Yleinen

Tervetuloa reppureissulle!

torstai, 29 syyskuun, 2022

Pari vuotta sitten päätin alkaa manifestoida unelmiani ja asetin itselleni tietoisen tavoitteen: syksyllä 2022 jään opintovapaalle ja lähden reppureissulle Eurooppaan perheen kanssa. Unelmani toteutumiselle oli tietenkin monta estettä: ensimmäisenä maailmanlaajuinen pandemia, joka seisautti matkustelun keväällä 2020 – samana kevänä, kun päätin aktiivisesti alkaa tehdä konkreettisia tekoja unelmani toteuttamisen eteen. Toiseksi unelmani opintovapaasta edellytti tietenkin opiskelupaikkaa – ja vielä sellaista opiskelua, jonka voisi suorittaa täysin etäopiskeluna. Kolmanneksi ja oikeastaan eniten unelmani vaati rohkeutta: ei siksi, että pelkäsin itse reissua, pandemiatilannetta tai matkustelua piene(hkö)n lapsen kanssa, vaan että saisin pienessä, kolmen hengen työyhteisössä anottua esihenkilöltäni opintovapaata. Opintovapaahan on lakisääteinen oikeus, mutta pienessä työyhteisössä yhden työntekijän työpanos, ammattitaito ja henkilökemiat ovat isommassa roolissa kuin monen kymmenen tai sadan hengen organisaatiossa.

Tein töitä unelmani eteen: laadin unelmakarttoja, googlailin oliko opintovapaalla ylipäätään sallittua tai mahdollista lähteä ulkomaille, hain opiskelupaikkaa ja vihdoin myös opintovapaata. Kävi ilmi, että opintovapaan voi suorittaa missä tahansa, kunhan opintopisteitä kertyy, sain opiskelupaikan haluamastani paikasta ja viikon rohkeutta kerättyäni anoin vihdoin opintovapaata esihenkilöltäni, joka suhtautui vapaaseeni suopeasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

En olisi tässä, kirjoittamassa tätä blogipostausta maailmalta, jos en olisi saanut unelmani toteutumisen eteen apua. Osallistuin toukokuussa 2020 ystäväni, yrittäjä Anu Kankarjärven järjestämässä Goal mapping -työpajassa, josta sain keinoja manifestoida ja ottaa askelia kohti unelmaani. Lisäksi osallistun Anun Aurinkoisiin aamuihin, joissa muun muassa kurkistetaan tulevaisuuteen ja nähdään itsemme toteuttamassa unelmiamme – aivan kuten minäkin olen nähnyt tämän hetken unelmissani! Anun avulla löysin paitsi mielenhallintakeinoja myös konkreettisia tapoja päästä kohti unelmaani.

Toinen minulle tärkeäksi muodostunut unelmantavoittelukeino on ollut Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat – Opas omannäköisen elämän toteuttamiseen (Viisas Elänä 2018) ja siihen liittyvä Saa mitä haluat – Elämäsi kirja (Viisas Elämä 2020) sekä niihin liittyvät laajat nettisivut. Koppelomäen teos jakaa samoja teemoja kuin Anun kurssit ja Aurinkoiset aamut, mutta molemmista voi poimia kirsikat kakun päältä ja yhdistellä ne toimivaksi kokonaisuudeksi! Koppelomäeltä otin mukaani erityisesti Elämäni kirjan täyttämisen päivittäin sekä aamukysymykset, muun muassa ”Mitä tunnetta haluan tuntea tänään enemmän?” Tämän kysymyksen avulla keräsin joka aamu viikon ajan rohkeutta anoa sitä opintovapaata.

Ja täällä sitä nyt siis ollaan, opintovapaalla ja reissun päällä! Kuva on otettu edellisenä viikonloppuna ennen reissumaanantaita. Viinin nimi on Kaiken, ja julkaisin tämän kuvan henkilökohtaisessa Instagram-profiilissani kuvateksillä ”Elämältä kaiken sain”, sillä siltä minusta todella tuntui silloin ja tuntuu edelleen!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Roadtripimme alkoi syyskuussa lounais-Suomesta ja matkaamme maata pitkin julkisilla kulkuvälineillä. Tällä hetkellä matkalaisena on minun lisäkseni 6-vuotias kuopukseni – muu perhe ilmaantuu reissukavereiksi kuka milloinkin. Määränpäämme on Barcelona, mutta osaatko arvata, mistä maasta aloitimme matkamme ja viivyimme mestoilla peräti viikon?

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, 30 syyskuun, 2022 at 09:28

    Kuulostaa ihan huippukialta seikkailulta! Jaa-a mistähän olisitte aloittanut.. Ruotsista oletettavasti, ja sieltä Tanskan kautta Saksaan?

    • Reply mielellani sunnuntai, 2 lokakuun, 2022 at 08:10

      Hei Mikko, kiitos kommentista! Tämä olisi varmasti ollut loogisin vaihtoehto, mutta mepä yllätimme ja aloitimme matkan Tallinnan kautta 🙂

  • Reply Anu Kankarjärvi keskiviikko, 5 lokakuun, 2022 at 14:06

    Ooo, suuri kiitos maininnasta! 🙏🏻💖 On suuri ilo ja kunnia, että olen saanut olla vaikuttamassa unelmasi toteutumiseen! 💖

    • Reply mielellani keskiviikko, 5 lokakuun, 2022 at 14:59

      Kiitos, että olet myötäelänyt mukana unelmassani ja nyt myös tällä reissulla! ❤️

    Leave a Reply