Suomen suurin matkablogiyhteisö

Merkityksellinen elämä

”Milloin viimeksi sulla oli elämässä sellainen ajanjakso, kun et ollut jatkuvasti uupunut ja puolivajaissa energioissa?”

Hitto miten hyvä kysymys. Vaati pitkän hiljaisuuden ja pikakelauksen menneisyyteen, jopa yli kymmenen vuoden päähän, jossa muistan viimeksi tunteneeni itseni energiseksi ja arjessa melko vaivatta surffaafaksi omaksi itsekseni. Koen pohjimmiltani olevani aikaisia aamuja rakastava, korkean energian ja tehokkaan meiningin mimmi – se joka ei malta oottaa että voi aamukuudelta kipittää sitruunaveden kanssa joogamatolle tai juosta rannalle katsomaan auringonnousua, ihan vaan ottaakseen varaslähdön uuteen päivään ja viettääkseen hetken kahdestaan Barcelonan kanssa. Mun unelmäelämässä heräisin ilman herätystä virkeänä ihan viimeistään kuudelta (tällä hetkellä ei edes aamuseiskan herätykset ole täysin kivuttomia), olisin rennon tehokas koko päivän ja illalla olisi taas innostuneen odottava fiilis seuraavasta päivästä. Sellanen hetkessä elävä, mutta kuitenkin aktiivisesti eteenpäinpyrkivä ja määrätietoinen mimmi.

Kun keskusteltiin aiheesta enemmän ja juttu lähti rönsyilemään, jäin miettimään syitä puolivajaiden energiatasojen takana. Alan olla jo niin väsynyt olemaan jatkuvasti väsynyt, että ”väsynyt” alkaa jo olla osa mun identiteettiä. Vaikka tässä on koko ajan saatu asioita aikaan ja elämä on rullaillut kivasti eteenpäin, tuntuu helppokin päivä usein raskaalta, vajaalta tai jollain lailla merkityksettömältä. Viime vuotisen rajun loppuunpalamisen seurauksena huomaan edelleen olevani tosi arka rasittamaan itseäni, koska takaraivossa on jatkuva pelko siitä, etten kuitenkaan pysty – oma suorituskyky tuntuu hauraalta ja arvaamattomalta, enkä voi luottaa omaan jaksamiseen enää ollenkaan. Jos kuitenkin vaihdetaan perspektiiviä, voisin haastaa omaa näkemystäni kysymällä, että verrattuna MIHIN koen itseni jatkuvaksi uupuneeksi? Entiseen itseeni? Vai enkö vain kohtaa omia, alitajuisesti itselleni asettamia tähtitieteellisiä odotuksia?

Let’s face it, otan elämän ihan liian vakavasti ja revin äärimmäistä stressiä kaikesta, etenkin uraan ja työhön liittyvistä asioista. Tästä huolimatta oon aina nähnyt itseni ihmisenä, jolle työ on se intohimo juttu elämässä – ura luo merkityksellisyyden ja antaa elämälle raamit ja helpon nousujohteisen strategian, jota seurata. Kuitenkin kunnianhimoinen uraorientoituneisuus yhdistettynä koviin vaatimuksiin itseltä on usein aika myrkyllinen ja itseään ruokkiva yhdistelmä, joka ei juuri jätä tilaa sille oikealle elämälle, saati siitä nauttimiselle. Lisää omia ajatusmallejani kelailtuani totesin, että olen virheellisesti aina ajatellut, ettei merkityksellisyyden tunnetta voi saada muista elämän osa-alueista kuin työstä, mielellään vielä nimekkään ison korporaation takana social proofin ja seksikkään CV:n takaamiseksi. Kuitenkin globaalissa hotellijätissä aluetason näköalalla töissä ollessani totesin, ettei kyseisen tyyppinen kulttuuri ole ollenkaan optimaalinen mulle – päinvastoin, mun kaltaisen mimmin se lähinnä kuivattaa tyhjiin. Ei varmaan yllätä ketään, että nykyään viihdyn paremmin start up/yrittäjyys -kulttuurissa.

”Etsit niin kuumeisesti merkityksellisyyttä sun elämään, että melkein tapat itsesi sitä etsiessä.”

Niin. Jos mietin sitä aikaa, kun viimeksi olin jatkuvasti energinen, tuli suuri osa merkityksellisyyttä vapaa-ajan jutuista, kuten treenamisesta. Olen jopa alkanut lämpenemään ajatukselle, että ehkä mun tilanteessa on terveempää ja tasapainoisempaa, kun työ ei ole intohimoinen unelmaduuni jolle antaa sielunsa – riittää että se on mielenkiintoista. Ehkä vähemmän on enemmän, ja kun antaa enemmän arvoa ja panostusta muille osa-alueille ja vähemmän työlle, menestyykin yllättäen niillä kaikilla. Tän ajatuksen jälkeen huokaisin syvään ja koko keho keveni. Ihan kun olisin just antanut itelleni luvan olla enemmän minä, enkä vain se teroitettu, kiillotettu ja odotettu versio itsestäni. Jatkossa siis pyrin menemään enemmän ilon kautta, matkasta nauttien ja omia kiinnostuksen kohteita ruokkien.

Kuuntelin tänään Leadcast -podcastin jakson, jossa haastateltiin tekniikan tohtoria, Koneen johtotehtävissä Shanghaissa työskennellyttä sekä Boston Consulting Groupin konsulttina ja osakkaana ollutta Emma Falckia hänen urastaan. Arvaatteko, mikä hänen mielestään on tärkein valinta elämässä uran kannalta, jopa tärkeämpää kuin opiskelu- ja työpaikan valinta? PUOLISON VALINTA. Yes, you heard me. Let that sink in. Kyseinen podijakso löytyy täältä.

Viikonloppuna meen tanssimaan kuubalaista salsaa, ja helmikuun tavoitteena onkin aloittaa säännölliset tunnit, ihan niin kuin silloin Madridissa asuessani. IHANAA.

Jouluvisiitille Suomeen

Terkkuja kotikaranteenista Suomesta! Täällä odotellaan toisen koronatestin tuloksia ja sen jälkeistä mahdollisuutta vihdoin treffata ystäviä ja eri osoitteissa asuvaa perhettä. Äitini totesi viikonloppuna kentältä kotiin ajaessamme, että ei kyllä tunnu yhtään, että olisit ollut vuoden pois. Ei minustakaan tunnu! Saunan, kylmäsavulohiruisleipien ja Pandan suklaakonvehtien jälkeen tuntuu taas varsin freesiltä ja kotoisalta.

On ollut tosi mielenkiintoista seurailla omia fiiliksiä tässä viime viikkoina. En missään kohtaan kokenut mitään jäätävää kiirettä ja tarvetta tulla Suomivisitiille, vaikkakin tosi kiva oli tulla jouluksi tänne. Nyt täällä ollessa on ihana fiilis paitsi olla täällä, mutta takaraivossa koko ajan myös lämmin tunne siitä, että minua jo odotellaan takasin kotiin Barcelonassa koko Espanjaperheen voimin, ja että sinne on näin ollen super kiva palata kun sen aika koittaa. Poikaystäväni vanhemmilla on jo suunnitelmat valmiina meidän uudelle vuodelle ravintolavarauksia ja asukokonaisuuksia myöten, ja heistä kumpikin muisti korostaa ennen lähtöäni, etten sitten antaisi odottaa paluutani. ”No tardas mucho para volver”.

Loistavana karanteeniaktiviteettina olen tähän mennessä järjestellyt kaikki mun vuosi sitten Suomeen jääneet vaatteet ja tavarat, ja pakkaillut jo kaiken Espanjaan lähtevän valmiiksi. Onkin ollut ihanaa pakkailla sisustusjuttuja mukaan, kun tietää tasan tarkkaan, minkä väriset tyynyt meidän Barcelonan kodin sohvalle sopii, ja minkä osan kodista voin koristaa mun Costa Rican ja Puerto Ricon rannoilta aikoinaan löytämilläni jättisimpukoilla, eksoottista ja merellistä fiilistä luomaan. Satuimpa myös löytämään mun Paulo Coelhon kirjat, jotka kaikki on sopivasti espanjaksi. Ne pääseekin täydentämään meidän Barcelonan pientä mutta erittäin potentiaalista self-development -kirjahyllyä. Aikaisemmin pakkaaminen on ollut aina yhtä lottorivin tekemistä, kun ei lopulta koskaan tiedä, mitä tulee todella tarvitsemaan ulkomailla – nyt kerrankin mukaan lähtee vaan kaikki oikeasti tarpeellinen.

Täytyy sanoa, että mulla kävi maaliskuussa todella hyvä tuuri, kun muutin meidän nykyiseen Barcelonakotiin. Ensinäkin, satuin muuttamaan sinne vain pari viikkoa ennen kolmen kuukauden karanteenin ja ulkonaliikkumiskiellon alkamista. Lisäksi nyt kun asutaan kahdestaan tilavassa neliössä parvekkeineen ja vierashuoneineen, on sinne ollut aivan ihanaa kutsua ystäviä dinnerille tai viinille, ja ensi vuonna saadaan toivottavasti majoittaa myös paljon ulkomailta tulevia vieraita. Täytyykin ottaa tänne muutama kuva meidän kodista, kunhan saadaan sitä pikkuhiljaa laitettua enemmän oman näköiseksi. Mun haaveena on jo pitkään ollut hyvän fiiliksen ja energian koti ulkomailla, jonne perhe ja ystävät on aina tervetulleita, jossa on tarjolla hyvää ruokaa ja jossa kaikilla on super hyvä olla. Tää ajatus on saanut inspiraation mun isovanhempien (lue: kakkosvanhempien) kotoota, jossa palaa aina kynttilöitä ja suitsukkeita Balilaisen spa-musiikin säestämänä. Siellä on ollut jotenkin maagisen lataava energia ja onnellinen fiilis niin kauan kuin muistan, ja sen olen halunnut myös omaan tulevaisuuden kotiini välittää. Ennen tätä vuotta en vielä tiennyt missä päin maailmaa tämä kyseinen unelmakoti tulisi sijaitsemaan, mut näköjään elämä tietää aina meitä paremmin. Ollaankin viime kuukausina iloksemme huomattu poikaystävän kanssa, että kaikki viihtyy meillä jotenkin tosi hyvin, ja usea ystävä onkin kehunut ääneen, miten hyvät energiat ja rauha meidän kotona on. Meillä on myös moni jakanut raskaita fiiliksiä oman yrityksen tilanteesta, töiden menettämisestä tai parisuhdehaasteista, ja jostain syystä lähtenyt paljon paremmilla fiiliksillä pois. Sanoinkin hiljattain yhdelle ystävälle, että meillä itkee kaikki – myös ne, jotka väittää ettei koskaan itke julkisesti 😀 En sitten tiedä millaset värähtelyt meidän kotona vaikuttaa, mut on ollut ihanaa huomata miten moni on tarvittaessa uskaltanut luottaa ja avautua. Aidot ja transparentit ihmissuhteet on vaan niin paljon arvokkaampia kaikille osapuolille.

Tän vuoden aikana on tullut huomattua, kuinka paljon hyvääkin voi löytää kotikaranteenista. Nytkin tätä kirjoittaessa täytyy todeta, että normioloissa olisin sinkoillut jo kymmeneen eri paikkaan ensimmäisen päivän aikana, kun nyt taas tulee ensin kunnolla laskeuduttua tänne Suomeen ja oltua hetki rauhassa kotona ennen mitään muuta. Prioriteetit on paljon paremmin paikoillaan. Toki tällä kertaa jää puolet suomiystävistä treffaamatta tän hetkisen tilanteen takia, mut ensi vuonna sitten paremmalla ajankohdalla uusiksi.

Yllä oleva illan hämyinen viinilasikuva on muuten napattu meidän Barcelonakodin parvekkeelta. Ollaan todella onnekkaita 11. kerroksesta avautuvien maisemien suhteen, nimittäin kaupungin kattojen lisäksi oikealle puolelle kohoaa matalaa vuoristoa, kun taas vasemmalla puolella näkymää koristaa muiden rakennusten ylle nouseva La Sagrada Familia. Etenkin kevään karaanteenin aikana nää maisemat auttoi pysymään järjissään, ja tällä partsilla onkin syöty monet aamupalat ja kilistetty monet viinilasit.

Kieli-identiteetti

Käytiin tässä yks päivä mielenkiintoinen keskustelu hyvän ystävän kanssa ulkosuomalaisuuden ja toisella kielellä elämisen kautta syntyneestä ilmiöstä, kieli-identiteetistä. Viiden Lontoossa asutun vuoden jälkeen ystäväni totesi pari kuukautta Suomeen paluunsa jälkeen, että kaipaa englantia omassa arjessa; asiointi, itsensä ilmaisu ja yleisesti kommunikointi kyseisellä kielellä. Jäin itsekin miettimään asiaa, ja jo nyt vajaan vuoden espanjaksi elämisen jälkeen tuntuisi todella vieraalta, mikäli koko arki rullaisikin yhtäkkiä jollain muulla kielellä – saatika sitten viiden vuoden jälkeen!

Vaikka koen pohjimmiltani olevani yksi ja sama Miia kiellelä kuin kielellä, väitän kuitenkin olevani espanjaksi uudenlainen versio itsestäni: raikkaampi, vapaampi ja jollain lailla pelottomampi. Heitän läppää ja reagoin siihen eri tavalla espanjaksi kuin suomeksi, itseilmaisuni on filtteritöntä ja joku mun sisällä tuntuu vaan niin oikealta, kun puhun espanjaa. Vaikken ole vielä natiivitasolla, on mulla siitä huolimatta paljon miiamaisempi olo espanjaksi kuin suomeksi. Ihan samalla tavalla kuin miksi pidän hiukseni tummana blondin sijaan – koska tuntuu vaan enemmän omalta. SuomiMiia on se basic version, EspanjaMiia taas premium. Mulla ei riitä enää sormet ja varpaat laskemaan niitä kertoja, kun joku paikallinen täällä on ihmetellyt ääneen, että miten ihmeessä joku näin avoin ja helposti lähestyttävä kuin minä voi olla suomalainen (mitä ilmeisimmin suomalaisuus tarkoittaa täällä 100% hiljaista introverttiyttä). Niin. Joka kerta oon jäänyt itse miettimään, että en kyllä tiedä olisinko suomeksi täysin samanlainen. Ehkä?

Uskon tähän liittyvän muitakin ulottuvuuksia kuin sen, että tietty kieli vaan tuntuu ja kuulostaa itselle hyvältä. Toisen kielen kautta tavallaan avautuu ovi maailmaan, jossa kukaan ei vielä tunne minua; kielitaidon kehittyessä pystyy samalla rakentamaan myös omaa identiteettiä kyseisellä kielellä: miten reagoi asioihin, millä sävyllä ja slangilla puhuu, miten näyttää tunteensa ja vastaanottaa muilta kehuja, rakkautta, kritiikkiä etc. Myös kulttuurillinen osa kielen takana, eli se tietyn kielen edustama maailma varmasti vaikuttaa puoleensavetävästi. Mulle espanjan kieli on aina korreloinut tummaa ja voimakasta eksotiikkaa: musiikkityylit salsasta reggaetoniin, seksikäs ja sensuelli tanssikulttuuri, ruualla ja viineillä hifistely, perhesiteiden arvostus, voimakkaat ja kirkkaat värit aina vaatteista sisustukseen sekä räiskyvä intohimo elämää kohtaan. Kaikki edellä mainitut on aina kiehtoneet ihan älyttömästi, ja kiitos espanjan mulle antaneen identiteetin, tuntuu ne jo aidosti täysin ”omalta”.

Vaikka espanjan kielen kautta avautunut maailma on mulle uusi, on se todellisuudessa ikuisuuksia vanha, ja näin ollen pitää sisällään paljon historiaa, arvoa ja tietynlaista pyhyyttä. Näin ollen tää maailma onkin herättänyt mussa aina ihan valtavasti kunnioitusta. Tätä on jotenkin hankala selittää, mutta siinä missä aikasemmin tunsin vetoa kaikkea tota kulttuurisidonnaista kohtaan, tuntui samaan aikaan, ettei mulla ole lupaa pitää noita asioita omana ja haluta elää lattarityylistä elämää – että tulen taustani takia olemaan aina jotenkin kaiken ulkopuolella, ja että olisi laitonta väittää muuta. Nyt kun espanja on ollut jo vuosia läsnä mun elämässä, ja kohta vuoden verran se main language arjessa, on oma ajatusmaailma kääntynyt 180 astetta tän kanssa. Ehkä koen olevani jo niin integroitunut tän kieliseen maailmaan, että nään itseni enemmän oikeutetuksi tähän kaikkeen? Jos pari vuotta sitten Puerto Ricossa opiskellessani totesin, että mun tulevaisuuden kotona on sit muuten turkoosit seinät kultaisilla yksityiskohdilla, totesi mun järjen ääni heti perään, että joo hyvä idea, mut not gonna happen – olisi suomalaisena epäaitoa haluta jotain tollasta. Nyt taas miettiessäni niitä samoja seiniä, nousee sisältä ääni, että TIETENKIN ne seinät on turkoosit! Mitkäs muutkaan? Tai kun paloin halusta hypettää alkuvuodesta nähtyä Shakiran ja JLon tähdittämää Super Bowl väliaikashowta merkittävänä steitmenttinä liittyen latinokulttuurin arvostuksen nousuun Jenkeissä, jarrutteli oma mieli tän kanssa lujaa. Who am I to comment that as a white privileged person coming form the Nordics? Nykyään taas ajattelen enemmänkin, että who the hell am I not to? Passissa voi lukea ihan mitä vaan, mut kyllä sydän tietää mikä veri mun sisällä virtaa.

Kunnioitusta siis löytyy edelleen ihan älyttömästi sekä espanjalaista kulttuuria, että lattarikulttuuria kohtaan; nyt kuitenkin tuntuu, että olen ihan oikeutetusti osa tätä maailmaa. Niin upea fiilis!

Nää kuvat on muuten mun lempparikahvilasta (joka sanomattakin selvää on suklaakahvila) tästä läheltä meidän ramblalta. Nyt kun Barcelonassa on taas kahvilat ja ravintolat auki, pääsee halutessaan nauttimaan astetta suklaisempaa kahvia.

Vaikuttaja – Haluaisitko muuttaa Barcelonaan?

Kaikki mun juttuja edes hetken aikaa seuranneet pystyy jo varmaan allekirjoittamaan, että yours truly on ehdottoman rakastunut elämäänsä Barcelonassa, eikä vaihtaisi sitä ihan heti mihinkään. Kansainvälisyys, dynaamisuus, monipuoliset mahdollisuudet, meri, vuoret, kolmikielisyys, sporttisuus, latinot katalaanien seassa ja kolmen euron lempivalkkari. Tää paikka on loistava välimuoto Pohjoismaiden suorittamiskulttuurin ja Lattareiden lööbailumeiningin keskellä; kaupunki jossa keskieurooppalainen tarkkuus ja tehokkuus yhdistyy sulavasti Etelä-Espanjasta tuttuun, rentoon elämälle heittäytymiseen. Lisäksi näin korona-aikaan voi normaalisti yliturismista syvästi kärsivästä miljoonakaupungista nauttia ihan uudella tavalla, ilman jonoja, tungoksia ja räikeää ylihinnoittelua.

Koska liputan henkeen ja vereen kaikkia kansainvälisiä mahdollisuuksia mitä elämä avaa eteen, ja mun mielestä edes väliaikainen ulkomailla asuminen pitäisi olla pakollinen osa yleissivistystä, mun oli ihan pakko tulla vinkkaamaan eräästä super mielenkiintoisesta mahdollisuudesta jollekin matkailu/lifestyle -aiheiselle vaikuttajalle. Mun espanjalainen asiakas etsii nimittäin kiinteistöalan yritykselleen Pohjoismaista vaikuttajaa asumaan 1-3 kuukaudeksi maksutta yhteen heidän vuokraamistaan, täysin kalustetuista asunnoista, ensi vuoden alusta alkaen (tarkka ajankohta on joustavasti sovittavissa). Ilmaisen majoituksen vastineeksi yritys toivoo aktiivista sisällöntuotantoa Barcelonasta ja tätä kautta näkyvyyttä kyseiselle yritykselle – teemat ja sisältöideat suunnitellaan yhdessä niin, että ne luo aidosti arvoa molemmille osapuolille. Yrityksen kohderyhmä on 20-30 vuotiaat, ulkomaille janoavat ja itseään jatkuvasti kehittävät maailmankansalaiset.

Mikäli siis sun seuraajakunta täsmää edellä mainittuun, sulla itsellä on mahdollisuus tehdä töitä tai opiskella ulkomailta käsin ja haluat kokea turistittoman Barcelonan (=like never before!!), niin tää vois olla ihan mahtava juttu sulle! Tulen itse myös olemaan läsnä tässä projektissa alusta loppuun asti, eli kielimuurista ei tarvitse huolehtia 😉

Mikäli resonoi, laita ihmeessä mulle viestiä instagramin kautta (@miiamerissa), niin ohjaat sinut lisätiedoilla eteenpäin!

Un beso, Miia