Suomen suurin matkablogiyhteisö
jääkiipeilijä suurella jääputouksella

Korouoma talvella: näe valtavat jääputoukset!

Vesiputoukset on monille niitä lempikohteita, mutta vähän erikoisempi nähtävyys onkin jääputoukset. Niitä pääsee ihastelemaan Posiolla, Korouoman kanjonissa. Korouoman jääputoukset oli omalla talven to do -listalla, mutta vaadittiin kaveri etelästä kyläilemään, ennen kun lopulta sain aikaiseksi sinne lähteä. Rovaniemeltä ajaa Korouomaan noin puolitoista tuntia, ja suunnilleen saman verran matkaa on myös Rukalta. Kuusamon suunnasta tullessa Korouoma kannattaakin yhdistää retkeilyyn Riisitunturin kansallispuistossa.

Korouoman reitit

Korouoma on noin 30 kilometriä pitkä rotkolaakso, ja kanjoninlaaksossa kulkee muun muassa 20 kilometrin pituinen vaellusreitti. Päiväretkelle talvella sopii loistavasti 5 kilometrin Koronjää-reitti, joka mekin kierrettiin. Sen varrella on kanjonin kolme suurinta jääputousta: Jaska Jokunen, Mammutti ja Ruskea virta. Sulan maan aikana tarjolla on myös toinen 5 kilometrin reitti, Piippukallion pihaus. Reiteille lähdetään Saukkovaaran parkkipaikalta, jonka yhteydestä löytyy myös Korouoman eräkahvila. Reitin alusta ja risteyksistä löytyy kartta, joten Koronjää-reittiä oli ainakin erittäin helppo seurata.

maisema kanjoniin, jossa jääputouspunatakkinen nainen katsoo kanjoniin ja keltatakkinen nainen kävelee kohti jääputousta

Miten jääputoukset syntyvät?

Koronjää-reitti kulkee vanhaa hevostietä pitkin ja matkan varrella on paljon kylttejä, joissa kerrotaan alueen historiasta. Opittiin muuan muassa, millaisella systeemillä varsitietä jäädytettiin, jotta hevosten olisi kevyempi kuljettaa puukuormaa. Opasteet kertoivat myös tarkemmin, miten rinteiltä virtaavista lumien sulamisvesistä muodostuvat jääputoukset syntyvät. Jos alkukesä on viileä, putoukset voi säilyä kesäkuulle asti – vielä on siis aikaa käydä niitä katsomassa tänäkin keväänä!

keltatakkinen nainen jääputouksen edessä, vieressä turkoosi jääoputoussuuri jääputous kanjonissa

Varaudu korkeuseroihin!

Korouoman jääputouksia ei kannata lähteä katselemaan ilman hyviä kenkiä, jotka pitää liukkaammallakin kelillä. Jyrkimmissä kohdissa on apuna köydet, mutta tosi liukkaalla säällä kulku voi olla silti aika vaikeaa. Reitti kulkee ylös ja alas useampaan otteeseen, ja itse laskin välillä myös pyllymäkeä hyvin luisuvilla kuorihousuilla. Vaikka reitti ei kilometreissä ole kovin pitkä, niin mikään supernopea se ei siis ole. Meillä meni lounastauon kera Korouomalla noin kolme tuntia.

Lähikuva jääputouksesta

Korouoman jääputoukset

Reitin varresta löytyy alueen kolme suurinta jääputousta, jotka on kaikki eri näköisiä. Myötäpäivään kierrettäessä ensin tuli vastaan Jaska Jokunen, 50 metriä korkea ja vuodesta riippuen 20-60 metriä leveä putous. Kyltin mukaan tänne muodostuu joinakin vuosina jääluola, joka sopii myös yöpymiseen. Nyt kun yö lumihotellissa on koettu, niin ehkä seuraavaksi pitäisikin päästä yöksi ihan luonnon jääluolaan.

Kun Jaskaa ja jään muotoja oli ihasteltu riittävästi, jatkettiin matkaa Mammutille. Mammutti oli upean turkoosi, tuntui ihan ihmeelliseltä, miten se oli väreineen aivan eri näköinen edelliseen verrattuna. Suurin osa putouksen vedestä virtaa lähteestä, joten siksi väri onkin niin sininen. Mammuttikin on 50 metriä korkea ja leveyttä sillä on 40 metriä. Kuulemma tämä on alueen suosituin kiipeilypaikka, mutta myös kahdella muulla oli kiipeilijöitä liikkeellä ainakin meidän retken aikana. Kiipeily näytti haastavalta ja semmoiselta, mihin itsellä ei ikinä taidot ja voimat riittäisi, mutta kiipeilijät antoivat hyvin perspektiiviä ja auttoivat hahmottamaan putousten kokoa.

Kolmantena vastassa oli Ruskea virta, Korouoman suurin ja korkein, 60 metriä korkea ja 40 metriä leveä jääputous. Mammuttiin verrattuna väritys oli todellakin huomattavasti ruskeampi, mutta omalla tavallaan valtava putous oli todella näyttävä.

Lähes heti Ruskean virran jälkeen vastassa oli laavupiha, jossa mekin pidettiin lounastauko. Jos evästauon haluaa pitää vasta reitin loppupuolella, niin kannattaa siis kiertää myötäpäivään. Turistiryhmiä haalareissaan oli nytkin jonkun verran liikkeellä, mutta laavupihan vieressä oli erillinen alue safarifirmojen käyttöä varten, joten periaatteessa tulistelemaan pitäisi kyllä mahtua ruuhkaisempanakin päivänä.

Turkoosi jääputousSuuri jääputous

Korouoma kesällä?

Korouoma nousi ehdottomasti sellaisiin paikkoihin, joissa haluaa päästä käymään muinakin vuodenaikoina. Kuvien perusteella itse kanjoni on sulan maan aikaan jopa vaikuttavampi. Ainakin useammalle näköalapaikalle vievä Piippukallion pihaus täytyy tulla testaamaan.

 

Ootko käynyt Korouoman jääputouksilla tai onko retki Posiolle suunnitelmissa? 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Jari 27.3.2022 at 18:19

    Upeat putoukset! Harmi, että luovuin autosta, niin tällaiset reissut jäävät väliin. Lapinreissuista on jääneet lämpimät muistot.

    • Reply miffas 3.4.2022 at 21:48

      Ilman autoa tälläset kohteet tosiaan vaatii vähän enemmän suunnittelua, kimppakyytien sopimista tai sitten jotain ihan järjestettyä reissua. Täältä Rollosta ainakin tehdään älyttömästi retkiä Korouomalle, mutta suurin osa taitaa olla sellasia, että bussilastillinen kulkee sitten reittiä yhdessä. Mutta varmaan on pienempiäkin firmoja, jotka järkkäävät sitten vähän yksityisempiäkin reissuja 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 27.3.2022 at 18:39

    Ollaan käyty Koroumalla muutamaan kertaan, syksyllä ja tavella. Syksyllä on kierretty nuo molemmat 5 km reitit. Hyvin on kumatkin merkitty, vaikka tuosta uudesta varoiteltiin, että pitää olla merkinnän osalta tarkkana. Vaikuttava paikka, harvassa tuollaiset kanjonit Suomessa ovat. Koroumassa kannattaa minunkin mielestäni koittaa käydä talvella, mutta myös sulanmaan aikaan.

    • Reply miffas 3.4.2022 at 21:46

      Kiva kuulla, että suosittelet tuota sulan maan aikaa myös, täytyy ehdottomasti viimeistään syksyllä mennä uusiksi. Ja kanjonit on kyllä tosiaan harvassa, Kevon kanjoni on ainakin jättänyt ihan lähtemättömän vaikutuksen.

  • Reply Eveliina / Reissukuume 27.3.2022 at 22:27

    Oi että, miten mielettömiä jääputouksia! Näitä täytyy kyllä ehdottomasti joskus käydä ihailemassa!

    • Reply miffas 3.4.2022 at 21:44

      Kannattaa ehdottomasti, todellakin näkemisen arvoisia 🙂

  • Reply Ne Tammelat 28.3.2022 at 11:26

    On kyllä kertakaikkisen upeat jääputoukset ja hauskat nimet niillä! Tuo sininen on kyllä todella kaunis, mutta niin on ruskeakin omalla tavallaan.

    • Reply miffas 3.4.2022 at 21:44

      Oli kyllä vaikuttavat putoukset ja tosiaan jännä, miten erilaisia putoukset oli ja kaikki omalla tavallaan upeita. Etukäteen jotenkin ajattelin, että kaikki olisi suht samanlaisia, ehkä eri kokoisia vaan.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 1.4.2022 at 19:53

    Onpa upeat jää putoukset. Nyt harmittaa, kun vuosi sitten käväisimme Riisitunturilla. Jos olisin tiennyt paikan, en olisi jättänyt väliin.

    • Reply miffas 3.4.2022 at 21:39

      Voi harmi, seuraavalla reissulla sitten! Itsekin kävin viime vuonna Riisitunturilla ja olis haluttu samalla tänne, mutta valosa aika ei olis riittänyt. Nyt Rolloon muutettua olikin sitten helppo tehdä spontaani päiväretki 🙂

  • Reply Paula - Gone with the Gastons 2.4.2022 at 20:54

    Onpas une peat! Ollaan tällaisia jäätyneitä putouksia nähty täällä Yhdysvalloissa (tosin pienempiä) mutta en tiennyt, että Suomessakin niitä pääsee näkemään. Enkä heti edes tajunnut, että matkan varrella on kolme putousta. Täytyy laittaa tämä paikka mieleen.

    • Reply miffas 8.5.2022 at 20:16

      Itsekin taisin kuulla näistä vasta vuosi-pari sitten, mutta siitä asti tehnyt mieli päästä näkemään. Reitiltä löytyy tosiaan useita putouksia, joista nämä kolme ne isoimmat ja näyttävimmät.

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun Alla 24.4.2022 at 13:57

    Siis wau! En ole koskaan tuolla käynyt ja muutenkin erinäiset kotimaan kohteet ovat itselläni jääneet vähemmälle, kun veri vetää aina ulkomaille ja parhaillaan täällä Portugalissa asustelenkin. Olisi kuitenkin hienoa seuraavalla Suomen reissulla tuolla käydä, näyttää todella upealta enkä ole vastaavaa koskaan tainnut nähdä edes! 🙂

    • Reply miffas 24.4.2022 at 19:19

      Nyt vaan kunnon Suomi-rundia suunnittelemaan! Itekin oon aikasemmin reissannut aina lähinnä ulkomailla, mutta viime vuosina tullut Suomeakin tutkittua enemmän ja nyt täällä Rovaniemellä asuessa varsinkin Lappia on tullut kierreltyä ja täältä kyllä löytyy vaikka mitä nähtävää 🙂

    Leave a Reply