Muutoksen koukuttava taika & merkityselämä

”I LIVE ON AN ISLAND!” Sanoi eräs Puerto Ricossa asuva ja opiskeleva jenkkiystäväni ja totesi, että kyseinen lause on syytä sanoa itselleen ääneen joka ikinen aamu. Näin muistaa mahdollisesti kiireisenkin arjen keskellä (arki se oli kuulkaa olemassa siellä karibiallakin) että haloo, asut siellä missä muut lomailee, ole kiitollinen! Välittömästi tämän kuullessani suunnittelin kyseisen voimalauseen kursivoidulla fontilla kauniisiin kehyksiin mun tulevaisuuden kodin seinälle ja tallensin sen korvieni väliseen Pinterestiin, siltä varalta että vielä joskus tulen asumaan turkoosin meren ympäröimällä saarella. Aina lähdön lähentyessä tai uuteen elämänvaiheeseen astuessa oma mieli alkaa tietoisesti blokkaamaan niitä mahdollisia puutteita, ärsytyksen kohteita ja hermoja kiristäviä yksityiskohtia, keskittyen vain kaikkeen ihanaan ja mahtavaan. Ihan kun ne ensimmäisten Puerto Rico -viikkojen vaaleanpunaiset lasit huomaamatta laskeutuisi takasin silmille, muuttaen kaikki värit ja kulmat aavistuksen lämpöisempiin ja pehmeämpiin spekseihin. Näin tosiaan muistan fiilistelleeni juuri ennen Suomeen paluuta alkukesästä.

Rakastan muutosta. Mun sisällä on luontainen rauha ja tyyneys, kun tiedän edes alustavasti milloin eri elämäntilanteet loppuu ja uusi luku alkaa. Tai näin ainakin olen itselleni uskotellut. Olen sen verran helposti kyllästyvää ja uusista jutuista innostuvaa sorttia, että vaihtelu todellakin piristää ja helpottaa paikoilleen jäämisen ahdistusta. Viime vuodet olenkin ollut jatkuvassa ”kohta muuttuu kaikki” -tilassa, sillä olen vaihtanut maata ja sen kautta koulu-ja työkuvioita neljän kuukauden välein useaan otteeseen. Niin jännittävää ja mahtavaa kun kyseinen aika onkin ollut, on se myös saanut miettimään jatkuvan muutoksen tarpeen toista puolta: mitä jos en aina juoksekkaan asioita kohti, vaan niitä karkuun? Jos näin on, mitä ihmettä oikein juoksen karkuun? Itseäni, tunteitani, käsittelemättömiä juttuja tai jotain muuta? Kaikki keskeneräinen, tylsä, haastava ja ahdistava on koukuttavan helppoa jättää taakseen ja aloittaa taas kohta uusi juttu jossain muualla, liikaa juurtumatta ja sopeutumatta mihinkään. Muutaman kuukauden haastavaan työjaksoon ulkomailla on helppo suhtautua asenteella, että ”enää kuusi viikkoa, kyllähän sen ajan seisoo vaikka päällään”. Tämä toki tsemppaa väliaikaisesti eteenpäin, muttei tukisi kestävällä tavalla oikeaa, jatkuvaa arkea polttamatta kynttilää molemmista päistä.

Jatkuvassa vaihtelussa on suuria plussia: sen avulla pystyy säilyttämään tietynlaisen vapauden ja irrallisuuden omassa elämässä, ylläpitää mielenkiintoa asioihin sekä tehokasta kehittymistä ihmisenä jatkuvan muutoksen sietämisen ja uusien asioiden oppimisen kautta. Ja ehtiihän siinä myös kokemaan ja näkemään aivan älyttömästi. Itse koen myös eräänlaista rauhaa siitä, että mulla on kaikki kontrolli omaan elämääni ja sen kulkuun, kun en ole liiaksi ankkuroitunut eri asioihin ja yhteen paikkaan. Kun en ole ripustanut koko elämäni sisältöä ja antia yhden asian/yrityksen/paikan varaan, olen niin sanotusti vapaa lähtemään ilman sen kummempaa säätämistä, jos siltä tuntuu. Valehtelisin jos väittäisin, ettei kyseinen tila tuntuisi voimaannuttavalta ja huojentavalta. Sen lisäksi se kuitenkin tuntuu usein myös todella stressaavalta ja pinnalliselta. Jos ei kunnolla sitoudu asioihin elämässä pitkäjänteisesti, on tuloskin sen mukainen. Jatkuvasti paikkaa ja tekemisiä muuttaen saat ikään kuin kaikesta vähän, muttet mistään tarpeeksi.

Luin juuri Isa Merikallion kirjan ”Suorituselämästä merkityselämään”, joka sai ajattelemaan omaa suhtautumistani eri asioihin elämässä. Koen jatkuvasti hakevani suurta merkityksellisyyden tunnetta elämääni erinäisten asioiden kautta, ja mikäli en sitä koe, vaikuttaa se suoraan omaan yleisfiilikseeni. Omalla kohdallani jatkuva muutoksen haku on paitsi suuren kokemisen nälän ja itseni etsimisen, myös sisälläni ammottavan tyhjiön paikkaamista. Tai sen yrittämistä ainakin. Koska olen sitä voit-saada-kaiken-mitä-haluat -sukupolvea, on tajuntaani iskostunut ehkä liiankin kovaa ajatusmaailma, jossa kaikki muu paitsi mahtava ei tunnu miltään. Tässähän ongelma ei niinkään ole siinä, että haluaa saada isoja asioita aikaan ja kokea paljon, vaan pikemminkin tapa, jolla merkityksellisyyden tunnetta haetaan. Isa kirjoittaakin siitä, kuinka meidän olisi onnea havitellessamme muutettava kysymys mitä haluan elämältä? Kysymykseen miten haluan elää? Ensimmäisen kysymyksen vaustauksia voisivat esimerkiksi omakotitalo, esimiesasema, mökki Alpeilta ja uusi auto. Tällöin onni ja merkityksellisyys on kiinni materiassa, joka on lopulta harhaa. Jälkimmäinen kysymys puolestaan hakee vastaukseksi tapoja, joilla voisimme suhtautua asioihin ja luoda sitä kautta merkityksellisyyttä kaikkeen nyt heti. Siihen voitaisiin vastata näin: rauhallisesti, kiitollisesti, lempeästi, itseäni kuunnellen, aktiivisesti tai miten ikinä haluaakaan suhtautua tähän päivään ja esillä olevaan asiaan.

Ehkä merkityksellisyyden tunteen ei tarvitse irrota yhdestä elämän osa-alueesta. Ehkä se todellinen, syvä merkityksellisyyden tunne irtoaa asiosta vasta sitten, kun kilsoja ja vaivannäköä on kunnolla takana.

Mulle lähteminen on aina ollut paljon helpompaa kuin jääminen. Oli kyseessä sitten muutto toiseen kaupunkiin, maahan tai maanosaan, on se tuntunut monesti pienemmältä projektilta kuin sen hetkiseen tilanteeseen jääminen, vaikka olen usein ollut hyvinkin toimivassa, antoisassa ja onnellisessa tilanteessa. Kuten sanottu, on helppoa olla sitoutumatta kunnolla ja pitkällä tähtäimellä yhteen elämäntilanteeseen, koska silloin on kohdattava fiiliksiä kuten: tässäkö tämä nyt on? Tälläistä arkeako pyöritän seuraavat vuodet? Samalla joutuu katsomaan itseään peiliin ja kysymään, mikä minut todella tekee onnelliseksi? Arjessa, harmaassakin säässä, väsyneenä, stressaantuneena. Mitkä asiat tuo valoa päiviin? Isa sanoi mielestäni hyvin, että ”ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, se on vain erilaista”. Kyllä Karibiallakin arki on joskus harmaata, väsyttävää ja stressaavaa. Lisäksi siellä ottaa päähän asiat, mitä ei Suomessa tulisi ajatelleeksikaan.

Minkä ruohon siis valitsen hoidettavaksi? Ja kuinka pitkäksi aikaa?

 

Lue myös: Henkinen pääoma

 

 

Lähtöfiiliksiä ja latinolentäjän iskuyritys

Terkkuja Lontoosta! Pysähdyin tänne pariksi päiväksi kotimatkalla Puerto Ricosta Suomeen. Tulin moikkamaan ystävää, joka on asunut täällä melkein neljä vuotta, ja jonka luokse en ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi tulla. Käytiin tänään Lontoolaisittain fancyllä iltapäiväteellä, jonka jälkeen Ella lähti iltavuoroon. Parin tunnin Oxford Streetillä kävelyn jälkeen päätin tulla kahvilaan kirjottelemaan viimeisiä Puerto Ricon fiiliksiä, kun ne on vielä tuoreessa muistissa ja ennen kuin uudet kuviot Suomessa vie kaiken energian. Linkkaan tonne loppuun teille myös mun kämppiksen tekemän videon, jossa höpötellään yleisesti vaihtarikokemuksesta Karibialla. Eli takaisin tropiikkiin!

Mulla oli tosiaan viime viikolla synttärit, jotka sain onneksi juhlia Puerto Ricossa. Aamu alkoi, kun mun kämppikset herätti koputtamalla mun huoneen oveen ja lauloi onnittelut espanjaksi. Sen jälkeen tuli käsky, et vaatteet päälle, biitsikamat messiin ja ulos ovesta. Fiilis oli kuin polttarisankarilla, kun hypättiin suoraan sängystä uberiin eikä mulla ollut hajuakaan, mihin oltiin menossa. Destinaatioksi paljastui eräs Marriott ketjun hotelli, jonka buffet aamupalalle mentiin. Kun aamu alkaa syömällä hotelliaamiaista valkoisen hiekkarannan ja turkoosin meren edessä, ei päivä (saati synttäripäivä) voi mennä pieleen. Brekun jälkeen jäätiin vielä kyseisen rannan riippumattoihin löhöämään, ja välissä kävin kellumassa ihanan ikuisuudelta tuntuvan ajan turkooseissa aalloissa latautumassa seuraavaa vuotta ja kaikkea tulevaa varten. Iltapäivällä oli vielä ohjelmassa kierros ja drinkkikoulu Bacardin rommitehtaalla mun kämppiksen ja kurssilaistensa kanssa. Päivä päättyi meksikolaiseen raflaan, jossa mut vielä yllätettiin suklaakakulla. Kun puolen yön aikaan ajeltiin kotiin, näin lentokoneen nousevan täysikuun vierestä kohti korkeuksia Karibianmeren ylle. Mietin edessä häämöttävää lähtöä ja tän elämänvaiheen päättymistä sekä sitä, miten kiitollinen olen elämästä ja elämälle – näistä neljästä kuukaudesta Karibialla ja kaikesta mitä oon saanut kokea sitä ennen. Jos en enää seuraavana aamuna heräisi, olisin saanut ihan kaiken mitä 25 vuoteen voi toivoa, ja enemmänkin. En ole jättänyt mitään kokematta tai kadu mitään. Mun elämä olisi täysi.

Ylivoimaisesti paras ja tärkein asia Puerto Ricossa oli se, että sain olla neljä kuukautta 100% oma itseni kulttuurissa, johon koen ison osan musta kuuluvan. Kun vikana iltana oltiin meidän synttäriläksiäisten jatkoilla vakkari reggaeton clubin vip-tiloissa paikallisten kavereiden kanssa ja sheikattiin Puerto Ricon tyyliin sydäntemme kyllyydestä erään super taitavan tanssijamimmin kanssa keskellä tilaa muiden kerääntyessä fiilistelemään rinkiin meidän ympärille, koin olevani unessa. Unessa, jossa olin itse kaiken keskiössä ja kaikki ympärillä oleva oli olemassa ja siellä vain mun kyseistä kokemusta varten. Unessa, jossa elämä tuntui niin anteliaalta ja mahtavalta, ettei sitä kokenut ansaitsevansa. Siinä hetkessä jokainen solu mun kehossa säteili huoletonta onnea, lattaritulta ja sitä fiilistä jossa huomista ei ole, koska kaikki on jo tässä nyt. Lentelin siis varsin korkealla omassa Puerto Rico – kuplassani, mun sisällä sykkivästä latinoverestä täysillä nauttien. Vitsi, LatinoMiiaa tule kova ikävä. Ehkä saan jotenkin tuotua siitä pienen palan mukanani Suomeen, ja minne ikinä elämä jatkossa viekään.

Kokeeko joku muukin vahvaa vetoa muihin kulttuureihin? Miten ihmeessä elätte sen tunteen kanssa ja handlaatte elämän, kun veri vetää moneen paikkaan? 😀 Yleisesti ottaen koen, että on varsin hämmentävää yrittää onnistuneesti miksata SuomiMiia LatinoMiian kanssa, etenkin näin Suomen suorituskuplaan palatessa, mut ehkä vielä joskus löydän tavan tuoda noi kaksi maailmaa ja persoonallisuutta yhteen, nauttien molempien parhaista puolista. Korkea elämänlaatu ja työmoraali, järjestelmällisyys, yleiset arvot ihmissuhteissa, määrätietoisuus, itsenäisyys ja sisukas eteenpäinpyrkivyys suomalaisuudesta blendattuna lattareiden intohimoiseen hetkestä ja elämästä nauttimiseen, tietynlaiseen huolettomuuteen, spontaanisuuteen, positiiviseen tulisuuteen, espanjan kieleen sekä ahh nii mahtavaan tanssi- ja musiikkikulttuuriin. Kyseinen remix saattaa olla aika long shot näin nopeesti ajateltuna, onhan näiden kulttuurien välissä suuren erilaisuuden lisäksi valtameri ja monien tuntien aikaero noin niinku esimerkiksi. Mun eräs kaveri Puerto Ricosta, joka on varsinainen energioiden lukija ja puolimeedio, väitti että tuun tulevaisuudessa rakentamaan uraa ensin Puerto Ricossa ja sen jälkeen Jenkeissä. Mene ja tiedä. Jenkkien työviisumin sijaan on focus nyt kuitenkin uudessa duunissa Suomessa ja koulusta valmistumisessa. Näyttäköön elämä sen jälkeen, mistä ovesta kannattaa astua sisään seuraavaan juttuun.

Loppukevennyksenä hämmentävä iskuyritys lentokoneen takaosassa matkalla Puerto Ricosta Orlandoon: satuin istumaan erään puerto ricolaisen lentäjän vieressä, joka oli kuulemma matkalla töihin Orlandoon. Siinä kolmen tunnin aikana vaihdettiin muutama sana enkä sen kummemmin kiinnittänyt tyyppiin huomiota, olihan kyseessä kuitenkin jo arviolta neljän kympin tuolla puolen elämästä nautiskeleva caballero, jonka jutut ei mielenkiintoisesta tittelistä huolimatta jaksaneet kiinnostaa edellisillan synttäriläksiäisten jäljiltä kuoleman väsynyttä suomivaihtaria. Loppumatkasta lentäjä kävi jo kyselemään enemmän juttuja ja rakentamaan aktiivisempaa keskustelua, ja kun vihdoin laskeuduttiin Orlandoon hän ojensi mulle käyntikorttinsa ja huikkasi, että voidaan whatsappissa treenata sun espanjaa, kun sulla on niin kivat silmätkin. Siinä univeloissani ja hämmentyneenä vaan naurahdin jotain vastaukseksi ja toivotin hyvät duunilennot samalla kun poistuin koneesta. Taas sai todeta että matkailu avartaa, nyt on tiedossa että A) lentäjilläkin on käyntikortit ja B) sinisillä silmillä saa mitä vaan. Grreat!

Tässä vielä se Kaisan tekemä video josta mainitsin alussa ja joka napattiin vikalla viikolla meidän Puerto Ricon kodista. Have a look!

25 elämänohjetta feat Beyoncé

Reilu kolme kuukautta Karibialla takana ja viiminen kuukausi meneillään. Oma ajattelutyyli sekä fiilikset elämästä ja tulevaisuudesta on menneet niin paljon eteenpäin monin pyrähdyksin, että tuntuu kun täällä olis oltu about vuoden verran. Jossain kohtaa olin jo täysillä rakentamassa elämää tänne (anyone surprised?), mut asiat kerkesi onneksi asettua paikoilleen ja suunta vaihtua parempaan. On ollu ihanaa kokea paikkoja ja asioita jakamatta niitä juuri mihinkään, ja kokea ne täysillä vaan sen kokemisen takia. Jotenkin ne pienet ja suuret jutut joita ei someen asti vie, tuntuu äärimmäisen tärkeiltä ja merkityksellisiltä, koska ne on vaan mun ja muiden siinä hetkessä olevien omaisuutta. Vaikka paljon oonkin täältä jakanut hetkiä (@miiamerissa), niin jonkin sortin someähky on tässä kevään aikana vienyt mehuja jatkuvasta kuvaamisesta, visuaalisuudesta ja tavoitettavissa olemisesta. Hyvä niin.

25 vuotta tärähtää tässä kuussa naamalle, mittariin ja kaikkiin soluihin, ja vaikka tässä on anti-age seerumit ja rasvat ollu jo vuoden käytössä, kohisee mun suonissa ikäkriisin sijaan odottava malttamattomuus. Kuten jokainen vuosi, on toukokuu ollut mulle aina tietynlainen uudelleen latautuminen ja uusi alku. Oon nimittäin ehdottomasti keväällä käynnistyvää tyyppiä, jonka vuosi alkaa vapusta eikä tammikuun ensimmäisestä. Viimeksi viime vuonna näihin aikoihin kävin Kreikassa asuessani aikalailla samanlaisia keloja elämästä, unelmista ja tulevaisuudesta läpi kuin nyt. Freshi kevätsiivous omiin kuvioihin ja hetkellinen pysähtyminen sen hetkisen elämäntilanteen äärelle tekee aina yhtä hyvää karistaen turhan sälän veke ja focusoiden prioriteetit kuntoon. Siinä missä vuosi sitten olin ”ehdottomasti kaukana lapsista, omistusasunnoista ja paikoilleen asettuneesta elämästä, mut kuitenkin oman alani löytänyt uraputkien ovilla kärkkyvä kihlattu”, joka ei tiennyt mihin hiton lokeroon itsensä sijoittaa nuoren aikuisen elämänaikajanalla, tuntuu oma elämäntilanne näin vuotta myöhemmin olevan jo paljon paremmin hanskassa. Tuntuu hurjalta ajatella, että viimeisestä vuodesta oon viettänyt yli puolet ulkomailla itseäni kehittäen, toteuttaen, haastaen ja ylittäen. Go girl!

Näin oman elämäni uuden vuoden kunniaksi ja edellämainittujen faktojen valossa oon miettinyt paljon sitä, miten pienestä isot muutokset elämässä onkaan kiinni. Oon luonteeltani sen verran impulsiivinen tyyppi, että jos todella haluan jotain, toteutan sen todennäköisesti viimeistään huomenna, sen kummemmin asiaa järkeilemättä. Oli kyseessä sitten muutto ulkomaille, uusi koulutus tai muu iso suunnanmuutos elämässä, on päätös ja alustavat toimet tehty jo paljon ennen kuin ihmiset mun ympärillä kerkeää sitä edes tajuamaan. Yks päätös ja simsalabim sitä ollaankin toisella puolella palloa hotellialan espanjan kielisellä taloustunnilla. Helposti olisin upgreidaamassa myös muiden elämät uuteen uskoon käden käänteessä ja muutaman Google-haun viisastamana, mut oon todennut et ne hommat on kaikkien puolesta parempi jättää asianomaisille. Kun ollaan näinkin etuoikeutetussa asemassa (sekä kansallisuuden että luonteenlaadun puolesta), tuntuu harteilla toisinaan aikamoinen paine siitä, että haluaa ja tekee ”oikeita” asioita. Kun voit halutessasi tehdä ja toteuttaa aika lailla mitä tahansa ja elää sen puolesta täydessä valinnanvapaudessa, kasvaa mieleen helposti oletusarvo, että täytyyhän tässä kaikkeen pystyvänä toteuttaa itseään vähintään yli-ihminen tavoin.  Tän takia onkin tehnyt äärimmäisen hyvää joutua jarruttelemaan elämäntahtia täällä Puerto Ricossa suorastaan raivostuttavan rentoon ja epäorganisoituun hengailuun.

Tulevan vanhenemiseni kunniaksi päätin listata 25 Elämänohjetta multa ja tulevaisuuden mustalta Bill Gatesiltä eli Beyoncélta, jonka Coachella -show sai allekirjoittaneen lasittuneena muumioitumaan Netflixin ääreen moneksi päiväksi inspiraatiota väreillen.  Tässä siis parit olennaiset täsmätärpit värikkään ja elämänmakuisen laiffin koukeroihin, katellaan sit viiden vuoden päästä et kuinka monta näistä laittaisin vaihtoon 😀

1. Jos kämppisvaihtoehtoina on joko kolme italialaista poikaa tai kaksi espanjalaista tyttöä, niin ota nyt ihmeessä ne italiaanot! Tähtitieteellinen äänenvoimakkuus, paksu tupakansavu, keittiön sotkuisuus ja aamun asti venyvät illat on molemmissa paketeissa vakiot, mut pojat on pommin varma drama free vaihtoehto ja muutenkin emotionaalisesti helpommin käsissä pysyvää kansaa. Kovana plussana super hyvää ylijäämäpastaa joka viikko. Eläköön kansainväliset kokemukset.

2. Puolimakea valkkari ja jääkaappikylmä suklaa.

3. ”Sometimes we are satisfied with what people tell us we’re supposed to be satisfied with, and I’m just not going for it.” – Beyoncé

4. Suomi, irtokarkit, kylmäsavulohi, oltermanni ja meant-to-be-poikaystävät ei katoa mihinkään. Mene jo.

5. Kohta 2. Make it double.

6. ”It’s important to have your own life before being someone else’s wife.” – Beyoncé

7. Raha ja aika on pelkkiä tekosyitä. Priorisoi, delegoi ja valitse se mikä todella merkitsee. Jopa Beyoncélla on vaan 24 tuntia vuorokaudessa tehdä kaikki ne keikat, levyt, videot, maailmankiertueet, miljoonadiilit, dokkarit ja kaksoset.

8. Vapaus on taloudellista, emotionaalista ja henkistä riippumattomuutta muista. Cheers, kippis, salud ja prost kaikille vapaille ja itsenäisille mut sopivasti juurtuneille tähtiinkurkottajille! (Ja sit lisää sitä valkkaria)

9. Älä koskaan tyydy huonoon kun ansaitset erinomaista.

10. Kohta 5. Jos edelleen harkitset jättäväsi opiskelijavaihdon tai huikeen duunimahiksen ulkomailla kokematta seurustelun takia, niin ei hätää, tuun taluttamaan sut kädestä pitäen geitille ja koneeseen.

11. Lattarikulttuuri on äärimmäisen seksuaalisesti latautunut ja naisen jumaluutta huomioiva, joka näin ollen saa yhden jos toisenkin mimmin pään ja pyllyn pyörälle tropiikin leveyspiireille saapuessa. Joojoo, onhan ne latinot hurmaavia ja suomalaiset miehet taas toisinaan vähän jurnuja, jotka ei aina osaa ilmaista itseään saatika tunteitaan. Astetta kylmempiin pohjolan poikiin voi kuitenkin yleisesti ottaen luottaa kuin vuoreen, kun latinot sen sijaan rakastuu joka päivä tulisesti uudestaan ja jakaa kaiken, koska elämä on yks iso karnevaali ja huomenna voi jäädä auton alle. Lisähuomiona myös, että elämä lattareissa on varsin erilaista kuin Euroopassa, ja usein henkilö jonka elämäntyyli ja ajattelumaailma menee yksiin sun aivot-narikkaan-ja-sangriaa-lomamuudin kanssa, ei kertakaikkiaan pärjää älyllisesti saati motivaationsa puolesta sun normaali elämässä. Siispä, lattarimaihin matkustaessa kunnolla jäitä sinne mojitoon ja Michelle Obaman silmin tuplatsekkaus kovalla zoomilla, et onko toi hyvin tanssiva Ricky Martinin pikkuveli nyt sittenkään aviomiesmatskua, vai kantsisko se jättää seuraavan eurooppalaisen pyöriteltäväksi?

12. Tissit on kaikilla ja materiaa saa kaupasta. Ole mielumin tunnettu, pidetty, seurattu ja huomioitu sun älykkyyden, motivaation ja elämänasenteen takia.

13. ”It’s not about perfection. It’s about purpose.” – Beyoncé

14. Mulla on täällä Puerto Ricossa yhtenä opettajana eräs erittäin charmantti ja värikästä läppää heittävä paikallinen mies, joka on taustoiltaan ison hotelliketjun aluejohtaja. Hänen sanojensa mukaan ”mientras más uno sabe, más uno vale” – mitä enemmän jollakin on tietoa/taitoa, sitä enemmän hänellä on arvoa (työmarkkinoilla). Moniosaaminen ja kielitaito kunniaan!

15. Rakasta rahaa. Terve suhde rahaan on avoin, positiivissävyinen ja sellanen, et se saa virrata (fiksusti) molempiin suuntiin: tulla ja mennä. Money needs to flow. Raha tulee usein rahan luokse, joten vedä sitä aktiivisesti puoleesi ja laita se töihin sun puolesta, mut älä takerru siihen. Se on väline ja asioiden mahdollistaja, ei kenenkään ihmisarvon tai onnellisuuden mittari.

16. ”Always stay gracious, best revenge is you paper.” – Beyoncé

17. PURA VIDA! Elämä ei ole niin vakavaa – unelmat ja mielipiteet saa ja pitää muuttua, jotta oma ajattelu voi kehittyä ja näkemykset avartua. Terveisin melkein Costa Ricaan ikuisiksi ajoiksi jäänyt viidakkoprinsessa.

18. Lisää valkkaria anyone?

19. Etsi uusia mahdollisuuksia, once in a lifetime -tilaisuuksia, innostavia tyyppejä ja kiitollisuuden aiheita kaikkialta.

20. Monta vuosikymmentä kestäneen parisuhteen salaisuus erittäin luotettavasta lähteestä: kun ravintolassa tilataan ruuan kanssa viiniä, niin se jonka lasi tyhjenee ensiksi lähes kokonaan, saa luvalla vaihtaa omansa siihen toisen täydempään lasiin (näinköhän rahankin kuuluis liikkua tähän tyyliin, isommalta tililtä aina pienempään?). Eli ei muuta ku dinneri treffeille, viinilistalta talon parasta pöytään ja ryystämään.

21. Lue 12 kirjaa vuodessa. Kielitaito paranee, ajattelukapasiteetti laajene ja henkinen pääoma kasvaa. Today a reader, tommorrow a leader.

22. Singaporeen riittää kolme päivää. Nicaragua on (vielä) lähes puolet halvempi kuin Costa Rica. Kuubassa tarkkana paikallisen peson ja turistipeson kanssa. Oslo kapunkikohteena on kallis ja aika mitäänsanomaton, Tukholma paljon kivempi. Balin Ubudista on turha etsiä seesteistä harmoniaa miljoonien skoottereiden ja pakokaasupilvien keskeltä, siellä on nimittäin sen harmonian perässä sun lisäksi puoli maailmaa. Espanjassa on yleisesti ottaen huonot palkat ja paikallisten kavereiden mukaan erittäin vaikeaa rakentaa nousujohteista uraa, eli kansainvälisille uratykeille löytyy todennäköisesti paremmat kiitoradat muualta.

23. Ei unelmat tai parisuhde, vaan unelmat JA parisuhde. Mikäli suhde ei tue unelmia, lähtee suhde vaihtoon, ei unelmat.

24. Jätä jokainen paikka ja sydän hieman paremmaksi kuin mitä se oli ennen sun kuvioihin saapumista.

25. ”Who run the world? GIRLS.” -Beyoncé

Henkinen pääoma

Tässä on kohta kuukausi siunailtu elämän mahtavuutta Karibian helmessä Puerto Ricossa, jossa tuun tämän kevään asumaan opiskelijavaihdon merkeissä hotellin johtamista opiskellen. Heti alkuun tietoiskuna, että kyseessä on Jenkkien itsehallintoalue 29 kasinolla ja omalla lipulla varustettuna (se lippu on muuten lähes identtinen Kuuban lipun kanssa, joten arvatkaa vaan kuka heitteli kaikkiin somepäivityksiin ekoina päivinä Kuuban lippua Puerto Ricon lipun sijaan :D). Olkoon kyseessä nyt sitten vaaleanpunainen vaihtarikupla tai todellinen omille sielun juurille palaaminen, on tämä mimmi anyhows enemmän kuin kotonaan täällä. Afrikasta peräisin olevat rytmit värähtelee syvälle sisuksiin ja live salsa on kuin hunajaa mun aisteille, paikallisesta espanjan aksentista nyt puhumattakaan. Talot on värikkäitä, kellään ei oo kiire ja iltaisin ulos astuessa lämpö tuntuu niin hyvältä. Keho on rennompi ja notkeampi, luonnollinen rusketus saa omat kasvot näyttämään paljon tutummilta, Karibianmeren suola tekee iholle ihmeitä ja mieli tottakai ylikierroksilla suunnittelee (kuten joka paikassa), miltä mun tulevaisuus voisi näyttää täällä? Lisäksi paikalliseen slangiin alkaa jo tottumaan ja taas löydän itseni miettimästä, et miksi hitossa me ihmiset tyydytään aina liian helppoon ja yksinkertaiseen elämään, kun me pystyttäis niin paljon enempään (kuten opiskelemaan helposti espanjaksi in this case)? Tän lisäksi on ollut hauskaa huomata, miten silmät on taas avautuneet asioille: se mitä Suomessa ollessa kuvittelee elämältä haluavansa, oli kyseessä sitten olohuoneen sisustus, tietty positio tietyssä firmassa tai unelmaelämän aamurutiinit, romuttuu kaikki täysin muualle tullessa. Silmät inspiraatiota säteillen kuvaan paikallisten kotona eksoottisia olohuoneita turkoosine seinineen, vihreine koristetyynyineen ja tummine bambumaljakoineen, ja nimekkäiden luksushotellien ohi ajaessa lähtee urahaaveet helposti ihan uusiin korkeuksiin. Hyvin Miiamainen meininki siis meneillään.

Kun yksi ilta auringonlaskun jälkeen ajettiin keskustaan ikkunat auki, palmujen heiluessa hiljaa tähtitaivaan alla ja lämpimän merituulen tulviessa auton avoimesta ikkunasta mun kasvoille teinien soittamien lattarirytmien saattelemana, en voinut kun lähettää nöyrimmät kiitokset tähtiin ja toivoa, ettei tää taika katoa ihan heti. Kun viime viikonloppuna saatiin mun kämppiksen kanssa yllättäen ilmaiset liput Romeo Santoksen keikalle erään paikallisen kaverin kautta samalle illalle, piti ihan nipistää itseään ja tuplatsekata, että kyllä, tämä tapahtuu. Ja jottei tässä olis ollu jo tarpeeksi kiitollisuuden aihetta yhdelle latinosielulle, tuli keikalle kaikkien yllärinä vierailemaan myös itse reggaetonin kuningas Daddy Yankee. Molemmat miehistä on puoliksi tai kokonaan kotoisin Puerto Ricosta, joten kombo oli senkin puolesta varsin erityinen. Sillä sekuntilla kun D pomppasi uusine biiseineen lavalle, tuntui kun mun sielu olis irtaantunut kehosta ja leijailut toiseen ulottuvuuteen 😀 Morjes.

Kaiken tän emotionaalisen myllerryksen, kiitollisuusryöpyn ja elämähumalan keskellä on mielessä pyörinyt henkinen pääoma ja sen merkitys elämässä. Koska sanonta ”maailma avartaa” on niin juustoinen ja puhki kulutettu, sanon että maailma kouluttaa. Nään että kaikki täällä jo nyt koetut asiat kasvattaa pelottavalla vauhdilla sitä näkymätöntä kassaa, josta ammentaa myöhemmin vaikka ja mihin. Enkä puhu pelkästään noista huippuhetkistä, vaan myös niistä turhauttavista ja hermoja raastavista momenteista, kun joutuu säätämään peruttua lentoa ja paikallista byrokratiaa, tai kun ei pysty ilmaisemaan itseään kunnolla kielimuurin takia ja yrittää pyörittää kursseja ja opparia myös Suomeen aikaerosta ja kaikesta uudesta huolimatta. Mä kuvailen henkisen pääoman aineettomana kykynä tai ominaisuutena, jota ei voi ostaa tai myydä. Voit ostaa satojen tonnien koulutuksen huippuyliopistossa, muttet kielitaitoa. Voit päästä suhteilla työhaastatteluun, mutta motivaatio ja työmoraali on ne eteenpäin vievät tekijät. Voit ostaa lentoliput maailman ääriin, mut ilman rohkeutta et pääsee paljoa hotellihuonetta pidemmälle. Jokaikinen kirja minkä luet, oli aiheena sitten tekoäly, hormonitoiminta, henkinen hyvinvointi tai sijoittaminen, tuottaa sulle henkistä pääomaa. Jokaikinen silmiä avaava keskustelu jonka käyt kiinnostavan ihmisen kanssa, antaa henkistä pääomaa. Jokaikinen reissu minkä teet, tuottaa sulle enemmän tai vähemmän henkistä pääomaa. Sanon tässä mielumin seikkailuhenkinen reissu kuin fiini lomamatka, koska design bikineissä keikistely Ritz-Carltonin infinity poolin reunalla martini kädessä ja silmät instagramissa tuskin kauheesti järisyttää maailmankuvaa uusiin perspektiiveihin, vaikkakin kyseiset luksuslomat on toisinaan erittäin jees ja palvelee omaa tarkoitustaan. Ja toisaalta, voihan sen martinin jälkeen suunnata downtowniin paikallisen salsabändin ulkoilmakeikalle tanssimaan itsensä näännyksiin, jolloin ollaan jo vähän paremmilla vesillä henkisen pääoman nimissä 😉

Emotionaalinen älykkyys ja tilannetaju on henkistä pääomaa. Elämää rikastavat ihmissuhteet on henkistä pääomaa. Kaikki itsensä kehittäminen on henkistä pääomaa. Itseensä uskominen ja tietynlainen badass meininki on henkistä pääomaa. Elämännälkä ja sisäinen palo asioita kohtaan on henkistä pääomaa, jota huom! jokaisella EI OLE. Joka kerta kun ylittää itsensä, tienaa henkistä pääomaa. Kaikki ne hetket jolloin sielu irtaantuu kehosta tai suuria tunteita huuhtoutuu ylitse, kaikki ne (myös ikävät) hetket jotka tekee elämästä elämisen arvoista ja mahtavaa, tuottaa henkistä pääomaa.

Kävin tossa maanantaina haastattelemassa maailman suurimman hotelliketjun alabrändin hotellilla kyseisen paikan myynti- ja markkinointijohtajaa mun opparia varten. Vähän jännäsi etukäteen, kun en ollut varma tuleeko mun haastatella kyseistä henkilöä englanniksi vai espanjaksi, mut hyvin meni ja saatiin aika mielenkiintoinen keskustelu nauhalle. Oli myös sairaan mielenkiintoista nähdä kyseisen paikan työympäristöä sekä fiilailla, et millainen supernainen kyseisessä positiossa loistaa. Tästä kokemuksesta elossa ja ilman mokailuja selvinneenä tunsin, miten mun henkisen pääoman tilille kilahti pari hunttia lisää chavoa (puertoricolaisten slangisana rahalle), ja kävellessäni hotellin aulan läpi ulos lentäjien ja pukumiesten ohi olo oli paljon ryhdikkäämpi ja pidempi kuin ennen haastattelua. You see? Henkinen pääoma in action.

Karibian aurinkoenergiaa kaikille!<3

Seuraa mun puertoricoilua Instagramissa -> miiamerissa