Miija the traveler

Aiemmin avasinkin teille vähän jo sitä, että miten päädyin lähtemään yksin lomamatkalle reilu vuosi sitten. Siitä kertovan postauksen löydät täältä. Nyt ajattelin kertoa omasta näkökulmastani ne parhaimmat ja huonoimmat puolet siitä, millaista on olla itsekseen reissun päällä. Postauksen kuvat otettu tän kesän Portugalin reissulta.

Plussat:

+Kohteen ja ajankohdan saa päättää itse

Mun mielellä on tapana muuttua joskus aika nopeastikin ja esim. tänä kesänä lomaa suunnitellessa kerkesin vaihtamaan matkakohdetta pariinkin otteeseen ennen lentolippujen ostoa. Ensin mietin Kreikan saaristoa, sitten Italiaa ja jossain vaiheessa sainkin päähäni, että on pakko päästä Portugaliin ja sinne lopulta sitten lennot hommasin. En siis välttämättä ole ihan parasta matkasuunnittelu seuraa. 😀 Yksin voi tutkailla ja fiilistellä useampiakin kohteita ja tehdä päätökset vasta viime tingassa, eikä se ärsytä ketään. Paitsi täytyy kyllä myöntää, että mulla itselläkin menee joskus hermot mun omaan arpomiseen, hahah.

Vuodessa on myös hyvin rajallinen määrä lomapäiviä/viikonloppuja ja aikataulujen yhteensovittaminen kavereiden kanssa on aika haasteellista. Välillä tuntuu olevan vaikea sopia tapaamisia kavereiden kanssa ihan täällä Tampereellakin, saatika sitten että saisi useamman päivän yhtä aikaa lomaa, jotta voisi lähteä jonnekin kauemmas. Yksin lähtiessä tätä ongelmaa ei tietenkään ole ja on helpompi löytää edullisemmat lennotkin kun ei tarvitse säätää päivämääriä kenenkään muun kuin itsensä kanssa. Mistä päästäänkin sujuvasti seuraavaan kohtaan…

+Saa mennä oman budjetin mukaan

En sanoisi itseäni pihiksi tai varsinaisesti minibudjetilla matkaajaksi, mutta kyllä mä käytän vähemmän rahaa reissussa verrattuna suurimpaan osaan mun kavereista. Oon valmis lentämään vaihdolla jos siitä tulee mulle muutama kymppi säästöä ja muutenkin kyttäilen niitä mahdollisimman edullisia lentoja. Tosin täytyy todeta, että tänä kesänä Lissabonista palatessa yövaihto Charles de Gaulle:lla oli aika hanurista. Yöllä oli muutaman tunnin vessat kokonaan poissa käytöstä, puhelinta ei pystynyt lataamaan ja missään ei ollut sellaisia penkkejä, joissa olisi voinut edes jotenkuten järkevästi makoilla. Eipä tullut paljoa nukuttua, ei. Siinä vaiheessa mietin, että olisko sittenkin pitänyt maksaa muutama euro enemmän. Mutta nyt olen taas kokemusta rikkaampi ja ensi kerralla tuskin otan yövaihdollista lentoa.

Majoitun yleensä hostelleissa, mikä tulee huomattavasti halvemmaksi kuin hotellit tai edes Airbnb. Lisäksi matkustan aina kun mahdollista pelkästään käsimatkatavaroiden kanssa, jotta ei tarvitse maksaa ruumaan menevistä tavaroista ekstraa halpalentoyhtiöillä matkustaessa (eikä tarvitse myöskään pelätä, että laukku jää matkan varrelle tai pahimmassa tapauksessa häviää kokonaan). Pienellä tavaramäärällä reissaaminen rajoittaa myös shoppailua, enkä yleensä pyörikään kaupoissa. Tuliaisia en juurikaan osta, mutta sen sijaan tykkään lähettää perheenjäsenille perinteiset postikortit reissusta.

Nähtävyyksistäkään en viitsi hirveästi pulittaa. Monet museot on ilmaisia (ainakin jonain tiettynä päivänä viikosta) tai niihin pääsee ihan muutamalla eurolla. Yleensä mun kipuraja pyörii siinä n. 10 eurossa ja jutun pitää olla jotenkin spesiaali, että maksaisin siitä enemmän. Esim. tänä kesänä tehdessäni päiväretken Sintraan, päätin ottaa vähän kalliimman Hop on hop off-bussiajelun pitkien välimatkojen takia. Luulen että se tuli lopulta kuitenkin halvemmaksi kuin se, että olisin maksanut yksittäisiä bussimatkoja.

+Aikaa ajatuksille

Itsekseen matkatessa mulla on enemmän aikaa omille ajatuksille ja koen pääseväni vähän syvemmälle omaan itseeni ja ajatusmaailmaani. Oon arjessa tosi huono hiljentymään ja rauhottumaan, aina mulla soi vähintään radio taustalla. Reissussa osaan olla paremmin hetkessä ja antaa itselleni enemmän tilaa. Koko ajan ei tarvitse olla jotain virikkeitä. Joillekin tää voi kuulostaa tosi hölmöltä, mutta mulle sellainen täydellinen läsnäolo tuntuu olevan todella vaikeaa. Yleensä ajatukset harhailee joko menneessä tai tulevassa. Reissussa olen myös kärsivällisempi, eikä pienet vastoinkäymiset tunnu juuri missään. Esim. palatessani Sintran retkeltä takaisin Lissaboniin missasin junan ja jouduin odottelemaan lähes tunnin verran asemalla seuraavaa junaa. Suomessa mua olisi varmasti ketuttanut samainen tilanne, mutta tuolla mä vain istahdin penkille ja katselin ohikulkevia ihmisiä. En laittanut musiikkia soimaan kuulokkeista, näprännyt puhelinta tai lukenut mitään. Istuin ja olin. Eikä se about tunnin odottelu tuntunut edes pitkältä.

+Saa viettää paikoissa just niin kauan tai vähän aikaa kuin haluaa

Vaikka tykkäänkin museoista, niin en viihdy niissä kovin pitkään. Mun mielenkiinto ja keskittyminen ei vaan yksinkertaisesti riitä siihen, että katsoisin tarkkaan jokaisen kuvan, lukisin tekstit ja jäisin katsomaan videoesitykset. Muutenkin oon semmoinen tyyppi, joka yrittää esim. ruokakaupasta selvitä mahdollisimman nopeasti pois ja haluan ilman turhia kuhnailuja mennä paikasta A paikkaan B. Eipähän tarvitse olla se kyllästyneen näköinen, huokaileva ilonpilaaja, joka tahtoo äkkiä pois kun muut vielä haluaisivat jäädä. Yksin on joskus vaan niin paljon helpompaa.

+Itsetunto kohenee

On kiva tajuta, että sitä selviytyy aika monesta asiasta ihan itsekseen kun vaan lähtee tekemään. Jokainen reissu on kyllä vahvistanut mua ihmisenä ja uskallan tarttua itsevarmempana taas uusiin haasteisiin. Arjessakin tulee oltua rohkeampi kun voi ajatella, että ”Hienostihan mä sielläkin pärjäsin yksin, kyllä mä tähänkin pystyn.”

Ja sitten ne miinukset:

-Yksinäinen  fiilis

Tottakai välillä tulee semmoinen olo, että olisi mielummin jonkun seurassa kuin itsekseen. Ne tuntemukset menee kuitenkin nopeasti ohi ja mulla ne tulee lähinnä vain silloin kun oon väsynyt ja/tai nälkäinen (jolloin ihan kotonakin kaikki tuntuu paljon dramaattisemmalta). Viime reissulla lähdin illalla jo valmiiksi nälkäisenä etsimään ravintolaa, enkä meinannut millään löytää mieleistäni. Päädyin sitten johonkin suht turistimestaan, koska en yksinkertaisesti jaksanut enää pyöriä, vaan halusin äkkiä jotain ruokaa. Ravintola oli aika pieni ja siellä oli minun lisäkseni yksi noin kymmenen hengen pöytäseurue, yksi pariskunta, sekä joku pienempi kaveriporukka. Olin ainoa yksin oleva asiakas. Istuin neljän hengen pöytään, koska se oli ainoa vapaa ja tarjoilija tuli kysymään että oliko minulle tulossa seuraa, vai olinko yksin. Vastattuani hän vei tietysti ylimääräiset lautaset yms pois ja irrotti sitten osan pöydästäni erilliseksi pöydäksi, jotta juuri sisään astunut pariskunta saisi siitä itselleen pöydän. Silloin olisin niin halunnut olla perheen tai kaverien seurassa, kun kaikilla ympärillä tuntui olevan niin hauskaa, mutta mä tunsin itseni vaan todella yksinäiseksi. Olin seuraavinani televisiosta tulevaa jalkapallopeliä, vaikka todellisuudessa jouduin nielemään kyyneleitä lähes koko sen ajan kun olin kyseisessä ravintolassa. Note to self: muista levätä riittävästi ja syödä ennen kuin pahin nälkä yllättää. Toimii myös Suomessa. Illan yksinäisinä hetkinä hyvä kirja auttaa, samoin joku vihkonen mihin voi kirjata ylös päivän tunnelmia.

-Kokemuksen jakaminen (niin paikan päällä kuin jälkikäteenkin)

Tämä menee vähän samaan kategoriaan yllä olevan kanssa, mutta laitoin sen kuitenkin erillisenä tähän listaukseen. Hienoja maisemia katsellessa olisi toki kiva hehkuttaa niitä jonkun toisen kanssa tai yhdessä selvittää millä bussilla pääsee parhaiten toiselle puolelle kaupunkia. Mua on tässä asiassa jeesannut kuitenkin tosi paljon sosialisoituminen muiden hostellin asukkaiden kanssa. Hostelleissa on yleensä jonkinlainen yleinen tila, johon voi mennä hengailemaan ja etenkin illalla sinne kerääntyy porukkaa vaihtamaan kuulumisia. Kunhan vaan avaa suunsa, niin muilta reissaajilta saa kyllä hyviä vinkkejä ja heidän kanssaan pääsee tuoreeltaan myös jakamaan kokemuksia. Ja voihan sieltä hostellista löytää itselleen reissukaverin, ainakin osaksi matkaa, jos vaan haluaa. Itse oon pääsääntöisesti kuitenkin tykännyt päivät kulkea omia menojani ja iltaisin sitten nauttia muiden reissaajien kanssa muutamat drinkit ja mennä sitten nukkumaan.

Nykyaika helpottaa myös tätä ”ongelmaa” ja oon lähettänyt kuvia ja fiiliksiä jo reissun aikana whatsapin kautta tutuille. Loman jälkeen sitä on kuitenkin aika yksin kaiken kokemansa kanssa.

-Ei saa itsestä kuvia matkalta

Ei tää välttämättä kaikille mikään miinus ole, mutta itseäni tää ärsyttää ehkä vähän liiankin paljon. 😀 Joo, voishan sitä pyytää jotain randomia ottamaan kuvan siitä, kun poseeraat jonkun tunnetun nähtävyyden edessä, mutta äh. Mulle on ihan riittävän epämukavaa poseerata kameralle jonkun tutun ihmisen edessä, niin toi vaihtoehto ei tuu mulle kuuloonkaan. Lisäksi pelkään, että mitä jos tää satunnainen ohikulkija lähteekin vaan juokseen mun kameran kanssa, enkä saa sitä ikinä takaisin. 😀 Enkä kyllä itsekään tykkää ottaa kuvia joistakin tuntemattomista tyypeistä, koska stressaan sitä, että jos en otakaan riittävän hyvää kuvaa niistä. Aina oon kuitenkin totta kai ottanut toisista kuvia, jos joku on vaan tullut pyytämään, mutta en vaan pidä niistä tilanteista. On mullakin ongelmat. 😀 On siis  tyydyttävä selfiehin ja kai se on itsekin pakko hommata jossain vaiheessa selfiekeppi ihan vaan reissuja varten.

Kokonaisuudessa mun mielestä yksin reissaamisessa on enemmän plussia kuin miinuksia. Ei siis missään nimessä kannattaa jättää matkustamatta sen takia ettei matkaseuraa löydy. 🙂

Seuraavana tavoitteena itsellä olisi kokeilla myös tuntemattomassa seurassa matkustamista. Olen tutkaillut sekä Rantapallon keskusteluja, että matkaseuraa.fi-sivustoa, missä ihmiset etsivät itselleen reissuseuraa. Tämmöinenkin voisi itselle olla siis mahdollista tulevaisuudessa. 🙂

Onko joku teistä reissannut entuudestaan tuntemattoman ihmisen/porukan kanssa? Olisi kiva kuulla kokemuksia! Entä miltä tämä listaus teistä kuulosti, löytyykö paljon samoja ajatuksia itseltäkin tai olisiko jotain lisättävää tähän?