pysäkille, hän on itse menossa samaan suuntaan. Ratikka on jostain syystä aika paljon myöhässä, eikä pysäkillä olevasta aikataulusta ole mitään hyötyä. Juttelemme niitä näitä ja mies odottaa, että pääsen varmasti oikeaan ratikkaan. Kun raitiovaunu nytkähtää liikkeelle mies vielä vilkuttaa minulle iloisesti pysäkiltä.

Eräänä iltana käyn hostellini lähellä sijaitsevasta turistikioskista ostamassa tupakkaa, sillä perus ruokakaupasta niitä ei täällä saa. Olen jo poistumassa liikkeestä, kun myyjä alkaa kyselemään kuulumisia. Hän on Kambodžasta kotoisin ja vaikuttaa vähän yksinäiseltä. Puhumme perheen tärkeydestä ja siitä, millaista on asua kaukana kotoa. Minä kerron Lontoon kokemuksistani ja hän kertoo opiskelleensa Englannissa, mutta on asunut nyt pari vuotta Lissabonissa. Olemme yhtä mieltä siitä, että onneksi nykyään on internet ja Skype, millä pystyy pitämään yhteyttä muualla asuviin läheisiin. Miehen lempeät kasvot jäävät mieleen.

Yhtenä iltapäivänä puhelimestani alkaa olla akku lopussa, sillä olen kuvannut sillä ahkerasti pitkin päivää. Hostellilla eivät sähköt toimi, koko kadulla on ilmeisesti sama ongelma.  Menen istumaan läheiseen puistoon, jotta saan jotenkin aikani kulumaan. Paikallinen nuori mies tulee kysymään, että saako hän istua viereeni. Hänellä on mustat vaatteet ja kajaalia silmissään ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta todella harmiton tapaus. Päädyn kiertelemään hänen kanssaan pariksi tunniksi kaupungille. Mies on tällä hetkellä asunnoton ja asuu kaverinsa nurkissa. Hän on vasta tullut Lissaboniin pienemmästä kaupungista, sillä hänen vanhempansa eivät hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Suuremmassa kaupungissa on helpompaa olla vähän erilainen. Istumme terassille hetkeksi ja tarjoan hänelle yhden oluen. Lopuksi menemme vielä rantaan istumaan ja katselemaan merta, kunnes hän saattaa minut takaisin hostellilleni. Törmään häneen vielä sattumalta viimeisenä lomapäivänäni ja hän tervehtii minua halaten.

Nämä satunnaiset ihmiskohtaamiset luovat kaupungin tunnelman yhtä lailla kuin rakennuksien  värikkäästi laatoitetut seinät, pienet fado-klubit tai näkoalapaikat, miradourot. Portugalista jäi erittäin hyväntahtoinen ja vieraanvarainen kuva. Tähän maahan tulen varmasti palaamaan jatkossakin.

 

Millaisia kohtaamisia teillä on ollut reissuillanne?