Tein ystäväni kanssa vuonna 2011 Peruun kahden viikon kiertomatkan. Sinne meidät innoitti Inkapolku ja Machu Picchu. Ennen matkaa etsin…
Etelä-Amerikka
Sade ropisi aamulla ikkunaan, kun heräsimme Isla Margaritan saarella, Venezuelan edustalla. Oli vuosi 2009 ja olimme tulleet saarelle viettämään…
Vuonna 2008 vietimme uuden vuoden Venezuelassa, Isla Margaritan saarella. Saari sijaitsee Karibianmerellä noin 20 kilometriä Venezuelan rannikolta. Nykyisin sinne…
Kahden viikon Perun matka oli kotimatkaa vaille valmis. Cuscon hotellissa heräiltiin jälleen aikaisin ja aamupalan jälkeen otettiin vielä aulassa…
Inkapolku -vaelluksen viimeisenä aamuna kello herätti teltassa puoli neljältä. Pakkasimme tavarat taskulampun valossa ja aamupalan jälkeen laskeuduimme noin 200…
Inkapolku -vaelluksen kolmantena aamuna heräsimme taas vesisateeseen. Alkoi jo kyllästyttää, kun koko ajan satoi vettä. Varusteita oli vaikea saada…
Ensimmäinen yö teltassa 2800 metrin korkeudessa Inkapolun varressa, Perussa meni hyvin. Edellinen päivä oli ollut sen verran pitkä aikaisine…
Hetki piti miettiä miksi kello soi 04:30. Pää toimi onneksi nopeasti aikaisesta aamusta huolimatta, ja tajuntaan muodostui kuva Cuscosta…